Asuntoja katselemassa

Viikonloppu kului melko tiiviisti vuokra-asuntoja metsästäessä, sillä appivanhemmat ovat muuttamassa ainakin vuodeksi Hyderabadiin, ja heille pitäisi löytää tilapäisasunto siksi aikaa. Anoppi ja appiukko ovat itse kotona Nelloressa noin 500 kilometrin päässä, joten asunnon etsiminen on ollut mieheni ja parin sukulaismiehen tehtävä. He ovat käyneet yhteensä läpi jo varmasti ainakin parikymmentä asuntoa, mutta kaikissa on aina ollut jotain vikaa, jos ei muuta niin hinta. Minä yritin naisihmisenä katsella asuntoja erityisesti anopin kannalta: onko kauppa kävelymatkan päässä, millainen keittiö on, onko kaappitilaa riittävästi, kiertääkö ilma asunnossa hyvin, onko siellä erillinen puja-huone ja niin edelleen. Anoppi on muutenkin vastentahtoinen lähtemään Nelloresta Hyderabadiin, ja siksi olisi kiva, jos edes asunto olisi mahdollisimman mukava ja heille sopiva.

Itse ihastuin eniten upouuteen asuntoon, joka oli viimeistä silausta vaille valmis.

Tämä kyseinen yksilö oli kuitenkin heti pois laskuista, koska kävelyetäisyydellä ei ollut mitään palveluja, eikä talossa ollut hissiä. Hissi oli kuulemma tulossa, mutta milloin se tulisi, sitä ei kukaan osannut varmasti sanoa. Omistajalla ja rakennuttajalla oli jotakin kiistaa, ja hissikin oli jäänyt sen takia tekemättä. Ei siis kuulostanut kovin lupaavalta. Muutenkin ihmettelin, mihin hissin oikein oli tarkoitus ollut tulla, koska sille ei ollut edes mitään paikkaa portaiden ja asuntojen välissä.

Toiseksi eniten pidin asunnosta, joka oli todella avara ja valoisa. Avaruuden tuntua lisäsi vielä sekin, että asunto oli tyhjillään, sillä nainen, jolle asunto kuului, oli lähtenyt Mumbaihin lääkäriksi. Appivanhemmathan etsivät kolmen makuuhuoneen, keittiön ja hallin kokoista asuntoa, ja tässä kolmen makuuhuoneen asunnossa olisi ollut tilaa ruhtinaalliset 213 neliömetriä (2300 neliöjalkaa). Omistajan äiti, joka itse asui kerrosta alempana ja joka tuli esittelemään meille asuntoa, oli kovin tärkeilevä ja alusta lähtien jotenkin vastahankaisen oloinen. Sunnuntaina hän sitten soittikin, että tytär oli luvannut asunnon jo jollekin muulle. Asunnon menetys ei yhtään harmittanut, koska vuokra olisi varmaan ollut hirveän korkea. Vuokranantajakin oli niin hapannaamainen rouva.

Yhtä asuntoa emme nähneet ollenkaan, koska asukkaat olivat päiväunilla, eikä heitä saanut häiritä.

Päädyimme lopulta asuntoon, jota kävimme katsomassa kaksi kertaa, sekä lauantaina että sunnuntaina. Lauantaina emme tavanneet asunnon omistajaa, joka itse asui kolme kerrosta alempana, emmekä asunnon vuokralaisia, vaan paikalla oli vain vuokralaisten palvelustyttö. Tyttö oli hyvin varuillaan, eikä meinannut päästää meitä sisään lainkaan. Lopulta haimme tytön "turvaksi" alhaalta talonvahdin, joka kiersi kanssamme asunnossa, ja katsoi että emme kolkkaa tyttöä ja pölli emännän kultakoruja pöytälaatikosta.

Sunnuntaina sekä asunnon omistaja että vuokralaiset olivat paikalla, joten näimme asunnon hieman paremmin ja saimme keskusteltua omistajan kanssa yksityiskohdistakin: mistä kaupungista kukakin on kotoisin; mitä mieheni ja hänen isänsä tekee työkseen; missä asunnon omistajan tytär asuu ja missä tämän mies työskentelee; missä me asumme ja missä appivanhemmat tällä hetkellä asuvat. Itse asunnostakin puhuttiin kai jotain.

Tässäkin asunnossa oli tilaa riittämiin: 185 neliömetriä eli 2000 neliöjalkaa. Huoneet ovat Intiassa usein hyvin suuria suomalaisiin huoneisiin verrattuna ja makuuhuoneiden yhteydessä on tavallisesti omat kylpyhuoneet, joten siitähän niitä neliöitä kertyy. Hinnat ovat kuitenkin suomalaisittain ajatellen hyvin edulliset, sillä tämänkokoisen asunnon vuokra hyvällä, mutta ei kuitenkaan millään snobistisella alueella Hyderabadissa maksaa keskimäärin 370 - 480 euroa kuukaudessa (23000 - 30000 rupiaa).

Asuntoa vastapäätä on mukava puisto, jossa appivanhemmat voivat iltahämärissä käyskennellä.

Appivanhemmat pääsevät muuttamaan asuntoon 10-15 päivän päästä, koska omistaja tarvitsee aikaa asunnon viimeistelyyn - maalaukseen, siivoukseen ja sen sellaiseen - ja nykyistenkin asukkaiden pitää tietysti muuttaa alta pois.

Kun olimme jutelleet omistajan kanssa aikamme ja sopineet, että otamme kyseisen asunnon (mitään papereita ei kylläkään tehty), oli aika ilmoittaa appivanhemmille, että asunto oli vihdoin löytynyt. Appiukko oli tyytyväinen erityisesti siihen, että asunnon omistaja oli kotoisin samoilta seuduilta kuin hänkin (tämä on Intiassa hyvin tärkeää). Anoppi halusi tietää vain, mihin ilmansuuntaan asunnon pääovi osoitti - pohjoiseen, etelään vai jonnekin muualle. Vastu on monelle, erityisesti vanhemman sukupolven, intialaiselle melkeinpä tärkein kriteeri asuntoa valittaessa, ja sitä voisi kai nimittää jonkinlaiseksi intialaiseksi feng shuiksi. Vastun pääperiaate on, että kun huoneet ja kalusteet sijoitetaan energian kannalta oikeille paikoille ja oikeisiin ilmansuuntiin, kotona vallitsee harmonia ja myönteinen energia. Koska omistaja oli maininnut meille, että asunnossa on hyvä vastu, emme olleet sen tarkemmin ajatelleet ilmansuuntia, eikä mieheni muutenkaan oikein näistä asioista perusta. Nähtäväksi jää, mitä mieltä anoppi on asunnon energioista.

Asunnon löydyttyä olimme vielä asuntotunnelmissa, joten huviajelimme yhdellä Hyderabadin hienostoalueista, Nandagiri Hillsillä. Alue on rakennettu korkealle kukkulalle, josta näkyy yli kaupungin, ja siellä asuu kaikenlaisia silmäätekeviä, kuten bisnespomoja, näyttelijöitä ja poliitikkoja. Kukkulalla sijaitsee myös avoin yliopisto, jonka kampus on todella suuri, mutta paikat ovat valitettavasti aika karmeassa kunnossa, kuten valtion laitokset Intiassa monesti ovat.

Tämä linna kuuluu Country Clubin perustajalle Y Rajeev Reddylle. Linna on aivan järjettömän suuri, ja ihmettelenkin, miten joku haluaa asua tällaisessa virityksessä. Itse en edes uskaltaisi, kun pelkäisin kummituksia, murtovarkaita, hämähäkkejä, mörköjä, käärmeitä, pimeää, outoja ääniä...

Lukaalissa ei tarvita edes vartiointia ulkopuolella, koska muuri on niin korkea ja portti jyhkeä. Portin yläpuolella on videokamera, jolla portille kolkuttelijat tiirataan.

Tämäkin on omakotitalo, uskomatonta kyllä. Vartija siellä kyttäilee, että mitäs sinä likka oikein kuvailet. Lähes menemään siitä, tai soitan paikalle jeparit.

Matalammat talot ovat usein lähes näkymättömissä korkeiden aitojen takana, jotta tirkistelijät eivät näkisi sisään...

Tämä talo on minusta ihana. Huolisin!

Tästä tulee jotenkin suomalainen arkkitehtuuri mieleen.

Tämä on minusta kivan simppeli. Naapurissa rakennetaan, kun siellä roikkuu niin nätit siniset pressut naapureita ilahduttamassa.

Oli alueella kerrostalokin, ja aika viihtyisän näköinen sellainen.

Mutta tämä alueen pohjapiirros tuloreitin varrella ei ole kyllä kovin pramean näköinen. Oiskohan aika vaihtaa?