Avioliitto on vain hienompi ilmaus sille, että adoptoi aikuisen miehen, jota tämän vanhemmat eivät enää huoli.


sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Tahdon

Aika kuluu hämmästyttävää vauhtia. Tänään tulee kuluneeksi päivälleen kaksikymmentä vuotta siitä, kun tapasimme ukkelin kanssa ensimmäisen kerran. Herään välillä kyselemään, mihin ihmeeseen kaikki nämä vuodet ovat menneet. Toisaalta jos alan miettiä yksittäisiä tapahtumia ja kaikkea sitä, mitä näihin vuosiin on mahtunut, kaksikymmentä vuotta ei tunnukaan enää mahdottoman pitkältä ajalta. Kun katselen kaksikymmentä vuotta sitten minusta ja ukkelista otettuja kuvia, näen kuvissa kaksi nuorta, melkein lasta, jotka etsivät vielä itseään ja suuntaa elämälleen. On suunnaton onni, että näitä vuosia ei ole tarvinnut kulkea yksin, vaan olemme saaneet taivaltaa matkan yhdessä.

Rakkautemme ei syttynyt ensi silmäyksellä, sillä olimme ukkelin kanssa aluksi vain kavereita. Jos totta puhutaan, en voinut kuvitellakaan, että meistä tulisikaan ikinä mitään muuta kuin kavereita. Ukkeli tuntui nimittäin kaikessa suorapuheisuudessaan varsin ärsyttävältä tyypiltä. Hän saattoi töksäytellä milloin mitäkin, ja muistan kerrankin lähteneeni hänen luotaan ovet paukkuen.

Ukkeli laittoi minulle muutaman kerran intialaista ruokaa, mutta en tainnut oikein osata arvostaa hänen elettään. Intialainen ruoka oli minusta vähän outoa, vaikka periaatteessa kyllä ihan hyvää. Ruoassa olleet siemenetkin aiheuttivat pientä hämmennystä. Luulin siemeniä ötököiksi, jotka olivat päätyneet ruokaan vahingossa!

Jollakin ensimmäisistä yhteisistä ulkomaanmatkoistamme.

Pidin vielä tuolloin kaksikymppisenä päiväkirjaa, ja olin kerran niin suivaantunut ukkeliin, että kirjoitin päiväkirjaani 17 asiaa, jotka minua ukkelissa ärsyttivät. Kävin etsimässä tuon vanhan päiväkirjan, ja luin listaa hieman punastellen. Tässä muutama kirjoittamistani asioista:

  • se käyttää varvastossujen kanssa sukkia
  • sillä on talvellakin ikkuna aina auki
  • sillä oli vessanpöntön reunoilla mustia (ja siis todella mustia!) karvoja
  • se tykkää hitaista biiseistä
  • se korjasi mun teekupin pois, ennen kuin olin edes juonut kaikkea

Voi hyvänen aika sentään. 😳 Nämä asiat kertovat varmasti paljon enemmän minusta kuin ukkelista! Näin jälkeenpäin ajateltuna minusta tuntuu, että kaveruussuhteessa on tainnut kuitenkin olla jonkinlainen viritys, kun on pitänyt oikein etsimällä etsiä ärsytyksen aiheita!

Kommunikointi ukkelin kanssa oli hieman vaikeaa, sillä ukkelin englanti oli minusta tosi outoa. Olin tottunut vain amerikan- ja brittienglantiin, joita olin kuullut televisiosta, mutta intianenglanti kuulosti minusta ihan käsittämättömältä mongerrukselta. En ymmärtänyt yhtään mitään, ja jouduinkin koko ajan kysymään, että mitä. (Aika on kuitenkin tehnyt tehtävänsä, sillä puhun nykyään itsekin samanlaista mongerrusenglantia!)

Kolmen, neljän kuukauden kuluttua ukkeli lähti pariksi kuukaudeksi Amerikkaan. Kun ukkeli ei ollut enää ärsyttämässä minua, minulla olikin äkkiä kovin tyhjä olo. Jotakin tuntui puuttuvan. Järkytyksekseni tajusin, että minullahan oli ikävä sitä hemmetin ärsyttävää tyyppiä! Onneksi ukkelilla oli samansuuntaisia ajatuksia. Kun ukkeli palasi Suomeen, emme olleetkaan enää vain kavereita. 😊

Ensimmäinen pidempi eromme tuli jo seuraavana vuonna, kun lähdin suorittamaan maisteriopintoihin liittyvää kieliharjoittelua Espanjaan. Pyysin ennen lähtöäni ukkelia ostamaan minulle nallen, jotta minulla olisi mukanani jonkinlainen "ukkelin korvike". Ukkeli meni kaverinsa ja tämän vaimon kanssa Itäkeskuksen Anttilaan ja melkein osti minulle vaaleanpunaisen pantterin (miehet!). Onneksi ukkelin kaverin vaimo oli kieltänyt ukkelia ostamasta vaaleanpunaista pantteria ja käskenyt sen sijaan ostamaan vähän perinteisemmän nallen. Niin nalleni sitten kotiutui Itäkeskuksen Anttilasta. Nallellakin on ikää jo melkein 18 vuotta!

Onpas nalle ollut joskus pörheä ja siisti!

Yhteiselomme vaikeimmat ajat koettiin heti seurustelumme alkuvaiheessa, kun ukkelille kävi paha onnettomuus. Olin ollut koko viikon todella kiireinen ja stressaantunut, mutta sitten perjantaina (silloinkin oli muuten marraskuu) olin siivonnut ja laittanut ukkelin herkkuruokia. Olin päättänyt hemmotella ukkelia ja antaa hänelle kaiken huomioni. Läksin hakemaan ukkelia töistä kotiin, mutta tuota kotimatkaa ei sitten koskaan tullutkaan. Kodin sijaan ukkeli lähti ambulanssilla sairaalaan, ja minä ajelin ambulanssin perässä epätoivoisena ja epäuskoisena. Koin ensimmäisen kerran elämässäni todella raastavaa huolta ja pelkoa. Tunsin itseni todella avuttomaksi, kun jouduin vain katsomaan toisen kärsimystä, enkä pystynyt auttamaan ukkelia mitenkään. Jos olisin voinut, olisin ottanut kaikki kivut ja tuskan itselleni, jottei ukkelin olisi tarvinnut kärsiä.

Seurasi useamman kuukauden mittainen sairasloma ja pitkä kuntoutuminen. Se oli kyllä todella vaikeaa aikaa. Oli vain yritettävä jaksaa eteenpäin, vaikka paremmasta huomisesta ei ollut takeita. Uskon kuitenkin, että tuollakin kokemuksella oli jokin tarkoitus. Ainakin se kasvatti minua ihmisenä, sillä olin varsinkin nuorempana todella huono pitämään puoliani, ja karttelin konflikteja viimeiseen asti. Löysin itsestäni tapahtuman seurauksena uuden ja vähän pelottavankin puolen: ukkelin puolia pitääkseni voisin tehdä varmasti vaikka murhan.

Ensimmäinen automme oli vaaleanpunainen Toyota Yaris.

Autolla oli nimikin, Candy.


Ostimme auton uutena, ja kun ostaa uuden auton, saa itse valita auton värin. Ukkeli halusi autosta vaaleanpunaisen, eikä minullakaan ollut mitään vaaleanpunaista autoa vastaan. Vaaleanpunaisia autoja näki tuohon aikaan äärimmäisen harvoin, ja automme keräsikin usein ihmettelijöitä ympärilleen. Meillä oli tapana tehdä sellaisia ennalta suunnittelemattomia huviajeluita, että lähdimme vain ajelemaan jonnekin ilman mitään etukäteissuunnitelmaa. Nuo autoajelut olivat minusta ihan parhaita, ja varmasti harrastaisimme niitä vieläkin, jos ukkelilla olisi aikaa sellaisiin.

Menimme naimisiin reilun seitsemän vuoden seurustelun jälkeen, eikä kosintaan liittynyt mitään romanttista. Itse asiassa mitään kosintaa ei edes ollut, vaan muistaakseni minä ehdotin ukkelille, että mentäisiinkö naimisiin, ja ukkeli sanoi, että joo. Meillä oli hyvin pienimuotoiset mutta lämminhenkiset maistraattihäät, joissa olivat läsnä vain ihan lähimmät ihmiset. Koko päivän satoi kaatamalla, ja vasta illalla, kun lähdimme illallisristeilylle, sää kirkastui. Hääpäiväänkin sisältyi monenlaisia tunteita, sillä päivä oli alkanut hyvin surullisesti. Äitini oli saanut aamulla tietää, että hänelle todella läheinen sisar, joka oli kamppaillut vakavan sairauden kourissa pitkään, oli kuollut. Järkytys oli valtaisa, eikä häiden viettäminen samana päivänä tuntunut todellakaan sopivalta. Ehdotinkin äidille, että peruisimme häät, mutta äiti kielsi: elämä jatkuu.

Emme ole menneet Intiassa koskaan virallisesti naimisiin, vaikka yritys olikin kerran kova. On otettu intialaiset hääkuvat ja käyty Tirupatissa hakemassa papin aamen intialaisen ja ulkomaalaisen avioliittoon. Homma kaatui kuitenkin lopulta intialaisen byrokratian rattaisiin. En siis ole ollut morsiamena intialaisissa häissä, mistä olin aikoinani pelkästään tyytyväinen. Minusta olisi ollut äärimmäisen kiusallista olla valtaisan huomion keskipisteenä ja ihmettelyn kohteena. Nyt en panisi huomion keskellä paistattelua yhtään pahakseni, vaan saattaisin jopa nauttia siitä, että saisin olla morsiamena viidensadan tai tuhannen vieraan häissä. Nyt taitaa tosin olla pikkuisen myöhäistä juhlia intialaisia häitä!

Ei omat häät vaan jonkun toisen. (Voi kaamea tuota ilmettä.)

Vietämme nykyään aika paljon aikaa erillämme, sillä ukkeli joutuu matkustamaan töidensä puolesta paljon. Olen sen verran itsellinen ihminen, että erossa oleminen ei tuota suurempia vaikeuksia, mutta huolta se tietysti aiheuttaa, että toinen on toisella puolella maapalloa eikä voi olla itse varmistamassa, että kaikki on hyvin. Minusta onkin tullut melkoinen WhatsApp-stalkkeri, joka käy välillä kurkkimassa, milloin ukkeli on nähty viimeksi WhatsAppissa. Jos ukkelin viimeisimmästä WhatsApp-käynnistä ei ole kovin kauan, kuten ei yleensä olekaan, kaikki on todennäköisesti hyvin.

Kerran kävi niin, että ukkelia ei ollut nähty WhatsAppissa kahdeksaan tuntiin, vaikka Etelä-Amerikassa (jossa ukkeli siis oli) oli päivä. Huolestuin suunnattomasti, ja näin jo silmissäni, kuinka ukkeli oli ryöstetty, mukiloitu ja jätetty jonnekin katuojaan virumaan. Yritin saada ukkelia kiinni WhatsAppilla, sähköpostilla ja soittamalla, mutta mikään ei onnistunut. Piinaavan pitkän ajan kuluttua ukkeli soitti minulle ja kysyi, olinko yrittänyt tavoitella häntä. Ukkelilla oli vain ollut niin kova kiire, että hän ei ollut ehtinyt käymään WhatsAppissa! Joskus toivon, että mitään whatsappeja ei olisi keksittykään.

Tätä postausta oli vähän vaikea kirjoittaa, sillä minun piti pyyhkiä kyyneliä koko ajan. Mutta ehkä joskus on hyväkin pysähtyä miettimään, mitä on elämältä saanut. Aivan liian usein tulee pidettyä ihmisiä ja asioita itsestäänselvyyksinä.

Juhlistimme kahtakymmentä yhteistä vuottamme eilen ravintola Savoyssa.


Ilta kului perinteiseen tyyliin, eli siihen kuului ylensyöntiä, sopivasti viiniä, kännykän räpläystä (ukkeli), salakielellämme eli telugulla puhumista sekä pientä nahistelua (muun muassa Finlaysonin tyynyliinoista). Kotimatkalla totesimme kuitenkin olevamme toisillemme rakkaita. Olen iloinen, että kaksikymmentä vuotta ei ole muuttanut sitä asiaa miksikään.

Kaksikymmentä vuotta sitten kukaan ei ollut kuullutkaan selfieistä!

40 kommenttia:

  1. Nyt meni vetistelyksi tämä aamu kun luin tekstisi. Ihana kirjoitus ja nyt mulle paljastui että nallellakin on oma tärkeä paikkansa jo suhteenne alusta asti, awww ihanaa. Paljon onnea teille, 20 vuotta on merkittävä taival yhdessä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista. <3

      Nalle on ollut mukana menossa jo tosiaan aika pitkään ja kulkenut vaikka missä. Muistelin taas sitä, kun anoppi tokaisi minulle, kun vein nalleni (tuon ja pari muuta) Intiaan, että mitä sinä noita tänne mukanasi toit; noitahan taas täältäkin basaarista kymmenellä rupialla. :-D

      Poista
  2. Hienosti kirjoitettu, teilla tuntuu olevan ihana ja pysyva vakaa suhde! Onnittelut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Anu. :-) Kyllähän sitä on aina välillä vähän ryppyjä rakkaudessa, mutta perusta taitaa olla kuitenkin suhteellisen vakaa.

      Poista
  3. Onnittelut hyvästä valinnasta. Ne sukat olis kyllä muakin häirinnyt. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No entäs ne karvat sitten? ;-D Niitä ei ole onneksi poikamiespäivien jälkeen näkynyt, ainakaan vessanpöntön reunoilla. :-D

      Poista
  4. Ihana postaus, olet kyllä kaunotar♥ tekstistäsi näkee kuinka tärkeitä ja rakkaita te olette toisillenne, 20v on pitkä aika ja siinä on kyllä kerennyt toiseen "hitsautua"..Ikävä oli lukea onnettomuudesta:( mutta onneksi miehesi siitä selviytyi!! Kaikkea hyvää teille, Onnitteluja ja paljon yhteisiä onnen ja rakkauden täytteisiä vuosia lisää♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, ihana Päde, kauniista sanoistasi. <3 <3

      Tuntuu melkein, että mitä enemmän aikaa kuluu ja mitä kauemmin olemme yhdessä, sitä läheisemmiksi toisillemme tulemme. Ehkä se johtuu siitäkin, että minä olen kasvanut viime vuosina ihmisenä, enkä ole enää (toivottavasti) yhtä karmea riivinrauta kuin joskus parikymppisenä. :-D

      Ihanaa sunnuntain jatkoa sinulle! <3

      Poista
  5. Onnittelut! Ihanasti kirjoitat! Olen huono lukemaan pidempiä kirjoituksia, mutta jään aina koukkuun tyyliisi kirjoittaa ja luen koko jutun sanasta sanaan. Se on kuule paljon se!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Satu. Olen todella otettu sanoistasi. <3 Kaikkea hyvää sinulle!

      Poista
  6. Ihana postaus! Rakkautta ja enemmän rakkautta siitä on hyvä suhde tehty.Kaikkea hyvää teille molemmille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Esther Helmiä. Rakkautta ei ole tosiaan koskaan olemassa liikaa. Vaikka joskus pitää tietysti vähän kinastellakin.;-)

      Poista
  7. Ihana lämpöä ja naurua huokuva kirjoitus. Tuli itsellekin tosi lämmin olo tätä lukiessa <3 Onnea sinulle/teille yhteisestä taipaleesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa ihana kuulla, että tekstillä oli tuommoinen vaikutus. :-) Ja suuret kiitokset onnitteluista! <3

      Poista
  8. Oi miten ihana tarina ❤️❤️ 20v on varmasti ollut tapahtumarikas taival, hieno merkkipaalu. Paljon, paljon onnea ja kymmeniä vuosia lisää! ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, Taru. <3

      Kahteenkymmeneen vuoteen on tosiaan mahtunut aika paljon kaikenlaista. Suurimmaksi osaksi onneksi hyvää, mutta tietysti myös harmeja ja suruakin.

      Poista
  9. Ihana kirjoitus! Toivon teille paljon lisää onnellisia, yhteisiä vuosia!!

    Me olemme olleet yhdessä 22 vuotta. On se hurjaa, miten nopeasti aika meneekään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle, Kepposka! :-) Aika menee tosiaan ihan käsittämättömän nopeasti. Onnellista tulevaisuutta teillekin!

      Poista
  10. Komppaan edellisiäkommentteja: ihana kirjoitus ja niin mukava lukea yhteisestä matkastanne, ukkelista ja NALLESTA (joka on niin ihana hänkin). Paljon lisää yhteisiä hyviävuosia teille!
    terveisin yksi nallehöperö

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että tykkäsit lukea. :-) Nalle lähettää täältä paljon terkkuja sinne nallefanille! Ja karhunhalauksen tietysti myös. <3

      Poista
  11. Onnea teille❤, kuullostaa kyllä siltä että jos joku niin teidät on tarkoitettu toisillenne! Minusta on ihana lukea ja kuulla näistä pitkistä suhteista, nykyään kun niin moni eroaa. Mekin ollaan isännän kanssa oltu yhdessä jo kohta neljännes vuosisata...

    Ihania ja onnellisia tulevia vuosia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vautsi, teilläkin on jo aikamoinen yhteinen matka takana! Paljon onnellisia vuosia teillekin! <3

      Suuntaus taitaa olla tosiaan sellainen, että avioliitot käyvät yhä lyhyemmiksi, ja elämänmittaiset liitot tulevat aina vain harvinaisemmiksi. Ehkä ihmiset eivät jaksa/viitsi/osaa sitoutua enää samalla tavalla kuin joskus ennen muinoin.

      Kiitos onnitteluista. :-)

      Poista
  12. Oi miten ihana kirjoitus! Paljon onnea teille ja mukavaa matkaa edelleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos sinulle, Helena. :-)

      Poista
  13. Onnea 20-vuotiselle historiallenne, tämä oli ihana kirjoitus:) Ja nyt selvisi sitten Nallenkin tarina:)
    Paljon lisää hyviä vuosia teille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Jael! :-) Nallekin alkaa olla jo siinä iässä, että voisi vaikka ajokortin ajaa. ;-D

      <3

      Poista
  14. Mikä onni on elää yhdessä ihmisen kanssa, jonka kanssa saa jakaa yhteisen historian. Monia yhteisiä rakkauden täyteisiä vuosia teille ja nallelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Paluumuuttajatar. Kunpa vain muistaisi useammin pysähtyä ajattelemaan, miten onnekas on ollut, kun sama ihminen on pysynyt vierellä niin pitkään. Aivan liian usein tulee keskityttyä elämän epäkohtiin ja naristua ihan naurettavista asioista.

      Poista
  15. Onnea vain, 20 vuotta on jo pitkä aika suhteelle! Ihania yksityiskohtia tarinassanne! Meille tulee vuoden päästä myös 20v. Ja tuntuu myös että aika on humahtanut ihan huomaamatta. Taitaakin olla niin että kun on onnellinen, aika tuntuu menevän nopeammin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Matkatar. <3 Kyllä se varmaan niin on, että kun asiat ovat hyvin, aikakin tuntuu kuluvan nopeammin. Ainakin päinvastainen on totta! Onnea teillekin jo etukäteen. :-)

      Poista
  16. Ihana postaus ja suotuisia tuulia suhteeseenne eteenkin päin. Meillä papan kanssa tulee yhteistä taivalta 30 vuotta sinä päivänä, kun Suomi täyttää 100 vuotta :)
    Hyvää Joulun odotusta sinne!
    t: Mummeli Keski-Suomesta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos, Mummeli Keski-Suomesta! :-)

      Ja onnittelut jo etukäteen tulevan merkkipäivänne johdosta! Teillä onkin sitten itsenäisyyspäivänä tuplasti juhlittavaa. :-) Kaikkea hyvää yhteiselle taipaleellenne. <3

      Mukavaa joulun odotusta myös sinulle!

      Poista
  17. Tosi kiva postaus :)))
    Päiväkirja osuus oli hauska !!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla. :-)

      Minusta päiväkirjaosuus oli nolo. Ja tuossa olivat vielä ne vähiten nolot jutut. :-D

      Poista
  18. Ihana tarina <3. Voin niin samaistua tuohon, kuinka yhtenä hetkenä toinen ärsyttää niin, ettei mikään muu ikinä, ja toisena hetkenä taas sydäntä raastaa huoli, jos tapahtuukin jotain odottamatonta.

    Mun tekis mieli kirjoittaa enemmänkin, mutta mun terveydentila ei anna vielä myöden. Lukeminenkin on vähän vaikeaa, mutta silläkin uhalla halusin lukea tämän sun kirjoituksen ja olen iloinen, että tein sen.

    Miljoonasti Onnea tulevillekin yhteisille vuosikymmenille <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Annukka. <3

      Läheisten ihmisten kanssa saa kyllä olla joskus melkoisessa tunteiden vuoristoradassa, jos nyt tällaista kliseistä ilmaisua käyttäisin. Toisaalta ajattelen, että parempi kuitenkin niin, sillä jos toista kohtaan voisi olla ihan neutraali, niin eipä sitä rakkauttakaan silloin enää kauheasti olisi.

      Nyt sait minut huolestumaan oikein todella. Toivottavasti kyse ei ole mistään vakavammasta. Joka tapauksessa lähetän sinulle lämpimän halauksen (nallekin lähettää) ja toivon sinulle parempaa vointia. <3

      Poista
  19. Onnea teille Satu! Meilläkin tulee ensi kesänä 20 vuotta täyteen yhdessäoloa. Teillä on ollut ihanan pinkki auto! Hassuja nuo päiväkirjalistaukset. Mäkin olen joskus tehnyt moisen. Pitäisipä oikeastaan lukea se, että vieläkö olisin samaan mieltä =). /Marja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Marja! Meillä on sitten aika tarkkaan samanpituinen historia ukkojemme kanssa. ;-)

      Tykkäsin kyllä tosi paljon tuosta autosta ainakin värin puolesta. Muutenhan se oli kovin kiikkerä, ja juuri äskettäin muistelimme ukkelin kanssa niitä kertoja, kun auto juuttui lumeen kiinni (ja niitä kertoja oli monta!). Siinä on aika epätoivoinen fiilis, kun yrittää lähteä jossakin keskellä kaupunkia liikenteeseen, eikä pääse eteen eikä taakse.

      Hauska kuulla, että sinäkin olet listannut miehesi "parhaimmat puolet". Lue ihmeessä listasi - voi olla että mieli on monessa asiassa muuttunut. Tai sitten ei. ;-D

      Mukavaa marraskuun jatkoa!

      Poista
  20. Olipa ihana ja lämminhenkinen kirjoitus! <3 Onnea merkkipäivän johdosta!

    Oli mukava lukea nallen historiasta, englannin mongerruksesta, joka tarttui sinuunkin (! :D), suhteenne alkuajoista ja muutenkin pitkästä taipaleestanne. Onneksi selvisitte tapaturmasta, ja elämänne on saanut jatkua ilman vastaavanlaista pelkoa ja huolta. Olkoon tulevaisuudessanne vähintään yhtä paljon rakkautta kuin yhteisessä menneisyydessännekin! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle ihanasta kommentistasi! <3

      Kahdessakymmenessä vuodessa ehtii kyllä tapahtua kaikenlaista, niin hyvää kuin pahaakin. Onneksi suurimmaksi osaksi kuitenkin hyvää. Nalle lähettää sinulle paljon terveisiä. ;-)

      Poista