Ehtoolla laiskat virkoo, rutilaiskat lauantaina.


lauantai 23. toukokuuta 2009

Ota kiinni jos saat! (appiukkoni mun)

Anoppipostauksen piti olla ainoa laatuaan, mutta nyt appiukosta on tullut niin päivänpolttava puheenaihe, että oli ihan pakko tehdä vielä erillinen postaus hänestäkin! :-)

Appiukkohan otti loparit Hyderabadin työpaikasta, koska tarkoituksena oli palata Nelloreen ja ilmeisesti vihdoinkin ruveta viettämään leppoisia eläkepäiviä. Appiukko on jo ainakin kerran aiemminkin jäänyt eläkkeelle, mutta palasi takaisin työelämään, ennen kuin anoppi kerkesi laskea kolmeen. Nyt appiukko kuulemma halusi lopettaa työt, koska toinen poika (S:n veli siis) sekä muuta nuorisoa saapuisi kesä-heinäkuussa USA:sta, ja appiukon toiveissa oli viettää aikaa heidän kanssaan. Mutta ei kerennyt muuttokuorma edes lähteä Hyderabadista Nelloreen, kun appiukko oli jälleen kehitellyt itselleen uuden työpaikan, taas Hyderabadista. Nyt appiukko matkustelee useamman kerran kuussa Nelloren ja Hyderabadin väliä (matkaan menee junalla yksi yö), ja anoppi odottelee kotona Nelloressa.

Mutta tämähän oli vasta alkua. Appiukko on nimittäin päässyt matkustelun makuun, eikä häntä tunnu pysäyttävän mikään. Maanantaiaamuna appiukko saapui junalla Hyderabadiin ja jatkoi siitä vielä paikallisjunalla työpaikalleen, jossa hän vietti maanantaipäivän. Illalla appiukon oli tarkoitus tulla meille yöksi ja mennä tiistaiaamuna taas Hyderabadin työpaikalleen, mutta kun ilta koitti ja S. sai isänsä vihdoin puhelimella kiinni, kävikin ilmi, että appiukko oli lentokentällä lähdössä Delhiin, josta hän jatkaisi vielä junalla 300 kilometriä jonnekin Rajasthaniin! Siellä Rajasthanissa appiukko on nyt viettänyt koko viikon, eikä kenelläkään ole tietoa, milloin tuo mahtaa palata Nelloreen ja mitä kautta.

Nämä appiukon seikkailut ympäri Intiaa ovat saaneet koko suvun ihan pois tolaltaan. "Eikö se mies tajua, ettei ole mikään poikanen enää?" "Tuommoinen matkustaminenhan on aivan liian rankkaa sen ikäiselle." "Mies tahtoo elää kuten poikansa, matkustellen sinne tänne, vaikka pitäisi jo vähän hiljentää tahtia!" Bobbykin soitti tiistaina appiukolle: "Uncle, mitä ihmettä sinä siellä Rajasthanissa teet? Eikö kannattaisi jättää matkustamiset vähän vähemmälle ja ottaa ihan rauhallisesti?" Appiukolla oli vastaus valmiina: "Mitä minä kotona tekisin; istuisin vain ja pitkästyisin! Sitä paitsi seuraavaksi aion matkustaa Etelä-Afrikkaan." *reps*

Appiukko on monessa suhteessa ihan vastakohtainen anoppiin verrattuna, mutta hyvin heidän rakkautensa on silti kestänyt. Tässä tapauksessa voi todellakin puhua rakkaudesta, sillä anopin ja appiukon avioliitto oli rakkausavioliitto - kuvitelkaa nyt, yli 40 vuotta sitten; millainenkohan skandaali se on oikein mahtanut tuohon aikaan olla! Appiukon olisi oikeastaan pitänyt mennä naimisiin yhden toisen tytön kanssa, mutta appiukkopa kieltäytyi, koska halusi vaimokseen anopin. Appiukon eräs serkku tarjoutui sitten menemään naimisiin appiukon varsinaisen morsiankandidaatin kanssa ja vietti tämän kanssa ilmeisestikin aika onnettoman elämän, koska piti hankkia rakastajatar ja vielä kakkosperhekin! Oma vaimo istui kotona makeisia ja rasvaisia naposteltavia ahmien, kunnes hänestä tuli niin lihava, että hyvä jos mahtuu enää tuoliin istumaan. Tämä appiukon serkkukin on nyt hyvin ajankohtainen tapaus, sillä hän makaa (onnistuneen) ohitusleikkauksen jäljiltä yhdessä sairaalassa täällä Hyderabadissa.

Tähän loppuun vielä appiukon parhaita paloja:
  • Appiukko on siitä harvinainen mies, että hän ei ole lainkaan kiinnostunut urheilusta, ei edes kriketistä. Taitaakin olla ainoa mies Intiassa, joka ei ole kiinnostunut kriketistä! Uutisia ja ajankohtaisohjelmia hän sen sijaan tykkää katsella, ja vaalien alla vaalikeskustelut olivat appiukolle ihan ykkösjuttu. Kun naiset kälättivät sohvalla liian kovaäänisesti ja kaukosäätimestä loppuivat volyymit, appiukko veti tuolin telkkarin eteen ja keikkui siinä tuolin etureunalla televisioruudun edessä. Minun ei tämän jälkeen tarvinnut katsoa enää televisiota, sillä oli paljon viihdyttävämpää katsoa appiukkoa ja arvailla, milloin hän putoaisi tuolin reunalta vaalikeskusteluun niin kovasti eläytyessään; appiukko nyökkäili päätään, nauraa hohotti, otti hassuja ilmeitä ja elehti käsillään. :-)
  • Kovin kovaa vauhtia liikkuvassa autossa appiukko ei pysty olemaan. Jos joku toinen on kuskina, hän saa kuskin hermostumaan hokemalla koko ajan takapenkiltä, että "slow, slow, drive slowly". Aiemmin appiukko ajoi itsekin autoa, mutta vauhti ei mitenkään päätä huimannut. Auto kuitenkin liikkui ihan todistettavasti, koska kerrankin pääsimme Nelloren rautatieasemalta kotiin anoppilaan - aikaa siihen tosin kului tovi jos toinenkin... :-D Appiukon autoajelut loppuivat siihen, kun Bobby ja joku toinen kaveri kerran näkivät appiukon köröttelemässä moottoritiellä kävelyvauhtia, nenä tuulilasissa kiinni. Muu liikenne moottoritiellä oli ihan sekaisin, kun appiukko yritti niellä kilometrejä; hitaasti mutta varmasti. Bobby sanoi seuraavan kerran appiukon tavatessaan, että kuulehan uncle, nyt loppuivat nämä sinun autoilusi; sinulle on hommattava autokuski! Aikansa hyvää ja luotettavaa autokuskia haeskeltuaan Bobby löysikin sitten tämä nykyisen - saman, joka sairastui taannoin lämpöhalvaukseen. Kun kysyin jokin aika sitten appiukolta autokuskin vointia, appiukko tokaisi, että juu, oikein hyvin se voi; parani heti, kun pääsi vaimonsa ja lastensa luokse!
  • Vaikka appiukko ei auton ratissa kovin sukkela olekaan, hän on muuten kyllä hyvin vikkeläliikkeinen, eloisa ja aktiivinen mies. Appiukko tykkää kävellä pitkiäkin matkoja, ja Suomessa ollessaankin hänen suurta huviaan olivat pitkät kävelylenkit Espoon asfalteilla kukonlaulun aikaan. Joskus hän sai anopinkin mukaansa, mutta silloin lenkki oli huomattavasti lyhyempi, ja lenkin jälkeen varmasti kuultiin, kuinka anopin jalkoihin sattui. Kerran oikein otin asiakseni selvittää anopilta, missä kohtaa jalkoja kipu tarkalleen oikein oli, jolloin selvisi, että kipu oli pohjelihaksissa! Kyllä minunkin pohkeeni kipeytyisivät, jos kävelisin pitkään sellaisilla lipsuttimilla, joita täällä harrastetaan!
  • Appiukko tykkää kovasti matkustamisesta, uusien paikkojen näkemisestä ja muutenkin uusista kokemuksista. Suomessa ollessaan appiukko muisti mainita jokaiselle, jonka kanssa puhui puhelimessa (ja näitä puhekumppaneita oli paljon!), kuinka vihreää Suomessa on ja kuinka Suomi on tuhansien järvien maa. Appiukko myös tietää paljon asioita, ja hänen seurassaan onkin hyvä olla varautunut vastaamaan kaikenlaisiin kysymyksiin, esimerkiksi "kuinka monta autoa tuon laivan autokannelle mahtuu" ja "mitkä ovat Suomen tärkeimmät vientiartikkelit".
  • Appiukko on myös siitä harvinainen intialainen, että hän on kaikkiruokainen ja syö siis suurella mielenkiinnolla vaikkapa suomalaisittain valmistettua kalaa (lihaa ja kanaa hän ei kuitenkaan syö). Tarvittaessa appiukko kuitenkin ottaa intialaisarsenaalin käyttöönsä. Jokin aika sitten olimme appiukon kanssa syömässä Little Italy -nimisessä ravintolassa, ja appiukko ei, chiliöljypullon kerran pöydältä bongattuaan, siitä hevillä luopunut. Chiliöljyyn topattiin valkosipulileivät, sitä oli parsakaalikeitossa ja pastassa, ja varmaan olisi ollut jälkiruoassakin, jos olisimme sellaista syöneet. :-)
  • Appiukko ei juurikaan stressaa mistään, vaan hän ottaa asiat yleensä aika lunkisti. Kun anoppi esimerkiksi meillä Suomessa ollessaan poltti keittiön mattooni kuumalla padalla mustan jäljen, appiukko istui sohvalla, hekotteli sydämensä pohjasta ja hoki "I see, I see" (tämä taitaa muutenkin olla appiukon lempilause). Minulle tulikin sitten yllättäen asiaa läheiseen kauppakeskukseen, jossa kävin laskemassa sataantuhanteen... :-D
  • Appiukko ei osoita kiintymystään avoimesti, vaan se pitää osata tulkita rivien välistä. Eräs S:n serkku kertoi kerran esimerkin: kun serkku tuli pitkästä aikaa kylään appiukon ja anopin luokse, appiukosta näki, että hän oli vierailusta kovasti mielissään, mutta hän ei osannut sanoa muuta kuin että "typerä poika, pitikö sinun tuoda tuollaiset määrät matkatavaroita!". Onneksi appiukon naamasta näkee yleensä todelliset tunteet - jos hymynkaretta on näkyvissä, vaaraa ei ole!

3 kommenttia:

  1. Hih hih nauratti tätä lukiessa;-)
    Taitaa olla sun appesi aika joviaali ukko ja vikkelä jaloistaankin kun noin aina matkustelee.Eikö sun anoppisi nalkuta siitä kun jää yksin? Tosi hauskasti kerroit taas appivanhemmistasi;tuli vähän tosin sääli sitä entistä morsiankandidaattia joka söi suruunsa liikaa ja lihosi...

    VastaaPoista
  2. Tämä on niin mielenkiintoista, että odotan jo innolla jatko-osaa siihen anoppikuvaelmaan.
    We want more! We want more!!

    BTW miten vanha appesi on?

    VastaaPoista
  3. Yaelian :-) Appiukko on tosiaankin ihmeen vikkelä ikäisekseen - siitä ei mitenkään uskoisi, että se on päivääkään päälle viidenkymmenen!

    Arvaa vaan, nalkuttaako anoppi...:-D Mutta musta tuntuu, että se on jo antanut vähän periksi, kun on huomannut, että nalkuttaminen ei auta yhtään, kun mies menee ja tekee mitä haluaa. Huvittavinta on, että tätä postausta kirjoittaessani tajusin, mistä pojan geenit ovat peräisin! :-D Ja joo, mäkin olen luopunut nalkuttamisesta jo hyvin kauan aikaa sitten...

    Munkin kävi sääliksi sitä "oikeaa" vaimoehdokasta ja olenkin miettinyt, että onkohan se syönyt ihan vaan suruunsa, kun ukko on lietsuttanut vieraissa, vai olisiko se ylensyönyt muutenkin...

    Simran, hi hii, kassotaan, kassotaan, mitä tässä saadaan kehiteltyä :-)

    Appiukko on iältään kuulemma ehkä 65 tai 64, tai ehkä sittenkin 66 - nämä syntymäajat kun eivät taida olla täällä Intiassa samalla tavalla hallussa kuin meillä Suomessa. Joka tapauksessa hän on (ilmeisesti!) reilusti päälle kuudenkymmenen, joten eläkeikä olisi kyllä jo saavutettu, millä tahansa mittapuulla.

    VastaaPoista