Jos mies sanoo tekevänsä jotain, hän kyllä tekee sen. On ihan turha muistutella asiasta puolen vuoden välein.


maanantai 11. toukokuuta 2009

Matkahaaste

Saamani matkahaaste pani suun messingille, sillä rakastan matkoista haaveilua ja niiden etukäteissuunnittelua. Olikin hieman vaikea rajata lista vain viiteen paikkaan, mutta tiukan seulonnan jälkeen tämä kuitenkin onnistui.

1. NEW YORK, MANHATTAN

Kuva: Daily News

Olen kerran viettänyt New Yorkissa pari viikkoa, mutta siitä on jo melkein kymmenen vuotta aikaa. Tuosta kerrasta mieltä jäi kalvamaan ikuinen New Yorkin kaipuu! Ihastelen New Yorkissa varsinkin sitä huikeaa ravintolatarjontaa (kuinkas muuten!), sillä kaupungissa on ravintoloita maailman joka kolkasta, ruoan laatu on erinomainen, annokset ovat isoja ja palvelu loistavaa. Myös kotiinkuljetuspalvelu on käsittämättömän kattava, ja vastaavanlaista ja yhtä toimivaa systeemiä olen kaipaillut Suomeenkin.

Rakastan myös Manhattanin yöllistä siluettia, ja voisinkin viettää tuntikausia sitä katsellen.

2. TOKIO

Kuva: Wikimedia.

Jostakin syystä Tokio on vetänyt puoleensa aina. Erityisen ajankohtaiselta Tokio tuntuu siksi, että viime viikolla juttelin anoppilan naapurin (nyt siis jo ex-naapurin) miehen kanssa, joka on lääkefirmassa töissä ja matkustelee työnsä puolesta todella paljon. Oli valtavan kiehtovaa kuunnella hänen kuvaustaan Tokiosta, ja erityisen Tokion-kaipuun tämän Intian hullunmyllyn keskellä herätti kaupungin hiljaisuus. Metrossakin on kuulemma ihan hiirenhiljaista, ja ihmiset tekevät siellä ihmiset jotakin seuraavasta kolmesta asiasta: kuuntelevat musiikkia, lukevat tai nukkuvat. Puhetta, eikä varsinkaan mitään mölinää kuule!

3. SIPERIA

Kuva: Vladivostok News

Kyllä, haluaisin ihan oikeasti käydä Siperiassa! Olisi kiva nähdä, onko se ihan oikeasti niin kauhea paikka kuin olen antanut itseni ymmärtää. Erityisesti Siperia, ja varsinkin Sahalinin saari, on kiinnostanut sen jälkeen, kun luin joskus kauan sitten Anton Tsehovin kirjan Sahalin. Kirja on reportaasimainen kuvaus Sahalinin vankilasaaresta, ja se on mielestäni kaikessa karmeudessaan aivan loistava.

4. ETELÄ-AMERIKKA

Kuva: Telegraph.co.uk

En ole koskaan käynyt Etelä-Amerikassa, vaikka kerran olimmekin kaverin kanssa jo matkatoimistossa tiedustelemassa lentoja Peruun. En osaa sanoa, mikä maa Etelä-Amerikassa erityisesti kiinnostaisi, mutta luultavasti se osuisi johonkin Argentiina-Chile-Peru -akselille.

5. SALAINEN LOMAKOHDE ITÄ-SUOMESSA

Hyväksytäänköhän tätä paikkaa listaan, kun kyseessä ei ole varsinainen matkakohde, vaan vanhempieni koti Itä-Suomessa. Meille pääkaupunkiseutulaisilletämä kuitenkin on lomakohde, ja mieleni on pyörinyt näissä maisemissa viime aikoina useaan otteeseen. Onneksi pääsenkin tänne jo juhannuksena, kun pidämme jonkun viikon mittaisen breikin Intiasta ja käymme pyörähtämässä kotimaisemissa. Intiassa oleskelummekin saattaa venähtää hieman arveltua pidemmäksi, joten on ihan kiva käydä välillä lataamassa akkuja Suomen järvimaisemissa...:-)

8 kommenttia:

  1. Kiva oli lukea sun matkahaaveita ja hauskoja kuvia olitkin laittanut sinne.Joo, New York! Asuin siellä 4 kk mutta aina olisin valmis menemään takaisin! Ravintolatarjonta tosiaankin on ihan mahtava ja tuo kotiinkuljetussysteemi myös.Tännepäin on myös hyvin kopsattu tuo kotiinkuljetussysteemi, joka toimii erinomaisesti suur Tel Avivin kohdalla. Suomessakin on sellainen palvelu, tosin aika vaatimaton, ja senkin taisi perustaa joku israelilainen,joka kai sitten möi sen eteenpäin tai jotain sellaista.Mutta tässä linkki siihen
    Tokioonkin olisi kiva mennä mutta Siperiaan....ei kyllä houkuttele sitten millään!
    Ja Etelä Amerikka tietysti ehdottomasti: asuin yhdessä ja joitakin aikoja 2 muussa, eli Peru , Colombia ja Venezuela, ja Peru on ehdottomasti näkemisen arvoinen.
    Ja sun viimeinenkin kohde kuulostaa tosi ihanalta ja kiva että pääset sinne taas pian.Mäkin olen just juhannuksen paikkeilla tulossa Hesaan, jee!Kuinka pitkäksi tuo teidän Intian komennus sitten tulee?

    VastaaPoista
  2. Yaelian, kiitos! :-) Ollaan varmaan joskus kokeiltukin tuota Gastronauttia Suomessa, mutta jokin siinä palvelussa silloin tökki, mutta en muista enää mikä. Olisiko ollut liian hidasta palvelua, kallista tai jotain muuta vastaavaa. Toistekin olisi kuitenkin tilattu sieltä, mutta koko palvelu oli kuuleman mukaan lopetettu, mutta sittemmin se vissiin taas jatkoi toimintaansa. Ilmeisesti se siis on vielä toiminnassa, kerran niillä nettisivutkin on. Tuo Gastronautti toimii varmaan ihan hyvin Helsingissä, mutta esim. Espooseen on jo aika pitkä matka... Ruoat jäähtyy ja toimituskuluja kertyy... :-(

    En mäkään tuonne Siperiaan millekään monen viikon lomalle haluaisi, mutta pari päivää voisin käydä siellä töllistelemässä ja ihmettelemässä. :-D Ehkä kuitenkin kesäaikaan, heh!

    Osaatko sanoa, onko noissa Etelä-Amerikan maissa, joissa sinä olet käynyt, tai yleensäkin muuten, kauheasti eroja? Luonto on vissiin aika erilaista eri maissa, mutta miten on esim. kulttuurin ja ruoan laita?

    Aika hauska, että sinäkin olet juhannuksen aikoihin Suomessa! Kukaties törmätään jossakin - jos ei muuta niin jossain Vii Voanin hyllyjen välissä! ;-) Tosin mä taidan vetää koko kesän makkaraa ja uusia perunoita ja väliin vähän silliä, ja niitä ei taida Vii Voanista löytyä. :-)

    Ei ole vielä oikein tietoa, kuinka kauan täällä Intiassa ollaan, mutta varmaan ainakin vuodenvaihteen yli mennään. Saa nyt nähdä, mitä tuleman pitää!

    VastaaPoista
  3. Itse haaveilen matkasta New Yorkiin...
    Venezuelassa ollaan kayty lomailemassa ja tykkasin alyttomasti.
    Yllattava tuo Siperia. Ei ihan ensimmaisena olis tullut mieleen ;-)

    Kuukauden paasta itsekin paasen ihailemaan suomen kauniita maisemia. Elokuussa sitten taas tanne sekametelisoppaan.

    VastaaPoista
  4. Bangaloresta, en olekaan ennen ajatellut Venezuelaa lomakohteena, mutta varmaan tosi mielenkiintoinen ja vähän erilainen lomailupaikka.

    Kiva, että sinäkin pääset nauttimaan Suomen kesästä! :-) Meillä on vielä tuo Intiaan paluupäivä hieman auki, mutta ehkä joskus heinäkuun lopulla... Ihana päästä parinkymmenen asteen lämpötiloihin :-)

    VastaaPoista
  5. Kivoja paikkoja. Kelpaisi mullekin, paitsi ehkä tuon Siperian tilalle voisin valita jonkun toisen paikan ;)Matkahaaveet ovat kuitenkin toistaiseksi jäissä. Tai kaukomatkahaaveet. Seuraava matka suuntautuu Suomeen (huomenna lähdetään!) ja sitten olis tarkoitus nähdä näitä "lähikohteita" Intiassa.

    En ole unohtanut teekutsua mutta kutsut taitavat siirtyä myöhemmäksi. Haluan liittää kutsuihin tietynlaisen kuvan, jota en ole onnistunut nyt nappaamaan. Jouduin myös luovuttamaan pikkupokkarini tyttärelle ja odotan että saan Suomen matkan yhteydessä hommattua itselleni uuden pokkarin. Isompaa kameraa kun ei aina jaksa kantaa mukana, eikä se mahdu käsilaukkuuni :) (muuta tavaraa on aina liikaa)

    Saapas nähdä kuinka kiirus loma tulee, ehtiikö bloggailemaan ollenkaan. Tosin tulemme takaisin jo kesäkuun alkupuolella kun lasten koulu alkaa :(

    VastaaPoista
  6. Voi ihanaa Saya, pääsette jo huomenna Suomeen! :-) Oikein hyvää matkaa ja lomaa - toivottavasti aika menee oikein hitaasti, että kerkeätte nauttia kotimaasta kunnolla.

    Tuo on tuttua, että käsilaukussa on aina liikaa kamaa... Yhdessä vaiheessa, kun piti ostaa verhoja ja sen sellaista, kanniskelin laukussa viiden metrin rullamittaakin, ja oli siinä aina äijillä kaupoissa ihmettelemistä, kun kaivoin sen esiin. :-D

    Teekutsut saa toki pitää silloin, kun parhaakseen katsoo. :-) Nou hätä. Ja lomalla saa mun mielestä pitää lomaa bloggailustakin, jos siltä tuntuu. Vielä kerran oikein hyvää matkaa teille!

    VastaaPoista
  7. Vii Voanissa olisikin kiva törmätä ja muutenkin törmätä..

    Mä tunnen tietenkin parhaiten Venezuelaa, sitten Perua ja vähiten Kolumbiaa, jossa olin vain viikon. Kaikissa niissä on hyvää ruokaa ja parhainta se on Perussa, aivan uskomattoman hyvää.Kanaa syödään kaikissa noissa maissa hurjasti. Joka puolella paikkoja missä myydään grillattua kanaa kastikkeiden kanssa.Perun ruokakulttuuri on aivan mahtava, sitä pitää ihan erikseen kehua.
    Venezuela on upea maa, siellä on niin paljon nähtävää, mutta se on myös erittäin vaarallinen maa.Pääkaupungissa Caracasissa, jossa asuin, ei varsinaisesti kauheasti turismijuttuja ole, paitsi ympäröivät Avila vuoret,jotka ovat upeat. Paljon slummeja ja köyhyyttä ja sitten taas kiiltäviä rakennuksia ja paljon loistoa. Turismiin,esim. tiedotukseen ja materiaaliin,ei ole paljon satsattu sielläpäin.Suurin osa turismista suuntautuu Margaritan saarelle, joka on Karibian saari, täynnä hotelleja ja hienoja rantoja. Perussa taas Lima itse on upea ja mahtavasti nähtävää siellä.Liman ulkopuolella olin parissa kylässä, ei mitään erikoista, mutta kauempana Limasta on valtavasti nähtävää. Kolumbiasta taas Bogotassakin on nähtävää, eniten pidin Bogotan ulkopuolella näkemistäni paikoista. Ihmiset ovat yleensä ystävällisiä, mutta varovaisuus on aina hyvä pitää mielessä ja samoin pitää kunnolla kiinni laukuistaan ja ei käyttää liikaa koruja ulkona liikkuessaan.Kulttuuri taas, aika paljon samoja juttuja on Kolumbian ja Venezuelan kanssa, nehän ovat naapureita. Perussa taas on erilaista, intiaanien merkitys tulee paremmin siellä esille ja se näkyy myös katukuvassa, ihmisten piirteissä.

    VastaaPoista
  8. Yaelian, kiitos yksityiskohtaisesta ja hyvästä selostuksesta! :-) Nyt varsinkin haluan päästä Etelä-Amerikkaan ja erityisesti tuonne Peruun, kun hyvä ruoka on mulle niin tärkeää...

    Etelä-Amerikassa mua onkin eniten arveluttaneet nuo turvallisuuskysymykset ja se, uskaltaako siellä liikkua ollenkaan. Tuo samainen lääkefirman tyyppi, joka kertoi Japanistakin, sanoi kyllä että esim. Brasiliassa pärjää aika pitkälle, jos vain katsoo, millaisilla alueilla liikkuu ja mihin aikaan.

    Caracas kuulostaa aika samankaltaiselta kuin Intia siinä mielessä, että varallisuuserot ovat suuret. Tuosta Margaritan saaresta olen tainnut kuullakin - ehkä sinne on joku matkatoimisto tehnyt oikein pakettimatkojakin?

    Jännä juttu tuo, että intiaanien piirteet tulevat perulaisissa paremmin esille!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. <3