Perästä kuuluu

Viime päivinä ei ole tuntunut ihan hirveän keväiseltä, mutta on Suomessa ollut jossain välissä ilmeisesti ihan lämmintäkin, koska automme oli vihdoinkin irronnut parkkipaikasta. Kolme viikkoa sitten, ennen Intiaan lähtöä, jäätä oli renkaan ympärillä vielä niin paljon, ettei ollut mitään toivoa saada rengasta irti. Jätinkin auton suosiolla odottelemaan parempia aikoja, mutta varasin kumminkin kesärenkaiden vaihdon heti kotiinpaluun jälkeiseksi aamuksi.

Kun menin katsomaan renkaan tilannetta lentokentältä tultuamme, näky oli aika surkea. Rengas oli aivan tyhjä. Vararengas löytyi kuitenkin tavaratilan pohjan alta, ja kun ohjekirjassa oli niin hyvät ja kompaktit kymmensivuiset renkaanvaihto-ohjeet, päätin vaihtaa vararenkaan alle. Ei kai se nyt niin vaikeaa voisi olla. Homma tyssäsi kuitenkin heti alkuunsa, sillä en saanut pultteja auki. Pultit eivät liikahtaneetkaan, vaikka väänsin kaikin voimin ja vaikka jopa seisoin ja hypin ristiavaimen päällä. Ärsyttävää. Mikäs kuntosalien kuningatar se tämmöinen on, joka ei saa edes paria pulttia auki?

Seuraavaksi päätin käydä ostamassa jalkapumpun ja yrittää pumpata rengasta. Jospa renkaassa pysyisi ilma edes sen verran, että saisin auton ajettua seuraavana aamuna renkaanvaihtoon. Pumppaaminen oli kuitenkin oikeaa hölmöläisten touhua. Vaikka pumppasin ja pumppasin (karkeasti arvioiden noin 500 kertaa), rengas ei täyttynyt juuri lainkaan. Lopulta päätin luovuttaa ja soittaa seuraavana päivänä jonkun bodarin apuun.

Aamulla soitin Hinausautokeskukseen, ja sieltä tulikin mies paikalle jo reilussa varttitunnissa. Selitin miehelle, kuinka olin edellisenä päivänä yrittänyt saada vararengasta vaihdettua, mutta en ollut saanut pultteja auki. Mies käänsi pultteja varsin kevyen näköisesti, ja kappas vaan, pultit olivatkin jo auki.

Rengas ei ollut tyhjentynytkään jään ja kylmyyden takia, kuten olin ajatellut, vaan renkaasta löytyi pieni metallinpalanen. Rengas tuli paikattua samalla, ja pääsin vihdoin vaihdattamaan kesärenkaat alle. En ollut koskaan ennen kuullut, että rengas voisi jäätyä maahan kiinni, mutta Itä-Suomessa käydessäni kuulin, että sellaista tapahtuu itse asiassa useinkin. Ei tarvita kuin pieni kuoppa renkaan alle, johon vesi voi kerääntyä. Jos on kovat pakkaset, eikä autoa liikuttele, niin rengas jäätyy maahan kiinni.

Tuommoinen metallinpalanen renkaasta löytyi.

Minun oli tehnyt Intiasta palattuamme illalla mieli salaattia, kun oli ollut tuota salaattivajetta pari viikkoa. Laiskotti kuitenkin sen verran, etten viitsinyt ostaa salaattiaineita (ne pitää pilkkoa...), joten kävin ostamassa marketin salaattibaarista salaattia. Mielessäni kyllä kävi, että pitäisiköhän kumminkin jättää valmissalaatti ostamatta, kun oli jo varsin myöhäinen sunnuntai-ilta. Kuinkakohan paljon salaatilla oli ollut sunnuntaina menekkiä? Olikohan salaatti seissyt laarissa kauankin?

Sepä selvisi puoli neljän aikaan aamulla, kun heräsin siihen, että vatsaani väänteli aivan kamalasti. Siitä se hauskuus sitten alkoikin. Tuli juostua pöntön ja sängyn väliä niin monta kertaa, että meni laskut sekaisin (sori naapurit!), mutta onneksi tavaraa tuli vain alapäästä. Meinasin kuolla nauruun, kun ajattelin, että olin juuri viettänyt pari viikkoa Intiassa, syönyt siellä mitä sattui (usein vielä pesemättömin käsin), eikä minulla ollut ollut mitään ongelmia. Mutta sitten kun tulin Suomeen ja ostin marketista salaattia, sain heti ripulin. Ei ole todellista.

Ukkeli on jo pitkään ollut sitä mieltä, että ruoan laatu on Suomessa heikentynyt, mutta minä olen väittänyt itsepintaisesti vastaan. Suomen ruokahan on maailman parasta ja turvallisinta! Kai minunkin on pikkuhiljaa pakko ruveta tarkistamaan käsityksiäni.

Sirkkaleipä oli saapunut kauppoihin. Ja laari ammotti tyhjyyttään.

Heti kun olin saanut kotiin palattuamme matkalaukut auki, olin todennut, että vaatteemme haisivat pahalle, ikään kuin ummehtuneelle kaapille. Joka ikinen vaatekappale haisi, alushousuja ja sukkia myöten! Olikohan anoppilan vaatekaappeja tuuletettu ikinä, kun niistä tuli vaatteisiin tämmöinen haju?

Haju oli niin kuvottava, ettei auttanut muu kuin laittaa kaikki vaatteet pesuun - sellaisetkin, joita en ollut käyttänyt koko matkan aikana kertaakaan. Kurtat pitää pestä käsin, ja siinä olikin mukavasti puuhaa, kun pyykkäsin parikymmentä kurtaa käsin. Minulla oli ollut juuri käsipyykkihommat meneillään, kun tuli tuo renkaanvaihtotilanne, ja sitten kun tulin kahden tunnin päästä takaisin rengasliikkeestä ja muilta asioilta, löysin kylpyhuoneesta likoamasta kaksi kurtaa, joita ei saisi liottaa. Ihan yhtenä kappaleena ne kuitenkin olivat, vaikka niitä olikin liotettu varsin perusteellisesti.

Koska haju ei tuntunut oikein lähtevän pesussakaan, tuulettelin vaatteita vielä ulkona parvekkeella. Nallekin haisi, ja poloinen joutui istumaan kaksi päivää parvekkeella kylmässä. Haju ei siltikään vielä täysin lähtenyt. Kun kerroin puhelimessa hajuasiasta äidilleni, oivalsin yhtäkkiä jotakin: eihän nalle ollut ollut missään vaatekaapissa, vaan se oli pötkötellyt koko ajan sängyn päällä! Samalla tajusin, ettei moni muukaan pahasti haiseva asia (esimerkiksi käsilaukkuni) ollut ollut kaapissa vaan ihan vain makuuhuoneessa. Jopa päiväkirjani, läppärin laturi ja matkalaukut haisivat kaikki samalle. Silloin ymmärsin, että tavaramme taisivatkin haista homeelle.

Ihmettelin suuresti, miten en ollut tajunnut homeen hajua anoppilassa ollessani, vaan huomasin hajun vasta Suomessa. Delhin hotellissa olin huomannut tavaroissamme vähän jotain hajua, mutta en yhtä selvästi kuin nyt kotona. Toki olin haistanut anoppilassa homeen silloin, kun tongimme niitä pahvilaatikoita, mutta sen jälkeen olin kuvitellut hajun hävinneen. Homeen hajuun tottuu näköjään järkyttävän pian.

Olin alkanut ihmetellä toisella Intian-viikolla outoa silmäsärkyä, joka paheni aina iltaa kohti. Silmiäni särki samalla tavalla kuin kuumeisena, ja myös päätäni särki silmien takaa ja ohimoilta. Ihmettelin illalla sängyllä kirjaa lukiessani, oliko näköni huonontunut, kun silmiäni särki tällä tavalla. Vastahan näköni oli vuosi sitten tarkastettu! En ollut koskaan kärsinyt vastaavanlaisesta särystä, ja olin todella ihmeissäni. Vaiva paheni, mitä pidemmälle päivät etenivät, ja päätinkin käydä tarkistuttamassa näköni Suomeen palattuani uudestaan.

Suomen asukasluku 26.4.2018 kello 9.04.

Mutta kun pääsimme Suomeen, vaivani katosivat kuin taikaiskusta. Vielä paluulentopäivänä silmiäni ja päätäni särki varsin ankarasti, mutta maanantaina minulla ei ollut enää mitään oireita, eikä niitä ole ollut sen jälkeenkään. Mietinkin, olisiko särky voinut johtua homeesta. Minulla ei ollut kyllä mitään hengitystieoireita, eikä tuommoinen särky ole kai mikään ihan tyypillisin homeoire, mutta se osuu kyllä niin yksi yhteen tuon anoppilan homehuoneessa oleskelun kanssa, etten osaa selittää sitä oikein muutenkaan.

Onni tässä on se, että appivanhemmat eivät käytä tuota homeista huonetta lainkaan, vaan se on vain vierashuonekäytössä. Mikään ei tietysti poista laskuista sitäkään mahdollisuutta, että hometta on asunnossa muuallakin, joten olisi entistäkin tärkeämpää löytää appivanhemmille uusi asunto mahdollisimman pian.

Kevään iloa!