Onni on kuin pilvi: jos sitä tuijottaa tarpeeksi pitkään, se katoaa.


tiistai 22. marraskuuta 2011

Reissunallen kapina

Kun mie kuulin, että pitää lähteä Intiaan, mie nousin parrikaadeille ja rupesin kapinoimaan. En yhtään halua lähteä Intiaan, kun elämä on siellä niin hirveen vaikeeta tämmöiselle suomalaisnallelle.

Ensinnäkään mie en voi mennä siellä ulos ollenkaan. Jäisin heti autojen alle, kun ne hullut intialaiset ajelee ihan miten sattuu. Sitten mua pelottaa ne koirat, jotka juoksentelee siellä ihan vapaina. Eikä ne ole mitään suloisia puudeleita, vaan hirviökoiria, joille mä oisin vaan yksi pieni suupala. Likaistakin Intiassa on, ja mun vaaleasta hipiästä tulisi hetkessä musta, jos menisin ovesta ulos. Siksiköhän ne intialaisetkin on niin tummia?

Syöminen on mulle Intiassa vähän haasteellista, kun siellä tungetaan sitä chiliä joka paikkaan. Oikeestaan mie kyllä tykkäisin chilistä aika paljon, mutta mie en voi syödä sitä, kun oon katsokaas algeerinen sille. Mun chili-algeeria huomattiin kerran, kun mä söin kuivattuja chilejä suoraan pussista. Sain tietenkin hirveät huudot, että eihän chilejä paljaaltaan kuulu syödä, ja jouduin kaiken päätteeksi vielä lasarettiinkin.

Se lääkäri oli kyllä varmaan joku puoskari, vaikka en mie oikeastaan edes tiedä, mitä puoskari tarkoittaa. Enhän miekään lääkärihommista mitään tiedä, mutta vähän mie ihmettelin, kun se pani mun käpälän pakettiin, vaikka mulla oli algeerinen reaktio. Onko normaalia?

Entäs sitten se pukeutuminen siellä Intiassa. Mie en kuulemma saisi juosta Intiassa ilman housuja, koska se on kuulemma intialaisten mielestä pervoa. Munkin pitäis kuulemma pukeutua jotenkin vähän konservatorisemmin, eikä mua yhtään huvittaisi. Ainakaan en haluaisi kääriytyä niihin kummallisiin kapaloihin, mitä intialaiset itse käyttää.

Näinkös tähän rättiin pukeudutaan?
Kuinka monta metriä tätä oikein on? Miehän hukun tänne!

Mie en oo myöskään koskaan tajunnut, pitääkö niitä koruja ja muita koristuksia oikeesti olla niin paljon ja joka paikassa. Intialaisilla kun on nenissäkin renkaat, varpaissa sormukset, käsissä jotain epäonnistuneita tatuointeja ja keskellä otsaa kärpäsenkakan näköisiä täpliä. Oon miekin joskus yrittänyt koristautua. Kerrankin löysin semmoisia otsatarroja, ja koristelin niillä vähän itseäni.

Pieleenhän se meni tämäkin yritys, kun ei noita täpliä kuulemma kuulu laittaa kuin yksi kerrallaan. Ihme touhua. Mun mielestä enempi on parempi.

On siellä Intiassa se hyvä puoli, että siellä ei tartte käyttää paksuja villapaitoja. Mulla kun on nähkääs niin paljon noita karvoja, että villapaidassa tulee vähän tukala olo.

Sekin mua hermostuttaa, kun mie en kuulemma saa enää matkustaa käsimatkatavaroissa. Mitäs sitten, jos matkalaukku häviää lopullisesti? Minne mie sitten päädyn? Ja miten kylmäkin siellä matkalaukkuosastossa on?! Pientä nallea pelottaa!

Kyllä mie niin mieluusti matkustaisin käsimatkatavaroissa, mutta on kuulemma epäilyttävää, että keski-ikäisellä naisella on nalle käsimatkatavaroissaan: jokuhan saattaa luulla, että mie oon nielaissut jotain pulveria, ja sitten huumekoira tulee ja repii mut riekaleiksi. Mie itse kyllä nautin siitä huomiosta, mitä mie saan aina turvatarkastuksessa, kun tarkastajatädit ja sedät nostelevat minua kassista esiin kaikkien ihasteltavaksi. Mie en ymmärrä, mitä hävettävää siinä muka on.

Kai mun on pakko kuitenkin ruveta alkaa valmentautua lähtöön. Mie tilasinkin jo postimyynnistä solariumlaitteen, jolla mie nyt meinaan ruskistaa itseäni. Siinä samalla aattelin kuunnella vähän J. Karjalanpiirakkaa ja Mustia Laseja.

10 kommenttia:

  1. *hihittelee* IHANA!!! voi että mikä hassu otus. Oih, oliko tämä se kuuluisa Aulis taas? Ei ihmekään että pitää olla mustat lasit.. ei kukaan tunnista! Jee, Intiaan!!!!

    VastaaPoista
  2. Voi Nalle-parka:kohtalotoverisi Oliver-nalle täällä. Minut adoptoitiin New Yorkissa täällä
    http://www.buildabear.com/shopping/contents/content.jsp?catId=1000017&id=1400070
    ja sitten kävin Venezuelassakin mutta pääsin sitten talvehtimaan Suomeen,ja juuri kun olin tottunut siihen niin emäntä ilmoitti että nyt muutetaan Israeliin.Ja täällä olen yleensä vaan kaapissa enkä enään esillä kuten Helsingissä;emäntä sanoo että koira ehkä syö minut jos olen esillä;D
    Yritähän kestää,ehkä siellä Intiassa on hyviäkin puolia.
    Ihana postaus ja Nalle!

    VastaaPoista
  3. Voih, nalleparka! Ehkä se keksii uusia kivoja harrastuksia Intiassa? Ainakin lämpöä ja valoa riittää. :)

    VastaaPoista
  4. Allu, onneksi se vähän helpottaa, kun saa jakaa tuskaansa kavereiden kanssa. :-)

    Laura, hihii, Aulishan se siinä; sinä muistit Auliksen! :-) Se ei ole kyllä tämän karvakaverin oikea nimi, vaan Aulis oli Aulis vaan yhden päivän ajan. Muuntautumiskykyinen heppu. :-) Ja vaihtelunhaluinen. :-)

    Joo, mustat lasit on hyvä olla, ja siitä tulikin mieleeni, että minunkin pitäisi ostaa uudet aurinkolasit ennen lähtöä. Mieluusti saisi olla sellaiset lasit, jotka peittää puoli päätä, tai vielä mieluummin koko pään, hih.

    Yaelian, nalle täältä lähettää kovasti terveisiä ja sympatiaa Oliver-nallelle. Miten kurjaa päätyä kaiken maailmanmatkailun jälkeen kaappiin. :-( Mutta on se ehkä kuitenkin turvallisempaa olla siellä kaapissa koiran hampailta piilossa. :-)

    Ja varjelkoon, jos ikinä menen enää New Yorkiin, niin tuonne linkkaamasi kauppaan en sitten koskaan saa mennä! Sieltähän lähtisi varmasti vaikka mitä mukaan, hih.

    Marjut, nalle on kyllä jo vähän katsellut netistä (surffaili taas ilman lupaa), että voisi ehkä liittyä paikalliseen hunajakerhoon. Siellä ei pieni kielitaidon puutekaan varmaan haittaisi. ;-)

    VastaaPoista
  5. Minusta tuo villapaita sopii niin maanmainiosti sinulle, vahinko, eikös siellä Intiassa edes yöllä ole kylmä tai voisko vaikka jonnekin vuorille välillä lähteä villapaitaileen. Tai ehkä se suojais liialta paisteeltakin, niinhän Saharan tuaregitkin pukeutuu vahvasti ettei aurinko pääse läpi. Olet sinä kyllä hellyttävä ilmankin.
    Toisaalta voisit tulla meille hoitoon vähäksi aikaa, täällä kaikki algeerit katoaa, paha pahan tappaa, vanha hoitokonsti. Paitsi merivesiallergia ei katoa, mutta tuskin sinä semmoisesta tykkäisitkään.

    VastaaPoista
  6. Sirokko, kiva että tykkäät minusta ja villiksestäni. :-) Minulle tuli heti paljon reippaampi mieli! Ehkä mie voisin käyttää villistä Intiassakin, ainakin talvella.

    Mieluusti mie sinne teille tulisin hoitoon, mutta kun mie kuulin, että siellä teilläkin on koiria. Koirat on minusta hurjan pelottavia, kun niillä on ne terävät hampaat! Merivettä mie kammoan yli kaiken, ja vettä muutenkin. Kun jos mie kastun, niin sitten miun pitää maata monta päivää aloillani oottamassa, että mie kuivuisin. Onneks mun biolooginen järjestelmä on rakennettu silleen, että mun ei edes tartti juoda vettä, vaan mie saan kaikki vesimolekyylät ilmasta.

    VastaaPoista
  7. No tottakai minä Auliksen muistan. Muutama päivä sitten just hihittelen yksikseni täällä taas sille kun Aulis oli nielaissut lottopallon. Hihiiiii! :)
    Oih, aurinkolasit.. minulla oli yhdet 7 vuotta sitten ja ne katosi ja sen jälkeen ei ole ollut minkäänlaisia. ohops. en uskalla mennä ostamaan.

    VastaaPoista
  8. Hei muuten, meillä on tuossa läheisessä ostoskeskuksessa tuollainen build-a-bear kauppa... ei kun heti vaan melbourneen!!! jeee!!!

    VastaaPoista
  9. Laura, hihii, minulta oli tuo lottopalloepisodi jo unohtunut! Mutta niinhän se Aulis meni tekemään, että pisteli poskeensa lottopallon. Se joskus tekee tuommoisia koiruuksia, kun se on semmoinen huomionkipeä otus. :-)

    Minä inhoan aurinkolasien ostoa! Saan tuhrattua niiden takia aikaa kaupassa vaikka päiväkaupalla, kun sopivia ei tunnu löytyvän sitten millään!

    En sitten uskalla tulla Melbourneenkaan, jos sielläkin on tuommoinen nallekauppa! Tietäisi kyllä, mihin kaikki rahat heti menisi... hih.

    VastaaPoista