Jos mies sanoo tekevänsä jotain, hän kyllä tekee sen. On ihan turha muistutella asiasta puolen vuoden välein.


tiistai 17. toukokuuta 2016

Ajankohtaista mäkihyppyasiaa

Tuli sitten perjantaina katsottua missikisoja, kun ei sillä hetkellä ollut parempaakaan tekemistä. Edellisestä katsontakerrasta olikin kulunut jo - hmm - useampi vuosi(kymmen), joten tuli melkein nostalginen olo. Kisat eivät näyttäneet muuttuneen paljonkaan vuosien aikana, paitsi että tuomaristossa istui Suomen Bachelor Juha Rouvinen, joka on kai jollakin mittapuulla hyvin pätevä arvioimaan naisia, ja että toisena juontajana oli Anni Hautala, joka näyttää olevan ainoa naispuolinen juontaja Suomen televisiossa nykyään.

En ollut nähnyt ennen finaalia yhtäkään missifinalistia tai seurannut koko missikiertuetta millään tavalla, mutta ensimmäisen esittelykierroksen nähtyäni totesin, että numero kaksi voittaa. Kuten sitten voittikin. Kilpailun edetessä mielipiteeni vain vahvistui, sillä moni kanssakilpailija vaikutti suorastaan mekaaniselta robotilta, jonka jokainen huulen liikahduskin vaikutti tarkkaan suunnitellulta. Oli ehkä tullut harjoiteltua peilin edessä vähän liikaa? Missikandidaattien puheet eivät nekään olleet muuttuneet vuosien saatossa mitenkään, vaan edelleenkin missit haluavat "vaikuttaa asioihin" ja "puhua henkisen hyvinvoinnin tärkeydestä". Hohhoijaa.

Juoksujalkaa drinksua kohti! Lasi on puolitäysi!

Jäin miettimään koko missi-instituutiota, että eikö se ole jo vähän aikansa elänyt juttu. Kansainvälisillä markkinoilla nuo naiset eivät kuitenkaan pärjää, kun ensinnäkään pituus ei monellakaan riitä, ja sitten jos ajatellaan niitä missin toimenkuvaan kuuluvia PR- ja juontotehtäviäkin, niin eivätkö nykyajan ihmisten (varsinkin nuorten) ihanteet tule ihan muualta kuin missimaailmasta. Että eiköhän laiteta lappu luukulle ja Makunen eläkkeelle.

Näin siirryimme näppärästi aasinsiltaa (jota ei ollut) pitkin aivan toiseen aiheeseen. Piti nimittäin kirjoittelemani yhdestä luontopolusta, jonka kävin kiertämässä, mutta en nyt taidakaan jaksaa tarinoida polusta sen pidemmin, vaan laitan vain muutaman kuvan.

Kyseessä on Kiteen erä- ja riistapolku, joka esittelee metsäluontoa, metsänhoitoa, riistanhoitoa ja eräperinnettä (esite löytyy täältä). Kuutostieltä on polulle hyvät opasteet, joten eksymisen vaaraa ei ole. Polulla on pituutta yhteensä 4,7 kilometriä ja se koostuu kahdesta osasta: läntinen haara tutustuttaa harjumaiseman kasvillisuuteen ja eläimistöön, kun taas itäinen reitti painottuu riistanhoitoon.

Nalleperhe.

Niemen kärjessä oli hauska kota, jossa olisi voinut syödä eväitään, jos niitä olisi ollut.


Sinapitkin olisivat löytyneet talon puolesta - jos ei ole kovin kiinnostunut parasta ennen -päiväyksistä.
Kodan ikkunalaudoille oli tehty pikkukivistä asetelmia.

Hyderabadilainen ystäväni sattui soittamaan minulle juuri, kun olin tuolla niemellä. Kova tuuli kävi kännykkään, ja kerroin ystävälleni olevani kävelyllä.






Olisin voinut kertoa myös olevani keskellä vihreää metsää, jonka ympärillä lainehtii sininen järvi.  Tuuli on niin raikasta, että ilmaa hengittää oikein ilokseen. Keskelle metsää on tehty hienot grillauspaikat valmiiksi niille, jotka sattuvat metsässä liikkumaan, ja polttopuutkin on pilkottu valmiiksi. Siisti vessakin täällä on, ja vessassa on jopa paperia. Kaikki on ilmaista, siistiä ja kenen tahansa käytettävissä. Mikään paikka ei ole lukossa, eikä paikkoja vartioi kukaan. Ja minä olen ainoa ihminen täällä.

Mitähän ystäväni olisi sanonut? Olisiko uskonut?

Tuli käytyä myös tutkiskelemassa uudestaan autiomökkiä, josta kirjoittelin reilut kolme vuotta sitten. Tuntui vähän hassulta lukea tuota vanhaa postausta, jossa kirjoitin: "Kivenheiton päässä vanhempieni talosta on yksi autio mökki, ja olen jo pitkään haaveillut käyväni siellä pienellä tutkimusmatkalla. Minulla kun pelko tahtoo yleensä viedä autiotalokäynneissä uteliaisuudesta voiton, ja niin on ollut tässäkin tapauksessa."

Heh heh. Jos minulle olisi sanottu tuolloin, että tulen vielä käymään Patarein vankilassa, olisin varmaankin pyörtynyt kauhusta. Mutta löytyipähän nyt ainakin yksi varsin hyvä syy blogata: jos joskus tuntuu, että bloggaaminen on ihan syvältä ja että siinä ei ole mitään järkeä, niin myöhemmin on ainakin kiva lukea, miten itse ja omat ajatukset ovat vuosien saatossa muuttuneet. (Tosin se edellyttää sitä, että lukee myöhemmin niitä vanhoja kirjoituksiaan. Minulla kun ei semmoista tapaa ole ollut - mikä on kerran ilmoille rykäisty, siihen ei enää palata - ellen sitten linkitä vanhaa postausta johonkin uuteen ja sitä ennen lue, mitä aiemmin on tullut kirjoiteltua.)


Kun vertailin vanhoja ja uusia kuvia mökistä, mökissä tuntui olevan kaikki tismalleen samalla lailla kuin kolme vuotta sitten. Minkäänlaista remonttia mökissä ei ollut edelleenkään yritetty tehdä, ja näyttää vähän siltä, että mökin tulevaisuuskin tulee olemaan samanlainen.




Yksi asukas mökissä kuitenkin ainakin oli.


Huussikin näytti vielä ihan käyttökelpoiselta. (En katsonut, oliko tarjolla paperia.)


Kiinnostuksen kohteisiini kuuluvat myös hyppyrimäet. Juu. En ymmärrä, mikä hyppyrimäissä oikein viehättää, kun kiinnostavin hyppyrimäkeen liittyvä muistonikin on sellainen, että näin kerran Kouvolan mäkikilpailuissa Matti Nykäsen ja että söin niiden kisojen aikana kolme tai neljä grillimakkaraa. En tiedä, kumpi on mieleenpainuvampi asia, Matti Nykänen vai makkarat.

Oletteko muuten nähneet pitkään aikaan Matti Nykästä lööpeissä? Mitähän hänelle on tapahtunut? Ei muuten, mutta kun elämä on ihmisen parasta aikaa.

Toni Niemisenkin olen muuten kerran nähnyt, lentokentällä. Hän tuli suksipussinsa kanssa joltakin lennolta ja vaikutti oikein miellyttävältä herralta. Siis sikäli mikäli minä sen kahden sekunnin kohtaamisen perusteella olen pätevä ihmisen persoonallisuutta syväluotaamaan.

Kiinnostuin Kiteen hyppyrimäestä uimahallissa käydessäni, kun hyppyrimäki näkyi siihen uimahallin pihalle. Olin taas tullut jotenkin lähteneeksi uimahalliin äidin kanssa, vaikka uimahallit eivät tunnetusti ole mitään lempipaikkojani. Kai siinä oli takana jonkinlainen 'vaihtelua liikuntaan' -ajatus.

Minulla on paha tapa levittäytyä pukuhuoneissa laajalle alueelle, ja nyt oli pakko ottaa oikein kuvakin, kun tajusin omat tekoseni.

Tilaa on vallattu mukavasti seitsemän pukukaapin verran.



Salilla käydessäni tykkään ottaa pukuhuoneesta aina yhden nurkkapaikan, jos se on vain vapaana, koska siinä nurkassa on sellainen syvennys, johon tavaransa saa leviteltyä mukavasti. Ei tarvitse vallata tilaa leveyssuunnassa niin paljon, kun syvyyssuunnassa on tilaa enemmän. Että tämä vaan tällaisena sivuhuomautuksena.

Halusin lähteä hyppyrimäelle alun perin siksi, että hyppyrimäkihän tarkoittaa liikuntaintoilijalle vain yhtä asiaa: portaita. Hyppyrimäessä olisi taatusti paljon portaita, ja niissä voisi näppärästi harjoittaa porrasjuoksua! Oli lähdettävä tutkimaan asia ennakolta, ettei sitten seuraavana päivänä tulisi tehtyä turhaa matkaa, jos porrasjuoksu ei jostain syystä onnistuisikaan.

Varokaa irtoavia ruumiinosia.

Nyt kun mietin asiaa tarkemmin, niin eivät hyppyrimäet minua oikeastaan talvella viehätä, vaan ne viehättävät kesällä, silloin kun ne ovat tyhjillään. Eli jonkinlainen hylätyn tuntu kai hyppyrimäissäkin loppujen lopuksi viehättää.

Pian kävi selväksi, että porrasjuoksu ei onnistuisi, koska korkeimman mäen laelle vievät portaat lähtivät kopista, joka oli suljettu. Asia ei suuremmin harmittanut, koska olihan hyppyrimäki itsessäänkin oikein kiinnostava kohde.


Hyvä että alhaalla lukee, missä ollaan, ettei kukaan vain luule hypänneensä esim. Innsbruckista. Tai Kouvolasta!






Täällä ne selostajat sitten huutavat, että nyt se Nykänen tulee alas. Vai onko se kumminkin Tapolan Mervi?
Kyyti ylös. Mun mielestä mäkimiehet saisivat hiihtää mäen huipulle, niin kuntokin kohoaisi.

Alastulomäessä hyppelehti västäräkki, joka katsoa tapitti minua koko ajan, ja asiaakin sillä tuntui olevan vaikka kuinka.


Olenkohan sekoamassa tai jotain, kun luulen kaikkien västäräkkien juttelevan juuri minulle?

Äitikin näki metsässä eläimen. Jäniksen.







Itse pääsin kasvotusten taas yhden öttiäisen (ampiaisen?) kanssa.


Ötököiden naamat ovat muuten äärettömän mielenkiintoisia. Onkohan tämänkin naaman värityksellä jokin tarkoitus - esimerkiksi pelottaa muut tieltä pois? Minä ainakin säikähtäisin, jos olisin jokin pikkusittiäinen, ja tuommoinen keltamusta naama lävähtäisi eteeni.





Kyläkaupoilla käyminen ilahduttaa aina, kun siellä voi tehdä vaikka minkälaisia löytöjä.


Harkitsin ostavani tämmöisen lääkärilaukun ja ryhtyväni valelääkäriksi, mutta ukkeli ystävällisesti muistutti, että "se on tarkoitettu lasten leikkeihin".

Muistatteko caprihousut, joita sai joskus ennen muinoin kaikissa maailman väreissä? No, nyt niitä on taas saatavilla!

Ja myyntipaikkahan on sitten Tokmanni, että nyt vaan kaikki muotitietoiset leidit (ja miksei herratkin) Tokmannille kiiruusti caprihousuja ostamaan.

Puutarhahommiinkin tuli osallistuttua, ainakin sivustakatsomisen verran.

Äidillä oli homma käynnissä, kun saavuin paikalle.


Kävimme seuraavanlaisen älykkään keskustelun:

Meikäläinen (riemusta kiljuen): "Äiti, saanko mäkin istuttaa?"
Äiti: "En minä istuta; minä kylvän."
"Ööh... mitä eroa on istuttamisella ja kylvämisellä?"
"Taimia istutetaan mutta siemeniä kylvetään."
Smiley

Niin se elämä opettaa.




18 kommenttia:

  1. :D. Oot ainut mun tuntemani henkilö, joka pystyy siirtymään täysin sujuvasti missikisoista haaskanpyynnin ja huussin kautta hyppyrimäkeen ilman, että lukija edes huomaa kulkeneensa aasinsiltaa pitkin, vaan luulee koko ajan olevansa kartalla :D. Huippua!

    Itse näin missikisojen finaalista muutamat uikkarit ja sitten sen juhlapukukierroksen, enkä osannut yhtään sanoa, kuka voisi olla mahdollinen voittaja, mutta vanhempi poika (22 v), joka liittyi loppumetreillä mun seuraan sohvalle, sanoi heti, että "Toi tumma kakkonen erottuu heti porukasta. Vaikuttaa ihan normaalilta" :). Ei tainnu olla samat arvostelukriteerit kuin Bachelorilla, mutta arvostin.

    Ja mua ei ois kyllä saanut noihin portaisiin kuin puukolla uhaten, jos sittenkään. Olen niin korkeanpaikankammoinen, että laskettelurinteissäkin lasten peikkomäet on mulle ihan maksimi. JOS sinne pääsee sellasella kumimatolla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, taisihan tuossa tulla asiaa laidasta laitaan. :-D En edes itse tajunnut. :-) Mutta hyvä jos tuntui, että pysyit kartalla!

      Hih, hyvät perustelut pojallasi: “vaikuttaa ihan normaalilta”. :-) Mutta rehellisyyden nimissä on sanottava, että kyllä sieltä muutama kandidaatti erottui niin epäedukseen, että he melkein vaikuttivat jo epänormaaleilta. Yksi ehdokas varsinkn sai leuan melkein loksahtamaan, kun hän puhui ja ilmehti niin omituisen laskelmoivasti. Tietysti hyvähän se on tässä katsomossa arvostella, mutta eikös tuommoiset kisat arvostelua varten olekin. :-)

      Keksin missikisoihin myös (omasta mielestäni) hyvän käytännön pilan, jolla saisi katsojat vähän haukkomaan henkeään: ensin esiteltäisiin esim. viisi missiehdokasta, ja sitten lavalle ilmestyisikin yhtäkkiä vaikka meikäläinen, josta näkisi heti, että tuo on yli-ikäinen ja painii muutenkin ihan eri sarjassa. Olisi niin kiva nähdä yleisön reaktiot! :-)

      Totuuden nimessä on sanottava, että tuskin minäkään olisin mennyt tuohon mäkeen porrasjuoksulle, vaikka portaat olisivat olleet aukikin. Sen verran kapeilta portaat näyttivät. Mutta ennemmin menisin kuitenkin portaita ylös kuin tulisin niitä suksilla alas. :-)

      Poista
  2. Mitä vanhemmaksi tulen, niin sitä vähemmän missikisoissa on mielestäni järkeä.

    Ihania polku- ja rantakuvia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama tuntuu minullakin olevan, että missikisat ovat alkaneet tuntua ihan järjettömiltä. Lapsena sitä katsoi kauniita tyttöjä ja hienoja pukuja ihaillen, mutta nykyään kisoissa ei ole minusta mitään tolkkua.

      Kiitos. :-)

      Poista
  3. En edes tiennyt, että missikisat olivat. Kuka ihmeessä on Suomen Bachelor? Ilmeisesti pitäisi katsoa TV:tä tietäkseen. No, ei varmaan suuri häviö minulle.

    Minäkin rakastan muuten hyppyrimäkiä. Oleta taas sen johtuvan siitä, että olen kotoisin Lahdesta ja käytännössä viettänyt lapsuuteni katsoen kaikki Salpauselän kisat koululasilipulla ja nähnyt uusien hyppyrimäkien nousevan.

    Matillehan (Nykänen) kuuluu hyvää. Sillä on vaimo Pia, en muista monesko vaimo ja moneskp Pia.

    Tuo asumaton talo olikin siis asuttu. Mutta miten ihmeessä aina bongaat nuo purkukohteet yms?

    Ihana kirjoitus, tuli oikein hymyilevä olo, kiitos taas Satu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomen Bachelor on siis suomalainen “unelmien poikamies”, joka etsi telkkarissa morsionta tässä taannoin. Katsoin ensimmäisestä jaksosta osan, mutta sen jälkeen kiinnostus lopahti, enkä jaksanut seurata sarjaa. Ukon naaman kuitenkin tunnistan, ja onhan hän ollut lööpeissäkin viime aikoina, kun ei se unelmien suhde sitten (ylläri!) kestänytkään.

      Kiva että on joku toinenkin, joka tykkää hyppyrimäistä. :-) Kouvolassakin järjestettiin mäkikisoja aika usein, mutta kyllähän Salpausselkä oli ihan omaa luokkaansa.

      Niin tosiaan, Piahan se Matin nykyinen vaimo taisi olla. Ihmettelin vaan, kun ei herraa ole näkynyt lööpeissä pitkään aikaan (tai minä en ainakaan ole häntä nähnyt), että onkohan mies mahdollisesti lopettanut törttöillyt tai sitten päinvastaisesti niin huonossa jamassa, ettei häntä enää löydy lööppeihinkään.

      Tuo mökki oli helppo bongata. On ihan metsälenkkipolkuni varrella. :-) Talvella sen ohi on vähän kolkko mennä.

      Kiitos, sinulle, Rantis kommentistasi! :-)

      Poista
  4. Missikisoista en tieda muuta kun etta missit olivat viikon Turkin Alanyassa, luin sen iltalehden lööpista. Ja Alanyasta tuli mieleen Matti Nykanen, joka on muuten muuttanut naimisiin mentyaan Imatralle ( vai oliko Joutseno?) eli mun Suomen kotipitajan Lrannan kulmille. Ehka Matti on löytanyt sielta rauhan tai sitten ei koska Alanyassa oli Mattikin (lööppien mukaan) vasta askettain ja pussasi jotain suomalaista laulajaa ja siitapa vasta möly nousi. Milla lie tax-free tuliaisilla onkaan yrittanyt lepytella vaimoaan. Toni Niemisen olen nahnyt kerran, taytyy olla ollut 90-lukua, olimme samassa hississa viking linella, se oli ainoa muistikuva koko risteilysta joten mitaan muuta risteilylla ei sitten kai tapahtunutkaan. Olet lahtenyt samoilemaan metsiin ilman evaita...??!!! Apua, olisin varmaan syönyt ne sinapit :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katos vaan, että Matti on muuttanut Imatralle. Siitähän tuli vasta ajeltua ohi – olisi voinut käydä moikkaamassa. :-) Siellä Alanyassako se Matti nykyään pyöriikin. Se selittäisi kyllä hiljaisuuden täkäläisissä lehdissä, vaikka enhän minä totuuden nimessä tiedä, vaikka Matti olisi jossain Seiskassa joka viikko, kun en Seiskaa koskaan lue.

      No hyvä että on jäänyt edes Niemisen Toni risteilyltä mieleen. :-D Minullakin on yksi risteily, jolta ei ole hirveästi muistikuvia, mutta ilmeisestikin eri syystä? :-D

      Oli mulla tuolla metsässä varaeväänä sellainen kuiva myslipatukka, mutta sitä ei hirveästi grillata. Eikä varsinkaan syödä sinapin kanssa. :-D

      Poista
  5. Ihana teksti ja sait tosi monta asiaa mahtumaan yhteen juttuun eikä todellakaan tuntunut pitkältä tai tylsältä 😊. Missikisoista katselin tuon lopun ja mietin ihan samoja ajatuksia kuin sinä, etenkin mua häiritsi se yksinehdokas joka puhui koulukiusaamiseen puuttumisesta ja hymyili leveää hymyään joka välissä, musta juttu oli niin vakavaa, että hymyt olisi pitänyt jättää sikseen...

    Kauniissa maisemissa olet retkeillyt, mitäköhän olisi ystäväsi tosiaan tuumannut jos olisi nähnyt missä erämaassa retkeilet? Ja tuollaisen nalleperheen minäkin voisin tavata, en yhtään elävämmästä välitä.

    Minusta on ihanaa, kun Suomessa on noita vaelluspolkuja ja kotia eväiden paistoon ja ne ovat saaneet kai kohtuullisesti olla rauhassakin, tietty vähän heikentää halua tehdä ilkivaltaa, kun ensin pitää tallustella johonkin korpeen, onneksi näin!

    Kivaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! ♥

      Kyllä se minustakin on melkoista tilannetajun puutetta, jos hymyillään silloinkin, kun puhutaan vakavista aiheista. Toki hymy on missille tärkeä asuste, mutta ei sekään ihan joka tilanteeseen sovi.

      Hui, en minäkään elävää nallea haluaisi tavata! En yhtään tiedä, mitä sellaisen kohdatessa pitäisi tehdä. Että pitäisikö oikeasti leikkiä kuollutta vai mitä...

      Minustakin on ihan huippujuttu, että Suomessa on panostettu niin paljon retkeilyreitteihin ja muihin vastaaviin. Sekin on uskomatonta, että suomalaisissa metsissä on niin turvallista, että siellä voi tallustella rauhallisin mielin yksinkin!

      Mukavaa viikon jatkoa sinullekin! :-)

      Poista
  6. En muista milloin olisin katsonut viimeksi missikisoja. Olisiko ollut silloin kun Lola valitiin missiksi. Lapsena tuli katsottua kisat ja innolla odotin siten Apu-lehteä, jossa uusi missi oli paperinukkena.

    Mä jätän mäkihyppytornit suosiolla rauhaan. Korkeanpaikankammo ei anna myöten kiivetä poratita kuin korkeintaan muutaman.

    Kai niitä siemeniä voisi istuttaa, jos laittelee atuloilla yksi kerrallaan multaan :).

    Hauskasti on töyhtöhyyppä hanhien kanssa lähes samassa laumassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En muista minäkään tarkalleen, milloin olisin viimeksi missikisoja katsonut, mutta kauan siitä on. Nytpä ei tarvitse taas vähään aikaan katsoa!

      Mulla ei ole korkeanpaikankammoa, mutta ahtaan paikan kammo on. Se ei onneksi oireile kuin todella ahtaissa paikoissa; ei esim. hississä tai laivan hytissä. Ukkeli sai kerran laivan ikkunattomassa hytissä melkein paniikkikohtauksen...

      Atuloiden kanssa istuttaminen kuulostaa mielenkiintoiselta. :-)

      Minä en löydä kuvasta töyhtöhyyppää. :-(

      Poista
    2. Töyhtöhyyppä on siinä viimeisessä kuvassa vasemmalla ihan etualalla hieman erillään hanhista. On pienempi kuin hanhet, mutta pään töyhtöstä tunnistaa hyvin :)

      Poista
    3. No hyvänen aika, niinpä onkin! :-D Onpa se saman näköinen kuin hanhet. En ole koskaan ennen töyhtöhyyppää nähnyt, joten kiitos tästä "bongauksesta". :-)

      Poista
  7. Kauniit kuvat eräpolulta. Yritän ottaa perheemme jokakesäiseksi tavaksi luontoretken mieluitn johonkin kansallispuistoon vähän pidemmälle kävelylle, mutta muutkin luontopolut kelpaavat. Aina on ollut niin hyvä mieli, kun olemme suoriutuneet paikalle. Uutelan luonnonsuojelualue on lemppareitani ja vähintään kuukausittainen ulkoilukohde.

    Minä en ole katsonut enään vuosiin missikisoja. Minun silmissäni ne ovat kokeneet sellaisen inflaation, että ei jaksa kiinnostaa. 80-luvulla kyllä kiinnosti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hitsi, Uutelan luonnonsuojelualue on minulle aivan tuntematonta maaperää! Täytyykin ottaa se tänä kesänä ohjelmistoon. Kiitos vinkistä!

      Poista
  8. Oikeastaan on hyvä, että minulle ei ole annettu mitään erityisiä ominaisuuksia tai kykyjä, ei edes kovaa kunnianhimoa. Tulisi stressiä kaikelaisista kisoista ja kilpailuista, missikisoista mm-kisoihhin asti. Naisten mäkihypyn maailmanmestaruus on 200 m, ja seiväshypyn 4,82 m.
    En vieläkään osaa varmuudella erottaa ampiaista mehiläisestä.Lounais-Saksan radiolla on meneillään kampanja, missä he jakavat ilmaiseksi niittykukkien siemenpusseja. On absurdia, että kaupungeissa mehiläisille on ruokaa, mutta maalla ne näkevät nälkää. Pelloilta ja pientareilta on niin tarkkaan rikkakasvit myrkytetty. Mehiläisten kannalta tilanne on hälyyttävä. En vielä tedä, mitä EU on tänään päättänyt rikkakasvimyrkyn Glyphosaatin käyttöluvan jatkamisesta.Onneksi Suomessa on tilaa niin pienille pörriäisille kuin isoille villieläimillekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei minullekaan ole annettu mitään erityisiä kykyjä, mutta kunnianhimoa minulla on kyllä. Tai sanotaanko, että kilpailuhenkeä. Nykyään olen saanut onneksi sitä vähän taltutettua, mutta vieläkin se ilmenee ihan älyttömissä tilanteissa, kuten esim. soutulaitteessa salilla, jos viereisessä soutulaitteessa joku näyttää soutavan kovempaa. :-D

      Siis voi mahdoton, onko joku nainen tosiaan hypännyt 200 metriä hyppyrimäestä! Respektiä. Itse en uskaltaisi edes tulla mäestä alas – pienimmästäkään sellaisesta.

      Minulla on kanssa ongelmia ampiaisten/mehiläisten/kimalaisten tunnistamisessa. Viime viikolla kuvittelin tosin oppineeni tunnistamaan kimalaisen (se pörröinen), mutta noista kahdesta muusta minulla ei ole aavistustakaan, miten ne mahtaisi erottaa toisistaan.

      Surkealta kuulostaa mehiläisten tilanne siellä. Ihmisen toiminta on joskus kovin lyhytnäköistä ja itsekeskeistä. Onneksi Suomessa on sentään vielä mahdollisuus pörräillä kukissa.

      Poista

Kiitos kommentistasi. <3