Lauantai-illan huumaa

Ukkeli lähti taas reissuun, joten minä läksin käymään Itä-Suomessa. Täällä(kin) on nimittäin juhlantynkää, sillä iskällä ja äiskällä on tänään 45-vuotishääpäivä. Tuohon on meikäläisillä vielä matkaa!

Äiti halusi, että leipoisin jotain, ja koska heillä oli omenoita, äiti keksi, että voisin tehdä keikauskakun eli tarte tatinin. Tuumasta toimeen! En ole tehnyt koskaan aikaisemmin tarte tatinia, ja karamellikastikeen keittely hieman arvelutti. Minulla oli nimittäin sellainen hatara muistikuva, että aiemmat karamellikastikeyritelmäni olivat olleet katastrofeja. Uskoin kuitenkin siihen, että tällä kertaa kastike onnistuisi.

Vaan eihän se mitä onnistunut.

 Kyllä näistä tarte tatin syntyy!

Yritin tehdä kastikkeen kahdesti, mutta rasva ja sokeri erottuivat kummallakin kerralla. Vaikka yritin googlettaa, mitä olin tehnyt väärin, en löytänyt asialle selitystä. Kolmannella yrityksellä rupesin muistelemaan, että ehkä sokerin piti antaa sulaa rauhassa, ja kokeilin tällaista taktiikkaa. Kolmannella kerralla kastikkeesta tulikin sellaista, että sen ilkesi laittaa torttuun, mutta mitään kaunista ja tasaista kastike ei edelleenkään ollut. Osaisiko joku neuvoa, mitä minun olisi pitänyt tehdä toisin? Kastikkeen ei olisi pitänyt löytämieni ohjeiden mukaan olla todellakaan mitään rakettitiedettä, vaan ihan simppeli juttu, enkä voi ymmärtää, miksi kastike ei onnistunut. (Yritin tehdä kastiketta nyt siis sillä lailla, että laitoin sokerin ja voin pannulle ja rupesin kuumentamaan. Sekoittelin koko ajan - ja sitten minulla olikin yhtäkkiä ruskeanharmaa sokerilieju ja sokerista erottunut rasva.)

Juhlistimme 45-vuotishääpäivää syömällä paikallisella huoltoasemalla herkullisen buffetlounaan.

Näillä leveysasteilla ei ole ruokapaikoissa hirveästi valinnanvaraa, sillä ruokapaikkoja on tarjolla näin sunnuntaisin tasan yksi.

Yhden autiotalonkin kävin bongaamassa, mutta en päässyt taloon sisälle.

Jouduimme hieman jännittämään, juuttuisiko auto mutaiseen pihaan kiinni, mutta iskä totesi, että onhan meitä tässä työntäjiä.

Televisiotarjonta oli eilen illalla niin surkeaa, että yritimme keksiä äidin kanssa jos jonkinlaista viihdykettä. Ohjelmassa oli esimerkiksi puujalkavitsien kerrontaa tyyliin:

Mitä hevonen sanoi, kun haisteli sirkkeliä?
- Tulipa turvaton olo.

Lueskelimme myös netistä tärkeitä uutisia.

Tämä olikin tärkeä tieto.

Höpön Löpön -peliäkin tuli pelattua. Peli toimii niin, että toinen on kysyjä ja toinen on vastaaja. Pelissä on siis kysymyksiä ja vastauksia, ja pakasta luetaan aina päällimmäinen kysymys/vastaus. Olin ostanut pelin, sillä kummisedälläni oli ollut lapsuudessani samankaltainen peli, joka oli minusta tosi hauska.

Tämä peli oli kuitenkin vain kehno kopio, eikä meitä naurattanut yhtään. Tuumasinkin, että pelistä pitää tehdä oma versio, ja kysymykset ja vastaukset pitää keksiä uusiksi. Rupesin hommaan saman tien, mutta sitten mielikuvitukseni loppui.

Possea katsoimme sen verran, että näimme ohjelmassa kilpailun, jossa piti saada keksi otsalta suuhun ilman että koskee keksiin käsin. Keksiä sai siis liikuttaa pelkästään naaman liikkeillä. Äidillä oli Domino-keksejä kaapissa, ja pääsimme testaamaan peliä. Ainakin saimme hommasta hyvät naurut. Otin kuviakin tästä hupaisasta ajanvietteestä, mutta jätän ne kuitenkin häveliäisyyssyistä julkaisematta. Loppuilta sujuikin sitten keksinmuruja naamasta kaapien.

Parhaat kaverukset taas yhdessä!

Tuli tutkiskeltua pitkästä aikaa myös äidin 50 vuotta vanhaa keittokirjaa, joka tarjoaa aina yhtä miellyttävän lukuelämyksen.

Onhan sinullakin suurusteensekoittaja?

Entä lyhytaikamittari?

Kuinka monta kertaa sinä tartut veitseen?

Jos dieettiä pukkaa, niin tässä pientä vinkkiä.

Nyt lähden lenkille lasehdittamaan vatsaani. Palaillaan!