Jos mies sanoo tekevänsä jotain, hän kyllä tekee sen. On ihan turha muistutella asiasta puolen vuoden välein.


torstai 12. helmikuuta 2009

Uusi blogini

Lähdemme sunnuntaina Intiaan ainakin noin puoleksi vuodeksi, ja kauhea jaarittelija kun olen, päätin aloittaa tämän toisenkin blogin, johon kirjoittelen elämästämme Intiassa.

Mietin blogin nimeä pitkään, mutta päädyin sitten tuohon Kukkapilli-nimeen, jonka sanat ovat samalla suomea ja telugua (jota puhutaan Andhra Pradeshin osavaltiossa). Telugussa on paljon samoja sanoja kuin suomessa, vaikka ne tietenkin tarkoittavat eri asiaa. Kakku esimerkiksi tarkoittaa oksennusta, akka isosiskoa, nunna pehmeää ja koti apinaa. Yhdellä ukkelin serkulla olikin suunnattoman hauskaa Suomen-vierailullaan, kun hän näki Kotipizzan kyltin. :-D Nuo kaikki sanat ovat translitteroituja; täältä voi käydä vilkaisemassa, miltä translitteroimaton telugu näyttää.

Takaisin blogin nimeen. Kukka tarkoittaa telugussa koiraa ja pilli kissaa. Blogini nimi on suomeksi siis 'koira ja kissa' (ja-sanaa ei normaalisti telugussa käytetä) - eli siis vähän niin kuin minä ja ukkeli joinakin päivinä... Normaalisti minä kyllä olen vähintäänkin tiikeri! :-D

Laitoin tuonne sivupaneeliin joitakin kuvia aiemmilta reissuiltani Intiasta, joten niitä voi käydä katselemassa, jos jotakuta kiinnostaa! Klikkaamalla ne saa vissiin suuremmaksi.

10 kommenttia:

  1. Onnea uudelle blogille ja ennen kaikkea hyvää muuttoa ja ihanaa asustelua Intiassa. Odotan innolla kuulumisiasi Intiasta :)

    VastaaPoista
  2. Kivan näköinen tämä uusi blogi. Halit ja onnea matkaan, x x x

    VastaaPoista
  3. Onnea uudelle blogille.Odotan minäkin sitten kuulumisiasi Intiasta. Oikein hyvää matkaa ja oloa Intiassa!
    Laitankin tämän blogin kakkosblogini linkkilistaan,ok..

    VastaaPoista
  4. Saya, kiitos tosi paljon :-)

    Sisko, kiitos! Meni aika kauan, ennen kuin löysin sopivalta tuntuvan blogipohjan. Kaikissa oli aina jotain vikaa, mutta tämä nyt ehkä jotenkin menettelee :-)

    Yaelian, kiitos! :-)

    VastaaPoista
  5. Hyvää Intiassa oloa! Saanko linkittää uuden blogisi intia.foorumit.fi -sivuille?

    VastaaPoista
  6. Kiitos, Simran! Tietenkin saat :-)

    VastaaPoista
  7. Vau, jopas oli uutinen. Pistän blogin seurantaan, hyvää matkaa teille! Toivottavasti myös ruoka-aiheiset postaukset jatkuvat, niitä on ollut iso ilo lukea.

    VastaaPoista
  8. Okapi, iso kiitos! :-) Ruoka-aiheisia postauksiakin on kyllä tarkoitus jatkaa, jos ei mitään ihmeellisyyksiä tapahdu... Toimiva nettiyhteys mulla oli toiveena, mutta katsotaan nyt, löytyykö semmoinen! :-D

    VastaaPoista
  9. Minun on pitänyt kysyä, että miten ihmeessä olet oppinut niin loistavaa telugua että pystyt täysin kommunikoimaan jopa anoppisi kanssa... Vinkkejä, please! ;-) Kun en niitä täältä telugua-kategorian ainoasta postauksestakaan löytänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun on pitänyt kirjoittaa aiheesta ihan oma postaus, ja nyt kun muistutit, niin yritän tehdä sen mahdollisimman pian. :-) Telugun oppiminen on ollut ihan hirveän vaikeaa muihin kieliin verrattuna!

      Poista

Kiitos kommentistasi. <3