Aikainen lintu madon nappaa; toinen hiiri juuston.


torstai 29. elokuuta 2024

Kuin eilinen päivä

Kävin kyläilemässä ystävälläni, ja tein siinä samalla pienen nostalgiatripin Korialle. Minähän asuin Korialla 5-vuotiaasta 18-vuotiaaksi eli melkein koko lapsuuteni. Koria sijaitsee Kouvolan kupeessa, noin 6 kilometrin päässä Kouvolasta, ja on nykyään osa Kouvolan kaupunkia. Minun lapsuudessani Koria kuului vielä Elimäen kuntaan. 

Korian keskusta on muuttunut lapsuudestani todella paljon. Palveluja on karsittu ja liiketiloja on tyhjillään, ja vaikkei Koria ollut minun lapsuudessanikaan mikään metropoli, niin ainakin keskusta oli silloin paljon eläväisempi. 

Kuvassa näkyvä rakennus oli aikoinaan Korian keskustan tärkein rakennus. Oikeassa reunassa (nykyisen perhekeskuksen tilalla) oli K-kauppa ja vasemmassa oli muistaakseni jokin pankki. Keskellä oli R-kioski, ja rakennuksen takapuolella oli ainakin terveyskeskus, Herttasolttu-niminen baari ja kirjasto, johon myös toinen kerros kuului. Minä olin kirjaston suurkuluttaja, ja raahasin kirjastosta niin painavia kassillisia kirjoja, että kerrankin kassi repesi keskellä kylää. Yläasteaikoina menimme kavereiden kanssa pyörimään kirjastoon usein muuten vain, ja muistan miten yksi kaverini, joka oli aina kova sähläämään, kaatoi kerran vahingossa kokonaisen kirjahyllyn. 

Samaa rakennusta toisesta suunnasta.
 R-kioskin tilalla oli nyt parturi, jolla oli varsin omaperäinen nimi.

Parturi Englanti. 😆

Palveluja mainostetaan ikkunassa, että "may the hair be with you". No sehän olisi varsin toivottavaa, että tukka olisi päässä vielä parturikäynnin jälkeenkin. 

Herttasoltun tilalla on nykyään Kuja-Kolli. Harmi kun ei ole Kuva-Kolli, niin saisi paremmat sananmuunnokset. 😆

Päivää paistattelemassa Kuja-Kollin terassilla.

Herttasolttu-nimi juontui ehkä aikoinaan siitä, että korialla oli armeija, Kymen pioneeripataljoona, vuoteen 1994 asti. 

Siitä päästäänkin näppärästi seuraavaan tärkeään paikkaan eli grillikioskiin, joka ei ole sekään enää entisenlaisensa.

Entisen grillikioskin paikalla on nykyään Grilli-pitseria Herkkutupa, josta voi näköjään tilata ruokaa kotiinkuljetuksellakin. Minun lapsuudessani ei ollut tietoakaan mistään kotiinkuljetuksista. Aiemmin samalla paikalla oli vain pieni kioski, jonka luukulle mentiin notkumaan. Merkittävä tämä paikka on siitä syystä, että olen saanut grillikioskilla ensisuudelmani. 😜 Tyyppi oli joku sotapoika, joka oli tullut grillikioskille kaverinsa kanssa. Minä ja kaverini tapailimme tätä kaksikkoa muutaman kerran, ja siinä sivussa tuli näköjään vaihdettua sylkeäkin. 

Tein soltun kanssa oikein kunnon treffitkin yhdelle perjantaille Kouvolan rautatieasemalle (erikoisia nämä entisajan treffipaikat – grillikioski ja rautatieasema), mutta minä olin ikävä ihminen ja tein tyypille oharit, kun en jaksanut lähteä Kouvolaan asti. Muistaakseni sinä perjantaina satoi, ja kuka sitä nyt sateella viitsii mihinkään lähteä. Sen jälkeen pitikin sitten vältellä grillikioskille menemistä jonkin aikaa. 😆

Grillin vieressä on kauppa, nykyään S-market, joka oli nimeltään Miina. Miinassa tuli käytyä jostain syystä tosi harvoin, ja se syy taisi olla häpeä. Kävi nimittäin kerran niin, että menin ostamaan äidille äitienpäivälahjaa, ja kasasin kaupasta kaikenlaista kivaa äidille. En kuitenkaan ilmeisesti vielä oikein ymmärtänyt rahan arvoa tai sitten en ollut perehtynyt tarpeeksi perusteellisesti yhteenlaskujen ihmeelliseen maailmaan, ja jäin ostoksineni kassalle, kun rahani eivät riittäneetkään. Kassaneiti soitti äidille, että mitäs nyt tehdään, mutta en muista, miten asia loppujen lopuksi ratkaistiin, kun hävetti niin paljon. Miinassa käyminen loppui siihen. 

Miinaa vastapäätä oli Shell, jossa oli myös Shellin baari. Pienessä kylässä oli paljon janoisia, kun piti olla kaksi baaria! Shelliä eikä baaria ole ollut olemassa enää moneen vuoteen, ja rakennus näytti vähän murheelliselta.

Kävin kurkkimassa ovella sen verran, että rakennuksessa pitää majaa ilmeisesti jokin pitopalvelu, mutta paikka näytti siitä huolimatta tosi kuolleelta. 

Huoltoaseman tiloissa näytti kuitenkin toimivan vielä autopesula.

Käsipesu on niin hintava, että voisikohan saada jalkakylvyn samaan hintaan.

Shellin vieressä oli kampaamo, jossa kävimme koko perhe (eri aikoina tietysti 😆). En meinannut uskoa silmiäni, kun näin, että kampaamo oli vielä olemassa, vieläpä saman nimisenä kuin silloinkin. 

Olin hieman ahdistunut lapsi, ja inhosin istua kampaamossa kaikkien peilien edessä ja tätien tentattavana. Mutta pakkohan se oli kärvistellä, jos halusi saada itselleen kuohkean permanentin. Permanentti oli siihen aikaan kova sana, ja muistan, että iskäkin kävi ottamassa joskus permanentin.

Minun lapsuudessani Korialla oli vielä rautatieasemakin. Vanha asemarakennus purettiin vuonna 1995, kun keskustaan tehtiin alikulkutunneli. Sen jälkeen asemalla oli vain jokin pieni koppero, joka toimitti asemarakennuksen virkaa.  

Vanha asemarakennus, joka purettiin vuonna 1995. (Kuva täältä.)

Nykyään asemalla ei ole enää minkäänlaista rakennusta, vaan on vain odotuskatos, jonka Aalto-yliopiston puuarkkitehtuuriopiskelijat suunnittelivat vuoden 2019 asuntomessuille. 

Katos on jo nähnyt parhaat päivänsä.

Tästä pääsee Helsinkiin.

Olin yllättynyt, että asemalla pysähtyy vielä juniakin. Oikein useampi juna päivässä!

Juna bongattu.

Radanvartta toiseen suuntaan katsoessa maisemaa hallitsee oranssinvärinen Hankkijan rakennus, kuten on hallinnut niin kauan kuin muistan. 

Oranssi on kyllä vuosien saatossa haalistunut.

Mutta mikä se tämä on? Hankkijan alihankkija Jankki?

Aseman lähellä oli lapsuudessani vielä yksi tärkeä paikka, ja se oli Kymppikioski. Sieltä kävimme aina ostamassa vähäisillä viikkorahoillamme irtokarkkeja, jotka oli hinnoiteltu kappaleittain. Tavallisimmat hinnat taisivat olla viisi ja kymmenen penniä per karkki. Karkit pyydettiin luukulta, ja joskus ostokset olivat hyvinkin pieniä – tyyliin kaksi irtokarkkia – kun ei ollut enempää rahaa. Muistan vieläkin, miltä myyjä näytti, joten kioski on ollut merkittävä paikka. 😆

Keskustan kylänraittia.
Vuonna 1990 kivenheiton päähän keskustasta rakennettiin Korian Portti, johon mm. kirjastotoiminta siirtyi. 

Minä kerkesin asua Korialla Korian Portin valmistumisen jälkeen niin vähän aikaa, että paikka jäi minulle aika vieraaksi.

Myös bussipysäkki siirtyi Korian Porttiin, ja pysäkiltä lähti nytkin yksi Elimäen liikenteen bussi.

Elimäen liikenteen busseissa tuli vietettyä tunti jos toinenkin, sillä yläaste oli kuudentoista kilometrin päässä Elimäellä, ja sinne mentiin bussilla. Mitään erilllisiä kouluvuoroja ei ollut, vaan koululaiset käyttivät normaalivuoroja. Auta armias, jos joku mummeli eksyi samalle vuorolle. Siinä oli varmaan korvissa pitelemistä. Kaikkein unkeellisimmissa paikoissa asuvat pääsivät kouluun taksilla, ja sehän oli hyvä syy olla hieman kateellinen.

Ala-aste oli kuitenkin Korialla, ja Korian ala-aste onkin oikea arkkitehtuurin helmi. 😆

Ensimmäisellä luokalla emme syöneet vielä ruokalassa, vaan ruoka syötiin luokassa. En muista, miten se käytännössä toimi – tuotiinko ruoka luokkaan, vai haettiinko se jostain. Koulun opettajista minulla on oikestaan vain hyviä muistoja, eikä koulu tuottanut oppimisen kannalta minulle koskaan hankaluuksia, ja keskiarvoni oli aina luokan kärkipäässä. Oikein kilpailimme muutaman tyypin kanssa, kuka olisi kunakin vuonna luokan paras. Terveisiä vain Tytille ja Pekulle! Ikävät muistoni liittyvät lähinnä joihinkin koulutovereihin, mutta ei niistä sen enempää. 

Minun aikanani koulun edessä oli vain asvalttipiha, mutta nyt siihen oli tehty pelikenttä.

Ei voi sano, että kenttä ainakaan parantaisi viihtyvyyttä mitenkään.

Koulussa järjestettiin myös harrastustoimintaa, mm. kuorolaulua, ja minäkin olin mukana kuorossa. Laulutaitoahan minulla ei ollut, mutta se oli sivuseikka. Ratkaisin asian niin, että en edes laulanut, vaan auoin vain suutani muiden mukana. Kusi sukassa pelkäsin, että jos tässä joutuu jonkin soolonumeron vetäisemään, ja lopetin kuorossa käymisen. 

Koulun vieressä on kaunis vanha puurakennus, jota käytettiin puukäsityöluokkana ja kansalaisopiston toiminnassa. Tykkäsin puukäsitöistä paljon enemmän kuin rättikäsitöistä, ja harmitti, kun en voinut valita puukäsitöitä rättikäsitöiden sijasta.

Koulun vieressä on monitoimitalo, jota käytettiin muun muassa urheilutoiminnassa. Taisi siellä olla joskus jokin discokin. 

Kerran monitoimitalossa järjestettiin koripallopeli, jonka selostajana toimi Tapio Suominen. Oli siistiä, kun oli saanut nähdä Korialla oikein julkkiksen! Rauha vain hänen sielulleen.

Tätä tietä kävelin koulusta kotiin.

Koulutielläni käveli usein myös yksi hieman vammainen mies, joka hakkasi kävellessään käsiään yhteen. Annoimmekin miehelle lempinimen Läpyttäjä. Mies oli minusta hieman pelottava, vaikkei hän antanutkaan pelkoon koskaan mitään todellista aihetta.

Koulumatkani ei ollut pitkä, mutta joskus se tuntui hirveän tylsältä. Saatoinkin lukea kävellessäni kirjaa, jotta matka sujui vähän rattoisammin. Toki menin joskus kouluun pyörälläkin. Kerran kävi niin, että rupesin ihmettelemään illalla kotona, että missä mun pyörä on, kunnes muistin, että olin mennyt aamulla pyörällä kouluun ja unohtanut pyörän koulun pihalle. Siellähän se nökötti ylhäisessä yksinäisyydessään. 

Meidän koti.

Iskä rakensi omakotitaloja, ja hän oli rakentanut tuon meidänkin talon, samoin kuin naapurin talon. Talossa oli kaksi autotallia, ja tuosta vasemmalla näkyvän autotallin vierestä meni tie pääovelle. Talon muoto oli vieraille hieman hämmentävä, ja joskus joku sähkömies meni koputtelemaan oikeanpuoleisen autotallin pikkuovea, joka johti varastoon. Me hihittelimme tietenkin siskoni kanssa sisällä, että milloinkohan ukko tajuaa olevansa väärällä ovella.

Pihalla näkyvä kuusi istutettiin silloin, kun me muutimme taloon, ja siihen laitettiin aina jouluksi joulukynttilät. Nyt pitäisi olla jo nosturi, jos haluaisi ripustaa kynttilät latvaan asti!

Tuo ensimmäinen ikkuna oli minun huoneeni ikkuna ja seuraava oli siskoni.

Talossa oli peltikatto, ja yksi lapsuuteni rakkaimmista äänistä oli se, kun sade ropisi peltikattoon. Äänessä oli jotain tavattoman lohdullista ja rauhoittavaa. 

Takana näkyvässä korkeassa talossa asui Lempi-mummo ja hänen miehensä Jalmari. Jallu oli vähän pelottava, sillä hän puhui aina niin kovaan ääneen. Lempi kulki kalosseissa eli saappaissa, joista oli leikattu varsi pois, ja toi meille Pihlaja-karkkeja. Joskus Lempi-mummo pyysi meidät kylään, ja silloin sai olla tarkkana, mitä pisti suuhunsa. Onneksi Lempi-mummo muisti aina sanoa, että "ei tämä ole kuin viikon vanhaa; kyllä tätä voi vielä syödä". 

Urheilukentällä tuli vietettyä aikaa, ja kenttä oli aika lailla sellainen kuin muistelinkin. 

Olin kuulantyönnössä aika hyvä, ja kävin kilpailemassakin. Taisin saada oikein jotain palkintojakin. Olin muutenkin hyvä urheilussa, varsinkin sellaisissa jutuissa, jotka vaativat nopeita refleksejä ja nopeita liikkeitä. Muistan yhdenkin pallopelin – olisikohan se ollut nimeltään 'kahden tulen välissä'? – jossa keskellä olevia tyyppejä yritettiin polttaa pallolla osumalla. Onnistuin väistelemään palloja niin hyvin, että olin melkein aina viimeisten joukossa. Mutta korkeushypyssä olin ihan sysipaska, samoin kuin juoksussa! Ja hiihdossa!

Tämmöisiä kylttejä ei ollut minun lapsuudessani. Olikohan nuuskaa edes olemassa silloin?

Urheilukentän vierestä lähtivät talvisin hiihtoreitit.

Jostain tästä se meni.

Joskus äiti pakotti meidät hiihtämään, ja sehän meni aina hirveäksi valittamiseksi. Ja eväät piti kaivaa esiin ensimmäisessä mutkassa.

Koria tuntui sieltä pois muutettuani ihan paskalta kylältä, mutta nyt myöhemmin ajateltuna olihan se aikamoinen lintukoto. Tosin ajatkin olivat minun lapsuudessani hyvin erilaiset kuin nykyään. Elämä oli silloin niin helppoa ja huoletonta, ja lapset saattoivat keskittyä koulunkäyntiin, harrastuksiin, leikkimiseen ja kaverien kanssa olemiseen. Olen niin kiitollinen, että olen saanut elää lapsuuteni ilman kännyköitä ja somea.

Jauhelihaystävä sai tällä kertaa lihapiirakkaa. 😎 Oi tätä ihanuutta.

Ystäväni auringonkukkapeltoa, jota piti kuvata edestä...

... ja takaa.

Ajellessani takaisin Espooseen luukutin autossa nuoruusvuosien muistoksi Pet Shop Boysia niin kovalla, että korvavaikut lensivät tuulilasiin. Miten huikean hyvää musiikkia entisaikaan tehtiinkään! 

Muistatteko vielä:


Tai:

Jumankekka, että meni oikein kylmät väreet, kun kuuntelin tätä jälkimmäistä. 

Kivaa päivää! 😘 Vanhuus on näköjään tullut, kun unirytmini on nykyään sellainen, että yhdeksän ja puoli kymmenen välillä nukkumaan, ja neljän ja viiden välillä ylös. Mutta ei haittaa, sillä rakastan aikaisia aamuja! Niin on syksy edennyt, että puoli viiden aikaan on vielä ihan sysipimeää.

24 kommenttia:

  1. Voi vitsi miten ihana postaus!! Mun oli kuule pidettävä vieressä karttasovellusta auki... sillä vaikka tuossa "taannoin" sanoit, ettei sulla ole antaa meille fillarilenkkivinkkejä - niin olihan sulla. Kymijoen varret on kuules Korian kohdalta polkaisematta. Kausalasta käännytty aina Jaalan suuntaan... Korialta näyttäisi pääsevän kivoja pikkuteitä ja polkuja Myllykoskelle saakka... eli kiitos!!
    Aivan ihanalla tavalla avasit kuin portaalin meillekin päästä vuosikymmenten taa... ja sitten taasen nykyhetkeen. Tuosta samasta kampaamosta tuli varsinainen kokemus tänä kesänä itsellekin... hih - ihan nolottaa. Olin ystäväni synttäreillä ja minusta ihan näytti, että eräs vieraista oli kotikampaaja, jolla kävin muutamia kertoja (silloin kun ne pehmennykset ja permanetit oli vielä muotia)... juttusille tietenkin ja kysymään, että oletkos ollut kampaaja? "Olen vieläkin!" ja ihan samassa osoitteessa... klups... mietin, että oli varmaan silloin 30-vuotta sitten jo 60.... mitä nyt... mutta mitä näistä!
    Taitaa olla yksi pisimpään säilyvä ura... joskin olihan huippukirurginikin 68v, kun leikkasi viimeksi polveni... ehkei enää seuraavaa leikkausta tee...

    Tapasi kuljettaa meitä pisin Koriaa oli kyllä upea - luin todella keskittyneenä ja näin sinut sielunsilmin koulutiellä kirja kädessäsi ja kaupan kassalla.
    Hankkijan värit on aika hyvin säilyneet - mutta isäsi rakentamat talot on säilyneet todella upeasti. Kunnolla tehty... enää ei noin osatakaan...

    Pakotit mut kaivelemaan myös oman "kotipolun" - sillä muistelin vähän vastaavan postanneeni muutama vuosi sitten.... jos haluat käydä kurkkaamassa, niin täältä ne Repolaisen polut on alkaneet:
    https://repolainenreissaa.blogspot.com/2022/06/poluilla-muistojen.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että tykkäsit muisteluhöpinöistäni! 😘

      Ja jes, jos tuli uusia pyöräilyideoitakin! Ei olisi kyllä tullut mieleen ehdottaa pyöräilyä Korialla. 😂 Mutta nyt kun sanoit, niin sehän on mitä parhainta pyöräilymaastoa. Tie Korialta Myllykoskelle on tosiaan sellaista kivaa maaseututietä, eikä liikennettäkään ole hirveästi. Pienempiä polkujakin varmasti on, ja Kymijoen rannat ovat kauniit, joten näkemistäkin riittää.

      Hihittelin tuolle kampaajajutulle.😅 Hienoa, että kampaaja on viihtynyt samoissa hommissa noin pitkään, eikä ole tullut mitään rasitusvammoja tms. Tuossa Korian kampaamossa ihmettelin eniten kampaamon nimeä, kun se on peräisin kampaamon entiseltä omistajalta, joka on ollut kuollut jo monta vuotta. Mutta mitä sitä hyvää nimeä kai vaihtamaan.

      Iskä kun jotain rakensi, niin hän rakensi siihen tyyliin, että se kestää isältä pojalle, maanjäristykset ja trombit. 🤭 Juuri äidin kanssa muisteltiin sitä, miten iskä ei ollut käynyt edes mitään kouluja, vaan työ oli opettanut, ja hyvin oli opettanutkin.

      Ilahdutti suuresti kuulla, että viihdyit postauksen parissa. Tulen taatusti lukaisemaan sinunkin muistojesi poluista! ❤️

      Poista
  2. Ihana muistelu lapsuutesi Koriasta!
    Minä olen aloittanut koulutieni Espoon Olarissa. Olin luokalla F ja oppilaita oli 30-32 per luokka. Olarista muutimme Vantaan Tikkurilaan ja siellä luokkia oli 2kpl ja oppilaita noin 20 per luokka. Minun lapsuuteni Tikkurilasta on jäljellä vielä kaupungin hallussa olevat rakennukset. Lapsuuteni leikkipaikat ja kioskit on kaikki purettu tehokkaamman rakentamisen tieltä. En tunnista enää aseman seutua lainkaan, koska se on muuttunut aivan erilaiseksi. En meinaa osata edes ajaa siellä autolla enää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa kiva lukea sinun lapsuusmuistoistasi! Mutta olipas Olarissa isot luokat, ainakin Tikkurilaan verrattuna. Meidän luokalla oli ala-asteella muistaakseni parisenkymmentä oppilasta, ja luokkia taisi olla D:hen asti. Yläasteella luokat taisivat olla vähän pienempiä, mutta rinnakkaisluokkia oli enemmän. Minusta on kiva, jos luokalla on vähemmän oppilaita, kun silloin porukka pysyy paremmin koossa.

      Me käytiin ukkelin kanssa Tikkurilassa useastikin 2000-luvun alussa, kun asuttiin Lintuvaarassa. Tikkurilassa kun oli yksi hyvä pizzapaikka, ja Lintuvaarasta meni suora bussi Tikkurilaan (silloin meillä ei vielä ollut autoa). Mutta sitten seurasi pitkä ajanjakso, etten käynyt Tikkurilassa lainkaan, ja kun sitten ajelin siellä äskettäin, meinasi mennä minullakin sormi suuhun, että onko tämä sama paikka laisinkaan.

      Poista
  3. Ihanat muistelot! Mä kävin Korialla vuosi sitten kesällä, ihan nostalgiasyistä, koska isäni kävi armeijan siellä ja puhui siitä ajasta monesti. Oli suloinen kasarmialue, voin hyvin kuvitella 50-luvun alun komeet jäbät sinne sinkoilemaan. Mutta muuten näyttää melko lailla samalta kuin moni muukin pikkupaikka, tyhjillään olevalta ja paljon muuttuneelta.

    Meilläkin kouluruoka syötiin kyläkoulussa luokissa. Keittäjä toi ruoan luokan eteen metallivaunuilla ja jokaisella piti olla pulpetilla ruokaliina. Ruokarukous oli itsestäänselvyys.

    Irtokarkkeja ostin kans hartaudella ja välillä tyyliin kaks, kun viikkorahaa en saanut ja ne äitiltä kinutut kolikot ei pitkälle riittäny. Kuitenkin kaverin kans puolitettiin kaikki viivottimen avulla tasan! 😂

    Mun ensisuudelma tapahtui eräässä riihessä - kuulostaa paljon romanttisemmalta kuin olikaan! 😜

    Ja voi valtava miten hyvää musiikkia 80-luvulla tehtiinkään! ❤️🎼🎷🎻🎸🥁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska kuulla, että Koria on sinullekin tuttu, niin isäsi tarinoista kuin ihan omakohtaisestikin. Se kasarmialue on ihan viehättävä, mutta en ole ihan varma, mitä mieltä olen uusista messutaloista, jotka on rakennettu sinne. Toisaalta onhan se hyvä, jos kylälle saadaan houkuteltua uutta väkeä, ettei kylä ihan kuole pystyyn. Niin moni pikkupaikka on tosiaan kuihtumassa, enkä tiedä, saadaanko niitä enää ikinä elvytettyä, kun vanhempi väki kuolee ja nuorempi väki muuttaa palvelujen perässä muualle.

      Nyt kun kerroit tuosta ruokailusta, niin meillä taisi olla sama systeemi silloin ekalla luokalla. Ja se ruokaliina piti tosiaan olla! Ajattele, miten sympaattista. ❤️

      Me jaettiin myös siskon kanssa kaikki tasan. Luultavasti meilläkin oli viivoitin käytössä, vaikka en ihan tarkalleen sitä muistakaan. Kristillinen tasajako sen olla piti!

      Hih, riihi kuulostaa hieman epäilyttävältä paikalta ensisuudelmalle. 🤭Mitähän muuta siellä riihessä mahtoi tapahtua. 😜

      Poista
  4. Aivan ihana postaus, kiitos! Luin kuin kirjaa, vaikka kirjoja en lue. Ihan kuin itse olisin kävellyt tuolla paikasta toiseen eli eläytitpä loistavasti. Mahtavaa!
    Meilläkin syötiin ala-asteella luokissa ja oli ne ruokaliinat. Irtokarkit joo: "viis noita ja kaksi noita". Oli siinä kiskatädillä hommaa. ;)
    Harrastin korkeushyppyä kunnes putosin niin, että kolmiorima jäi alaselän alle.
    Elokuun loppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle ihanasta kommentistasi, Stansta! 😘 Ja oli kiva kuulla sinun koulumuistoistasi!

      Ajattelepa, miten hienoa on, että meillä on ollut kouluruokailu Suomessa jo niin pitkään. Vaikka kouluruokaa aina parjataankin, niin on se kuitenkin mahtava asia, että lapset saavat syödä koulussa terveellistä ruokaa. Ei tarvitse tuoda omia eväitä tai elellä jollain välipaloilla.

      Auts tuota korkeushyppyhommaa. Muistan, että mullakin olisi joskus jäänyt se rima selän alle, ja se ei ole tosiaankaan kiva tunne.

      Mukavaa elokuun loppua sinullekin!

      Poista
  5. Onko Koria tunnettu jostakin? Minulle on jäänyt sellainen mielikuva. Vai jääkö vain erikoinen nimi helposti muistiin. Kerran minulla oli työkaveri joka aina arvuutteli eri paikkakuntien urheiluseuroja. Googlasin Korian Ponsi, ei tuntunut tutulta. Lueskelin historiaa, Koria oli strategisesti erittäin tärkeä kohde sodan aikana. Olisiko sitten jäänyt historian tunnilta mieleen..
    Joka tapauksessa mielenkiintoinen postaus, joka vei minut omaan lapsuuteen ja nuoruuteen. Monet pienen paikkakunnat olivat aika samannäköisiä 70-luvulla ja ovat edelleenkin! Käyn säännöllisesti lapsuudenkodissani, äitini asuu siellä edelleen. Mikään ei tunnu muuttuneen, mutta ihmiset ovat muuttuneet. Ovat paljon avarakatseisimpia ja ystävällisempiä. Koin nuorena paikan ilmapiirin kovin ahdistavaksi ja lähdin sieltä heti kun pystyin. Päästyäni ylioppilaaksi lähdin Au pairiksi Los Angelesiin. Aikamoinen hyppäys 3000 asukkaan pitäjästä miljoonakaupunkiin. Aluksi olin kovin ihastunut, mutta loppujen lopuksi American way ei ollut minua varten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en kyllä ainakaan tiedä, että Koria olisi tunnettu mistään. Muuta kuin Novitasta, jonka tehtaanmyymälä on Korialla ja jonka nimi pompsahtaa aina välillä esiin, kun joku kertoo käyneensä siellä. 😅 Ennenhän se myymälä oli oikeasti tehtaan yhteydessä, mutta nykyään se on Korian ABC:llä, eikä myymälässä käymisessä ole enää mitään hohtoa. Ja tietysti Koria tunnetaan myös vuoden 2019 asuntomessuista, vaikka en tiedä, mainostettiinko niiden olevan ennemminkin Kouvolassa kuin Korialla. Luulen näin, koska aika harva varmaan tietää, missä Koria sijaitsee. Ja yhden rauhankiven ainakin tiedän sodan ajoilta, mutta se taitaa olla Värälän puolella. En usko, että Koriaa tunnettiin Korian nimellä viedä sodan aikana, vaikka voin olla toki väärässäkin. Pitäisikin perehtyä Korian historiaan tarkemmin!

      Korialta Amerikkaan on tosiaan melkoinen hyppäys! 😅 Minullakin oli ihan sama juttu, että Koria tuntui pieneltä ja ahdistavalta paikalta, josta oli päästävä pois mahdollisimman pian. Meni todella monta, että en pystynyt menemään edes Korian keskustaan, kun ahdisti niin. Nyt ei enää näköjään ahdista, kun pystyy jo ihan valokuvailemaan ja muistelemaan paikkoja. 😁

      Poista
  6. Ihana kirjoitus, olin kuin pienoiselokuvan matkassa Korialla, joka on minulle aivan tuntematon paikka. Hauskaa, että Korialla on vielä sama kampaamo kuin lapsuudessasi. Minäkin ihmettelin joskus, kun näin yläkouluaikaisen kampaamoni olevan samalla nimellä avoinna. Siellä kävin ottamassa permanenttia ja värjäämässä hiuksiani (ehkei olisi kannattanut, kun nyt kuuppa ei siedä enää kampaamovärejä lainkaan). Irtokarkkeja myös ostettiin kioskilta ja mä kun olen vähän vanhempi, niin meillä oli joskus jopa pennin karkkeja. Merkkareita taidettiin enimmäkseen loppuvaiheessa ja sellaisia kirpeitä ja kovia sitruuna ja salmiakkikarkkeja. Näin jälkeenpäin ajattelen, että siinä piti myyjällä olla hyvät hermot, kun meistä useampi pyysi latomaan sata karkkia (yks tota laatua ja viisi tota laatua jne), kun haluttiin ostaa koko markan rahalla :D

    Minusta pienillä paikkakunnilla parasta on urheilukentät, jotka on keskellä kylää ja kaikkien saatavilla. Ihailen aina matkatessa näitä kenttiä ja mietin, että olispa munkin aikaa ollut tuollaisia. Ehkä osaisin tehdäkin jotain muuta kuin venytellä itseäni sohvalta noustessani. Meillä oli joku kuppainen hiekkakenttä, josta ei ollut mitään iloa edes niille, jotka oli liikunnallisia luonnostaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Birgitta! Oli mukava kuulla, että tykkäsit, ja oli myös mukava lukea muistoistasi.

      Yritin miettiä, millaisia irtokarkkeja minä lapsena ostin, mutta ei ole mitään muistikuvaa. Mustista karkeista en ole koskaan tykännyt, mutta parhaiten minulle ovat jääneet mieleen karkit, joissa oli oranssi käärepaperi, jossa oli jotain pieniä kuvia. Mitä lienevät olleet. Mustia joka tapauksessa. Nauratti tuo sadan karkin ostaminen. 😂 Mietin itsekin, miten myyjällä on kestänyt hermo sitä karkkien valintaa...

      Urheilukentät ovat kyllä ihan huippujuttu! Ihailen niitä itsekin, mutta oman empiirisen tutkimukseni mukaan ne ovat yleensä aika vähällä käytöllä. Erityisen hieno urheilukenttä on minusta Juvalla, jonka pinnoite hohkaa kirkkaanpunaisena kauas. Ajan Juvan ohi aina Savonlinnaan mennessä, ja kenttä pistää silmään komeudessaan.

      Poista
    2. Ne oli lätkäliigoja. ;)

      Poista
    3. Kiitos, Stansta, niin olikin! 🤗

      Poista
  7. Kiitokset Korian aikamatkasta! Hauska sattuma on, että minulla oli noihin kuvailemiisi aikoihin kirjeenvaihtokaveri Korialta. -m

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se kirjeenvaihtokaverisi sentään meikäläinen ollut? Minäkin harrastin kirjeenvaihtoa. 🤪

      Poista
    2. Sitäkin jäin miettimään, sepä vasta olisikin ollut sattuma. Mutta kirjeenvaihto oli kovin hevospainotteista, eikä kovin pitkäkestoista tai syvällistä, joten todennäköisesti ei. Kirjeenvaihto oli kyllä suosittua siihen aikaan :) -m

      Poista
    3. Hevosjuttuja en ole koskaan kirjoitellut, joten kirjeenvaihtokaverisi on täytynyt olla joku muu. 😅 Olisikin ollut melkoinen yhteensattuma!

      Kirjeenvaihto oli tosiaan suosittua silloin. Mullakin oli kirjeenvaihtokavereita vaikka mistä, ja sellaisista paikoista, joista en ollut ikinä kuullutkaan, esimerkiksi Käsämä. Muistan erityisesti yhden pojan Kreikasta – oli pitkä ja komea. 🤭 Harmittaa, että lakkasin ennen pitkää kirjoittelemasta kirjekavereille, mutta ei kai ollut pitkäjänteisyyttä hommaan.

      Poista
  8. No nyt! Tää oli hyvä juttu, vaikka en Korialla asukaan. Tai Koirassa, jos nopeasti lukaisee kyltin ;D Koria ja monet muutkin yhdistyneet kaupungit/ kunnat ovat näivettyneet nykyään. Vaikka Kouvolan ei pitänyt olla mikään keskus yhdistymisen jälkeen, niin sitähän se on. Kaikki palvelut tuntuvat muualta loppuvan ja siirtyvän Kouvolan ydinkeskustaan urheilukenttiä, teattereita ja kaikkea myöten.
    En olekaan hetkeen käynyt Korialla. Tuo Englanti -kampaamo on ihan yliveto! Minkähänlaisen kampauksen sieltä mahtaisi saada. Jostain syystä tuli mieleen Cyndi Lauper, vaikka ei englantilainen olekaan ;D Ehkä liittyi tuohon musiikilliseen nostalgiapläjäykseesi jotenkin.
    Minulla on muistikuva tuosta grillistä, että paloiko se vanha? Ja sitten tuo rakennettiin tilalle.
    "Maitoa ja makkaraa, makeata mitä vaan, Kymppikioskilta saa!" No mutta nyt liippaa niin läheltä, että heti lähti nostalgiakiepille ;D Meidän äidillä oli Kymppikioskiketjuun kuuluva kioski! Minäkin olin siellä usein myymässä jostain 14 v lähtien. Irtokarkkeja pussiin (20 pennillä sekaisin), monipuolisesti karamelleja, tupakkaa, elintarvikkeita, lottoja yms. Ja juttuseuraa koko työpäivän ajaksi! Siellä syntyi erinäisetkin villapaidat ostajia odotellessa ;D Kioski oli Markankylässä, tai Pilkanmaassa, kuten postinumeron perusteella määriteltiin. Eihän se meidän mielestä Pilkanmaata ollut.
    Olen käynyt muutaman kerran Elimäen puhallinorkesterin harjoituksissa, jotka pidetään Korialla, jossain koulussa ( en muista minkä niminen) lähellä tuota uutta monitoimitaloa.
    Novitan tehtaanmyymäläkään ei ole enää Novitan, vaan S -ryhmän oma lankamyymälä, jonne ostavat langat Novitalta. Novitalla ei ole enää varastoakaan, kun se siirrettiin Helsinkiin.
    Eilen katsoin Vain elämää -aloitusjakson ja näytettiin laulajien historiasta hittejä. En ollut muistanutkaan, että Waldo´sin porukalla oli niin monia hittejä! Olin aivan unohtanut ne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa kiva lukea muistoistasi! Olisipa meidänkin äidillä ollut oma kioski. Työntekoon ei varmaan kuulunut mitään luontaisetuuksia, kuten karkkien syömistä rajoituksetta? 🤭 Olet ilmeisesti ollut myös kova neulomaan ihan nuoresta lähtien!

      Tuollaistahan se on nykyään, että muka säästetään ja keskitetään, ja sitten ihmetellään, kun syrjäseudut näivettyvät ja kuolevat. Toisaalta jo minun aikananikin käytiin Kouvolan Prismassa, ja satunnaisemmin siinä oman kylän kaupoissa.

      Vaikea kuvitella, millaisen kampauksen Englanti-kampaamosta saisi. Joku mies siellä näytti leikkaavan jonkun asiakkaan tukkaa, ja olisi pitänyt jäädä kytistelemään ikkunan taakse, millainen lopputuloksesta tuli. 😅

      Mulla ei ole mitään käsitystä, mitä sille alkuperäiselle grillikioskille kävi. Yritin googlettaakin, mutta en löytänyt. Pitää ehkä kysyä ystävältäni, jos hän sattuisi tietämään.

      Piti googlettaa myös Pilkanmaa ja Markankylä, missä ne ovat. Nuo alueet ovat mulle hämmästyttävän tuntemattomia, vaikka ne eivät kovin kaukana Koriasta sijaitsekaan.

      Ei siinä Korian monitoimitalon lähellä ole muuta koulua kuin tuo ala-aste, joten olisitko sitten ollut siellä soittoharjoituksissa?

      Novitan myymälä harmittaa, sillä siinä aiemmassa tehtaanmyymälässä oli jotain viehätystä, toisin kuin uudessa ABC:llä olevassa "myymälässä". Olen pysähtynyt ABC:n Novitalla pari kertaa ohi ajaessani, mutta ei se oikein innostanut ostamaan, kun eivät langatkaan ole sen halvempia kuin kaupoissa.

      Mä en muista Waldo'silta yhtään hittiä. Tiedän kyllä, että niillä on ollut ainakin yksi, mutta ei mitään hajua, millainen biisi se oli. Lähdenpä tästä taas googlettamaan. 😅

      Poista
    2. Löysin netistä, että grilli paloi 2016 purkukuntoon, ilmeisesti tuhopoltto.
      Kampaamosta löytyikin juttu, josta muistin, että sehän oli lehdessä joitain aikoja sitten. Yrittäjä on turkkilainen ja erikoistunut miesten hiusten ja partojen leikkaamiseen ja muotoiluun.
      Olin muistaakseni vielä ala-asteella, kun äiti alkoi pitää ensin invalidien omistamaa kioskia jonka, sitten osti itselleen. Alkuperäinen oli aivan suloinen, puoliympyrän muotoinen rakennus, joka oli kuitenkin jo niin vanha, että äiti rakennutti viereen uuden. Muistan yhden inventaarioillan, kun nukuttiin nuoremman veljeni kanssa kioskin kovalla, ahtaalla lattialla, kun äiti ja isä laskivat karamelleja. Itse aloin olla 14 -vuotiaasta apuna kioskilla ja sittemmin sain olla yksinkin. Äiti ei saanut koskaan vapaata, jos minä , tai myöhemmin veljeni ei tuurattu. Ai juu, olihan kerran joku naapureista ihan töissäkin hänellä, mutta eihän se kannattanut. Äidin äitikin tuli hätätilanteessa kioskinpitäjäksi. Eihän sieltä mielin määrin karkkeja saanut syödä, mutta väitän kuitenkin, että meillä oli aika paljon karkkeja elämässä noina vuosina. Tulee mieleen sellainenkin haaste, että kuinka monta suolaisenkirpeää, littanaa hedelmäkarkkia pystyi laittamaan suuhun yhtä aikaa ja kenen naama muuttui sen jälkeen punaisimmaksi ;D
      Kioskilla kävi kaikenlaista porukkaa ja monet jäivät juttelemaankin. Tein tilauksesta (puoli-ilmaiseksi) villapaitoja aina kun joku kysyi. Erinäinenkin kylällä asunut sai minun tekemäni villapaidan. Niitä vaan syntyi. Nykyään en villapaitoja viitsi enää tehdä, kun ei niille löydy käyttäjää.
      Se oli varmaan sitten se ala-aste, jossa kävi soittelemassa. Siellä kellarihuoneessa me oltiin ;D He järjestivät konsertin Elimäen seurakuntatalossa, kävin avustamassa.
      Kohta tapahtuu jotain aika järkyttävää.... aion mennä permanenttiin! Tilapäinen mielenhäiriö varmaan ;D Heijaa 80 -luku, tervetuloa takaisin! ;D

      Poista
    3. Ihana lukea muisteluitasi! ❤️ Mahtavaa, että löysit tiedon grillikioskista ja kampaamoasiaankin tuli lisää selkoa. Parturi oli tosiaan turkkilaisen näköinen, nyt kun sanoit. Tiirailin ikkunan takaa niin kauan kuin kehtasin...

      Mikä haaste! Suuhunhan mahtuu ihan hirveä määrä karkkeja kerralla! Onneksi ette sentään tukehtuneet.

      Sinähän olet sitten ollut oikein kylänkuulu villapaidantekijä. 😊 Harmillista, että enää ei löydy villapaidoille käyttäjiä. Minäkään en ole viitsinyt neuloa villapaitoja vuosiin (tai ehkä ennemmin vuosikymmeniin), kun lopputulos on aina vähän arvoitus, kuinka hyvin istuu kantajansa päälle.

      Hih, mäkin olen haaveillut permanentista, mutta en ole vielä uskaltanut mennä. 🤭 Mulla olisi motiivina se, että jos sillä tavalla voisi harventaa tukanpesua (pesen tukan joka aamu), kun hiukset ei olisi koko ajan liiskana päätä myöten. Olisi kiva lukea permanenttikokemuksestasi blogistasi (vinkki, vinkki). 😘

      Poista
    4. Blogipermanentit jää kyllä kirjoittamatta, mutta voin vastata tähän :) Olin aika kauhuissani koko hommasta, vaikka itse tilasinkin ajan permanenttiin. tänään siis aamulla kävin. laitettiin kaikkein suurinta rullaa, eli vain loivempaa kiharaa. Hiukset vain kuivateltiin muotovaahdon kera. Kampaaja suhautti myös vähän lakkaa, vaikka en tykkää... Kävin kaupassa ja tuntui, että sain pitkiä katseita ;D Kotona kampasin hiukset, jolloin tuli pehmeämpi kihara, kuin lakan kanssa. En ole muutenkaan koskaan tyytyväinen kampaajan laittamaan lopputulokseen, ei näytä minulta ;D
      Mutta siis permanentti on aika hyvä! vähän on totuttelemista, mutta on pöyheä, ei liian kihara ja olen pitänyt hiukset auki tänään töissä koko päivän. Yleensä kiinni, kun on ollut niin kamala. Olen siis toistaiseksi ihan tyytyväinen.
      Tuosta pesujutusta. Minäkin pesin ennen joka ikinen päivä hiukset. Huippukohta alkoi olla se, että pesun, kääntämisen ja kuivattelun jälkeen ne näyttivät jopa pahemmilta, kuin ennen aloittamista ;D Sitten löysin uudelleen joskus kokeilemani kuivashampoon. Tätä tuotetta suosittelen! Sitä voi käyttää vaikka joka toinen päivä, tai silloin tällöin, niin jää edes yksi pesu väliin. Laitoin sitä välillä jopa vastapestyihin, kuiviin hiuksiin, koska se tekee hiuksista jotenkin kuohkeammat. Mulla on sellaista Dermosilin jauhomaista kuivashampoota, jota hierotaan hiusten juuriin. Ei hilseile päivän mittaan harteille, kuten aluksi pelkäsin. On mulla myös suihkutettavaa kuivashampoota, mutta sitä en juurikaan käytä. Että sellasta.
      Tän illan työtkin tuli taputeltua.

      Poista
    5. Mukava kuulla, että olet ollut tyytyväinen lopputulokseen! Totuttelemista uusi tukka varmasti kyllä vaatii. Mulla oli aiemmin ihan sama, että kampaajan aikaansaama lopputulos ei tuntunut yhtään minulta, ja melkein hävetti lähteä kampaamosta. Kaikkea sitä ihminen voi hävetäkin. 🤭 Nykyään kampaaja vain leikkaa tukan, ja aina samalla tavalla, joten yllätyksiä ei ole tiedossa, mikä on toisaalta aika tylsääkin. Pitäisi joskus repäistä ja sanoa kampaajalle, että tee mitä haluat, mutta en tiedä, riittäisikö kampaajalla uskallusta tehdä jotain poikkeuksellista – ja olisinko tyytyväinen lopputulokseen, vai pitäisikö hävetä taas. 😅

      Mulla on lähtenyt taas viime aikoina tosi paljon hiuksia, ja pelottaa, että kohta ei ole yhtään haiventa päässä jäljellä. En tiedä, voisko syynä olla pesu vai värjäys vai sitten tämä ikä (ne kuuluisat hormonit). Kuivashampoota en ole koskaan kokeillut, kun se kuulostaa jotenkin likaiselta touhulta. 😅 Mutta kiitos vinkistä – otan tuon vakavaan harkintaan. Helpottaisi kyllä tosi paljon, jos ei tarttisi olla puunaamassa tukkaa joka ikinen aamu.

      Kivaa tiistaipäivää! 🤗

      Poista

Kiitos kommentistasi. <3