Jos pää on mennyttä, ei kannata murehtia kampauksesta.


keskiviikko 23. helmikuuta 2011

Totuttelua ja mellakointia

Kun toissayönä katselin lentokoneen ikkunasta Hyderabadia, minut valtasi epätoivo: voi ei, taasko olen täällä. Minulle tulee nykyään aina tällainen olo saapuessani Intiaan ja pelkään joka kerta, että olotila jää pysyväksi, enkä jostain syystä pystykään olemaan Intiassa. Suomalaisen elämän helppous ja yksinkertaisuus polttelee vielä mielessäni, eikä Intian kaaos ja anarkia voisi vähempää houkutella. Esimakua intialaisesta mentaliteetista saa jo lentokoneen laskeutuessa: Varmasti ainakin yksi henkilö nousee hortoilemaan käytävälle, ennen kuin turvavyö-valo on sammunut tai jopa ennen kuin kone on edes pysähtynyt. Ainakin yksi kännykkä piippaa, vaikka elektronisia laitteita ei vielä saisi laittaa päälle. Noin joka toisen käsimatkatavara on niin painava, että laukun omistaja ei jaksa itse nostaa laukkuaan ylähyllyltä, vaan hänen pitää pyytää lentoemäntä tai vierustoveri apuun.

Hyderabadin lentokenttä
on kuitenkin hyvä paikka laskeutua Intiaan, sillä se on niin moderni, siisti ja tehokas. Kaikista lentokentistä, joilla olen Intiassa ollut, pidän eniten juuri Hyderabadin lentokentästä. Delhin uusi lenttokenttäkin on kuuleman mukaan hieno, mutta siellä en ole vielä käynyt. Kaikki sujuu Hyderabadin kentällä nopeasti ja järjestelmällisesti, ja maahantulotiskin setä jopa hymyilee minulle luovuttaessaan passini takaisin.

Kiva pikku kanaali Hyderabadin lentoasemalla.
 Kun astelee ulos intialaiselta lentokentältä, tuntuu siltä kuin kävelisi pitkin punaista mattoa: ulosmenokäytävän molemmin puolin, kaiteiden takana, on paksut muurit ihmisiä, jotka tuijottavat uteliaan kärkkäästi jokaista ulostulijaa. Minulle tulee heistä mieleen valokuvaajat, ja odotan melkein, milloin salamavalot alkavat räpsyä. Nämä aitojen takana kyttäilevät ihmiset ovat tuleet tietenkin vastaanottamaan lentokentältä jotakuta. Intialaiseen tapaan vastaanottajia saattaa joskus olla useampikin: kun ensimmäisen kerran saavuimme mieheni kanssa Hyderabadiin vuonna 2005, meitä oli vastassa neljätoista ihmistä. Osa porukasta oli mieheni sukulaisia, lisäksi oli muutama autonkuljettaja, ja loppujen henkilöllisyydestä en päässyt koskaan selvyyteen.

Kun autonkuljettaja kaahaa yhden aikaan yöllä kahdeksankaistaista kehätietä hurjaa vauhtia, minulla on aikaa tuijotella ulos yön tyhjyyteen ja miettiä syntyjä syviä. Tuumaan mielessäni, että laskeutumishetkellä tuntemani epätoivo johtuu varmaan siitä, että olen viettänyt niin paljon aikaa samoilla seuduilla Hyderabadissa, ja kaikki on tullut jo tutuksi ja kovin arkiseksi. Enää ei tule sellaisia jännityksen perhosia vatsaan kuin ensimmäisillä Intia-visiiteillä. Arki on pitkälti aika samaa sekä Suomessa että Intiassa, vaikka ympäristö ja arjen toimintatavat ovatkin aivan erilaisia. Pikkuhiljaa epätoivo alkaa hälvetä, kuten aina ennenkin, ja alan tuntea oloni taas kotoisaksi.

Ensimmäinen päivä, eli eilinen, meni samoissa merkeissä, kuten aina ennenkin: siivotessa, siivotessa ja siivotessa. Vaikka mies oli ollut Hyderabadissa jo reilun viikon, ja joku oli kuulemma käynyt siivoamassa ennen hänen tuloaan, asunto oli aivan järkyttävän pölyinen. Sateista on jo sen verran aikaa, että ilma on muuttunut tosi kuivaksi ja pöly kulkeutuu sisään mitä ihmeellisimmistä raoista. Avasin aamulla vanhasta tottumuksesta ovet ja ikkunat, sillä joulukuussa yöt olivat kylmiä, mutta päivät kuitenkin suhteellisen lämpimiä, joten luukut oli hyvä pitää päivällä auki, jotta asuntokin hieman lämpenisi. Nyt kuitenki rupesin iltapäivällä ihmettelemään, kuinka täällä on näin kuuma. Tajusin, että ilma on tainnut muuttua jo sen verran kesäisemmäksi, että luukut on parasta pitää keskipäivällä kiinni.

Katsellessani parvekkeelta ulos totesin, kuinka kuivan näköiseksi maisema on muuttunut kuukaudessa, parissa. Kun Suomessa lämpötila sanelee vuodenaikojen vaihtelun, täällä sade on ratkaisevin tekijä. Modernin säätieteen mukaan Intiassa on kolme vuodenaikaa; kesä, sadekausi ja talvi. Kesä kestää maaliskuusta kesäkuuhun, sadekausi kesäkuusta lokakuuhun ja talvi lokakuusta maaliskuuhun. Vuosissa on tietysti eroja, ja esimerkiksi viime vuonna Hyderabadissa saatiin sadetta vielä marraskuussakin.

Vanha kanafarmi, jonka kuvasin katoltamme marras-joulukuun vaihteessa. Kaikki on sadekauden jäljiltä vielä hyvin vehreää.
 
Sama kanafarmi tänä aamuna.

Jos elämä ei ole Intiassa muutenkaan yhtä yksinkertaista kuin Suomessa, eilen ja tänään elämää on Hyderabadissa (ja muilla Telanganan alueilla) vaikeuttanut vielä bandh, jonka voisi kai suomentaa jonkinlaiseksi boikotiksi. Andhra Pradeshin osavaltio muodostuu kolmesta alueesta, Andhrasta, Rayalaseemasta ja Telanganasta. Jotkut, mm. TRS-puolueen kannattajat, haluavat Telanganalle itsenäisen osavaltion aseman ja hakevat pontta mielipiteilleen mellakoimalla ja aiheuttamalla kaikenlaista sekasortoa ja harmia muulle väestölle vahingoittamalla esimerkiksi julkisia kulkuvälineitä. Päätös Telanganan tulevaisuudesta piti tehdä jo tammikuun alussa, mutta sitä ei ole vieläkään tehty, vaan asia odottelee pääsyä parlamentin käsittelyyn. Epätietoisuus rassaa Telanganan kannattajia, mikä ilmenee väkivaltaisuuksina ja vahingontekoina.

Itsenäisen Telanganan kannattajat yrittävät nopeuttaa asioita julistamalla kaksipäiväisen boikotin, bandhin, joka alkoi eilen. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Hyderabad viettää kaksi päivää hiljaiseloa, kun ravintolat, elokuvateatterit, ostoskeskukset, bensa-asemat, virastot, koulut jne. on suljettu. Sulkeminen on pitkälti varotoimi, jolla pyritään välttämään mahdolliset selkkaukset ja väkivallan kohteeksi joutuminen. Julkiset kulkuvälineet eivät nekään liikennöi samasta syystä, ja esimerkiksi Andhra Pradeshin tieliikenneyhtiölle APSRTC:lle aiheutuu bandhista päivässä lähes miljoonan euron menetys. Pelkona on, että Telangana-aktivistit, mm. Osmania-yliopiston opiskelijat, hyökkäävät auki olevia laitoksia ja julkisia kulkuvälineitä kohti mm. heittelemällä kiviä ja polttopulloja. Jo tammikuussa, kun päätös Telanganan kohtalosta piti tehdä, liikkeet valmistautuivat ilkivaltaan ja levottomuuksiin peittämällä kauppansa verkoilla.

Mercedes Benz -liike ja vähän iso "moskiittoverkko".

Koko GVK one -ostoskeskus on suojattu verkolla. Kuinkahan kauan tämänkin verkon asetteluun on mahtanut kulua?

Tavalliset ihmisetkin välttelevät bandhin aikana ulkona liikkumista, erityisesti niillä alueilla, joilla aktivistit tunnetusti aiheuttavat levottomuuksia. Turvallisuudessa on kuitenkin eroja eri kaupunginosien välillä, ja esimerkiksi alue, jolla me asumme, on kaukana levottomuuksien keskipisteestä ja siten (käsittääkseni!) myös varsin turvallinen. Kaupatkin olivat täällä ainakin eilen pääasiassa auki. Toistaiseksi bandh on sujunut suhteellisen rauhanomaisesti muuallakin kaupungissa - mitä nyt jotkut opiskelijat ovat heitelleet poliiseja kivillä ja poliisi on vastannut kyynelkaasulla; muutamaa bussia on vahingoitettu kivillä; yksi maitolaitos ja yksi pankki on ryöstetty ja joihinkin liikelaitoksiin on hyökätty. Eiköhän tämä toinenkin päivä suju ihan rauhallisissa merkeissä.

10 kommenttia:

  1. Olipa hyvä postaus Hippu,ja kiva ,että pääsit hyvin perille.Hienolta vaikuttaakin tuo lentokenttä. Ero Suomen ja INtian välillä on kai niin raju,että tuollaisia mietteitä tulee sinne tullessa.Täällä on modernimpia ja länsimaalaista,joten ihan sellaista kulttuurishokkia ei tule.
    Harmi noita mellakoita ja boikotteja,toivottavasti eivät jatkossa vaikeuta elämää liian paljon. Tuo kuivuus on niin tuttua;nyt just täällä on ihanan rehevää ja luonnon kasveja joka paikassa,mutta parin kuukauden kuluttua se on muisto vaan,ja sitten on taas pitkä kuiva kausi.

    VastaaPoista
  2. Apua... miltähän minusta joskus tuntuu jos täältä pääsee Suomessa käymään. Haluttaakohan takaisin.. Suomessa olisi kaikki tosiaan niin tuttua ja helppoa. Tällaisen ahdistujalle on kaikki outo niin kertakaikkisen pelottavaa. Minä olisin Intiassa varmasti ihan kauhuissani! iiiik! iiiik! Onko mahdollista että joskus asettuisitte Intiaan ihan pysyvästi? Olisiko se sinusta ihan kamalan kamala ajatus?

    VastaaPoista
  3. Yaelian, kiitos. Matka meni tosi hyvin, ja suurin ongelma tällä kertaa olikin tylsistyminen, kun kaikki jännitysmomentit puuttuivat matkasta. :-D Israel on vaikuttanutkin postauksissasi hyvin modernilta; sellaiselta paikalta, jossa voisi aika helpostikin kuvitella asuvansa.

    Ei voi muuta kuin ihmetellä, kuinka luonto jaksaa selvitä niin pitkistä kuivista kausista. Kuivaksi käpristyneitä kasveja katsomalla voisi luulla, että ne ovat ihan kuolleita, mutta ihmeesti ne taas virkoavat, kun saavat vettä!

    Laura, tuli mieleen, että kun sinä olet ollut yhtä soittoa niin pitkään pois Suomesta, niin voihan se olla, että et enää ”tykkäisikään” Suomesta. Ehkä olet huomaamattasi jo niin tottunut Australiaan ja elämään siellä, että suomalaiset olisivat sinusta ihme jörriköitä (en kyllä tiedä, millaisia australialaiset mahtavat olla!), talvi olisi ihan hirveä shokki tai jotain muuta vastaavaa. En osaa edes kuvitella, miltä Suomi kuuden vuoden (jos muistan oikein) poissaolon jälkeen mahtaisi näyttää. Varmaan siinä on puolensa ja puolensa, jos on yhtäjaksoisesti pitempään poissa.

    Näillä näkymin en ainakaan usko, että tullaan ikinä asettumaan ihan pysyvästi Intiaan. Aiemmin olen mainostanut kaikille, että juu, minä voisin asua pysyvästikin Intiassa, mutta kun tuo mies tykkää olla mieluummin Suomessa. Nyt on taas sellainen päivä, että en ihan tiedä... :-D Ei se sinällään mikään kauhea ajatus olisi, mutta en vain jotenkin osaa kuvitella asiaa etukäteen – mitkä kaikki asiat elämässä muuttuisi ja miltä Intia sitten näyttäisi, jos tulisi tänne sillä mielellä, että meinaa jäädä loppuiäkseen.

    VastaaPoista
  4. Heips taas! Kiitos ihanasta postauksesta! Nauroin niin tuolle lentoasema-punainen matto-kuvaukselle... Se on tuttu juttu meillekin, kun ollaan ehditty tassa muutaman vuoden aikana matkustella (liiankin)usein! :)

    Meilla nayttaa talla hetkella todella vahvasti silta etta Intiaan ollaan asetuttu ja taalla myos pysytaan. Lapsen koulutie alkaa tuossa noin vuoden paasta ja sitten ei enaa pystyta edes viettamaan pitkia aikoja poissa. Saa nahda minkalainen myllerrys mun sisalla tulee kaymaan siina vaiheessa!

    Kommentoin siis aiemmin hiuspostaukseen, eli samainen anonyymi taalla taas. :)

    VastaaPoista
  5. Heippa taas anonyymi! :-)

    Teidän tulevaisuus näyttää tosiaan melko intialaiselta! Intia asettaa kyllä lapsiperheelle ihan toisenlaiset haasteet kuin Suomi, jo ihan turvallisuudenkin kannalta. Toisaalta uskon, että lapsista saattaa tulla melkoisia maailmankansalaisia, jotka pystyvät sopeutumaan tulevaisuudessa melkein mihin tahansa, jos viettävät lapsuutensa/nuoruutensa Intiassa. Siis vaikka Intia on haasteellinen, se varmaan antaa aika hyvät eväät tulevaisuuteen. Näin ainakin uskon ja toivon!

    En osaa edes kuvitella, mitä kaikkea päässäsi mahtaakaan liikkua... Siinä mielessä tällainen edestakaisin lentely kahden maan välillä on varmaan helpompaa, kun ei tarvitse ottaa kaikkia Intian juttuja niin vakavasti, kun tietää, että pääsee pois, ennemmin tai myöhemmin. Mulle tulisi varmaan jonkinlainen kulttuurishokki ainakin jossain vaiheessa, jos Intiasta tulisi meidän pysyvä ja ainoa asuinpaikka. Mutta tiedän myös monia Suomessa asuvia intialaisia, jotka kamppailevat samanlaisten tuntemusten kanssa, kun Suomi tuntuu heistä niin hirveältä paikalta asua. :-D

    VastaaPoista
  6. Hei vain eli ilta(myohaa jo)!

    Meidan lapsiperhe-elo on ollut tahan mennessa aika vaihtelevaista ja hyvin erilaista kuin olisin ikina voinut kuvitella. Me ollaan asuttu kahdessa maassa, joista kumpikaan ei ole mulle tuttu ymparisto (eli Suomi) joten haasteita on piisannut!

    Lapsukainen syntyi taalla Intiassa (ystavat ja sukulaiset uskaltautuivat jalkikateen kertomaan kaikenkirjavista kauhukuvistaan - Synnytyssalissa valot rapsyvat sahkokatkosten ilotulituksessa jne. :)ja ollaan tassa kolmen vuoden ajan matkusteltu saannollisesti USAn ja Intian valilla miehen tyon vuoksi. Suomessa ei olla siis asuttu lainkaan eika siis eletty perhe-elamaa siella.

    Itse en varmaan edes uskalla alkaa haaveilemaan Suomessa asumisesta... :) Olen loytanyt seka USAsta etta Intiasta ne hyvat, pahat ja rumat puolet. Intiassa ollessa aina valilla havahdun oikein aimistelemaan, etta miten ihmeessa olen loytanyt tieni TANNE kaikista maailman kolkista. Miten ihmeessa asun taalla, mita oikein TEEN taalla! :)

    VastaaPoista
  7. Anonyymi, huh, teidän elämä kuulostaa kyllä tosiaan haasteelliselta, jo ihan lentomatkojenkin kannalta. Itselle jo Helsinki-Frankfurt-Hyderabad -lentomatkat tuottavat tuskaa, ja olenkin aina ajatellut myötätuntoisena niitä, joilla on jo Frankfurtissa vaihdettaessa takana pitkä lentomatka USA:sta... Ei todellakaan varmaan mitään herkkua, varsinkaan pienen lapsen kanssa!

    Kuulostaa kuitenkin, että olet sopeutunut suhteellisen hyvin sekä USA:han että Intiaan, kun olet oppinut löytämään kummastakin paikasta asumisen kaikki eri puolet. Suomihan on melkoinen lintukoto kumpaankin maahan verrattuna. :-)

    VastaaPoista
  8. Löysin blogisi Yaelianin kautta ja kiva lukea Intiasta, kun itse kävimme etelä-Intiassa marraskuussa kolmen viikon lomalla. Aivan ihana maa ja sympaattiset ihmiset, mutta on tietenkin eri asia asua siellä vakituisesti. Nuo vastaanottajaporukat lentokentällä tule meillekin tutuksi kuvaksi, ihan kuin olisi joku julkkis tulossa.

    VastaaPoista
  9. Hei ja kiitos tästä blogista! Luin kaikki kirjoituksesi läpi, kun oli niin mielenkiintoista lukea intialaisesta elämänmenosta. En ole ikinä käynyt Intiassa enkä voi sanoa että edes haaveilisin siitä, mutta sinulla on mielestäni hyvä asenne... otat asiat sellaisina kuin ne ovat. Mukavaa vuoden jatkoa sinne Hyderabadiin!

    VastaaPoista
  10. Allu, kiva, että löysit tänne! :-)
    Kerran Trivandrumissa minulle sattui oikeasti niin, että joku julkkis tuli samalla lennolla kuin me. Ihmettelin kovasti, kun kentän ovien ulkopuolella oli tavallista suurempi ryysis, ja kaikilla oli jotain postereita, joita he heiluttelivat ilmassa. Vähän meidän jälkeen ulos astelikin joku julkkis (ei hajuakaan kuka), ja voi kauhistus sitä kaaosta, kun kaikki halusivat saada kännykkäkamerallaan kuvan tähdestä. Kyllä tuli kiire alta pois! Äiskä ja iskä, jotka olivat kanssani tuolloin, eivät edes tajunneet, että joku julkimo oli kaiken sen kaaoksen takana, vaan he luulivat, että meneillään oli massiivinen mielenosoitus. :-D

    Hei anonyymi! Voi kuinka kiva kuulla, että olet jaksanut lukea sepustuksiani. :-) Ja oikein mukavaa vuoden jatkoa sinullekin!

    VastaaPoista