Kaikissa tuoksuissa ei pitäisi pyöriskellä.


keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Urani vakoojana

Toukokuun valokuvahaaste on osoittautunut paljon haasteellisemmaksi kuin kuvittelinkaan. Ajattelin, että kylläpä on helppoa: sen kun vain inspiroidun päivän sanasta ja otan aiheen tiimoilta jonkin hienon kuvan. Aivan.

Tehtävän vaikeellisuus todistaa taas vain sen, että en ole mikään luova ihminen - tai sitten luovuuteni on sellaista sorttia, joka toimii (tai ei toimi) silloin, kun itse haluaa.  

Maanantai 5. toukokuuta: kello 16.00 (4 pm)

Olin lenkillä, ja neljältä satuin olemaan tämmöisessä paikassa.


Kyseinen paikka löytyy Westendistä, jossa on Suomen - tai ainakin Espoon - ökyimmät talot. Olisi tehnyt mieli kuvata noita lukaaleja, mutta en kehdannut, ja vaikka olisinkin kehdannut, en olisi uskaltanut julkaista kuvia. Ties vaikka joku miljardööri olisi vetänyt herneet nenäänsä siitä, että hänen tupansa on laitettu internettiin. (Totta kai myös nämä Westendin pohatat seuraavat Kukkapilli-blogia.)

Aivan erityisesti olisi tehnyt mieli kuvata Kirsti Paakkasen kaunis talo, mutta kuten sanottu, en uskaltanut. Kiinnostuneet voivat käydä ihailemassa taloa vaikka täällä.

Mutta sattuipa eteeni kuitenkin tikka! Olen yrittänyt saada tikasta kuvaa jo vaikka kuinka kauan, ja nyt se oli ihan nenäni edessä, vieläpä melkein maan tasolla.


Koskaan ei kannata lähteä liikenteeseen ilman kameraa! 

Kuvasin myös koirien uimarannan, kun matkalla semmoinenkin oli.


En katsonut, oliko rannalla mitä palveluja, kuten esimerkiksi pukukoppeja ja suihkuja.

Haukilahden maamerkki, Haukilahden vesitorni, tallentui myös kameralle.


Vesitornin huipulla on Haikaranpesä-niminen ravintola, jossa olen monesti ajatellut käydä, mutta vielä en ole koskaan käynyt. 48 euron arvoinen lounas kun tuntuu aika tyyriiltä, vaikka kyllä noista maisemista kannattaa varmasti maksaakin. Mutta että noin paljon? Citymarketin kahvilassa saa syödä kympillä vatsansa täyteen, ja maisematkin ovat varmasti ikimuistoiset.

Tiistai 6. toukokuuta: alhaalta kuvattua (from down low)

Bongasin maasta tällaisen kotilon.


Tämä oli samalla vähän sellaista siedätyshoitoa, sillä inhoan kaikkea mönkivää.

Päivän bonuskuva:


Keskiviikko 7. toukokuuta: ylhäältä päin kuvattua (taken from above)

Minulle pitäisi oikeastaan myöntää tästä otoksesta Vuoden kuvaaja -palkinto, kun tässä kuvassa ovat kaikki esteettiset arvot niin kohdillaan.  


Päivän teema: ikkunanpesulla jännitystä elämään. Huomatkaa adrenaliinin eritystä lisäävät pienet yksityiskohdat, kuten johtokasa, joka on vesiastian alla, sekä liukkaat villasukat.

Tämän kyseisen ikkunan pesu ei onnistu kokonaisuudessaan jakkaralta käsin: jos haluaa saada lasin takareunankin pestyä, on pakko nousta ikkunalaudalle seisomaan. (Tietysti pöytääkin voisi siirtää, mutta eihän sitä jaksa tehdä, kun kerran ikkunalaudallekin pääsee.) Kun pesee ikkunoita villasukat jalassa, varmistaa ainakin sen, että saa pudotessaan lentävän lähdön.

Vesiämpärin olen kaatanut vain kerran aikaisemmin, eikä mikään sähkölaite (muistaakseni) edes hajonnut. 

Torstai 8. toukokuuta: sininen (blue)

En muka keksinyt mitään sinistä kuvattavaa, joten otin kuvan tästä suosikki-kirjanmerkistäni, jonka äiskä osti minulle viimekesäiseltä Valamon-reissultamme


Seuraavina päivinä näin sitten sinisiä autoja, sinisiä mekkoja, sinisiä mustikoita, sinistä taivasta, sinisiä kukkia jne.  Myöhäistä se on rypistää, kun... no jaa, olkoon.

Perjantai 9. toukokuuta: Lempi- (favourite)

Kävin näpsäisemässä kuvan yhdessä lempipaikoistani, kirjastossa.


Kannoin jo pienenä kirjastosta niin paljon kirjoja, että kassit ratkeilivat ja kirjat levisivät tielle. Aikuisena minulla oli aivan julmetun pitkä lukematon kausi, joka päättyi vasta viime vuonna. Iloitsenkin nyt siitä, että lukemisharrastus näyttää palanneen ihan jäädäkseen.

Viime aikojen mielikkikirjoja ovat olleet muun muassa Stefan Mosterin Rakkaat toisilleen, Khaleid Hosseinin Ja vuoret kaikuivat sekä Alan Spencen Puhdas maa. Inhokkeja puolestaan ovat olleet Hannu Raittilan Terminaali, Satu Taskisen Täydellinen paisti ja Grégoire Delacourtin Onnen koukkuja. 

Lauantai 10. toukokuuta: Puutarhassa (in the garden)

En itse omista puutarhaa, enkä viitsinyt lähteä etsimään sellaista mistään. Minä ja puutarhahommat sovimme muutenkin hyvin huonosti yhteen. Niinpä päätin piipahtaa kauppareissullani puutarhamyymälässä, ihan vain valokuvan toivossa. Tarjolla olisi ollut monenlaista tulppaania ja puutarhatonttua, mutta minä jäin ihmettelemään näitä puutarhakäsineitä.

 
Puutarhahommiin ei enää näköjään kelpaakaan mitkä tahansa rukkaset, vaan nykyään pitää olla kukertavan kikertävää, kuvioitua ja huomiovaloin varustettuja hansikkaita.


Kuinka ihmeessä näitä raaskii edes käyttää, kun eikös puutarhahommissa käsitellä multaakin?

Sunnuntai 11. toukokuuta: äiti (mother)

Ajattelin ensin käydä juhlimassa sunnuntaina äitiä Itä-Suomessa, mutta en sitten mennytkään. Menen joskus toiste, ja vähän paremmalla ajalla. Äidin sijasta otin kuvan tästä vanhasta valokuvasta, jossa äiti on minun ja Jekku-koiran kanssa. 



Oikeastaan minun olisi pitänyt ottaa kuva äitienpäiväkortista, jonka askartelin (tilapäisessä mielenhäiriössä) äidille. Kyllä olisi tämän blogin taso noussut sen myötä taas ihan uusiin ulottuvuuksiin. Mutta se korttihan lähti liikenteeseen jo ennen sunnuntaita, joten sitä ei olisi voinut enää sunnuntaina kuvata.

Maanantai 12. toukokuuta: valmis (ready)

Maanantaina pistäydyin Ikeassa, sillä tarvitsin lisää maustepurkkeja, ja olen tykästynyt sellaisiin Ikean pieniin purkkeihin. Uusia juomalasejakin oli tarkoitus katsella, sillä minua on alkanut tympiä tuo meidän sekalainen kokoelma: jokaista lasia on yksi tai kaksi, kun muut saman sarjan lasit ovat hajonneet. Ns. parempia laseja on paljonkin, mutta eihän niitä raaski käyttää.

Kiertelin Ikeassa piruuttani katselemassa, mitä siellä on nykyään tarjolla, ja olihan siellä vaikka mitä. Bongasin tämmöisen valmiin vaatesäilytysjärjestelmän, joka oli minusta aika kiva. Vöillekin oli omat naulakot ja koruille oma laatikko!


Säilytysjärjestelmää katsellessani tajusin, että kyllähän tuo systeemi näyttää kivalta ja ilmavalta, kun hyllyt ja henkarit ovat melkein tyhjät. Tuonne kun ripustaisi kaikki meidän rätit, niin lopputulos olisi vähän toisennäköinen.

Maustepurkit löytyivät, mutta ne juomalasit jäivät edelleen löytymättä. En ymmärrä, miten juomalasien ostaminen voikin olla niin vaikeaa! Lasit ovat aina väärän kokoisia, väärän muotoisia, väärän painoisia, väärän hintaisia tai muuten vain väärän näköisiä.

Tiistai 13. toukokuuta: minä vakoilen (I spy)

Taas jännitystä elämään!

Olin päättänyt mennä kauppareissun yhteydessä vakoilemaan ostoskeskuksen vieressä olevalle metrotyömaalle: edistyvätkö työt siellä vai eivät? (Metron valmistumisen viivästymisestä päätellen eivät.) Perhanan työmiehet olivat kuitenkin tilkinneet työmaan laidat niin peittoon, että eihän siellä mitään katseluaukkoja ollut.

Ostoskeskuksen parkkihallin kulmiin oli kuitenkin jätetty pienet tirkistelyaukot, jollaiseen nenäni tunkemalla saatoin suorittaa vakoilutoimenpiteet menestyksekkäästi.



Pieni raudoitustyömaa.

Kovin kauan en viitsinyt vakoilla, kun minulla oli sellainen tunne, että olin pahanteossa ja pelkäsin, että kohta joku vartijasetä tulee ja antaa piiskaa. Smiley

18 kommenttia:

  1. Tosi hieno tuo tikkakuva, onnittelut onnistumisesta :)
    Sen sijaan tuo ikkunanpesu näyttää just ihan kauheelta! Siis siinä mielessä, että ehkä yks pelottavimpia juttuja on seistä (jakkaralla!!!) auki olevan ikkunan edessä, kurotella ja ojennella ja alhaalla on tuommoinen pudotus...HUI!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi ei ole kuin tuo yksi ikkuna, jossa vaaditaan vähän keplottelua. Muiden peseminen onnistuu jo vähän turvallisemmissa olosuhteissa. :-)

      Inhosin ennen ikkunanpesua, mutta nykyään pesen ikkunoita ihan mielelläni. Intiassahan ikkunoita ei saanut pestyä ulkopuolelta kaltereiden takia ollenkaan, eikä se paska mua suuremmin haitannut, kunhan ikkunoista suunnilleen läpi näki. Mutta nyt kun on mahikset pestä, niin minähän pesen. :-D

      Poista
  2. Tuossa edellä tuli jominunkin mielipiteeni: kaunis tikka ja hyvin kuvattu! Huomasi kun jattelinkin sinua villasukat jalassa seisomassa.. ei, pois sieltä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tikalla on kyllä tosi hienot värit! Mahtaakohan väreillä olla joku tarkoituskin, kun on noin huomiota herättävän näköinen.

      Huvitti, kun ajattelin ennen ikkunanpesua, että pitää muistaa ottaa villasukat pois jalasta. Vasta sitten kun jälkeenpäin katselin tuota kuvaa, tajusin, että siinähän ne olivat olleet jalassa koko ajan. :-)

      Poista
  3. On kylla mahtava tikkakuva! Olisi kiva kuulla millaiselta Suomi tuntuu İntian jalkeen, oletko sopeutunut sinne hyvin, onko ikava jotain Intiasta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on ilmeisesti vieläkin jonkinlainen Suomi-kuherruskuukausi meneillään. Olen ihan hurmiossa Suomen luonnosta, ja muutenkin tuntuu, että täällä(kin) on niin paljon näkemistä, että yksi ihmisikä ei riitä. Hassua sinänsä, että kaikki nämä jututhan ovat olleet täällä aina, mutta mä en ole vain tajunnut katsella. Ulkomailla olo ilmeisesti opettaa. :-)

      Intiasta ei ole ikävä muuta kuin appivanhempia. Heitä olisi joskus kiva päästä näkemään. :-)

      Poista
  4. Täähän oli kiva kun teit haasteen heti kerralla kaksi viikkoa yhtäaikaa. Hienoja ideoita! Minäkin olen miettinyt olisinko ottanut osaa, mutta kuvia ei ole tullut napattua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin olen huomannut sen olevan aika vaikeaa, että joka päivä pitää muistaa ottaa kuva. Aina meinaa unohtua! Ja sitten on näitä väen vängällä keksittyjä kuvauskohteita, jotka juuri ja juuri liittyvät päivän teemaan. :-)

      Poista
  5. Oletpas taas saanut kuvattusa tosi hyvin eläimiä,etenkin tuota tikkaa.Kiva haaste! ja noista IKEAn hyllyistä olen haaveillut...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo hyllyt oli kyllä ihan kivat, mutta niitä varten pitäisi hankkia isompi kämppä.;-D

      Poista
  6. Tulisitko peseen meidan 16. kerros parvekkeen lasit kun olet noin rohkea? Isanta juuri uusi kotivakuutuksen, eli perintoa vahtaavat sukulaisetkin saisivat jotain jos ja kun nuo villasukat lipsahtaisivat kaiteelta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, no mikä ettei. Kiva jos saisi sukulaisetkin samalla jotain iloa. :-D

      Poista
  7. No pahus. Kuvat loppui kesken :). Olisin mieluusti katsellut lisää, kun oli noin mielenkiintoisia otoksia.
    Ikkunanpesukuvan tosin jouduin kelaamaan äkkiä piiloon, koska mulla on korkeanpaikankammo. Alkoi heti ikävästi vihloa jalkapohjista, kun vaan kuvittelinkin itseni laudalle liukastelemaan. Hui.

    Sulla on muuten ihan hirmu teräviä kuvia. Kiva katsoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että tykkäsit. :-)

      Mulla ei ole (ilmeisestikään!) korkean paikan kammoa, mutta ahtaan paikan kammo on. En olisi sitä muuten tiennyt, mutta joskus savusukellus- ja pelastautumisharjoituksissa se tuli hyvin selväksi. :-D

      Poista
  8. Tämähän onkin kiva ja haastava haaste. Mäkin inhoan etanoita enkä voisi siksi niitä syödäkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haastava on, ja pääasiassa ihan kivakin!

      Mä olen syönyt etanoita muistaakseni kerran, ja ihme kyllä ne oli mun mielestä ihan hyviä. Muuten en olisi uskaltanut ehkä maistaa, mutta ukkeli melkein pakotti. Se on kovasti etanoiden ystävä ja suositteli niitä. :-)

      Poista
  9. Vai tuolta se metrotyömaa nykyään näyttää! Tämäpä olikin hauska.

    Ja tikka! Westendissä! Eikä! Olen asunut tuolla päin viisi vuotta enkä kertaakaan nähnyt minkäänlaista tikkaa, en itseasiassa ole koskaan nähnyt luonnossa muuta tikkaa kuin kerran palokärjen. :D No mutta minä en olekaan mikään luontevin luonnossaliikkuja, mekastan varmaan liikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tuolla metrotyömaalla hirveästi näytä tapahtuneen, vaikka kyllähän siellä varmasti on tapahtunut aika paljon. Mutta kun työt ovat tuossa jamassa, niin ei ole ihmekään, jos metro päästään ottamaan käyttöön vasta vuonna 2017.

      Juu, siinä se tikka oli ihan kävelypolun vieressä. Onkohan universumilla jotain osuutta asiaan: nyt kun olen alkanut kiinnostua linnuista, niin tikkojakin putoilee eteeni. :-D Mä en edes tunnistaisi palokärkeä; täytyypä lähteä googlettelemaan.

      Poista