Jos pää on mennyttä, ei kannata murehtia kampauksesta.


maanantai 10. tammikuuta 2011

Olympialaisia odotellessa

Tämä blogi hiljenee nyt ainakin viikoksi, sillä lähden huomenna kiertelemään hieman maakuntia ja katsastamaan, pääsisinkö vaikkapa pulkkamäkeen. Ajattelin jopa kokeilla hiihtämistäkin, tooosi pitkän tauon jälkeen! En ole tainnut koskea suksiin sitten kouluvuosien, koska inhosin hiihtämistä silloin niin paljon - kai lähinnä siitä syystä, että olin siinä niin surkea. Yksissäkin hiihtokilpailuissa jättäydyin tahallani viimeiseksi - oikein seisoskelin ladun varressa ja päästin kaikki muut ohitseni. Olisin varmaan ollut häntäpäässä muutenkin, mutta oli kai vähemmän noloa luovuttaa totaalisesti kuin hiihtää kieli vyön alla ja jäädä silti viimeiseksi. Opettaja oli minulle hyvin, hyvin vihainen. :-D

Nyt olen kuitenkin päättänyt ainakin käydä seisoskelemassa suksien päällä, jos vain saan sukset ja monot lainaksi jostakin. Luistelemisestakin haaveilin, kun tarjolla olisi kuulemma 80 metriä pitkä luonnonjäärata. Se taitaa kuitenkin jäädä vain haaveeksi, sillä minulla ei ole luistimia, enkä viitsi niitä ostaakaan yhtä tai kahta luistelukertaa varten. Muistelin, että minulla olisi vanhat kouluaikaiset luistimet vielä tallessa, ja kävinkin raottamassa kanakopin ovea siinä toivossa, että luistimet pomppaisivat silmilleni, ja voisin vain nappaista ne mukaani. Kanakoppi oli kuitenkin niin ääriään myöten täynnä, että en uskaltanut liikuttaa ensimmäistäkään tavaraa, vaan työnsin oven äkkiä takaisin kiinni. Luistelu taitaa siis jäädä haaveeksi, mikä ei kyllä hirveästi harmita, koska luisteluakin taisin koulussa vihata. Nilkat tulivat aina kauhean kipeiksi, ja varpaat jäätyivät. Piruetitkin näyttivät telkkarissa paljon helpommilta, kuin mitä ne todellisuudessa olivat.

Ainoa talviurheilumuoto, josta olen tainnut koskaan tosissaan tykätä, on laskettelu. Sen harrastaminen oli kuitenkin sen verran työlästä (pitää etsiä mäki, päästä mäen juurelle jotenkin, vuokrata/ostaa sukset ja muut vermeet, päästä mäen päälle jotenkin jne.), että alaslaskun ilo tuntui kovin mitättömältä kaikkeen vaivaan suhteutettuna. Lasketteluun sisältyi omalla kohdallani vielä sellainenkin jännitysmomentti, että ankkurihissit olivat aivan liian monimutkaisia minulle. Joskus en päässyt kunnolla hissin kyytiin, vaan jäin roikkumaan jalastani ankkurikoukkuun. Niin sitten raahauduin mäkeä ylös, persukset maata viistäen, kunnes putosin kyydistä jossakin puolessavälissä mäkeä. Järkyttävän noloa.

Myöhemmin kehittelimme laskettelusta kotoisamman version silloisen poikaystäväni kanssa. Tässä köyhän miehen slalomissa ei kummoisia varustuksia tai valmisteluja tarvittu: etsittiin vain metsästä mahdollisimman korkea mäki, jonka päältä sitten laskettiin minisukset jalassa. Se olikin välillä melkoista menoa, kun suksi saattoi irrota kovassa vauhdissa kesken laskun. Silloin päädyttiin kuusen oksalle maisemia ihailemaan... :-D

Muisteloista takaisin nykyisyyteen. Jatkan postailemista siis taas sitten, kun olen palannut yhden miehen olympialaisistani takaisin kaupunkiin. :-)

3 kommenttia:

  1. Minäkin inhosin hiihtämistä ja edelleenkin niin teen. Luistelemista sen sijaan rakastan:mulla on täällä kaunoluistimeni,muttei oikein paikkaa missä käyttää niitä,tai sellainen on liian kaukana.
    Slalom on kivaa mutta mulla on siitä aika kivuliaat muistot,kun kuvittelin osaavani lasketella ja törmäsin rinteen sivuissa oleviin muovirenkaisiin,kivuliain seurauksin.Hih,sullakin on aika traumaattiset muistot laskettelusta;D Mukavaa maakuntamatkaa,ja toivottavasti löytyy kunnon pulkkamäki!

    VastaaPoista
  2. Apua, ankkurihissit.. iiiik! Minä kävin joskus teininä muutaman kerran laskettelemassa ja suorastaan pelkäsin niitä ankkurihissejä. Ne tuli aina siitä nurkan takaa niin nopeasti. Hui. Mutta kaikista kamalinta minusta oli yrittää saada se kapula pois takapuolen alta siellä rinteen päällä. Siitä voisi vieläkin nähdä painajaisia.

    VastaaPoista
  3. Yaelian, muistelinkin että sulla on ikäviä muistoja laskettelumäestä! Toisaalta laskettelussa vauhti on just se mikä kiehtoo, mutta toisaalta sillä voi olla myös ikävät seuraukset, jos joku menee pieleen... Hihii, sitä pulkkamäkeä varsinkin lähden tavoittelemaan - ei ole ehkä niin riskialtista kuin tuo slalomi. :-D

    Laura, hyvin kuvailit ankkurihissin kammottavuutta! :-) Tuohon voisin vielä lisätä sen, että mä en koskaan ilmeisesti tajunnut, miten sen hissin kyydissä ollaan, vaan luulin, että siinä pitää istua tai jotain. Huonoin seurauksin...

    VastaaPoista