Jos mies sanoo tekevänsä jotain, hän kyllä tekee sen. On ihan turha muistutella asiasta puolen vuoden välein.


sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Intian makuja

Minulta pyydettiin helppoja intialaisia reseptejä, ja ajattelin nyt rysäyttää eetteriin kerralla neljä ruokaohjetta. Yritin ottaa mukaan sellaisia ruokaohjeita, jotka valmistuisivat ihan suomalaisista peruskaupoista löytyvillä aineksilla tai joiden erikoisemmat ainekset voi jättää pois maun siitä suuremmin kärsimättä. Tämä postaus sisältää siis pelkästään ruokajuttuja, joten jos ruokajutut eivät kiinnosta, ei kannata haaskata aikaansa tämän pidemmälle.

Postaus sisältää seuraavat ohjeet:
Mifua voikastikkeessa
Tamarindikana
Herkkusienibiryani
Inkiväärichutney

Yritin laittaa noihin suorat linkit, ettei tarvitsisi selata koko postausta läpi, vaan ohjeisiin pääsisi suoraan, mutta en osannut. 😐

Chilin määrä on ohjeissa sellainen, minkä itse omaan ruokaani laittaisin. Jos et ole tottunut chiliin tai et pidä kovin tulisesta ruoasta, vähennä kernaasti chilin määrää.





MIFUA VOIKASTIKKEESSA
(eli Paneer Butter Masala mifusta valmistettuna)

Mifu on minusta kiva ja helppo korvike intialaisten ruokien paneer-juustolle, mutta mifun raejuustomainen rakenne on rajoittanut mifun käyttöä huomattavasti. Ilahduinkin kovasti, kun huomasin, että mifua saa nykyään myös suikaleina, ja päätin kokeilla suikaleita ensimmäistä kertaa tähän ruokaan. Ruoka onnistui tosi hyvin! Toki myös paneeria voi käyttää, ja tofukin saattaisi sopia tähän. En tosin ole ihan varma tuosta tofusta, kun olen kokannut tofua ehkä kolme kertaa elämässäni (en oikein pidä tofusta).

Ainekset

hieman öljyä
2 sipulia hienonnettuna
3 tomaattia kuutioituna
10 cashewpähkinää

2 rkl voita
1/2 rkl öljyä
1 rkl inkivääri-valkosipulitahnaa * (ks. selitys reseptin lopusta)
1/2 tl kurkumaa
1 tl chilijauhetta
1 tl korianterijauhetta
1/2 tl juustokuminaa
1 tl suolaa
1/2 tl garam masalaa
250 g mifu-suikaleita (maustamattomia)
2 rkl kermaa

Valmistus

1. Kuumenna pannulla ripaus öljyä ja lisää pannulle sipulit, tomaatit ja cashewpähkinät. Paista aineksia kovahkolla keskilämmöllä sekoitellen silloin tällöin, kunnes sipulit ja cashewt ovat pehmenneet (viitisen minuuttia). Jäähdytä seos**. Soseuta ainekset sen jälkeen tasaiseksi soseeksi esim. blenderissä tai sauvasekoittimella.

2. Kuumenna pannulla voi ja öljy ja lisää inkivääri-valkosipulitahna. Paistele keskilämmöllä pari minuuttia ahkerasti sekoitellen. Lisää jauhetut mausteet, tomaatti-sipuli-cashewsose, suola sekä 1 dl vettä ja sekoita. Peitä kannella ja hauduttele noin kymmenen minuutin ajan.

3. Lisää garam masala, mifu sekä kerma ja jatka hauduttelua vielä viisi minuuttia. Syö esimerkiksi riisin kanssa.


* Inkivääri-valkosipulitahna ei ole muuta kuin inkivääriä ja valkosipulia soseutettuna samassa suhteessa.
** Jos soseutat sipuli-tomaatti-cashewseoksen esim. sauvasekoittimella, seoksen jäähdyttäminen ei ole välttämätöntä. Mutta jos käytät blenderiä, on ehdottoman tärkeää, että annat seoksen jäähtyä ennen soseuttamista. Kuuma seos kehittää blenderin kulhoon painetta, joka koneen käynnistettäessä saattaa singota kannen ylös (t. nimim. "kokemusta on" ja "tulipa kivasti siivottavaa").

TAMARINDIKANA
(Kodi Pulusu)

Tamarindi on välttämätön raaka-aine ukkelin kotiseudun alueen ruoanlaitossa eikä sitä voi oikein korvata millään. Vielä jokin aika sitten käytin pelkästään kokoonpuristettua tamarindia, jota anoppi lähetti aina Intiasta. Kerran tuo tamarindi oli minulta kuitenkin loppu, ja kun en viitsinyt lähteä asioimaan aasialaisiin kauppoihin, päätin kokeilla tavallisesta marketista (esim. Prismasta) löytyvää tamarinditahnaa. Tahna toimi niin hyvin ja oli niin helppokäyttöinen, etten ole sen jälkeen muunlaiseen tamarindiin koskenutkaan (onneksi anoppi ei tiedä, että miniä täällä vetää vähän mutkat suoriksi).

Anoppi sattui soittamaan viime viikolla samana iltana, kun olin tehnyt tätä tamarindikanaa, ja tapansa mukaan hän tietysti kysyi, mitä ruokaa olin laittanut. Kun hän kuuli, että olin laittanut tamarindikanaa, hän muistutti minua syömään myös jogurttia. Kanaruoat kun lämmittävät kehoa ja jogurtti puolestaan viilentää sitä. Syökää tekin siis jogurttia, jos syötte kanaa. 😀

Tamarindin ja chilin yhdistelmä on taivaallinen, ja yhdistelmä sopii erinomaisen hyvin broilerille. Suosittelen kokeilemaan!


Tamarindikanan ainekset. Currylehdet voi huoletta jättää pois, kuten myös vihreän chilin. Juustokuminan siemenet voi vaihtaa pieneen määrään (1/2 tl) jauhettua juustokuminaa. Fenkolinsiemeniä löytyy ainakin Prismasta, mutta nekin voi jättää pois, jos niitä ei ole.




Ainekset

n. 500 g broileria (mieluusti paistileikettä) *

Mausteseos:
1 tl inkivääri-valkosipulitahnaa
1/2 tl kurkumaa
1/2 tl chilijauhetta
1/2 tl suolaa

2 rkl öljyä
1 tl juustokuminan siemeniä
1/2 tl fenkolinsiemeniä
pari oksaa currylehtiä (voi jättää poiskin)
2 sipulia suikaloituna
1 vihreä chili hienonnettuna
2 tl inkivääri-valkosipulitahnaa
1/2 tl kurkumaa
1 tl chilijauhetta
2 tl korianterijauhetta
1 tl suolaa
2 tomaattia kuutioituna
3 rkl tamarinditahnaa
(tuoretta korianteria)


Valmistus

1. Paloittele broileri suupalan kokoisiksi paloiksi ja lisää muut mausteseoksen aineet (inkivääri-valkosipulitahna, kurkuma, chilijauhe ja suola). Sekoita hyvin ja jätä maustumaan siksi aikaa, kun teet muut valmistelut ja on aika lisätä broilerit ruokaan.

2. Kuumenna öljy ja lisää siihen juustokuminan siemenet, fenkolinsiemenet ja currylehdet. Kun siemenet ovat hieman tummuneet (5-10 sekunnin päästä), pienennä levy keskilämmölle ja lisää sipuli. Paista sipulia silloin tällöin sekoitellen, kunnes se on ruskistunut mukavasti (10-15 minuuttia). Lisää vihreä chili ja inkivääri-valkosipulitahna, sekoita hyvin ja jatka paistamista pari kolme minuuttia.

3. Lisää jauhetut mausteet ja suola sekä tomaatit. Paista, kunnes tomaatit ovat muussaantuneet. Lisää tamarinditahna sekä broileri, sekoita hyvin ja hauduttele kannen alla miedohkolla lämmöllä, kunnes broileri on kypsää (vettä ei ole tarpeen lisätä). Koristele halutessasi tuoreella korianterilla.

* Tykkään käyttää intialaisissa kanaruoissa paistileikettä, koska se on paljon mehevämpää ja maukkaampaa kuin kuivat fileet. Se myös sopii minusta intialaisiin ruokiin paremmin.

HERKKUSIENIBIRYANI

Tämä on helppo ja herkullinen yhden pannun ruoka. Herkkusienien lisäksi/sijasta voisi laittaa muitakin kasviksia. Tukeva, paksupohjainen, kannellinen wok-pannu on tässä ruoassa paras.

Herkkusienibiryania ja sipuliraitaa.
Biryanin ainekset. Jos kokonaisia mausteita ei ole, jätä ne pois, tai käytä hyvin pieni määrä vastaavia mausteita jauhettuna.





Ainekset

2.5 dl basmatiriisiä
250 g herkkusieniä
1 rkl öljyä
2 laakerinlehteä
muutaman sentin pituinen pätkä kanelitankoa
3 neilikkaa
2 vihreää kardemummaa
1 tl juustokuminan siemeniä
1/2 tl fenkolinsiemeniä
2 keskikokoista sipulia hienonnettuna
2 tl inkivääri-valkosipulitahnaa
1 vihreä chili hienonnettuna
2 tomaattia kuutioituna
1/2 tl kurkumaa
1 tl korianterijauhetta
1/2 tl chilijauhetta
1/2 tl garam masalaa
n. 1 tl suolaa
(sitruunamehua)
(tuoretta korianteria)


Valmistus

1. Huuhtele riisit ja laita ne likoamaan veteen noin puoleksi tunniksi.

2. Paloittele herkkusienet ja paista ne erittäin kuumalla pannulla pienessä määrässä öljyä ruskeiksi. Laita sienet sivuun odottelemaan.
 
3. Kuumenna öljy pannussa ja lisää kokonaiset mausteet (laakerinlehdet, kanelitanko, neilikat, kardemummat, juustokuminan siemenet ja fenkolinsiemenet). Kun ne alkavat tuoksua (10-15 sekunnin päästä), lisää sipuli. Pienennä levy keskilämmölle ja paista, kunnes sipuli on saanut hyvin väriä (10-15 minuuttia). Sekoittele silloin tällöin. Lisää inkivääri-valkosipulitahna ja vihreä chili ja paista edelleen pari kolme minuuttia. Lisää tomaatit ja jatka paistamista, kunnes tomaatit ovat pehmenneet.

4. Lisää jauhetut mausteet ja suola ja sekoita hyvin. Lisää 5 dl vettä, kiehauta ja lisää valutetut riisit sekä herkkusienet. Kypsennä kannen alla miedohkolla lämmöllä, kunnes riisi on kypsää (noin 10-15 minuuttia). Sekoita kerran kypsentämisen puolivälissä. Tarkista maku ja lisää halutessasi hieman sitruunamehua.

Tarjoa biryani pääruokana esim. sipuliraidan kanssa tai jonkin liha- tai kalaruoan lisukkeena.



Sipuliraitaan tarvitset 2-3 dl Bulgarian jogurttia, puolikkaan punasipulin hienonnettuna, vähän mustapippuria, juustokuminaa ja suolaa. Vatkaa ensin jogurtti tasaiseksi ja lisää sitten muut aineet.

INKIVÄÄRICHUTNEY

Inkiväärichutney on ehkä suosikkichutneyni - maapähkinächutneyn ohella. Inkiväärichutneyhin tarvitaan intialaisen kaupan aineksia, mutta päätin kehittää chutneystä version, joka valmistuisi ihan tavallisen ruokakaupan aineksilla. Chutneystä tuli aika onnistunut, eikä se eronnut ihan hirveästi alkuperäisestä versiosta.

INKIVÄÄRICHUTNEY SUOMALAISITTAIN

Ainekset

1/2 rkl öljyä
1 dl (65 g) inkivääriä paloiteltuna
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
3 rkl tamarinditahnaa
1 rkl muscovadosokeria
1,5 tl chilijauhetta
1/2 tl suolaa


Valmistus

1. Kuumenna öljy pannussa ja lisää pannulle inkivääri ja valkosipuli. Paistele keskilämmöllä silloin tällöin sekoittaen noin viisi minuuttia. Anna seoksen hieman jäähtyä

2. Laita ainekset blenderiin ja lisää tamarinditahna, muscovadosokeri, chilijauhe, suola sekä 1/2 dl vettä. Soseuta ainekset tasaiseksi tahnaksi. Tarkista maku.


Inkiväärichutneytä tarjotaan perinteisesti erilaisten intialaisten aamiaisten (dosa, pesarattu, idli) kanssa, mutta kokeilin tehdä chutneyn kaveriksi intialaishenkisiä porkkana-mifulettusia. Yhdistelmä toimi oikein hyvin!




Lettusiin tuli 1,5 dl riisijauhoja, 1,5 dl kikhernejauhoja, 100 g mifua (hienonnettuna), 1 iso porkkana (raastettuna ja pannulla pehmennettynä), 3 rkl turkkilaista jogurttia, 1 vihreä chili hienonnettuna, 1 tl suolaa, 1 tl korianterijauhetta, 4 dl vettä.

Tässä vielä alkuperäisen intialaisen chutneyn ohje, jos jotakuta kiinnostaa.

Intialaisen inkiväärichutneyn ainekset.



INKIVÄÄRICHUTNEY
(Allam Pachadi)


Ainekset 

1/2 rkl öljyä
1 dl (65 g) inkivääriä paloiteltuna
4 punaista kuivattua chiliä paloiteltuna
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
1,5 rkl chana dal -linssejä
1 rkl urad dal -linssejä
3 rkl tamarinditahnaa
3 rkl intialaista palmusokeria (jaggery)
1/2 tl suolaa

Lopuksi:
1 tl öljyä
1/2 tl ruskeita sinapinsiemeniä
1 oksa currylehtiä

Valmistus

1. Kuumenna öljy pannussa ja lisää inkivääri, chilit, valkosipuli sekä linssit. Paistele keskilämmöllä silloin tällöin sekoittaen noin viisi minuuttia. Anna seoksen hieman jäähtyä.

2. Laita ainekset blenderiin ja lisää tamarinditahna, palmusokeri, suola sekä n. 3/4 dl vettä. Soseuta ainekset tasaiseksi tahnaksi. Tarkista maku.

3. Kuumenna pannulla lopuksi 1 tl öljyä ja lisää sinapinsiemenet sekä currylehdet. Anna siementen paukkua (varaa kansi lähettyville) ja sekoita seos chutneyn joukkoon. Tämän mausteseoksen voi jättää poiskin.




Huh huh, olipas tässä urakka! Vähempikin olisi ehkä riittänyt. 😅

33 kommenttia:

  1. Hyviä ruokia ! Mun ruanlaittokiinnostus on nollassa mutta onneksi Tukholmassa on Intialaisia ravintoloita ja hintaki ihan kohtuulinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, no kyllä mäkin söisin ehkä mieluummin ravintoloissa kuin kokkaisin itse. Tosin ravintolaruokiinkin kyllästyy aika pian.

      Poista
  2. Namskis 😋 Täytyypä testailla jossain kohtaa. Tosin ex tempore en voi kokeilla mitään, ellen hanki aineksia varuiksi kaappiin. Meiltä päin kun kaupoista ei meinaa löytyä kunnon aineita, siis lähinnq noita maustepuolen juttuja. Täytyy mennä isommalle kirkolle hankintamatkalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Intialaisiin ruokiin tarvitaan tosiaan useampaa lajia mausteita, mutta sitten kun mausteet on kerran hankittu, niin sittenhän niitä on. :-)

      Poista
  3. Kiitokset kovasti näistä resepteistä! Täytyykin kokeilla jossain vaiheessa, meillä tykätään intialaisesta, meksikolaisesta ja thairuuasta kaikkein eniten :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä kestä. :-) Minäkin tykkäisin thairuoasta, mutta en oikein osaa valmistaa sitä. Tai en ainakaan mitään sellaista autenttista thairuokaa. Pitäisikin oikein ottaa asiakseen opetella, kun ukkelikin tykkäisi.

      Poista
  4. KIITOS, KIITOS ja vielä kerran KIITOS! Meidän väki tykkää intialaisesta ja nämä reseptit menevät takuulla testaukseen vaikuttavat tosi herkullisilta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä. <3 Kiitos sinulle innoituksesta! Oli taas kiva pitkästä aikaa laittaa ruokaa ja kuvata ruokia blogiin. :-)

      Poista
  5. Kivoja reseptejä! Tamarindikana menee ensimmäisenä kokeiluun, kunhan sairastelussa kadonnut ruokahaluni joskus palaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti maistuu, jos innostut kokeilemaan. :-) Ja toivottavasti saat ruokahalusi pian takaisin! Minultakin on mennyt kerran keuhkoputkentulehduksen aikana ruokahalu, ja se oli kyllä varsin omituinen olotila.

      Poista
  6. Slurps! Herkulliselta näyttää sekä "kuulostaa". Kiitokset - ja täytyypä kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ja kiva, jos innostut kokeilemaan. :-)

      Mukavaa sunnuntain jatkoa!

      Poista
  7. Oi että nyt on ihan pakko kokata näistä jotain ens vkonloppuna. Tamarinditahnaakin näin marketissa joten pakko kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti tykkäät! Tamarinditahna on kyllä ihanan helppo ja monikäyttöinen aines. Tamarindihedelmän liottelut ovat enää muisto vain. ;-)

      Poista
  8. Kiitokset resepteistä! Nuo ainesosakuvat ovat kivoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että tykkäsit kuvista. Nyt täytyy kyllä tunnustaa, että en keksinyt tuota ideaa itse. Näin jossakin netissä vastaavanlaisia tekstikuvia, ja päätin sitten minäkin värkätä samantyyliset. :-)

      Poista
  9. Hei Satu! Kiva lukea reseptejäsi pitkästä aikaa. Minusta en ole aikaisemmin kuullutkaan, mielenkiintoista! Tänään huvitti, kun yhden ravintolan buffetissa täällä Englannissa oli "paneer muttaria" ja olihan siinä herneitä, kikherneitä ja paljon muutakin - mutta ei yhtään paneeria! Kysyin henkilökunnalta, tulisiko siihen vielä kenties paneeria, ja tyyppi vastasi "enpä osaa sanoa, en kyllä yhtään tiedä, mitä paneer on!'
    Tuo blenderisotku on kyllä niin tuttu juttu... varsinkin palak paneeria tehdessä olen monet kerrat viettänyt puolisen tuntia seiniä hinkaten vihreästä maalista Hehe!

    VastaaPoista
  10. Tarkoitin siis mifusta enkä minusta!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa kiva kuulla sinusta pitkästä aikaa! Ooh, oletko muuttanut Englantiin? No, elämä kuljettaa. :-)

      Mifu taitaakin olla ihan suomalainen keksintö, eli en ihmettele, jos et ole kuullut siitä. Mifu on siis yksi näistä uusista proteiinivalmisteista, joka on valmistettu maidosta ja joka sopii myös kasvissyöjille. Tykkäsin erityisesti noista suikaleista, kun ne muistuttivat olemukseltaan ihan broileria.

      Voi hyvää päivää, matar paneer ilman paneeria. :-D Eikä ole edes tietoa siitä, mitä paneer on. Kääk!

      Kerran laitoin jonkin kuuman seoksen blenderiin ja toiveikkaana ajattelin, että jos oikein kovasti painan kantta, niin pystyn blendaamaan kuuman seoksen. Arvaat varmaan, mitä siitä seurasi. No ei siinä mitään, vein seoksen parvekkeelle jäähtymään, mutta kun oli kiire, ajattelin jonkin ajan päästä, että "on se nyt varmaan jo tarpeeksi jäähtynyt". Arvaat varmaan, mitä tästäkin seurasi! :-D Sain siis siivota keittiön kaksi kertaa saman kokkaussession aikana. Huoh. Myönteistä tuossa oli se, että oppi meni perille. ;-)

      Mukavaa viikon alkua sinne Englantiin! <3

      Poista
  11. Ihan huippua tämä ruoka! En ole aiemmin löytänyt näin täydellisiä ohjeita. Ihan kaikkia mausteita ei taida vielä olla, mutta korvaan muilla. Rakastan intialaista ruokaa! Kiitos todella paljon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa ihana kuulla, että ohjeet miellyttävät! :-) Iloa kokkailuusi! Ja kiitos kovasti kommentistasi. <3

      Poista
  12. Nam, pidän intialaisesta ruuasta, ja muistan hyvin sen ruokablogisi:) Täällä etenkin eteläintialainen ruoka on suosittua. Minä rakastan dosaa, teen useinkin, mutta välillä pikaversion käyttämällä riisi-ja punalinssijauhoa sen sijaan että laittaisin ihan alusta asti linsseistä ja riisistä (joskus teen niinkin) Mifua olisikin kiva kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, rupesin jopa näitä kirjoitellessani miettimään, että pitäisiköhän perustaa taas ruokablogi. :-D

      Mukava kuulla, että varsinkin eteläintialainen ruoka on siellä suosittua. Yleensähän pohjoisintialainen ruoka taitaa olla tunnetumpaa ja suositumpaa. Ovatkohan eteläintialaiset ruoat/maut sitten jotenkin lähempänä israelilaisia?

      Minäkin teen dosista tavallisesti pikaversioita. Ei vaan kärsivällisyys riitä alusta asti valmistamiseen.

      Masterchef Australiassa oli muuten juuri Yotam Ottolenghi -viikko. Tulit mieleeni. :-) Innostuin hänen kokkausfilosofiastaan niin, että tekisi mieli ostaa hänen keittokirjansa.

      Poista
  13. Voi miten herkullinen postaus:) Nam!! sellainen mukava kosteus kihosi kielen päälle kun tätä luki:) Kiitos resepteistä,näitä pitää kokeilla! Mukavaa alkanutta viikkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että ruokahalu heräsi. :-) Hauskoja kokkailuhetkiä!

      Ja mukavaa alkanutta viikkoa sinullekin! <3 Ainakin täällä satoi ihan karmeasti koko viime yön, mutta ikkunaan rummuttava sade nukutti ihanasti. ;-)

      Poista
  14. Oi mitä herkku ruokia!
    Ja herkulliset kuvat!
    Intialainen ruoka on hyvää.
    Hyvää viikon jatkoa!❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis, Sari. <3

      Mukavaa viikon jatkoa sinullekin!

      Poista
  15. Ehdoton tykkäys ruokablogin perustamiselle uudelleen! Ei sen(kään) tarvitse päivittyä päivittäin, sisältää aina täydellisyyteen asti hierottuja reseptejä tai tajunnanräjäyttävän värikkäitä ruokakuvia.

    Voin tunnustaa että oma tapani kokata intialaista perustuu varmaankin hyvin pitkälti sinun blogistasi luettujen ohjeiden soveltamiseen. Nyt alkoi tehdä mieli käyttää taas currynlehtiä ruuanlaitossa, veikkaan vaan että niiden saamiseksi tuoreina pitäisi tehdä visiitti Hämeentielle ja sinne on nykyään melkoinen matka. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän siinä varmaan onkin, että rima on itsellä niin korkealla, että uuden ruokablogin aloittaminen tuntuu vähän pelottavalta. Toisaalta näitä tämän postauksen ruokia oli kyllä kiva kokata ja kuvata. Mutta ehkä se johtui siitä, että minulla oli vähän erilainen lähestymistapa näihin ohjeisiin, ja sitä kautta oma innostuskin löytyi. Jos innostun joskus aloittamaan ruokablogin, niin lupaan ilmoitella asiasta tässäkin blogissa. :-)

      Onpa ihana kuulla, että olet saanut ruokablogistani ideoita ruoanlaittoon! Lämmittää mieltä todella paljon. <3

      Juu, uskon että sieltä poronhoitoalueelta ei viitsi lähteä pelkästään currylehtien perässä Helsinkiin. :-D

      Poista
  16. Voi, mä niin haluaisin päästä syömään noita sinun herkkuruokia ��. Edellisestä kerrasta on jo aikaa!! Mukavaa syksyn jatkoa. / Marja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No siitä on tosiaan aika paljon aikaa! Intiassa kokkauolosuhteet oli muutenkin hyvin erilaiset, ja välillä joutui vähän soveltamaan. :-D Mutta kaasuhellaa kaipaan.

      Mukavaa syksyn jatkoa sinullekin! :-)

      Poista
  17. Suurkiitokset reseptistä! Olisiko myös palan paneerin resepti joskus saatavilla? Olen tehnyt sitä reseptilläsi monesti, mutta en enää löytänyt ruokablogisi sivuja, kun vastikään etsin ohjetta. Se oli suosikkiohjeeni, enkä harmikseni ollut kirjoittanut ohjetta talteen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle kommentistasi!

      Enpä muistanutkaan, että olen joskus laittanut palak paneerin reseptinkin. :-) Täytyypä yrittää etsiä. Voin toki laittaa ohjeen uudestaankin joskus lähiaikoina.

      Poista

Kiitos kommentistasi. <3