Pesänrakennusta

Iloitsin alkuvuonna siitä, että nyt kun en olisikaan keväällä alkuperäisten suunnitelmien mukaan Kolumbiassa, näkisin parin vuoden tauon jälkeen taas kevään tulon Suomessa. Minullahan on jäänyt kaksi viimeisintä kevättä välistä, sillä viime vuonna olin Kolumbiassa ja sitä edellisenä Boliviassa. Tämä kevät on edennyt varsin poikkeuksellisissa merkeissä, kuten kaikki tiedämme, mutta onneksi on asioita, jotka pysyvät ennallaan, vaikka ympärillä tapahtuisi mitä. Linnut muuttavat Suomeen joka kevät viruksista välittämättä. 

Olen käynyt Suomenojan lammella tänä keväänä jo useammankin kerran katselemassa, joko linnut olisivat palanneet, mutta vasta eilen siellä oli oikein kunnon tohinat. Naurulokit kinastelivat keskenään minkä kerkesivät ja jahtasivat yhdessä takaa ärsyttäviä joutsenia, jotka kuvittelevat omistavansa koko lammikon.

Sovun löydyttyä on hyvä alkaa miettiä tulevaa pesäpaikkaa.

Sitten voidaankin purjehtia yhdessä ikuiseen auringonlaskuun.

Harmaasorsia on yleensä vähän vaikea nähdä, sillä ne pysyttelevät aika lailla omissa oloissaan. Nyt kuitenkin bongasin yhden pariskunnan. Niiden synkronoitua sukeltelua oli hauska katsella.

Lintujen määrä on vähentynyt minusta Suomenojalla vuosi vuodelta, mikä ei ole ihmekään, kun ihan lammen viereen on alettu rakentaa Finnoon uutta asuinaluetta.

Lammella näkyi kuitenkin useita tuttuja lintuja.

Ihana (ja erittäin uhanalainen) nokikana.

Punasotka.

Tukkasotkaherroja.

Telkkäherra (osa).

Telkkärouva.

Muutama mustakurkku-uikkukin uiskenteli lammella, mutta linnut olivat niin kaukana, että en saanut niistä oikein kunnon kuvaa.

Lapasorsaa ei ole Suomenojalla viime vuosina näkynyt (tai ainakaan minä en ole sitä nähnyt), mikä on vähän harmi, sillä se on aika vaikuttavan näköinen lintu.

Välimatkasäännöt pätevät lintulammellakin.

Lintubongailun lisäksi olen kunnostautunut tässä kotona kykkimisen aikana neulomisessa. Minulla oli kyynärpään takia pitkä tauko, etten neulonut oikeastaan yhtään, mutta äiti pyysi viimeksi Savonalinnassa käydessämme, josko voisin tehdä hänelle uudet villasukat, kun vanhat alkoivat olla puhki kuluneita.

Kun kyynärpää ei kipeytynytkään sukkia neuloessa samalla lailla kuin aiemmin, tein äidille yksien sukkien lisäksi toiset ja sitten vielä kolmannetkin.

Posti sentään kulkee onneksi vielä Uudenmaan rajojen ulkopuolellekin, joten äiti sai sukkansa, vaikka en päässytkään itse viemään niitä hänelle.

Nuo alimmat sukat olivat hieman ärsyttävät, sillä kokeilin niihin Novitan uutta Louhetar-lankaa. Kyseisessä langassa värit eivät vaihdukaan tavalliseen tapaan vuorottelemalla, mikä tuotti hieman päänvaivaa. En voi sietää sitä, jos sukat näyttävät yhtään erilaisilta, sillä sukkien pitää olla minusta tismalleen samannäköiset. Langan kanssa olikin pieni kikkaileminen, että sain sukat samanlaisiksi, mutta onnistuin kuitenkin ihan hyvin.

Semmoinenkin ihme tapahtui, että ostin elämäni ensimmäisen käsityökirjan! En ole koskaan omistanut yhtään käsityökirjaa, koska en ole käsityöihminen laisinkaan. Sukkien neulomista olen harrastanut kuitenkin jo niin monta vuotta, että rohkenisin väittää, että harrastus on tullut jäädäkseen.

Satumaiset silmukat (jolla on erittäin oivallinen nimikin 😜) vaikutti siinä mielessä kivalta kirjalta, että siinä on paljon muitakin kuin kirjoneuleohjeita. Yleensä kaikissa sukkakirjoissa on enimmäkseen kirjoneuleohjeita, enkä minä tykkää kirjoneuleesta alkuunkaan. En saa kirjoneuleesta tasaista, ja kaiken lisäksi kirjoneuleen neulominen on niin tarkkaa puuhaa, että samalla ei voi tehdä oikein mitään muuta.

Lankalaatikkoa penkoessani löysin muutaman kesken jääneen sukankin. Aivan erityisesti harmittavat nämä polveen asti ulottuvat sukat, joista toinen on jo valmis, eikä toisestakaan puutu enää paljon.

Toinen sukka on jäänyt tekemättä loppuun, kun olen ilmeisesti huomannut, että lanka loppuu kesken. Pitää varmaan purkaa molemmat, kun en tiedä, mitä muutakaan näille voisi tehdä.

Tällaisia koronaharrastuksia täällä. Mukavaa pääsiäisen aikaa!