Osaisipa lentää Hornetia (tai edes paperilennokkia)

Äidin vierailu on saatu onnellisesti päätökseen ja äiti kyyditettyä eilen takaisin Savonlinnaan. Tulin Savonlinnasta takaisin taas yöjunalla, joka on perillä Helsingissä hieman ennen puoltayötä, ja onneksi ei ollut perjantai-ilta, kuten viimeksi samaisella junalla Savonlinnasta tullessani. En ollut liikkunut Helsingin keskustassa moneen vuoteen niin myöhäiseen aikaan vuorokaudesta, ja meno asemalla ja sen liepeillä oli sellaista, että minua jopa vähän pelotti. Asemalla notkui todella epämääräisen näköistä porukkaa silmät harittaen, kuka minkäkin asteisessa humaluus-/sekavuustilassa, mutta pelottavampia olivat tyypit, jotka näyttivät mittailevan silmillään ohikulkevien ihmisten humalan astetta ja ulkoista olomuotoa (ehkä rötöstelyaikeissa). Voin toki olla väärässäkin, mutta yleensä vaistoni ei petä tällaisissa asioissa. 

Rautatieasemalla eilen ennen puoltayötä.

Tiistai-iltana on hiljaista.

Olisi tehnyt mieli ottaa asemalta taksi, koska Jätkäsaaren ratikkaa piti odotella melkein 20 minuuttia, mutta kun näin aseman edessä rivin Yangon takseja, muutin mieleni. Muutaman vuoden takainen taksiuudistus on minusta ihan perseestä, enkä ota taksia enää varsinkaan rautatieaseman edustalta, ellei ole ihan pakko. Tämän päätöksen tein viime kerran jälkeen, kun taksimatkasta jäi monella tapaa paskan maku suuhun. Eniten harmitti taksimatkan hinta: tummaihoinen taksikuski etsi ennen liikkeelle lähtöämme kännykästään "taksamittarin", joka rupesi raksuttamaan sellaista vauhtia, että eipä ole ennen nähty. Mies oli kyllä ystävällinen, ei siinä mitään, mutta ei ole kiva tunne tulla huijatuksi. En halua millään lailla ylenkatsoa ulkomaalaisia taksikuskeja, mutta menen itse mieluiten suomalaisen taksinkuljettajan kyytiin, jos vain on mahdollisuus valita. Kokemukseni ulkomaalaisista taksikuskeista kun ovat olleet lähes poikkeuksetta huonoja: kuskit eivät ole osanneet suomea (joskus englantiakin vain hyvin auttavasti), he eivät ole tunteneet osoitteita ja olen itse joutunut opastamaan taksin perille, ja valitettavan usein ulkomaalaiset myös ylihinnoittelevat taksimatkat aika rajusti (lukuun ottamatta Taksi Helsingin ja Lähitaksin kuskeja). Varmasti hyviäkin ulkomaalaisia taksikuskeja on, mutta minun kohdalleni ei ole vielä semmoista valitettavasti osunut.

Yöselfie ratikkapysäkillä.

Minulle elokuun alkupuolen kohokohta on ollut ehdottomasti perjantainen Kaivopuiston lentonäytös, joka näkyi kätevästi meidän parvekkeellemme. Meidän ei siis tarvinnut lähteä ihmisruuhkiin, vaan saatoimme katsella lentoja kotoa käsin. Toki nosturit ja vastapäiset kerrostalot hieman haittasivat näkyvyyttä, mutta se oli pieni murhe. Torstaina, kun koneet harjoittelivat taivaalla, äiti oli hieman huolissaan melusta, ja kaivoin hänelle kuulosuojaimet perjantain tapahtumaa varten. Suojaimia ei kuitenkaan tarvittu, sillä äiti tottui koneiden ääniin niin, että otti perjantaina jopa nokoset, vaikka Hornet pyöri taivaalla. 😄

Otin lentokoneista sekä kuvia että videoita, ja harmittaa, että otin kaikki videot kännykällä. Kännykän videot kun eivät tunnu olevan täysin tarkkoja varsinkaan silloin, jos kuvaa jotain kaukana olevaa ja nopeasti liikkuvaa kohdetta. Mutta ei voi mitään.

DC-3 ja Arctic Eagles -ohilento.

VL Viima, lentäjänä Sami Saikkonen.

Woikoski Safirs.

Midnight Hawks.

F/A-18C Hornet.

Sama.

Ehdottomasti hienoin esitys oli Ranskan Ilma- ja Avaruusvoimilla, jonka esityksestä ei tullut otettua muita kuin (huonolaatuisia) videoita. Tuulikin humisee videoilla ikävästi.

Eurofighter Typhoon on Wikipedian mukaan kaksimoottorinen, deltasiipinen, canardeilla eli etusiivillä varustettu monitoimihävittäjä. Mitä ikinä nuo määritteet sitten tarkoittavatkaan! 😆

F/A-18C Hornet taas on kaksimoottorinen hävittäjä ja rynnäkkökone.

Lentonäytös oli minusta ihan mahtava kokemus, vaikka tietysti tätäkin tapahtumaa voi kritisoida monesta eri syystä. Minä olin kuitenkin ihan täpinöissäni nopeista ja äänekkäistä koneista. En ollut edes tiennyt, että moinen lentonäytös on tulossa, ennen kuin kävimme äiteen kanssa Mattolaiturilla viime keskiviikkona samppanjalla. Ihmettelimme Kaivopuiston laitaan nousseita Bajamaja-rivistöjä ja taivaalla lenteleviä äänekkäitä koneita. Joku tiesi kertoa, että koneet harjoittelivat perjantaita varten, ja tulevan shown todellinen laajuus paljastui, kun ajoimme Kaivopuiston ohi ja näimme Kaivopuistoon nousseen tapahtuma-alueen.

Takaisin Mattolaiturille.

Mattolaituri saattaa olla kuumana kesäpäivänä tupaten täynnä, mutta kun sinne menee epävakaisena elokuisena keskiviikkona keskellä päivää, ruuhkaa ei ole. 😆 Oli tuolla kuitenkin kaksi asiakasta ennen meitä, että emme olleet sentään ihan ainoat janoiset, ja myöhemmin porukkaa rupesi tulemaan enemmänkin.

Mattolaituri on saanut (käsittääkseni) nimensä vieressä olevista mattolaitureista, joilla kävi joskus kovakin juuriharjojen suhina aurinkoisina kesäpäivinä. Minä olin kuvitellut, että mattoja ei saa enää pestä muilla kuin viemäröidyillä pesupaikoilla ja että Mattolaiturin laituritkin oli jätetty paikoilleen vain "muistomerkeiksi" menneistä ajoista. Siksi olinkin äärimmäisen hämmästynyt, kun laiturille saapui eräs rouva mattonsa kanssa ja rupesi pesemään mattoaan laiturilla. 

Mitä ihmettä? Saako mattoja siis edelleen pestä järvessä tai meressä?

Tuossa Eurofighter Typhoon -videossa vilahti Länsisatamassa uusi laiva, jota en ollut "meillä" vielä nähnyt. Ship Tracker tiesi kertoa, että kyseessä oli m/s Artania, joka purjehtii Bahaman lipun alla (Helsingin Sanomat tosin väitti, että alus purjehtii Bermudan lipun alla). 

Asiaan vihkiytynyt laivabongari olisi tietysti käynyt kuvaamassa aluksen Hernesaaren laiturissa, mutta minua laiskotti, ja kuvasin vain parvekkeelta.

Artania on ensimmäinen kansainvälinen risteilyalus, joka tuli käymään Suomessa sitten vuoden 2019 (syyn kaikki tiedämmekin), mutta Port of Helsingin mukaan risteilyaluksia olisi tarkoitus tulla tänä kesänä vielä muitakin. Ilta-Sanomien mukaan lähes kaikki Artanian matkustajat olivat saksalaisia ja kahteen kertaan rokotettuja.

Ruuhkaa ulapalla.

Käväisimme äidin kanssa yhtenä päivänä myös Porkkalassa. En muista, olenko käynyt Porkkalassa koskaan aiemmin  – luullakseni en – mutta monesti olen miettinyt, että siellä pitäisi päästä käymään. Porkkalan reitit ovat kuitenkin sen verran vaatimattomia pituudeltaan (pisinkin vain 2,2 kilometriä), että en ole viitsinyt kai vaivautua.  

Emme kulkeneet polkuja nytkään, sillä äitiä kiinnosti enemmän meri ja kalliot, ja päädyimme kiipeilemään kallioille. Mietin jälkeenpäin, että tämä – meri, kalliot ja avarat näkymät – onkin ehkä Porkkalan parasta antia, ja niitä metsän keskellä juurakoissa kulkevia patikkapolkuja löytää muualtakin. Äitikin jaksoi kallioilla hienosti, kun oli kävelysauvat tukena. 

Aurinkolaseistani tuli mieleeni, että minulla on menossa jo kolmannet aurinkolasit tänä kesänä, kun olen hajottanut jo kahdet. Meikäläisen ei kannata ostaa ainakaan mitään design-laseja, kun kulutus on näin kovaa. Nämä löytyivät Citymarketista puolella hinnalla, ja hyvä, jos ne pari viikkoa minulla kestävät. Silloin olisi tavoite saavutettu. 😆

Haahkan pysäköintialueen kupeesta löytyi tuliterän näköinen huussi.

Ihan kelpo mesta, ja paperiakin oli. Niin lattialla kuin muuallakin.

Loppuun vielä muutama sekalainen kuva äidin vierailun ajalta.

Alkuruoka Merimakasiinin suositusmenulta.

Ja jälkiruoka.

Prismakin on ruvennut myymään hatsapureja. Miksi ihmeessä hatsapureista vouhotetaan niin paljon? Pahoja minusta.

Lentääkö vai eikö lentää; siinäpä vasta pulma.

Bongasimme naapurustosta tämän suloisen koiran, jota luulimme pehmoleluksi.

Mutta sitten koira käänsikin päänsä.

Meikäläinen siirtyy tästä patojen äärelle ja rupeaa laittamaan pitkästä aikaa intialaisia sörsseleitä. Mukavaa paluuta arkeen kaikille ja rattoisaa elokuun jatkoa! 

😘