Déjà vu

En ole vielä tähän päivään mennessä päässyt selville siitä, olenko joulurutiinien ystävä vai vihollinen. Periaatteessa joulurutiinit (lahjanostosta jouluruokiin) ärsyttävät, mutta kyllä niissä rutiineissa jotain viehätystäkin on. Tulee jollakin tavalla turvallinen olo, kun pohditaan joulun ruokia tai joulusaunan ajankohtaa. Tänä vuonna rutiinit tuntuvat taas erityisen tervetulleilta, sillä viime joulunahan olimme pois Suomesta, road tripillä Amerikassa, ja jouluaattoaamuna ihmettelin öistä San Franciscoa.

Hassua, että rutiinit tuntuvat jollakin tavalla luovan joulun, kun totuus on kuitenkin se, että nyt aikuisiällä ei ole ollut kahta samanlaista joulua (lapsena joulut taisivat olla keskenään enemmän tai vähemmän samanlaisia?). Jouluja on vietetty erilaisilla kokoonpanoilla ja eri paikoissa, joinakin jouluina on käynyt joulupukki mutta useimpina ei, joskus on käyty joulukirkossa/ haudoilla ja joskus ei, jouluruokalajeja on vaihdeltu ihan kiitettävissä määrin, ja joskus joulua ei ole edes vietetty jouluna vaan esimerkiksi tammikuussa - tai kuten viime vuonna, joulua edeltävänä viikonloppuna.

Vaikka viime vuonna emme varsinaisena jouluna Suomessa olleetkaan, halusin kuitenkin juhlia joulua täälläkin jollain tavoin. Kävimme Amerikan-matkan alla vanhemmillani Itä-Suomessa, ja keksimme viettää valejoulua: juhlimme joulua kalenterijoulua edeltävänä viikonloppuna - jouluaatto oli muistaakseni 20. päivä. Panostin valejouluun enemmän kuin oikeaan jouluun konsanaan: kävin itse jopa hakemassa metsästä kuusenkin. Koska omalta tontilta ei ollut löytynyt sopivaa kuusta, piti laajentaa hakualuetta, ja metsään oli (sattuneista syistä) mentävä pimeällä. Pian löysinkin aivan täydellisen kuusen, ja sain sen sahattua taskulampun valossa poikki. (Harvoin pääsee kaupunkilainen sahaustaitojaan esittelemään.) En jaksanut enää rämpiä kuusen kanssa metsän poikki, vaan päätin kävellä tietä pitkin, kun eihän tiellä enää kukaan siihen aikaan ajaisi. Siinä tietä pitkin kuusi toisessa kädessä ja saha toisessa kädessä lontustaessani tajusin, että tielle oli kääntynyt auto ja että minun piti ehtiä kotipihaan, ennen kuin joutuisin auton valokeilaan. Tuskin olen koskaan ennen juossut kuusen ja sahan kanssa niin nopeasti kuin tuolloin.

Hyvällä tavalla yksi ikimuistoisimmista jouluista (huonolla tavalla ikimuistoisimpia jouluja ei viitsi muistella) on ehdottomasti se, kun ukkeli lähti joulupäivänä Intiaan. Jouluaaton vietimme Itä-Suomessa, mutta heti seuraavana päivänä - aikaisin joulupäivän aamuna - lähdimme vanhempieni kanssa viemään ukkelia lentokentälle. Ajoimme nelisensataa kilometriä aivan kaameassa kelissä (pyrytti sakeasti koko päivän), eikä yhdeltäkään radiokanavalta tullut mitään muuta kuin joulumusiikkia. Iskä oli suurimman osan aikaa auton ratissa, joten radion nappulatkin olivat hänen hyppysissään, ja kuuntelimme yhden päivän aikana niin paljon joulumusiikkia, että se riittää todennäköisesti koko loppuelämän tarpeiksi. Kävimme meillä kotona Espoossa, etsimme jostain syystä päivystävää apteekkia Mannerheimintiellä, veimme ukkelin lentokentälle, ja ajoimme taas ne samat kilometrit takaisin Itä-Suomeen. Matkalla pysähdyimme syömään ABC:llä ja tilasimme pizzaa. Myyjä naureskeli, että joko kyllästyitte jouluruokiin, kun tulitte pizzalle.

Eivät ole joulut enää säiden puolesta entisenlaisia. Kuva on vuodelta 2005; nyt lunta ei ole maassa juuri nimeksikään.

Mitään kovin kummoista tuona joulupäivänä ei tapahtunut, mutta silti se on jäänyt mieleen yhtenä parhaimmista joulumuistoista. Ehkä syynä on se, että olimme koko päivän tiiviisti yhdessä, ja hauskaakin meillä oli. Päivä oli muutenkin niin erilainen normaaliin joulupäivään verrattuna, että eihän tuo nyt voi oikein olla jäämättä mieleenkään. Erityisesti arvostan vanhempieni viitseliäisyyttä: että he viitsivätkin lähteä kanssani kyytimään ukkelia lentokentälle - joulupäivänä, siinä kaameassa kelissä. ♥

Ukkelista puheen ollen, hän saapui vihdoinkin toissapäivänä matkaltaan, jonka määränpäänä oli ollut Bolivia. (Hienosti arvattu, että Etelä-Amerikassahan ukkeli oli.) Alun perin hänen oli pitänyt tulla sunnuntai-iltana, mutta lento Santa Cruzista Madridiin oli ollut myöhässä, ja ukkeli oli myöhästynyt jatkolennoltaan. Niinpän hän joutui viettämään Madridissa ylimääräisen yön, ja matkallekin tuli pituutta kokonaisuudessaan 36 tuntia.

The eagle has landed.

Joulunviettoon ukkeli ei kuitenkaan vielä ehtinyt kanssani tulla, joten ajelin eilen yksikseni tänne Itä-Suomeen. Ukkeli tulee sitten illalla junalla perästä (jos muistaa).

Hyvin on jouluiset olosuhteet motarilla.

Koska ajelin yksikseni, käytin tilaisuuden hyväkseni ja pysähdyin taas Luumäellä Salpa-asemalla, joka pitää sisällään sodanaikaisia korsuja ja linnoituksia. Eihän siellä talvella ole mitään nähtävää, kun ei sisätiloihin pääse, mutta piti kuitenkin käydä tämä itse toteamassa. Samalla oli hyvä käydä vessa-asioilla luonnon helmassa - harvemmin sitä tuleekaan juoksuhaudassa kykittyä.

Olin käynyt Salpa-asemalla aikaisemmin kesällä, ja paikka oli ollut kertakaikkisen vaikuttava kokemus, mutta en tullut silloin jostain syystä laittaneeksi kuvia paikasta. Älkää pelätkö, en meinaa pilata kenenkään joulutunnelmaa ja laittaa nytkään kuvia sodanaikaisista korsuista, mutta joskus vielä sen teen.

Tässä kuitenkin muutama kuva yhden korsun ulkopuolelta:

Vielä on matkaa jäljellä.

Olen ollut hereillä puoli kuudesta asti (lomallakin on näköjään vaikea nukkua pitkään), ja odottelen tässä, että äitikin heräisi, niin pääsisimme työn touhuun. Tiedossa on laatikoiden tekoa, kinkun paistoa ja sen sellaista. Nuo tosin ovat äidin vastuulla, mutta on minun vastuullani sentään bataattilaatikon teko, kun olen sen alun perin jouluperinteisiimme tuonutkin. Lisäksi mietiskelin, että tekisi mieli leipoa jotain jouluista pullaa - ikään kuin meillä ei olisi muuten tarpeeksi syömistä.

Bataattilaatikosta tuli mieleeni, että voisin antaa tässä (omasta mielestäni) maailman parhaan bataattilaatikon ohjeen, jonka olen saanut joskus kokkikoulusta. Minusta tämä ohje on yksinkertaisuudessaan niin hyvä.

****

BATAATTILAATIKKO

1 kg bataatteja
100 g voita
50 - 100 g tummaa siirappia (alkuperäisessä ohjeessa vaahterasiirappia)
2 dl kermaa
suolaa, pippuria

Valmista kuten lanttulaatikko.

****

Olen valmistanut laatikkoa viimeksi kaksi vuotta sitten, ja hatarasti muistelen, että olen laittanut voita (ja ehkä kermaakin?) hieman vähemmän kuin ohjeessa käsketään.

Mutta nyt toivottelen kaikille oikein rauhallista, tunnelmallista ja herkullista joulua!

Nauttikaa täysin sydämin, älkääkä kuolko joulunpyhinä tylsyyteen!  
 

 t. Pukki