Jos mies sanoo tekevänsä jotain, hän kyllä tekee sen. On ihan turha muistutella asiasta puolen vuoden välein.


torstai 28. marraskuuta 2013

Missä ovat halvimmat munat?

Sain vinkin Numbeo-nimisestä sivustosta, josta löytyy kattava luettelo hintatietoja maailman eri kaupungeista ja maista. Koska tykkään tehdä kaikenlaisia analyyseja ja vertailuja, poimin Numbeon tietokannasta kahdeksan kaupunkia eri puolilta maailmaa ja vertailin niiden hintatasoa. Päätin laittaa vertailuni tulokset teidän lukijoiden kiusaksi iloksi tänne blogiinkin.

Numbeo toimii vapaaehtoisperiaatteella, eli kuka tahansa voi lisätä tietokantaan tietoja. Olin tästä syystä ensin hieman epäluuloinen Numbeon suhteen, sillä hintojen todenperäisyys riippuu ihan hintojen lisääjästä. Kaiken lisäksi hinnat saattavat vaihdella paljonkin tuotteen merkistä ja ostopaikasta riippuen. Helsingin ja Hyderabadin hintoja katseltuani totesin niiden kuitenkin pitävän aika hyvin paikkansa, joten ehkä muidenkin kaupunkien hinnat ovat suunnilleen oikeat? Vaikkeivät hinnat aivan sentilleen tarkkoja olisivatkaan, niin ainakin niistä pystyy päättelemään kunkin paikan hintatason noin suunnilleen.

Alla oleva kartta on Numbeon sivuilta, ja siitä näkee aika helposti yhdellä silmäyksellä, missä on kallista ja missä on edullista: mitä tummempi punainen täplä, sitä kalliimpaa; mitä tummempi vihreä täplä, sitä halvempaa.




Kalleinta näkyisi noin yleisesti ottaen olevan Keski- ja Pohjois-Euroopassa sekä Australiassa ja edullisinta taas Itä-Euroopassa ja Intiassa.

Valitsin kahdeksaksi vertailukaupungikseni Helsingin, New Yorkin, Melbournen, Hyderabadin, Kapkaupungin, Lontoon, Sao Paulon sekä Tokion. Nämä ovat kaikki väkirikkaita kaupunkeja (paitsi Helsinki) eri maanosissa, joten arvelin vertailun olevan siinä suhteessa reilu.

Kalleimmat paikat olen merkinnyt taulukkoihin punaisella, halvimmat vihreällä. Hinnat ovat kaikki euroina.  (Hinnat on käännetty kunkin maan valuutasta euroiksi, ja koska en halunnut pyöristää desimaaleja, luvut näyttävät vähän kummallisilta.) Valitettavasti kaikki kaupungit eivät mahtuneet sivulle yhtä aikaa, joten piti jakaa taulukko kahtia.


Helsinki New York Melbourne Hyderabad
Ravintola-ateria kahdelle* 60 55,20 53,50 5,90
Maito, 1 l 1 0,97 1 0,45
Vaalea leipä, 500 g 2 2,20 2 0,26
Kananmunat, 12 kpl 2,25 2,2 2,67 0,53
Luuton kanafilee, 1 kg 11,5 5,7 8 2,1
Omenat, 1 kg 2 3,24 2,67 1,65
Perunat, 1 kg 1 1,47 2 0,24
Vesipullo, 1,5 l 1,9 1,47 1,67 0,3
Paikallinen olut, 0,5 l 2,5 1,47 3 1,41
Savukeaski (Marlboro) 5,35 9,57 12 1,18
Taksilla ajaminen/1 km 1,52 0,92 1,2 0,18
Polttoaine, 1 l 1,69 0,78 0,98 0,88
Sähkö-, vesi- ym. kulut ** 79,69 110,46 133,46 17,68
Kuntosalijäsenyys, 1 kk 60 66,28 46,80 11,79
Leffalippu 12 9,94 12,03 1,77
3 mh:n asunnon vuokra keskustassa 1800 3682 2005 235
3 mh:n asunnon vuokra kesk. ulkop. 1200 2209 1337 118

* Kolmen ruokalajin ateria keskitasoisessa ravintolassa
** Sisältää kuukausittaiset sähkö-, vesi-,  lämmitys- ja jätekulut 85 neliömetrin kokoiselle asunnolle.


Kapkaupunki Sao Paulo Lontoo Tokio
Ravintola-ateria kahdelle 21,62 31,85 60 36,07
Maito, 1 l 0,72 0,9 1,2 1,44
Vaalea leipä, 500 g 0,63 1,27 1,2 1,44
Kananmunat, 12 kpl 1,37 1,27 2,81 1,59
Luuton kanafilee, 1 kg 3,96 3,19 8,41 7,21
Omenat, 1 kg 1 1,7 2,16 4,33
Perunat, 1 kg 0,72 1,27 1,26 2,16
Vesipullo, 1,5 l 0,86 0,64 1,2 1
Paikallinen olut, 0,5 l 0,83 1,19 1,8 1,95
Savukeaski (Marlboro) 2,16 1,8 9,30 3,17
Taksilla ajaminen/1 km 0,72 0,96 2,61 2,13
Polttoaine 0,88 0,86 1,68 1,08
Sähkö-, vesi- ym. kulut 65,14 63,71 182,91 144,29
Kuntosalijäsenyys, 1 kk 25,23 47,78 60 72,14
Leffalippu 3,39 6,53 12 12,99
3 mh:n asunnon vuokra keskustassa 865 1274 3123 2020
3 mh:n asunnon vuokra kesk. ulkop. 577 796 1922 1136

Hinnoissa minut yllätti lähinnä se, ettei niissä ollut kuitenkaan tuon enempää hajontaa. Elintarvikkeet näyttävät esimerkiksi olevan aika samanhintaisia kaikkialla - paitsi Hyderabadissa, jossa elintasokin on muihin kaupunkeihin verrattuna alhaisempi. Tästä syystä oli ehkä vähän epäreilua edes ottaa Hyderabad mukaan vertailuun, mutta halusin sen kuitenkin vertailuun mukaan, itsekkäistä syistä tietenkin. Hyderabad on - eikä mitenkään yllättäen - lähes joka suhteessa edullisin, kun taas kalleudessa on paikkojen välillä enemmän hajontaa. Ihmettelen kyllä joitakin Intian hintoja: en esimerkiksi tiedä, mistä saa luutonta kanaa kahdella eurolla. (Anoppi saattaisi hyvinkin tietää!) Vuokratkin näyttävät minun silmääni vähän alhaisilta, samoin kuin kuntosalijäsenyyden hinta.

Kasvikset (tai ainakin vertailussa olevat peruna ja omena) näyttävät olevan kalleimpia Tokiossa, mutta koska Tokio on samalla suunnalla kuin Etelä-Korea, en hirveästi yllättynyt. (Muistan Terhin joskus kirjoitelleen, kuinka järkyttävän kalliita omenat Etelä-Koreassa ovat.) Kana (tai broileri) taas on kalleinta Suomessa, ja minusta tuntuu, että sen hinta on noussut ihan viime aikoina todella paljon. Kun Intiasta tultuani halusin ensimmäisen kerran ostaa luutonta broileria, meinasin pyörtyä hinnan nähdessäni. Vai muistanko vain väärin, ja onko se ollut aina yhtä kallista?

Tuloksia katsellessani olin hieman järkyttynyt siitä, kuinka kallista asuminen New Yorkissa ja Lontoossa on. New Yorkin hintataso olikin jo minulle entuudestaan tuttu, sillä ukkelin veli asuu Manhattanilla, ja siellä saa maksaa asumisesta itsensä kipeäksi. Suomen asumiskustannukset tuntuvat kovin alhaisilta näihin kaupunkeihin verrattuna. New Yorkin luvuissa ihmettelin suuresti myös edullista polttoainetta - voiko polttoaine maksaa siellä todellakin vain 78 senttiä litralta, vai onkohan tuo luku väärin? Kalleinta polttoaine on Suomessa ja Lontoossa, mikä ei kyllä hirveästi yllättänyt (tai Lontoo ehkä vähän).

Olin kuvitellut Australian olevan kallis paikka, mutta ihan kaikkein kallein paikka Australia ei taida kuitenkaan olla, ainakaan näiden lukujen perusteella. Tupakkaa ei Australiassa kyllä kannata polttaa, sillä aski Marlboroa näyttää maksavan huikeat 12 euroa! Kyllä loppuisi suomalaisiltakin tupakointi varmasti aika äkkiä, jos laitettaisiin askille tuommoinen hinta. Tai sitten ei.

Elinkustannusten lisäksi kävin vielä kurkkaamassa Numbeon rikollisuus-, saaste- ja liikennelukuja. Korkein rikollisuusindeksi on Guatemalalla, jota seuraavat Caracas Venezuelassa ja Johannesburg Etelä-Afrikassa. Olisin osannut sijoittaa Venezuelan aika korkealle, mutta en olisi arvannut Guatemalan olevan niin rikollinen paikka, vaikka Annika juuri Guatemalan aseista kirjoittelikin. Intian Noida on listalla yhdentenätoista - mistähän tämä mahtaa johtua?

Saasteisin paikka näiden tilastojen mukaan näyttää olevan Lucknow Intiassa. Minä olisin saattanut veikata Lucknow'n tilalle jotakin Kiinan kaupunkia tai edes jotain toista Intian kaupunkia. Toisena tuleekin Kiinan Guangzhou ja kolmantena Kathmandu Nepalissa. Kathmandun saasteisuus tuli sekin minulle suurena yllätyksenä.

Liikenneindeksiin lasketaan mukaan muun muassa liikkumiseen kuluva aika, päästöt sekä liikenteen yleinen sujuvuus, ja korkein liikenneindeksi löytyy (hieman yllättäen) Istanbulista. Tervisiä vaan sinne Minelle, joka juuri sijoitti Istanbulin liikenteen Istanbulin vähiten ikävöityjen TOP 10 -listan kärkeen. Istanbulin jälkeen listalla tuleekin sitten kova kolmikko Intiasta: Mumbai, Pune ja Kolkata.

Olisihan näitä juttuja kiva vatvoa vaikka kuinka pitkään, mutta ehkä tämä riittää nyt tällä erää.

Nyt lähden lenkille PIMEÄÄN. Smiley

30 kommenttia:

  1. Istanbulissa polttoaine on kalliimpaa kuin Suomessa! Autoilu on täällä todella kallista. Julkisilla pääsee edullisesti ja kätevästi, mutta odotahan vain kun juutut ruuhkabussissa ruuhkaan. On muuten vastenmielistä hommaa. Tänään taas kokeilin ja muistin, että en todellakaan tule kaipaamaan sitä lajia:). Kiitos siis näistä terveisistä, jotka luin tässä kahvini ääressä ruuhkabussista selvittyäni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpäs näköjään onkin. Siellä ei varmaan hirveästi viitsi ylimääräisiä ajeluja tehdä, ellei sitten tosiaan halua maksaa itseään kipeäksi ja viettää aikaansa ruuhkassa. Tervetuloa vaan (sitten joskus) Suomen puolityhjille teille. :-)

      Poista
  2. Rakastan (vaikkei suomeksi niin saisikaan sanoa asioista) tilastoja! Tosin mitä vanhemmaksi tulen sitä kriittisemmin suhtaudun tilastojen laatijoihin ja niiden mutkia pakosta suoristavaan ilmaisutapaan. Tieto on lisännyt tuskaa :D Tässähän sitten vierähtääkin loppupäivä Buenos Airesin hintoja silmäillessä, uh oh...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että löytyy toinenkin tilastofriikki! Vallan rattoisaa ajanvietettä. :-)

      Poista
  3. No tamahan oli mielenkiintoinen sivusto, pitaakin syventya, kiitti vinkista ja hyvia vertailuja!

    VastaaPoista
  4. Hei kiitti vinkistä, tällä vertailusivullahan mä surffaan koko lopppu illan! :-D

    VastaaPoista
  5. Mielenkiintoinen sivusto ja vertailu. Jäin heti miettimään Buenos Airesin hintoja ja millähän kurssilla niitä vertaillaan maailmalla. Virallisen kurssin mukaan kaikki on kallista, mutta mustan pörssin (ja ainoan normaalin ihmisen saatavissa olevan) kurrsin mukaan hinnat olisivat suht alhaisia. Venezuelassa on varmasti sama ongelma kun kursseja löytyy yhtä monia kuin sormia.

    Tämä tuo vähän pohjaa mun Guatemala-teksteille kun harva oikeasti ymmärtää maan todellisuutta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota samaa minäkin mietin, että joissakin maissa hintaan vaikuttaa ihan hirveästi se, mistä tuotteen ostaa. Suomen hinnoissa on paljon vähemmän hajontaa, vaikka kauppojen omat tuotteet (Rainbow, Pirkka jne.) saattavat ollakin hieman halvempia kuin muut tuotteet, mutta esim. Intiassa hinnat saattavat olla isoissa marketeissa moninkertaiset pikkupuoteihin verrattuna.

      Guatemalan rikollisuus oli mullekin yllätys, vaikka olinkin saanut jo hieman tutustua siihen blogisi välityksellä. :-)

      Poista
  6. Kallista on Helsingissä, juu. Tuo Noida vaikuttaa paikalta jossa ei taatusti asu yhtäkään sellaista "tavallista intialaista" joka ei kuulu etuoikeutettuun 25 %:iin väestöstä, tavikset tulevat varmaan sinne vaan palvelustöihin aamuisin, ja kun se on noussutkin sinne niin äskettäin niin tuskinpa siellä on mitään kovin perinteistä intialaista nähtävää ja tuskinpa käyttäisin aikaani siellä käymiseen jos Intiaan pääsisin. Mutta olisi hauska päästä sinne tietokonetuolimatkalle joku päivä jos vaikka sinä päädyt sinne kameroinesi :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noida ei ole minullakaan niiden paikkojen listalla, joissa tekisi mieli Intiassa käydä. Mutta eihän sitä koskaan tiedä, vaikka sinne joskus vielä päätyisi. Ja kameran otan sitten takuuvarmasti mukaan. :-D

      Poista
  7. Ihme ettei Helsinki ollut tuon kalliimpi? Ja kanan hintaa ihmettelen minäkin. Enkä edes osta mitään luomua tms. parempaa, vaan ihan sitä tehotuotettua broileria.

    Mitähän saasteita tuossa on mitattu, maaperän, ilman, vai mitä? Jotenkin vaan en voi uskoa, että ilmansaasteet voivat olla missään Kiinan suurkaupunkeja pahempia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä Helsinki näyttäytyy tässä vertailussa suhteellisen edullisena siitä syystä, että tulin valinneeksi mukaan kaupunkeja, jotka ovat Helsinkiä kalliimpia?

      Minäkin ostan ihan normaalia broileria, enkä kyllä ymmärrä, miten se voi olla niin kallista. Nyt saisi kyllä joku asiantuntija selittää. :-) Muutenkin Suomessa tulee ihan hirveä ikävä Intian ruoan hintoja.

      Minäkin olisin kuvitellut Kiinan suurkaupunkien olevan maailman pahiten saastuneita. Kävin vähän lueskelemassa Lucknown saasteista ja saastuneisuuden määrittelytavasta yleensä, ja ilmansaasteisiin nuo tulokset ilmeisesti lähinnä perustuvat. Veden saastuneisuus vaikuttaa sekin, mutta ilmanlaatu on kuitenkin se tärkein mittari.

      Poista
    2. Eli jos siis joskus sinne Intiaan pääsen, niin pitää muistaa kiertää Lucknown kaukaa!

      Poista
    3. Niin olen tehnyt minäkin - tosin ihan vain siitä syystä, että en ole koskaan sinne suunnalle eksynyt. :-)

      Poista
  8. Nyt kyllä löysit koukuttavan sivuston sillä minäkin tykkään tehdä tuollaisia hinta-analyyseja,jotka aikoinaan olivat myös osa työkuvaani-.Mä luulin että Caracas oli se vaarallisin kaupunki,mutta olen kai katsonut vähän vanhempaa listaa.Vaarallinen se oli silloin kun siellä asuin;yksi tuttu oli kidnapattu (mutta selvisi,onneksi suvulla oli millä maksaa lunnaat) ystäväpariskunnan veli,johon minäkin olin tutustunut,murhattiin kun ei suostunut antamaan autoaan eli siihen malliin....Nyt täytyy mennä tutkimaan noita tilastoja;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui kamala, en kyllä ikinä uskaltaisi asua Caracasissa! Vaikuttaakohan siellä asiaan semmoiset tekijät, kuten että missä päin liikkuu tai miten varakkaalta näyttää? Ajattelisin, että jos on hienot autot ja merkkivaatteet, niin ehkä rikoksen kohteeksikin joutuu helpommin.

      Poista
    2. Tiettyjä alueita tulee välttää tai ei ainakaan mennä niihin yksin ja parasta pitää korut ja kalliin näköiset jutut piilossa....Caracaksessa on hienoja alueita joissa voi olla vähän turvalllisemmin mutta sitten monella alueella joutuu olemaan varovainen....Kaikki talotkin on korkeiden rauta-aitojen takana.Myös kerrostalot....

      Poista
    3. Kiitos selvennyksestä, Jael. Korkeat aidat ovat tuttuja Intiasta, vaikka niitä harrastetaan siellä ehkä hieman eri syistä. Tietysti turvallisuuden takia myös.

      Poista
  9. Vau, mielenkiintoista, kiitos tästä katsauksesta! :) oih ja voih miten suomalaisena voikaan lomailla Intiassa...ei tarvi noita ravintolalaskuja pelätä ;) Vai Katmandu on noin korkealla tuolla saasteisuudessa, enpä olisi minäkään arvannut. Onkohan ne Kiinan suurien kaupunkien tilastot sen verran hyvin piilossa jossain etteivät näy tässä vertailussa? Olisin minäkin uskonut niiden sijoittuvan kärkipalleille. Vaikka jossain lukemassani Intia-kirjassa heittivät papat toisilleen ylävitosia kadulla kun Delhi oli juuri ohittanut Mexico Cityn maailman saasteisimpana kaupunkina :D tiedä sitten mitkä kriteerit siinäkin oli ollut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Intiassa ulkona syöminen on tosiaan ihan älyttömän halpaa. Tosin on niitä kalliitakin ruokapaikkoja, esim. hienoimpien hotellien buffetissa saa maksaa ateriastaan helposti parikymppiä euroissa per henkilö. Ja kun ei sitä ruokaa kumminkaan jaksa niin kauheasti syödä, tulee sellainen olo, että kannattiko maksaa. Intiassa minuun iskee aina nuukuus, kun tiedän, miten halvalla jossain muualla olisi voinut syödä. :-D

      En tiedä, mahtaisivatko Kiinan saasteet olla jotenkin muulta maailmalta piilossa. Eihän sitä koskaan tiedä.

      Haha, intialaiset ne löytävät juhlan aihetta kaikesta, vaikka sitten siitä, että ollaan saastetilastojen kärjessä. :-D

      Poista
  10. Tosi mielenkiintoinen postaus (ja listaus)! On ne hedelmät vaan täälläpäin ihan huikeissa hinnoissa. Mutta toisaalta, kyllä Japanin ja Korean välillä on suuriakin eroja, yleensä niin, että Japani on huomattavasti kalliimpi: taksilla ajaminen on Koreassa puoli-ilmaista, kun taas Japanissa käsittääkseni ehkä Suomen hinnoissa. Samoin ruoka on Japanissa paljon kalliimpaa: Koreassa ravintolasta selviää hermojaan (ja suurimpia seteleitä) menettämättä. Mutta yksi juttu (ainakin) on Japanissa halvempaa: golf! Etelä-Koreassa golf on to-del-la suosittua, ja kierroksesta saa pulittaa ainakin 100 euroa per henki, joskus lähemmäs kahtakinsataa. Että semmonen "köyhän ihmisen harrastus" täällä päin... :) En vaan ymmärrä, mistä korealaiset normaalituloiset oikein nipistävät nuo golfiin kuluvat rahat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoisia eroja Korean ja Japanin välillä! Jotenkin sitä tulee täältä Suomi-vinkkelistä helposti ajateltua, että hinnat saattaisivat olla maissa hyvin samansuuntaiset, kun maat sijaitsevat niin lähellä toisiaan.

      Hihii, jos golfrahatkin nipistetään niistä muista menoista, kuten ne merkkilaukkurahatkin. ;-D

      Poista
  11. Olin tulossa meuhkaamaan mistä mahtaa johtua bensan järkky hinta suomessa, olen luullut että se on kallista kaikkialla (mutta ei näköjään olekaan) vaan sitten näin loppuhymiösi ja se vei kaiken keskittymiseni itse aiheeseen :D Tsempit tulevillekin lenkeille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisi mennä vähän mustan huumorin puolelle. :-)

      Minä pohdin kanssa suomalaista bensan hinnan muodostumista, ja täältä löytyi siihen aika hyvä kaavio. Kyllähän se maksaa, kun yli puolet bensan hinnasta on veroja. Grrrr.

      Poista
  12. Mielenkiintoista! Melbournen ravintolahintaa hiukan ihmettelen, sillä ulkona voi syödä todella edullisesti ja hyvin. Koska ravintoloita ja ulkonasyöjiä on huimasti, kilpailu on kovaa ja toimii tietenkin syöjän eduksi (nam!). Onkohan noissa joku kriteeri tuon ulkonasyömisen suhteen (paikan fiiniys, juomat, jälkiruoat?) että olisi vertailukelpoista, vai onko joku kumman keskiarvo kyseessä joka paikan kohdalla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä tarkemmin noista ravintola-aterian kriteereistä, muuta kuin että määritteenä on "kolmen ruokalajin ateria kahdelle keskitasoisessa ravintolassa". Tuo on tietysti aika tulkinnanvarainen käsite - kuka käsittää minkäkin keskitasoksi. Nuo luvut ovat tosiaan keskiarvoja, ja Melbournen ravintolahinnoissa näyttäisi olevan sen verran hajontaa, että ne vaihtelevat 40 ja 66 euron välillä.

      Poista
  13. Kommentti tuosta New Yorkin polttoaineesta: ei tosiaan ole väärin, ellei sitten pikkasen yläkanttiin. Muistaakseni viime viikolla tankkasimme bensaa noin $3,30/gallona-hintaan, mikä on euroiksi ja litroiksi käännettynä vaivaiset 0,65 eur / litra. Ero selittyy sillä, että autokeskeisessä USAssa bensalla ei ole ALV:tä ja muitakin veroja kertyy vain 0,10 eur / litra, kun taas Suomessa kuten monessa muussa EU-maassa litrassa bensaa on veroa euron verran. Ja sitten mietitään, minkä takia amerikkalaiset kulkevat bensasyöpöillä jättiautoilla ilman pienintäkään mielenkiintoa rajoittaa autoilua... Itse siis pidän Suomen bensaverotasoa parempana niin kaupunkisuunnitelulle, ympäristölle kuin ihmisten terveydelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tiedosta! Yritinkin aikaisemmin katsella netistä polttoaineen hintoja Amerikassa, mutta en muistanut, että siellä käytetään tuota gallonaa, ja hinnat jäivät minulle arvoitukseksi. Tämä selvensi paljon. :-)

      Noin kun asiaa ajattelee, niin on tosiaan parempi, että bensa on kallista. Kyllähän se halpa polttoaine kannustaa autoilemaan, ja päinvastoin.

      Poista

Kiitos kommentistasi. <3