Jos mies sanoo tekevänsä jotain, hän kyllä tekee sen. On ihan turha muistutella asiasta puolen vuoden välein.


tiistai 6. syyskuuta 2016

Please clean my room

Intian-matkan alussa tuli oleskeltua viikon sisällä viidessä eri hotellissa, ja useammassa hotellissa majailtuani rupesin aika pian hahmottamaan, millaiset asiat ovat hotellihuoneessa itselleni tärkeitä. Minulle tulikin tavaksi huoneeseen päästyäni skannata huone pikaisesti läpi ja tarkistaa, mitä siellä oli ja mitä sieltä mielestäni puuttui. Minulla ei ole mitkään kovin suuret vaatimukset hotellihuoneen suhteen, mutta siitä huolimatta toiveeni eivät täyttyneet kaikilta osin yhdessäkään hotellissa!

Ukkeli on aina tykännyt majoittautua mukavasti, ja minäkin olen tullut pikkuhiljaa vaativammaksi yöpymispaikan suhteen. Suomessa hotellien välillä ei ole suurtakaan hinta- tai laatuhaitaria, mutta esimerkiksi Intiassa skaala on todella suuri: halvimmat hotellit ovat todella surkeita ja laadukkaimmat todella prameita. Joidenkin mielestä hotellihuoneeseen laitetut rahat ovat haaskausta, mutta itse haluan laatua, mukavuutta ja palvelua, kun kerran matkalle lähden. Likaiset petivaatteet, tökerö henkilökunta tai kylpyhuoneessa hyppivät sammakot eivät todellakaan vastaa käsitystäni miellyttävästä hotelliyöpymisestä.

Aiemmin tunsin oloni ns. hienommissa hotelleissa vähän epämukavaksi, sillä ajattelin olevani liian juntti kaikkien "hienojen" ihmisten keskelle. Hotellien ihmisiä katseltuani tulin kuitenkin siihen tulokseen, että hienoissakin hotelleissa asuu (enimmäkseen) ihan tavallisia ihmisiä ja että minäkin sovin joukkoon oikein hyvin. Nykyään osaan nauttia kaikenlaisista (varsinkin "ilmaisista" :-D) palveluista siekailematta. Ajattelen, että minulla on ihan samanlainen oikeus nauttia hotellin palveluista kuin jollakin yritysjohtajallakin.

Lukemassa ja kahvilla Hyderabadin Westin-hotellin executive club loungessa.


Tervetuliaisdrinkkejä ITC Mughalissa Agrassa.
Executive clubin oma pieni kuntosali kerroksessa 25.
50 metriä pitkä uima-allas Lodhissa Delhissä.

Tässä tulee lista niistä asioista, jotka minun hotellihuoneessani saisi mieluusti olla. Lista on tehty Intian hotellihuoneita ajatellen, ja Suomessa toivoisin varmasti osittain hieman erilaisia asioita.

Mahdollisimman miellyttävä ja avoin näköala. On hirveää, jos ikkunasta näkyy vaikkapa vastapäisen talon seinä. Silloin ei kyllä tee paljon mieli huoneessa olla!

Lodhi yöllä.
Näkymä Westinistä.
Oli varsin mielenkiintoista katsella, kuinka vastakkaisessa toimistorakennuksessa pelattiin biljardia ja pöytätennistä vielä puoli yhden aikaan yöllä.


Säädettävissä oleva ilmastointi, joka saisi olla mieluusti myös mahdollisimman helppokäyttöinen, jotta meikäläinenkin osaisi sitä käyttää.

Kahvinkeittomahdollisuus ja kaikki tykötarpeet. Olen siinä mielessä ongelmallinen tapaus, että minun pitää saada kahvia mahdollisimman pian herättyäni. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että heräämisen ja kahvikupillisen välinen aika saisi olla mieluusti korkeintaan kymmenen minuuttia (siis se aika, kun käyn suihkussa). Jos huoneessa ei ole kahvinkeittomahdollisuutta, kahvi pitää tilata huonepalvelusta tai aamiaiselle pitää lähteä mahdollisimman pian, ja kumpikin vaihtoehto tuntuu aamulla yhtä ärsyttävältä.

Asialliset kahvinkeittovälineet.
Eteläintialainen suodatinkahvi Tirupatin Grand Ridgessä.
Käsisuihku. Yllättävän monessa hotellissa on vain kattoon sijoitettu sadesuihku, joka on niin epäkäytännöllinen kuin vain olla ja voi.

Bideesuihku. Ei varmaankaan tarvitse selittää? Kaikkein hirveintä on, jos huoneessa ei ole käsisuihkua eikä bideesuihkua. Pitäisi varmaan ruveta harrastamaan joogaa, jotta pystyisi suorittamaan alapesut käsillä seisoen!

Suihkumyssy ei ole välttämätön, jos huoneesta löytyy käsisuihku, mutta jos käsisuihkua ei ole, suihkumyssy on hyvä olla. Hiuksia kun ei viitsisi joka suihkun yhteydessä kastella.

Kokovartalopeili. On ärsyttävää, jos joutuu kiipeilemään tuoleille tai pöydille nähdäkseen esimerkiksi, miltä jotkin kengät näyttävät tietyn vaatteen kanssa. Huoneessa saisi olla myös useampi peili, koska olemme kuitenkin tunkemassa ukkelin kanssa peilin eteen yhtä aikaa.

Hiustenkuivaaja. Uuden kampauksen myötä tämmöinenkin esine on noussut arvoon arvaamattomaan.

Wi-Fi on erityisen tarpeellinen silloin, jos sitä on aikaa käyttää. Agrassa ja Delhissä esimerkiksi oli aivan sama, oliko huoneessa nettiyhteyttä vai ei, kun koneita ei ehtinyt edes avata. Verkkoon liitettävien laitteiden määrä tulisi myös olla rajoittamaton, sillä nykyaikana tuntuu aivan naurettavalta, jos laitteiden määrä on rajoitettu esimerkiksi yhteen huonetta kohti. Tirupatissa tämmöinen käytäntö oli, ja pitikin miettiä tarkkaan, ottaisinko nettiyhteyden läppäriin vai kännykkään.

Selkeät valokatkaisijat ja muut katkaisijat. Jokailtainen show, mistä mikäkin lamppu sammuu, käy hermoille. Erityisen haasteellista on, jos muilla toiminnoilla varustettuja nappuloita on piilotettu valokatkaisijoiden joukkoon. Tirupatissa painelin puoli kahden aikaan yöllä oikein urakalla kaikkia valokatkaisijoilta näyttäviä nappuloita, kunnes huomasin, että yhdessä luki "please clean my room".

Nykyään tunnutaan harrastavan paljon huoneita, joissa kylpyhuoneen ja varsinaisen huoneen välinen seinä on lasia (syytä en tiedä?). Lasin saa onneksi kuitenkin peittoon verholla, joka laskeutuu nappia painamalla. Kannattaa ottaa verhonappulan sijainti selville mahdollisimman ajoissa, ettei sitä tarvitse etsiä silloin, kun jommallakummalla on kiire isolle asialle.

Riittävästi (toimivia) pistorasioita. Kahdelta ihmiseltäkin löytyy yllättävän paljon kaikenlaista ladattavaa!

Huonepalvelu - mieluiten 24/7, mutta edes jonnekin yhteentoista asti illalla.

Riittävästi juomavettä. Vettä saa toki pyytämällä lisää, mutta on ärsyttävää, jos pitää heti olla kyselemässä lisää vettä.


Riittävästi vessapaperia. Katso edellinen kohta.

Kolmion muotoon taitellut vessapaperit (kaksi rullaa, hyvä hyvä!).

BUFFETaamiainen, joka saisi mieluusti kuulua huonehintaan. Jos aamiainen ei kuulu hintaan, voin siitä maksaakin, kunhan aamiainen vain on buffetaamiainen. En voi sietää sitä, jos aamiaista pitää tilata listalta. Oikein tulen pahalle tuulelle, jos semmoinen hotelli osuu kohdalle.

Lodhin aamiainen oli järkytys, sillä hotellissa oli tarjolla vain à la carte -aamiainen.
Eggs Benedict.

Olemme ukkelin kanssa aamiaisasioissa aivan päinvastaisilla linjoilla: ukkeli tykkäisi tilata aamiaisen listalta ja minä taas tykkäisin käydä tyhjentämässä buffetpöydän. Listalta tilattu aamiainen on toki tuoreempi, eikä siihen ole taatusti käynyt kukaan toinen hotellivieras yskimässä, mutta silti haluan valita aamiaiseni sen perusteella, mitä näyttää hyvältä, ja saada aamiaisen nopeasti eteeni. (Tästä saa nyt sellaisen kuvan, että olisin jotenkin kärsimätön ihminen, mikä ei tietenkään pidä paikkaansa. :-D)

Ukkelin bonusvaatimus: kaksi peittoa. Minä pärjäisin yhdelläkin peitolla, vaikka minulle ei yleensä jääkään peitosta kuin jokin hikinen kulma. Jos huoneessa ei ole kahta peittoa (kuten yleensä parivuoteellisissa huoneissa ei olekaan), toinen peitto pitää tilata. Kun lisäpeittokin on yleensä jättikokoinen parivuoteen peitto, lopputulos on se, että hukumme peittoihin.

*****

Sitten seuraavaksi lista asioista, joiden olemassaolo hotellihuoneessa yllättää iloisesti. On siis kiva, jos nämä seuraavat löytyvät huoneesta, mutta ilman niitäkin tulen toimeen.

Kylpytakki ja -tossut. Minusta on ihana haahuilla hotellihuoneessa kylpytakki päällä ja tossut jalassa. Hupinsa kullakin!

Päivän lehti huoneeseen toimitettuna. Lehteä on oikeastaan aika harvoin aikaa lukea, varsinkaan aamulla, mutta silti tykkään, jos lehti tuodaan ovelle.



Tosin jos lehti on väärän merkkinen - esimerkiksi tyyliin Financial Times - lehti ei ilahduta yhtään.

Kattotuuletin. Ilahdun suunnattomasti, jos hotellihuoneessa on kattotuuletin! Tirupatissa tuuletin oli, ja oli ihana nukkua, kun tuuletin lätkytti katossa.

Silitysrauta ja -lauta. Intiassa nämä eivät ole havaintojeni mukaan yhtä yleisiä hotellihuoneissa kuin vaikkapa Suomessa, ja ilman silitysrautaakin pärjään. Joskus on kuitenkin kiva saada sileää vaatetta päälleen.

Vartalovoide. Kuljettelen mitään rasvoja harvemmin mukanani, joten läträän oikein mieluusti hotellihuoneessa tarjolla olevilla voiteilla, vaikka ne tuskin mitään kovin laadukkaita ovatkaan.

Pumpulipuikot. Näitä minulla on aina mukanani, mutta on mukava, jos niitä on tarjolla hotellihuoneessa, niin ei tarvitse käyttää omia. :-)

*****

Lopuksi vielä lista asioista, joilla ei ole minulle hotellihuoneessa juurikaan käyttöä.

Kylpyamme. En tykkää liottaa itseäni ammeessa ja katsella ammeessa lilluvia hiuksia ja muita partikkeleita.

TV. Televisiota ei tule nykyään edes avattua, kun kaikenlaista muuta viihdykettä on niin paljon.

Minibaari. Minibaarin tuotteet ovat ylihintaisia, eikä tuotteiden joukossa edes ole yleensä mitään sellaista, mitä haluaisin (paitsi kalja joskus, mutta sitä saa huonepalvelustakin).

Suurentava peili. Mihin ihmeeseen joku tällaista tarvitsee? Minulle riittää, jos näen naamani normaalikokoisenakin. Sekin on jo tarpeeksi pelottavaa.

Pyykkipalvelu. En ole jostain syystä koskaan oppinut käyttämään hotellien pyykkipalveluita. Ehkä se johtuu siitä, että minulla on aina niin paljon vaatetta mukana, ettei ole tullut vielä todellista tarvetta käyttää pyykkipalvelua?

Pyykkipalvelun hinnasto Tirupatista. Sarin pesettäminen maksaa 120 rupiaa (1.6 euroa); alushousujen 50 rupiaa (vajaat 70 senttiä). Sitä vain jäin miettimään, että mikäköhän on safariasu.
Ukkeli sen sijaan tykkää pesettää vaatteitaan hotellissa, mutta hän onkin aina liikkeellä kevyemmällä kalustolla kuin minä. 

Tallelokero. Olen sen verran höveli, että saatan kanniskella passia käsilaukussani päivästä toiseen tai jättää läppärini huoneeseen levälleen. Tirupatissa päätin kerrankin laittaa arvotavarani tallelokeroon, ja sitten kävi niin, etten saanutkaan tallelokeroa enää auki, vaan piti soittaa huoltomies paikalle!

Kengänhoitotuotteet eli kenkälankit ja mitä näitä nyt on. Eipä tulisi ihan ensimmäiseksi mieleeni ruveta hotellihuoneessa kenkiä lankkailemaan.

Parveke, tai oikeastaan parvekkeen tarpeellisuus riippuu siitä, missä ja millaisella lomalla on. Jos on vaikkapa ns. rantalomalla Keralassa, parveke on ihan ehdoton, mutta jos on kaupunkilomalla Delhissä, parveketta ei hirveästi tarvitse.

Parveke Lodhissa.

Uima-allas hotellihuoneessa. Ajatuksena tämä kuulostaa hienolta ja varmasti se sitä onkin - jos on aikaa viettää aikaa hotellihuoneessa. Jos hotellihuoneessa ei juurikaan aikaa vietä, allaskin jää käyttämättä.

Lodhin pulahdusallas.

Tässä olivat siis minun listani.  Olisi mielenkiintoista tietää, millaiset jutut hotellihuoneessa tai hotellissa ovat sinulle tärkeitä? Entä onko sinulla muistissa jokin hotelli, joka on tehnyt lähtemättömän vaikutuksen, tai peräti jokin suosikkihotelli?

Minun ikimuistoisin hotellini taitaa olla tuo Delhin Lodhi. Hotelli on suhteellisen pieni, sillä huoneita hotellissa on vain 40, mutta huoneiden pieni määrä selittyy huoneiden koolla: normaali huonekin on kooltaan 125 neliömetriä, ja sviitti on lähes kaksi kertaa tätä suurempi!

Tässä pikainen katsaus Lodhin huoneeseen.

Yhdistetty oleskelutila ja makuuhuone.

Iltavalaistuksessa.
Siivooja on käynyt asettelemassa kaiken paikalleen. :-)



Erillinen pukeutumishuone meikkipöytineen ja ruhtinaallisine säilytystiloineen. (Ja kylpytakit ja tossut! :-D)
Talo tarjoaa.
Pesualtaat (mulle ja ukkelille oma!), käytävällä vasemmalla erillinen vessa ja käytävän päässä suihku ja kylpyamme.
Näkymä suihkutiloista uima-altaalle.
Tervehdin tätä käytäntöä ilolla.

Vaikka Lodhi upea olikin, sekään ei ollut (minun mielestäni) täydellinen: huoneesta puuttui kahvinkeittomahdollisuus, joten kahvi piti tilata aamulla huonepalvelusta, ja buffetaamiaista ei siis ollut. Käsi- tai bideesuihkua ei myöskään ollut, ja valokatkaisijat tuottivat tuskaa. Toisaalta ruhtinaallisen kokoinen huone antoi paljon anteeksi, ja yleiset tilatkin olivat kauniit ja hyvin rauhalliset, mikä johtui varmaankin huoneiden ja ihmisten vähäisestä lukumäärästä. Liikuntaintoilijaa 50 metrin uima-allas ja hulppea kuntosali ilahduttivat kovin, vaikka en ehtinyt kuntosalilla käymäänkään, ja uimassakin kävin vain kerran. Sekin täytyy vielä Lodhin eduksi mainita, että huone kyseisessä hotellissa maksoi melkein satasen vähemmän kuin pieni koppero taannoisessa Barcelonan Grand Hotel Centralissa. Rahalla saa kovin erilaisia asioita eri puolilla maailmaa!

20 kommenttia:

  1. No ihan pikaseen luettuna tuli mieleen kipukohteena tuo parisangyn iso ja ainoa peitto. Minahan tarviin omani jos meinaan jollain tapaa yolla saada unesta kiinni ja siella pysyakin. Onko se niin erikoista etta parisangyssakin ihmiset voisi haluta kukin oman peittonsa. Tunnen itseni ihan epanormaaliksi kun aina nain oletetaan.Huomenna mietin lisaa kommentteja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en myöskään ole mikään yhden peiton alla nukkuja, eli meitä on sitten ainakin kaksi epänormaalia. Ei kun kolme ukkeli mukaan luettuna! Itse olen kuitenkin niin laiska, etten jaksa soitella lisäpeiton perään, ja pystyn siksi kituuttamaan yhdelläkin peitolla. Onneksi ukkeli yleensä sen lisäpeiton pyytää.

      Poista
  2. Upea hotelli... onpa siellä ollut paljon tykötarpeita. Todella mahtavaa.
    Enpä nyt muistaakseni ole noin hienossa hotellissa koskaan yöpynyt. On tuo ihanaa luxusta. Kyllä tuollaista olisi joskus kiva kokeilla, mutta sittenhän sieltä ei haluaisi mennä mihinkään muualle...
    Ehkäpä meidän "hienoimmat" ovat olleet Sheraton Frankfurt Airport tai Dublinin lentokentän Bewley's (nykyään se on Clayton) ja myös Del Rio Hotelli Monterrey'ssä joka silloin vuonna keppi ja kivi tuntui mukavalta. Yleensä me ei hennota yöpyä näissä 4-5 tähden majoituksissa hinnan vuoksi. Listalla on yleensä economy majapaikat.
    Tuosta sinun listasta kyllä valitsisin: kahvi/teekeittimen, ilmastoinnin, vessapaperit, suihkun ja aamiaismahdollisuuden.
    (viime kesänä kyllä oltiin sellaisessa "cave" joka oli aivan järkky, mutta se oli niin lähellä Granadan Alahambraa että se oli iso plussa, ja kun meni kadun toiselle puolelle kahvilaan niin sai katsella appelsiinia jyrsivää koiraa joten ikävyydet
    haihtuivat ;) )

    Hyvää syyskuuta Teksasin maisemista,
    Lissu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yleensä meillä käy hotellien kanssa niin, että emme paljon hotellihuoneessa ehdi aikaa viettämään, ja kaikki mukavuudet jäävät käyttämättä, eli siinä mielessä olisi aivan sama, mitä huoneessa on. Olin suunnitellut, että harrastaisin tuossa pulahdusaltaassa vesijumppaa ja mitä kaikkea, mutta en ehtinyt käydä altaassa kuin ensimmäisenä iltana. Sekin oli yhdentoista aikaan, suoraan päivällispöydästä ja täydellä vatsalla!

      Hyvätasoisesta majoituksesta maksaminen on siis meidän kohdallamme aika usein vähän turhaa, mutta toisaalta eivätpä ne ikävät yllätyksetkään kovin mukavia ole. Delhissä, kun meillä oli monta tuntia aikaa ennen muun porukan saapumista, vietimme aikamme sellaisessa hotellihuoneessa, että oikein ällötti. Sänkyynkään ei olisi tehnyt mieli mennä, kun petivaatteet haisivat, mutta pakko oli, kun väsytti niin kovasti.

      Sen appelsiinia jyrsivän koiran minäkin olisin halunnut nähdä. :-) Hyvää syyskuuta sinullekin!

      Poista
  3. Tuo pyykkilista vaikuttaa erittäin mielenkiintoiselta ! :) itseäni jäi askarruttamaan swimming costume.
    Suurin osa omista hotelliöistä liittyy työmatkustamiseen. Tarvitsen pistorasioita - onneksi niitä ei enää tarvitse etsiä lattialla kontaten. En asu ikinä 'maantasalla', missä ovi /patio suoraan sängyn viereen. En myöskään mielelläni ole paikoissa, joissa jokaisella on oma ulko-ovi. Huoneessa täytyy voida keittää kahvia. Hiustenkuivaaja. Netti. Suihku kunnollisella vedenpaineella. Kello. Kokovartalopeili. Suurentavat peilit saa minunkin mielestä olla pois.
    Ehkä oma suosikkini on Chateau Frontenac Quebec.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Listalta löytyy tosiaan intialaisia erikoisuuksia, kuten lungi ja dhoti. :-) Mietin, että voisikohan swimming costume tarkoittaa ihan tavan uimapukua? Tai siis sellaista uimapukua, jollaista intialaiset tapaavat käyttää, että siinä on lahkeet ja kaikki. :-)

      Hui, en minäkään haluaisi asua maan tasalla. Se olisi pelottavaa jo turvallisuuden kannaltakin. Ja siinä olisi se vaara, että tulisi niitä sammakoita kylpyhuoneeseen, kuten Goan hotellissa kävi.

      Kello on tosiaan myös huoneessa hyvä olla, mutta se ei saisi olla liian kirkas, koska sitten se häiritsee nukkumista. Muutenkin kaikenlaiset sähkölaitteiden valot ärsyttävät yöllä hotellihuoneessa.

      Chateau Frontenac Quebec näyttää aivan huikealta! Todellakin haluaisin yöpyä siellä!

      Poista
  4. Huoneessa pitää ehdottomasti olla netti. Ei ole kiva kammeta aina yleisiin tiloihin surffailemaan. Suurentava peili minulle ikänäköiselle on suurta plussaa meikkiä vääntäessä :) Aamiainen mikä tarjoillaan pöytään, ihanaa ei tarvitse jonottaa.
    Ylelliset hotellit ovat välillä ihania, mutta itse tykkään pienistä hotelleista. Jossain maissa isoissa hotelleissa ei pääse kunnolla fiilikseen missä maassa ollaan. Balille matkaavalle en ikinä suosittelisi isoa hotellia, siinä menettää paljon. Intiassa tosin on varmaan ihanaa levähtää välillä hyvässä hotellissa, missä on rauhallista ja kaikki pelaa hienosti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi netti taitaa olla nykyään hotellihuoneissa niin yleinen, että se taitaa useimmissa hotelleissa olla? Kyllä olisikin ikävää, jos pitäisi mennä yleisiin tiloihin nettiä käyttämään! Netti saisi olla mieluusti myös ilmainen.

      Enpä ajatellutkaan tuota jonottamisnäkökulmaa seisovassa pöydässä. Se ei ole kyllä kivaa, jos aamusta heti joutuu jonottamaan. Jostain syystä olen joutunut jonottamaan onneksi aika vähän.

      Ukkelilla on monen eri hotelliketjun jäsenyys, ja siksikin suositaan aika paljon noita isompia hotelleja. Joskus olisi kyllä kiva olla pienemmässäkin hotellissa, mutta ukkeli ei varmaan haluaisi ottaa sitä riskiä, että saisi jotain, mitä ei ole tilannut.

      Poista
  5. En ole kovin vaativa hotellin suhteen mutta riippuu tietysti lomasta etta ollaanko kyseisessa majapaikassa yö vai kaksi viikkoa. Rantapaikoissa ja osassa kaupunkejakin parveke on mulle ehdoton, mukava henkilökunta, hyva aamiainen, nettiyhteys ja sijainti. Tuo kasisuihku ja pidee on myös tarkeat, jalkimmainen ei Turkissa ole onneksi ongelma silla jokaisessa pöntössa on siihen asennettu valmis pidee :) Parhaimmat hotellikokemukset mulla sijoittuu Thaimaahan ja Vietnamiin. Joskus joku hotelli miellyttaa vaikka se ei tayta kaikkia kriteereita, Foçassa haluan aina menna Dedem Hotelliin vaikka siina on myös paljon puutteita, siella on kuitenkin niin kiva fiilis ja mahtava naköala seka aamiaiselle paistetut pişi leiviskat etta ne pienet miinukset kestan. Viime reissulla hotelli oli taynna ja jouduimme majoittumaan viereiseen, olin pahalla tuulella jo valmiiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ihan totta, että oleskelun pituuskin vaikuttaa siihen, mitä majapaikaltaan toivoo. Jos hotellissa viettää vain yhden yön, ja hotellia käyttää lähinnä vain nukkumiseen, niin on aika lailla sama, millainen huone on, kunhan se vain on siisti ja rauhallinen.

      Mukava henkilökunta on tosiaankin myös tärkeä! Kyllä se mieltä latistaa, jos saa osakseen töykeää kohtelua. Tuolla Tirupatin hotellissa osa henkilökunnasta käyttäytyi (ainakin minua kohtaan) ihan ihmeellisesti.

      Minulla taas on Thaimaasta yksi karmea ja yksi keskinkertainen hotellikokemus, eli mitään kovin hyviä muistoja sieltä ei ole jäänyt.

      Poista
  6. Intiassa näyttää olevan tosi hyvin varustettuja hotelleja.

    Itse matkustelin paljon työni puolesta ja silloin ei oikeastaan ollut muita vaatimuksia hotellin suhteen kuin: siisti huone ja buffet-aamiainen. Huoneesa ei kerinnyt aikaa viettää, joten kaikki luxus olisi ollut turhaa. Ne ikimuistoisimmat hotellit työreissuilla olivat Dubain hotellinen huoneet. Siellä todella oli vaikka mitä ja oikein harmitti kun ei ollut aikaa. Suoraan huoneesta pääsi kesään tai talveen, jos halusi lasketella oli lunta ja jos otta aurinkoa oli biitsi. Kerran vietin muutaman päivän lomaa työn päätteeksi ja alkoi tuntua olo epätodelliselta.

    Suomen hotellit ovat kyllä suoraan verrannollisia hintaan. Työreissuilla kun yövyin usein saman ketjun hotelleissa jos sellainen paikakunnalla oli, niin saattoi käydä niin, että aamulla mietin missä kaupungissa herään ja mitä koulutusta nyt oli tarjoitus pitää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Intiassa on tosiaan hyvinkin hulppeita hotelleja, mutta sitten toisaalta Intiasta löytyy aivan karmeitakin majapaikkoja. Joka kukkarolle löytyy jotakin.

      Niinhän se on, että jos ei huoneessa aikaa ehdi viettämään, niin luksuksesta maksaminen on turhaa. Niin käy meille aika usein!

      Jotenkin voin kuvitella, että Dubaissa on kaikki mahdollista. Tuo laskettelujuttukin kuulostaa aika huikealta! Olen joskus viettänyt Dubaissa pari yötä, mutta hotellimme ei tainnut olla kummoinen, kun ei ole jäänyt mieleen?

      Ja se on ihan totta, että suomalaiset ketjuhotellit ovat toistensa kopioita. Ei ole yllätyksiä suuntaan eikä toiseen. Sauna-ajatkin taitavat olla hotelleissa melkein samat. Hitsi, nyt rupesi tekemään mieli suomalaisen hotellin aamiaista. :-D

      Poista
  7. No viela vahan jatkoa...
    se kahvintekomahdollisuus pitaa ehdottomasti olla huoneessa. Ja niita tykotarpeita sen verran ettei heti parin kupillisen jalkeen lopu. Siivoojat tuppaavat unohtaa taydentaa puuttuvia juttuja myos.

    Sellainen "sadesuihku" on tuskallinen jos ei ole suihkumyssya. Ja sekin tuppaa menemaan roskiin siivoojien toimesta eka paivan jalkeen jos en laita piiloon.

    Buffetaamiainen on kiva, joskin yleensa tulee syotya liikaa ja tulee nalka vasta iltapaivalla lounasajan loputtua kun mistaan ei saa ruokaa (esim. Italia).

    Maisemat ja parveke tietty olisi mukava juttu mutta eipa ole juuri tullut vietettya hotellihuoneessa niin paljon aikaa etta niista olisi tullut nautittua kunnolla. Viela vahemman saunasta, kuntosalista yms.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen huomannut saman, että siivoojat unohtavat täydentää puuttuvia juttuja kahvitarpeistosta. Varsinkin kahvipussit tuntuvat unohtuvan helposti! Niitä on muutenkin yleensä tasan kaksi – teepusseja saattaa olla enemmänkin.

      Mulla on myös tapana jemmailla suihkumyssyä, ettei se vain mene roskikseen. Toki toisivat varmasti uuden, jos sellaista pyytäisi, mutta ärsyttää olla aina soittelemassakin, että saisko sitä tai tätä.

      Se on kyllä valitettavan totta, että buffetaamiaisella tulee syötyä aina liikaa! Vaikka kuinka mietin etukäteen, että nyt syön vähän ja maltillisesti enkä ota varsinkaan mitään makeita herkkuja, niin yleensä se mieli muuttuu, kun pääsen niiden herkkujen äärelle. Ja nälkä tulee seuraavan kerran sitten tosiaan vähän pahaan aikaan, kun lounasaika on jo lopuillaan.

      Poista
  8. Ihanan näköisiä huoneita. Me ollaan nukuttu jos jonkunlaisessa "hotellissa". Kuuden hengen matkat meidän palkoilla on ollut sellaisia budjetimatkoja. On otettu parasta mitä kulloisellakin rahalla on ollut saatavilla. Nauttisin kyllä ylellisyydestä, hyvästä palvelusta, kauneudesta. Toisaalta on huomattu sekin, että myös niissä halpapaikoissa on eroja. Itselle oleellisinta oli: Kunnon sänky ja mielellään peitto, ei vilttiä. Hyvä tyyny. Kunnolla toimiva suihku. PUHTAUS. EI tupakanhajua. Kaikki tuon päälle oli sitten jo sitä luksusta:D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä haluan kanssa peiton enkä vilttiä. Minusta viltit ovat jotenkin epähygieenisiä, kun niitä tuskin pestään samalla tavalla kuin valkoisia pussilakanoita? Yleensä viltin suojana on vielä sellainen lakanaviritelmä, ja on inhottava yrittää taiteilla yöllä sen kanssa, jotta lakana pysyisi viltin suojana.

      Hyvä tyyny on myös tärkeä! Liian kovat tyynyt ovat kamalia. Ja puhtaudestahan kaikki tietysti lähtee – on ihan sama, millaisia mukavuuksia huoneessa on, jos huone on epäsiisti.

      Poista
  9. Minulla toiveet/vaatimukset hotellihuoneen suhteen riippuvat matkan tyypistä. Perheen rantalomalla, työmatkalla, kaupunkilomalla tai kylpylälomalla on erilaiset tarpeet.
    Jokaisessa on yhteistä: buffet aamupala, pistorasiat, kunnon tyynyt, jokaiselle nukkujalle oma peitto, kunnon suihku, säädettävä ilmastointi, wi-f, kokovartalopeili i ja erikoisempana joku järkevä yövalo. Yhdellä työmatkalla Saksassa tuli kesken sikeimmän unen palohälytys ja siinä hötäkässä en hahmottanut yhtään sijaintiani pilkkopimeässä hotellihuoneessa ja onnistui saamaan haavan ohimoon. Hotellihuone oli kuin jonkun murhasarjan alkukuvien materiaalia. Aikaa paloi ihan mukavasti keskellä yötä ennenkuin kaikki petivaatteet oli vaihdettu. Sen jälken yövalo tai joku tapa saada huoneeseen valoa on aivan must.

    Lasten kanssa rantalomaillessa lomakohteen määrittää hyvin pitkälle uima-allas, ranta, hotellin palvelut ja hinta. Euroopan ulkopuolella pitää olla tallelokero. Työmatkalla pitää olla joku pöytä läppärille.

    Ikinä en ole käyttänyt kahvinkeittovehkeitä. Kylpytossuja ja -takkiakin tulee käytettyä todella harvoin :) Suihkumyssyä en ole käyttänyt kertaakaan elämässäni :D :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No huh, kaikkea sitä pitää matkalla sattuakin! Kyllä varmasti yövalo on noussut tärkeäksi tuommoisen episodin jälkeen!

      Mulle on käynyt kerran niin, että olen jäänyt lukkojen taakse parvekkeelle. Siinä olikin miettimistä, että mitä tehdä, kun muilla parvekkeilla ei näkynyt ketään, ja parveke oli takapihalle päin, jossa ei liikkunut kukaan. Ongelma ratkesi pienillä kiipeilysuorituksilla: siitä vaan naapuriparvekkeille kiipeilemään, kunnes tuli vastaan sellainen parveke, jossa oli porukkaa huoneessa. Hieman säikähtivät, kun meikäläinen koputti parvekkeen oveen. :-D Tuon jälkeen en ole uskaltanut koskaan työntää parvekkeen ovea ihan kiinni asti, vaan jätän sen vähän raolleen.

      Pitäisköhän mun laittaa sulle tulemaan yksi suihkumyssy, niin pääsisit kokeilemaan. ;-D

      Poista
  10. Tässä olis mun kriteerit täydelliselle hotellihuoneelle, jota ei muuhun yleensä tarvi kuin nukkumiseen:

    - sopivan viileää
    - äänetön ilmastointi, eikä mitään muitakaan ääniä mistään :)
    - sopivan matala ja muotoiltava tyyny

    Siinä se. (Olen niin huono nukkumaan yhtään missään ja jos vielä pitää kuunnella jotain älytöntä kohinaa tai hissin kolinaa tai naapurin veski- tai muita ääniä ja sen lisäksi olla niska mutkalla ylikovan ja -korkean tyynyn takia, niin se on varmaa, että seuraavana aamuna ei ole kellään kivaa, koska huonosti nukkuneena olen vielä tavallista huonompaa seuraa :))

    Ja nyt kun luin ton sun vastauksen Rva Kepposelle, niin pakko kertoa, että tuli myös jäätyä ex-poikaystävän kanssa kerran 6. kerroksen parvekkeelle Espanjassa. Oli niin pöllö, että löi partsin liukuoven kiinni, eikähän siinä ollut mitään kahvaa ulkopuolella tietenkään. Koitettiin siinä huhuilla alhaalla altaalla makoileville ihmisille, muttei kukaan kiinnittänyt mitään huomiota, joten ei auttanut muuta kuin odotella, että naapuriparvekkeella näkyi liikehdintää ja käytiin pyytämässä, että he menisivät respaan pyytämään jonkun tulemaan yleisavaimella meidän huoneeseen ja avaamaan partsin oven sisäpuolelta, mutta kappas vaan, kun meillä oli avain siinä huoneen lukon sisäpuolella, eikä näin ollen kuulemma mahtunut se yleisavain sieltä käytävän puolelta lukkoon (espanjalaista perussettiä, johon törmättiin muutama vuosi myöhemmin, kun kävi samanlainen tapaus vuokraamamme asunnon kanssa). Eli piti kuulemma kutsua lukkoseppä, jonka saaminen oli vaikeaa, koska oli viikonloppu ja sepät vapaalla. Alkoi tulla jo aika vilu siellä parvekkeella bikineissä ja uimahousuissa, joten ei auttanut muu kuin kiivetä naapurin parvekkeen kautta sisätiloihin (voi jestas, mutta mua pelotti, koska olen korkeanpaikan kammoinen) ja sieltä edelleen respaan. Vähän siinä oli porukoilla kyräilyn aihetta, kun lähtivät iltatamineissaan päivällisille siinä missä meikäläiset istuskeli muina miehinä ala-aulassa uimavarusteissa. Hrrrr... Mutta luojan kiitos, lukkoseppä kumminkin oli sen verran joustava, että tuli meidät pelastamaan lopulta. Kunnon tipit siitä jouduttiin pulittamaan, mutta oli kyllä sen väärtti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi hyvänen aika sentään, millainen kommellus. :-D Yksi asia kun lähti menemään vikaan, niin meni sitten moni muukin. Tapahtumahetkellä teitä ei varmasti naurattanut yhtään, mutta jälkeenpäin huvitti varmasti. :-)

      Minun tapauksessani oli muuten kyseessä myös sellainen kahvaton liukuovi. Ne on ihan kamalan pelottavia! Olen ihan hysteerinen sellaisten ovien kanssa, enkä meinaa uskaltaa laittaa ovea kiinni, vaikka ukkeli olisi sisäpuolellakin. Tiedä jos ei vaikka avaisikaan enää ovea mulle :-D

      Mä olen huomannut, että mulle äänettömyys on yksi nukkumista eniten haittaava tekijä. Jos on jotain tasaista taustamelua (siis kuten se tuuletin; ei mitään känniläisten örinöitä), niin jotenkin sitä ei keskity niin siihen omaan olotilaansa ja siihen, että tuleeko se uni vai ei. Varmaan jokin psykologinen ongelma tämäkin?

      Mutta viileän kannattaja olen minäkin ihan ehdottomasti! Mieluummin saa olla jopa pikkuisen kylmä kuin yhtään liian lämmin. Valitettavasti olemme ukkelin kanssa tässä(kin) suhteessa erilaisia. Ukkelille sellaiset 17 astetta on ihan liian kylmä, ja pitäisi olla paaaaljon lämpimämpi. :-) Jonkinlaista kompromissia pitää siis aina etsiä. Parasta on tietysti, jos lämpötila ei ole mitenkään säädettävissä (kuten kotona), niin silloin ei tule mitään sanomista, kun on pakko tyytyä siihen mitä on. :-)

      Poista

Kiitos kommentistasi. <3