Jos mies sanoo tekevänsä jotain, hän kyllä tekee sen. On ihan turha muistutella asiasta puolen vuoden välein.


perjantai 13. huhtikuuta 2018

Laiha läski vai lihaksikas laiha?

Piru vieköön, kun olisi vaikka mitä kirjoitettavaa, mutta kun ei meinaa ehtiä! Tarvitsisin myös sellaista keskeytymätöntä kirjoitusaikaa, mutta sellaista on tässä taloudessa vähän vaikea saada. 😅 Ajatukset katkeilevat kirjoittaessa välillä aika pahasti, mutta yrittäkää kestää.

KRB-kansallispuisto on yksi lempipaikoistani Hyderabadissa, ja olen kirjoittanut puistosta monesti ennenkin. Olen käynyt siellä lenkkeilemässä siitä lähtien, kun tulin ensimmäisen kerran Hyderabadiin, eli vuonna 2009. Tapasin ennen lenkkeillä puiston ulkopuolella kulkevalla kävelypolulla, mutta eilen päätin mennä - toisen kerran elämässäni - sisälle kansallispuistoon, jossa kulkee myös mukavia kävelypolkuja. Nämä alkupuolen kuvat ovat kuitenkin puistoa ympäröivältä polulta, jossa kävin maanantaina.






Puiston ilme vaihtelee vuodenaikojen mukaan, ja sadekauden jälkeen vuoden loppupuolella puisto on ihanan vihreä. Nyt kesällä puisto näyttää vähän ankealta, kun osa kasveista on kuivunut. Puisto muuttuu taas vihreämmäksi, kun sadekausi alkaa kesäkuussa.

KBR-puisto on yksi paikoista, joita voisin sanoa jopa rakastavani. Viihdyn hyvin monessa paikassa, ja minun on helppo olla kotonani melkein missä tahansa, mutta harvassa paikassa on minulla sellainen riemullisen levollinen olo, kuten KBR-puistossa.

Maanantain kävelyreitti puiston ulkopuolisella polulla.
Entinen kotikatumme, joka näkyy puiston yhdeltä laidalta.


Yritin miettiä, mikä on se tekijä tai syy, joka tekee jostakin paikasta meille rakkaan. Ehkä paikoista tulee meille rakkaita samasta syystä kuin ihmisistäkin: ne saavat meidät tuntemaan myönteisiä tunteita ja antavat meille energiaa sen sijaan että kuluttaisivat sitä. Uskon myös, että tottumuksella on myös jotakin tekemistä asian kanssa: mitä enemmän totumme johonkin paikkaan, sitä tärkeämmäksi se tulee meille. Paikkaan alkaa pikkuhiljaa liittyä kaikenlaisia muistoja ihmisistä, tapahtumista ja elämäntilanteista, ja paikasta tulee osa meitä.

KBR-puisto on minulle rakas tietysti siitäkin syystä, että saan tehdä siellä sitä, mitä rakastan eniten, eli liikkua. Vaikka en pystykään enää polveni takia juoksemaan puistossa, kuten aiempina vuosina, ripeä kävelykin tuottaa ihan samanlaista iloa.



Olin hieman järkyttynyt, kun sovittelin Suomessa tavaroita pakatessani intialaisia kurtiani (tunikamaisia pitkia paitoja siis). Lähes jokainen kurta - muutamaa lukuun ottamatta - kiristi yläselästä, hartioista ja hauiksista. En ollut tajunnut, että samalla kun voimaharjoittelu oli tuonut ylävartalooni voimaa, se oli tuonut myös lihaksia - jopa siinä määrin, että ennen löysähköt kurtat eivät meinanneet enää mahtua päälleni. Koska olin panostanut treenissäni erityisesti yläselkään, minun olisi pitänyt olla vain tyytyväinen, että harjoittelu oli tuottanut tulosta. En ollut kuitenkaan tajunnut, että lihakset kasvaisivat jo kolmen kuukauden harjoittelun seurauksena noin paljon, että vaatteet rupeaisivat kiristämään.

Olin ajatellut meneväni Hyderabadissakin jollekin salille, mutta nyt piti laittaa koko salitreenit uudelleenharkintaan. En ole koskaan halunnut olla ns. lihaksikas nainen, mutta nyt näytti uhkaavasti siltä, että minusta oli kovaa vauhtia tulossa sellainen. En siis tiedä, miten salitreenaamisen kanssa jatkossa käy. Muutanko treenejäni radikaalisti, käynkö salilla enää ollenkaan vai jatkanko samaa rataa silläkin uhalla, että lihakseni kasvavat edelleen. 



Painoni siis on tuskin ainakaan laskenut, ja siksi olenkin todella ymmälläni, kun anoppi valittaa kaikille, kuinka Satu on laihtunut ja kuinka hän oli ennen paljon paremman näköinen, kun oli vähän pyöreämpi. Anoppi onkin kysynyt minulta monta kertaa, olenko jollakin laihdutuskuurilla, kun naamakin on kaventunut kuulemma niin paljon. Tämä kaikki tuntuu minusta todella absurdilta, sillä nämä viime kuukaudet ovat olleet oikeastaan ensimmäiset kuukaudet koko aikuisiälläni, kun olen syönyt todella reippaasti, kaloreita laskematta ja huonoa omaatuntoa potematta. Jokin tässä ei nyt mätsää. Ehkä anopin pitäisi mennä näöntarkastukseen?



Salitreenit piti unohtaa täällä siitäkin syystä, että polveni kipeytyi varsin pahasti jo heti ensimmäisenä päivänä Intiassa, ja toinenkin polvi on oireillut. Polvi on ollut todella hyvässä kunnossa (lukuun ottamatta taannoisen hiihtolenkin aiheuttamia kipuja) ainakin viimeiset puoli vuotta, ja siitä syystä ihmettelen, miksi polvi kipeytyi melkein heti, kun astuin Intian maaperälle. En ole keksinyt muuta syytä kuin ilmaston, sillä olen epäillyt aiemminkin, että Intian ilmasto ei oikein sovi polvelleni. Tämä selitys kuitenkin hieman ontuu(!), sillä minun ongelmani on polviruston pehmentymä (kondromalasia), eikä kuumuuden pitäisi minun mielestäni vaikuttaa millään lailla rustoihin. Mutta ehkä kyse onkin jonkinlaisesta kuumuuden aiheuttamasta tulehduksellisesta reaktiosta nivelissä?

En ole kertonut täällä polvivaivoistani kenellekään mitään, koska en kestä sitä häslinkiä, joka asiasta syntyisi. Kyselyjä ja neuvoja tulisi koko ajan: istu niin tai näin, pidä jalkaasi niin tai noin, älä tee sitä; tee tätä. Parempi olla sanomatta mitään, niin saan olla rauhassa.

Autolla ajaminen ruuhkassa (mikä tarkoittaa kytkinjalan kovaa käyttöä), kävelylenkit ja sen semmoiset eivät ole tietysti ainakaan hyväksi polvelle, mutta en nyt jaksa välittää. Kun kerran polvi on jo muutenkin kipeä, niin ei kai pieni lisä enää haittaa tee (vaikka tietysti se tekee).

Varsinainen kansallispuisto oli niin mukava paikka, etten voinut ymmärtää, miksi en ollut käynyt siellä kuin yhden kerran. Ehkä asialla oli jotain tekemistä ensikokemukseni kanssa, joka oli vähän nihkeä. Puistoon ei saanut viedä silloin kameraa, ja minä vedin tietysti herneet nenään, kun kamera piti palauttaa autoon. Sain kuitenkin erävoiton portinvartijasta, sillä anoppilan silloinen autonkuljettaja salakuljetti kameran minulle, ja sain kuin sainkin viedyksi kameran puistoon. 😝 Kansallispuistoon on toki myös sisäänpääsymaksu, mutta se on niin pieni (25 rupiaa eli 30 senttiä), että se tuskin on ollut syynä puiston karttamiseen.



Eilinen kävelylenkki kansallispuistossa.

Luin lehdestä, että noin neljäänkymmeneen hyderabadilaiseen puistoon oli suunniteltu laitettavan kaupunkilaisten iloksi ilmaisia kuntosalivälineitä. Laitteita ei ehditty kuitenkaan laittaa kuin kuuteen puistoon, kun suunnitelma kariutui. Syynä oli hyderabadilaisten kurittomuus: laitteita oli rikottu tai sitten niitä oli varastettu. Täällähän varastetaan mitä kummallisempia asioita, jopa viemärinkansia. Kaikesta kun voi saada rahaa, kun sitä myy eteenpäin.

KBR-puistossa laitteita kuitenkin vielä oli, ja ne näyttivät olevan myös ahkerassa käytössä.


Tuntui vähän hassulta, että samalla kun ihmiset kuntoilivat laitteissa, viereisessä pusikossa touhusi iso riikinkukko, joka repi puskasta vihreitä lehtiä suuhunsa. Riikinkukkoja on puistossa muutenkin paljon, ja ne tuntuvat olevan varsin tottuneita ihmisiin. Puistossa on myös paljon muita eläimiä, mutta niitä ei tällä kertaa hirveästi näkynyt. Ehkä pitäisi sanoa, että onneksi!

Varoitus puistossa olevista myrkyllisistä käärmeistä.

En ihan välttämättä haluaisi törmätä iltalenkilläni kobraan - vaikka saisihan siitä varmasti hienon valokuvan!


Näin puistossa myös kissaperheen, jota olisi ollut mukava mennä kuvailemaan lähempääkin. Kissat olivat kuitenkin hyvin arkoja, eikä puistossa saanut poiketa merkityiltä kävelyreiteiltä.

Kaksi pentua juoksi pusikkoon piiloon, mutta tämä rohkein jäi tarkkailemaan tilannetta.
Mutta sitten sekin rupesi syömään.

En aina jaksa välittää ihan kaikista kielloista Intiassa tai muuallakaan, mutta KBR-puiston kieltoja oli pakko noudattaa. Puistossa oli nimittäin kameroita siellä täällä, enkä halunnnut todellakaan saada porttikieltoa puistoon. Missä minä sitten lenkkeilisin?


Palosammutuskalustoa.

Intiassa on muutenkin turha kuvitella tekevänsä mitään salaa, sillä jossakin on aina vähintään yksi silmäpari, joka näkee, mitä teet. Varsinkin ulkomaalainen on valtavan kiinnostava tarkkailun kohde. Eilenkin, kun saavuin puiston parkkipaikalle ja kiinnitin vyölaukkua ja juomavyötä paikalleen, viereisessä autossa istunut mies avasi oikein ikkunan ja tunki päänsä ikkunasta ulos, jotta näkisi paremmin, mitä teen.

Puistossa on myös näkötorni, josta voi tarkkailla puistoa yläilmoista.



Appiukko oli jokin aika sitten sairaana, ja ukkelin Phoenixin-serkku sanoi, että appiukon ruokavaliossa olisi proteiinien osalta paljonkin parantamisen varaa. Appiukkohan on lähes pelkästään kasvissyöjä, sillä hän ei syö eläinkunnan tuotteita kananmunaa ja satunnaista kalanpalaa lukuun ottamatta. Toinkin Suomesta appiukolle kokeeksi ison pussillisen proteiinijauhetta, jota appiukko voisi ottaa maidon kanssa.

Olin suhtautunut aiemmin erittäin varauksella kaiken maailman proteiinijauheisiin, sillä ihminen saa mielestäni kaikki tarvittavat ravintoaineet ruoasta, jos vain syö monipuolisesti ja riittävästi. Boliviassa minulle tuli kuitenkin hankaluuksia proteiinin kanssa, sillä siellä ei ole mitään rahkoja ja raejuustoja, joita olen tottunut Suomessa syömään, enkä viitsisi syödä lihaa ja kanaakaan ihan jatkuvasti. Linsseistä ja pavuista en suuremmin pidä (paitsi intialaisissa ruoissa), ja kananmunia joutuisi syömään melkoisen määrän päivässä, jos meinaisi tyydyttää proteiinin tarpeensa pelkästään niillä. Samalla treenasin salilla varsin kovaa, joten proteiinia oli saatava, tavalla tai toisella. Ostin siis tammikuussa Suomesta kokeeksi proteiinijauhetta ja vein sitä mukanani Boliviaan. Kun totesin proteiinijauheen olevan joissakin tilanteissa ihan hyvä ratkaisu, toin sitä nyt appiukollekin.

Nyt anoppi tekee joka aamu appiukolle proteiinijuomaa, johon tulee kuumennettua maitoa ja proteiinijauhetta. Maidon ja proteiinijauheen anoppi sekoittaa intialaisella tehosekoittimella, mixiellä, jotta seoksesta tulisi tasaista. Yritin neuvoa anoppia, että jauhetta saisi laittaa ihan kunnon määrän ja että appiukko voisi nauttia proteiinijuoman parikin kertaa päivässä, mutta anoppi ei ottanut neuvoja kuuleviin korviinsa. Jos nimittäin jauhetta käyttää säästeliäästi, sitä riittää pidemmäksi aikaa. 😆

Olemme käyneet myös anopin kanssa läheisessä korttelipuistossa iltakävelyllä. Anoppi käy useana iltana viikossa heittämässä pari kierrosta puiston ympäri, aivan kuten niin moni muukin intialainen. Moni tulee myös puistoon vain istuskelemaan ja seurustelemaan naapureiden kanssa.





Kun olimme lähdössä yhtenä iltana puistoon, anoppi käski laittamaan tukkani kunnolla, kun se oli jumpan jälkeen epämääräisellä syheröllä. Jos haluan muutenkin tietää, mikä minulle sopii ja mikä ei, niin anoppi kyllä kertoo. Anopilta ei tarvitse edes kysyä hänen mielipidettään, kun se tulee kysymättäkin. Minulle sopii anopin mielestä parhaiten sellainen suora, ihan päätä myöten menevä hiustyyli, jollainen minulla oli KBR-puistossa käynnin jälkeen, kun olin hikoillut lippalakki päässäni kaksi tuntia. 😂

Homeongelman päivitys ei näköjään mahtunut tähän postaukseen, mutta jatkan siitä sitten seuraavassa. Nyt on pakko lopettaa, tai en saa tätä postausta ikinä julkaistua. Tämäkin keskeytyi ainakin 50 kertaa monta kertaa, ja viimeisimmäksi ihan tässä viimeisessä kappaleessa, kun tuli vieraita.


16 kommenttia:

  1. Kiva postaus ! Miksei puistossa saa kuvata? Mä olen muuten anoppi , olen hyvin varovainen mitä mieltä olen mistäkin .......

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Ulrika. <3

      Sitä minäkin aikoinani ihmettelin, miksi puistossa ei saanut kuvata. Jos oikein muistan, tivasinkin syytä, mutta se taisi olla jokin tyyliin "täällä nyt vain on semmoinen sääntö". Jos minua mikä raivostuttaa niin se, että pitää noudattaa sääntöjä, joihin ei ole edes mitään selvää syytä!

      Anopin kannattaakin olla varovainen varsinkin Suomessa, jossa ei oikein katsota hyvällä toisten asioihin puuttumista muutenkaan. Täällähän ei sellaista yksityisyyttä ole, vaan myös toisten asiat ovat omia asioita. :-)

      Poista
  2. Nää sun postaukset on niin ihania, kun ne on ajatuksenvirtaa, mutta silti selkeää tekstiä. Tosin sitten, kun pääsee loppuun, ei enää muista, mihin kaikkeen halusi kommentoida jotain... :D

    Mut ainaskii:
    a) Onko toi kansallispuisto iso? Kun tossa kartassa ei ole mittakaavaa, mutta puisto näyttää jokseenkin suurelta.
    b) Ainahan voit jatkaa peruskuntoa ylläpitävää treeniä, joka ei niinkään kasvata lihasta.
    c) Ihme juttu, ettei puistoon saisi viedä kameraa... Miksiköhän? No joo, en mäkään kyllä kauan seisoskelisi kamera kourassa, jos kobra hilaisi itsensä samalle polulle mun kanssa.
    d) Olisin tehnyt kuten anoppisi, vähän proteiinijauhetta kerralla, kestää pidempään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla. :-) Paitsi että epäilin itsekin, että kukaan ei muista enää postauksen lopussa, mitä alussa luki. :-D

      Tuo kansallispuisto on (Wikipedian mukaan) kooltaan 1.6 neliökilometriä. Jos kiertää koko puiston ympäri tuota ulkopuolista kävelypolkua pitkin, matkaa tulee muistaakseni noin 6.5 kilometriä. En ole enää pitkään aikaan kiertänyt koko kierrosta, vaan kuljen (kuten kartastakin näkyy) noin 3/4-kierrosta ja sitten palaan takaisin samaa tietä. Syy on se, että tuolla luoteiskulmassa ei ole polkua (vaikka kuvassa siltä näytääkin), joten siellä joutuu kulkemaan ihan tien vieressä ja hyppimään autoriksojen, bussien ja bussia odottelevien ihmislaumojen keskellä.

      Ylläpitävä treeni on tietysti yksi mahdollisuus, vaikka toisaalta se kuulostaa vähän tylsältä. Ehdin jo nimittäin tottua siihen, että kehitystä tulee muodossa tai toisessa. On jotenkin koukuttavaa, kun huomaakin jaksavansa nostaa suurempia painoja tai tehdä enemmän toistoja.

      En muista, että kamerakieltoon olisi ollut aikanaan mitään järkevää syytä. Olen törmännyt täällä useinkin kuvaamiskieltoon, ja sitten kun olen kysynyt syytä, olen saanut vastaukseksi esim. että korkeammalta taholta on nyt vain tullut sellainen käsky. Nykyään kamerakieltoa on varmaan mahdoton ylläpitää siitä syystä, että kaikilla on kännykät ja niissä kamerat.

      Minäkin yritän ajatella, että pienikin määrä proteiinia on parempi kuin ei mitään, vaikka ei liian pienillä määrillä kyllä päivän proteiinitarvetta tyydytetä.

      Mukavaa viikonloppua! :-)

      Poista
  3. Tunnettu sanontahan lienee, että lihas paina enemmän kuin rasvakudos. En kyllä mene vannomaan asian todenperäisyyteen. Eikös intialainen naisten kauneusihanne ole vähän sellainen hyvin toimeentulevan pyöreä, joten ehkä anoppisi siksi kiinnittää huomiota siihen, että olet kiinteytynyt lihasmassan kasvaessa? Lihasten metaboliahan myös kuluttaa enemmän kuin rasvakudoksen, siksi bodarit syövät kuin hevoset, mikä minusta on hieman kummallinen sanonta koska hevoset eivät edes syö kovin paljoa vaikkapa lehmiin verrattuna... :D

    Pähkinät ovat myös kohtuullisen hyvä proteiinin ja rasvojen lähde. Niitä on myös helppo ainakin omasta mielestäni syödä sellaisenaan tai jemmata ruokiin.

    Kylläpä alka taas tehdä mieli Intian lämpöön kun katselee noita kuvia ja uutisvirrassakin tuntuu jostain syystä nyt olevan todella paljon Intia-aiheisia uutisia (mm. suomalaista luksusvesimerkki Veeniä brändätään Intiassa ja lisäksi suomalaiset ovat suunnittelemassa laajaa opiskelijakampusta Andhra Pradeshiin).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En oikeastaan ihan tarkkaan tiedä, millainen kauneusihanne intialaisilla on, mutta olen kyllä saanut sellaisen käsityksen, että täälläkin ihannoitaisiin hoikkuutta. Laiha ei kuitenkaan saisi olla, koska se on sen merkki, että ihminen ei syö hyvin. Monen (esim. ukkelin siskon ja tämän vanhimman tyttären) kohdalla tämä pitääkin paikkansa, sillä ei sellaista näiverrystä voi oikein kutsua syömiseksi.

      Minäkin olen kuullut, että lihakset kuluttavat enemmän kuin rasvakudos, mutta olisi kiva tietää, miten paljon enemmän ne oikein kuluttavat. Ei kai ero voi kuitenkaan hirveän suuri olla, vaikka joskus minusta kyllä tuntuu, että se on.

      En ole edelleenkään oikein tottunut syömään pähkinöitä, sillä söisin mieluummin ihan kunnon annoksen ruokaa kuin nakertelisin pähkinöitä tai muuta pientä. Ja pähkinöitäkin saisi syödä aika paljon, ennen kuin proteiiniannos täyttyisi (jos muita proteiinin lähteitä ei siis juurikaan ole). Mutta hyvä kun muistutit pähkinöiden olemassaolosta!

      Enpä ollut kuullut kummastakaan Intia-uutisesta, joten kiitos tiedosta! On muuten mielenkiintoista, miten joskus jotakin aihetta tuntuu tulevan joka tuutista!

      Poista
  4. Ihanat puistot, ja muistankin kun olet kirjoittanut tuosta lempipuistostasi; hyvältä näyttää tuo lenkkipolku. Minullakin tuli lihaksia kun olin kuntosalissa, nyt teen vain kotona lihasharjoituksia 3 kilon painoilla, ettei tule liian paljon lihaksia.
    Meinasin ehdottaa sinulle siemeniä ja pähkinöitä proteiinin lähteinä, mutta tuolla sanot ettet ole tottunut syömään niitä. Esim., seesamisiemenissä /tahinissa on proteiinia enemmän kuin raejuustossa, ja pähkinäistähän voi tehdä eri juttuja, jos et ole tottunut syömään niitä sellaisenaan.
    Meilläkin on täällä paljon ulkokuntoilulaitteita: tässä minun kotini edessä olevassa puistossa vain 4 laitetta, mutta vähän matkan päässä olevassa kaupungin pääpuistossa on sitten kunnon valikoima laitteita.
    Parantumista polvellesi, toivottavasti pian paremmassa kunnossa.Minäkin olen anoppi, ja miniäni kanssa joudun kyllä välillä olemaan kuin elefantti lasikaupassa;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosin miniä Suomessa, joten tapaamme harvoin ihan oikeasti;D

      Poista
    2. Minulla mättää pähkinöissä ja siemenissä myös se kaloreiden ja proteiinien suhde, siis että jos mielii saada runsaasti proteiineja, saa samalla myös paljon kaloreita. Mieluummin söisin jotain vähäkalorista paljon kuin jotain runsaskalorista vähän. :-D

      Mutta tahini on kyllä hyvää, ja sinun kauttasihan olen siihen oikeastaan tutustunutkin. Olen tehnyt monesti sinun ohjeellasi sitä sellaista munakoisojuttua (en muista sen nimeä), johon tulee myös mm. keitettyjä kananmunia ja tahinikastike päälle. Pitäisi opetella käyttämään tahinia paljon monipuolisemmin.

      Tuommoiset ulkokuntoilulaitteet ovat kivoja. Ne varmasti madaltavat ihmisten kynnystä kuntoilla, kun ei tarvitse mennä kuntosalille, joka voi olla monen mielestä vähän ahdistava paikka.

      Miniöiden kanssa on kyllä hyvä olla varovainen, vaikka uskonkin, että olet ihana anoppi. <3

      Poista
  5. Oi miten hienoja kuvia ja onpas kivannäköinen puisto! Voi harmi sinun polvea..toivottavasti paranisi pian♥ Meillä tehdään proteiinijauheesta välillä lettuja, ne on kyllä herkkua:) Minä noita rappusia katselin ja mietin että kyllä siinä rasva vaan tirisisi kun noita kipuaisi...siis itsellä:) Leppoisaa alkavaa viikonloppua♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Päde. :-) Tuo puisto on kyllä aivan ihana paikka. Me like. <3

      Enpä ole tullut ajatelleeksi, että proteiinijauheesta voisi tehdä ihan ruokaakin! Mielenkiintoinen ajatus. Kiitos vinkistä!

      Rappuja ja korkeuseroja on varsinkin tuolla puiston ulkopuolisella polulla ihan riittämiin. Eli haastetta riittää varsinkin kun lämpötila lähestyy neljääkymmentä. :-D

      Mukavaa viikonloppua sinullekin! <3 Minulla on päivät ihan sekaisin, mutta tänään on kai perjantai. :)

      Poista
    2. Piru vieköön, lauantaihan tänään onkin. No, pannaan väsymyksen piikkiin. :-D

      Poista
  6. Puistot on kyllä tosi tärkeitä kaupungeissa, etenkin jos kaduilla on hankalaa kulkea. Suomessa on onneksi nuo tyhjät kävelytiet ja metsät, joten puistoissa tulee vain lähinnä ihasteltua kukkia tms.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan, Suomessa ei puistoja sillä lailla kaipaa kuin jossakin muualla maailmassa, kun on sitä luontoa muutenkin riittämiin. Ja onneksi on!

      Poista
  7. Kivoja puistoja! Kunpa meillä Suomessakin olisi kivoja puistoja ja niin, että ihmiset vieläpä käyttäisi niissä aikaansa. Tuollainen korttelipuisto olisi niin kiva käydä kesäiltana kiertelemässä.

    Tsemppiä polven kanssa ja kivaa uutta viikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ollut edes ajatellut, että meidän puistomme Suomessa ovat varsin erilaisia. Taitavat olla enempi kasvien ihailuun ja nurmikolla istuskeluun tarkoitettuja.

      Kiitos, ja kivaa viikkoa sinullekin! <3

      Poista

Kiitos kommentistasi. <3