Jos kaikki tuntuu sujuvan hyvin, olet varmasti unohtanut jotain.


keskiviikko 26. tammikuuta 2011

Käynti ompelijalla

Helmikuun alussa on suvussa yhdet häät, ja anoppini ehdotti, että voisin laittaa hääseremoniaan päälle sarin. Vaikka en ole koskaan käyttänyt saria, innostuin ajatuksesta itsekin. Kertahan se olisi ensimmäinenkin!

Sarin ostaminenhan on vallan helppoa: menee vain yhteen sareja myyvään liikkeeseen, joita on Hyderabadissakin pilvin pimein, ja valitsee sieltä mieleisensä. Ongelmat seuraavatkin vasta sarin ostamisen jälkeen: sarin mukana tulee kangaspala, josta pitäisi jollakin keinolla saada ommeltua pusero, choli, jota käytetään sarin alla. Sitä varten pitäisi löytää ompelija, enkä tunne Hyderabadista ainuttakaan. Ompelijalla käynti tuntuu minusta muutenkin vieraalta, vaivalloiselta ja pelottavalta (!) ajatukselta.

Olin jo puolittain unohtanut koko asian, kunnes eräänä päivänä olimme menossa lounaalle intialaisen ystäväni kanssa. Ompelijaongelmani tuli jotenkin puheeksi, jolloin ystäväni totesi, että tämäpäs sattui! Hänellä oli juuri ollut aikomus poiketa matkalla ompelijansa luona hakemassa valmiita vaatteita, ja hän voisikin esitellä ompelijansa minulle, jotta voisin teettää cholin tämän ompelimossa.

Kyseinen ompelija oli pohjoisintialainen nainen ja oikein liikenaisen oloinen. Ompeluliike ei ollut mikään pieni ja pimeä verstas, kuten olin päässäni kuvitellut, vaan suurehko kerrostaloasunto, joka oli muutettu ompelimoksi. Ovella tulijan eteen avautui suuri aula, jossa oli tuoleja odottavia asiakkaita varten. Aulan vasemmalla puolella roikkui valmiita vaatteita rekeissä, ja huoneen perällä, ikkunan edessä, oli vanha sänky. Sen päällä istui tyttö, joka ompeli käsin jotakin, ja nosti vain silloin tällöin katseensa hymyillen ujosti. Vasemmanpuoleisessa huoneessa oli varsinainen pääkallonpaja, ompeluhuone, jossa miespuoliset ompelijat suristelivat ompelukoneillaan.

Aulan oikeanpuoleisessa huoneessa oli toimisto, jonne ystäväni ompelija meidät johdatti. Toimiston joka nurkka tursusi jotain, ja työpöytäkin oli niin täynnä kankaita ja kansioita, että työpöytää hädin tuskin näkyi niiden alta. Ystäväni kommentoi ompelijalle, että onpas kiva, että kaikki kankaat ovat siinä käden ulottuvilla. Ompelija oli kuitenkin toista mieltä. Hän olisi halunnut, että työpöytä on siisti, mutta aikaa tavaroiden järjestelyyn ei yksinkertaisesti ollut.

Ystäväni sovitti valmiit vaatteensa, maksoi ne ja teki uuden tilauksen. Kuuntelin sivusta tilauksen tekoa, ja vaikka hän ja ompelija puhuivat englantia, en ymmärtänyt puoliakaan. Keskustelu vilisi erilaisia ompelutermejä, eikä minulla ollut aavistustakaan, mitä esimerkiksi slip tarkoitti. Jos minä, asiaan vihkiytymätön, tilaisin ompelijalta omin nokkineni jotakin, tulisi ihan varmasti hirveitä väärinkäsityksiä, ja saisinkin tunikan sijasta jonkun turbaanin.

Lopuksi ystäväni esitteli minut ompelijalleen ja kertoi, että tarvitsisin cholin häissä käytettävää saria varten. Satuin kysäisemään ompelijalta, kuinka kauan semmoisen ompelemiseen menisi ja kuinka kauan aiemmin tilaus pitäisi siis jättää.

Sohaisin kysymykselläni tietämättäni muurhaispesää. Ompelija aloitti pitkän vuodatuksen siitä, kuinka kiire hänellä oli ja kuinka kaikki halusivat, että heidän vaatteensa olisivat valmiina mahdollisimman pian. Naisella oli aiemmin ollut kuusi ompelijaa, mutta nyt heitä oli enää kaksi, kun muut olivat lähteneet kävelemään, syystä tai toisesta. Koska nainen ei itse ommellut, koko työtaakka oli näiden kahden ompelijan hartioilla. Tilauksia tuli enemmän kuin ompelijat pystyivät ompelemaan, mikä johti siihen, että työt kasaantuivat ja viivästyivät. Naisen kännykkä pirisi taukoamatta, kun asiakkaat tiedustelivat, milloin heidät vaatteensa olisivat valmiita, ja tämä stressasi naista aivan kauheasti. Hän kertoi nykyään säikkyvänsä joka kerta, kun puhelin soi, ja jättävänsä nykyään aika usein kokonaan vastaamatta siihen.

Sain mukaani naisen käyntikortin ja ohjeen soittaa ja kysellä työtilanteesta mahdollisimman ajoissa. Kolme viikkoa olisi kuitenkin ehdoton minimiaika tilaukselle. Läksin ompelijalta sekavin mielin miettien, eikö choleja voisi ostaa mistään valmiina.

Lopulta kävi kuitenkin niin, että en olekaan Intiassa vielä kyseisten häiden aikaan, vaan vasta myöhemmin helmikuussa. Ei siis tarvitse ostaa saria, eikä ompeluttaa sitä varten choliakaan.

Ompelijoiden pakoilu jatkuu...

10 kommenttia:

  1. Minä taas rakastan intialaista ompelijaani Kusumia. Olin aikaisemmin sen kokoinen, että en yksinkertaisesti löytänyt valmiita vaatteita Intiasta. Teetin monet (varmaan n. 30-40) kurtit ja jakut hänellä. Menin aina ensimmäiseksi ostamaan kankaita ja noin viikon päästä sain valmiit vaatteet. Ekan kappaleen sain aina sovitettavaksi parin päivän sisällä. Meille on muodostunut reilun viiden vuoden aikana oikein mukava suhde ja hän tietää mitä haluan ja osaa ehdottaa vaihtoehtoja, jos en itse tiedä täsmälleen mitä haluan. On tullut slipitkin tutuksi, varsinainen ilmaus tarkoittanee ymmärtääkseni alushametta, mutta mulle tehtiin yhteen kurtiin olkaimellinen aluspaita ja siinäkin hän käytti ilmausta slip. Viime reissulle olin tiputtanut painoa 30 kiloa ja sitten avautui kauppojen valmisvaatevalikoimatkin minulle, kokoa XXL :D, mutta kuitenkin. Kävin Kusumilla vain pienennyttämässä joitakin hänellä teettämiäni kurteja. Hän pienentää tai muuttaa mielellään hänen kauttaan valmistettuja vaatteita, mutta pahastuu, jos hänelle vie vain muulla teetettyjä tai kaupasta ostettuja vaatteita muunneltavaksi. Hän ottaa sen kai hänen suunnittelutaitojensa aliarvoimisena.

    VastaaPoista
  2. Anonyymi, sinulla on ainakin rutkasti kokemusta intialaisesta ompelijasta! Kuulostaa varsinaiselta aarteelta tuo Kusum, ja nopealtakin hän vaikuttaa. Varmaan siinä on kyseessä ammattiylpeys tai jotain, kun hän ei mielellään muokkaisi muualta ostettuja/muualla teetettyjä vaatteita.

    Kysyinkin ystävältäni myöhemmin tuosta slipistä. Hän oli teettänyt kurtia, ja niiden kohdalla slip tarkoitti juuri aluspaitaa. Oli joku toinenkin termi, jota käytettiin aluspaidasta; toinen näistä tarkoitti sellaista, joka on ommeltu paita kiinni ja toinen tarkoitti irrallista, paitaan ompelematonta, aluspaitaa. En nyt kuollaksenikaan muista, kumpaa tuo slip tarkoitti, ja mikä se toinen termi oli.

    VastaaPoista
  3. Aika luksusräätälin kuuloinen tuo räätälinne. Suurin osa räätäleistä on juuri sellaisia pimeissä pienissä huoneissa surruttavia ihmisiä. Itse olen asinoinut eräällä putiikkiräätälillä, jolla on kiva liike, mutta siellä laskutetaan liikaa. Yleensä cholin pitäisi olla valmiina viikon sisällä, ja sitten pitää vaatia, että saa nopeasti - muuten menee iäisyys. Olen aika kyllästynyt räätälillä käymiseen!

    Veljeni käy räätälillä ihan Intiassa asti. Hänellä on luottoräätäli (kutsuu häntä omaräätäliksi, hehe!) Delhissä, jolla hän on käynyt teettämässä bisnespukunsa jo vuosien ajan. Tuo räätäli on niin hyvä, että puvut ovat aina valmiita ajallaan ja hän osaa valita juuri sellaiset materiaalit ja mallit, kuin veljeni haluaa, länsimaalaiseen tyyliin. Hän teettää paitansa ja takkinsakin tuolla tyypillä, ja räätäli lähettää fedexillä valmiit puvut hänelle suoraan kotiin! Että sellaisiakin räätäleitä löytyy...

    VastaaPoista
  4. Pitää vielä lisätä, että slip siis on melkein mikä kevyt irrallinen aluspaita, joka laitetaan kurtan alle. Esimerkiksi spagettiolkaimista aluspaitaa voi kutsua slipiksi.

    Ja olen anonyymin kanssa samaa mieltä siitä, että on todella hankala löytää räätäliä, joka suostuu muuntelemaan jo ostettua valmista vaatekappaletta. Voi siinä olla ammattiylpeyskin kyseessä, mutta monesti se on heidän mielestään hankalaa hommaa, kun pitää avata saumat auki jne. Ja varmasti tylsääkin!

    VastaaPoista
  5. Kyllä mä vähän epäilinkin, että tuskin kaikki räätälit työskentelevät isoissa kerrostaloasunnoissa. :-) En edes tullut kyselleeksi tämän ompelijan hintoja, mutta takuuvarmasti on aika kallis.

    Minua ärsyttää jo ajatuksena tuo, että vaatteiden perään pitää olla koko ajan kyselemässä ja että räätäleitä pitää painostaa, että tulisi valmista. Mulla on kai niin tiukassa joku suomalainen "tehdään niin kuin luvataan tai sitten ei tehdä ollenkaan" -asenne, että en jaksa ruveta tappelemaan vaatekappaleista tai mistään muustakaan. (Ei ehkä ihan sovi Intiaan tämä asenne. ;-)) Tuntuu paljon helpommalta hakea valmiit vaatteet kaupan hyllyltä - jos vaan löytää omaa kokoa ja sellaista mikä miellyttää silmää.

    Omaräätäli. :-D Aika hieno palvelu tuolla veljesi räätälillä! Niin se varmaan on, että kun hyvän räätälin löytää, niin sen luona käy vaikka sitten vähän kauempaakin. Ja pitkässä räätälisuhteessa on tietysti juuri se etu, että räätäli oppii tuntemaan asiakkaan maun ja mieltymykset.

    Kiitos tuosta slip-selvennyksestä. Luulin, että kyseessä on aina jonkinlainen räätälillä teetetty aluspaita.

    VastaaPoista
  6. Auts! Mun viesti on lähtenyt anonyyminä. Tuo minun Kusum-ompelijani ottaa vastaan yleensä asuntonsa arkiolohuoneessa tai sitten hänen työhuoneessaan. Ompelijoita en ole milloinkaan nähnyt, vaikka ainakin joku työskentelee hänen muissa huoneissaan, koska joskus hän halusi muuttaa jotain pikkujuttua ja käytti sitä jossain takahuoneessa ja sain sen valmiina mukaan. Hänen talonsa on kerrostalon koko alakerta ja sen päälle on rakennettu vielä kaksi kerrosta muiden asuntoja. Mun lanko on tehnyt samalla tavalla, että rakentanut ensin omakotitalon ja sitten myynyt "yläkerran" ja saanut siitä enemmän kuin mitä hänen talonsa rakentaminen on maksanut :O
    t. simran

    VastaaPoista
  7. Simran, olen ihmetellyt kovasti tuota, että omakotitalon yläkerta annetaan Intiassa joskus ihan vieraiden käyttöön. Ilmeisesti se on sitten kai aika tavallista, koska mun anoppilassakin on kolme kerrosta, joista vain alin ja ylin (jossa ei ole kuin yksi pieni huone) on appivanhempien käytössä, ja keskikerros on annettu vuokralle. En tiennyt, että taloa voi myydäkin tuolla lailla osina, mutta näköjään sekin on mahdollista.

    Musta on aika hassua kulkea anoppilassa ylimpään kerrokseen, kun siinä välikerroksessa asuu ihan vieras perhe. Yläkertaan vieviltä rappusilta voisi periaatteessa kurkkia, mitä perheen keittiössä kulloinkin puuhaillaan, ja he taas voivat katsella ohikulkijoiden jalkoja... Mutta appivanhemmat tuntuvat tykkäävän järjestelystä, varsinkin, kun sen perheen isä on poliisi. Talo on siis suhteellisen turvassa, vaikka appivanhemmat lähtisivät johonkin pitemmäksikin aikaa.

    VastaaPoista
  8. Silloin kun lankoni on rakennuttanut talon tuolle "peltoaukealle" joen rantamaille reilu 20 v. sitten, se oli yksi talo ensimmäisen kymmenen talon joukossa. Mentiin mieheni kanssa sinne tasan 20 v. sitten (minä ekaa kertaa) ja alueelle oli rakennettu muutamassa vuodessa niin paljon uusia taloja, että mieheni ei tunnistanut enää veljensä talon sijaintia. Aukealla ei ollut kunnollisia katuja, vaan hiekkateitä, joita pitkin ajeltiin. Käännyttiin takaisin kälyn talolle, joka oli helpommin löydettävässä paikassa ja sieltä soitettiin, että täällä ollaan tulkaa hakemaan. Silloin reilu parikymmentä vuotta sitten, kun käly rakensi talonsa, edes riksat eivät suostuneet ajamaan sinne saakka (muutama km kaupungista), kun se oli niin syrjäinen sijainniltaan.

    Nyt tuo alue on kalleimpia asuinalueista kaupungissa ja samaisella "pellolla" asuu n. 20.000 ihmistä, on kauppakeskuksia, kauppoja, lukuisia ravintoloita, elokuvateattereita, kuntosaleja, kauneushoitoloita, leikkipuistoja jne. jne. Ja nyt kaikki tiet ovat tietysti päällystetty ja niissä on kivetyt jalkakäytävät. Mitä ihmettelen, että katuosoite on kuitenkin pysynyt koko ajan samana. Miten he ovat jo silloin tienneet, että tuo talo pysyy aina P.... Estate 20, ja sitten muidenkin kadun varressa olevien talojen numerointi on järkevä. Kun silloin 20 v. sitten se oli yhtä aukiota ja taloja oli siellä täällä sikin sokin. En ymmärrä. Tai on pakko uskoa, että on siellä jonkinlaista katusuunnittelua ja piirroksia ollut jo aikaisemminkin, vaikka näytti, että tontteja vaan myydään ja ostetaan ja taloja rakanneteaan summamutikassa. Hassua!? t. simran

    VastaaPoista
  9. Silloin reilu parikymmentä vuotta sitten, kun käly (huom. pitäisi olla lanko ;)rakensi talonsa, edes riksat eivät suostuneet ajamaan sinne saakka (muutama km kaupungista), kun se oli niin syrjäinen sijainniltaan. t. simran

    VastaaPoista
  10. Oho, Simran. Onpa alue kokenut melkoisen muutoksen kahdessakymmenessä vuodessa! :-O Toisaalta olen nähnyt Hyderabadissakin alueita, jotka ovat muuttuneet ihan muutamassa vuodessakin tosi paljon. Jos on hyvää pelisilmää, voi tulla lyhyessä ajassa rikkaaksi, jos ostaa tontin jostain keskeltä peltoa ja myy sen muutaman kuluttua, kun alueesta on tullut "kuuma". :-)

    Mietin tuota talojen numerointia. Useinhan talojen numeroinnissa ei ole Intiassa mitään järkeä - ne eivät välttämättä siis mene loogisesti tyyliin 10, 11, 12 jne., vaan talon numero kymmenen jälkeen saattaa tulla vaikkapa numero 56. Olen lukenut jostakin, että tämä selittyy juuri tuollaisella kuvaamallasi, aika kaoottisella, rakennustavalla: koko aluetta ei ole kaavoitettu aluksi mitenkään, vaan uusia taloja tehdään vanhojen keskelle todellakin aika mielivaltaisesti. Uusin talo saa numeron 56, mikä pannaan talon numeroksi, vaikka se nousisikin numerojen 10 ja 11 väliin. Jos ymmärsit, mitä tarkoitin, en oikein osaa selittää. Turha siis etsiä taloa numero 56 talojen 55 ja 57 välistä... :-)

    Mutta tämä ei tietenkään päde kuvaamallasi asuinalueella, jos talojen numerointi menee siellä ihan järjestyksessä. Ehkä siellä on todellakin ollut jonkinlaista katusuunnittelua aikojen alusta, mitä on kyllä vähän vaikea uskoa, kun on Intia kyseessä. ;-)

    VastaaPoista