Talo poikineen

Palataanpa hetkeksi takaisin Barcelonaan. Edellisellä (varsin pikaisella) Barcelona-käynnillämme viisi vuotta sitten olin ihastellut Barcelonan upeaa arkkitehtuuria, ja minua oli jäänyt harmittamaan, kun en ollut ehtinyt tutkia rakennuksia sen paremmin. Nyt oli otettava vahinko takaisin, joten kiertelin yhtenä iltapäivänä Eixamplessa katselemassa ja kuvailemassa barcelonalaisia rakennuksia. Kuvia kertyikin melkoinen määrä, mutta en nyt kuitenkaan vyörytä kaikkia kuvia tähän, vaan laitan kuvia vain muutamista rakennuksista. 

Ensimmäiseksi tietenkin suosikkirakennukseni eli Casa de les Punxes. Olin nähnyt rakennuksen kerran taksin ikkunasta, ja se oli näyttänyt minusta ihan satulinnalta.   

Casa de les Punxes on hyvä esimerkki Katalonian modernistisesta arkkitehtuurista, jota kutsutaan myös katalonialaiseksi jugendiksi. Katalonian modernismin aikakausi ulottuu noin vuodesta 1885 vuoteen 1920, ja Casa de les Punxesin suunnitellut Josep Puig i Cadafalch oli Antoni Gaudín ja Lluís Domènech i Montanerin ohella yksi modernismin kuuluisimmista arkkitehdeista. 

Casa de les Punxesin rakennutti vuonna 1905 Bartomeu Terradas Brutau, joka halusi asuinpaikan kolmelle sisarelleen, Angelalle, Josefalle ja Rosalle. Talon historiasta tiedetään varsin vähän, sillä kaikki siskokset kuolivat ilman perillisiä, ja rakennuksen perinyt veli myi sen eteenpäin. 

Casa de les Punxesin esikuva on Neuschwansteinin linna Saksassa, sillä arkkitehti Josep Puig i Cadafalch rakasti pohjoista arkkitehtuuria. Vaikka rakennus vaikuttaa yhdeltä isolta rakennukselta, siinä on kolme erillistä osaa, kullekin sisarelle oma. Ensimmäisen kuvan julkisivussa näkyvä osa kuului Angelalle (julkisivun tunnusmerkkinä on enkeli), joka asui asunnossaan äitinsä kanssa. 

Rakennusta käytetään nykyään coworking-tilana, eikä sisälle pääse enää tutustumaan. Se ei kuitenkaan estänyt kurkkimasta ovesta sisään.

Toinen rakennus, johon ihastuin kovasti, oli Palau Macaya. Rakennus on saman arkkitehdin suunnittelema kuin Casa de les Punxeskin, ja se on valmistunut vuonna 1902. Talo on saanut nimensä rakennuttajastaan, Romà Macayasta, joka oli menestyksekäs puuvillakauppias ja joka halusi rakennuttaa talon perheelleen. 

Ulkopuolta oli vaikea saada kokonaan kuviin suurten puiden takia, joten keskityin kuvaamaan yksityiskohtia, jotka olivat minusta huikean kauniita.

Puikahdin sisälle, koska kukaan ei tullut pysäyttämäänkään, ja vasta jälkeenpäin luin, että rakennuksessa saa liikkua ilmeisesti laajemminkin. Mutta jo pelkästään sisäpiha tarjosi upeaa katseltavaa. 

Kolmas rakennus, josta pidin erityisesti, oli Casa Amatller, joka oli – yllätys, yllätys – Josep Puig i Cadafalchin suunnittelema. Näköjään pidän kyseisen arkkitehdin tyylistä! Gaudín suunnittelemat rakennukset ovat toki hienoja nekin, mutta ehkä vähän turhan eksentrisiä minun makuuni. 

Casa Amatller valmistui kahta edellistä rakennusta hieman aiemmin, jo vuonna 1875. Casa Amatller siitä tuli kuitenkin vasta vuonna 1898, kun Amatllerin perhe pyysi Josep Puig i Cadafalchia kunnostamaan rakennuksen. Tähänkin rakennukseen Cadafalch ujutti germaanisia elementtejä, mm. kaakelein koristellun katonharjan. 

 

Talon kunnostuttanut Antoni Amatller peri sukunsa suklaatehtaan Chocolate Amatllerin, ja 19-vuoden iässä Antoni lähetettiin Sveitsiin ja Ranskaan tutustumaan sikäläisten suklaatehtaiden toimintaan. Saamiensa oppien innoittamana Antoni rakennutti vuonna 1878 uuden Amatllerin suklaatehtaan, jossa oli viimeistä huutoa olevaa ranskalaista ja sveitsiläistä koneistoa. Antoni rakasti myös valokuvausta ja kävi mm. Marokossa ja Egyptissä valokuvaamassa ja osallistumassa kansainvälisiin amatöörivalokuvauskilpailuihin. 

Vuonna 1915 Amatllerin suklaatehdas tuotti 11 000 kiloa suklaata päivässä, mikä on minusta aika huikea määrä. 

Muutama kuva tuon ajan Amatllerin tehtaalta (kuvat ovat kaikki täältä):

Suklaamassan sekoitushuone.

  

Suklaiden irrottamista muoteistaan.

Amatllerin mainosjulisteita 1900-luvun alusta (kuvat ovat samasta paikasta kuin edellisetkin):

Rafael de Penagosin juliste vuodelta 1914.

Paul Chocarne Moreaun juliste vuodelta 1913.

Amatllerin suklaatehdas toimii edelleen, yli 200 vuoden jälkeen, ja Amatllerin suklaata voi ostaa useasta paikasta Barcelonassa. Kylläpä harmittaa, että jäi suklaat ostamatta! 

Tasapuolisuuden nimessä täytyy laittaa tähän vielä yksi Antoni Gaudín suunnittelema rakennuskin, Casa Batlló. Gaudí ei tosin suunnitellut rakennusta yksin vaan Josep Maria Jujolin kanssa. 

Casa Batllóta kutsutaan myös Luutaloksi sen luurankoa muistuttavien muotojen takia. Gaudín Park Güellissa kävimme jo viisi vuotta, ja postaus siitä löytyy täältä.   

Loppuun vielä muutama random-kuva kävelyllä näkemistäni rakennuksista.

Vielä olisi kirjoittamatta Barcelonan matkalta Pedralbesin luostarista, mutta saa nähdä, innostunko kirjoittamaan siitä vielä joskus. 

Tuli käytyä pikaisesti taas Savonlinnassakin, kun kävin hakemassa äidin vihdoin meille kylään, kun lämpötilat ovat laskeneet siedettäviin lukemiin. 

Äiti salakuvasi, kun tulin vessa-asioilta pusikosta. 😆

Matkalla pysähdyimme tapaamassa äidin kahta ystävää, ja koska olisimme olleet ensimmäisessä paikassa liian aikaisin, piti pyöriä hetken aikaa äidin lapsuudesta tutuissa maisemissa Tavastilan koulun liepeillä. 

Tällä urheilukentällä äiti on juossut kilpaa sataa metriä ja hypännyt pituutta.

Urheilukentältä löytyi myös veikeä ulkoilmakuntosali, jonka laitteet piti tietenkin käydä testaamassa.

Mukavaa viikonlopun jatkoa! 😘