Jos mies sanoo tekevänsä jotain, hän kyllä tekee sen. On ihan turha muistutella asiasta puolen vuoden välein.


sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Pitää syödä, että jaksaa

Nyt tulisi asiaa intialaisesta ruoasta. Seuraavan postauksen yritän sitten vihdoinkin kirjoittaa jostakin muusta kuin näistä Intia-jutuista. Ettei vain olisi taas jotain kevätpörriäisten kuvia tuloillaan...

Kuten aiemmin jonkin postauksen kommenttiketjussa kävikin jo ilmi, eteläintialainen ruoka on hyvin erilaista verrattuna pohjoisintialaiseen ruokaan. Pohjoisintialainen ruoka on yleensä suomalaisille tutumpaa jo ihan siitä syystä, että täkäläiset ravintolat taitavat olla lähes yksinomaan pohjoisintialaisia, eikä niistä saa eteläintialaisia erikoisuuksia. En tiedä, mistä tämä tarkalleen ottaen johtuu, mutta minusta tuntuu, että eteläintialaisen ravintolan perustaminen saattaisi olla liian suuri riski. Eteläintialainen ruoka kun on ainakin oman kokemukseni mukaan vaikeammin lähestyttävää kuin pohjoisintialainen, ja ainakin itselläni kesti aikansa, ennen kuin totuin etelän ruokiin. En ollut sitä ennen juurikaan syönyt pohjoisintialaista (tai mitään muutakaan intialaista) ruokaa saati sitten ehtinyt tottua siihen, joten minulle etelän ruokiin tutustuminen oli ehkä vielä helpompaa kuin sellaiselle, jolle intialainen ruoka jo tarkoittaa jotain, kuten naan-leipiä, butter chickeniä tai palak paneeria.

Eteläintialaiset aamiaisherkut samalla lautasella (idli tosin puuttuu): vasemmalla on vada (linsseistä tehty uppopaistettu rinkilä), ylhäällä on sambar-keitto (mausteinen linsseistä ja kasviksista tehty "kastike"), oikealla oleva pötkylä minikokoinen masala dosa eli mausteisella perunaseoksella täytetty linssilettunen ja etualalla upma eli mannaryyneistä tehty puuro. Oikealla pienessä kulhossa on kookoschutneytä.


Olen miettinyt, että eteläintialainen ruoka on suomalaiselle vaikeammin lähestyttävää varmasti ainakin siksi, että etelän keittiössä käytetään monia suomalaiselle vieraita aineita, kuten tamarindia, kookosta, sinapinsiemeniä ja omituisia vihanneksia. Ruoan koostumuskin saattaa olla suomalaiseen suuhun hieman outo: rasam tuntuu vetiseltä, idlit kuivilta, curryt liian ohuilta ja paistetut kasvisruoat oudoilta. Ruokalajien yhdistely ja syöntitapakin saattaa vaatii totuttelua - kuinka esimerkiksi tuommoinen vada-rinkilä syödään?

Syödään Etelä-Intiassakin muutakin kuin vain etelän ruokia. Buffetpöydät ovat esimerkiksi yleensä aika Pohjois-Intia -voittoisia, mikä johtuu varmaankin jo ihan käytännön syistä: pohjoisintialaiset ruoat säilyvät seisovassa pöydässä kauemmin freeseinä kuin monet eteläintialaiset erikoisuudet, jotka pitää kiikuttaa suoraan keittiöstä pöytään.


Edessä vasemmalla mutton rogan josh (mausteista lammasta kastikkeessa), oikealla kodi kuura (eteläintialainen kanacurry), ylhäällä chicken biryani (kana-riisi -pataruoka), jonka kanssa syödään tyypillisesti oikella olevaa mirchi ka salania (chilicurrya) ja vasemmalla olevaa raitaa (jogurttikastiketta).


Dal makhani ja suosikkileipäni kulcha, tässä masala kulcha -versiona.

Jälkiruokapöydät ovat buffeteissa minun taivaani. Jos jälkiruokapöytään kuolisin, niin kuolisin taatusti onnellisena.




Tällaiset herkut löysivät tällä kertaa tiensä lautaselleni.

Ensin kakkuosasto eli browniekakku, muistaakseni kirsikkakakku ja vadelma-juustokakku (?), ja samalla lautasella myös kesar kalakand. Oikealla suklaamousse ja malai peda. 



Vasemmalla ylhäällä khubani ka meetha (hyderabadilainen aprikoosijälkkäri), edessä balusahi (hieman baklavamainen mutta tiiviimpi rinkilä) ja oikealla ikisuosikkini gulab jamun. Jäätelöt, joita oli kolmea eri lajia, unohtuivat kuvasta.









Näin lähelle "oikeaa" lomaa pääsin, että näin uima-altaan. Tosin en uima-allaselämästä välitäkään, joten ihan sama.





Kuolema tämän buffetin jälkeen melkein tulikin - siis minulle ja anopille. Meitä on nimittäin kahdessa eri sarjassa painijoita: kevyessä sarjassa painivat ukkeli ja appiukko, jotka syövät aina hyvin viisaasti ja maltillisesti, ja raskaassa sarjassa painimme minä ja anoppi, jotka syömme itsemme tavallisesti kanveesiin. Asiaan kuuluu myös se, että ukkeli ja appiukko pystyvät repimään minun ja anopin syömisestä melkein rajattoman määrän huumoria. Nytkin sitä naljailua kesti ensin koko kotimatkan, ja sitten se jatkui vielä myöhemmin kotonakin. Kyllähän meitä itseämmekin vähän nauratti, kun homma oli lähtenyt taas vähän lapasesta. Anoppi vannoi, ettei ikinä enää lähtisi seisovaan pöytään: "te saatte mennä, mutta minä en tule!" Samaa olisi tehnyt minunkin mieleni vannoa, mutta mitä sitä turhaan vannomaan, kun ei se tule pitämään paikkaansa kuitenkaan.

Loppuillan kärsimme anopin kanssa päänsärystä, ja minulla päänsärky jatkui vielä seuraavana päivänäkin. Onneksi anopilla oli hyvä lääke siihenkin: hän laittoi teräskannussa vettä pakastimeen ja antoi olla sen siellä jonkin aikaa, minkä jälkeen minun piti pestä naamani jääkylmällä vedellä.

Muistatteko, kun kerroin fenkolinsiemenistä, että ne parantavat ruoansulatusta? Niitä tuodaan ravintolassa usein ruoan jälkeen tällä tavalla tarjolle. Vasemmalla on tavallisia fenkolinsiemeniä ja oikealla sokerikuorrutettuja. Jos ei ota jälkiruokaa, niin noilla sokerikuorrutetuilla pystyy hyvin korvaamaan jälkiruoan. Smiley

Anopilla on rajaton määrä tietoa eri ruoka-aineiden terveyteen vaikuttavista ominaisuuksista, sillä hän on aikoinaan opiskellut alaa, ja anopin sukupolvella tieto on muutenkin vielä hallussa. Anoppi osaa kertoa, mikä edistää aineenvaihduntaa (esimerkiksi amla eli intialainen karviaismarja), mikä auttaa ripuliin (unikonsiemenet ja sarviapilansiemenet), mikä ummetukseen (papaija), mikä viilentää kehoa (jogurtti), mitä diabeetikoiden on hyvä syödä (karvaskurkkua ja durrajauhoista tehtyä leipää), mikä parantaa ruoansulatusta (jeera eli juustokumina), mikä on hyvä lääke lähes kaikkeen (kanelivesi) tai millaista hammastahnaa entisaikoina käytettiin, kun moderneja hammastahnoja ei ollut vielä keksitty (sekoitettiin hiiltä, suolaa ja jeeraa). Toivon, että muistaisin kaiken, mitä anoppi on minulle kertonut, mutta suuri osa on tainnut mennä kuin vesi hanhen selästä. Harmillista.

Papaijamehu (papaija edistää sekin ruoansulatusta).

Eräänä päivänä kotiapulainen tuli hakemaan anopilta palkkarahojaan ja tekaisi samalla meille durrajauhoista tehtyjä leipiä (jonna rotte).


Tämä ei ole muuten se sama kotiapulainen, joka minulta niitä rahoja tivasi, vaan tämä tuurasi sitä toista muutaman päivän ajan, kun hän oli poissa.

Leivät olivat hillittömän kokoisia normaaliin roteihin verrattuna, ja oli kyllä hieno katsoa, miten näppärästi leipä osaavissa käsissä syntyi. Anoppi ei kuulemma osaa tehdä näitä leipiä yhtä taitavasti kuin kotiapulainen, ja minä en osaisi varmaan ollenkaan. Päätin kuitenkin, että yrittänyttä ei laiteta, ja ostin Suomeen paketillisen durrajauhoja (vaikka niitä saisi kyllä täältäkin).

Kun ihmettelin leipien tekoa, anoppi sanoi, että hän pyysi kotiapulaista tekemään niitä minua varten, johon apulainen tokaisi, että kaikkihan täällä tehdään sinua varten. Minä hieman nolostuin, sillä appiukko ja anoppi ovat vähänkin turhankin helposti toteuttamassa toiveitani, jos minulla sellaisia on. Minua nolottaa, jos minun takiani ruvetaan tekemään asioita, ja siksi olenkin oppinut varomaan, mitä suustani päästän.

Yritin kerran kysellä ukkelilta syytä, mistä appivanhempien arvostus johtuu. Että johtuuko se jotenkin siitä, että minä olen heidän vanhimman poikansa vaimo eli vanhin miniä (onko tämä siis jokin kulttuurinen juttu), vai arvostavatko he samalla tavalla toistakin miniäänsä ja muita sukuun tulleita naisia. Ukkeli oli sitä mieltä, että appivanhemmat arvostavat minua sen takia, koska olen niin omatoiminen, aktiivinen ja sopeutuvainen, eikä minulla ole esimerkiksi ruoan suhteen mitään rajoitteita, vaan syön ihan kaikkea (no se on kyllä totta!). Minusta on kuitenkin vähän omituista, että ukkelin perhe ja suku tuntuvat pitävän minusta kovasti, koska minulla ei omasta mielestäni ole lainkaan sellaisia ominaisuuksia, joita hyvällä (intialaisella) miniällä kuuluisi kai olla. Mutta tuntemattomia näyttävät olevan intialaisten tiet.

Mangojakin kerkesin maistamaan!


Mangosesonki oli vasta niin alussa, että eiväthän nämä mangot olleet ihan vielä maukkaimmillaan, mutta minun suuhuni ne maistuivat hirmuisen hyviltä.

Ananastakin tuli ostettua (kuvassa autonkuljettaja ja anoppi). On muuten hottiksen näköinen ananasmyyjä. Smiley Paha täti jäi autoon odottamaan, ettei pistänyt poikaa suihinsa.



Jos jälkiruokapöytä on minulle taivas, niin toinen taivas on intialainen makeiskauppa.


Ostimme täältä muun muassa suosikkimakeisiani sunnundaluja.


Sunnundalut tehdään kolmesta aineksesta: sokerista, linsseistä ja gheestä (rasvasta). Olen ajatellut, että sunnundaluja voi syödä paremmalla omatunnolla kuin esimerkiksi suklaata, kun sunnundaluissa on jotain ihan oikeasti ravitsevaakin eli niitä linssejä. Huomaatteko muuten, miten taitavan monipuolisesti intialaiset käyttävät linssejä? Ne sopivat lähes kaikkeen, jopa makeisiin!

Olisin halunnut tuolta kaupasta myös suosikkisuolapalojani eli murukkuja, mutta anoppi sanoi, että ei osteta niitä kaupasta, vaan tehdään niitä itse, niin saadaan parempia.

Murukkutehdas käynnistyy.



Murukkujen tekeminen ei ole vaikeaa, mutta minulla ei ole kotona tuommoista "puristinta", jonka läpi taikina painetaan, jotta saadaan suikaleita.

Olen ihan tarkoituksella jättänyt tuon murukku-työkalun ostamatta, koska muuten olisin uppopaistamassa murukkuja varmaan alvariinsa.

Anoppi tekee muuten voinkin itse. Hän tekee sen sillä tavalla, että kerää jogurttiastian (jogurttikin tehdään tietysti itse) päältä rasvaa kolmen, neljän päivän ajan, minkä jälkeen hän vatkaa rasvan sellaisella puisella vatkaimella voiksi.

Appivanhemmat eivät juo jääkaappikylmää vettä, mutta heillä on omat keinonsa veden viileänä pitämiseen.


Savikipossa on vettä ja savikipon alla olevassa kulhossa hiekkaa, joka kuulemma pitää veden viileänä.

Yllätän joskus itseni edelleen ihmettelemästä sitä, miten monet jutut tehdään Intiassa lattialla istuen. Kun esimerkiksi tullaan maalaistorilta, kaikki vihannekset levitellään kasseista lattialle, josta ne sitten erotellaan omiksi kasoikseen. Myös maapähkinöiden kuoriminen tehdään lattialla istuen.


Pähkinä kopautetaan lattiaa vasten, jotta kuori halkeaa ja pähkinät saa ulos.

Maapähkinät kuorimisoperaation jälkeen.
Pähkinät pitää vielä paahtaa pannulla, ja sitten ne ovat valmiita käytettäviksi. (Ihan noin mustia pähkinöiden ei kuuluisi olla, mutta tällaista sattuu joskus - anopillekin!)
Kun istuimme anopin kanssa pähkinöitä kuorimassa, paikalle pelmahtivat myös erään talossa käyvän kotiapulaisen lapset. Lapset eivät kuulemma oikein viihdy siinä huushollissa, jota äiti siivoaa, vaan he tulevat mieluummin anoppilaan istumaan.

Lapset myös tykkäävät istua tuoleilla, mikä ei ole työväelle normaalisti sallittua. Anoppi kuitenkin katsoo asiaa läpi sormien, kun "hehän ovat vasta lapsia; he eivät vielä ymmärrä". Minua nauratti, kun lapset istuivat tuoleilla kuin joku kuningaspari konsanaan.



Ennen Suomeen lähtöä pitää aina käydä myös vihannestorilla ostamassa mukaan tärkeimpiä juttuja, kuten currylehtiä ja vihreitä chilejä.

Parkkipaikan lähellä ihmettelin vuohta, jolle tuntui maistuvan kaikki pahvista ja muovista alkaen.


Näppärä kypäräständi.
Rumpukeppejä (drumsticks) pitää myös aina ostaa Suomeen.
Niitä currylehtiä.
Maalaistorin hinnasto. Okra esimerkiksi maksaa 21 rupiaa (28 senttiä) kilo; kaali 10 rupiaa (13 senttiä) kilo ja valkosipuli 25 rupiaa (33 senttiä) kilo.



Halusin täydentää myös teräsastiavalikoimaani, joten kävimme anopin kanssa hänen vakikaupassaan, jossa olemme käyneet monesti ennenkin. Kauppa oli laajentunut, ja liikkeen koko oli yli tuplaantunut: kaupan takaosaan oli tehty yksi iso myymälähuone lisää.






Ihmettelin, miksi laukkumme painoivat takaisin tullessa 22 kiloa enemmän kuin Intiaan mennessä, mutta kun levitin pöydälle kaikki mukaan tarttuneet ruokatavarat, en enää ihmetellyt asiaa.


Mukavaa sunnuntaita! Muistakaahan syödä hyvin!

32 kommenttia:

  1. Oi kun herkullinen postaus! Miten muuten, (olet varmaan kyllä kertonut mutta hatara pää), syödäänkö Intiassa lämmintä aamiaista, vähän kuten Kiinassa? Ainakin tuon yhden aamiaislautasen perusteella siltä vaikuttaisi :) Mun oli vaikea löytää Kiinassa mitään suuhunpantavaa hotellin valtavasta buffasta, kun ei oikein nuudelit tai riisihässäkät meinaa heti herättyä maistua... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos nuo hieman epäesteettiset ruokakuvat eivät saaneet mitään vastareaktiota aikaan. Intialaisista soosseista kun on melkein mahdoton saada mitään kauniita kuvia. :-)

      Kyllä aamiainen on Intiassa tavallisesti lämmin, ja pääasialliset ainekset taitavat olla ainakin etelässä riisi ja linssit. Siksi mulla onkin aina omat Weetabixit mukana, kun en jaksa kovin monta päivää niin raskaita aamiaisia syödä. :-)

      Poista
  2. Minä myös syön itseni sellaiseen ähkyyn buffeteista, että joka kerta oikein suutun itselleni. Ihan kun olisin joskus nälkää nähnyt, kun pitää syödä koko viikon edestä yhdellä kertaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minuakin suututtaa aina buffetin jälkeen, kun taas tuli syötyä aivan liikaa. Ikään kuin olisi tosiaan nälkää nähnyt! Mutta kummasti se suuttumus taas unohtuu, ja sama episodi toistuu taas seuraavassa buffetissa. Olenkin jo luopunut toivosta, että ikinä oppisin mitään tämän asian suhteen.

      Poista
  3. Olipas tosi mielenkiintoista! Kiitos! Ikänä kuullutkaan tällaisista herkuista.

    Buffetit - ai että ;) Muistelen vieläkin suurella ilolla risteilyreissua ennen vappua, jolla käytiin puolen kylän kanssa (Baltic Queen 22h). Meillä oli Miähen kanssa selkeät suunnitelmat, että NYT keskitytään pelkkään syömiseen. Ja kerrankin niin, että kaikkea vedetään, mutta vain hyvin vähän per laatu, että jaksetaan kaikkia sortteja. Jotain illalisbuffetista jäi siltikin maistamatta, ja tokapäivän lounasbuffettiin ei enää kyetty menemään, mutta muuten suunnitelma onnistui napisti :) Kyllä hyvä ruoka on sitten hieno asia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herra jee, olipas teillä hieno suunnitelma, ja vielä onnistuikin! Minun täytyy kokeilla tuota kyllä seuraavan kerran buffetissa. Eihän sitä tarvitse tosiaan kaikkea lautaselleen ihan hirveästi mättää. :-) Ja jos jostain oikein kovasti tykkää, niin sitähän voi hakea lisää - ei se kerrasta poikki ole. :-)

      Kyllä hyvä ruoka on yksi elämän parhaita nautintoja!

      Poista
  4. Kiinnostavaa! Voi noita kälkiruokavalikoimia, plääh, haluan maistaa.
    Miten semuuten onkin, että minäkään en opi buffet-pöydässä syömistä millään. Aina on vannomiset vannottu, vaan kuinkas sitten käykään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, sama täällä. Vannotaan ja sitten taas unohdetaan.

      Minä olen niin paha jälkiruokafanaatikko, että olen joskus kokeillut sitäkin, että olen aloittanut buffetin jälkiruokapöydästä (olen jo ehkä kertonutkin tämän), kun aina siinä vaiheessa, kun on jälkiruoan vuoro, vatsa on jo niin täynnä, ettei jaksa niin paljon jälkkäreitä kuin haluaisi. Voin kertoa, ettei ollut hyvä idea (tuli huono olo), ja tarjoilijakin tuli jostain syystä viereen kyräilemään (tapahtui Intiassa). :-D

      Poista
  5. Hihhii. Hauskaa, kun on anoppi, joka syö miesmäisemmin kuin miehet itse. Ja sitäpaitsi luulen, että appivanhemmat tykkää susta ihan siksi, että olet niin aito ja varmaan heidän mielestään myös hyvällä tavalla "omituinen" :). (Tää oli sitten kehuksi tarkoitettu niinkuin varmaan ymmärsitkin). Eikähän sekään varmasti yhtään haittaa, että olet myös kaunis.

    Olen syönyt intialaista ruokaa ainoastaan Thaimaassa opasaikoina ja sielläkin se jäi yhteen kertaan, koska mulle ei syntynyt kovin lämmintä suhdetta ainakaan siihen annokseen, jonka listalta valitsin. Kuvailisin sitä sanoilla "kirveli mennen tullen" :). Mutta pitäisi varmaan paikata intialaisen ruuan kärsimä vääryys ja kokeilla toistekin. Jälkkärit ei ole niinkään mun juttu, koska en tykkää makeasta, mutta buffet-pöydissä mun kohtaloksi koituu aina kylmät alkuruuat, joita pidemmälle en sitten ikinä pääsekään, kun vedän niitä pötsin täyteen. Kyllä ihminen on ihan hullu, kun syömällä hankkii itselleen pahan olon. Mutta minkäs teet.

    Hauskat noi lapset. Ihan kuin kuninkaalliset tosiaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä tämän syömäpuolen hoitavat vissiin lähinnä naiset. :-)

      En tiedä, mitä appivanhemmat minusta oikeasti ajattelevat, mutta todella toivon, että ajattelisivat noin. ♥ Kaunis en koe olevani, mutta ehkä appivanhemmilla on näkö sen verran huonontunut, että eivät enää näe asian todellista laitaa...

      Huh, samanlaisia muistoja minullakin on siitä, kun ensimmäisiä kertoja intialaista ruokaa söin. Että ensin poltteli syödessä ja sitten poltteli vielä seuraavana päivänäkin. :-) Mutta kaikki ruoathan eivät ole yhtä tulisia, joten ehkä kannattaa aloittaa kokeilu niistä vähemmän tulisista? Muistan kun kerran tein intialaista ruokaa yhdelle ukkelin kaverille, enkä osannut vähentää riittävästi chilin määrää, ja kaveri kärsi hirveästi syödessään. Kyllä nolotti.

      Mäkin tykkään muuten buffeteissa usein enemmän alkuruuista kuin lämpimistä ruuista. Ja sitten on se leipä, jota voisin vetää vaikka kuinka paljon...

      Nuo lapset olivat kyllä aika symppiksiä. :-)

      Poista
  6. Kiva postaus! Mielenkiintoisia ruokia, suurinta osaa en ole ikinä maistanut. En usko että olisin myöskään ikinä maistanut linsseistä tehtyä jälkiruokaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linsseistä tehdään muuten tosiaan paljon muunlaisiakin jälkiruokia kuin noita pallukoita. Minulla vei aikansa, että totuin niihin, ja nyt toivon, että en olisi koskaan tottunutkaan. ;-D

      Poista
  7. Nam. Eipä voi oikein muuta sanoa ��. Niin ja kirjoita vaan lisää Intiasta, jos vaan viitsit... Pääsen aina pikku reissulle sinne näiden postausten kautta��. Kiitos Satu!/ Marja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On niin kiva kuulla, että tykkäät lueskella Intia-juttuja. ♥ Ostin muuten pari tuoretta Woman's Eraa, ja meinasin taas jossakin vaiheessa kirjoittaa postauksen niistä kysymys-vastaus -palstoista. Muistelen, että sinä ainakin tykkäsit niistä. :-)

      Poista
  8. Nam nam nyt tuli nälkä.Täällä on äskettäin alkanut uusi intialaisen ruuan buumi,kun tunnettu keittiömesteri sulki ravintolansa ja avasi sen sijaan intialaisen katuruokapaikan,ilman että omaa intialaisia juuria.Ja toisen intialaisen katuruokapaikan avasivat juuri 3 intialaiset juuret omaavat veljekset,pitääkin mennä sinne maistelemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täälläkin kaivattaisiin intialaiseen ruokaan jonkinlaisia uusia tuulia. Ehkä aika olisi kypsä jollekin muullekin kuin niille iänikuisille intialaisten ravintoloiden vakkariruoille?

      Poista
  9. Herkullisen nakoisia annoksia kaikki. Mista tuo murukku tehdaan, kikherneistako? Sellaista myydaan taalla meillakin, tykkaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Murukkuissa käytetään tosiaan usein kikhernejauhoja ja riisijauhoja, ja linssijauhojakin (urad daleista) voidaan käyttää. Anopilla ei ollut tällä kertaa kikhernejauhoja, joten hän käytti paria erilaista linssilajia ja riisijauhoja.

      Minä olen kerran syönyt yhdellä istumalla sellaisen ison pussillisen murukkuja, kun en vain kerta kaikkiaan pystynyt lopettamaan niiden syömistä. :-(

      Poista
  10. Ei ihme, että appivanhemmat susta tykkää. Olet opetellut kielen, olet kiinnostunut anopin kokkauksista, käyt anopin kanssa shoppailemassa jne. En usko, että moni ulkomaalainen miniä on noin hienosti sopeutunut Intian menoon. Odottelen niitä kysymyksiä ja vastauksia postauksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä totta, että ruokajutut yhdistävät minua ja anoppia todella paljon. Suuri osa anopin elämästä kun pyörii ruoan ympärillä, niin se olisi aika iso osa yhteisestä ajasta ja tekemisestä pois, jos minua eivät ruoka-asiat kiinnostaisi.

      Mukava kuulla, että sinäkin odottelet niitä kysymyksiä ja vastauksia! Yritän saada postauksen kirjoitettua lähiaikoina. Mukavaa alkanutta viikkoa!

      Poista
  11. Minä olen vähän kuin tuo vuohi, kaikki ruoka käy. Jotta nyt ei iskisi aivan voittamaton intialaisen ruuan himotus, kysyn sinulta, onko mitään paikallista ruokaa, mitä kieltäydyt ehdottomasti syömästä ja miksi?

    Minä pidän entistä enemmän anopistasi. Aiemmissa tarinoissa hän on vaikuttanut minusta jotenkin hellyttävän hauskalta outoine tapoineen. Nyt hän nousi anoppipörssissä siksi, miten ja miksi hän arvostaa sinua. Tuo miten hän tarjoaa sinulle omaa tietotaitoaan on varmaankin yksi hänen tapansa osoittaa sitä arvostusta.

    Kiitos mukavasta Intian matkasta, minkä olet taas tarjonnut. Meidän lukijoiden kannalta tämä on erittäin ekologinen ja vaivaton tapa matkustaa hyvän ja mukavan oppaan johdolla. Onnea kevätpörriäisjahtiin ja kivaa viikkoa muutenkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki sellaisiakin intialaisia ruokia löytyy muutama, joita en suostu syömään. Ensimmäiseksi mainittakoon maksa ja muut sisäelimet, joita en syö Suomessakaan (anoppi on joskus laittanut kanacurryyn herkkupalaksi kanan maksan tai sydämen, enkä ole ollut sanottavan innostunut, kun olen semmoisen lautaseltani löytänyt, eikä hän enää niitä ruokiinsa laittelekaan). Aivocurrystakin kieltäydyin, kun sitä oli tarjolla jonkin ravintolan buffetissa – oli olevinaan suurtakin herkkua. Ukkeli sitä taisi syödäkin. Sitten näistä tavallisemmista ruoista en syö ragi sangatia, aamiaispuuroa, joka on tehty riisistä ja sormihirssijauhoista. Puuro muistuttaa ulkonäöltään aivan raakaa jauhelihaa (kuvan voi katsoa vaikkapa täältä), ja koostumuskin on sellainen pehmeä löllö, etten saa sitä mitenkään alas. Mutta muuten ei tule mieleen mitään, mitä en söisi.

      Minäkin olen oppinut arvostamaan anoppia viime vuosina ihan eri tavalla kuin joskus aikaisemmin. Pidän niin anopin aitoudesta ja siitä, että anoppi on rehellisesti juuri sellainen kuin on, vaikka hän ei mikään täydellinen olekaan. Olen myös huomannut vuosien myötä, että olemme luonteeltamme samanlaisempia kuin olin tajunnutkaan, ja varmaan mitä enemmän vietämme aikaa yhdessä ja mitä paremmin tunnemme toisemme, sitä vaivattomampaa yhdessäolo on.

      Kiitos sinulle, että olet ollut matkalla mukana ja kommentoinut! Arvostan sitä suuresti. Mukavaa viikon jatkoa! :-)

      Poista
  12. Olipas herkullisen hauska postaus :). Olet varmasti mieleinen Miniä, jos Anoppi ja Appi arvostavat ja miksi eivät arvostaisi.

    Mä pidän intialaisesta ruuasta, tosin en ole oikeastaan syönyt muuta kuin sitä pohjois-intialaista. Nuo etelän herkut eivät ole lainkaan tuttuja. Me Armastuksen kanssa käydään reisuilla aina kaikissa eteen tulevissa ruoka- ja astiakaupoissa ja ostetaan tuliaiset niistä. Sitten kotona on kiva kokkailla, kun palaa reissun muistot mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tykkään käydä ulkomailla ruokakaupoissa! Se on yksi ihan mielipuuhistani matkoilla. :-) Harmittaa vaan, kun matkatavaroita on aina niin paljon, että ei voi ostaa ihan mitä haluaisi ja kun ei ole jääkaappia matkassa, että voisi ostaa kylmässä pidettäviä tuotteitakin. :-D

      Poista
  13. Olipa herkullisen mielenkiintoinen postaus! Mullekin tuttuja ovat lahinna vaan pohjoisintialaisen keittiön ruuat ravintoloissa. Aikoinaan kun olin Thaimaassa, söin varmaan joka toinen paiva intialaista. Monelle ruualle kay kylla niin etta ulkomailla se saa vaikutteita paikallisten tottumuksista ja tietysti sitten saatavuus rajaa jonkun verran. Buffeteissa lahtee kylla jarki paasta, en ole kaynytkaan aikoihin. Pitaisiköhan rajayttaa potti nain kevaan kunniaksi :) Mita noista rumpukepeista tehdaan, onko niissa sisalla jotain pavunomaista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaankin ruoat saavat usein vaikutteita muilta mailta. Esimerkiksi kiinalainen ruoka on Intiassa vähemmän kiinalaista, ja varmaan suomalaisten ravintoloiden intialainen ruokakin on tehty suomalaiseen makuun sopivaksi?

      Käväisehän sinä buffetissa räjäyttämässä potti. :-) Minun pitää nyt pitää vähän taukoa, kun on tullut herkuteltua viime aikoina aivan liikaa.

      Rumpukeppien sisäosa on sellainen pehmeä ja kypsyttyään hieman läpikuultava, mutta kuoret jäävät kypsyttyäänkin niin koviksi, että niitä ei voi syödä. Rumpukeppejä pureskellaan siis suussa niin kauan, että sisukset saa imeskeltyä, ja kuoret syljetään pois. Rumpukeppejä käytetään esimerkiksi sambar-keittoon ja erilaisiin curreihin. Itse valmistin niitä viime viikolla keitettyjen kananmunien kanssa. :-)

      Poista
  14. Woman's Era jeee! Jään mielenkiinnolla odottamaan postausta. Aivan huippua Satu!/Marja

    VastaaPoista
  15. Ihana ruokapostaus. Noita pitää päästä maistelemaan joskus. Sukulaisiamme asuu Intiassa ja olemme kyllä yhteydessä muuten koko ajan, mutta meidän ei ole tullut käytyä siellä. Tämä ruokapostaus nyt toi kipinän, sinne pitää päästä!
    Miten ihana suhde sinulla on anoppiisi ja anopilla sinuun!
    Pirjo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Intia on kyllä erinomainen matkailukohde, jo ihan pelkästään ruoankin takia. Suosittelen lämpimästi. :-)

      Nykyään minun ja anopin suhde onkin oikein lämmin ja läheinen, vaikka toki meilläkin on omat hankaluutemme ollut. Mutta ehkä nekin on pitänyt läpikäydä, että on päästy tähän pisteeseen?

      Poista
  16. Hei mikä noiden limettiviipaleiden ja sipulin funktio on intialaisen aterian yhteydessä, tai missä välissä ne oikeasti kuuluisi syödä? Nimimerkillä meinasin hienon hotellin ravintolassa kulauttaa aterian päätteeksi eteeni ilmestyneen sitruunaveden kitusiini, onneksi varmistin tarjoilijalta etteikö se vaan olisi käsien pesua varten... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä niiden tarkempaa funktiota, mutta niitä tarjotaan joidenkin ruokalajien, kuten tandooriruokien ja biryanin kanssa. Itse natustelen sipuliviipaleita ruoan ohessa, ja puristan limettiä ruoan päälle, jos jaksan. :-)

      Hihii, et ole varmaan ensimmäinen, joka on meinannut nautiskella aterian päätteeksi sitruunavettä. :-D

      Poista

Kiitos kommentistasi. <3