Jos mies sanoo tekevänsä jotain, hän kyllä tekee sen. On ihan turha muistutella asiasta puolen vuoden välein.


lauantai 25. heinäkuuta 2009

Patoja ja järvimaisemia

Keskiviikkona, kun olimme tulossa lentokentältä kotiin, bongasin matkalla ison padon, jonka päällä näytti menevän oikein tiekin. Ilmoitin heti tuolloin, että tuota patoa pitää päästä joskus katsomaan, ja tämä hetki koittikin jo tänään, kun ukkelilla oli jostakin syystä muutama tunti luppoaikaa. Ensin hän kuitenkin kävi hiussalongissa ottamassa täyden käsittelyn; hiustenleikkuun, päähieronnan ja parranajon. Minun täytyy häpeäkseni tunnustaa, että en ole vielä kertaakaan uskaltautunut menemään intialaiselle kampaajalle/parturille, mutta puolustelen tätä sillä, että en harrasta kampaajakäyntejä Suomessakaan. Täällä se olisi kyllä niin halpaa, että on melkein synti ja häpeä laittaa mies aina saksien perään.

Kun tänään sitten pääsimme lähemmäs patoa, selvisi, että patoja onkin kaksi, yksi isompi ja yksi pienempi. Tänään oli vaihteeksi melkein aurinkoinen ja melko lämmin päivä (ehkä jotain 33 - 34 astetta), joten oli ihan kiva ilma tämmöiselle autoajelulle. Tässä kuvasaldoa tämän päivän kierrokselta.

Iso pato Himayat Sagar -järvellä (lentokentälle menevältä tieltä, Ring Roadilta, kuvattuna).

Pienen padon päällä kulkeva tie. Nuo pylväät on laitettu tuohon siksi, etteivät rekat ja muut isot ajoneuvot pääsisi kulkemaan tätä tietä.

Itte meikäläinen.

Mitta-asteikko vedenkorkeudelle. Senttimetreinä kai?

Jossakin tuolla kaukana siintää Hyderabad.

Padon päällä oleva sulkuhuone, josta operoidaan patoa.

Tien vieressä oli tämmöinenkin kyltti, ja minä hämmästelin, onko vedessä tosiaankin krokotiileja. S. epäili, että "tuohon on vain kirjoitettu noin, etteivät ihmiset menisi veteen". Arvaapa kaksi kertaa, estääkö tämmöinen kyltti intialaisia... :-)

Häveliäimmät kastelivat vain jalkojaan (kuva on vähän kaukaa otettu eikä siitä näy oikein mitään)...

... mutta rohkeimmat olivat pulahtaneet (kamalan likaiseen) veteen ihan kokonaan.

Pari ukkoa myös souteli järvellä - veneenä näyttäisi olevan jonkinlainen kumipatjaa muistuttava laitos. Lienevätkö olleet kalassa?

Jotkut olivat tulleet ihastelemaan järvimaisemia ihan koko perheen voimalla. Vai olisiko kuvassa sittenkin poika ja miniä tai tytär ja vävy...

Nuoriso oli tullut paikalle omien kavereidensa kanssa ja omilla kulkupeleillään.

Muslimiäiti lapsineen.

Autoriksakin tykkää ihastella kauniita järvimaisemia!

Suurempi pato oli melko massiivinen.

Yksi padon porteista.

4 kommenttia:

  1. Kiva kun sua näki nyt "kunnolla":-)

    Jänniä tuollaiset patopaikat! Ja huh, kuinka nuo ihmiset käyvät tuolla uimassa vaikka on niin likaista! Kai niille on ehtinyt kehittyä kaikki suoja-aineet ajan kuluessa.....Padoista puheenollen,Venezuelassa asuessani kävin siellä yhden maailman isoimmista padoista Gurissa ,joka oli tosi mahtava kokemus.

    VastaaPoista
  2. Heh, parturipalveluista saa arjen seikkailua. Päätin jo ennen omaa Intian matkaani että partahöylä jää kotiin ja käytän paikallisia palveluja. Haalealla vedellä ilman mitään kuumia pyyhkeitä tms. tehtynä parranajo ei aina ollut yksinomaan miellyttävää, mutta hauskoja kokemuksia tuli silti. Useammassakin paikassa varmisteltiin moneen kertaan, että otetaanko todellakin kaikki pois, eikä edes viiksiä jätetä ajamatta.

    Yhdessä paikassa parturi tarjosi parranajon päälle kasvohierontaa, johon uteliaana tietysti suostuin. Parturi kiinnitti sormiinsa kämmenselän puolelle jonkun 50-lukuhenkisen ihmehärvelin, joka tärisi vimmatusti ja kovaan ääneen. Tällä täristin-päristimellä varustetulla kädellä sitten hierottiin ja paineltiin naamaa, välillä koko pää resonoi sen tahtiin. Täristelyn päätteeksi parturi hieman kivuliaasti läpsi, nipisteli ja nyppi naamaani kuin joku tärähtänyt "oletpa sinä kasvanut" -sukulaismummo ja lopuksi läträsi koko naaman jollain todella voimakkaan tuoksuisella aineella, joka haisi koko päivän omaankin nenään. Vierestä katsonut pikkuveli ei meinannut pystyä pidättelemään naurua.

    VastaaPoista
  3. Minä kyllä uskoisin tuota krokotiilivaroitusta... ;)

    VastaaPoista
  4. Yaelian :-) Hyvä kuitenkin piileskellä noiden aurinkolasien takana, ettei ihan koko lärvi näy. ;-)

    Huikean suuri tuo Gurin pato, on varmaan ollut hieno kokemus käydä siellä. Padot kiehtovat minua jostakin syystä kovasti - niitä kun ei Suomessa taida olla...?

    Okapi, repesin ja putosin! :-D *reps ja kops* Oikein näin sieluni silmillä, kuinka sait käsittelyä! Tuo on yksi syy, miksi en uskalla mennä hiustenleikkaukseen, kun pelkään, että siellä tehdään jotain muutakin...

    Ofelia, niin uskoisin minäkin! Ei tulisi mieleenkään mennä kastelemaan edes varpaita, jos tuommoinen kyltti olisi laitettu varoitukseksi!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. <3