Jos mies sanoo tekevänsä jotain, hän kyllä tekee sen. On ihan turha muistutella asiasta puolen vuoden välein.


lauantai 10. kesäkuuta 2023

Vankilareissu

Reilun kahden vuoden odotus päättyi, kun pääsin vihdoin La Modelin vankilaan! Yritin päästä La Modeliin jo vuonna 2021 kummallakin Barcelonan reissulla kesäkuussa ja elokuussa, mutta koska silloin oli korona, paikkoja vankilakierroksille oli rajallinen määrä, ja paikat kerkesivät aina mennä. Nyt vankilaa pääsee tutkimaan vapaasti, ja niin minäkin pääsin vihdoin linnareissulle. Jippii! Ukkeli jäi suosiolla odottelemaan hotellille, kun häntä eivät nämä linnareissut ihan hirveästi kiinnosta. 😆

Tämä linnareissu alkoi metromatkalla.

Kaikilla kännykät käsissä.

La Modelin vankila valmistui vuonna 1904, ja se suljettiin vuonna 2017. Sen jälkeen rakennuksessa on toiminut – ja toimii vieläkin – koulu, ja tulevaisuudessa vankila aiotaan muokata mm. asuinkäyttöön. Alueelle on suunnitteilla myös mm. puisto, urheilutiloja ja erilaisia vapaa-ajanviettotiloja.

En meinannut löytää vankilan sisäänkäyntiä, joten tuli kierrettyä koko vankila-alue ympäri. Se ei haitannut, koska muurit olivat täynnä katutaidetta. 

Lopulta sisäänkäynti löytyi melkein metroaseman vierestä, ja olisin kyllä nähnyt sen, jos olisin pikkuisen malttanut katsoa rauhassa enkä kouhottanut taas menemään. 

Vankilaan ei ollut sisäänpääsymaksua, vaan linnaa pääsi katselemaan ilmaiseksi. Kiva kiva. Sisäpiha oli täynnä lapsia ja heidän vanhempiaan, ja tunnelma oli siitä syystä vankilaympäristölle hieman erikoinen. 

Vankilan ovet ovat auki.

Ensimmäisenä vastassa olivat vierailutilat, joissa vangit olivat voineet tavata vierailijoita – perhettä tai asianajajia. 

Tapaamiskoppeja rivissä.

Tapaamisaika oli 20 minuuttia kerran viikossa, ja meteli oli erään vangin kertomuksen mukaan korviahuumaava, kun kaikki yrittivät saada äänensä kuuluville samaan aikaan. 

Vankila on rakennettu ns. panoptikon-malliin, mikä tarkoittaa sitä, että vankilan keskellä oli tarkkailutorni vartiointiyksikköineen, josta voitiin tarkkailla koko vankilaa. Sellit olivat tarkkailutornin ympärillä kuudessa siivessä. 

Kuvan galleriat viittaavat taidenäyttelyyn, joka oli meneillään vankilassa. Minulla ei ollut aikaa perehtyä taiteeseen, kun olin tullut paikalle sattuneista syistä vähän viime tipassa, vain tunti ennen ovien sulkeutumista. 

Vartiointiyksikkö tarkkailutornin keskellä.

Vartiointiyksikkö lasin takaa tirkisteltynä.

Tornin kattoa.

Tarkkailutorni oli arkkitehtuuriltaan varsin vaikuttava, ja koska sitä oli vaikea vangita valokuviin, otin paikalta lyhyen videon.

Siipirakennuksiin mentiin usean kalterioven kautta.

 
Sellejä kolmessa kerroksessa.

Tämän siiven suihkutilat.

Näkymä pihalle.

Vankila on käsittääkseni siinä kunnossa, mihin se oli vuonna 2017 vankilan sulkeutuessa jäänyt. En ole mikään vankila-asiantuntija, mutta minusta La Model oli yllättävänkin siisti ja viihtyisä vankilaksi – jos näin voi edes sanoa. Ainakaan Tallinnan Patareihin verrattuna La Model ei ollut vankila sieltä ankeimmasta päästä. Varsinkin Patarein kellarikerroksen sellit olivat todella ankeita ja ahdistavia (Patareista olen kirjoitellut täällä). 

Sellin vessanurkkaus ja pesutila.

Vankilan kirjasto.

Parturi.

Piha-aluetta.

Pihan takaosissa olivat työpajat, joihin ei päässyt tutustumaan.

Toista siipirakennusta.

Nuo mustat kyltit liittyvät taidenäyttelyyn, ja taideteokset oli sijoitettu selleihin.

Tämän siipirakennuksen suihkutilat.

Entisessä pyykkituvassakin oli taidetta.

Tämä siipirakennus taisi olla uudempi, sillä sellit näyttivät minusta vähän modernimmilta kuin vankilan muissa osissa. 

Tässä vaiheessa sulkemisaikaan oli enää varttitunti, joten oli aika lähteä takaisin pääoville. 

Sisääntuloportin vieressä oli ns. pakettitoimisto, jonne vangit saattoivat saada ja josta he saattoivat lähettää paketteja. 

Saapuvat lähetykset sisälsivät tavallisimmin kirjeitä, vaatteita ja ruokaa, ja kaikki vankilaan saapuva tietysti tutkittiin pakettitoimistossa ennen kuin paketit annettiin eteenpäin vangeille. Francon diktatuurin aikana myös kirjeet tutkittiin erityisen tarkkaan. Vangit jakoivat usein muiden vankien kanssa paketeista saamansa ruoan, vaikka viimeisinä vuosina ruoan lähettäminen oli kokonaan kiellettyä. 

Pakettitoimiston lattialla oli muistomerkki Salvador Puig Antichille, joka oli murhattu tällä paikalla vuonna 1974.

La Modelin tulevaisuuskuvia.

La Model oli todellakin vierailemisen arvoinen ja ajatuksia herättävä paikka, kuten vankilat yleensäkin ovat. Espanjaa (tai katalaania) taitamattomalle vankilan historia avautuu ehkä vähän hankalammin, sillä kaikki informaatio La Modelissa oli pelkästään espanjaksi ja katalaaniksi. Edes opastettuja kierroksia ei järjestetä englanniksi, mikä on minusta vähän erikoista. 

Vankilan portti jäi taakse, ja ulkona odotti tavallinen espanjalainen arki.

Lopettelen nyt tältä erää tähän ja jatkan taas, kun ehdin. Tämä lomailu on ollut niin kiireistä, etten meinaa ehtiä postailemaan enkä lukemaan muiden blogejakaan. Tyhjyyden tunteesta ei siis ole ainakaan toistaiseksi tarvinnut kärsiä. 😆

Kivaa viikonlopun jatkoa! 

😘

23 kommenttia:

  1. Aika viihtyisän näköinen vankila,jos nyt vankilasta voi sellaista sanoa...Toista se oli kun itse vierailin vankilassa(useamman kerran)Venezuelassa,jossa vankilat olivat ihan helvetillisiä paikkoja(taisi muuten olla toka tai kolmas postaus 14 5 v. sitten).Mukavaa loman jatkoa Barcelonassa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No huh, en taida edes uskaltaa kuvitella, millaisia venezuelalaiset vankilat ovat olleet... Tuo Tallinnan Patareikin oli minusta jo aika karmiva paikka.

      Kiitos, Jael! 🤗

      Poista
  2. Hieno postaus! Mielenkiintoinen kohde! Lomailu on tosiaankin kiireistä aikaa ja se on hyvä niin <3 Mahtavaa loman jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tarja! Ihana kuulla, että tykkäsit! Pus. 😘

      Aurinkoisia päiviä sinne!

      Poista
  3. Esittely paikasta, johon en tule ikinä menemään 😊 Hyvä että sinä menit puolestani. Vartti sulkemiasikaan ja sinä olit vielä sisällä😬 Minulla olisi ollut jo täys paniikki päällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. T. Sartsa

      Poista
    2. Hih, no eihän nämä vankilat ole kaikkien "pala kakkua". 😁 Minä tykkään jostain syystä harrastaa vankilaturismia, mutta en välttämättä haluaisi jäädä minäkään sisälle pyörimään ovien mentyä kiinni... 😅

      Poista
  4. Kiitos Satu tästä postauksesta, sinulla on taito kuvata ja kertoa asioista niin että tuntuu kuin olisi itsekin ollut paikalla 🖤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Jenni! Kiva että luit ja jätit kommentin! 🥰 Mukavaa sunnuntain jatkoa!

      Poista
  5. Miksiköhän minua kiinnosti tämä aihe erityisesti? Heh. Vähän nauratti tuo, että selleissä oli pöntöt - Hämeessa ei ollut, kuin yhdellä miesten (suljetulla) kerroksella eikä suihkuja, kuin kolme per kerros. Luksusta siis. 😅
    Kiitos kierroksesta kuvineen (koko postauksesta!) ja mieluisaa loman jatkoa! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja minun on myönnettävä, että tulit mieleeni monta kertaa tätä postausta kirjoittaessani. 🤗

      Vaikka mulla on vähänlaisesti kokemusta vankiloista (olen käynyt muistaakseni kolmessa vankilassa, tai siis ex-vankilassa), niin minunkin silmiini La Modelissa oli aika luksusoltavat.

      Kiitos sinulle, Stansta, kommentistasi, ja kivaa kesäkuun jatkoa! Nyt ollaan jo palailemassa kotiin, joten ehkä ehdin pian lukemaan teidän ihanien blogi"kollegoiden" postauksiakin! ❤️

      Poista
  6. Mielenkiintoinen postaus. Minä olen käynyt maailmalla muutamissa vankilamuseoissa, mutta kotimainen on vielä kokematta. Pitäisi joskus ehtiä käymään sielläkin. Nuo sellit eivät ole pahimmasta päästä, mutta onhan se todella pieniä. Kerrossängyistä päätellen sellissä on ollut 2-3 henkilöä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen käynyt Hämeenlinnan vankilassa, mutta en tiedä, onko Suomessa muita vankilamuseoita. Hämeenlinnan vankilakin oli kyllä ajatuksia herättävä paikka.

      Nämä sellit olivat ihan ok, ja itselleni pimeys ja törkyisyys olisivat ehkä pahimpia, ja siinä mielessä näissä selleissä oli tosi hyvät oltavat. Ja toki sekin olisi tosi ahdistavaa, jos tämänkokoisiin selleihin olisi tungettu vaikkapa 10–15 henkilöä, kuten muistaakseni Patareissä oli.

      Poista
  7. Paikallinen Kakola on ainoa, jossa on tullut sellikeikka heitettyä ja nyt nekin on rakennettu vimosen päälle upeiksi asunnoiksi.... "kotini on linnani" siis pitää paikkaansa - ystäväpariskuntakin sieltä osti ehtoopuolen kotinsa... Me nyt toistaiseksi viihdytään ihan vaan "kotona", heh heh....
    Mutta kertakaikkisen UPEA ja ahmittavan informatiivinen postaus - kiitos!!
    Barcelonaan on aikomus lentää "joskus" ja siitä singota Andorraan "samoilemaan", mutta nyt on "kaikkea muuta ensin"...
    Vaikka inhoan käsitteitä "sitku" - niin tuo suunnitelma on sillä "Sitku-listalla"
    Nytky-listalla on muutama muu... Siksi ihanaa matkailla kanssasi - kiitos upeista kuvista tukemassa seikkailuasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kakola on kyllä remontoitu tosi upeaksi, ja joskus pari vuotta sitten (vai onko siitä jo kauemmin?!) käytiin ukkelin kanssa siellä pyöriskelemässä. Hieno paikka!

      Hih, no juu, ymmärrän, että teillä "se muu" vie aika lailla kaiken ajan, ettekä välttämättä enää ehdi Andorraan samoilemaan. 😅 Kovasti tsemppiä teille, ja kiitos kivasta kommentistasi. 😘

      Poista
  8. Mielenkiintoinen vierailukohde, onneksi pääsit ihmisten ilmoille takaisin.

    Mukavaa loman jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi tosiaan pääsin vankilasta pois! Vaikka sellit olivat "viihtyisiä", niin eivät kuitenkaan niin viihtyisiä, että olisi tehnyt mieli jäädä niihin asumaan. 😅

      Poista
  9. Wau mitä arkkitehtuuria! Niin hieno! Täkäläisiin vanhoihin vankiloihin (jotka on nekin kyllä omassa luokassaan hienoja) verrattuna kuin joku palatsi.
    Katoin sitä parturikuvaa ennen kuin luin kuvatekstin ja ajatus oli nopeaakin nopeampi; ”hyi v** joku kidutushuone 😳 … ai se onki parturi 😏” 😂😂

    Me oltiin joskus Tartossa jossain ihme kidutuskoppivankilassa ja se oli kyllä ällö. Ja kerran oltiin ihan vaan Hämeenlinnan vankilamuseossa kaikessa rauhassa, kun joku tuli käytävällä vastaan ja sanoi ”kuinka te vielä täällä ootte, tää meni jo kiinni!” No eihän me oltu huomattu. Melkeen jäätiin vangeiksi. 😄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vankilat saavat kyllä mielikuvituksen laukkaamaan! Minäkin olen luullut joskus jotain huonetta hirttohuoneeksi, vaikka se oli jokin ihan muu. Vaikka voihan parturin huonekin olla tavallaan kidutushuone, jos ei tykkää parturin tuolissa istumisessa. 😂 Mä kuulun näihin ihmisiin... Inhoan sitä, kun kampaajalla on peilejä joka puolella ja näkee itsensä koko ajan, eikä pääse edes mihinkään karkuun, kun on sakset päässä! 🙄 Mutta tuolla vankilan parturissa ei näytä peiliongelmaa olevan!

      Miten onnistuittekin jäämään Hämeenlinnassa sisään vankilan sulkeuduttua. 😂 Mutta onneksi tulitte bongatuiksi, eikä tarttinut jäädä yöksi!

      Poista
  10. Ai kauheeta olis karmivaa jäädä vankilaan yksin yöksi (kauhua). Tuo kyllä näytti melko valoisalta vankilalta. Mielestäni kyllä vankila saakin olla kolkko ja kalsea. Se vaan tietysti että siellä kärsineet myös ns.viattomat väärin syin tuomitut henkilöt. Mielenkiintoisia paikkoja ja paljon ihmiskohtaloita noitten museovankiloiden muurien sisällä ollut. Ei oikein pysty edes ajattelemaan ja käsittämään kaikkea mitä seinät voisivat kertoa.
    -m

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen vähän samaa mieltä, että ei vankilan tartte olla mikään viiden tähden loistohotelli. Tosin just tänään luin Hesarista samasta aiheesta, kun siinä esiteltiin yhtä Areenalla näkyvää sarjaa (tätä). Siinä jutussa yksi näkökulma oli, että vankiloiden ei tarvitse olla mitään karmeita luolia (asiaa ei kyllä ilmaistu ihan näillä sanoilla), kun jo vapauden riisto on riittävän paha asia. Totta tietysti tuokin, mutta pysyn kumminkin omalla kannallani. 😂

      Ja on kyllä ihan hirveää, jos joutuu istumaan tuomiota jostakin, mitä ei ole tehnyt. Meillä kun on vaan tämä yksi elämä, ja jos osa siitä kuluu vankilassa syyttä suotta, niin se on kyllä surullista.

      Poista
  11. Okei, tiedän mihin suunnata jos Barcelona joskus kutsuu - vankilat todellakin ovat mun palani kakkua, vaikken nyt sellaista haluaisikaan lusimaan! Vielä tällainen kunnon vanha panoptikon, tosi kiinnostava! Hassu juttu tosin, ettei opastusta ole enkuksi. Kiitos kun veit meidät mukaan vankilan käytäville seikkailemaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa löytää joku muukin, joka tykkää vankiloista! ❤️ (Ehkä vähän huono sanavalinta, mutta ymmärrät varmaan, mitä tarkoitin. 😅) Mutta en mäkään kyllä haluaisi lusimaan... Pitänee siis pysytellä kaidalla polulla. Kiva, että olit linnareissulla mukana! 😘

      Poista

Kiitos kommentistasi. <3