Putkimies soittaa aina kahdesti... tai sitten ei

Elämä maalla tuntuu olevan yhä edelleen varsin erilaista kuin kaupungissa. Yhtenä perjantai-iltana seitsemän jälkeen pihaan ajoi pakettiauto, ja pian selvisi, että putkimieshän se siellä oli. Mies oli menossa työpäivän jälkeen kotiin ja tuli tekemään vielä yhden pienen, kesken jääneen homman vanhempieni luokse. En mitenkään osaa kuvitella, että putkimies tulisi kaupungissa soittelemaan ovikelloa perjantai-iltana seitsemän jälkeen.

Pyhäjärven maalaismaisemia.

Yllätysvieraat ovat oma lukunsa. Yhtenä päivänä olimme juuri käymässä syömään lounasta, kun pihaan ajoi auto. Emme tunnistaneet tulijoita, ennen kuin mies soitti ovikelloa ja tuli esittelemään itsensä. Mies oli kuulemma iskän siskon mies. Lopulta autosta tulivat ulos myös iskän sisko ja heidän 25-vuotias tyttärensä (minun serkkuni siis), jota en ollut koskaan edes nähnyt. Iskän siskonkin olin nähnyt viimeksi 30 vuotta sitten mummon hautajaisissa.

Olin ensi alkuun ihan pöyristynyt, että kuinka ihmiset saattavat ajaa pihaan tuolla lailla mitään ilmoittamatta – ja vieläpä lounasaikaan. Kyllä meillä kaupungissa sentään ilmoitetaan tulosta etukäteen! Äiti ei ollut yllätysvieraista kuitenkaan moksiskaan vaan korjasi ruokalautaset kiireen vilkkaa pois (ruoasta ei olisi riittänyt kolmelle ylimääräiselle henkilölle) ja rupesi tekemään voileipiä. Minäkin selvisin järkytyksestäni yllättävän nopeasti ja rupesin keittelemään kahvia ja sulattelemaan pullia pakkasesta. Loppujen lopuksi vierailusta kehkeytyi oikein mukava, ja olimme iloisia, että siskon perhe oli tullut käymään, vaikkakin ilmoittamatta. Vieraiden lähdettyä neljän maissa pääsimme syömään jo sitä lounastakin. 😆

Jälkeenpäin mietin, että ehkä vierailu tuntui erityisen mukavalta juuri siksi, että emme olleet tienneet siitä etukäteen. Minä olen nimittäin vähän sellainen, että haluaisin tarjottavien olevan aina viimeisen päälle (siis silloin, kun itse olen emäntä), ja saan kehiteltyä asiasta helposti jonkinlaisen stressinkin, kun mietin, mitä tarjoaisin vieraille. Äidillä taas on jo sen verran ikää, että oma jaksaminen arveluttaa häntä, ja äiti saattaa herätä jo aamuviideltä miettimään tulevaa vierailua. Nyt kaikki hoitui ikään kuin omalla painollaan, mikä sai minut miettimään, onko sittenkään aina pelkästään hyvä asia, että ihmiset ilmoittavat tulostaan etukäteen. Ei kaikkea tarvitse ottaa niin tosissaan, eikä maailma kaadu siihen, jos pöydässä ei ole sitä kuuluisaa seitsemää sorttia. Tietysti jos kyläilypaikka on pidemmän matkan takana, saattaa pikkuisen harmittaa, jos väki ei olekaan kotona, kun ei tullut ilmoittaneeksi etukäteen tulostaan.

Paikallisia mansikkatiloja.

Olen nauttinut taas suunnattomasti siitä, että olen voinut tehdä pitkiä kävelylenkkejä ilman että tarvitsee olla koko ajan varuillaan. On vaikea pukea sanoiksi sitä tunnetta, kun tajuaa, ettei jokaista tien viereen pysähtynyttä autoa tarvitse tarkkailla epäluuloisena, vaan auton ohitse voi kävellä rentona ja luottavaisena. Medellínissä tien viereen pysähtyneet autot aiheuttivat aina pientä epävarmuutta, kun ei tiennyt kuka tai mitä autossa oli. Kaiken lisäksi kolumbialaisissa autoissa on usein tummennetut lasit, mikä oli omiaan lisäämään epäluuloa. Usein tuli mieleen, joutuisinko kohta mahdollisesti pyssynpiipun kanssa kohdakkain.

Yhtenä sunnuntaina minua pelotti ihan oikeasti. Olin menossa uudestaan sinne Medellínin käsityömessuille, mutten ollut muistanut, että yhdellä bussilla pääsisi ihan messukeskuksen viereen. Olinkin päättänyt ajaa metrolla lähimmälle metroasemalle Alpujarraan ja kävellä siitä vajaan kilometrin mittaisen loppumatkan messukeskukseen.

En ollut kuitenkaan tajunnut, miten tyhjä kaupunki sunnuntaina olisi. Tuo samainen alue oli arkisin todella vilkas, mutta sunnuntaina kaduilla ei näkynyt kuin muutama hassu ihminen. Yksin käveleminen autioilla kaduilla tuntui todella epämiellyttävältä, ja kaiken lisäksi käännyttyäni yhdelle pienemmälle kadulle viereeni ilmestyi auto. Luulin, että auto pysähtyisi, kun se hiljensi kohdallani vauhtiaan, mutta auto rupesikin ajamaan hitaasti vierelläni. Ahdistukseni kasvoi metri metriltä, kun näköetäisyydellä ei ollut edes muita ihmisiä, ja auto tuntui seuraavan minua. Yritin näyttää tyyneltä, vaikka mielessäni pyöri vain, että jos tästä selviän, niin hyvä on. (Tuossakin autossa oli tummennetut lasit.)

Auto seurasi minua ehkä sadan metrin matkan mutta lähti sitten menemään, ja minulle jäi arvoitukseksi, mistä tuossa oli loppujen lopuksi kyse. Ehkä kuski puhui vain kännykkään ja ajoi kanssani samaa tahtia ihan sattumalta? Tai ehkä autossa olijat arvioivat olemustani ja keskustelivat siitä, kannattiko minut ryöstää ja ampua kuoliaaksi? Joka tapauksessa, oli kyse mistä oli, kiitin onneani, että selvisin tuostakin kunnialla ja vahingoittumatta. Jos uskoisin johonkin yliluonnolliseen, saattaisin uskoa suojelusenkeleihin, koska olen selvinnyt elämäni aikana niin monesta sellaisesta tilanteesta, jossa olisi voinut käydä huonostikin.

Ei ole parempaa soutumaastoa kuin peilityyni järvi.

Kävin tekemässä eilen soutulenkin, kun oli niin tyyntä, ja muistin taas, kuinka ihanaa järvellä soutaminen voi olla. On oikeastaan aika hämmästyttävää, että soutulaite on kuntosalilla inhokkilaitteeni numero yksi, kun kuitenkin tykkään luonnonvesissä soutamisesta varsin paljon. Tuommoinen 7–8 kilometrin mittainen soutulenkki käy mielestäni jo ihan liikunnastakin.

Ulkomaalaisten mansikanpoimijoiden jokavuotisiin huvituksiin kuuluu hyppiminen läheiseltä sillalta järveen. Nyt nuoret olivat kehittäneet ihan uudenlaisen keinulautasysteemin.

Sillalta roikkui eräänlainen keinulauta (joka ei näy kuvasta), ja kulloinenkin hyppääjä (merkitty kuvassa nuolella) pääsi laudalle kiipeämällä sillan alareunaa pitkin. Sitten ei muuta kuin keinumaan laidalle ja hyppäämään siitä veteen!

Ulkomaalaisten marjanpoimijoiden lisäksi on tullut bongattua myös paikallisia kalastajia, jotka olivat lähteneet liikkeelle laiturillaan.

Mitä turhaa venettä hankkimaan, kun laiturillakin pääsee!

Sisiliskolla taisi olla perheenlisäystä tiedossa, kun oli niin paksu.

Isokoskelo on riemastuttanut poikueineen jo monena vuonna, eikä lintu pettänyt tänäkään vuonna.

Äiti, ota kyytiin!

Piti vielä kirjoitella muistakin jutuista, mutta ehkä lopetan tähän, ettei tule yliannostusta.