Jos kaikki tuntuu sujuvan hyvin, olet varmasti unohtanut jotain.


keskiviikko 25. helmikuuta 2009

Rauhallisempi päivä

Tänään oli ensimmäinen päivä, kun ei tarvinnut lähteä mihinkään ostoksille, vaan saatoin aloittaa päivän ihan rauhallisesti. Aamu ei kuitenkaan mennyt ihan niin kuin olin suunnitellut, sillä meidän ovella juoksi väkeä kuin vilkkilässä kissoja. Ensin tuli maitopoika, jonka piti muka tulla kuudelta, mutta hän tuli vasta jotain vajaat puoli kahdeksan. Maito tuodaan täällä aamuisin ovelle tämmöisissä puolen litran pussukoissa:

Ovikelloa poika soitti siksi, että eilen meillä meni maidot sivu suun, koska nukuttiin niin sikeästi, että ei kuultu ovikellon soittoa. Poika halusi siksi ensimmäisenä toimitusaamuna varmistaa, että tilattu maito oli oikeanlaista.

Anoppilan autokuskille oli annettu tänään meidän puolesta vapaapäivä, koska on todella työlästä kuskata töihin ensin appiukko ja sitten tulla toiselle puolelle kaupunkia kyytimään vielä S:ääkin. Seuraavaksi ovelle ilmestyikin joku S:n tuttu, joka tuli hakemaan S:n töihin. Meni jonkin aikaa, ja ovikelloa soitti käsittääkseni joku talon huoltopuolen pomo, isomahainen ja äreän näköinen äijä, joka ei puhunut sanaakaan englantia vaan jotain epämääräistä telugua, josta minä en tajunnut sanaakaan. Siinä se tyyppi seisoi ovella mulkoilemassa minua epäluuloisesti päästä varpaisiin, kunnes watchman tuli paikalle, ja ukko veti meidän oven kiinni jatkaen älämölöä käytävässä watchmanin kanssa.

Seuraavaksi tulivat internet-firman pojat, jotka olivat ihan puusta pudonneita, kun avasin oven. Mikä ihme siinä on, että puhekyky menee aivan täysin, kun joutuu ulkomaalaisen kanssa kohdakkain. Jos ei osaa englantia (oletusarvohan on, että ulkomaalainen osaa luultavimmin sitä), niin yrittäisivät sitten sitä kieltä, mitä he itse osaavat. Minusta ainakin on hölmöä vain seistä tuppisuuna ovella tuijottamassa kuin aaveen nähnyt. Sisään selviydyttyään pojat katselivat modeemia, minun auki olevaa läppäriäni, sitten toisiaan ja mutisivat keskenään jotain. Minä yritin hieman rykiä, että hei, minäkin olen täällä, mutta pojat olivat vieläkin kuin kalat kuivalla maalla. Lopulta pojat saivat jotenkin kakaistua ulos, että näyttäisi siltä, että netti toimii (eilen se ei taas toiminut ja siksi olimme soittaneet asiakaspalveluun), ja minä siihen, että juu, siltä vähän näyttäisi. Lopuksi tulivat vielä watchman ja joku nainen kyselemään roskia. Minun olikin pitänyt käydä kyselemässä watchmaniltä, mihin roskat viedään. En olisi kyllä ihan heti lyönyt vetoa sen puolesta, että niitä tullaan kyselemään kotoa.

Koska olin aikonut viettää rauhallisen aamun, en ollut pitänyt mitään kiirettä laittautumisen kanssa. Kaiken tämän trafiikin aikana minulla oli siis päällä jotkut hirveät rytkyt, jotka olivat pyykkiin menossa, tukka pesemättä ja naamassakin vielä tyynyn painaumat. Nätisti sanottuna olin siis luonnonkaunis. :-D

Päiväohjelmaani kuului lähiympäristön tutkimista, koska halusin tietää varsinkin sen, onko lähistöllä minkäänlaista ruokakauppaa. Tämä asuinalue, jossa asumme, on aika uusi ja se sijaitsee Hyderabadin sellaisella alueella, jolla on paljon teknologiafirmoja.

Tällä alueella kadut ovat hiljaisia ja rauhallisia. Alue on aidattu ja vartioitu, joten ilmeisesti täällä ollaan ihan turvassakin. Vartijat ja puomit on sekä koko alueen portilla että vielä talon portillakin.

Alueelle tullaan isolta tieltä, jonka varrella on paljon korkeita ja melko hienojakin toimistorakennuksia. On lasisia seiniä, erikoisia muotoja ja niin edespäin. Ison tien varrella on myös Subway, Barista-kahvila ja joitakin muitakin tuttuja ruokapaikkoja. Koska olen tämän etupuolen jo nähnyt, läksin kävelemään alueelta ulos takaportista - jossa sielläkin oli vartijat - ja jouduin saman tien ihan toisenlaiseen maailmaan. Mentiin ajassa montakymmentä vuotta taaksepäin, ja elämä oli melkoisen pysähtyneen oloista. Näillä pienillä kujilla meluisa ja moderni Intia unohtui aivan täysin.

Tämä on vissiinkin sitten meidän lähin lääkäri. :-D

Se kauppakin löytyi ihan suhteellisen läheltä, mutta vihannesten ja hedelmien laatu oli siellä kyllä aika surkea. Mutta ainakin sieltä saa muita perusaineita; maitoa, linssejä, mausteita ja vettä.

Kävelin ympäriinsä kaksi tuntia - keskipäivän hirvittävässä paahteessa tietenkin, koska fiksut ihmisethän tekevät näin - ja voi hyvänen aika sitä hien määrää, vaikka vain tallustelin. Illalla peilin edessä totesin, että luonnonkaunis on entistä luonnonkauniimpi: otsa, nenä ja kaula olivat kärähtäneet porsaanpunaisiksi. Minulla on nyt upea syvän punainen kaularengas ihan omasta takaa!

Vielä lopuksi kuva meidän talosta. Asumme tuolla ihan perällä, ensimmäisessä kerroksessa.

5 kommenttia:

  1. Tää oli just se postaus, mitä kaipasin :) Arkista elämänmenoa ja kuvia teidän lähistöltä.

    VastaaPoista
  2. Tosi kiva oli tätä lukea! Jännää, että teille tuodaan maito kotiin ,ja roskatkin tullaan hakemaan kotoa, good service! Nauratti tuo kohta niistä internetfirman pojista ja miten sä olit siellä vielä ihan valmistautumaton.Toivottavasti se teidän netti nyt toimii kunnolla.Hyvännäköinen talo missä asutte ja todellakin niin erilaista niissä kuvissa,jotka otit asuinalueenne ulkopuolelta.

    VastaaPoista
  3. Sisko, kiva jos tuli "tarpeeseen"! :-) On ollut niin paljon kaikkea muuta, että arkiseen elämänmenoon ei ole vielä oikein kerennyt perehtyä. Nyt on toinen rauhallisempi päivä ja alkaa jo hieman pitkästyttää! Mitähän sitä keksisi...

    Yaelian, kiva kuulla! :-) Tänä aamuna olinkin hieman eilistä viisaampi ja painelin melkein ensimmäiseksi suihkuun ja yritin muutenkin laittautua vähän ihmismäisen näköiseksi... :-D Mäkin toivon, että tämä netti nyt toimisi - ainakin toistaiseksi vaikuttaisi siltä, vaikka yhteys muutamaksi minuutiksi aina välillä katoaakin. Palvelu on täällä tosiaankin hyvää, mutta se tuntuu vähän omituiselta, kun on tottunut tekemään ihan kaiken itse.

    VastaaPoista
  4. Näitä sun postauksia on kiva lukea ja katella kuvia.Hieno moderni talo teillä siellä.

    VastaaPoista
  5. Kiva kuulla, Ekku! :-) Talo on kyllä ihan kiva, vaikka jotkut asiat ovatkin vähän rempallaan...

    VastaaPoista