Kävimme eilen pitkästä aikaa hieman terassilla istuskelemassa, kun oli niin upea kesäinen päivä ja ilta. Kaikilla helsinkiläisillä tuntui olevan sama ajatus, sillä kaikki pikkuisenkaan aurinkoiset terassit olivat tupaten täynnä. Varjoisista nurkista sentään löytyi vielä tilaa.
Matkustin pitkästä aikaa bussilla keskustaan, ja ihmettelin, onko Suomeen tullut poissaollessani joku uusi sääntö, miten bussissa pitää käyttäytyä. Ihmiset nimittäin kyydistä pois jäädessään joko heilauttivat kuskille kätensä kiitokseksi tai sitten huusivat kuskille kiitokset - jopa bussin takimmaiselta ovelta. Näin kohteliaita matkustajia en ole ennen nähnytkään! Tunsin itseni ihan törpöksi, kun luikin kyydistä vähin äänin.
Paluumatkalla kerkesimme bussiin viime minuuteilla, ja päädyin istumaan puolinukuksissa istuvan miehen viereen. Pian mies havahtui sen verran, että hän kysyi, missä meinaan jäädä pois. Ukon silmät harittivat siihen malliin, että tajusin heti, mitä mies ajoi takaa: mies oli nauttinut alkoholipitoisia aineita sen verran, että uni tuli väkisinkin, ja hän pelkäsi ajavansa pysäkkinsä ohi. Mies itse kyllä selitti heränneensä aamulla viideltä ja edellisenä aamunakin puoli kuudelta, ja nukahtavansa sen takia hetkenä minä hyvänsä. Koska mies oli jäämässä samalla pysäkillä kuin minäkin, totesin, että voisin aivan hyvin herättää miehen, kun oltaisiin perillä. Niin mies veteli lahjakkaasti hirsiä koko matkan ajan, kunnes minä tökin hänet hereille ennen pysäkkiämme. Mies pelästyi herätystä niin, että muovipussi, joka oli roikkunut hänen sormessaan koko matkan ajan, romahti lattialle, ja kaljatölkit kierivät iloisesti esiin.
Yksi terassi Kampissa.
Ihmiset olivat vähintään yhtä aurinkoisia kuin ilmakin, ja tunnelma oli kovin kansainvälinen. Oli mukava pitkästä aikaa nautiskella Helsingin tunnelmasta ja katsella terassilla istuvia ja ohi kulkevia ihmisiä. Kolme miestä, joilla on mukanaan sulismailat. Ovat varmaan käyneet pelaamassa ja poikenneet sitten yhdelle. Kyllästyneen näköinen tarjoilija, joka kantaa pöytiin jalkapallokentän kokoisia pizzoja ja jonka kirkkaanpunainen tukka on laitettu pikkutyttömäisille saparoille. Iloinen seurue, jonka pöytään tulee jatkuvasti lisää tuttuja ja jolla on mukanaan valtava määrä paperikasseja, joista pilkottaa lahjapaketteja. Mies, joka näyttää aurinkolaseissaan aivan BB-Saulilta, mutta ei taida kuitenkaan olla hän, koska on noin pitkä, eikä poikaystävä-Lambertiakaan näy missään. Hänet kyllä tunnistaisin varmasti. :-D Nainen, joka hivelee toisen naisen selkää, joka vastaavasti puristaa selänhivelijän takapuolta matkalla vessaan. Italialaisen näköinen nainen, jolla on vuokrapyörä ja joka ei tiedä, mihin pyöränsä pysäköisi. Suomalainen turistiperhe, jolla on neljä vilkasta lasta ja isällä kartta kädessä. Kuuluvat pohtivan, vieläkö jaksaisivat käydä Senaatintorilla. Pitkätukkainen nuorimies, joka kantaa tyhjiä pulloja täynnä olevia kasseja ja joka huojuu kummallisesti: humalassa vai muissa aineissa?
Hauska auto, josta myydään kahvia ja crepejä.
Matkustin pitkästä aikaa bussilla keskustaan, ja ihmettelin, onko Suomeen tullut poissaollessani joku uusi sääntö, miten bussissa pitää käyttäytyä. Ihmiset nimittäin kyydistä pois jäädessään joko heilauttivat kuskille kätensä kiitokseksi tai sitten huusivat kuskille kiitokset - jopa bussin takimmaiselta ovelta. Näin kohteliaita matkustajia en ole ennen nähnytkään! Tunsin itseni ihan törpöksi, kun luikin kyydistä vähin äänin.
Tyttö maalaamassa koivuja aitaan lähellä Kampin Narinkkatoria.
Paluumatkalla kerkesimme bussiin viime minuuteilla, ja päädyin istumaan puolinukuksissa istuvan miehen viereen. Pian mies havahtui sen verran, että hän kysyi, missä meinaan jäädä pois. Ukon silmät harittivat siihen malliin, että tajusin heti, mitä mies ajoi takaa: mies oli nauttinut alkoholipitoisia aineita sen verran, että uni tuli väkisinkin, ja hän pelkäsi ajavansa pysäkkinsä ohi. Mies itse kyllä selitti heränneensä aamulla viideltä ja edellisenä aamunakin puoli kuudelta, ja nukahtavansa sen takia hetkenä minä hyvänsä. Koska mies oli jäämässä samalla pysäkillä kuin minäkin, totesin, että voisin aivan hyvin herättää miehen, kun oltaisiin perillä. Niin mies veteli lahjakkaasti hirsiä koko matkan ajan, kunnes minä tökin hänet hereille ennen pysäkkiämme. Mies pelästyi herätystä niin, että muovipussi, joka oli roikkunut hänen sormessaan koko matkan ajan, romahti lattialle, ja kaljatölkit kierivät iloisesti esiin.
Etanoita Don Corleonessa. Herkkua!
Kyllä mä muistan, että Suomessa asuessani kiitettiin, kun noustiin bussista pois. Täällä ne varmaan alkais ihmettelemään, jos kiittäisin.
VastaaPoistaHauskoja havaintoja olet tehnyt Helsingissä! Ja nyt kun on hellettä on kyllä terassit tupaten täynnä.
VastaaPoistaEtanoita Don Corleonessa...on muuten veljeni entinen ravintola....
Allu, kyllä minäkin muistan, että lapseni kiitimme aina bussikuskia, mutta nyt aikuisiällä en ole ainakaan pääkaupunkiseudulla tämmöiseen ilmiöön törmännyt. Bussikuskitkin ovat minusta aina olleet kauheita jurottajia. Mutta tapa on kyllä ihana, ja matkasta jää varmasti hyvä mieli kaikille. :-)
VastaaPoistaYaelian, no jopas sattui! Teillä on sitten vissiin kiinnostus ruokaan ihan verissä. :-) Ruoka oli kyllä Don Corleonessa tosi hyvää; menisin toistekin.
Oli tosi kiva lueskella sinun tarinaa.. oikein näki mielessä mitä kaikkea siellä olikaan meneillään! Juu, täälläkin kiitellään kun hypätään pois bussista ja kyllä minä olen tainnut Suomessakin kiittää. Kiva kyllä kun ollaan niin kohteliaita! :)
VastaaPoistaMutta etanoita... kääääääääääääk!!!! Yäääääk!!! ei ikinä! En usko että pystyisin niitä syömään. Pelottavia!
Laura, kohteliaisuus on kivaa! :-) Varsinkin Intian jälkeen – jossa ei todellakaan kiitellä kuskeja matkasta, hihii – se tuntui kuitenkin ihan epätodelliselta. :-)
VastaaPoistaMinäkään en aluksi oikein uskaltanut syödä etanoita... kerran oli vaan koulussa pakko maistaa niitä, eikä ne olleetkaan yhtään niin kamalia kuin olin kuvitellut. Ukkeli kuitenkin tykkää niistä (se syö muutenkin kaikkea kummallista, kuten sammakonreisiä, hihii) ja se sai minutkin rohkaistua syömään etanoita. Nyt olen syönyt niitä pari kertaa ihan vapaaehtoisesti, ja ihan hyviä ne ovat, jos ovat hyvin valmistettuja niin kuin tuolla Don Corleonessa.