Ehtoolla laiskat virkoo, rutilaiskat lauantaina.


lauantai 27. marraskuuta 2010

Varokaa putoilevia autonkappaleita!

Kun saavuimme viime viikolla hääjuhlapaikalle, parkkipaikalla kävi melkoinen kuhina. Paikalla oli intialaiseen tapaan miehiä, jotka viittilöivät kuljettajille, mihin heidän tuli pysäköidä. Yksi mies oli meidänkin automme edessä ja näytti käsimerkein, kuinka pitkälle voisin ajaa. Ilmeisesti painoin kaasua hieman liian voimallisesti, koska auton edestä kuului rusahdus.

Jaahas, ajattelin. Ilmeisesti osuin johonkin. Vika oli tietenkin miehessä, joka opasti pysäköinnissä, koska hän ei ollut käskenyt minun pysähtyä ajoissa.

Mieheni nousi autosta ulos ja kävi tarkistamassa, miten oli käynyt. "Ei se mitään", hän sanoi. "Mennään häihin."

Unohdin koko asian, kunnes satuin seuraavana iltana vilkaisemaan parkkipaikallamme auton etuosaa. Auton etuhelma irvisteli rumasti ja roikkui sen näköisenä, että se saattoi pudota maahan hetkenä minä hyvänsä.


Kauhistuneena ihmettelin miehelleni, miksi auto oli sen näköinen. Mies muistutti, että itsehän minä olin edellisenä päivänä ajanut päin kivetystä. En voinut mitenkään uskoa, että sellainen pieni kosketus olisi irrottanut helman. Tässä täytyi nyt olla jotakin hämärää - joku muu on varmasti törmännyt autoomme jossakin! Autonkin täytyy olla harvinaisen heikkoa tekoa, jos ei se kestä normaalia käsittelyä.

Sitten muistin edellisviikkoisen episodin erään kaupan parkkihallissa. Olin törmännyt siellä seinään tismalleen samalla tavalla kuin hääpaikallakin, kun olin kuvitellut, että auton ja seinän välissä on vielä paljonkin tilaa. En ollut viitsinyt mainita tästä tapauksesta miehelleni mitään, ja siksi syytinkin nyt vain intialaisten autojen huonolaatuisuutta. Yksi pieni kosketus, ja heti joku osa irtoaa!

Työntelimme etuhelmaa takaisin paikoilleen, ja se näyttikin solahtavan takaisin paikalleen aika mukavasti. Seuraavan ajon jälkeen helma kuitenkin repsotti taas, vieläkin pahemmin.


Tiet ovat täällä sadekauden jälkeen monin paikoin hirveässä kunnossa, kun sade on uurtanut teihin syviä monttuja. Normaalistikaan teiden kunnossa ei ole kehumista, sillä viemäriaukoista puuttuu kansia, keskellä tietä saattaa olla isoja kivenlohkareita tai pystyssä sojottavia rautatappeja, ja hidasteet, töyssyt, ovat joskus Himalajan korkuisia. Varsinkin pimeällä ajaminen on usein arpapeliä, ja autolle saattaa käydä aika köpelösti, jos ajaa kovalla vauhdilla korkeaan töyssyyn.

On huvittavaa, miten nopeasti intialainen suhtautuminen autoihin tarttuu: auto on vain esine, ja viat saadaan aina korjattua. On ihan normaalia, että autossa on kolhuja tai naarmuja tai että joku kulma vähän repsottaa. Kun ensimmäisen kerran otin hieman lähikontaktia yhteen autoriksaan ja autoomme tuli pieni naarmu, se tuntui minusta maailmanlopulta. Mökötin kaksi päivää, koska olin mielestäni maailman surkein kuski. Ei auttanut yhtään, vaikka minulle kuinka vakuuteltiin, että autoihin tulee Intiassa väkisinkin kolhuja.

Jonkinmoista edistystä on siis kai tapahtunut, koska minua ei nyt haittaa tämä roikkuva muovinkappale yhtään. Ennen liikkeelle lähtöä työntelen helmaa aina takaisin paikoilleen ja toivon hiljaa mielessäni, että helma ei tippuisi tielle ainakaan sillä reissulla. Perillä sitten tarkistan, että kaikki osat ovat vielä mukana.

Onneksi auton korjauttaminen on täällä naurettavan halpaa ja työ tehdään nopeasti. Nyt pitäisi vain saada auto sinne korjaamolle...

5 kommenttia:

  1. Voi autoparkaa! Hauska postaus Hippu.Kaikki kai on suhteellista.Oletan,että teilläpäin on myös aika paljon autoreppanoita.Kun asuin Venezuelassa, siellä oli paljon 50-luvun ikäloppuja autorämiä,joilla ajettiin kunnes ne melkein hajosivat kokonaan.

    VastaaPoista
  2. HAHAA, oon puhunut tuomaalle, etten IKINA, en ikina uskaltaisi ajaa Intiassa. :) Pelkaan aina kaikkien hienojen ja uusien autojen puolesta, kun ne menee ruuhkaisilla, ahtailla kaduilla riksojen, taksien, mopojen ja pyorien seassa... Ihmettelen miten ne pysyy niin siistina ja puhtaina ja lommottomina. No eivatpa nakojaan aina pysykaan:D

    Ja ei haittaa linkin lisays yhtaan.

    Puula

    VastaaPoista
  3. Yaelian :-) Ihme kyllä, nyt kun tarkemmin kävin miettimään, niin ainakaan täällä Hyderabadissa ei kauheasti niitä autonreppanoita näy. Kaikki autot on ihan suht modernin näköisiä (tosin mä en kyllä ole mikään autoasiantuntija). Edes ennen niin kovin suosittuja Ambassadoreja ei enää juurikaan näe. Mies epäili, että syynä on se, että autot eivät yksinkertaisesti kestä täällä niin kauaa, että niistä ehtisi tulla reppanoita. Meno on kai sen verran rasittavaa autoille...

    Puula, joo mäkin olen katsellut silmät pyöreinä niitä isoja, tuliterän näköisiä autoja, joissa ei ole lommon lommoa. Ehkä niiden kuskit ovat niin taitavia, että ne eivät koskaan kolaroi, tai sitten ne hienot autot korjataan niin nopeasti, etteivät ne kerkeä juuri lommoisena liikuskelemaan. Mä epäilen tota jälkimmäistä. :-D

    VastaaPoista
  4. Apua, minua kyllä hirvittäisi ajaa siellä! iiiik! Minua pelotti alkaa ajamaan jopa täällä Melbournessa. hih! :) Mutta on kyllä mahtava lukea näitä sinun juttuja. On se vaan kyllä ihan erilainen maa... tuntuu että jos sinne muuttaisin, niin kestäisi varmasti pitkään kyllä tottua siihen kaikkeen mitä siellä näkee ja kokee.

    VastaaPoista
  5. Laura, kyllä minuakin aluksi hirvitti todella paljon! Mutta loppujen lopuksi Intiassa ajaminen ei ole niin vaikeaa kuin miltä se vaikuttaa. Yrittää vain olla osumatta mihinkään tai kehenkään. :-D

    Kyllä tosiaankin kestää aikansa tottua siihen, mitä täällä näkee. On niin paljon köyhyyttä ja kurjuutta ja sitten on taas ihan toista ääripäätä. Joiltakin asioilta on vaan pakko sulkea silmänsä, koska jos rupeaa miettimään kaikkea täällä nähtyä, sekoaa kyllä ihan kokonaan.
    Kiva, että jätit kommentin! :-)

    VastaaPoista