Kaikissa tuoksuissa ei pitäisi pyöriskellä.


torstai 17. joulukuuta 2015

Huonosti käyttäytyvä vaimo

Nyt kun ruoasta kerran ruvettiin puhumaan, niin puhutaan sitten vähän lisää. Tuossa syksyllä kävi nimittäin sillä lailla, että meikäläinen joutui pääsi elämänsä ensimmäisen kerran Michelin-tähden ravintolaan.

Olimme päättäneet ukkelin kanssa aiemmin kyseisellä viikolla, että voisimme mennä perjantai-iltana syömään - siis ihan oikeaan ravintolaan, eikä minnekään Rax Buffetiin. Asia oli jäänyt auki, kunnes perjantaina ukkeli ilmoitti minulle, että hän oli varannut meille pöydän Demosta. Pahaa-aavistamattomana rupesin googlettamaan Demon ruokalistaa, jolloin tajusin, että kyseessä olikin vähän parempi paikka. Ruokalistaakaan ravintolassa ei ole, vaan ruokailijat voivat valita vain ruokalajien määrän (4, 5, 6 tai 7 ruokalajin menun). Se, mitä ruokalajit pitäisivät sisällään, olisi yllätys.

Minähän en mistään piperryksistä pidä, joten olin kovin epäluuloinen. Kysyinkin ukkelilta, pitäisikö minun syödä kotona jo etukäteen, ettei tarvitsisi ravintolasta ainakaan nälkäisenä lähteä. Ukkeli oli käynyt Demossa aiemminkin ja sanoi, että kyllä siellä nälkä lähtisi, mutta söin kuitenkin varuiksi omenan ennen lähtöä. En myöskään pidä pönöttämisestä, ja siinäkin suhteessa tuommoinen fiini ravintola epäilytti. Päätin lopulta kuitenkin unohtaa epäluuloni ja mennä ravintolaan avoimin mielin. Nauttisin kaikin siemauksin, kun nyt kerran oikein Michelin-tähden ravintolaan pääsisin! Päätin siitä syystä olla myös ottamatta ravintolassa ainuttakaan valokuvaa: keskittyisin ruokaan enkä syömistapahtuman dokumentoimiseen.

Ravintola oli tunnelmallisesti miellyttävä yllätys, sillä pönötyksestä ei ollut tietoakaan. Ihan tavallisen näköisiä ihmisiä Demossa näytti syövän - tai mikä nyt kenenkin mielestä on tavallisen näköinen ihminen. Otimme kuuden ruokalajin aterian viineineen, ja minä olin luonnollisesti täpinöissäni.

Ensimmäinen ruokalaji oli jokin keitto (en tullut kirjoittaneeksi edes ylös, mitä söimme), joka olikin oikein hyvää. Makuja keitossa oli paljon, mutta jollakin kummallisella tavalla maut sopivat hyvin yhteen, ja keitto oli oikein harmoninen kokonaisuus. (Asiantunteva ruokakriitikko täällä, hei. Smiley) Toinenkin ruokalaji oli ihan hyvä, ja aikaisin aamulla heränneenä arvostin erityisesti sitä, että ruoat tulivat pöytään suhteellisen nopealla tahdilla. Kunnes sitten muistaakseni toisen ja kolmannen ruokalajin väli venyi ja venyi: ei kuulunut juomia eikä ruokia. Minua alkoi nyppiä ja väsyttää, mutta yritin kuitenkin ukkelin takia käyttäytyä ihmisiksi ja olla järjestämättä 'naama norsunvitulla' -showta, joka käynnistyy aina joskus silloin, jos asiat eivät mene mieleni mukaan.

Naapuripöytäläiset olivat jämähtäneet samaan ruokalajiin kuin mekin, ja he kuuluivat pohtivan jo poislähtöä: voisiko aterian jättää kesken? Samaa olin itsekin jo miettinyt, sillä en todellakaan jaksaisi odotella jokaista jäljellä olevaa ruokalajia yhtä pitkään. Kaiken lisäksi kävi niin, että mitä enemmän söin, sitä enemmän aloin kaivata rehellistä ja yksinkertaista ruokaa, jossa on selkeät maut. Demon ruoissa oli minun makuuni aivan liikaa erilaisia elementtejä, ja kaikki se ruoan kanssa kikkailu alkoi ärsyttää. En välttämättä halua ruokaani esimerkiksi purjotuhkaa, jolla sotkee sormet, lautasliinan ja vielä epähuomiossa pöytäliinankin. Jotkin viinivalinnatkin olivat minusta ihan outoja. Mikään viiniasiantuntijahan minä en ole, mutta jotenkin minulle tuli sellainen olo, että tärkein kriteeri viinien valinnassa oli ollut erikoisuuden tavoittelu. Yhdenkin ruokalajin (taisi olla vielä pääruoka) kanssa tarjottiin makeaa viiniä, ja minusta yhdistelmä oli todella kummallinen. Yksi viini taas maistui yksinään ihan hyvältä, mutta kun sitä nautti ruoan kanssa, suuhun jäi saippuainen maku. Ei liene tarkoitus?

Otin minä Demossa lopulta yhden kuvankin. Kuva on vessasta, kun vessan seinällä ollut lausahdus oli minusta niin tilanteeseen sopiva.

Sinäpä sen sanoit, veikkoseni.

Yritin kuitenkin ajatella positiivisesti: ravintola sulkisi yhdeltätoista, ja siihen mennessä viimeistään pääsisimme kotiin, kun ei kai meitä nyt enää ravintolassa sulkemisajan jälkeen istutettaisi. Paljon vaille yksitoista kello ei ollutkaan, kun saimme vihdoin koko aterian syötyä ja laskun maksettua. Nälkä oli lähtenyt, mutta olo oli sellainen kuin olisin käynyt Linnanmäellä, ajanut kaikilla laitteilla ja saanut pääni totaalisen sekaisin. Ei siis voi sanoa, että kokemus olisi ollut hintansa väärti, mutta ainakin se oli ollut mieleenpainuva.

Kotimatkalla herkesin taksikuskin kanssa juttusille. Taksikuski kyseli, mitä mieltä olimme olleet Demon ruoasta, ja minä tietysti kerroin. Intouduimme puhumaan taksikuskin kanssa pihveistä ja siitä, millaista meidän mielestämme oli kunnon ravintolaruoka. Olimme yksimielisiä siitä, että yksinkertainen ruoka on parasta. Taksikuski suositteli minulle erästä nimeltä mainitsematonta lihakauppaa, josta saisi kuulemma parhaat lihat. Sanoinkin suuntaavani sinne heti seuraavana aamuna (en sitten kumminkaan mennyt). Ukkeli istui koko taksimatkan myrtsinä, ja minulle tuli jälkeenpäin kauhean huono omatunto. Kyllä ukkelilla on kauhea vaimo, kun tämä ei osaa arvostaa Michelin-tähden ruokaa ollenkaan vaan haukkuu sen lyttyyn taksikuskin kanssa!

Kotiruoka maistuikin Demon jälkeen taas muutaman päivän ajan oikein hyvin. Sain ruoanlaiton innoittajaksi viime viikolla postilakon pidättelemän paketin, jota olin odottanut kuin kuuta nousevaa. Paketissa oli kirja nimeltä Flavor Bible, jota olin aiemmin lainaillut kirjastosta.

(Kuvat ovat aika kökköjä, mutta minkäs teet, tällä valolla. Talvi on huonon valokuvaajan kulta-aikaa: aina voi syyttää huonoa valaistusta, jos kuvista tulee suttuisia.) 



Minultahan ovat ruoanlaittoideat aika usein hukassa, mutta jääkaapissa saattaa lojua kaikenlaisia omituisia tai vähemmän omituisia aineksia, joista pitäisi kokata jotakin. Reseptejä en aina jaksa ruveta etsiskelemään, kun se tuntuu jotenkin niin työläältä; useimmiten kaipaan vain pientä inspiraatiota, ideaa, sysäystä johonkin suuntaan. Flavor Bible on erinomaisen hyvä inspiraation tarjoaja, sillä kirja ei ole keittokirja, vaan makuyhdistelmien käsikirja: kirjaan on aakkostettu kaikki tavallisimmat ruoka-aineet, ja jokaisen ruoka-aineen alle on listattu sellaiset ainekset, joiden kanssa kyseinen ruoka-aines sopii hyvin yhteen. (Tietääkö muuten kukaan, onko vastaavanlaista kirjaa tehty suomeksi?)

Sopivia kumppaneita kesäkurpitsalle.
Mitäs votkan kanssa laitettaisiin?

Jos minulla on jääkaapissa esimerkiksi kaalia, kirja tarjoaa useita aineksia, joiden kanssa en ole kaalia ennen yhdistänyt mutta jotka kuulostavat hyviltä: omenasiideri, pekoni, juusto, piparjuuri, herkkusienet, pinaatti, soijakastike, ranskankerma, pekaanipähkinät, oliivit, katajanmarjat... (Pian onkin sitten päinvastainen ongelma: päässä on niin paljon ideoita, etten osaa valita, minkä niistä toteuttaisin. Smiley) Jos omat ideat eivät riitä, ei tarvitse kuin laittaa esimerkiksi kaali ja katajanmarjat googleen, niin johan google alkaa suoltaa mielenkiintoisia reseptejä. Tai jos minulla olisi persimoneja, voisin valita persimonin makupariksi esimerkiksi saksanpähkinät, granaattiomenan, kanelin, brandyn, punaiset rypäleet, karamellikastikkeen, kahvin, inkiväärin, vaahterasiirapin, prosciuton tai vaniljakastikkeen. Nyt alkoi tehdä vastustamattomasti mieli persimoni-saksanpähkinäkakkua!

Kirjan aineslistaus on yllättävänkin kattava - kirjassa on lueteltu vihannekset, hedelmät, kalat, lihat, juustot, mausteet, yrtit, alkoholit ja niin edespäin. Ilahduttavaa on myös se, että maailman eri keittiöiden ainekset on koottu yhteen, ja kaikki tunnetuimmat keittiöt ovat mukana. Kun harkitsin tämän kirjan ostoa, ensimmäiseksi piti tietysti tarkistaa intialaisen keittiön aineslista. Sen perusteella vähän tietäisin, onko kirja lainkaan luotettava, ja kannattaisiko kirja ostaa vai ei.



Intialaisen keittiön lista näytti ihan hyvältä: kaikki tärkeimmät ainekset näyttivät olevan listalla, ja monet ainekset oli vielä eritelty sen mukaan, käytetäänkö niitä enemmän Pohjois-Intiassa (esim. vehnä) vai Etelä-Intiassa (esim. kookos). Mikään kaikenkattava lista ei tietenkään ole, mutta siitä on ihan hyvä lähteä.

Aiempiin selkeisiin makuihin palatakseni, kirjassa on myös lista simppeleistä makuyhdistelmistä, jotka tuovat kunkin ruoka-aineen parhaat puolet esiin.

Yksinkertaisia avokado-yhdistelmiä.



Makuyhdistelmälistojen lisäksi kirja tarjoaa tietoa muun muassa ruoka-ainesten täyttävyydestä, makujen voimakkuuksista, kullekin ainekselle sopivasta valmistustavasta ja paljon muustakin.

Perunat ovat keskiraskasta syötävää, ja niiden maku on mieto.




Flavor Bible ei ole enää mikään juuri uunista pullahtanut kirja, sillä se on painettu vuonna 2008, mutta eivät kai nämä asiat niin helposti vanhaksi mene.

Taisin vähän innostua, ja lopetankin tämän epistolan nyt tähän. Kiitos ja näkemiin. Tämä lähtee nyt syömään!

18 kommenttia:

  1. En ole tälläisestä Flavor Biblestä ennen kuullutkaan, mutta vaikuttaa aika mielenkiintoiselta. Tuo ruokalistan monipuolistaminen olisi meillä ihan aiheellista. Olin viime viikolla Helsingissä työmatkalla ja tuskailen aina, että minne niitä asiakkaita voi viedä syömään ja jahkailun jälkeen päädyn samoihin (turvallisiin) paikkoihin. Joskus joku on ehdottanut näitä uudempia ja trendikkäämpiä paikkoja - valitettavasti en ole vielä oikein kivaan eksynyt. Pikku piperrykset, joista ei lähde nälkä tai luulen tietäväni etteivät vieraani niistä tykkää......ja tietysti loppujen lopuksi pakotan vieraani syömään jotain erittäin suomalaista - paistetut muikut....ajatuksella, että itselle jää enemmän. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On aina pienoinen riski mennä uuteen ravintolaan syömään, varsinkin jos ravintola sattuu olemaan kalliin puoleinen. Ukkeli käy ravintoloissa useammin kuin minä ja tietää onneksi ravintolat vähän paremmin, ettei tarvitse ihan sokkona syömään mennä.

      Mutta nyt minulla on kumminkin sinulle yksi ravintolasuositus. :-) Voin suositella lämpimästi Pompieria Esplanadilla (toinen Pompier on ilmeisesti Albertinkadulla). Olen itse syönyt siellä vain illalla, vaikka olen myös kuullut Pompierin lounasta kehuttavan kovasti. Kolmen ruokalajin päivällinen maksoi vain 39 euroa (vaikka ravintola on kuitenkin tyylikkään puoleinen ja erinomaisella paikalla), ja ruoka oli aivan älyttömän hyvää.

      Hyvä logiikka tarjota vieraille jotain erittäin suomalaista, josta jää itselle mahdollisesti enemmän. ;-D

      Poista
    2. Vastaava ravintola on myös OLO. Menu Matka
      ”Olo tunnetaan erityisesti elämyksellisestä parinkymmenen annoksen Matka-menusta. On lautasella sitten hurmaava pikku suupala tai isompi annos, tarjoilemme sen aina raaka-aineen tai sen kotipaikan tarinan kera.
      Menu ja annokset kehittyvät jatkuvasti, sillä niihin kelpaavat vain päivän parhaat raaka-aineet. Siksi ruokamme on aina spontaania, jännittävää ja yllätyksellistä.”

      Keittiöpäällikkö Jari Vesivalo

      Tänään
      Ruista ja tattia
      Yrttejä ja ruusua
      Maa-artisokkaa ja taimenen mätiä
      Kurpitsaa ja Västerbotten-juustoa
      Kananahkaa ja kananmaksaa
      Merirapua ja merirapuemulsio

      Siikaa ja kurkkua
      Emmer-mannaa ja poron sydäntä
      Hirveä ja luuydintä

      Leipää, valkosipulia ja olutta

      Muikunmätiä ja puikulaperunaa
      Merikrottia ja mustaa valkosipulia
      Purjoa ja kirjolohen mätiä
      Peuraa, maa-artisokkaa ja metsäsieniä

      Selleriä ja selleriä
      Tyrnimarjaa ja kyytönmaitojogurttia
      Pientä makeaa

      Poista
    3. Ukkeli on käynyt Olossa, ja se olikin yksi vaihtoehdoistamme. Parinkymmenen annoksen pituinen menu kuulostaa kyllä aika pelottavalta. En pysty ajattelemaan muuta kuin että kuinkakohan kauan niitä ruokia joutuu odottelemaan ja ravintolassa istumaan. :-)

      Poista
  2. Tuo Demon purjotuhka jo kertoo paljon. Jossain ruokaphjlemassa sitä tehtiin ja en kyllä käsitä miksi sitä pitää tehdä.

    Kirjasta olen kuullut, vaan en nähnyt, joten kiitos katsauksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen nähnyt purjo- ja muita tuhkia tehtävän ruokaohjelmissa; on kai jonkinlainen trendi nykyään. Muitakin “tv:stä” tuttuja ruokatrendejä Demosta bongasin. Minä olen pärjännyt myös hyvin ilman purjotuhkaa. :-)

      Poista
  3. Toi kirjahan kuulostaa mielenkiintoiselta, taidankin tilata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä ainakin ole tykännyt siitä.

      Poista
  4. Laitan tuon Pompierin korvantaka, kiitos. Kaikenlaiset hienot ja modernit kokeilut ei kiinnosta vatsaani eikä rahapussiani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen aina ollut samaa mieltä, että liialliset kikkailut eivät ole minun makuuni, ja mielipide vain vahvistui tuon ravintolakäynnin jälkeen.

      Poista
  5. Kääk. Voin vaan kuvitella, millaista olis ollut mennä mun miehen kanssa syömään kuuden ruokalajin illallista. En perusta semmoisista itsekään, koska olen niin perusjantteri, mutta ukko olisi varmaan heti alkupiperryksen jälkeen ilmoittanut, kuinka hän ei jaksa enää m i t ä ä n, koska on vatsa niin täynnä a) leipää b) maksalaatikkoa tai c) nakkeja.
    Ja sama homma joka kerta. Sen takia mua ei huvita kotonakaan paljon (ollenkaan) panostaa mihinkään ruuanlaittoon, koska mies ei koskaan voi odottaa syömättä siihen asti, että on valmista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on osat vähän toisinpäin – minä olen se, jonka mielestä ravintolaan mennään syömään eikä odottelemaan aina vain uusia ruokalajeja. Kolme ruokalajia vielä menee, jos ruoat eivät ole mitään piperrystä vaan rehellistä ruokaa, mutta kuusi on jo aivan liikaa.

      Meillä ukkeli hotkaisee kotona ruokansa viidessä minuutissa ja on välillä niin ajatuksissaan, että hädin tuskin tietää, mitä lautasella on, mutta ravintolassa tuo jaksaisi istua tuntikaupalla. Ihme tyyppi – pitäisi olla sama tyyli kautta linjan. :-)

      Poista
  6. Minä olen harkinnut tuota Demoa, mutta olen sitten aina jättänyt toistaiseksi väliin. Haluaisin itse päättää, että mitä syön. Tai vähintäänkin sen pääraaka-aineen. Kuvailusi perusteella saattaa jäädä Demo tulevaisuudessakin väliin.

    Omat ravintolsuosikkini ovat Yume (en tosin ole maistanut uutta ruokalistaa vieläkään) ja Pastor. Noiden lisäksi minuun vetoaa vuodesta toiseen Santa Fe ja uudempana Sandro.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen yleensä kanssa ollut aina semmoinen, että minun pitää saada päättää itse, mitä syön. Tuolla Demossa ruokalajien yllätyksellisyys ei kuitenkaan yllättäen haitannut yhtään. Kai se kuului asiaan, ja minäkin osasin asennoitua oikein. :-)

      Kiitos ravintovinkeistä, ovat varmasti tosi hyviä paikkoja kaikki. En ole käynyt noista kuin Santa Fessä, ja siitäkin on sata vuotta. Kaikista mainitsemistasi paikoista olen kuitenkin kuullut, ja varsinkin Sandrosta olen kuullut puhuttavan paljon hyvää. Toivottavasti pääsen pian itse testaamaan!

      Poista
  7. Ooh minkä mahtavan kirjan sait! Olen lukenut bloggaajien käynneistä Demosta mutta minulta se on jäänyt kokematta.Sitäpaitsi en minäkään oikein pidä tuosta että on ne tietyt annokset eikä voi valita listasta.,Hauska tuo kuva vessassa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirja on ollut kyllä tosi kiva – jopa meikäläisen ideaköyhä pää saa siitä ideoita. ;-D

      Mieluusti minäkin itse valitsisin annokset, mutta on tuollaisessa yllätysmenussa hyväkin puoli: kenellekään ei voi tulla ainakaan annoskateutta. :-)

      Poista
  8. Täytyy tunnustaa, että olen vähän nirppanokka. En tykkää hienostelusta. Tuollaiset ravintolat menisi siis minun kohdallani todennäköisesti ihan hukkaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on, että hieman hukkaanhan tuommoiset ravintolat menevät, jos ruokaa ei osaa arvostaa. Sama se on itselläni: kun en osaa arvostaa kokkien tekemiä "piperryksiä", joihin on kumminkin saattanut mennä paljon aikaa, on parempi pysyä poissa tuommoisista ravintoloista ihan kokonaan. Parempi mieli kaikilla osapuolilla.

      Poista