Oletko koskaan?

Näin Kristiinan blogissa kivan haasteen nimeltä "Oletko koskaan...?", ja päätin vastata itsekin Kristiinan kysymyksiin. 

Oletko koskaan...

Halunnut palata ajassa taaksepäin?

Enpä juurikaan. Olisi toki kiva käydä kurkkaamassa, millaista elämä oli vaikkapa 1800-luvulla tai isovanhempieni lapsuudessa, mutta pieni kurkkaus riittäisi, ja sitten olisi jo kiire takaisin nykyaikaan. Enkä tiedä, palaisinko menneisyyteen edes tekemään asioita toisin, koska silloin en olisi tässä, missä nyt olen.

Miettinyt ulkomaille muuttamista?

Olen asunut ulkomailla (Intiassa, Boliviassa ja Kolumbiassa), mutta en ole koskaan miettinyt ulkomaille muuttamista. 😆 Tämä hieman erikoinen yhtälö selittyy sillä, että ukkeli on joutunut asumaan työnsä takia maailmalla, ja kun minulla oli mahdollisuus lähteä mukaan, niin miksi en olisi lähtenyt. Itse asiassa kun mietin asiaa, minulla ei olisi nytkään mitään ulkomailla asumista vastaan, ja voisin muuttaa saman tien jonnekin (paitsi Intiaan 😆). Se on vain se matkailu – paikkojen töllistely, tyhjänpäiväinen lomailu, olemisen tilapäisyys ja edestakainen ravaaminen – mikä tökkii.

Noista maista Bolivia on oikeastaan ainoa, jossa asuisin mielelläni uudestaan. Bolivialaiset ihmiset olivat maanläheisiä, vaatimattomia ja aitoja, ja sellainen vetoaa minuun. Jokaisessa maassa on toki omat hyvät ja huonot puolensa, ja joissakin maissa huonot puolet tulevat silmille helpommin kuin toisessa. Maailmankuva ainakin avartui eri maissa oleskelun myötä huimasti, ja Suomikin näyttäytyy nykyään eri valossa. Hyvät ja huonot puolet erottuvat selvemmin, kun on vertailukohtia. 

Muutama kuva bolivialaisista ihmisistä.

Eksynyt kauppakeskuksessa?  

En muista itse eksyneeni kauppakeskuksessa, mutta olen kyllä kadottanut kauppakeskuksen parkkihalliin autoni. Tämä tapahtui Inorbitin ostoskeskuksessa Hyderabadissa. Palasin ostoskierrokseltani parkkihalliin, mutta autoni ei ollutkaan siinä, minne olin sen jättänyt. Pyöriskelin etsimässä autoani, mutta autoa ei löytynyt mistään, ja lopulta olin varma, että joku oli varastanut sen. 

Soitin itkuisen puhelun ukkelille, että en löydä autoa mistään, ja ukkeli oli hieman ihmeissään, että mitä hän voi toimistostaan käsin asialle tehdä. Lopulta ukkeli kuitenkin laittoi pelastuspartion eli yhden kollegansa tulemaan Inorbitiin. Kollegaa odotellessani minua rupesi yhtäkkiä epäilyttämään, olinkohan oikeassa kerroksessa. Inorbitin parkkihalli kun on muistaakseni kolmessa tai neljässä kerroksessa. Päätin lähteä katselemaan vähän muitakin kerroksia, ja sieltähän se auto löytyikin. Parkkipaikka oli oikea mutta kerros väärä. Sitten soittamaan kiireesti ukkelille, että kollegasi saa kääntyä takaisin toimistolle. 🙈

Halunnut palata matkalta kotiin aiemmin kuin olit suunnitellut? 

Olen rakastanut matkailua niin paljon, että asia on ollut pikemminkin päinvastoin: olisin mielelläni pidentänyt matkaa. Mutta kaksi kertaa on käynyt niinkin, että olen halunnut palata matkalta aiemmin kotiin, ja olen myös tehnyt niin. 

Ensimmäinen kerta oli vuonna 1999, kun olimme ystäväni kanssa suorittamassa espanjalaisen filologian opintoihin kuuluvaa kieliharjoittelua Malagassa. Tai oikeastaan emme olleet enää Malagassa, sillä olimme päätyneet yllättävien tapahtumakäänteiden seurauksena Teneriffalle lomailemaan. 🤭 Ystäväni joutui palaamaan jostain syystä aiemmin kotiin, ja minä jäin Teneriffalle yksin, eivätkä tunnelmat olleet varsinaisesti katossa. Onneksi minäkin sain lentoni aikaistettua, ja pääsin kotiin. En muista, että olisin ollut koskaan niin onnellinen kotiinpaluusta!

Huvittava yhteensattuma oli (anteeksi nyt vain taas, kun en pysty vastaamaan kysymyksiin lyhyesti), että kun olimme ukkelin kanssa kesällä Malagassa, asuimme Airbnb-asunnossa Plaza de la Mercedillä. Minulla ei ollut vuoden 1999 matkasta juuri minkäänlaisia muistikuvia, ja kuvittelin olevani Plaza de la Mercedillä ensimmäistä kertaa. Eräänä päivänä silmäni osuivat naapurirakennuksen ovenpielessä olevaan kylttiin: Instituto Picasso. Airbnb-asuntomme sattui siis olemaan sen samaisen koulun naapurissa, jossa olin opiskellut vuonna 1999!

Nallet Picasso-sedän sylissä Plaza de la Mercedillä kesällä.

Toinen kerta, jolloin palasin kotiin aiottua aiemmin, oli koronavuonna 2020, kun kävimme ukkelin kanssa Riiassa ja Tallinnassa. Meidän oli tarkoitus palata Tallinnasta vasta illalla, mutta Tallinnassa oli niin kuollutta ja tylsää, että päätimmekin tulla aikaisemmalla laivalla.

Aloittanut laihdutuskuurin tai terveellisemmän elämän?

Nämä syömisjututhan ovat olleet minulle vähän vaikea aihe, kuten varmasti moni muistaakin. Syömiseni oli aiemmin hyvin rajoitettua (oli kielletyt ja sallitut ruoat, laskin koko ajan kaloreita jne.), ja kun elämässä tuli eteen vastoinkäymisiä, joita en osannut käsitellä, syömishäiriöiset ajatukset ottivat yliotteen. Vähensin syömistäni niin, että kuihduin varjoksi entisestäni, mikä tuotti suurta tyydytystä. Lomilla ratkesin syömään järjettömiä määriä (en sentään koskaan oksentanut), koska lomilla eivät päteneet arjen säännöt, ja loman jälkeen alkoi aina hirveä "kurinpalautus", joka tarkoitti erittäin kontrolloitua syömistä ja yletöntä määrää liikuntaa. Kai noita kurinpalautuksia voi pitää jonkinlaisena laihdutuskuurina tai terveellisemmän elämän aloittamisena, eli vastaan tähän, että aina lomien jälkeen. 🤣 

Suhteeni ruokaan alkoi normalisoitua muistaakseni vuonna 2017, ja nyt syön oikeastaan kaikkea. Syömishäiriöiset ajatukset katoavat tuskin kuitenkaan koskaan muististani, enkä halua siksi rajoittaa syömisiäni, käydä vaa'alla tai laskea kaloreita. Pelkään, että sellainen saattaisi taas laukaista vanhat käyttäytymismallit. Onneksi laihduttamiseen ei ole tarvettakaan, vaikka syönkin niin isoja annoksia, että ihmiset joskus ihmettelevät, miten pystyn syömään niin paljon lihomatta. Veikkaisin, että syynä on nopea aineenvaihdunta (tämä on todettu ihan geenitestilläkin), pääosin terveellinen ja puhdas ruokavalio sekä suurehko energiankulutus. En myöskään harrasta napostelua, koska syön kunnon aterioita niin usein (neljä kertaa päivässä), että sellaiseen ei ole tarvetta.

Miettinyt miten elämäsi olisi muuttunut, jos olisit ollut ahkerampi koulussa? 

En, koska en olisi pystynyt olemaan yhtään ahkerampi. 

Laulanut karaokessa? 

Kerran ruotsinlaivalla kaverien kanssa. Jostain syystä karaokelaulaminen jäi siihen. 😆

Ajanut autolla kolarin? 

Ensimmäiseksi piti katsoa Kielitoimiston sanakirjasta, mitä kolarilla tarkalleen ottaen tarkoitetaan. Vastaus kuului: "kulkuneuvon törmäys jhk, vars. toiseen kulkuneuvoon". Koska törmäilyn kohde voi siis olla jokin muukin kuin toinen kulkuneuvo, listasta tulee pitkä. Nyt on hyvä hetki hakea kahvikuppi tai jotain. 😆

Ensimmäinen kolarini ikinä oli kauppakeskus Liilan parkkipaikalla (keskus oli kyllä silloin jonkin muun niminen). Lähdin peruuttamaan parkkiruudusta, ja takaani oikealta tuli kovaa vauhtia nainen, joka osui autoni kylkeen. Minusta vika oli naisen, koska hänellä oli aivan liikaa vauhtia, mutta minun viaksenihan se katsottiin, koska olin peruuttamassa parkkiruudusta. Toinen kolari sattui, kun olin liittymässä Leppävaarasta Kehä ykköselle. Meinasin ensin kiihdyttää Kehä ykköstä ajaneen auton eteen, mutta jäinkin odottamaan, ja takanani tullut auto mälläsi perääni.

Vanhempien autollakin sattui kerran yksi episodi. Olin hakenut äidin edellisenä päivänä sydämen rytminsiirrosta kotiin, ja lähdimme Kiteelle kaupaan – minä tietysti kuskina, koska äiti oli vielä toipilas. Oli kunnon talvikeli, ja yhdessä tiukassa mutkassa äiti ehti juuri sanoa, että "sinun ei pitäisi ajaa näin kovaa" – ja siinä samassa auto lähti käsistäni. Pyörimme tiellä ympyrää ja päädyimme lopulta metsähallituksen puolelle, vain noin kymmenen senttimetrin päähän lähimmästä puusta. Auton keula osoitti sentään tielle päin. Istuimme äidin kanssa typertyneinä hiljaa paikoillamme, kunnes äiti tokaisi: "nythän mulla meni rytmit paikoilleen". Meillä oli paljon onnea matkassa, kun tiellä ei sattunut olemaan sillä hetkellä ketään emmekä törmänneet edes puuhun. Vahingot jäivät siis varsin vähäisiksi (yksi puhjennut rengas ja hieman ruttuun mennyttä peltiä). Tuon tapauksen jälkeen olen pelännyt ja inhonnut talvikeleissä ajamista, ja kitkarenkailla ajaminen on pahin painajaiseni. 🙈

Sitten siirrymmekin ulkomaankokemuksiin. Taorminassa Sisiliassa otin kerran hieman kontaktia toiseen autoon loma-asuntomme parkkipaikalla, ja asuntomme omistaja sattui olemaan pihalla ja näkemään tapauksen. Kun nousin autosta ja menin ulos arvioimaan mahdollisia tuhoja ja miettimään seuraavaa siirtoa, asunnon omistaja huitoi terassilta minulle, että lähde menemään; mitä sinä siinä enää seisot! Omalle vuokra-autolle ei käynyt onneksi mitään, mutta toiseen autoon tuli pieni lommo. 

Autoriksat ovat oikeita pikku paholaisia.

Intiassa olen tehnyt tuttavuutta erityisesti autoriksojen kanssa. Kerran olin pysähtynyt risteyksessä liikennevaloihin, kun oikealta tuli kovaa vauhtia autoriksa, joka kääntyi samalle kadulle, jolla minä olin. Vauhtia oli mutkassa riksalle liikaa, ja kolmipyöräinen ajokki menetti tasapainonsa ja kaatui – kuinka ollakaan – konepeltini päälle. Minä istuin paikalleni jähmettyneenä ja ihmettelin, kuinka on mahdollista, että minun konepeltini päällä makaa autoriksa kyljellään. Tilanne ratkesi käsittämättömän nopeasti, sillä riksakuski kiipesi salamannopeasti ulos riksan ovesta (joka osoitti nyt siis kohti taivasta), käänsi risteyksessä olleen liikennepoliisin avustuksella kulkupelinsä pystyyn ja lähti menemään. Minä havahduin vasta siihen, että torvet soivat takanani ja yksi ukko tuli komentamaan minua, että lähde menemään siitä; tukit koko liikenteen. Onneksi auton moottori ei ollut vaurioitunut, ja pystyin jatkamaan matkaa. Koko stoorin tästä keissistä voit lukea täältä. 

Toisen läheisen hetken autoriksan kanssa koin ihan omaa hölmöyttäni, sillä tein kardinaalivirheen, jollaista ei Intiassa pitäisi koskaan tehdä: käänsin rattia pikkuisen liian nopeasti ja paljon, minkä seurauksena autoni osui vieressäni olleen autoriksan kylkeen. Tilanne ratkesi intialaiseen tapaan, eli autoriksan kuljettaja kääntyi mulkoilemaan minua ja minä mulkoilin häntä takaisin, mutta kumpikaan ei viitsinyt edes pysähtyä, vaan jatkoimme matkaamme. Tämä tapaus oli erinomainen muistutus siitä, että Intiassa ei pidä tehdä liikenteessä koskaan mitään äkkinäistä, koska joku on takuulla melkein kyljessä kiinni.

Olen törmännyt Intiassa myös sikaan, mutta sille en olisi voinut itse mitään, sillä sika säntäsi eteeni niin yllättäen, etten ehtinyt reagoida. En tiedä, miten sialle kävi, enkä jäänyt selvittelemäänkään, sillä sika juoksi tien sivuun. Sian ulvaisu jäi kummittelemaan mieleeni pitkäksi aikaa. 

Autolle on tehty taas pieni kasvojenkohotus. 😆 Kuvassa Intian-automme vuonna 2010.

Yhden mopoilijaukon kanssa sattui niin hämärä tilanne, että en vielä tänä päivänäkään ymmärrä, mitä siinä oikein tapahtui. Odotin liikennevaloissa, ja vieressäni oli vanha mies mopollaan. Mies sattui kääntämään katseensa ja näkemään minut ratin takana – ja samassa ukon mopo oli kumollaan siinä eturenkaani vieressä. Hämmästyin, että mitä helvettiä: olinko ajanut miehen päälle, vaikka en ollut liikkunut senttiäkään? Ukko kuitenkin vilkuili minuun niin velmu ilme naamallaan, että arvelin hänellä olevan pahat mielessä. Ehkä hän halusi höynäyttää minua – ulkomaalaista naista – sillä, että olin muka törmännyt häneen, ja yritti saada minulta rahaa korvaukseksi. Tämäkin tilanne päättyi intialaiseen tapaan, eli kun valo vaihtui vihreäksi, kaasutin pois paikalta, ja taustapeilistä näin, että ukkokin lähti huristelemaan mopollaan. 

Kerran olen törmännyt Suomessa myös seinään ja Intiassa anoppilan parkkipaikalla tolppaan, mutta nämä ovat niin pieniä juttuja, että näitä ei kannattaisi edes mainita. Tässä onkin sitten vissiin kaikki.

Ei kun ei olekaan! Vielä tuli mieleen yksi tapaus. Nuorena ajoin ystäväni perheen traktorilla päin heidän navettansa päässä ollutta koppia, niin että koppi liikahti törmäyksen seurauksena paikoiltaan. Onnettomuuden syy oli hyvin yksinkertainen: en tiennyt, missä traktorin jarrupoljin sijaitsi. Kuka sitä nyt viitsii jotain jarrupolkia tutkia ennen ajamaan lähtöä.  

Kun etsin arkistoistani kuvia meidän Intian-autosta, löysin tuon edellä olevan kuvan ja rupesin ihmettelemään, miksi auton vasen etukulma oli tuon näköinen. Minkäs kolarin seurausta tuo oli? Näytin kuvaa ukkelillekin, mutta hänkään ei muistanut, joten haeskelin blogistani mahdollista selitystä asialle. Pian sellainen löytyikin (täältä). Olin törmännyt autolla kaksikin kertaa, ensin jonkin kaupan parkkihallin seinään ja viikkoa myöhemmin yksissä häissä katukivetykseen. Nyt alkaa tuntua siltä, että pitäisi ehkä poistaa koko postaus. 🙈

Tämä osio onkin hyvä lopettaa toteamukseen, että olen omasta mielestäni täydellinen kuski, ehkä jopa maailman paras. 🤪

Tehnyt huonon ostoksen? 

En nykyään muuta teekään kuin huonoja ostoksia, siis ainakin mitä vaatteisiin tulee. Jopa alushousut ovat nykyään virheostoksia (liian tiukkoja tai muuten vain epämiellyttäviä). Olen tullut siihen tulokseen, että ostan vaatteita jollekin kuvitteelliselle ihmiselle – sille, joka kuvittelen olevani tai joka haluaisin olla – ja vaatteet jäävät siitä syystä roikkumaan kaappiin käyttämättöminä. Kuljen aina samoissa vaatteissa, kun ei minua oikeastaan edes kiinnosta, miltä näytän. Teinkin jonkin aikaa sitten päätöksen, etten osta enää yhtään vaatetta, vaan käytän niitä vaatteita, jotka minulla jo on, kunnes ne hajoavat ja on pakko ostaa uusia. Jos jonkun silmät kärsivät siitä, että kuljen aina samoissa hynttyissä, niin voi voi. 

Jäänyt luokallesi koulussa? 

En. Katso aiempi kouluun liittyvä kysymys. 

Katunut syvästi jotain tekemääsi?

Katumuksen aiheistani saisi kirjoitettua pienen kirjan, ja pystyn suoralta kädeltä nimeämään ainakin puolen tusinan verran asioita, joita kadun todella syvästi. Kun vastasin aiempaan kysymykseen, etten palaisi menneisyyteen edes tekemään asioita toisin, niin unohdin nämä katumuksen aiheet, ja perunkin tässä saman tien puheeni. Kyllä todellakin palaisin menneisyyteen tekemään pari asiaa toisin! Ihan sama, olisinko sen jälkeen tässä vai jossain muulla.

Kiitos, Kristiina, kivasta haasteesta! 😘