Ei niin pientä putkea, ettei reikää keskellä.


perjantai 5. huhtikuuta 2013

Naamarikirja

En ole Facebookissa enkä twiittaa. Sen verran olen kuitenkin näiden sosiaalisen median muotoja sivusta seurannut, että meinaan natista vähän tästäkin aiheesta.

En voi olla hämmästelemättä sitä, mitä kaikkea ihmiset Facebookiin kirjoittelevat. Suuri osa Facebook-päivityksistä näyttää olevan tyhjän jauhamista, kirjoittelua vailla minkäänlaista asiasisältöä. Joskus päivitykset naurattavat, joskus ne aiheuttavat myötähäpeää, ja joskus tuntuu suorastaan siltä, että kirjoittajan todellisuudentaju on hämärtynyt. Ei kai kukaan oikeasti kuvittele olevansa niin kiinnostava, että muut haluavat tietää hänen elämästään kaiken? "Laitan kohta saunan lämpiämään." "Kulta avasi äsken skumppapullon, ja kohta juhlitaan viikonlopun alkua." "Pitäisi siivota ja pestä ikkunat, mutta kun ei millään viitsisi." "Lenkillä jo aamuviideltä; kyllä nyt on hyvä mieli!" Onko ihan kaikesta pakko raportoida? Minua ainakin nolottaisi kirjoitella mokomia asioita muiden ihmisten luettavaksi, koska tuntisin itseni tyhjäpääksi, jolla ei ole mitään järkevää sanottavaa. Ajattelevatko naamakirjalaiset olevansa maailmankaikkeuden keskipisteitä, joiden ympärillä koko muu maailma pyörii? 

Tällaiset älyttömät päivitykset näyttävät olevan niin yleisiä, että rupesin miettimään, miksi ihmiset edes kirjoittelevat tällaisia asioita. Onko syynä sosiaalisen median ylikorostunut asema nykypäivänä? Pyhittääkö tarkoitus keinot - onko näkyminen tärkeämpää kuin keinot, joita näkymiseen käytetään? Onko ihmisillä paine tuoda itseään koko ajan julki, mittauttaa tekemisiensä arvo ja saada muilta virtuaalista päänsilittelyä? Onko se, jolla on paljon kavereita ja tykkääjiä, suosittu ja hyvä ihminen, ja se, jolla on kavereita vain vähän, sosiaalinen luuseri? Onko nykyajan ihmisen persoona ja omakuva niin riippuvainen muista ihmisistä, että palautetta ja huomiota on saatava keinolla millä hyvänsä?

En pidä myöskään ihmisten karsinoimisesta ja jakamisesta ryhmiin enkä siitä, että samat asiat pitää muka tiedottaa kaikille ryhmän jäsenille. En oikein ymmärrä, kuinka ihmisiä voi ylipäänsä ryhmitellä, kun jokainen on minusta oma yksilönsä. Miksi ihmisiin pitäisi lätkäistä jokin yhteinen Facebook-leima? Minulla on jokaisen elämäni ihmisen kanssa omanlaisensa suhde, ja sellaisina haluan suhteeni myös säilyttää, kahdenvälisinä. Olen tosin siinäkin mielessä hieman outo, että minulle laatu on aina ollut ihmissuhteissa määrää tärkeämpi. Otan mieluummin muutaman hyvän ystävän kuin kaksikymmentä niin sanottua ystävää. En ymmärrä, miksi minun pitäisi ottaa "kaveriksi" joku, joka on ollut ala-asteella kanssani samalla luokalla mutta jonka kanssa en ole ollut sen jälkeen missään tekemisissä ja tuskin tulen olemaankaan, vaikka kuinka oltaisiin Facebook-kavereita.

Facebook herättää myös kysymyksen siitä, ketä varten me oikeastaan nykyään elämme. Kuinka paljon tekemisiemme taustalla on se ajatus, miltä se tulee näyttämään muiden ihmisten silmissä - ja Facebookissa? Eläisimmekö aivan samoin ja tekisimmekö samoja asioita, jos koko Facebookia ei olisi? Kävisimmekö hienoissa ravintoloissa syömässä, jos ei olisi ketään, kenelle asiasta tiedottaisi? Olisiko upea kesäaamu yhtä upea ja lintujen laulu yhtä kaunis, jos tunnelmaa ei pääsisi hehkuttamaan Facebook-sivulle? Miltä elämämme tarina näyttäisi, jos sitä ei kukaan lukisi?

Minusta Facebook näyttää toimivan usein keinona esitellä omaa elämää, ja nimenomaan sitä elämän pintapuolta, joka ei kerro sisällöstä mitään. Kaikkein eniten minua surettaa ja ärsyttää se, että Facebookiin (tai Twitteriin tai muuhun vastaavaan) käytetty aika on läsnä olevilta ihmisiltä pois. Minusta on naurettavaa, että kun ollaan vaikkapa istumassa kavereiden kanssa iltaa, kirjoitetaan samalla naamakirjaan päivitystä, että ollaan kavereiden kanssa istumassa iltaa. Missä ajassa me nykyään oikein elämme ja olemme läsnä? Miksi pitää koko ajan olla päivittämässä statustaan siitä, mitä on tehnyt tai aikoo tehdä, kun senkin ajan voisi käyttää ihan oikeaan elämiseen?

Vielä jokin aika sitten mietin, pitäisikö minunkin liittyä Facebookiin, mutta mitä enemmän olen sitä menoa seuraillut, sitä varmemmaksi olen tullut, että Facebook ei ole minua varten. Jos joku ajattelee minun olevan vanhanaikainen ja ajastani jäljessä, kun minulla ei ole Facebook-profiilia, niin sittenpähän ajattelee. Ei voisi vähempää kiinnostaa. Ei minun ole pakko liittyä Facebookiin siksi, että "kaikki muutkin" ovat siellä. Tahdon kommunikoida ihmisten kanssa omalla tavallani enkä sosiaalisen median sanelemin ehdoin. 

48 kommenttia:

  1. Heips!
    Miten tämän kirjoittaisin, etten pahoita mieltäsi, en tarkoita tällä mitään pahaa; mielesteni FB ja blogien pitäminen on vähän sama asia. Olen itse FB:ssä mutten kirjoita blogia. FB sen vuoksi, kun toinen lapsistani asuu ulkoimailla ja pienimuotoinen yhteydenpito tätäkautta tuntuu toimivan hyvin skypettelyn lisäksi. Mutta tämä blogien pitäminen, sitä minä olen ihmetellyt. Ihmiset kertovat kuvin ja sanoin omista tekemisistään, kuvat kodista, lapsista ym. ovat esillä kuin kotialbumissa. Blogeissakin kerrotaan pyykinpesemisestä, leipomisesta, on kuvia perjantain viinilaiseista ym. Ei se FB ole sen kummempi paikka kertoa tekemisistään kuin blogi.
    Seuraan kyllä itse muutamaa blogia ja välillä piipahdan bloginpitäjän suosikkeihin, (kuten nytkin sinun blogin kohdallasi kävi). Silti ihmettelen bloginpitäjiä enemmän kuin FB-ihmisiä. Blogeissa pääsee paljon syvemmälle vieraan ihmisen arkeen kuin FB:ssä.
    Tämä nyt on minun mielipide, tällaisen vanhemman rouvan, ethän loukkaannu tekstistäni.

    -Tessa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tessa, arvostan kommenttiasi ja ymmärrän näkökantasi. Enkä todellakaan loukkaantunut. :-)

      Itse näen FB:n ja blogien pitämisen täysin eri asiana sen takia, että on täysin jokaisen oma valinta, käykö lukemassa jonkun blogia vai ei. FB:ssa minua hirvittää ja ärsyttää se epätoivottujen viestien määrä, jota päivittäin tulee. Itse en ainakaan jaksa lukea kymmeniä aforismeja päivässä, en klikkailla ihmisten lähettämiä linkkejä muka-kiinnostaviin uutisiin, videoihin tai kuviin, enkä katsella sataa eläimen kuvaa päivässä, vaikka eläimet minusta suloisia ovatkin. Liika on vaan liikaa kaikessa.

      Näen blogit eri asioina siksi, että blogeja käyvät lukemassa yleensä ne ihmiset, joita todella kiinnostaa muiden ihmisten tekemiset ja elämä ja joita usein yhdistää jokin tekijä, kuten esimerkiksi ulkosuomalaisuus. Jokainen voi valita, millaisia blogeja käy lukemassa ja millaisia ei – tai käykö lukemassa blogeja ollenkaan. FB:ssa taas ihmisten päivityksiä ei (käsittääkseni?) voi mitenkään suodattaa. Blogeissa minua viehättää juurikin se, että niissää pääsee syvemmälle ihmisen elämään ja ajatuksiin, ja se jos mikä avartaa maailmankuvaa. :-)

      Poista
  2. Toinen tykkää äidistä ja toinen tyttärestä! Miä olen FB:ssä ja tykkään lukea blogeja. Twiittaamiseen en ole tutustunut kun näissä kahdessa on tarpeeksi.
    Usko pois arkiset asiat kiinnostavat. Esim. ikkunanpesusta toisi minulle iloa; ihanaa et joku muukaan ei ole niin energinen! Minulla on Fb:ssä myös ystävä, joka on ystäväni ystävä, en ole koskaan häntä tavannut. Se ei ole meitä estänyt kirjoittelmasta toisillemme matkoista, yhteinen harrastus ja kun hän sai kauan odotetun vauvan, olin yhtä iloinen kuin hän olisi minun "oikea" ystävä!
    Annetaan kaikkien kukkien kukkia!
    Ps. Löysin pari päivää sitten blogisi ja tykkään kovasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin, kaikki kukat saavat kukkia. :-) Ja onpa kiva kuulla eriäviä mielipiteitä!

      Toki FB voi myös yhdistää ihmisiä, ja onhan siinä varmasti paljon muitakin hyviä puolia. Itselläni ne huonot puolet taitavat kuitenkin painaa vaakakupissa enmmän. ;-)

      Kiitos kommentistasi ja hyvää jatkoa sinulle!

      Poista
  3. Uskalias kirjoitus jonka kautta voi astua ihmisten varpaille! Nehän kyllä niitä parhaimpia ovat ja itsekin sitä tunnun harrastelevan ;)

    Facebookissa itseasiassa VOI suodattaa ihmisten kirjoittelemia juttuja. Eli jos jonkun juttuja ei halua lukea, sen kun piilottaa ko. ihmisen jutut niin pitkäksi aikaa kuin haluaa. Siellä voi myös suodattaa kenelle ne itse kirjoittamat jutut näkyvät.

    Minä olen pro-fb. Keksin siitä kyllä kritiikkiäkin mutta enemmän hyviä puolia.

    Fb:n kautta olen verestänyt lapsuusmuistoja todella monen ihmisen kanssa ja on aivan täysin facebookin ansiota että pidän nykyään yhteyttä ison sukuni kanssa. Ennen noita yhteyksiä ei juuri ollut, nykyään tapaan serkkujani livenäkin jota ei takuuvarmasti olisi tapahtunut jos käytettävissä olisi vain puhelin.

    Fb:ssä on niin helppo small talkata vain muutamia lauseita jotka usein kumpuavat keskusteluiksi joka on pikaviestintoiminnon kautta helppoa.

    Minusta on myös ihana lukea pikku briiffauksia perheenjäsenteni ja ystävieni jutuista. Esim. sisarille ei missään nimessä tulisi soiteltua joka päivä mistään serkuista tai kiireisistä kavereista puhumattakaan.

    Fb-jutut ovat ihan samanlaisia kuin blogijututkin, kirjoittelin sinne taannoin miten kävin eräässä kahvilassa jossa oli jännä juju. Moni tuttuni innostui ja kiinnostui tietämään kahvilasta enemmän. Ja tästä samasta asiasta ajattelin blogiinkin kirjoittaa. Eli olen kyllä samaa mieltä ylemmän anonyymikommentoijan kanssa että minusta blogit ja fb ovat sama asia. Paitsi että facebook on luonnollisesti paljon yksityisempi sillä siellä kaikki kommunikointi on paremmin suojattua ja voin itse valita kuka näkee kirjoittamani kirjoitukset tai jakamani kuvat.

    Niinpä se lapsuuden leikkipuistoystävä jonka kanssa on paljon hauskoja lapsuusmuistoja ei näe tuoreimpia lomakuviani mutta sen sijaan hän näkee sinne mahdollisesti löytämäni ja skannaamani kuvan meistä kahdesta istumassa hoitotädin polvella.

    Lisäksi ihmisten jakaminen ryhmiin ei ole ongelma. Olemmehan me arkielämässäkin jatkuvasti eri ryhmien osia joita emme voi mitenkään välttää. Minäkin olen suomalainen, nainen, opiskelija, blondi, länsimainen, feministi, bloginkirjoittaja, helsinkiläinen ja vaikka mitä mitä voisin keksiä. Niinpä minullakin on facebookissa sinne itse tekemäni ryhmät "perhe," "Vanhat työkaverit..."

    Sitten kun julkaisen viestin. "Pesin tänään Vauvan joka oli hirveä show, kohta näette kuvia!" klikkaan nappia josta asetan jutun näkymään vain sisarilleni enkä siis vaikka entiselle pomolleni. Ja voin olla varma että sisaret haluavat nähdä vauvamarsukuvia päivänsä piristykseksi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla pro-feissarin mielipide. ;-)

      Sinun kommentistasi tuli mieleeni se, että FB on varmaan juuri sellainen kuin ne ihmiset siellä. Eli jos haalii kavereikseen kaiken maailman tyyppejä, joita en tunne tosielämässä juuri lainkaan, päivityksetkin saattavat olla lähes mitä tahansa. En yhtään ihmettele, että käytät paljon FB:a, koska sinun naamakirjasi kuulostaa oikein kivalta paikalta. :-)

      Suodattamisella tarkoitin sellaista suodattamista, että haluaisi lukea esimerkiksi kaikkien normikuulumiset (jopa ne ”taas söin juustoleipää lounaaksi – vasta 323. päivä peräkkäin”) mutta että voisi suodattaa pois esimerkiksi kaikki aforismit, typerät videolinkit ja Pekan perjantai- ja lauantaiöinä kello 21.00 ja 04.00 välisenä aikana tekemät päivitykset. Ei taida ihan onnistua. ;-)

      En ajatellut tätä mitenkään uskaliaana postauksena, mutta jos tästä joku suutahtaa, niin sitten osuin varmaankin johonkin hermoon. :-D

      Poista
  4. Minä menin Facebookin, kun (yo)luokkani laittoi sinne ryhmän, jossa sovitaan luokkakokouksista jne ja se on todella kätevää. En minäkään kyllä ymmärrä, että joillakin on satoja "ystäviä" ja tosiaan siellä kerrotaan, että miehelläni on ripuli ja nyt mä menen päikkäreille ja sitten syön omenan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin noin. :-D

      Yhteydenpitovälineenä en Facebookia ajatellutkaan. Siinä se voi olla käteväkin.

      Poista
  5. Mielenkiintoisesta asiasta kirjoittelit:)
    Itse pidän blogia ja minulle on FB. Blogi on vähän kuin päiväkirja elämästäni sillä erotuksella, että on julkinen. Tallennan kyllä kaikki tekstit, jos sattuisivat joskus häviäämään bittitaivaaseen. Fb:ssä keskustelen sukulaisten ja lähiystävien kanssa, meille tärkeistä asioista. On helpompi seurata Facebookista, mitä laajalle suvulle tapahtuu kuin soitella kaikki läpi:) Kaikenlaisten tapaamisten sopiminen sen avulla on vaivatonta, sillä vastauksen saa melko nopeasti monelta yhtä aikaa.
    Summa summaaru, olen enemmän bloggaaja kuin naamakirjoittaja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä taas on niin pieni suku, että yhteydenpito niihin ihmisiin, joiden kanssa haluan olla yhteyksissä, onnistuu ilman naamakirjaakin.

      Tapaamisten sopiminen FB:n kautta kuulostaa kyllä kätevältä, ja onhan se paljon halvempaakin kuin soittelu tai tekstailu. :-)

      Poista
  6. Laiatanpa minäkin lusikkani soppaan. Olen täysin samaan mieltä Taikan kanssa FB:stä. Minäkin olin ennen hyvin FB vastainen, mutta liityin siihen sitten vastentahtoisesti pari vuotta sitten. FB on tuonut monet vanhat ystäväni ja sukulaiset taas osaksi elämääni. Kuulumisia on helppo vaihtaa ja tapaamisista tulee sovittua spontaanimmin. Minäkään en ymmärrä postauksia, jossa joku haluaa kaikille "ystävilleen" kertoa mitä kulloinkin puuhailee/ajattelee tai lällyjä aforismeja, mutta ne voi skipata yli tai laittaa jopa suodatuksen, ettei näe viestejä tietyiltä henkilöiltä tai jopa hissunkissun poistaa ko. henkilön ystävistä. En myöskään ymmärrä ihmisiä, jotka haalivat kaikki mahdolliset ihmiset "ystävikseen". Mulla on porukka rajoitettu vain niihin, jotka todella tunnen ja joille haluan kertoa kuulumisiani. Olenpa ollut jopa niin törkeä, etten ole hyväksynyt kaikkia, jotka ovat minua pyytäneet ystäväkseen. Ehdottaisin, että kokeilisit FB:tä. Teet profiilin minimitiedoin (ja vaikka peitenimellä, jonka kerrot harvoille ja valituille) ja seuraat touhua jonkin aikaa. Voit vaikka yllättyä positiivisesti niin kuin minä :)

    Sulla on muuten loistava blogi! Kerrot Intian ihmeistä niin elävästi ja hauskasti, että olen siihen aivan koukussa. Oletko kotoisin Itä-Suomesta? Sinulla tuntuu olevan sellainen elämänasenne ja huumorintaju, joka meiltä sieltä lähtöisiltä löytyy :)
    T:Sole

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa lusikoimaan. :-) Ja kiitos mieltä lämmittävästä palautteestasi. <3 Sen voimalla jaksaa taas kirjoitella. :-)

      En oikein tiedä, mistä olen kotoisin, mutta Kotkassa olen syntynyt. Isän suku on kyllä Pohjois-Karjalasta, että ainakin mulla siellä jotain juuria on. :-)

      Ei tuo sinun kuvailemasi FB ihan kamalalta kuulostakaan, jos siellä tosiaan pitää vain ne ihmiset, jotka sinne ehdottomasti haluaa. Minua pelottaa FB:ssa sekin, että jos sieltä ei pääse mitenkään pois (eikös tässä ollut jokin aika sitten semmoinenkin kohu), ja siksi kokeileminenkin arveluttaa, jos sitten myöhemmin rupeaakin kaduttamaan. Enkä tykkää siitäkään, jos sitä käytetään tietojen urkkimiseen, kuten esimerkiksi työntekijän soveltuvuutta selvitettäessä. En pidä ajatuksesta, että ”koko elämä” on netissä levällään. Ja miten pystyisin torjumaan jonkun kaveripyynnön ilman, että tuntisin itseni ihan kurjaksi ketaleeksi. :-D

      Poista
    2. Jos teet profiilisi peitenimellä, niin sinun oikeasta identiteetistä ei jää jälkeäkään jälkipolville :) Äläkä laita sinne mitään kuvia. Näin pystyt seuraamaan Facebook-maailmaa turvallisesti ...ja pian huomaat jo kertovasi siellä täysin vapautuneesti suolesi toiminnasta :D
      T:Sole

      Poista
    3. Haha. :-D Oishan se kiva (?!), jos olisi paikka, jossa voi keskustella siitä suolen toiminnastakin. :-D

      Poista
  7. Facebookista voi tosiaan tehdä omannäköisen. Minäkin olin sitä vastaan monta vuotta, mutta sain huomata olleeni liian ennakkoluuloinen. Ei ole pakko ottaa kavereiksi ketään kummin kaiman tuttuja, joiden kanssa on sanan vaihtanut joskus 15 vuotta sitten. Ja kuten sanottua, uutisvirtaa voi modifioida, sieltä voi piilottaa kaikki pelit ja muut "roskapostit." En tiedä onko minulla jotenkin poikkeuksellinen kaveripiiri, kun kukaan kavereistani ei tee postauksia "söin, menen vessaan, katson televisiota" -tyyliin :D -SK

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinun kaverisi kuulostavat kyllä harvinaisen järkeviltä. :-)

      Yritin kerran luoda FB-sivua tälle blogille, kun joku lukija sitä toivoi, mutta koin FB:n niin vaikeaksi, että luovutin. :-) FB oli minusta niin vaikea hahmottaa, mikä johtuu ehkä tästä blogista ja siitä, että silmä on niin tottunut bloggerin käyttöön ja blogin ulkomuotoon.

      Minusta on kyllä ihan uskomatonta, miten jotkut keräävät kavereita ihan vain siksi, että näyttäisivät muiden silmissä suosituilta. Tai en minä ainakaan mitään muuta syytä keksi siihen, miksi niitä kummin kaiman tuttujakin pitää hyväksyä kavereiksi.

      Poista
  8. Minä olen naamakirjassa mutta käyn siellä tosi harvoin ja postaan siellä vielä harvemmin;mutta se on kiva tapa nähdä mitä tutuille kuuluu ja parin kanssa yhteydenpito hoituu parhaiten naamakirjan avulla.Löysinpä pari aikoja sitten kadonnutta ihmistäkin sieltä ja vice versa;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulta on kadonnut elämäni aikana niin monta ihmistä, että jo siinä olisi riittävästi syytä naamakirjaan liittymisessä. Jos ne ihmiset vaikka löytyisi sieltä. ;-D

      Poista
    2. Minä en osaa löytää niitä kadonneita, kun unohdan nimet. Joku on kyllä löytänyt sieltä minut :).

      Poista
    3. Hih, no pääasia, että jotenkin päin edes toimii. :-)

      Poista
  9. Hei, mainio kirjoitus fb:sta. Itse olen fb:ssa olematta kuitenkaan siellä. Eli minulla on profiili mutta en käy sitä katsomassa kuin vain silloin kun joku vinkaa, että käy katsomassa vaikkapa joku valokuva tai on postannut vaikka bilekutsun fb:ssa.

    Kaverini tietävä etten fb:ssa käy ja vinkkaavat kun jotain katsomien arvoista sieltä löytyy. Olen siis fb:ssa pakon sanelemana, koska monet ystävistäni julkaisevat siellä esim. lomakuviaan, joita aina tykkään katsella. Minulla on fb:ssa myös kavereita, jotka eivät oikeastaan ole kavereitani mutta esim. sukulaisuhteista johtuen heidät olen kavereikseni hyväksynyt.

    Näitten "ei oikeastaan kavereitani" joukosta varsinkin sitten löytää näitä jotka postaavat kaikki syödyt juustoleivät sekä lasten vatsantoiminnot. Ja eräs varsinkin käyttää todella usein postauksina mukavia arvoituksia tyylillä "tänään tapahtuu jotain jännää..." ja "hyviä uutisia" sekä "muutosta ilmassa" tms. Ja sitten odotellaan, että kaikki postaavat viestejä että mitä, mitä jännää onkaan tapahtunut yms. Ja sitten vastaus on juurikin jotain tyhjänpäiväistä tai joku, että asiasta ei voi vielä puhua. Viehättävästi kutsun tällaisia postauksia "huomiohuoraamiseksi" eli mielestäni näillä kerjätään yksinomaan huomiota. Itse olen enemmän linjalla "sano asiasi ja jos ei ole asiaa tai sitä ei voi kertoa, ole hiljaa". Huh huh, aikani näitä jaksoin mutta sitten kyllästyin ja jätin fb:n lukemisen vaikka viestejä toki eräiltä tyypeiltä blokkailinkin seinältäni näkymästä.

    Kaikista hurjinta mielestäni fb:ssä on se miten avoimesti ihmiset kertovat asioita ja laittavat kuvia! Sama toki koskee blogeja eli ihmiset aika estottomasti laittavat kuvia kodeistaan sekä etenkin lapsistaan ja jotkut itsestäänkin. Itsestään saa toki julkaista mitä haluaa mutta koti on usein myös muiden ihmisten koti ja lasten mielipidettä kuvien julkaisemisesta harvemmin kysellään. Ja totuushan on se, että se minkä netissä julkaisee on julkista riistaa enemmän tai vähemmän vaikka niin ei haluaisikaan.

    Mutta tällaista on maailmanmeno nykyisin, onneksi voi valita miten paljon missäkin on mukana ja millä tavoin.

    -Krista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi tosiaan voi valita, missä on mukana, mutta joillekin tuntuu olevan kauhean vaikea ymmärtää, miksi joku ei ole facebookissa. Minusta siinä ei ole mitään ihmeellistä, vaan se on ihan samanlainen valinta kuin mikä tahansa muukin asia.

      Nuo huomiohuoraajat (hyvä termi muuten! :-D) olinkin unohtanut kokonaan. Salaperäiset kirjoitukset ovat minustakin tosiaan vain sitä varten, että kirjoittaja saisi huomiota; että ihmiset kiinnostuisivat ja kysyisivät, että mikä nyt on; kerro, kerro! Minusta tuommoinen on äärimmäisen noloa, ja olen miettinyt sitä, että eivätkö tuommoiset henkilöt itse tajua, miten nolosti he käyttäytyvät.

      Minäkin olen ihmetellyt monesti ihmisten avoimuutta, lähinnä blogeissa, koska ne ovat minulle tutumpia kuin FB. Ei minua kyllä yhtään haittaa, vaikka joku esittelisi elämäänsä kuinka perusteellisesti, koska mukavahan ihmisten kuvia on katsoa. :-) Itselläni oli aika suuri kynnys laittaa oma kuva nettiin, mutta se jollain tavalla ratkaisi asian, että olen täällä kaukana. Suomessa en kyllä olisi ikinä laittanut kuvaani blogiin. Kuvittelen muutenkin, että ei mua kukaan kuitenkaan tunnista, vaikka minut jossain näkisikin. :-) Ja mitä sitten, vaikka tunnistaisikin - aina saa tulla moikkaamaan. :-)

      Poista
  10. Minäkin olen Facebookissa ja käytän sitä ennen kaikkea yhteydenpitoon. Asun täällä maailman äärissä minäkin ja aikaero tekee soittelun yms yhteydenpidon hankalaksi. Facebookista voin seurailla mitä kuuluu kaukana asuvalle sisarelleni, mitä muilla mailla asuville kavereille. Ja toisaalta voin pitää heitä myös perillä omista pienistä ja isommista kuulumisistani. Olen näitten kaukana asuvien kaverien lisäksi myös Facebook-ystävä useamman täällä kylällä asuvan ystävän kanssa. Facebookin kautta huhuilemalla löysin kylältä tyttärelleni sopivankokoisen pyörän, jollaista olin etsinyt jo kohta vuoden verran. Monta mielenkiintoista artikkelia on myös löytynyt luettavaksi sitä kautta kun joku kaveri on linkittänyt ne sivulleen.

    Minullekin Facebook vertautuu monessa mielessä blogiin, paitsi että siellä voin joistain asioista kirjoittaa vapaammin kun Facebook-päivitykseni eivät näy muille kuin ystävilleni, kun taas blogi on julkinen. Julkisuuden vuoksi suhtauduin itse asiassa pitkään ennakkoluuloisesti tähän blogien maailmaan. Facebookiin lähdin mukaan paljon sukkelammin ja se tuntuu monessa mielessä blogeja turvallisemmalta paikalta ottaa internetin välityksellä yhteyttä ulkomaailmaan.

    En jaksa minäkään kiinnostua kaikkien aterioista tai saunomisista tai urheiluharrastuksista, mutta eipä se niin suuri vaiva ole hyppiä niiden yli. Paljon on myös muunlaisia päivityksiä: joistain lähtee liikkeelle hyviä tai hauskoja keskusteluja ja Facebook-päivityksien kautta olen saanut myös vertaistukea. Minulla ei ole tuhatta ja sataa ystävää, joten sitä lukemistakaan ei siten kerry niin kamalasti. Olen yrittänyt olla tarkkana enkä ottaa ystäväksi sellaisia ihmisiä joita en oikeasti tunne tai joilla ei koskaan ole ollut minkäänlaista roolia elämässäni. Eikä Facebook mielestäni mitenkään vie tilaa tosielämän ihmissuhteilta, eihän siellä ole pakko koko päivää pyöriä. Ja jokaisen ystävän kanssa on tietysti edelleen se omanlaisensa tärkeä ystävyyssuhde, ei Facebook sitä vie tai korvaa.

    Facebook on siis mielestäni pitkälti ihan sitä mitä siitä tekee. Twitteriä en sen sijaan ole koskaan ymmärtänyt. En kai osaa tiivistää ajatuksiani yksittäisiin kuolemattomiin lauseisiin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon mielenkiintoisia pointteja sinulla! Erityisesti tuo, että FB ei vie tilaa tosielämän ihmissuhteilta ja että jokaisen kanssa on silti se omanlaisensa ystävyyssuhde, pisti miettimään. Niinhän se varmasti on.

      Kun asuu maailman äärissä, FB kyllä varmaan helpottaa yhteydenpitoa huomattavasti. Monet eivät jaksa lähetellä meilejä, ja jos ei ole skypeä, soittaminenkin on hirveän kallista. Ehkä FB myös mataloittaa kynnystä pitää yhteyttä, kun sinne ei tarvitse runoilla pitkiä pätkiä mitään, vaan voi heittää kuulumisensa ihan muutamalla sanalla. Pintapuolisuus voi siis olla joskus ihan hyväkin asia, koska onhan edes jonkinlainen yhteydenpito parempi kuin ei mitään.

      Minullakaan ei ole hirveää määrää ystäviä, joten tuskin minullekaan sitä lukemista ihan hirveästi kertyisi, jos ei tosiaankaan ottaisi kavereikseen kaiken maailman imurikauppiaita. :-) Nykypäivän maailmassa, jossa kaikilla pitää olla hirveän suuret verkostot, tuntuisi ehkä hieman nololtakin, jos omat FB-kuviot olisivat kovin pienet.

      Minulla taas blogin julkisuus on vaikuttanut ihan päinvastoin, sillä olen kokenut sen niin, että blogin kautta saattaa tavoittaa sellaisia ihmisiä, joita ei muuta kautta tavoittaisi. Olen tavannut useammankin ihmisen blogini ansiosta, mitä ei olisi tapahtunut, jos ei blogini olisi julkinen.

      Minä en kanssa ymmärrä twitteriä lainkaan, ja se johtuu varmaan samasta syystä kuin sinullakin. :-D Johan sen näkee näistä minun kirjoituksistanikin, että 'tiivistäminen' ei kuulu sanavarastooni. :-)

      Poista
  11. Heippa Satu,huomasin nyt että oletkin täällä oikealla nimelläsi.Huomasin kommenttilootassani tutun kuvan mutta eri nimen.Hippu on tosi kiva mutta niin on Satukin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, minä päätin nyt sitten tulla kaapista ulos. :-D Tuntuu ihan oudolta katsoa tuota omaa nimeä, kun on niin tottunut siihen Hippuun. Tulee sellainen reaktio, että kuka hemmetin tyyppi tuo oikein on. ;-D

      Poista
  12. Minä en mene FB:n sen tähden, että jäisin takuulla lukemaan jokaikisen kumminkaiman ja serkun kaverin ikkunan pesut ja oluen viilenemiset. Ja kun ilman niitäkin selviän. Selvisin muuten hyvin ilman blogejakin, mutta nyt... Olen sellaista jumahtavaista laatua selvästikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti hyvin pätevä syy tuokin. ;-) Minullakin on sellainen pieni pelko takaraivossa, että jos facebookiin menisin, voisin jäädä koukkuun – kuten tämän bloginkin kanssa näyttää käyneen!

      Poista
  13. Minakaan en ole FB:ssa, mulla on tarpeeksi jo skypen ja blogien kanssa ja oikeesti en jaksaisi lukea kaikenlaisia lyhyita paivityksia missa kuka nyt talla hetkella on ja musavideoita tms. ei vaan kiinnosta. Hei ja nyt pitaa yrittaa muistaa etta oletkin Satu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla menee kanssa aika tämän blogin (ja joskus myös skypen) kanssa niin hyvin, että en tiedä, mihin mahduttaisin vielä sen facebookinkin!

      Tunnistan Hipun itsekin vielä paremmin, joten hyvin voi kutsua siksikin. :-)

      Poista
  14. Minä ajattelen fb:n olevan tori. Siellä vaihdetaan samankaltaisia kuulumisia kuin torillakin vaihdettaisiisn, samaten kohdataan vanhoja tuttuja, tutustutaan erilaisissa ryhmissä uusiin ihmisiin. Hyväksyn fb-kamuiksi kaikki joita torilla tervehtisin.

    Blogi on minulle syvällisempi, sen rinnastaisin kahvilatapaamiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä vertauskuva. Aika lailla samoilla linjoilla olen itsekin – minustakin blogi on paljon facebookia syvällisempi.

      Poista
  15. Haha, nuo arvoitukselliset päivitykset, joista Krista yllä kirjoitti, ovat kyllä aivan todella ärsyttäviä. Esim. "Joskus elämä kouraisee rankasti". Ja kun joku kysyy "Mikä hätänä?", siihen sitten salaperäisesti kommentoidaan: "En viitsi täällä FB:ssä kertoa...". Miksi ihmeessä sitten avautua ollenkaan? :D

    Joskus muutama vuosi sitten FB oli aivan mahtava, kaveripiirissäni on niin paljon tyyppejä, joiden päivitykset olivat ajatuksia herättäviä tai hauskoja ja seinillä käytiin pitkiä keskusteluja. Nyt into on selvästi laantunut paitsi minulla, myös monella muulla. Mutta on se edelleen kätevä tapa pitää yhteyttä eri maissa asuviin ystäviin ja sukulaisiin. Minua kyllä kiinnostaa läheisimpien yksinkertaisetkin päivitykset, siten pääsee ikään kuin mukaan heidän arkeensa. Sitten taas vieraampien parisuhderuodinnat ja muut tuntuvat jo lähinnä kiusallisilta. Sellaisia päivityksiä ahkerasti suoltavat olen siivilöinyt myötähäpeän kourissa pois uutisvirrastani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en kyllä mitenkään ymmärrä noita arvoituksellisia päivityksiä, vaikka miten päin kääntelisin asiaa. :-) Mietin, että jos siinä on kirjoittaja vaikka tullutkin katumapäälle, kun on ensin ajatellut paljastavansa jotain ja sitten onkin ruvennut miettimään, että ei ehkä kannatakaan. Vaikka kuinka pyörittelen näitä tiedon heruttajia mielessäni, niin pääsen aina vain siihen samaan lopputulokseen, että syynä on huomion kerjuu. Noloa! :-)

      Olen jotenkin ollut viime aikoina huomaavinani, että kiinnostus facebookiin olisi vähän laskenut. En tiedä, onko tämä ihan oikeasti totta vai luulenko vain näin, mutta ehkä tuo teidänkin FB-innostuksen laantuminen kertoo jotain siitä?

      Poista
  16. Minä olen kyllä FB:ssa, tosin en kirjoittele sinne mitenkään ahkerasti. Mutta olen mukana muutamassa ryhmässä (Norjan suomalaiset, suomlaiset ulkomailla, suomenajokoiraryhmät jne) ja niistä olen saanut monta kertaa ajankohtaista ja tärkeää tietoa, joista on ollut ihan oikeasti hyötyä ja jotka muuten olisi menneet minun tietämättä. Esim yksi ulkomaanmatka olisi jäänyt tekemättä lasten passimuutoksen vuoksi viime kesänä. En tiennyt asiasta mitään ennenkuin joku siitä mainitsi tuolla ryhmässä. Saimme passin tuntia ennen kuin piti olla matkalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tosiaan, facebookia voi käyttää ihan hyödyllisiin tarkoituksiinkin. :-) Kiitos kun muistutit. :-)

      Aika hilkulle meni passin saaminen, mutta hyvä että kerkesi!

      Poista
    2. Arvaa jännittikö, kuinka siinä käy. Mutta passi oli luvattu suurlähetystöön juuri sille kellonajalle, joten täytyi vaan luottaa :).

      Poista
    3. Loppu hyvin, kaikki hyvin, onneksi. :-)

      Poista
  17. Pakko sen verran tulla sanomaan, että FB on yliveto eläinsuojelullisissa jutuissa sekä kadonneiden ja löytyneiden eläinten suhteen! En edes jaksa laskea, kuinka monta koiraa päätyy viikoittain takaisin kotiin kun FB:ssä ihmiset ovat ilmoituksia löytyneistä tai kadonneista jakaneet <3 Ja samoin eläinsuojeluyhdistykset saavat apua sitä kautta, Pelastetaan Koirien sivuja esimerkiksi seuraa jo lähes 5000 ihmistä, ja kymmenia ja taas kymmeniä adptioita on sitä kautta toteutettu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla. <3 FB on varmaan tosi tehokas keino tavoittaa samasta aiheesta kiinnostuneita ihmisiä, vähän niin kuin sellainen nykyajan ilmoitustaulu. :-)

      Poista
  18. Mielenkiintoinen juttu ja mielenkiintoisia kommentteja. Olen kanssasi pitkälti samaa mieltä facebookista, toki myös ymmärrän sen kätevyyden, ja jokainen valitsee itselleen sopivan median, jos yleensä haluaa esillä olla. Itseäni kiinnostaa enemmän kuitenkin blogimaailma, missä voi kaivautua hieman syvemmälle, tykkään tuntea ihmisiä ja heidän elämäänsä enemmän kuin pinnalta. Yksityiseen yhteydenpitooni riittää skype ja sähköposti mainiosti. Ja voihan blogistakin tehdä yksityisen ja jakaa tunnuksia vain tutuille.
    Oma blogini on vuodatuksen kaatumisen jälkeen kyllä kaventunut aika pinnalliseksi ja mitäänsanomattomaksi höpinäksi (kohta varmaan jo suolentoiminta-asteella :), välillä tuntuu että olisi mukava kirjoitella ihan anonyymistikin, sukulaisten ja tuttavien tietämättömissä täysin tuntemattomille ihmisille. Jotenkin sitä aina asettelee itselleen rajoja, varsinkin sukulaisista on kyse (miksiköhän).
    Mutta Satu sopii sinulle yhtä hyvin nimeksi kuin Hippukin, blogisikin on sellainen Satu-hippunen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, Satu-hippunen. :-) Minulla oli joskus aika, että en tykännyt nimestäni ollenkaan, kun en ole omasta mielestäni mitenkään satumainen. ;-D

      Minusta juttusi eivät kyllä ole mitäänsanomatonta höpinää – niitä on ihana lukea, ja niistä tulee aina hyvälle tuulelle. :-)

      Minulla on ihan sama juttu, että koen blogien menevän pintaa syvemmälle, tai sekin riippuu tietysti blogista. Onhan niitä sellaisia pintaliitoblogejakin, joissa esitellään vain vaatteita, meikkejä jne., mutta eivätpä ne minua kiinnostakaan. Paljon mielenkiintoisempaa on lukea ihmisten ajatuksia ja sillä tavalla myös oppia itsestään ja muista. Ja miten paljon olen oppinut eri maistakin, kun olen lukenut niissä asuvien ihmisten blogeja!

      Onneksi näitä sosiaalisen median muotoja on tosiaan niin paljon, että jokainen voi löytää sieltä itselleen sopivimman – tai pysytellä sen maailmasta kokonaan pois.

      Poista
  19. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  20. Hehe, ihan totta että Facebookissa (kuten monessa muussakin asiassa) on puolensa ja puolensa. Itse olen Facebookissa nykyään monissa kirppisryhmissä, joissa ostan ja myyn lähinnä lastenvaatteita ja tavaroita. Rakas kirppisharrastus toimii näinkin vaikken pienten poikien kanssa aina sunnuntaiaamuisin liikkeelle pääsekään :D ja voin halutessani seurata vain jonkun tietyn lastenvaatemerkin kirpputoria. Miten kätevää!

    Ja olen myös mukana monessa imetykseen, aktiiviseen synnytykseen, kiintymysvanhemmuuteen yms. ns. Pehmeän lastenhoidon & kasvatuksen ryhmässä (muutamassa suomalaisessa mutta useammassa ulkomaisessa). Olen saanut sieltä vinkkejä kantoliinan valinnasta, vauvan nuhan hoidosta, sisarusten ikäerosta ja yöimetyksistä aina pääsiäismunien värjäämiseen luonnonkonstein ;) Ne ryhmät ovat minulle kuin kirjoja, lehtiä, foorumeita, vertaistukea, ammattiapua ja toisinaan blogejakin. Olen saanut niistä niin paljon iloa ja apua ihmisiltä, joilla on "samanlainen maailmankatsomus" ja tavoitteet kuin minulla :)

    Eli taas pari plussapuolta siihen listalle ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on mun nyt viimeistään uskottava, että siellä facebookissa on paljon hyödyllistäkin. ;-D Voisikohan asian muotoilla nyt sitten uudestaan niin, että facebook on juuri sellainen kuin ne ihmiset siellä ja että facebook on juuri niin hyödyllinen tai ”turha” kuin millaiseksi sen itse tekee. :-)

      Poista
  21. Musta on ihan kivata seurata ystävien päivityksiä ihan arkipäiväisistä asioista facebookista. Varsinkin nyt kun asun kaukana läheisimmistä ystävistäni. Tuntuu, että he ovat paljon lähempänä minua kun tiedän, että siellä esimerkiksi Päivi leipoo pullia ja Anne on lähdössä esikoisensa kanssa pulkkailemaan. :-) Tällaiset arkipäiväiset asiat jäävät helposti muuten kertomatta kun harvoin nähdään. Muutenkin facebook on helppo tapa jakaa esim kuvia ja niitä voi myös kommentoida yhdessä muiden ystävien kanssa. Eli minä "peukutan" facebookkia ja sen "tyhjänpäiväisiä" päivityksiä. :-)

    VastaaPoista
  22. Unohtui vielä mainita, että meidän Suomi-seura on myös facebookissa ja sitä kautta ollaan saatu mm suomalainen kuoro tänne Itävaltaan esiintymään. Eli siinäkin mielessä hyödyllinen ja helppo kanava. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistankin, kun kirjoittelit siitä Suomi-seurasta! Hieno homma! :-)

      Ymmärrän pointtisi, koska kyllähän se toinen tuntuu olevan lähempänä, kun tietää ne pienetkin arkipäiväiset jutut, joita hän tekee, ja kun saa olla sillä tavalla arjessa mukana, vaikka ei itse olekaan henkilökohtaisesti läsnä.

      Poista