Aikainen lintu madon nappaa; toinen hiiri juuston.


sunnuntai 27. tammikuuta 2019

Halvat huvit

Medellín on kuuluisa köysiradoistaan, joista ensimmäinen rakennettiin kaupunkiin vuonna 2004. Kaupungin keskusta sijaitsee tasamaalla Aburrán laaksossa, mutta laaksoa reunustavien vuorten rinteet ovat täynnä hökkelikylämäisiä asutusalueita (barrios), joille on ollut hankala päästä korkeuserojen takia. Koska hökkelikylät ovat syntyneet spontaanisti ilman minkäänlaista kaupunkisuunnittelua, infrastruktuuri on heikkoa, eivätkä bussitkaan ole päässeet nousemaan vuorten rinteille huonoja tai olemattomia teitä pitkin.

Hökkelikylien eristäytyneisyys on johtanut monenlaisiin ongelmiin. Töitä on ollut vaikea löytää, koska työpaikoille on ollut vaikea päästä, eikä nuorilla ole ollut harrastus- ja vapaa-ajanviettopaikkoja. Turhautuminen on johtanut väkivaltaan, ja monet Medellínin vaarallisimmista alueista ovatkin löytyneet juuri näistä syrjäisistä hökkelikylistä vuorten rinteiltä. 


Kun kaupungissa ruvettiin 2000-luvun alussa miettimään, miten alueiden eristäytyneisyyttä ja siitä johtuvia ongelmia voitaisiin vähentää, päädyttiin varsin erikoiseen ratkaisuun: päätettiin rakentaa köysirata. Köysiradat eivät ole sinänsä mitenkään epätavallisia, mutta Medellín oli ensimmäinen kaupunki maailmassa, jossa köysirata rakennettiin tavallisten kaupunkilaisten päivittäiseksi liikennevälineeksi. Muualla maailmassahan köysiradat ovat usein turisteja varten rakennettuja houkutuksia, ja matkalipun hinta on sen mukainen.

Medellínin ensimmäinen köysirata oli niin suuri menestys, että se kannusti kaupunkia rakentamaan lisää köysiratoja. Nyt köysiratalinjoja on neljä, ja viides ja kuudes ovat rakenteilla. Hökkelikylien palveluja ja viihtyisyyttä on parannettu muutenkin: on rakennettu kirjastoja ja puistoja, parannettu teitä ja jalkakäytäviä sekä lisätty liikunta- ja harrastusmahdollisuuksia.

Kulkuyhteyksien ja palvelujen parantamisen seurauksena väkivalta on vähentynyt syrjäisillä alueilla rajusti, ja myös ihmisten yhteenkuuluvaisuuden ja tasa-arvoisuuden tunne on lisääntynyt, kun kaupunkilaiset pääsevät liikkumaan vapaammin eri alueilla. Medellínin esimerkki on rohkaissut muitakin Etelä-Amerikan maita rakentamaan köysiratoja julkiseksi kulkuvälineeksi, ja köysiratoja on rakennettu viime vuosina esimerkiksi Caracasiin Venezuelaan ja La Paziin Boliviaan. Myös Kolumbian pääkaupunkiin Bogotá sai ensimmäisen köysiratansa viime kuussa.

Toki Medellínin köysiradat kiinnostavat turistejakin. Minulle köysirata oli ihan ykkösasia, jonka halusin Medellínissä nähdä. Kotiin ei olisi palaamista, ennen kuin olisin kokenut Medellínin köysiradan! Perusteellisena ihmisenä minulle ei luonnollisestikaan riittänyt koeajo yhdellä köysiradalla, vaan minun piti käydä testaamassa kaikki neljä linjaa.

Tässä siis "pieni" raportti Medellínin köysiradoista: millainen kukin köysirata on, ja mitä köysiradan toisesta päästä löytyy?

Medellínin köysiradat. (Kuva täältä.)
Medellínin tällä hetkellä toimivat köysiradat valmistumisjärjestyksessä:

Linja K, Acevedo - Santo Domingo, valmistumisvuosi 2004. Neljä asemaa, pituus 2.07 kilometriä, kulkuaika yhteensä 9 minuuttia. Nousua matkalla 399 metriä.

Linja J, San Javier - La Aurora, valmistumisvuosi 2008. Neljä asemaa, pituus 2.7 kilometriä, kulkuaika yhteensä 12 minuuttia. Nousua 321 metriä.

Linja L, Santo Domingo - Arvi, valmistumisvuosi 2010. Kaksi asemaa, pituus 4.6 kilometriä, kulkuaika yhteensä 12 minuuttia. Nousua 822 metriä.

Linja H, Oriente - Villa Sierra, valmistumisvuosi 2016. Kolme asemaa, pituus 1.4 kilometriä, kulkuaika yhteensä 5 minuuttia. Nousua 197 metriä.

Kuvassa myös näkyvä M-linja on testiajoja vaille valmis, ja liikennöinnin on arvioitu alkavan tämän vuoden ensimmäisellä puoliskolla.

Ensimmäiseksi lähdin testaamaan J-linjan.



Köysirata lähtee suoraan San Javierin metroasemalta, joten jos haluaa vaihtaa metrosta köysirataan, ei tarvitse kuin siirtyä metroasemalta yksi kerros ylöspäin. Köysirataan ei tarvitse ostaa uutta lippua, vaan samalla metrolipulla pääsee myös köysirataan. Koska metro ja köysirata muodostavat yhtenäisen järjestelmän (niiden välissä ei ole esimerkiksi puomeja tai lukulaitteita), periaatteessa yhdellä ja samalla metrolipulla voisi ajella metrolla ja köysiradalla vaikka koko päivän.

Metrolipun hinta on lippuluukulta ostettuna 2550 pesoa (n. 0.71 euroa) ja Cívica-kortilla maksettuna 2255 pesoa (n. 0.62 euroa). Tämän nähtävyyden hinta ei siis päätä huimaa!





Jono näytti pelottavan pitkältä, mutta se hupeni yllättävän äkkiä. Vaunuja tulee 12 sekunnin välein, ja yhteen vaunuun mahtuu istumaan kahdeksan ihmistä.

Sitten matka saattoi alkaa! Kokemukseni mukaan vaunujen ikkunoiden puhtaus vaihtelee, ja jos joutuu kovin suttuiseen vaunuun, kuvistakin tulee vähän kummallisia. Jonossa ei kuitenkaan oikein kehtaa ruveta pullikoimaan, että en halua mennä tuohon vaunuun, kun siinä on niin likaiset ikkunat.

Aika läheltä kattoja mennään!
J-linja kuuluu Comuna 13:een, ja linjan pääteaseman ympäristö kuuluu nykyäänkin Medellínin turvattomimpiin alueisiin, vaikka köysirata sinänsä on turvallinen. Päätin kuitenkin puikahtaa pääteasemalla ulos ja tutkiskella, millainen tunnelma La Aurorassa olisi. Jos minulle tulisi jotenkin epämiellyttävä olo, lähtisin saman tien takaisin.

Näkymät La Aurorasta Medellíniin.
 
Aivan aseman liepeillä oli kaikenlaisia katukojuja, joissa myytiin pikkusuolaisia ja pikaruokaa, mutta heti asemalta kauemmas siirryttäessä La Aurora tuntui aika kuolleelta paikalta, ainakin tuolloin lauantai-iltapäivänä. Autius ei ole kokemukseni mukaan hyvä asia, varsinkaan ns. vaarallisissa paikoissa, joten päätin pysytellä aseman lähistöllä, missä oli muitakin ihmisiä.





Ostin katukojusta empanadan ja passiohedelmämehua ja nautiskelin ne aseman näköalatasanteella.

Eväspaikan näkymissä ei ole kyllä valittamista!

Näin pari varsin epämääräisen oloista tyyppiä, ja kun huomasin herättäväni heissä epätoivottua kiinnostusta, päätin lähteä menemään. Täällä pääsisi omaisuudestaan varmasti hyvin helposti eroon, jos olisi pikkuisenkin varomaton tai jos olisi huonoa tuuria.

Seuraavaksi kävin koeajamassa itäisen kaupungin H-linjan. H-linja lähtee Orientesta, jonne pääsee raitiovaunulla. Myös raitiovaunusta saa vaihtaa köysirataan samaan hintaan.

Raitiovaunun pääteasema Orientessa.
Koekäyttöä vailla oleva M-linja on myös itäisessä Medellínissä, joten se näkyi matkan varrelta ratikan ikkunasta.


Vaunut olivat jo kaikki valmiina odottamassa, ja asemarakennuskin näytti olevan viimeistelyjä vaille valmis.

Orienten asemalla minulla kävi tuuri: asemalla ei ollut ketään muuta, ja sain itselleni ihan oman vaunun! Se oli toki myös pienen taktikoinnin seurausta, sillä jäin hidastelemaan ratikasta ulos tultuani asemalle ja ottamaan valokuvia, jotta muut ihmiset kerkesivät mennä köysirataan ennen minua.

Oma rauha.

Matkalla on vain yksi pysähdys, joten olin perillä ennen kuin tajusinkaan.

Matkan ainoa väliasema Las Torres.
Kattoja.
Lisää kattoja.
Villa Sierran pääteasema.

Villa Sierrassa oli ihan erilainen tunnelma kuin La Aurorassa, ja ilmapiiri oli jotenkin raukean leppoisa.

Metroaseman katolta löytyi uutuutta hohtava ulkoilmakuntosali, jonka näköalat saattavat kuulua maailman hienoimpiin.

Oli mukava huomata, että ulkoilmakuntosalia myös käytetään.
Sain paluumatkallekin ihan oman vaunun, ja otin ylhäältä lähdettäessä pienen videonpätkän.



Viimeiseksi kävin testaamassa K- ja L-linjat, jotka ovat yhteydessä toisiinsa. K-linja rakennettiin ihan ensimmäiseksi, siis vuonna 2004, ja L-linja rakennettiin kuusi vuotta myöhemmin. L-linja on siitä poikkeuksellinen, että se on rakennettu turisteja varten, sillä linja vie Arviin, joka on samalla sekä luonnonpuisto että esihispaaninen arkeologinen alue.

K-linjan lähtöpaikka Acevedossa.
Acevedossa jonoa vasta olikin, mutta tämäkin jono meni yllättävän äkkiä, ja pian oltiin taas ilmassa.

Metroaseman vihreä katto näkyy hyvin pienenä kuvan keskellä. 

Kuvan yläkulman mustat möhkäleet ovat espanjalainen kirjasto, Biblioteca España, joka oli valmistuttuaan K-linjan pääteaseman Santo Domingon ylpeys. Kirjasto valmistui vuonna 2007, ja Espanjan kuningaspari kävi vihkimässä sen. Nimensä kirjasto on saanut siitä, että Espanja rahoitti kirjaston rakentamista. Kirjaston ympärille tehtiin puisto ja näköalapaikka, ja kirjastoa pidettiin alueen muutoksen vertauskuvana, sillä vielä vuonna 2003 Santo Domingo oli yksi Medellínin vaarallisimmista paikoista. Ulkona ei saanut liikkua illalla kello viiden jälkeen, ja kaduilla päivystivät sotilaat.

Kirjaston julkisivu on tehty mustista kivilaatoista, ja vuonna 2013 näitä laattoja rupesi putoilemaan maahan. Kirjasto suljettiin, ja remontin piti olla pikkujuttu, mutta korjaustöitä ei ole vielä (vuonna 2019!) edes aloitettu. Syynä on se, että Medellín käy jonkinlaista oikeustaistelua korjaustöistä vastuussa olevaa firmaa vastaan, ja kiista on vielä ratkaisematta. Tämä on surullinen asia paikallisille nuorille, joilta puuttuvat nyt kaikki hienot harrastustilat, jotka kirjasto heille tarjosi.





K-linjan pääteasema Santo Domingo oli erittäin vilkas ja miellyttävän tuntuinen paikka. Siellä oli niin paljon ihmisvilinää, että olokin tuntui turvalliselta.










Köysirata kuuluu olennaisena osana Santo Domingon kaupunkikuvaan.






Jos haluaa jatkaa Santo Domingosta Arviin, on vaihdettava Santo Domingossa toiseen köysirataan. Koska Arviin vievä L-linja on suunnattu turisteille, matkasta saa pulittaa 6000 pesoa (n. 1.66 euroa) yhteen suuntaan.

Nousu ylöspäin jatkui.


Yhtäkkiä asutus loppui, ja maisemat alkoivat muuttua metsäisemmiksi.


Sitten oltiinkin jo tasamaalla ja pian myös metsän keskellä.

Hevosia ja lehmiäkin näkyi! Aidasta alkaa Arvin luonnonpuisto.

Olin haaveillut Medellíniin tullessani, että voisin käydä patikoimassa Arvissa, sillä siellä on runsaasti erilaisia patikointireittejä. Pian kävi kuitenkin ilmi, että poluilla saa kulkea vain oppaan kanssa, ja yksin patikoiminen puistossa on ehdottomasti kielletty. Tämä ei olisi sinänsä mikään ongelma, koska voisin patikoida oppaan johdollakin. Patikoimishaluni menivät siksi, että useampikin turisti on ryöstetty Arvissa aseella uhaten, mikä selvisi Tripadvisorista ihmisten kokemuksia lukiessani.

Patikointihalut katoavat kyllä kummasti, jos patikkareissulla on mahdollista joutua ryöstetyksi, vieläpä aseen kanssa. Köysiratamatkan paljastama totuus siitä, miten synkkiä ja tiheitä Arvin metsät ovat, ei yhtään lisännyt patikointihaluja. Taidankin säästää patikointini Lappiin tai muille vähän turvallisemmille vesille ja tallata täällä vain kiltisti kaupungin katuja.


Köysiradan päätepiste Arvissa.
Monelle tulee yllätyksenä, että Arvissa ei saa patikoida omatoimisesti, ja moni on asiasta pettynyt ja närkästynytkin. Itse hyväksyn asian (kerrankin!) mukisematta, sillä henkikulta on minulle kuitenkin sen verran kallis. 

Mitä Arvissa sitten voi tehdä ilman opasta? No eipä juuri mitään.

Köysirata-aseman vieressä on alue, jolla myydään paikallisia tuotteita sekä ruokia ja juomia. Olin Arvissa iltapäivällä, ja päivä alkoi olla siinä vaiheessa ilmeisesti jo pulkassa, sillä ruoat alkoivat olla aika finaalissa. Patikoijat tulevat Arviin yleensä heti aamusta, ja retketkin tehdään ilmeisesti suurimmaksi osaksi aamupäivästä. Viimeinen köysiratavaunu Arvista kaupunkiin lähtee kuudelta illalla, ja siitä ei kannata myöhästyä.

Arvin päärakennuksen vierestä lähtee polku, jota seurailemalle pääsee maantielle ja sitä kautta puolen kilometrin päässä olevaan ravintolakeskittymään eli turistirysään.




Matkan varrella voi ihmetellä jäänteitä menneiltä aikakausilta.

Tambo-olkimaja, jollaisia rakennettiin 2000 vuotta sitten.

Hotelli Cabuyan jäännökset.
Hotelli Cabuya on näyttänyt aikoinaan oletettavasti tältä:

Kävelytie turistikeskittymään oli sentään turvallisen oloinen kävellä, sillä tiellä kulki koko ajan muitakin ihmisiä, ja erilaisia matkamuistokauppiaita oli tasaisin väliajoin.

Ravintola-alue on levittäytynyt risteysalueelle teiden viereen.


 
Hevosellakin olisi päässyt ratsastamaan, mutta päätin jättää jännittävän elämyksen välistä. Olisin luultavasti päätynyt kumminkin Youtubeen.

Turistirysän liepeiltä löytyi myös pieni piknikpuisto, jossa olisin saattanut viihtyä kauemminkin, jos mukana olisi ollut jotain tekemistä, esimerkiksi pari kaljaa.

Arvi sijaitsee noin kahden ja puolen kilometrin korkeudessa, ja vaikka ilma tuntui paikoitellen vähän viileämmältä kuin kaupungissa, niin kyllä tuolla varmasti ainakin 25 astetta oli.

Arviin tuskin tarvitsee toistamiseen mennä, vaikka köysirata-ajelu oli kyllä hieno kokemus. Sen takiahan minä Arviin oli tullutkin.


Arvin päärakennuksessa tehtiin jotain remonttia, ja ihmiset olivat jättäneet puumerkkejään remontin suojaksi rakennettuun tilapäiseen seinään. Pitihän se minunkin kaivaa kynä esille ja raapustaa seinään jotakin hyvin omaperäistä.

Tässä olivat siis Medellínin tällä hetkellä liikennöivät köysiradat. M-linja avautuu varmaan aika pian, ja myös P-linjan pitäisi aloittaa liikennöinti tänä vuonna. Sitten Medellínissä onkin jo kuusi köysirataa. Hieno juttu minusta!





28 kommenttia:

  1. Wow miten mielenkiintoista matkustaa mukanasi.

    VastaaPoista
  2. Kiva köysiratakierros. Eikä tosiaan ollut pahanhintaisia kulkupelejä.

    Mulle tuli mieleen tosta Arvin patikoinnista, että voisko jopa olla, että oppaat ja ryövärit oliskin samaa sakkia. Mistä ne ryövärit muuten tietää olla siellä kytiksessä oikeaan aikaan oikeana päivänä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin mietin sitä, että miten ne oppaat ovat ikään kuin rauhoitettuja, että ryövärit eivät tule silloin, kun on oppaan kanssa. Ei tullut mieleen, että ryövärit ja oppaat saattaisivat olla samaa sakkiakin. Voi olla hyvinkin mahdollista! Opastetut kierrokset ovat käsittääkseni aika hintavia, joten tuommoinen ryöstely olisi hyvä "kannuste" ihmisille osallistumaan kierroksille eikä yrittämään patikointia omatoimisesti. :-/

      Poista
  3. Wau miten upeat koysiradat! Todella hieno ratkaisu myos liikenteeseen. Voisipa taalla Tel Avivissakin tehda tuollaisia rarkaisuja jotka ohittaisivat katujen ruuhkat. En tieda miten ne tasamaalla onnistuisivat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olin todella yllättynyt siitä, miten näppäriä ja hyvin toimivia nuo köysiradat olivat. Millään pätkällä ei ollut minkäänlaisia ongelmia, vaan kaikki sujui kuin rasvattu.

      Kyllä köysiradat onnistuisivat varmasti tasamaallakin (tuo Arvin loppupätkäkin oli tasamaata), mutta jos olemassa on jo jonkinlainen toimiva paikallisliikenne, sitä ei varmasti lähdetä hirveän helposti korvaamaan köysiradalla. Vaikka ruuhkat ovat kyllä todella turhauttavia...

      Poista
  4. Hienoa että tämänkin näin sun blogin kautta , ei mulla ollu aavistustakaan noin suuren köysirataliikenteen olemassaolosta !
    Ei kai tosiaan rosvot välitä vaikka oppaatkin mukana , nekin voi ryöstää !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, ei mullakaan ollut. Yhdessä ohjelmassa (Simon Reeve Kolumbiassa) olin nähnyt, että Medellínissä on jotain köysiratoja, mutten ollut osannut arvata, että köysiratajärjestelmä olisi noin upea ja toimiva!

      Menninkäinen tuossa edellä jo ehdottikin, että oppaat ja rosvot saattavat olla samaa sakkia, mikä kuulostaa kyllä varsin uskottavalta teorialta.

      Poista
  5. Olipa mielenkiintoista! Turvallisia retkiä edelleenkin siellä sulle ja nallelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Helena! Nalle se köllöttelee sängyllä sillä aikaa, kun minä käyn seikkailemassa, mutta on jälleennäkemisestä aina hyvin iloinen. ;-)

      Poista
  6. Köysiratavaunut on tosi upea tapa mmatkustaa korkeammalle. Bogotassahan on myös köysirata, ja Venezuelan Caracasissa samoin
    Ykai pisimpiä ratoja on Venezuelan Meridan kaupungissa:siellä se nousee 5000 metrin korkeuteen, ja pli aika jännää kun alhaalla oli kesäistä, ja ylhäällä lunta ❄❄Tällä alueella olen matkustanut köysiradalla, Palestiinan alueella Jerikossa, mutta se oli aika lyhyt rata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau tuota Meridan köysirataa! Se olisi hieno päästä joskus kokemaan! Tosin ylhäällä saattaisi tulla vilu. ;-D

      En tiedä, jos meillä Suomessa olisi mahdollisuus ajaa köysiradalla, tuntuisiko se yhtä hienolta kuin nyt. Harvaista herkkua nääs. :-)

      Poista
  7. Mutta Caracasissa on ollut köysivaunutie ylös Avilaan jo vuosikausia:matkustin sillä vuosina
    2004-2006.Samoin Bogotassa ylös vuorille vuonna 2005.Mutta ehkä sinne rakennettu lisää köysiratoja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoitinkin tuossa väitteessäni sellaista kösirataa, joka on osa julkista liikennettä. Nuo aiemmat köysiradat kun ovat kai palvelleet lähinnä turismia? Voin toki olla väärässäkin, kun en tunne kaupunkeja sen tarkemmin. Caracasissa tällaista julkisiin kulkuvälineisiin integroitua köysirataa kutsutaan näköjään Metrocableksi (kuten täällä Medellinissäkin) ja Bogotassa TransMiCableksi.

      Poista
    2. Oikeassa oletkin .Meridan köysirata onkin enemmän vierailijoille:jokaisen 1000 metrin päässä asema mutta ei paljon muuta.

      Poista
    3. :-) Mukavaa alkavaa viikkoa, Jael! <3

      Poista
  8. Nyt muiatinkim että näin äskettäin täkäläisen matkaohjelman, jossa käytiin Rion suurimmasaa favelassa, ja sinnekin rakennettu köysiratatie

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin luin, että Riossakin olisi nykyään köysirata, siis tuollainen kaupunkilaisille suunnattu köysirata. Sokeritoppavuorellehan on mennyt köysirata jo vuodesta 1912, ja siitä on omakohtaista kokemustakin. :-)

      Poista
  9. Kiva tuo tuollainen köysirata systeemi. Hienoa, että paikallisille on kehitetty moinen tapa matkustaa. Avaituu maisemat ilman jalkasärkyjä ;-) (sanoo toinen jalkavaivainen).
    Tosin korkeanpaikan kammoiset tuskin nauttivat, itsekin miettisin useamman kerran tuon kyytiin nousua.

    Jäin miettimää, että sattuukohan noissa mitään onnettomuuksia? Kun niitä kuitenkin käytetään runsaasti. Leffoissahan nuo jäävät aina roikkumaan yhden vaijerin varaan ;-D

    Harmi kun tuota videota en pystynytkään katsomaan jostain syystä.

    Ihmetytti myös se, että mitä tosiaankin oppaan läsnäolo auttaisi aseistautunutta voroa vastaan. Jokuhan jo mainitsikin, että olisivat kenties samaa joukkoa...

    Ihanaa reissata mukanasi ja nähdä maailmaa sun silmien sekä mainion kerronnan avulla <3

    -m

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi kyllä ihan kauheaa kiivetä tuo köysiratojen kulkema matka ylös ja alas, ja vieläpä joka päivä! Että tulivat varmasti ihan tarpeeseen kukkuloiden asukkaille.

      Mutta se on kyllä totta, että jos ei tykkää korkeista paikoista, niin köysirata voi olla aika kammottava paikka. Minua korkeat paikat eivät onneksi pelota, vaan päinvastoin nautin niistä. :-)

      En tullut etsineeksi mitään onnettomuustilastoja, mutta käsittääkseni noissa sattuu aika vähän onnettomuuksia. Mutta sähkökatkoksillehan nuo ovat alttiita, kun sähköllä kulkevat. Unohdin mainita, että jokaisessa kopissa on jonkinlainen järjestelmä, jonka kautta saa yhteyden ohjaamoon (vai miksi sitä nyt sanotaan).

      Hyvä, että sanoit videosta!!!! Onkohan sitä pystynyt katsomaan kukaan muukaan. :-( Laitoin sen nyt tuohon uudestaan, ja ainakin minulla se näkyy. Toivottavasti sinulla ja muillakin!

      Jospa sillä oppaalla itselläänkin on ase... Tosin tuskin se mikään kovin iso olisi, joten eivätköhän ne vorot olisi kumminkin paremmin aseistautuneita ja veisi lopulta voiton. :-/ Alkaa tosiaan epäilyttää, että ovat samaa joukkoa!

      Aivan ihanaa, että olet matkalla mukana ja jaksat lueskella näitä meikäläisen ylipitkiä juttuja! <3

      Poista
  10. Nyt näkyi video :-)
    -m

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joku tunari oli unohtanut julkaista koko videon ja ladannut sen yksityiseksi. Ei ole ihme, jos ei näkynyt. :-D

      Kiitos vielä ilmoituksesta. <3

      Poista
  11. Oli taas niin kiinnostava juttu. Hienot köysiradat siellä ja kiva, että näytit niitä meillekin.
    Minä tykkään matkustaa köysiradalla ja erityisesti Sveitsin Alpeilla olen päässyt katselemaan todella kauniita maisemia, joissa vihreillä alppiniityillä käyskentelee kellokaulaisia lehmiä ja lammaskatraita. Nuo hissit oli kyllä tarkoitettu lähinnä turisteille ja ovat sveitsiläiseen tapaan turvallisen ja täsmällisen oloisia. Kuin kellot.
    Kiinan maaseudulla olin vastaavan hissin toimivuudesta vähän huolissani, mutta turvallisesti sielläkin hisseiltiin.

    Pelottavilta sen sijaan kuulostavat sikäläiset patikointireitit metsässä. Hui! Älä vaan mene sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla. <3

      Alppien köysiradat kuulostavat ihan huikeilta! Ja lampaitakin olet saanut katsella. Tykkään valtavasti lampaista, kun ne ovat sellaiset karvapalleroita, vähän niin kuin nallet. :-)

      Minä olen saanut matkailla köysiradalla aika vähän. Mutta nyt voin onneksi ottaa vahingon takaisin!

      Ei ole kyllä mitään halua mennä patikoimaan Arviin. Ei ole kiva patikoida, jos koko ajan saa pelätä, että milloin joku hyppää pusikosta aseen kanssa.

      Poista
  12. Kiva köysiratapostaus! Olen ajallut muutamilla kaupunkiköysiradoilla, mutta mikään niistä ei ole ollut aktiivinen osa asukkaiden liikkumista. Noin muutenhan noista köysiradoista tulee aina mieleen kiire ja kömpelyys :D Laskettelumonot jalassa kun kolistelut kohti kabiinia ja yrität saada ulkotelineeseen sekä omat että kuopuksen sukset ja ehtiä vielä kyytiin, niin kiirettä pitää pitää ;)

    Kivaa uutta viikkoa Satu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kepposka!

      Lasketteluvehkeiden kanssa köysiradalla matkustaminen kuulostaa niin haastelliselta, että en varmasti ikinä uskaltaisi. Minä ja lasketteluhissit ei sovita oikein muutenkaan hyvin yhteen. :-D

      Kivaa viikkoa sinullekin! :-)

      Poista
  13. Onpa harmi. Kiersin Arvin luontopolun 2014 ja alue vaikutti silloin hyvin turvalliselta. Nauti Medellínistä mutta ole varovainen. Siellä on sellainen "false sense of security", ehkä luitkin mitä laulaja Legardelle sattui viime viikolla siellä Pobladossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahoittelen, että vastaamisessa kesti näin kauan, mutta olimme reissussa Kolumbian ulkopuolella. Siitä syystä en tiennyt tuosta Legardan tapauksestakaan.

      Olen usein ajatellutkin, että pitäisiköhän Medellinissä tuntea olonsa oikeasti turvalliseksi vai olla kuitenkin koko ajan enemmän tai vähemmän varuillaan. Olen päätynyt jälkimmäiseen, vaikka siitä tulee joskus sellainen olo, että kuvittelen omiani tai että olen aivan liian epäluuloinen. Kaikki paikalliset, joiden kanssa olen kaupungin turvallisuudesta jutellut, kun tuntuvat suorastaan ihmettelevän, että kyseenalaistan kaupungin turvallisuuden. Heidän mielestään kaupunki oli turvaton vain silloin joskus 80- ja 90-luvuilla mutta ei enää. Vaikka puhuvathan kaupungin murhatilastot edelleen aika karua kieltä, sitä ei voi kukaan kieltää.

      Poista

Kiitos kommentistasi. <3