Kuusenpallona luoksesi pompin

Olemme taas kotiutuneet yhden joulun vietosta, ja täytyy sanoa, että joulu meni oikeastaan kaikin puolin mukavasti. En nääntynyt nälkään, tylsistynyt kuoliaaksi, joutunut istumaan pukin polvella tai kuuntelemaan yhtään joululaulua. Ainoa tapahtunut vahinko oli touhun tuoksinassa kaatunut amaryllis, mutta onneksi kukka oli niin vahvaa tekoa, että sille ei käynyt kuinkaan. Muutama lisäkilokin saattoi joulun aikana kertyä, mutta niin isoksi en sentään paisunut, etten olisi kuusenpalloon mahtunut.

Kuusenpalloselfie. Tätä ei kukaan muu ole varmaan vielä keksinytkään.

Joulurauhan julistusta katsellessani ajattelin, että siinä on taas yksi kummallinen ja aika masentavakin suomalainen tapa. Siellä ihmiset seisovat mustissaan milloin minkäkinlaisessa tihkusateessa kuuntelemassa litaniaa, jonka teksti sopi ehkä jonnekin 1950-luvulle mutta ei mielestäni enää 2000-luvulle. Tekstistä tulee sellainen olo, että suomalaisten tulee viettämän jouluaan pissi sukassa ja pelko persiissä: joulua ei saa missään nimessä erehtyä juhlimaan liian riemukkaasti. Joulurauhan julistuksen saisi mielestäni päivittää nykyaikaan sopivaksi - vai pitääkö ikivanhoja värssyjä toistaa vuodesta toiseen ihan vain siksi, että niin on aina ennenkin tehty? 

Ensimmäisen kerran elämässäni kuulin, että rakennus, josta joulurauha julistetaan, on nimeltään Brinkkalan talo. Siitä rupesinkin miettimään, liittyykö sanonta "päin prinkkalaa" jotenkin kyseiseen rakennukseen. Wikipedia tietää kertoa asiasta seuraavaa: "Sanonnan taustaksi on esitetty selitystä, jonka mukaan se on liittynyt sotaväkiosaston sulkeisharjoituksiin Brinkkalan talon edustalla. Tarinan mukaan yksi komennuksista kuului: ”Käännös Brinkkalaan päin!” Toisen tarinan mukaan äkseeräuksen johtaja kehotti yhtä miestä kääntymään ”vaikka päin Brinkkalaa”, kun tämä teki käännökset jatkuvasti väärin. Sittemmin sanonta on levinnyt laajalti suomen kieleen myös Turun seudun ulkopuolelle." Toisaalla taas väitetään, että sanonta olisi saanut alkunsa 1820-luvulla siitä, että joku olisi törmännyt Brinkkalan talossa järjestetyistä juhlista lähtiessään hevosvaunuillaan päin talon seinää.

Meillä oli ollut äidin kanssa tarkoitus mennä aattoyön messuun, joka alkoi kello 23.00, mutta olinkin niin väsynyt, etten yksinkertaisesti jaksanut. Olen ollut muutenkin iltaisin niin väsynyt, ettei ole ollut mitään toivoa valvoa pitkään. Asiassa ei sinänsä ole mitään pahaa, mutta olen vähän ihmetellyt, mistä moinen mahtaa johtua. Ehkä olen tullut vanhaksi?

Hautausmaalla tuli kuitenkin käytyä viemässä kynttilä. Samalla saimme ihailla harvinaista joulupäivän täysikuuta.

Muualle haudattujen muistoksi.

Vielä enemmän nukkumisvaikeuksia on ollut ukkelilla, jota on vaivannut kai jonkinmoinen jetlag. Yhtenäkin yönä heräsin kolmelta siihen, että ukkeli katsoi netistä jotain elokuvaa.

Arvovaltainen raati on kokoontunut maistelemaan Bolivian tuliaissuklaita.

Oli vähän hevimpää kamaa kuin suomalainen maitosuklaa!

Nallet jouluisina.

Säät vaihtelivat jouluna laidasta laitaan, mutta tulipahan taas nähtyä luonnon moni-ilmeisyys.

Jouluaatosta tuli kuin tulikin valkoinen, vaikka lunta ei paljon ollutkaan.

Joulupäivänä iski jo pieni tylsistyminen, joten piti lähteä katsastamaan Kiteen-tien varressa oleva jouluseimi.  Ukkelia ei tarvinnut kauan mukaan houkutella. Jouluseimellä käynti kuuluu jokavuotisiin perinteisiimme, mutta tänä vuonna seimi näyttäytyi hieman eri valossa, sillä kävimme seimellä vasta pimeällä.

Minulla olisi vielä hetki lomaa, ja olenkin miettinyt, että jotain kivaa pitäisi kyllä keksiä. Toisaalta voisin käyttää ajan hyödyllisestikin ja siivota esimerkiksi kaappeja, mutta onko siivoaminen loppujen lopuksi niin tähdellistä, etteikö se voisi odottaa vielä hieman kauemmin?