Jos kaikki tuntuu sujuvan hyvin, olet varmasti unohtanut jotain.


maanantai 23. helmikuuta 2009

Maitoa keittämässä

Nettiyhteys oli taas kadoksissa pari päivää, mutta tästä lähtien sen pitäisi toimia varmemmin, sillä ollaan vihdoinkin muutettu omaan kämppään, jonne yhteys tulee kuulemma-luotettavammalta toimittajalta.

Anoppi puhui jo viime viikon alusta alkaen jostakin maidon keittämisestä, joka on ilmeisesti kovinkin tärkeä rituaali uudessa kodissa. Tapahtuma oli suunniteltu keskiviikolle tai torstaille, koska ne olivat kuulemma hyväenteisiä päiviä kyseiselle tapahtumalle. Intiassa tärkeissä asioissa otetaan aina huomioon ajankohdan hyvä- ja huonoenteisyys, ja tärkeät tapahtumat pyritään sijoittamaan hyväenteisille päiville. Emme kuitenkaan ehtineet toimittaa tuota maitotapahtumaa ennen kuin perjantaina, joten kai sekin ihan hyväenteinen päivä oli. Toivottavasti!

Anoppi oli pakannut kaikki seremoniaan tarvittavat välineet autoon mukaan, ja meidän piti uudelle asunnolle mennessä hakea S. ja asunnon avaimet S:n työpaikalta. S. on kovin kiireinen mies ja siellä me - minä, anoppi, autokuski ja Lakshmi (anopin apu- ja seuralaistyttö) - istuimme toimiston edessä autossa odottelemassa, josko herra ehtisi milloin tulemaan. Odoteltiin, soiteltiin ja taas odoteltiin, ja autokuskikin lähti ulos ja katosi johonkin. S:llä ei lopulta ollut aikaa lähteä mukaan ollenkaan, vaan hän toi meille vain asunnon avaimet. Me naiset olimme siis vihdoin valmiita lähtöön - kuski vain puuttui. Ihmettelimme, mihin se kuski nyt oli jo kerinnyt hävitä, kunnes kuski putkahti toimistorakennuksen alaovesta ulos, kahvikuppi kädessään. Hän oli jo ehtinyt livahtaa S:n toimistoon hakemaan kahvia, kun siellä on se uusi ja hieno kahvinkeitin, joka jauhaa pavutkin! :-D

Maidon keittämisrituaali eteni seuraavasti: Ihan ensimmäiseksi anoppi hieroi kurkumalla ja chilijauheella (?) punaiset pallukat meidän kaasulieteen. Sen jälkeen anoppi kaatoi maidon kattilaan ja laittoi kattilan tulelle. Sitten anoppi otti kookospähkinän, rikkoi sen iskemällä sitä muutaman kerran lattiaa vasten ja kaatoi pähkinän sisällä olevan kookosveden kaaressa lieden ympäri.

Seuraavaksi anoppi sytytti palamaan pienen palan kookospähkinää ja kaksi suitsuketta. Maito kiehui yli liedelle - tarkoituksella vai vahingossa, en tiedä - jonka jälkeen anoppi otti maidon pois liedeltä ja sekoitti sen joukkoon pikakahvijauhetta ja sokeria ja kaatoi kahvin kuppeihin. Tämän jälkeen kahvit juotiin pois, ja sitten siivottiin kaikki se aikaansaatu sotku. :-)

Seremonia ei ollut mitenkään erityisen harras tai juhlallinen; minusta se näytti lähinnä sähläämiseltä ja sotkemiselta. Maidon keittämisen tarkoitus on ymmärtääkseni tuoda onnea uuteen kotiin ja pitää talo hyvissä antimissa.

Anopin apulainen Lakshmi on herttainen tyttö, joka sekä auttelee anoppia kotitöissä että pitää anopille seuraa - kuulemma lähinnä viimeksi mainittua. Lakshmin kanssa on hauska harjoitella telugua, ja toisaalta Lakshmi on innostunut harjoittelemaan kanssani englantia. Autokuskin sanoi haluavansa oppia englantia, nyt kun sille olisi oikein tarvettakin, kun on tämä madam täällä. Ylpeästi kuski kajauttaa aina ilmoille ne muutamat englannin kielen sanat, jotka hän osaa. Siinä ei näy jälkeäkään siitä ujostelusta, joka minulla on telugua puhuessa...

Usein kun istuin anoppilassa läppärin ääressä, Lakshmi tuli viereeni ujosti hymyillen ja kysyi, mitä teen. Monesti olin vain kirjoittelemassa koneelle jotakin, mutta koska Lakshmi tykkää niin kovasti katsella valokuvia, kaivoin hänen mielikseen koneelta esiin joitakin kuvia. Melkein kaikki Suomi-valokuvat tulikin jo katsottua. :-)

Eilen, kun oli viimeinen ilta anoppilassa, läksin taas kävelylle - tällä kertaa ihan oikeasti niille pikkukujille. Törmäsin jollakin kujalla tällaiseen ilmestykseen:

Nyt kun kaikki tärkeimmät tavarat on saatu hankittua (sohvaa ja muita tuoleja ei ole tosin vieläkään), alkaa seuraava vaihe eli siivous ja sisustus. Rahtina tulleet laatikotkin saatiin Hyderabadin lentokentältä ulos muutaman lentokentällä vietetyn päivän jälkeen, hmm. No, ei siitä sen enempää.

Kotiinkin pitäisi soittaa...

... tai lähettää edes jonkunlaista viestiä.

2 kommenttia:

  1. Löysinpä tämän ruokablogisi kautta. Kiehtovaa luettavaa ja hienoja kuvia.

    Tiina

    VastaaPoista
  2. Tiina, kiva, että löysit tänne! Ja toivottavasti tulet uudestaankin. Kommentistasi tuli hyvä mieli... :-)

    VastaaPoista