Onpa hirvellä isot korvat

Kävin pitkästä aikaa kameran kanssa möyrimässä pusikossa ja ihastelemassa luontoa, jonka olemassaolo oli päässyt minulta jotenkin ihan unohtumaan. En muista, että olisin käynyt Jätkäsaaren-vuosina kertaakaan missään luonnossa ihan ajan (ja kameran) kanssa, vaikka Espoossa asuessamme tuli käytyä jatkuvasti erityisesti Suomenojan lintulammella, mutta toki muuallakin. Olen aina rakastanut erityisesti makrokuvausta, sillä makrokuvat paljastavat aivan uuden maailman – sellaisen, jota ei paljaalla silmällä näe. Tällä viikolla on tullut siis otettua erityisesti makrokuvia. 😊

Näin jälkeenpäin ajatellen en voi kuin ihmetellä, mitä minulle Jätkäsaaressa oikein tapahtui. Eihän se luonto niin kaukana sieltäkään ollut. Jostain syystä lähteminen Jätkäsaaresta minnekään tuntui kauhean vaikealta, ja motivaatio puuttui ihan tyystin. Pakolliset kävelylenkit kävin suorittamassa, mutta kuljin aina samoja reittejä – satamasta Clarionin ohi Hietalahteen ja siitä Ruoholahden kautta takaisin kotiin, tai Lapinlahden kautta Hietaniemeen ja sieltä taas kotiin. Ulkoilu oli siellä yhtä suorittamista, ja ilo puuttui puuhasta täysin. 

Olin kuvitellut, että meidän Jätkäsaaren asuntoon löytyisi uudet vuokralaiset heti, mutta jostain syystä asunto ei olekaan mennyt "kaupaksi" (tai minähän olen oikeastaan väärä ihminen ihmettelemään asiaa 😆). Satolla (ja ehkä muillakin vuokrafirmoilla) on semmoinen systeemi, että asuntoa voi esitellä mahdollisille tuleville vuokralaisille joko itse tai sitten voi antaa vuokranantajan edustajan esitellä sitä. Minä päätin esitellä asuntoa itse, vaikka olinkin todella kaukana mukavuusalueeltani. Minusta tuntuu jotenkin hirveän kiusalliselta päästää vieraita ihmisiä töllistelemään kotiamme, ja vaikka ihmiset eivät olisikaan kiinnostuneita meidän sisustus- ym. ratkaisuistamme, niin kyllähän he väkisinkin panevat asioita merkille. Että tuommoinen hirveä sohva, typerästi sisustettu parveke tai onpa ruma päiväpeitto. Mutta päätin siis kiusata itseäni ja toimia asunnon esittelijänä – oikeastaan juuri sen takia, että se tuntui minusta niin epämiellyttävältä. 

Tyyppi taitaa kuulua jauhojengiin. 😅

Loppujen lopuksi oli ihan kiinnostavaa nähdä, miten eri tavoin ihmiset vieraassa kodissa käyttäytyvät. Jotkut olivat tosi varovaisia, ja heille piti todellakin esitellä kaikki, kun taas jotkut ryntäsivät ovelta tutkimaan asuntoa omatoimisesti mitään kyselemättä. Yksi mies totesi heti ovella minut nähtyään, että "sä olet ihan Sadun näköinen – ja se on hyvä asia!". En ollut tiennytkään olevani prototyyppisen näköinen Satu, mutta tulinpa nyt tietoiseksi tästäkin. Sama mies oli tokaissut aiemmin puhelimessa minulle – ihan ventovieraalle ihmiselle –  että "sä olet kiva". Kaikkea sitä. 😅

Kun kukaan kävijöistä ei halunnut vuokrata asuntoa, rupesin luonnollisesti syyttelemään itseäni (= olen huono esittelijä), vaikka minulla ei ollut edes minkäänlaista velvollisuutta tai pakkoa esitellä asuntoa, tai huonekalujamme ja sitä, miten olimme ne järjestäneet (= liian ahtaasti tungettu kaikki). Ihan hullua, että pitää ottaa tämmöinenkin asia henkilökohtaisesti. Mutta voihan se olla, että asunto oli ihmisten mielestä liian kallis tai että lähistön keskeneräiset rakennusprojektit mietityttivät, tai sitten he eivät vain tykänneet asunnosta jostain muusta syystä. Mutta nythän asia ei ole enää minun ongelmani millään lailla, ja selvisin esittelyistäkin hyvin  – ja sain ihmisiltä vielä kivaa palautettakin 😊.

Viime viikonloppuna kävimme Savonlinnassa juhlimassa äidin 80-vuotispäiviä. Ukkeli laskeskeli, että hän oli käynyt Savonlinnassa viimeksi ehkä syksyllä 2021, joten oli jo korkea aikakin näyttää naamaansa Ääslinnassa.

Ukkeli halusi käydä lähtöpäivänä lörtsyillä, joten päädyimme vanhalle tutulle Lippakioskille. 

Lörtsy kahdella nakilla ja kaikilla mausteilla. Lihalörtsy siis; ei omena-.

Paluumatkalla oli pakko pysähtyä kuvaamaan keltaisia peltoja. 

Ukkeli tekniikan asiantuntijana kehitteli minulle köyhän miehen navigaattorin kännykän ja Waze-sovelluksen avulla. 

Köyhän miehen navigaattori: kännykkä mukitelineessä.

Automme on taas tarjonnut jännittäviä aikoja. Kaksi varoitusvaloa (ABS- ja ESP-järjestelmien valot) on palanut kojelaudassa jo jonkin aikaa.

Kävin esittelemässä autoa viime viikolla huoltoliikkeessä, ja ne perhanat veloittivat pelkästä vian määrittämisestä 255 euroa. Saivat sentään tuolla rahalla vian selville, ja se on kuulemma se, että oikean takarenkaan pyörimisnopeusanturi on rikki. Osia ei saa Suomesta eikä Ruotsista, vaan osa pitäisi tilata Saksasta, ja se pitäisi tuoda maitse, koska ilmateitse ei tuoda enää mitään ja plaa plaa. Osa maksaisi nelisensataa euroa ja korjaus töineen noin 700 euroa. Oikein kiva, kun ottaa huomioon, että autolla on ajettu muutama tuhat kilsaa vajaa 300 000 kilometriä, eikä siihen viitsisi tehdä enää mitään kalliita korjaustöitä. Niinpä jäimme harkitsemaan asiaa, ja kävimme siis autolla Savonlinnassakin. Eilen kun kävin yhdellä retkellä, huomasin, että ohjaus jotenkin "tärisi", mutta en tiedä, liittyikö se tuohon vikaan vai ei. Jännitystä elämään, keinolla millä hyvänsä!

Olin ajatellut, että jos ja kun ukkeli lähtee ensi kuussa Intiaan, minä lähden taas road tripille Viroon, mutta saa nyt nähdä. Kovasti tekisi mieli, sillä Virosta on vielä monta kolkkaa näkemättä! Toisaalta tuon auton kanssa ajaminen on kuin venäläistä rulettia pelaisi... Mutta ainahan sitä voi ruveta jo suunnittelemaan matkaa, varmuuden vuoksi. 😜

Näin eilen tämän jäniksen/rusakon/tms., joka oli niin iso, että olisin ehkä luullut sitä hirveksi, jos ei sillä olisi ollut noita korvia. 😅

Meinasin kirjoitella vielä Suomenojan lintulammestakin, jossa kävin taas pitkän tauon jälkeen, mutta taidankin siirtää sen tuonnemmaksi, kun olihan tätä jo tässäkin. Äsken tulin salilta, joka sijaitsee aivan tien toisella puolella. Ei ole kuulkaa suurempaa onnea kuin se, että kuntosali on niin lähellä, että ei tarvitse kuin tien yli kävellä! Kuka mistäkin onnensa löytää. 😆 Luulenpa, että niillä minun omilla kuntoiluvälineillä ei olekaan lähiaikoina hirveästi käyttöä, ja mietinkin, pitäisikö kaupitella niitä jossain Tori-palstalla. Vaikka eihän sitä tiedä, vaikka tulisi taas jokin covid24. Ehkä on hyvä olla varautunut pahan päivän varalle...

Kivaa loppuviikkoa!

😘