Jos mies sanoo tekevänsä jotain, hän kyllä tekee sen. On ihan turha muistutella asiasta puolen vuoden välein.


keskiviikko 16. tammikuuta 2019

Tähdenlento

En ole millään lailla synkkyyteen taipuvainen ihminen, mutta siitä huolimatta olen aina tykännyt kuljeskella hautausmailla. En tiedä, mikä hautausmaissa viehättää, mutta ehkä se on hautausmaan rauha ja hiljaisuus sekä karu kauneus. Hautausmaa onkin yksi harvoista urbaaneista paikoista, jossa on lupa istua hiljaa itsekseen vaikka tuntitolkulla, ilman että kukaan tulee ajamaan sieltä pois. Ei tarvitse ostaa mitään eikä tarvitse tehdä mitään; saa vain olla omissa ajatuksissaan.

Olen käynyt Medellínin San Pedron hautausmaalla jo kaksi kertaa. Ensimmäisellä kerralla kierros jäi vähän vajaaksi, sillä minulla oli kiire muualle, joten piti käydä hautausmaalla vielä paremmalla ajalla uudestaan.

Näkymät Hospitalin metroasemalta, joka on melkein San Pedron vieressä.

San Pedron hautausmaa perustettiin vuonna 1842, jolloin Medellínissä - joka tosin silloin oli vielä nimeltään La Candelaria - oli vain 9000 asukasta. Hautausmaa perustettiin hygieniasyistä aivan kaupungin laitamille, mutta nyt kaupunki on tietysti kasvanut, eikä hautausmaa ole enää lähelläkään kaupungin laitamia.

Vuonna 1998 hautausmaasta tehtiin museo, mikä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että San Pedro olisi jäänyt pois käytöstä, päinvastoin. Hautausmaa on edelleen erittäin aktiivisessa käytössä, ja perinteisen hautaustoiminnan lisäksi siellä järjestetään täydenkuun aikaan esimerkiksi konsertteja sekä teatteri- ja tanssiesityksiä. Kuuluvatko tämmöiset aktiviteetit sitten hautausmaalle, siitä voidaan olla monta mieltä. Museoarvoa San Pedrolla on siksi, että se on täynnä kaunista hautausmaataidetta, upeita veistoksia ja menneiden aikojen arkkitehtuurin tyylinäytteitä.

Hautausmaalle johtavan tien varrella on lukuisia hautakivi- ja kukkakauppoja.



Hautausmaat voivat olla hyvinkin erilaisia eri maissa, ja ne kertovat mielestäni tavasta suhtautua kuolemaan mutta myös tavasta elää.

Kolumbialaiset eivät voi olla näköjään hautausmaallakaan ilman musiikkia.

Laitan tähän tekstin, jonka näin Museo Casa de la Memoriassa, jonka näyttelyt kertovat Medellínin ja Kolumbian väkivaltaisesta menneisyydestä:


Kaupunkikävelykierroksen opas oli tiivistänyt kolumbialaisen elämänasenteen hyvin: vaikka kolumbialainen olisi hukkumaisillaan ja vettä olisi päälakea myöten, hän unohtaa pelastuttuaan ja rannalle selviydyttyään saman tien, mitä melkein tapahtui. Musiikki soimaan, ystävät mukaan ja tanssimaan! Miten hieno tunne olla tänäänkin elossa!



San Pedron kirkko on itsessään varsin vaatimaton, mutta ikkunoiden lasimaalaukset ovat todella kauniita.




San Pedron (silloisen San Vicente de Paúlin) rakennuttajat kuuluivat kaupungin eliittiin, ja he halusivat perustaa tämän kaupungin ensimmäisen yksityisen hautausmaan. Ensimmäiset haudat olivatkin varakkaan väen isoja hautarakennuksia, mausoleumeja, joihin kaikki suvun jäsenet haudattiin. Mausoleumit koristeltiin usein näyttävästi pronssi- tai marmoripatsain, ja valkoinen marmori tuotiin Italiasta, Pietrasantan kaupungista. Pian San Pedroa alettiinkin kutsua valkoiseksi kaupungiksi.

Hautausmaan vanhin osa mausoleumeineen sijaitsee kirkon välittömässä läheisyydessä.

Pedro Nel Ospina Vásquez oli poliitikko, ja hän kuoli vuonna 1927.
Kolumbian entisen presidentin, Carlos Eugenio Restrepon, massiivinen mausoleumi.

Erään mausoleumin sisätiloja.


Veistokset olivat minusta todella taidokkaita, vaikka en veistoksista mitään ymmärräkään. Suru ja kaipaus oli vangittu veistoksiin niin taitavasti, että minua alkoi jopa vähän ahdistaa.





Myöhemmin hautausmaa otettiin myös tavallisen rahvaan käyttöön, ja hautausmaata laajennettiin. Nykyinen hautausmaa on osin kaksikerroksinen ja sisältää mausoleumien lisäksi arkku- ja uurnahautapaikkoja.






Silmiinpistävintä hautausmaalla on värikkyys.




Pidän tällaisesta värikkyydestä hautausmaalla, sillä en ymmärrä, miksi jo muutenkin synkkää asiaa - kuolemaa - pitäisi entisestään korostaa harmaudella ja mustalla. Värit eivät toki tuo rakasta ihmistä takaisin, mutta ehkä ne kuitenkin tuovat jonkinlaista helpotusta tuskaan.

Koruttomampia uurnahautoja:



Pidin myös siitä, että jokainen hauta oli koristeltu omalla tavallaan. 


Tuntuu kivalta ajatukselta, että haudalla näkyy ihmisen persoona tai se, mikä ihmiselle oli elämän aikana tärkeää. Minua miellyttää myös se, että täkäläiset tulevat hautausmaalle ajan kanssa koristelemaan läheistensä hautoja, ja koristeet tuntuvat vaihtuvan juhlapäivien (esimerkiksi joulun tai syntymäpäivien) mukaan.




On todella kolkkoa, kun meillä Suomessa hautausmaalla on vastassa vain musta kivi. Eikö olisi paljon mukavampaa, jos vastassa olisi rakkaan ihmisen hymyilevät kasvot? Sellaisinahan me haluamme läheisemme muistaa, hymyilevinä ja onnellisina. Suomessa on varmaan olemassa oikein lakikin, että hautakiveen ei saa laittaa valokuvaa eikä mitään muutakaan "ylimääräistä".


Silmiinpistävintä San Pedron hautausmaalla oli kuitenkin se, kuinka suuri osa menehtyneistä oli 80- ja 90-luvulla syntyneitä nuorukaisia. Kaupungin väkivalta erilaisine jengitaisteluineen konkretisoitui San Pedrolla paremmin kuin missään muualla. Tiedotusvälineet tiedottavat lähes päivittäin kaupungin murhaluvuista, mutta luvut ovat olleet minulle tähän asti vain numeroita. Nyt kun kuolleet saivatkin yhtäkkiä kasvot, tuli äärettömän surullinen olo. Miksi ihmiset eivät voi elää sovussa ja antaa toistenkin elää? Näillä nuorilla olisi ollut niin paljon elämää jäljellä, ja heistä olisi voinut tulla vaikka mitä.










Jotkin paikat ovat sellaisia, että ne jäävät pyörimään mieleen pitkäksi aikaa. San Pedro oli yksi niistä.







26 kommenttia:

  1. Olipa tosiaan erikoinen hautausmaa . Hirveetä kun nuoret ihmiset kuolee liian aikasin ......
    Ekaks ihmettelin miten tonne yläriville ylettyy, mutta sitte näin kuvassa jonkinlaiset leveät tikapuut . Kiva kun esittelit näin erikoisen /erilaisen hautausmaan .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla oli tosiaan aika tiheässä sellaisia leveitä tikapuita, joita pitkin pääsi sinne ylimpiin kerroksiin. Vaikka ei niillä varmaan hirveän kiva ole keikkua, jos on vanhemmista ihmisistä kyse...

      Kiva, että olit kierroksella mukana. <3

      Poista
  2. Hieno kierros. Etelä-Amerikassa on tosiaankin mielenkiintoisia hautauamaita, mutta mielenkiintoista että hautuumaa on myös museo. Se että hautausmaalla järjestetään myös tapahtumia, kertoo myös suhtautumisesta kuolemaan:olen aina vähän ihaillut esim. meksikolaisten tapaa muistaa kuolleita omaisiaan kerran vuodessa (Dia del Muerto) jossa tullaan hautausmaalle piknikille rakkaiden haudoille,ja kuolleet rakkaat ovat ikäänkuin läsnä silloin, mikä om aika❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta hautausmaalla juhliminen on tuntunut aina jotenkin vähän makaaberilta, mutta tämä hautausmaakäynti sai ajattelemaan asiasta toisin. Ehkä Suomessa hautausmaapiknikit ja sen semmoiset tuntuisivatkin kummallisilta, koska meidän suhtutuminen kuolemaan on niin erilainen kuin se täällä tuntuu olevan, ja hautausmaatkin ovat niin erilaisia. Kuolema on meillä jotenkin lopulllisempi asia. Mutta tämmöisessä ympäristössä hautausmaalla juhliminen tuntuu jotenkin paljon luonnollisemmalta, eikä ollenkaan makaaberilta. Kuolema on ikään kuin osa elämää.

      Poista
  3. Upea! Varikasta!! Tuolla olisi kylla paljon nakemista. Minakin tykkaan kayda joka maassa hautausmaalla, se kertoo paljon kulttuurista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä todellakin kokemisen arvoinen paikka. Tuolla heräsi niin paljon ajatuksia, ja kaikki nuo patsaat ja mausoleumit olivat minusta todella upeita. Pitää ehkä mennä kolmannenkin kerran. :-)

      Poista
  4. Minäkin käyn matkoilla mieluusti hautausmailla (ja kotimaassa etenkin vanhoilla) - ne tosiaan kertovat kulttuurista, kuten anumorchy tuossa edellä totesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että löytyy muitakin hautausmaalla kiertelijöitä. <3 Ja hautausmaat kertovat tosiaan paljon kulttuurista. On oikeastaan aika ällistyttävää, miten erilaisia hautausmaat voivat eri maissa olla, vaikka on kuitenkin samasta asiasta (kuolemasta) kyse.

      Poista
  5. Minäkin olen pitkän linjan hautausmaafriikki enkä koe hautausmaita kyllä ollenkaan ankeina tai masentavina. Pikemminkin ylväinä ja jylhinä ja erityisesti nämä sinun kuvaamasi hautausmaathan ovat suorastaan elämäniloisia. Kiitos siis tästä kierroksesta, ihan mahtavaa nähdä eri maiden hautausmaita. Nuo kuvaamasi patsaat ovat aivan uskomattoman vaikuttavia, lääh, kuola valuu melkein poskella jo :D

    Itsekin pyrin aina reissuissa tsekkaamaan ainakin parit hautuumaat ja täällä kotinurkilla minulla on jopa useita vakiofiilistelykohteita, joissa nautin hiljaisuudesta ja annan ajatusten virrtata.

    Luterilaisiin hautausmaihin, joita Suomessa suurin osa hautausmaita on, ei perinteisesti kuulu kuvan laittaminen hautakiveen toisin kuin vaikka katolisiin hautausmaihin. Itse toivon polttohautausta eikä muistokseni tarvitse pystyttää mitään kiveä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistankin, että sinäkin viihdyt hautausmailla. :-) Kiva jos tykkäsit kolumbialaisesta hautausmaasta! En sitten tiedä, miten tyypillinen kolumbialainen hautausmaa tämä on, vai ovatko muut hautausmaat kovin erilaisia. Pitää varmaan käydä toteamassa asia omakohtaisesti ja tutkia lisää hautausmaita. :-D

      Hiljaisuudesta nauttiminen on varmaan minullekin se tärkein juttu. Puut vain humisevat ympärillä - siis Suomessa. Tuollahan ei humissut mikään, vaan piipaa-autot ajoivat kadulla ja humalainen nuorisojoukko mölysi hautausmaalla.

      Minä omaksun herkästi mielentiloja esim. musiikista, enkä voi siksi kuunnella melankolista musiikkia ollenkaan, kun tulee niin paska fiilis. Nyt tajusin, että jopa surullisten näköisten patsaisen katsominen riittää tekemään minulle ihan kauhean olon. Voi tsiisus.

      En minäkään halua itselleni mitään kiveä, kun ei mun haudalla kävisi kukaan kumminkaan. Tuhkat vaan mereen, niin on ikuisesti vapaa.

      Poista
  6. Kylläpä onkin värikkäitä hautausmaita siellä päin. Toisaalta Suomen sääolosuhteetkin rajoittavat hieman tuota kukkaloista. Itse henkilökohtaisesti en pidä mahtipontista monumenteista tai patsaista muistomerkkeinä. En myöskään meidän omista mustista hautakivistä :-/ En myöskään haluaisi omaa kuvaani pönöttämään mihinkään kuoleman jälkeen:-)

    Itse kuulun nautin hautausmaan rauhasta silloin kun se on kauniimmillaan eli jouluna kynttilöiden ja lumen keskellä. Harmillista kun tuolloin ei ole kuitenkaan aikaa (mukamas) nauttia tuosta kauneudesta. Pidän myös kesäisestä hautausmaa katselmuksesta. Enää en uskaltaisi yksin tai kahdestaankaa käydä vilkaisemassa kalmistoa syksyisenä iltana tai aamuyön tunteina ;-)!

    Olen käynyt kahdesti Wreden museohautausmaalla Anjalassa. Molemmilla kerroilla minulle tuli vahva tunne, että on lähdettävä kierroksen jälkeen pois. En tiedä mistä tuo tunne kumpusi. Liekkö lukemani tarinoilla osuus vai kenties vaan niin vanhan paikan kunnioituksella ja siellä lepäävien rauhan säilymisellä. Jotenkin oudolta tuntuisi viettää piknik kyseisessä paikassa.
    -m

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä tullut ajatelleeksi tuota sääjuttua ollenkaan! Eihän sieltä lumen alta tosiaan näkyisi mitään, ei edes tekokukat, jotka muuten pärjäisivät talvellakin.

      Enkä minäkään haluaisi omaa kuvaani mihinkään hautakiveen. Olisi itse asiassa aika kaamea ajatus, että meikäläisen lärvi komeilisi jollain hautausmaalla vuosikymmenestä toiseen. Mutta muiden naamoja voisin kyllä kivissä kattella. :-)

      Jouluinen kynttilämeri hautausmaalla on kyllä ihan uskomattoman kaunis! Täällä oli uudenvuodenaattona yhdellä pienellä "palvontapaikalla" myös upea kynttilämeri, ja niin harmitti, kun ei ollut aikaa pysähtyä kuvaamaan sitä. Ajettiin vaan taksilla ohi, enkä jaksanut enää myöhemmin lähteä kuvaamaan paikkaa kävellen.

      Öinen hautausmaa ei kuulosta erityisen houkuttelevalta munkaan mielestä! Mulla kun tuppaa tuo mielikuvitus lähtemään liikkeelle aina just silloin, kun ei tarttis. :-D (Vaikka en ole lukenut jänniä kirjoja tai katsellut jänniä elokuvia varmaan pariinkymmeneen vuoteen.) Voisi tulla jännäpissit housuun. :-D Säästäkäämme tämä harrastus siis valoisaan aikaan. :-)

      Wreden hautausmaalla pitää kyllä vielä joskus päästä käymään! Jäin muuten miettimään, että suomalaiset hautausmaat ovat usein isojen puiden keskellä, mikä tekee hautausmaista ehkä vähän synkän oloisia. Ja sitten on vielä ne mustat hautakivetkin. :-) Tällä hautausmaallahan kaikki oli enimmäkseen valkoista tai vaaleaa, ja puutkin olivat aika pieniä. Siksi ehkä paikka ei tuntunut itsessään mitenkään synkältä.

      Poista
  7. Mahtavia kuvia,kiitos! Nuo patsaat on aivan riipaisevia,itse varmaan vajoaisin aivan melankolian pyörteisiin tuolla kulkiessani. Vielä jos sopiva musa korvilla niin jonkinlainen psykoosi olisi viittä vailla valmis tällä luonteenlaadulla. Terv. Virallinen valvoja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koville otti minullakin katsella noita patsaita. Onneksi niitä ei ollut enempää!

      Virallinen valvoja. :-)

      Poista
  8. Hienoja kuvia!
    Myös minä olen joskus kuljeskellut hautausmailla esimerkiksi Italiassa ja Espanjassa. Mieleen tulee aina kaskaiden siritys.
    Muutama päivä sitten näin tv:stä pätkän Filippiineillä tai Thaimaassa (?) hautausmaalla elävistä perheistä. Elämä siellä oli kuin pienessä kaupungissa. Esim. betonisen hauta-arkun päällä saattoi olla kioskin tiski jne. Lapset leikkivät ja juoksivat hautarakennelmien päällä ja perheet touhusivat arkisissa askareissaan. Siellä oli kuulemma turvallisempaa elää kuin kadulla. Oli kyllä niin erilaista kuin täällä Pohjois-Euroopassa. Harmittaa, etten nähnyt ohjelmaa kokonaan, enkä siis ole varma missä juttu oli kuvattu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Leena. :-)

      Minua harmittaa vieläkin, kun jäi muutaman vuoden takaisella Barcelonan-matkalla yksi erikoinen hautausmaa käymättä. Se oli niin syrjässä, että sinne oli vähän vaikea päästä, ja aikakin tuntui olevan kortilla. Mutta ehkä käyn siellä vielä joskus, vaikka Barcelona on kai nykyään yksi ei-suositelluista matkakohteista ylenmääräisen turismin vuoksi.

      Yritin googlettaa tuota mainitsemaasi ohjelmaa, ja ilmeisesti ainakin Filippiineillä Manilassa elää useampikin perhe hautausmaalla. Löysin tämän pätkän, joka tuskin on kuitenkaan sama, jonka sinä näit.

      Poista
  9. Hei ihana Satu, ei ollut ihan sama pätkä, mutta se oli luultavasti kuvattu samassa paikassa, tai ainakin hyvin samanlaisessa. Siis Filippiineillä. Kiitos. Ilahduin kovasti tuosta linkistä!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos tuosta oli iloa. :-) Tuon pätkän nähtyäni täytyy taas todeta, että ihmisen mukautumiskyky on kyllä uskomaton.

      Poista
  10. Olipa oikeen mestapaikka tuo hautuumaa tuossa linkissä. Vv

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset vaan Leenalle, että vinkkasi filmistä. :-) Se luiden esiin kaivelu tuntui kyllä aika karmealta.

      Poista
  11. Kiitos linkistä,oli mielenkiintoinen dokkari, ja kummallisinta siinä oli rikkaiden filippiinojen hieno mausoleumikylä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mausoleumikylä oli todellakin erikoinen! Grillit ja kaikki. Noista hienoista ja monihuoneisista mausoleumeista näkee hyvin sen, miten ihmiset tulevat hautausmaalle ajan kanssa.

      Poista
  12. Olipa mielenkiintoinen postaus. Varmaankin meidän talvi vaikuttaa pohjoisen luonteenlaadun lisäksi hautausmaiden erilaisuuteen. Kauniisti muistavat kuolleita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos tykkäsit! <3

      Talvi vaikuttaa meillä tosiaan varmasti paljon asiaan, kun ei sieltä lumen alta mitkään koristelut ja kukkaset näy.

      Poista
  13. Olen aina tykännyt käydä hautausmailla kävelyllä mutta Turkissa ne ovat nykyisin niin kaukana keskustan ulkopuolella. Huomenna menen anoppilaan ja aion heti ti aamuna lenkkeillä apen hautausmaalle, joka on sopivan matkan päässä anoppilasta. Siellä on omat kadut ja pääsee halutessaan golfauton tyyppisellä liikkumaan. Tärkeää on aina pestä hauta oiken viimoisen päälle. Ihanan värikästä ja nuo kuvat jäi kyllä kummittelemaan mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmillista, että hautausmaat sijaitsevat niin kaukana, vaikka toisaalta ymmärrän kyllä. Ehkä ihmiset haluavat pitää kuoleman ja elämän erillään.

      Appesi hautapaikka kuulostaa hyvältä viimeiseltä lepopaikalta. <3

      Poista

Kiitos kommentistasi. <3