Ellet kohota katsettasi, luulet olevasi itse korkein kohta.


sunnuntai 1. lokakuuta 2017

Ruskaa pakkasessa

Minulla on ollut viime aikoina sellainen ongelma, että olen häröillyt siellä sun täällä siinä määrin, että blogi ei ole pysynyt ollenkaan mukana matkassa. Kun palasin kotiin viimeisimmältä kierrokseltani, tulin silmäilleeksi auton matkamittaria vähän tarkemmin, ja järkytyin. Olin ajanut reilussa parissa kuukaudessa melkein 10 000 kilometriä. Ei ole todellista. Rauhoitu, hyvä ihminen!

Kerrottavaa olisi paljon, mutta näiden ainaisten matkaraporttien kirjoittaminen on alkanut tökkiä pahan kerran. Olisi kiva kirjoitella joskus jotain muutakin. Mutta minkäs teet, kun elämä on ollut viime aikoina pelkkää matkustamista. Tähän on myötävaikuttanut se, että ukkeli on ollut taas pitkällä työmatkalla. Jos ukkeli ei ole kotona, minäkään en näköjään viitsi kauan kotinurkissa homehtua. Vielä ei ole sitä päivää tullut, että olisin saanut matkustamisesta tarpeekseni. Olen toki joskus kotiin palattuani ajatellut, että onpa kiva olla taas kotona, mutta tuommoiset ajatukset ovat haihtuneet yleensä muutamassa päivässä. Sitten olen alkanut taas miettiä, minne voisin lähteä - lähelle tai kauas, ihan sama. Miksi ihmeessä jäisin kotiin, kun maailmassa on niin paljon jännittävää nähtävää ja koettavaa?

Nyt ajattelin puristaa kasaan kuitenkin vielä tämän yhden matkaraportin viimeisimmältä reissultani. Se Lapin-matkan kakkososa, jonka uhkasin viimeksi kirjoittaa, on edelleen kirjoittamatta, enkä tiedä, saanko juttua koskaan kirjoitettuakaan, kun en jaksaisi kirjoitella ns. vanhoista asioista. Mutta tuskinpa kukaan jää juttua kaipaamaankaan.

Lapin-matkan jälkeen patikkahammastani jäi kolottamaan sen verran pahasti, että sain päähänpiston lähteä Rukalle. Ruka kuulosti hyvältä siksi, että sinne on kohtuullinen matka ja että Rukan ympäristössä tuntui olevan paljon mielenkiintoisia patikkareittejä, joista erityisesti Pieni Karhunkierros veti puoleensa. Mieluiten olisin tietysti lähtenyt Lappiin, mutta kaksi Lapin-matkaa kuukauden sisään kuulosti järjettömältä ajatukselta jopa minun mielestäni. Jotain rajaa sentään.

Jossakin Suomussalmen ja Kuusamon välillä.

Suunnistinkin ensimmäiseksi Oulangan kansallispuistoon Pienelle Karhunkierrokselle, jonka lähtöpaikalle ajaa Rukalta reilussa vartissa.

Pieni Karhunkierros on 12 kilometrin mittainen patikkareitti, jonka varrella luvataan olevan upeita luonnonnähtävyyksiä, kuten kuohuvia koskia, jyrkkiä kallioita ja riippusiltoja. Reitti on keskivaativa, ja sen suositeltu kulkuaika on 4-6 tuntia.



Minua jännittää patikkareiteissä aina vähän se, löydänkö edes reitin lähtöpaikalle, mutta Pienen Karhunkierroksen lähtöpaikkaa ei voi sokeakaan olla näkemättä.

Siinä se nyt totisesti on.

Minulle on jäänyt lapsuudesta paha riippusiltakammo, enkä ole kävellyt aikuisiällä yhdenkään riippusillan yli. Ensimmäinen riippusilta aiheuttikin pientä epäröintiä, mutta päätin sitten kävellä sillan yli sen enempää miettimättä. Jos kerran kaikki muutkin pystyvät ylittämään riippusiltoja, miksi minä en pystyisi?

Niskakosken riippusilta.

Heti Pienelle Karhunkierrokselle päästyäni tuli selväksi, että mitään rauhaisaa luontokokemusta sieltä on turha tulla hakemaan. Polulla oli nimittäin kävelijöitä oikein ärsyttävyyteen asti - eikä ollut edes viikonloppu, vaan ihan tavallinen tiistai! Sisäinen mörököllini heräsi taas nurkumaan ihmispaljoudesta ja rauhan puutteesta. Mieleeni tuli eräs keskustelu, jonka olin kuullut kerran espoolaisen uimahallin pukuhuoneessa. Kaksi naista ihmetteli siellä sitä, miten pääkaupunkiseudun ihmisten on niin vaikea tervehtiä toisiaan täällä kotiseudulla, mutta sitten kun nämä samat ihmiset menevät patikoimaan Lappiin, he tervehtivät siellä kaikkia.

Jäinkin miettimään, onko olemassa jokin sääntö, että kansallispuistossa pitää tervehtiä muita. Mistä johtuu, että kansallispuistossa pitää tervehtiä jokaista vastaantulijaa mutta omalla kotipihalla ei? Ei siinä mitään, ihan kivaahan ystävällisyys on, mutta mieluummin olisin tavannut metsässä vaikka lauman hirviä kuin parisataa reipashenkistä retkeilijää. Kun minä lähden metsään, niin kyllä minun pitää saada olla siellä ihan yksin. Mur mur.

Myllykoski ja myllyrakennus.
Suomaisemaa.
Pyöreälampi.

Kallioportti.
Olin ostanut ennen matkaa ensimmäiset vedenpitävät retkeilykenkäni ikinä, ja ne osoittautuivatkin kullanarvoiseksi hankinnaksi (tähän asti olen kuljeskellut lenkkareissa). Polun varrella oli nimittäin niin paljon kosteita kohtia ja lammikoita, että lenkkareilla jalat olisivat olleet märät heti ensimmäisessa kaarteessa.

Haastetta peliin!
(Edelläni kulkenut retkeilijä ehti juuri puun taakse piiloon. Reppua näkyy vielä vähän.)

Harrisuvannon riippusilta ja Kitkajoki.
Ja taas mennään.
Paskahuusseja vaeltavalle kansalle.

Jyrävä, joka yhdeksänmetrisenä könkäänä on yksi Suomen suurimmista vesiputouksista.




Portaiden suuri määrä yllätti Pienellä Karhunkierroksella. Portaita oli matkan varrella minusta todella paljon, sekä nousua että laskua. Onkohan kukaan koskaan laskenut, kuinka monta porrasta kierroksella on? Epäilen, että tuhat porrasta tuskin riittää.

Minulla oli mukanani paljon evästä, ja olin ajatellut, että söisin sitten, kun tulisi nälkä. Nälkää ei kuitenkaan kuulunut, ja väenpaljouskin ärsytti siinä määrin, että päätin rykäistä kierroksen loppuun ja syödä eväät vasta majapaikassa. Kierros taittui näin ajassa kaksi tuntia ja 40 minuuttia. 

Paluumatkalla majapaikalle eteeni tuli elämäni ensimmäinen läheltä piti -tilanne porojen kanssa, vaikka ei tämäkään tosin vielä niin läheltä pitänyt.


Töllistelin näitä kahta, tien vasemmalla puolella ollutta poroa, kun tien oikealta puolelta syöksyi auton eteen kolmas poro. Onneksi jarrupoljin löytyi nopeasti.

Poroja oli muuten Kuusamon ja Rukan tienoilla yllättävän paljon. Aiemmalla Lapin-reissulla poroja oli saanut oikeasti bongata, mutta täällä niitä näkyi laumoittain, jopa ihan talojen pihoilla.


Olisiko pohjoisin Lappi sitten poroille jotenkin epäedullisempi elinympäristö? Ehkä pohjoisessa ei ole tarjolla niin hyvin ruokaa kuin etelämpänä tai jotain?

Seuraavaksi halusin kiivetä jonnekin ylös. Valtavaaran huiputus Rukalla kuulosti sen verran mukavalta, että päätin kokeilla sitä. Pituutta Valtavaaran huiputuksella on kuusi kilometriä, ja reitti johtaa Valtavaaran laelle.

Valtavaaran huiputuksen lähtöpiste olikin hieman astetta kinkkisempi löytää. En ollut ihan varma edes siitä, oliko parkkipaikkakaan oikea. Tien sivuun oli pysäköity yksi matkailuauto ja yksi henkilöauto, joten tökäisin auton niiden viereen. Itse polku otti heti luulot pois, sillä nousu oli aika jyrkkä. Kiipesin mäkeä peräsuoli pitkällään ja pysähdyin aina välillä ottamaan valokuvia (lue: vetämään henkeä).

Ihmettelin, kun ihmisiä tuli minua vastaan, mutta kukaan ei tuntunut kulkevan samaan suuntaan kuin minä. Olin ollut lukevinani jostain, että Valtavaaran huiputus kannattaisi kulkea myötäpäivään, mutta ilmeisesti ei sitten kuitenkaan? Minulle tuntuu tapahtuvan aina niin, että kuljen patikkareiteillä päinvastaiseen suuntaan kuin muut. Kaikki tulevat minua vastaan, mutta kukaan ei kulje samaan suuntaan kuin minä. Toki aina välillä osuu joku ohitettavakin eteen. 😆

Maisemissa ei ollut valittamista. Toki aurinkoisella ilmalla... jne. Tiedätte kyllä.






Palovartijan tupa näkyy jo, eli huippu häämöttää!

Valtavaaran huipulla oleva palovartijan tupa on nykyään päivätupana eli nimensä mukaisesti vain päiväkäytössä. Yöpyäkin tuvassa voi hätätapauksessa, mutta muuten tupa on tarkoitettu pääasiallisesti eväiden syömiseen ja lämmittelyyn. Lämpöä olisikin minäkin kaivannut, sillä huipulla tuuli todella navakasti, mutta koska en viitsinyt tehdä tulia, oli parempi jatkaa hetken maisemien ihastelun jälkeen matkaa.

Kierroksen lähtöpaikka herätti palatessanikin hämmennystä. Tien viereen oli nimittäin ilmestynyt poissaollessani pari-kolmekymmentä autoa, enkä meinannut tunnistaa paikkaa samaksi, jolta olin lähtenyt. Onneksi löysin tutun auton.

Kävin myös Riisitunturin kansallispuistossa, joka sijaitsee reilun kolmenkymmenen kilometrin päässä Rukalta.

Tuli sitten kumminkin käytyä Lapissakin.

Tie Riisitunturille oli varsin huono ja kapea, mutta sepä ei tuntunut ihmisiä haittaavan. Jos kaipaa kansallispuistokäynniltään rauhaa ja yksinäisyyttä, Riisitunturi ei ole ehkä ihan oikea paikka.

Paikalle on saavuttu oikein bussilasteittain.

Mikä ihme meitä nykyajan ihmisiä vaivaa, kun meidän pitää väen vängällä tunkea itsemme kaiken maailman korpiin ja autiotupiin? Milloin metsästä tuli muoti-ilmiö? Mitä me oikein teimme, ennen kuin keksimme retkeilyn

Riisin rääpäsy on mukava ja helppokulkuinen reilun neljän kilometrin pituinen lenkki, jonka varrella on kuitenkin aika paljon ihasteltavaa. En ole ensinnäkään ikinä nähnyt niin paljon kelopuita kuin Riisitunturilla, ja rinnesoitakin taisin nähdä ensimmäisen kerran. Muutenkin Riisitunturi vaikutti hyvin omaleimaiselta paikalta.



Tapion pöytä eli latvaton kuusi, joka kasvaa leveyttä pituuden sijaan.
Ikkunalampi.

Kunpa vain ei olisi ollut niin julmetun kylmä!

Minulla oli ollut tarkoitus käydä myös Hossassa kiertämässä Ölökyn ähkäsy, mutta ongelmaksi muodostui se, että jos olisin lähtenyt käymään Hossassa päiväseltään, käyntiin olisi mennyt koko päivä, kun olisin joutunut ensinnäkin ajamaan yli 100 kilometriä suuntaansa. Kymmenen kilometrin mittaisen Ölökyn ähkäsyn sanotaan myös olevan vaativa reitti, jonka kiertämiseen kannattaa varata aikaa viitisen tuntia. (En tosin luota näihin ennalta määriteltyihin kulkuaikoihin, kun ne eivät ainakaan minun kohdallani tuntuneet pitävän ollenkaan paikkaansa.) Hossan yhdistäminen paluumatkaan oli sekin poissuljettu vaihtoehto. Polvikin oli alkanut taas hieman vihoitella, mikä ei ollut ihmekään noiden aiempien patikkaretkien jälkeen. Kävelynihän oli ollut kevään jälkeen hyvin vähäistä, ja kyllä se käy koipeen, kun kävelee äkkiseltään useamman lenkin ja kiipeilee vielä tuntureillakin. Päätin, että oli parempi olla rehkimättä liikaa, jottei tulisi taas monen viikon pakkolepoa. Olin kuitenkin saanut patikoida jo useamman reitin ja nähdä aika paljon kaikenlaista! Tekisin sitten joskus ihan erillisen matkan Hossaan, kun Hossakin on kohtuullisen ajomatkan päässä pääkaupunkiseudulta...

Olen tehnyt näiden viimeisimpien matkojeni aikana majoituksen suhteen sellaisen huomion, että viihdyn paljon paremmin mökeissä tai loma-asunnoissa kuin hotelleissa. Kaiken lisäksi nämä ns. omatoimimajoitukset tulevat usein paljon halvemmiksi kuin hotellit.

Rukalla majailimme esimerkiksi aivan ihanassa loma-asunnossa, jonka hinta oli 75 euroa vuorokaudelta. Se on minusta todella vähän, kun ottaa huomioon, että tilaa oli 95 neliötä ja että asunto oli aivan viimeisen päälle varustettu.



Yksi makuuhuoneista.

Porojakin pyöriskeli ihan pihapiirissä, ja yhtenä aamuna heräsimme siihen, kun ikkunan takaa katseli karvainen kaveri.


Lisää tietoa kyseisestä majapaikasta löytyy täältä

Loma-asunnoissa on toki se huono puoli, että liinavaatteet joutuu tuomaan usein mukanaan,  ruoat joutuu valmistamaan itse (tai sitten voi vain lämmitellä valmisruokia 😆), ja ennen lähtöä joutuu hieman siivomaan, jos ei halua maksaa erillisestä loppusiivouksesta. Minusta nämä ovat kuitenkin varsin pieni hinta kodikkaasta ja tilavasta asumismuodosta. Miksi ihmeessä maksaisin hotellihuoneesta, joka on usein minimaalisen pieni ja ahdistava, kun paljon halvemmalla saa loma-asunnon, jossa on ihanan paljon tilaa ja oma vapaus? Jos minä saisin päättää, majoittautuisin aina jonkinlaiseen huoneistoon, mutta ukkeli on varmasti asiasta eri mieltä (hänelle pitää olla palveluja). Täytyypä kuitenkin ehdotella ensi kerralla tällaistakin vaihtoehtoa. 

Nyt voin melkein luvata, etten tule tekemään enää yhtään reissua pohjoiseen tänä vuonna!




22 kommenttia:

  1. Kun näitä postauksiasi luen se auttaa suorastaan Lapin kaipuuseeni. Nämä maisemat ovat huikeita ja kirjoitat napakasti. Joten jos vaan joskus saat inspiksen tee se yksi lappi postaus vielä joka jäi :)
    On näissä iso työ kirjoittaa mutta ovathan myös sinulle eräänlainen päiväkirja ja muistoa kuvineen ja teksteineen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa kauniisti sanottu. Kiitos. :-)

      Lapin-kaipuu on minullakin, ja siitä on tainnut tulla pysyvää lajia. Huono juttu siinä on se, että kaipuu ei poistu ainakaan sillä, että menee käymään Lapissa, sillä Lapissa käynti tuntuu vain pahentavan kaipuuta. :-D

      Ja se on ihan totta, että blogikirjoitukset toimivat myös itselleni ikään kuin päiväkirjoina. Viimeksi tarkistin omasta blogistani juuri tuolla Rukalla sen, oliko Kuusamon Tropiikin kylpylässä tosiaan yhteiset pukutilat naisille ja miehille, kuten muistelin. Niinhän se asia tosiaan oli viime vuonna ollut. Onneksi olivat tehneet kylpylässä remonttia, ja nyt pukutilat ovat erilliset!

      Poista
  2. Olipa hieno ja edullinen mökki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli todellakin. Olisi tehnyt mieli jäädä tuonne asumaan. ;-D

      Poista
  3. Myllykoski, jee! Olen kerran kouluretkellä eksynyt sinne, vaikka juuri sinne ei olisi saanut silloin mennä, pelkästään Jyrävälle, kiirus kun oli. Olivat jo lähettämässä etsintäpartiota kadonneita metsästämään. Niin tykkäisin retkeillä noissa maisemissa - ajan kanssa, en siis sinun hurjassa vauhdissasi :D Kyllä tosiaan ehditkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vai olet sinä lähtenyt kouluretkellä omille retkillesi. :-) Toisaalta nauratti, mutta toisaalta myös hieman kauhistutti, kun nykyään ihmisiä tuntuu katoilevan niin usein kansallispuistoihin, ja se jääkin sitten viimeiseksi retkeksi. Onneksi sinä selvisit säikähdyksellä.

      En minä omasta mielestäni nyt niin hurjaa vauhtia mene, vaikka välillä on kyllä pitänyt kysyä kanssamatkustajilta, että pelottaako heitä. ;-) Eipä muuten näkynyt poliiseja tuollakaan reissulla, tai siis yksi näkyi, mutta mulle tuli etiäinen, joten satuin ajamaan sen suoranpätkän varsin mallikkaasti. :-)

      Poista
  4. Alkaa ihan tehda mieli pohjoiseen seuraavalla Suomen matkalla. Ei olla kylla ikina Tuuria ylempana kaytykaan. Olisikohan aika.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä ainakin voin omasta puolestani suositella lämpimästi Lappia! Tosin siinä on sitten se vaara, että sen jälkeen Lapissa pitää päästä käymään alvariinsa. Lappi-kuume on ihan todellinen ongelma. ;-)

      Poista
  5. Voi vitsi, meidan Lappi kuume kasvaa, mies ja tyttö ovat into piukeana mutta niin on lompakkokin kun kurssi vaan putoaa :O Aika edullinen mökki kylla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh, että miehesikin haluaisi Lappiin! Hieno homma. Minun ukkeliani ei Lappi pahemmin kiinnosta. Kerran ollaan käyty siellä hänen tuttavapariskuntansa kanssa joskus vuonna 1 tai 2, mutta se oli sellainen Lapin läpiajo tyyliin 3500 kilometriä viidessä päivässä.

      Mökki oli kyllä aivan älyttömän edullinen! Pohjoisessa kannattaa muutenkin hyödyntää mökki- ja loma-asuntomajoitusta, sillä hotelleja on vähän, ja hinnat ovat suolaiset. Aiemmalla Lapin-reissulla se yksi yö, jonka hotellissa vietimme, maksoi 135 euroa. :-/ Tosin meidän huoneemme oli sellainen vähän tilavampi, saunallinen huone, mutta tavalliset huoneetkin maksoivat hotellissa muistaakseni 110 euroa.

      Poista
  6. Hienoja maisemia! Jo on kertynyt nopeasti ajokilometrejä. Pitäisi vielä päästä Lappiin joku syksy. Tai miksei kesäkin kävisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensimmäiseksi mieleeni tuli tietysti, että matkamittarin täytyy olla rikki. :-) Mutta kun rupesin miettimään tarkemmin, niin kyllä nuo lukemat saattavat pitää ihan paikkansa.

      Lappi on hieno varmasti ihan mihin vuodenaikaan tahansa. Minulla olisi haaveena päästä Lappiin talvella, mutta se kylmyys ei oikein innosta.

      Poista
  7. Oijoi mitä kuvia, niin upeita♥ Lappi kuume vain kasvaa kun näitä kuvia ihastelee:) Tuollaiset kunnon vettäpitävät retkeilykengät on kyllä mukavat, kiva on tassutella kun varpaat pysyy kuivina:) Tuo riisitunturin ikkunalampi on sitten metka! Mukavaa alkanutta lokakuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Päden paja. Harmi vaan, kun taaskaan ei ollut aurinkoista. Aurinko näyttäytyi yhtenä päivänä ehkä noin minuutin ajan. :-D No mutta, aurinkolomapaikat ovat erikseen; Lappi on Lappi.

      Se on kyllä totta, että vedenpitävät retkeilykengät ovat ihan huiput! Tuntui ihan ihmeelliseltä, että jalat eivät kastuneetkaan. Olen niin tottunut siihen, että lenkkareilla kävellessä jalat kastuvat heti, kun vain näkeekin lätäkön. :-)

      Mukavaa alkanutta lokakuuta sinullekin! <3

      Poista
  8. Hauskahan näitä on lukea. Mieli vetäisi Pohjoiseen, mutta tilin saldo kertoo, että nyt on ihan vain kivaa pystytellä kotona:).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllähän se Lappi siellä odottelee. Ja kotikin on ihan kiva paikka - joskus jopa paras paikka maailmassa. :-)

      Poista
  9. "Ruskaa pakkasessa" :D Hihii :D

    Varmasti on ollut hieno reissu myös tämä! Oi että tuolla päin on hemmetin komeita könkäitä. Suomen luonto, valtava aarrearkku.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rukkaset kyllä oli, mutta onneksi ne oli tyhjät. ;-)

      Mä olen ihan vasta parina viime vuotena oppinut tajuamaan, millainen aarrearkku Suomen luonto tosiaan on. Nyt pitää sitten vissiin ottaa kiinni kaikki "menetetyt vuodet" ja nähdä kaikki kerralla. :-D

      Poista
  10. Pohjoisemmassa lapissa taitaa kyllä olla melkoisesti enemmän poroja, kuin eteläisemmällä poronhoitoalueella, mutta pohjoisessa sitä lääniä riittää poroille enemmän niin pyörivät vähemmän ihmisten ilmoilla. Toki porojen näkymiseen vaikuttaa myös se, millä alueilla ne liikkuvat vuotuisen kiertonsa mukaan. Tällä hetkellä on menossa porojen rykimäaika eli urosporot kasaavat naaraat tokkiinsa. Myös erotukset ovat pikkuhiljaa alkamassa eli poroja kootaan yhteen aidoille, jossa sitten valitaan mitkä porot jatkavat eloaan ja mitkä teurastetaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh, kiitos selvennyksestä, Uniomena! Pohdimmekin, että porojen liikkumisella saattaa olla jotain tekemistä vuodenaikojen kanssa. Minun porotietämyksenihän on ihan olematonta (pitäisi ottaa paremmin selvää!), enkä tiennyt edes, mitä tuo poroerotus tarkoittaa. Luulin, että se tarkoittaa sitä, että kaikki porot kasataan samaan läjään, ja sitten erotellaan, mikä on kenenkin poro. :-)

      Kysyin muuten porojen vähäisyydestä Muotkan Ruoktun (sijaitsee jossakin lähellä Kaamasen kylää) pitäjältä, joka oli varmaan lähemmäs kahdeksankymppinen papparainen ja joka oli pitänyt paikkaa 40 vuotta. Hän sanoi, että porot tulevat metsästä tielle silloin, kun on kuuma, mutta viileällä ilmalla ne pysyttelevät piilossa. Minusta tuo teoria ei kuulostanut ihan uskottavalta, mutta pakkohan siihen oli uskoa, kun oli kyseessä niinkin arvokas tiedonlähde. :-)

      Poista
    2. Ei ollut vanha tieto väärää, porot tulevat kesäisin lämpimään aikaan muunmuassa teille räkkää (eli lentäviä, pistäviä ja purevia ötököitä) pakoon.

      Itsekin vasta opiskelen alaa, vaikka jonkin verran tietämystä on ehkä tullut ihan verenperintönä. Juuri palasin Inarin alueelta opintomatkalta. :)

      Poista
    3. Papparainen oli siis ihan oikeilla jäljillä. :-)

      Minusta on ihan huikeaa, että opiskelet alaa! Menestyksekästä jatkoa sinulle!

      Poista