Ei elämä ole yhtä juhlaa. Välillä pitää käydä toisissakin kekkereissä.


maanantai 20. heinäkuuta 2015

Salakuljetusoperaatio

Tervehdys Intiasta. Mielessäni on käynyt monta kertaa, että blogiinkin pitäisi kai jotain kirjoitella, mutta en ole saanut tartuttua toimeen. Netti ei aluksi toiminut täällä anoppilassa, eikä minulla ole oikein ollut aikaa tai haluakaan kirjoitella. On tuntunut jotenkin typerältä vetäytyä ylhäiseen yksinäisyyteeni hääräämään netin ja blogin parissa; on niin paljon mukavampi istua muiden seurassa. (Nyt istun katsomassa telkkaria anopin kanssa ja yritän keskittyä kahteen asiaan yhtä aikaa. Smiley) Toisaalta olisi hirmu kiva kirjoittaa ylös joka ikinen tapahtuma ja laittaa esille jokainen kuva, jotta muistaisin myöhemmin varmasti kaiken.

Kaikki tuntui täällä niin tutulta ja kotoiselta heti ensi minuutista lähtien, että minusta tuntui kuin en olisi poissa ollutkaan. En voinut käsittää, että siitä oli muka yli kaksi vuotta, kun olin täällä viimeksi käynyt! Tunnetta on vaikea, oikeastaan mahdoton, selittää. Ehkä minusta tuntuisi samalta missä tahansa muussakin paikassa, jos olisin asunut siellä pidempään ja palannut sinne pitkän poissaolon jälkeen, mutta toisaalta voi myös olla, että minulla on Intiaan (ja nimenomaan Hyderabadiin) jonkinlainen erityinen side. Rupesin jo hörhöilemäänkin: ajattelin, että olen ehkä ollut edellisessä elämässäni intialainen, kun tunnen oloni täällä niin kotoisaksi.

Hyderabadiin saapumisemme ei ollut kyllä ihan sieltä loistokkaimmasta päästä. Kävi nimittäin niin - ensimmäisen kerran ikinä - että toinen laukuistamme ei tullutkaan perille. Delhissä olimme vielä laukun nähneet, mutta Hyderabadiin se ei sitten enää tullutkaan.

Tervetuloa Hyderabadiin. Kuten kuvasta näkyy, sadekausi on ihan kiivaimmillaan.



Air Indian värikkäitä lentoemoja.

Odottelimme Hyderabadin lentokentällä laukkuamme, kunnes laukkuhihna lakkasi lopulta pyörimästä. Air Indian virkailija tuli poimimaan hihnalta laukun, jonka omistaja ei ollut jostain syystä poiminut laukkua mukaansa ja kysyi samalla (haahuilumme huomattuaan), emmekö olleet saaneet matkatavaroitamme. Kun vastasimme myöntävästi, mies käski meidät mukaansa Air Indian tiskille täyttämään ilmoitusta kadonneesta matkatavarasta.

Siinä laukun tietoja antaessamme ukkeli silmäili virkailijan hihnalta mukaansa poimimaa laukkua. Eikö se näyttänytkin aika samalta kuin meidän laukkumme? Olin jo katsellutkin kyseistä laukkua hihnalla pariin otteeseen ja tullut siihen tulokseen, että se ei ollut meidän. Laukku oli väriltään ja merkiltään samanlainen kuin meidän omamme, mutta se oli kuitenkin hieman pienempi, ja sen kyljestä puuttui iso tarra, joka meidän laukussamme oli. Ukkeli ja lentoyhtiön virkailijat olivat kuitenkin sitä mieltä, että tässä oli käynyt varmaankin niin, että tämän toisen laukun omistaja oli ottanut vahingossa mukaansa meidän laukkumme.

Virkailijat löysivät lentoyhtiön tarrasta laukun omistajan nimen ja rupesivat etsimään miehen puhelinnumeroa matkustajatiedoista. Sillä aikaa ukkeli rupesi laskeskelemaan, millaisen summan edestä olimme menettäneet tavaraa, jos emme saisi laukkua takaisin. Kyseisessä laukussa oli ollut muun muassa Moccamaster-keitin ja tablettitietokone, joita ukkeli oli tuomassa tutuilleen. Tarkoituksenamme oli ollut saada Helsinki-Vantaalla laukkuun "handle with care" -tarra, ja siksi olin pakannut kaiken mahdollisesti hajoavan (ja arvokkaamman) juuri tähän laukkuun. Kuinkas taas sattuikaan. (Handle with care -tarraa ei sitten voitukaan laittaa laukkuun, koska olimme pakanneet varovasti käsiteltävät tavarat tavalliseen matkalaukkuun. Ne olisi pitänyt pakata erikseen, ja varovaisesta käsittelystä olisi pitänyt maksaa 15 euroa.) Kaiken huippu oli se, että matkalaukku ei ollut edes lukossa, kun eihän meillä mitään lukkoja harrasteta. Täällä tätä tavaraa olisi - sen kuin tulette ottamaan!

Pian Air Indian virkailija tuli ilmoittamaan meille, että laukun omistaja oli löytynyt. Ukkeli pääsi puhumaan kyseisen herran kanssa, jolloin kävi ilmi, että mies ei oikeastaan ollutkaan laukun omistaja. Hän oli vain tuomassa pomonsa laukkua, kun kerran pomo oli sitä pyytänyt. (Epäilyttävää, vai mitä? Epäilyksiä ei ainakaan vähentänyt se, että tämä toinen laukku oli visusti lukossa.) Mies oli siis ilmeisesti vain tarttunut ensimmäiseen laukkuun, joka oli näyttänyt siltä, että se voisi olla se sama, jonka hän oli jättänyt Delhissä koneeseen. Kun mies sanoi oleskelevansa aika lähellä paikkaa, jossa appivanhemmatkin asuivat, sovimme, että mies toisi meidän laukkumme anoppilaan ja että me ottaisimme lentokentältä mukaan "hänen" laukkunsa. Tämä sopi lentoyhtiön virkailijoillekin, ja niin lähdimme lentokentältä vieraan matkalaukun kanssa.

Ei yhtään tiedetä, kenen tämä laukku on, mutta otetaan tämä nyt kumminkin mukaamme, kun tämä näyttää aika samalta kuin meidän laukku.

Olin ajatellut, että mies pyyhältäisi anoppilaan heti, mutta näin ei kuitenkaan käynyt. Auton lämpömittari oli näyttänyt Hyderabadin lämpötilaksi 36 astetta, ja minulla oli hieman nihkeät oltavat, sillä minulla oli varsin lämpimät vaatteet päälläni. Odottelin, että mies toisi laukun, ja saisin sieltä pesuaineeni ja sen semmoiset, jotta pääsisin suihkuun ja vaihtamaan vaatteet. Miestä ei vain kuulunut, ja rupesin jo epäilemään, että mies oli avannut laukun ja huomannut siellä olevan kaikkea mielenkiintoista ja hävinnyt sen jälkeen kuin tuhka tuuleen. Epätietoisuutta kesti kolme tuntia, mutta sitten mies (tai tarkemmin sanottuna edellä mainitun pomon autonkuljettaja) tuli hakemaan laukun ja tuomaan meidän laukkumme. Laukut vaihtoivat omistajaa, ja voi sitä riemua, kun huomasin kaiken olevan tallella, ja ne helposti särkyvät tavaratkin olivat kaiken huipuksi ehjiä.

Mitä me tästä taas opimme? Ei kannata lukita matkalaukkuaan, niin saa pientä jännitystä elämään.
 
Huomatkaa, miten tyylikkäästi olemme levittäytyneet taloksi.

Koin anoppilassa pienimuotoisen järkytyksen, sillä anoppi sanoi, että kaikki nuo meidän makuuhuoneen yläkaapit ovat täynnä pahvilaatikoita, jotka puolestaan ovat täynnä minun tavaroitani. Että minun pitäisi kuulemma käydä laatikot läpi ja erotella tavaroista sellaiset, joita vielä tarvitsen ja jotka voi antaa pois. Kaksi vuotta sittenhän ukkelin sisko ja täti pakkasivat silloisen asuntomme tavarat, kun minä itse olin silloin Suomessa. En ollut Suomeen lähtiessäni tiennyt, että en tulisikaan enää takaisin, joten tavarat jäivät vähän niin ja näin. Oikein jännityksellä odotan, mitä laatikoista paljastuu. No, eipähän tule ajankäyttöongelmia. Pakko tavarat on kuitenkin käydä läpi, sillä laatikot ovat olleet anoppilan kaapeissa jo kaksi vuotta.

Lempipaikka löytyy joka huushollista!


Odotti täällä muutama mieluinen yllätyskin. Ensinnäkään mangosesonki ei ole vielä loppunut, vaan mangoja saa vielä. Jippii!

Mangon syöntitapoja on monia. Anoppi tykkää kuoria mangon kuorimaveitsellä ja paloitella koko hedelmän paloiksi. Ukkeli taas tekee mangon päähän reiän ja imeskelee reiän kautta suuhunsa ensin hedelmän ja viimeiseksi hedelmän kiven.


Itse taas tykkään leikata mangon "kyljet" irti, paloitella ne ruuduiksi ja kuoria keskikohdan, siis sen kiven ympärille jäävän palan. Ensin syön kylkipalat ja viimeiseksi imeskelen keskipalan.


Eilen taas mangoa syödessäni ajattelin, että kypsä ja makea mango on ehkä parasta, mitä maa päällään kantaa - ehkä jopa parempaa kuin suklaa! Ja vielä jokunen vuosi sitten (ennen kuin olin maistanut Intiassa "oikeaa" mangoa) inhosin mangoa yli kaiken.

Toinen ilonaiheeni olivat kaksi painavaa pakettia, jotka odottelivat anoppilassa avaajaansa. Paketeista paljastuivat nimittäin kahvakuulani, jotka ukkeli oli tilannut netistä ja jotka olivat siis perillä jo ennen minua. Anoppikaan ei ihmeekseni kommentoinut kahvakuulia sen kummemmin (ei kuitenkaan halunnut kokeilla niiden kanssa jumppaamista, kun niskat ovat kuulemma kipeät. Smiley) Nyt olen jo treenannutkin kuulilla ja todennut, että olisin ehkä voinut tilata hieman painavammat painot. Mutta ei se mitään; pärjään tämän ajan kyllä näilläkin. Lenkilläkin olen käynyt (ilman appiukkoa ja illalla!), ja laitan kuvia matkan varrelta ehkä ensi postaukseen. Muutenkin yritän laittaa ensi kerralla vähän järkevämpiä kuvia kuin kuvia anoppilan nurkista.

Anoppilan parvekkeella.

18 kommenttia:

  1. Mango on älyttömän hyvää! Syö minunkin puolestani!

    Laita mahdollisimman paljon kuvia! Utelias tietysti haluaisi nähdä, että mitä syöt ja miltä näyttää appivanhempien kotona :)

    Minulle on käynyt täsmälleen samanlainen episodi matkalaukun kanssa Amsterdamissa. Siellä oli hihnojen tauluissa vikaa ja kauhea kaaos. Kaikkien muiden matkakumppaneiden laukut tulivat, mutta minun ei. Toisella hihnalla pyöri samanlainen laukku kuin minulla yksikseen. Homma oli aivan selvä, joku oli ottanut minun laukkuni. Maapalvelut yrittivät soitella laukkukaapparille tuloksetta. Oma laukkuni oli lukitsematta ja myöhemmin tuli soitto herralta, joka oli laukkuni nyysinyt. Hän toi sen minulle hotelliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan varmasti syön. :-) Tosin olisi niin paljon muutakin hyvää syötävää, etten tiedä, mihin ne kaikki mahtuu. t. nimim. huomenna en syö mitään.

      Kävipä sinulle onnellisesti laukkusi kanssa. Tosin ehkä tällaisissa tapauksissa loppu on usein onnellinen, koska eihän toisen tavaroilla kauheasti mitään tee. Minä en ainakaan iloitsisi hirveästi esim. jonkun ukon alkkareista ja parranajovälineistä. :-)

      Poista
  2. Pitihän sitä sitten matkalaukun kanssa edes seikkailla :)
    Kahvakuulat, oi, kyllä sinä olet nyt treenauksen ottanut tosissasi.

    Kuvia odotellessa. No,on tuo teidän huonekuvakin kiva, mutta, jos jotain muitakin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, aina pitää olla jotain mutkia matkassa, ettei matka vain sujuisi ongelmitta.

      Ymmärrän kyllä, ettei hirveästi kiinnosta katsella toisten makuuhuoneen kaapin ovia. Jos ensi kerralla kuvaisin sitten vaikka anopin komeita verhoja. ;-D

      Poista
  3. Onneksi loppu hyvin kaikki hyvin tuon laukkuasian kanssa....ei ehkä muualla pääse lähtemään tietoisesti 'väärän' laukun kanssa. Intian kuvia myös odotellessa !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Intiassa onnistuu kyllä kaikki. Täytyy yrittää laitella lisää kuvia pian!

      Poista
  4. Loppu hyvin, kaikki hyvin!
    Monet ovat ne kerrat, kun laukkuni on tullut lähes viimeisenä. Siinä on ollut aikaa ajatella, että entä jos ei tulekaan.

    Huomaavainen puoliso sinulla, kun oli kahvakuulat tilannut. Nyt sitten vaan tsemppiä treeneihin ja myöskin pahvilaatikoiden availuun! Mukavaa Intian aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän laukkumme on taas tullut monesti aika alkupäässä, ja silloinkin, kun laukku on tullut peräpäässä, olen aina tyhmänä luottanut, että kyllä se sieltä vielä tulee. Nyt meillä meni niin pitkään, ennen kuin edes pääsimme laukkuhihnalle (kun piti käydä vessassa ja sen sellaista :-D), etten ehtinyt oikein edes tajuta, että laukut loppuivat jo.

      Joskus tuntuu, että ukkeli on vähän turhankin huomaavainen, kun minä olen joskus tällainen kauhea muija. :-D

      Poista
  5. Mahtavaa saada taas juttuja Intiasta!
    - eli niitä odotellen :)
    Onneks saitte laukkunne takasin, toisinki olis voinu käydä.

    Mulla itellä on kans ollu joka kerta Intiassa käydessä sellanen tunne, että olen varmaan ollu entises elämäs intialainen... Niin kotosa tunnetila on ollu.
    Nauti, kuvaa ja kirjota kaikesta mitä teet ja touhuat siellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva löytää kohtalotoveri! Ehkä ollaan tunnettu toisemme siellä edellisessä elämässä. :-)

      Toivottavasti ehdin kirjoitella Intia-juttuja lisää. Kiva kuulla, että tykkäät!

      Poista
  6. Loppu hyvin kaikki hyvin. Miehen laukku seikkaili kerran kateissa toista viikkoa. Ja tietysti juuri silloin, kun siellä oli kinkku kyydissä. Roskiinhan se meni, minkäs sille mahtoi:).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kun kerroit tuon, niin muistin, että onhan ukkelinkin laukku ollut matkalla kerran kolme neljä päivää. Ukkeli oli tulossa Suomesta Intiaan, ja minä odottelin Intiassa kiihkeästi ukkelin tuomisia, jotka sisälsivät muun muassa monta kiloa Oltermannia. Juustot olivat menneet ihan kauhean näköisiksi – juusto oli ihan keltaista ja lötköä, ja pakettien muoto ei enää muistuttanut lainkaan Oltermannia. Minä olin kuitenkin niin juuston-kaipuinen, etten raaskinut heittää juustoja pois, vaan laitoin ne jääkaappiin. Kaikki tuli lopulta syötyä. :-) Mutta kinkkua en olisi syönyt minäkään!

      Poista
  7. Kiva nähdä sinulta taas Hyderebad-postaus,olenkin niitä jo kaivannut:) Olipa teillä taas kommelluksia matkalla,onneksi kaikki lopulta hyvin.Meilläkin on täällä nyt mangokausi,tänään ostin kesän ensimmäiset,vaikka mangokausi alkoi jo hieman ennen Suomeen lähtöäni,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että sielläkin on mangokausi! Täällähän se alkaa olla jo lopuillaan, mutta onneksi ei vielä niin lopuillaan, etten olisi ehtinyt mukaan. :-)

      Poista
  8. Mangoja, ihanaa...!

    Olipa hauska ja jotenkin niin...havainnollistava juttu. Mä jään innolla odottamaan lisäkuvia ja juttuja (ja erityisesti appivanhempiesi juttuja, ne on mun lemppareita :D). Hyvää reissun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika viime hetkillä taisin tulla, sillä nyt niitä mangoja ei ole enää näkynyt. :-(

      Kiva kuulla, että tykkäät appivanhemmista kertovista jutuista. Vähän olen arkaillut kirjoittaa niitä, kun olen ajatellut, että mahtaako kukaan jaksaa lukea niitä.

      Poista
  9. Iiks! Ihania Intia-uutisia!! Olen käynyt pikaisesti lukemassa Suomen juttujasi, mutten ole "ehtinyt" kommentoimaan ;)

    Meillä on aina matkalaukuissa laukkuvyöt, jotta tunnistamme laukkumme kaukaa ja toivottavasti vältymme siltä, että joku nappaa laukkumme ja kävelee sen kanssa ulos. Se on ollut jonkinlainen "painajainen" minulle, vaikka en ole aikaisemmin kuullut sellaista jollekin todella tapahtuneen :P. Emme mekään nykyään lukitse laukkuja, ainakaan laukun omalla lukolla, kun pari kertaa on käynyt niin, että lukot on lentokentällä avattu väkivalloin ja ne ovat särkyneet, Ne on pitänyt sitten sahata auki! Munalukot ovat varmakäyttöisimpiä, jos laukun haluaa lukita.

    Sinähän kuorit mangon ihan oikealla tavalla - anoppini(kin) mielestä :)! Minä joskus alussa taiteilin kuoria mangoa hedelmäveitsellä, mutta tuo tapa on paljon siistimpi.Me lähdettiin Intiasta huhtikuun kolmannella viikolla ja mangosesonki oli jo alkanut. Namm!

    Minä tilailen Intiassa ostoksia Flipkartista. Viime kerralla kaikki tyynynpäälliset eivät ehtineet tulla, mutta ovatpahan odottamassa siellä valmiina seuraavaa reissuamme. Tilasin neljä keskenään samanlaista ja neljä erilaista tyynynpäällistä. Yksi kappale "samanlaisia" ehti tulla ja minä tietysti reklamoin, että niitä piti tulla neljä kappaletta. Aiotteko lähettäää kunkin yksitellen?? Ne toiset neljä "erilaista" olivat yhdeltä muulta valmistajalta ja nekin toimitettiin kukin eri lähetyksinä...

    Nautihan Intiasta! <3 t. simran

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin kyllä periaatteessa on sellaiset laukkuvyöt, mutta jostain syystä niitä ei tule käytettyä. Kai niiden sitomisessa on muka niin paljon ylimääräistä työtä. :-D Jotain erikoista laukkuihin pitää kyllä keksiä, ettei tarvitse toista kertaa enää ainakaan käydä tuota samaa läpi. (Ja katsotaan vaan, niin tämä jää taas puheen asteelle: mitään ei kuitenkaan tapahdu.)

      Kauheaa tuommoinen lukkojen väkivalloin avaaminen. Munalukko olisi varmaan paras vaihtoehto muutenkin, kun itse ainakin pelkäisin, että unohtaisin lukon koodin.

      Omasta mielestänikin minun mangon syöntitapa on se oikea. :-D Inhoan mangon kuorimista ja paloittelua (siis koko hedelmän), kun sitä mehua valuu joka paikkaan ja muutenkin kypsän mangon kuoriminen on tosi hankala homma.

      Kahvakuulat jäävät tänne Intiaan, kuten myös ukkelin itselleen tilaamat käsipainot. Ovatpahan sitten seuraavaa kertaa varten odottamassa, niin ei tarvitse sitten enää mitään kahvakuulia tilata. :-) Minä en ole vieläkään koskaan Flipkartia käyttänyt, mutta se tulisi minullekin ensimmäisenä mieleen, jos pitäisi jotain netin kautta Intiassa tilata. Sitä on vissiin mainostettu sen verran, että on jäänyt mieleen. :-)

      Poista