Jos mies sanoo tekevänsä jotain, hän kyllä tekee sen. On ihan turha muistutella asiasta puolen vuoden välein.


perjantai 18. lokakuuta 2013

Oletteko leipuri, kun olette ihan sen näköinen?

Kävin taannoin kierrätyskeskuksessa, ja vaikka kuinka olin päättänyt olla menemättä ilmaistavaraosastolle, sieltä minä kumminkin itseni taas löysin. Minulla on kirjoja ihan tarpeeksi, mutta kierrätyskeskuksen ilmaiskirjat ovat minulle ihan vastustamaton houkutus. Suuri osa kirjoista on huttua, mutta joukossa saattaa joskus olla helmiäkin. Tällä kertaa löysin kaksi helmeä, tai oikeastaan aarretta: Käytöksen kultaisen kirjan vuodelta 1955 ja Käytös- ja tapatiedon vuodelta 1977.

Kyseiset opukset ovat tarjonneet minulle jo monta viihdyttävää hetkeä. Välillä olen nauranut, ja välillä olen ollut erittäin kummissani. Erityisesti 70-luvun kirjan teksti tuntuu paikoitellen sellaiselta, että ei voi muuta kuin ihmetellä, miten sellaista on edes julkaistu. Kirjassa on samantyylinen opettavainen ja kaikkitietäväinen muka-hauska sävy, joka oli 70-luvun Avotakoissakin, joten ilmeisesti 70-luvulla harrastettiin tuollaista kirjoitustyyliä. Olisikin kiva tietää, onko holhoava kirjoitustyyli jotenkin vaikuttanut sen ajan ihmisiin, ja jos on, niin miten. En oikein ymmärrä, mihin tällaisella tyylillä on pyritty.

Tämä juttu peräisin vuoden 1977 Käytös- ja tapatieto -kirjasta, jossa annetaan neuvoja suomalaisille matkailijoille, sekä kotimaan että ulkomaan matkailua varten.

Kuva: Pitäjänmäki muistelee.


Passin hakemisesta:
"Passikuvasta on tullut vitsi, ihmiset esiintyvät niissä yleensä hurjimmillaan, katse kankeana, suu hämmentyneesti vinossa. Ja kuitenkin tämä kuva edustaa passinhaltijaa ja hänen persoonallisuuttaan koko maailmassa. On siis syytä hankkia passiinsa sellainen otos, ettei se joka kerta passia avattaessa ole kuin nyrkinisku silmään."

Junamatkailusta:
"Tupakoitsemattomat ymmärtävät sijoittua tupakoitsemattomien osastoon, eikä heidän siis tarvitse singota ympärilleen tuomitsevia katseita. Noudattakaa kohtuutta varatessanne tavaroillenne tilaa hyllyiltä tai penkin alta. Me tunnemme takuulla verkkokassityypin, joka siirtelee joka koukkuun ja naulakkoon hyntteitään, lukuisia käsipakaasejaan, narulla sidottuja pakettejaan ja vyöryttää lopulta tonninpainoisen matkalaukkunsa meidän tuliterän agentinsalkkumme päälle. Tällaista hirviötä varten ei VR:n säännöissä vielä ole hillitsevää pykälää, ikävä kyllä.

Lasten kanssa matkustavat pitäkööt huolen siitä, etteivät heidän jälkeläisensä riehu tuhon enkeleinä joka paikassa. Kirkuva, juonitteleva tenava on koko vaunuosaston kauhistus. Lapselle on varattava leikkikaluja tai viihdykettä mukaan, tai muutoin on vaisusti kestettävä happamet mielipiteet lapsenkasvatuksesta.

Kaikenlaiset havainnot kanssamatkustajien ulkonäöstä tai vaatetuksesta on parasta pitää omana tietonaan. Ei liioin ole syytä mennä arvailemaan - ainakaan ääneen - vastapäätä istuvan herran ammattia. Hän saattaa loukkaantua, jos häneltä kysytään "oletteko leipuri, kun olette ihan sen näköinen". Hän on kenties revolverisorvaaja tai kirurgi, ja tahtoisi olla sen näköinen.

Ravintolavaunu on tarkoitettu asiallista ruokailua eikä tuntikausien istuskelua varten. Ruokalistaan on parasta olla tyytyväinen eikä ruveta ehdottelemaan mitään hätkähdyttäviä kulinaristisia konstailuja. Junan keittiötilat ovat pienet, ja lisäksi henkilökuntaa on aivan liian vähän hanhenmaksalla kuorrutettuja pihvejä loihtimaan."

Kuva: Helsingin Sanomat.


Laivamatkustamisesta:
"Laivamatkustamisessa pätevät suurin piirtein samat säännöt kuin junassa matkustamisessakin. Luonnollisesti laivalla on enemmän tilaa, eikä matkustaja joudu yhtämittaisen ja rasittavaksi käyvän toisten huomioon ottamisen kanssa sillä tavalla tekemisiin.

Laivoissa on useimmiten seisova pöytä lämpimine ruokineen. Mitään ei piiloteta käsilaukkuun tai taskuun iltapalaksi. Voitte olla aivan varma, että laivan henkilökunta on huomannut jokaisen kätkemänne kananmunan ja pöytäliinan peitossa tehdyn voileivän. He eivät ehkä pidätä teitä ruokasalin ovella poistuessanne, mutta katsovat kyllä sillä silmällä. - Miksi olla ahne ja tyhmä. Tehkää eväät kotonanne!

Merimatkailun heikko puoli on - merisairaus. Pahoinvoinnin ajaksi on parasta piiloutua hyttiinsä. Olkaa syömättä - kaikkihan tulee ylös kuitenkin. Merisairaan on tarpeetonta yrittää urheasti pystyssä pysymällä kerätä sympatiaa. Kukaan ei jaksa ihastua vihertäväkasvoisesta, voivottelevasta olennosta, joka sitä paitsi saattaa pelkällä olemassaolollaan aiheuttaa epidemian. Kohta ovat kaikki läsnäolijat yhtä vihreitä."

Kuva: MTV3.


Lentomatkailusta:
"Lentäminen ei ole ylellistä - kaukana siitä. Ellei sitten matkusta ensimmäisessä luokassa Vip-henkilönä ja nauti kaikesta mahdollisesta lentoyhtiön kehittämästä huomaavaisuudesta.

Totuus lentomatkailusta on suurin piirtein tällainen: Teillä on jälleen kerran liikaa kantamusta. Lyijynraskas käsipakaasi, pari muovikassia - ostitte varmuuden vuoksi tullivapaata juotavaa ja tupakkaa. Päällystakki, sateenvarjo. Lentoemäntä ei kiirehdi ottamaan huostaansa tavaroitanne - hänellä näyttää olevan muuta tekemistä. Yritätte sulloa tavaroita istuimen alle, aivan liian ahdas. Hyllylle saatte useimmissa lentokoneissa panna vain takkinne. Istutte epämukavasti polvet kiinni leuassa. Ruokalistaa ei näy mailla eikä halmeilla, sen sijaan luette lentokoneen turvaohjeet. Lehtisessä hymyilevä nainen esittää, kuinka käyttäydytään pakkolaskun aikana. Teitä kehotetaan pakkolaskun hetkellä ottamaan tekohampaat suustanne, kengät jalastanne, vapauttamaan kiristävä kauluksenne ja käyttäytymään hillitysti. Teitä puistattaa, vanha tuttu lentopelko iskee.

Heti nousun jälkeen lentoemäntä kiirehtii laskemaan edessänne olevan istuimen selkänojaan kiinnitetyn tarjottimen alas. Nyt tarjoillaan lounas. Eteenne lennätetään tarjotin, joka on sullottu täyteen muovikoteloita ja sellofaaniin käärittyjä ruokailuvälineitä. Leipä on muovipussissa. Ruokana on pihvi, pyöreitä perunoita ja papuja. Salaatti on omassa pienessä kulhossaan, juusto omassa tahmeassa muovikelmussaan. Vieressänne istuu kaksi muuta matkustajaa. Voitte liikuttaa käsiänne vajaat kymmenen senttiä sivuille päin. Tästä syystä jätätte puolet pihvistänne syömättä."

 Lentomatkailusta edelleen (kuinka asennoidutaan lentomatkaan oikein):
"Ensinnäkin luopukaa kaikista iloisten yllätysten haaveista. Hyvin todennäköistä on, ettei kohdallenne osu suurta seikkailua. Häikäisevä filmitähti ei istu vieressänne, eikä lentoyhtiö tervehdi teitä, miljoonannetta asiakastaan, riemukkain lahjoin.

Lentoemännillä on paljon työtä. Uskokaa pois, he osaavat ulkoa kaikki kertomisen arvoiset kaskut. He hymyilevät miehille lähinnä siksi, että miehetkin ovat lentoyhtiön asiakkaita. Hymykuoppa lentoemännän poskessa ei merkitse sitä, että hän olisi lääpällään jokaisesta nipistyksestä. Vain ani harvoin johtaa lentomatka lentoemännän ja miesmatkustajan kihlaukseen.

Älkää ruvetko riehumaan, jos matkatavaranne katoavat. Sellaista tapahtuu lähes jokaisella lentovuorolla. Toivottavasti muistitte panna matkalaukkuunne nimi- ja osoitelapun. Kenties jokin muun värinen matkalaukku kuin harmaa olisi parempi. New Yorkin lentokenttien kadonneiden matkatavaroiden hallissa on 70 000 harmaata, tavallista matkalaukkua, joille ei löydy omistajaa."   

Kuva: The Sidney Morning Herald.


Hotellimajoituksesta:
"Jos välttämättä halusitte valita halvimman mahdollisen hotellin, älkää hämmästykö, jos perillä havaitsette joutuneenne seitsemänteen kerrokseen huoneeseen, jonka avoimesta ikkunasta näkyy jättiläiskokoinen kellotaulu. Viereinen rakennus on kirkko. Havahdutte joka puoli- ja täysitunnein jättiläiskellon lyönteihin. Hotellin halpuudella on aina selitys - vaikka sen sijainti olisi kartalta katsottuna ihanteellinen, saattaa syy olla juuri edellämainitunlainen.
Hotellihuoneen siivoaa siivooja. Teidän ei itse tarvitse sijata vuodettanne. Se on turhaa, lakanat vaihdetaan joka tapauksessa. Älkää kylväkö tavaroitanne sikin sokin huoneeseen. Vaatekaapissa ja pöytien laatikoissa on yllin kyllin tilaa niille.
Esittäkää toivomuksenne hotellin henkilökunnalle ystävällisesti ja asiallisesti. Minkäänlainen mahtailu ja isottelu ei mene perille. Täällä te ette huijaa ketään. Hotellin henkilökunta on kokenutta ja oppivaista väkeä. Vaatetuksenne, käytöksenne, kielitaitonne ja passinne kertovat teistä kaiken. Parhaita asiakkaita henkilökunnan kannalta ovat määrätietoiset, lyhytsanaiset ja asialliset. Tietenkin lisäksi sellaiset, jotka antavat runsaasti juomarahaa. Liiallinen tuttavallisuus on pahasta. Siivooja tai ravintolan hovimestari ei pidä siitä, että häntä taputellaan hartioihin. He ovat ammattiylpeätä väkeä ja haluavat, että heitä kohdellaan sen mukaisesti.

Juomarahan antamisen taito on opittava. Ei ole mitään järkeä sirotella kolikoita pöyhkeästi ympärilleen. Ette osta arvonantoa sillä. Antakaa kohtuullisesti, eleettömästi. Jokaisesta todellisesta palvelusta. Muuan tapa saada hyvä palvelu osakseen on antaa reilut juomarahat etukäteen. Varsinkin amerikkalaiset liikemiehet suosittelevat tätä tapaa. Ja siinä on itua. Ei kukaan muistele teitä hellyydellä, jos lähdön hetkellä pudotatte heidän kouraansa kiitettävän summan. Jos sen sijaan osoitatte anteliaisuutta ensimmäisellä kerralla, he elävät tulevaisuuden toivossa. Olette ikään kuin kultakaivos heidän silmissään, älkää tuottako liian suurta pettymystä, kohtuuskin ilahduttaa heitä.

Usein on järkevää syödä ainakin yksi ateria hotellissa. Menette siis hotellin ravintolaan. Tarjoilija tuo ruokalistan, pyydettäessä myös viinilistan. Älkää tulkitko hänen katsettaan miksikään. Hän ei välttämättä vaadi teitä tilaamaan talon kalleinta ruokalajia. Hän on tottunut kitsaampiinkin asiakkaisiin kuin te. Jos tilasitte viiniä, käyttäydytte viininmaistajan oppaan mukaisesti: Tarjoilija lorauttaa tilkan viiniä lasiinne. Maistatte sitä, ja ellei se ole suorastaan etikkaa, käännätte vilpittömän katseenne tarjoilijaan ja sanotte: "Se on hyvää."

Älkää näpistäkö hotellin pyyheliinoja tai vaateripustimia. Jokainen joka näkee myöhemmin uimarannalla allanne pyyhkeen SHERATON HOTEL, tekee omat, teille epäedulliset, johtopäätöksensä."  

 Kielitaidon puutteesta:
"Sanakirjat auttavat. Aina kannattaa matkalle ottaa sanakirja, ellei taida yhtään maan kieltä. Lisäksi on olemassa elekieli. Jos joudutte tilanteeseen, jossa kukaan ei ymmärrä toistensa kieltä, puhukaa omaa äidinkieltänne sen sijaan, että portugalilaisen vuoristokyläläisen kanssa yrittäisitte sitkeästi tulla toimeen saksaksi, jota hän ei osaa sanaakaan. Äänenpainot kertovat paljon ja lisäksi viittomakieli ja ilmeily, mimiikka. Puhuessanne omaa äidinkieltänne käytätte vaistomaisesti äänenpainoja, jotka saattavat tehdä teidät ymmärretyksi. Kynää ja paperia mukaan: vaikka teillä olisikin todistuksessa kuutonen piirustuksessa, osaatte toki piirtää vuoteen kuvan silloin, kun etsitte majapaikkaa Tiibetin paimentolaisten parissa."

Kotiinpaluun jälkeen:
"Ulkomaanmatkasta kerrotaan, totta kai, jälkeenpäin. On otettu filmiä ja kasa dioja. Ne täytyy näyttää tutuille. Näyttäkää pois, mutta harkitkaa, kannattaako kovin kerskailla mahtavilla ulkomaanmatkoillaan esimerkiksi neljän lapsen leskiäidille, jolla ei koskaan ole mahdollisuutta itse päästä näkemään vieraita maita.

Älkää liioin olko tietävinänne kaikkea Jugoslaviasta, vaikka vietittekin siellä viikon. Olettehan joskus itsekin tavannut tyypin, joka kovaäänisesti pröystäillen leveilee Pariisin tuntemuksellaan ja vielä sotkee kuluneita ranskankielisiä fraaseja. Ärsyttävää."

Kuva: The Telegraph.

24 kommenttia:

  1. Kiitos kun jaksoit kirjoittaa tänne näin pitkät pätkät! Olen vähän kateellinen sinulle noista löydöistäsi. Minä käyn joskus kyläsaaren kierrätyskeskuksessa mutta en koskaan löydä sieltä yhtikäs mitään. Eräs toinen kierrätyskeskus lapsuudenkotini lähellä taas on tupaten täynnä ihanaa romua mutta saan sinne tosi harvoin kyydin.

    Tämä kirjoitustyyli on kyllä ihan omaa ärsyttävää luokkaansa. Joskus vanhoja lehtiä lukiessa tekisi mieleni melkein henkisesti tintata naamaan noita kaikenkattavan kyynisiä toimittajia jotka tuolloin ovat olleet valloilla tietty tupakka suupielestä roikkuen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen käynyt Kyläsaaren kierrätyskeskuksessa kaksi kertaa, ja kummallakin kerralla siellä oli minusta pelkkää roinaa (toisella kerralla mukaan lähti kyllä yksi lipasto, joten kai siellä muutakin kuin roinaa oli :-D). Espoon kierrätyskeskuksessa on joskus ollut hyvinkin mielenkiintoista tavaraa – erityisesti astiaosastolla – mutta nyt viime aikoina valikoima on ollut aika surkea. Johtuu varmaankin siitä, että kierrätyskeskus on muuttamassa viikon päästä - ehkä keskuksessa on haluttu pitää tavaramäärä pienenä. Harmittaa kun keskus muuttaa aika syrjäiseen paikkaan, jonne ei ole läheskään yhtä hyvät kulkuyhteydet kuin tähän nykyiseen.

      Minua alkaa näitä 70-luvun juttuja lukiessa melkein suututtaa: keitä nuo kirjoittajat oikein kuvittelevat olevansa?! Jotenkin yhdistän tämmöisen kirjoitustyylin mielessäni miehiin, ja ajattelin, että tämäkin tapakirja on varmaan joidenkin ylimielisten ukkojen kirjoittama. Mutta vielä mitä: tekijöinä näyttivät olevan Anu Seppälä ja Anu Virkkunen. :-)

      Poista
  2. Aika hauskat löydöt! Kierrätyskeskukset ovat kyllä aikamoisia aarreaittoja ja on kyllä huvittavaa lukea noita entisajan tekstejä.Kiitos taas mielenkohotuksesta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus kierrätyskeskuksissa voi tehdä kyllä mielettömiä löytöjä! Silloin ajattelee, että kuinka joku on voinut hylätä tuommoisen aarteen. Vaikka se on tietysti onni aarteen löytäjälle. :-)

      Poista
  3. Ihan loistavia aarteita, kiitos kun jaksoit jakaa nama! Mua nauratti ja kylla vahan arsytti, no varmasti on tallainen holhous tehnyt tekosensa, tastakö syysta suomalaiset tuon ajan kasvatit ovat monesti edelleen hattu kourassa ulkomailla asenteella anteeksi kun olen olemassa, ettei vaan ketaan hairita ja arsyteta? :) Mutta tuon ajan teksteissa ei ole kosiskeltu lukijoita, minua arsyttaa nykyisin kun kaikkien lehtien kolumnit ovat samantyylisia eika niissa uskalleta sanoa monestikaan mitaan suoraan, pelataan heti etta loukataan. Suoraa puhetta mutta aika kaameetahan tuo on...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä mietin tuota ihan samaa, että onko tällainen tyyli mahtanut vaikuttaa 70-luvulla kasvaneiden itsetuntoon ja siihen, millaisena suomalainen matkailija itsensä maailmalla näkee. Luojan kiitos tyyli on muuttunut, vaikka sekin on totta, että nykyajan kirjoitukset ovat hyvin hajuttomia ja mauttomia. Kukaan ei uskalla kokeilla mitään erilaista. Muistan kun Me Naiset –lehden Epäolennaiset-palstasta nousi taannoin lehden yleisönosastolla pienimuotoinen kohu. Palstalla suomitaan ajankohtaisia tapahtumia huumorilla, joka on joskus hyvinkin sarkastista, ja tyyli on Suomessa aika uusi, tai minä en ainakaan ole ennen siihen törmännyt. Jotkut olivat ihan kauhistuneita, että ei tällaista saa kirjoitella, mutta toiset taas (itseni mukaan lukien) ottivat palstan ja uudenlaisen tyylin ilolla vastaan.

      Poista
  4. He,he!Uusi uljas maailma: Helsinki-Vantaan lentoaseman terminaali 1 valmistui 1969 ja Frankfurt Airport´in terminaali 1972. Sitä ennen lennettiin propellikoneilla väliaikaisista parakeista, mutta esim. Porissa oli jo ihan oikea lentoaseman rakennus. Tottakai "maalaisjunteille" piti selittää miten tuossa uudessa maailmassa piti käyttäytyä. Selttäjät olivat tottakai oppikoulun käyneitä ja ns. hyvin toimeentulevia palkannauttijoita- itsensä ylempiarvoisiksi tuntevia, ja kansakoulunkäyneitten lukijoitten katsottiin tarvitsevan holhoavaa opetusta. 1970-luvulla oli vielä myös kansakoulunopettajaseminaareja ja kansakoulunopettajia kutsuttiin kansankynttilöiksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi apua, että oikein kansankynttilöitä. :-D Olen minäkin tuon termin joskus kuullut, mutta en ole osannut yhdistää sitä kansakoulunopettajiin. Toivottavasti eivät palaneet molemmista päistä. :-)

      Voisikohan tämä kirjoitustyyli sitten johtua siitä, että Suomessa oli (ilmeisesti) 70-luvulla siis hyvinkin selvä luokkajako, ja sivistyneiden piti tehdä ero itsensä ja ja alemman luokan kansalaisten välillä hyvinkin selväksi? Tuntuu nykyajan ihmisestä ihan käsittämättömältä, kun eihän 70-luvusta ole ajallisesti niin pitkä aika. Ehkä teknologia, globaalistuminen ja muut tekijät ovat muuttaneet meitä enemmän kuin tajuammekaan.

      En nyt millään saa mielestäni tuota mielikuvaa propellikoneista ja parakeista. :-) Propellikoneita taidetaan käyttää kotimaanlennoilla vieläkin. Intian sisäisessä liikenteessä niitä näkee paljonkin, ja on aina yhtä jännittävää istua semmoisessa ja miettiä, että mitä jos tuo propelli lakkaakin pyörimästä...

      Poista
  5. Hih, tosi hauskaa luettavaa! Minäkin olen aina ihmetellyt tuota vanhaa mahtipontista kirjoitus- ja puhetyyliä, joissa vanhoissa kotimaisissa leffoissakin käytetään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt mulle tuli hirveä himo katsella suomalaisia vanhoja leffoja – mitähän kaikkea kivaa niistä löytyisi? Olisi myös kiva verrata suomalaisia ja ulkomaisia saman aikakauden leffoja. Tässäpä onkin puuhaa viikonlopuksi. ;-D

      Poista
  6. Olisikohan tuo kirjoitustyyli valittu kuitenkin hauskuttamaan lukijoitten valtaosaa, heitä, jotka tuohon aikaan tuskin ulkomaille olivat matkustaneet ja joista on hauska virnuilla rikkaammilleen ja heidän törttöilyilleen. He voivat nauttia siitä ajatuksesta että itse sitten ainakin ovat fiksumpia sitten joskus jos on varaa matkustaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama ajatus tuli minullekin ensimmäiseksi mieleen, mutta kun lueskelin kirjaa muutenkin kuin vain matkustamisen osalta, totesin, että sama tyyli jatkui kautta linjan aina naisten vapautusliikkeen seuraamuksista kotiapulaisen palkkaamiseen.

      Tässä esimerkiksi pätkä kappaleesta “Älkää jännittäkö”:

      Olemme hyvin nousukaismaista kansaa. Jäykistelemme ja mahtailemme aina kun siihen on tilaisuus. Rakastamme mahtipontisuutta, pidämme puheita, joissa ei ole yhtään ainoata inhimillistä sanankäännettä tai sutkautusta. Kun selluloosatehtaassa odotetaan vieraita, kestävät järjestelyt kaksi viikkoa ja sinä aikana vintin ikkunatkin pestään, johtajan työhuoneen verhot uusitaan ja paikallisen ravintolan keittiömestarille ilmoitetaan, että vain paras ja kallein – fasaanipaisti timanttineula takapuolessa – tulee kysymykseen illallispöydässä.

      Sitten vielä toinen virastoissa asioimisesta:

      Virastokieli on lyhyttä, asiallista ja tehokasta. Parhaimmillaan. Käytännössä kaikki ontuu. Asiakkaat ovat monisanaisia, sähläävät ja änkyttävät. Virkailijat ovat hermostuneita. Vaatii vielä vuosikymmenen ennen kuin opimme asioimaan kitkatta.

      Ja niin edelleen. :-)

      Poista
    2. Jos tämä tyyli on noin yleistä ja sitä esiintyy paitsi kirjoissa myös alan lehdissä, niin ehkäpä se vastasi silloista yleistä huumorintajua. Eli aikalaiset eivät ehkä kokeneet sitä holhoavana tai itseään osoittelevana kuten me jälkipolvet, vaan pitivätpähän vaan nokkelana vitsailuna.

      Poista
    3. Hyvin mahdollista. Jos kyse oli huumorista, niin on mielenkiintoista huomata, miten korostuneessa asemassa se tuolloin oli, kun sitä piti tunkea ihan joka paikkaan. Nykyään kun asiallisuus taitaa olla valttia.

      Poista
  7. Voi tsiisus mitä tekstiä. Itkeäkö vaiko nauraa?!? :D Tää oli kyllä ihan paras "Vain ani harvoin johtaa lentomatka lentoemännän ja miesmatkustajan kihlaukseen."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kihlausjuttu huvitti minuakin kaikkein eniten. Piti lukea se vielä oikein toiseenkin kertaan, että luinko nyt aivan oikein. :-D Ehkä lentoemot ovat olleet joidenkin herrojen villien päiväunien kohteena, mene ja tiedä. :-D

      Poista
    2. Ainakin Suomen ekat lentoemännät valittiin miltei kuin missikilpailussa. Kauneus oli se mitä heiltä haettiin...

      Poista
    3. No nyt on ainakin tyyli muuttunut: ukko aina valittaa, että Finnairilla on kaikkein vanhimmat ja kurppaisimmat lentoemännät. ;-D

      Poista
  8. Tosi hauskaa tekstiä. Huvitti nuo passikuvaohjeet, nykyäänhän ei saa missään tapauksessa hymyillä passikuvassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Passikuvakuvaus on vielä kaiken lisäksi aika osuva: sopii ainakin minun passikuvaani. :-D

      Poista
  9. Nämä olisi tietenkin pitänyt lukea ENNEN matkaa, mutta ehkä osasimme silti käyttäytyä. Nyt ainakin muistan, että en ole tietävinäni kaikkea matkakohteesta, enkä pröystäile sillä neljän lapsen leskiäidille. (Elllei hän satu lukemaan blogiani?)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä kanssa luulen, että pärjäsitte hyvin ilman ohjeitakin. :-)

      Poista
  10. Voi apua miten kamalaa tekstiä! Kertakaikkiaan. Miten voikin olla noin alentava ja ahdistava sävy? Tekstissähän suurinpiirtein painotetaan, että tietäähän lukija nyt varmasti miten mitätäön ja tietämätön hän on.Kyllä ne ulkomaalaiset vain ovat parempia ja tietävät kaiken, elähän nyt sinä pieni suomalainen kuvittele olevasi yhtään mitään heidän silmissään. Kyllä käy sääliksi näitä ohjeita noudattaneita suomalaisia, mutta luojan kiitos, että ajat ovat muuttuneet ja jokaisen sallitaan ajattelevan itse ja myöskin arvostavan itseään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja kun tosiaan tuo sävy ei rajoittunut pelkästään matkustusohjeisiin, vaan koko tapakirja oli täynnä tuota samaa sävyä, vaikka olisi ollut mikä aihepiiri. On kyllä vaikea ymmärtää, miten 70-luvulla on voitu sietää tuollaista tyyliä, mutta ehkä se oli olevinaan silloin hauskaa? Mikä sota siitä syttyisikään, jos joku kirjoittaisi nykypäivänä noin. :-D

      Poista

Kiitos kommentistasi. <3