Kaikissa tuoksuissa ei pitäisi pyöriskellä.


tiistai 7. heinäkuuta 2015

Kunpa huipulla tuulisikin

Nyt kun personal trainerini on kesälomalla, olen joutunut keksimään vaihtoehtoisia liikuntamuotoja. Mieleeni tuli, että jonkinlainen portaiden kiipeäminen voisi olla ihan kivaa vaihtelua, ja samalla myös hyvää treeniä reisille. Missä niitä portaita sitten olisi?

Muistelin lukeneeni Malminkartanon Täyttömäen huipulle vievistä portaista, että monet käyvät niissä treenaamassa. Googlettelu paljasti, että mäellä on portaita 426 kappaletta, ja kun kaiken lisäksi Malminkartanonhuippu on myös Helsingin korkein kohta (90 metriä merenpinnasta), huipulta avautuisivat oletettavasti myös hienot maisemat. Malminkartano, täältä tullaan!

Malminkartanon Täyttömäki eli Jätemäki on ihan oikeasti jätettä, sillä mäki on kasattu vuosien 1976 ja 1996 välisenä aikana rakentamisen synnyttämistä ylijäämämassoista. Wikipedian mukaan hiekka- ja sorakasojen alle on haudattu muun muassa autonrenkaita ja kulutuselektroniikkaa, mitä minun on kyllä vähän vaikea uskoa.

Olen opetellut kävelemään rappusia PT:n ohjeiden mukaan sillä tavalla, että astun rapulle koko jalalla (jos vain rappu on tarpeeksi leveä), en siis vain päkiällä. Kun portaalle astuu koko jalalla, polvikulma on hieman suorempi kuin päkiällä astuttaessa, ja polvi rasittuu vähemmän. Minulla oli tavoitteena nousta Malminkartanon portaat tällä tavalla "oikeaoppisesti" ylös, ihastella huipulla maisemia ja palata kotiin.

Tästä se lähtee.

No. Ensimmäinen nousu sujui niin kevyesti, että ihmettelin, että tässäkö ne portaat nyt olivat. Nehän olivat loppuneet, ennen kuin olivat alkaneetkaan. Olinko kiivennyt huipulle vääriä portaita? Portaiden oli kuitenkin pakko olla oikeat, koska porukka veti portaita ihan hulluna ylös ja alas. Tyylejä oli monia: joku juoksi portaita kaksi askelmaa kerrallaan, joku kolme, ja joku taas hyppi portaita tasajalkaa. Kukkahattutätejäkin paikalla oli, sekä maisemien ihastelijoita, joten väkeä oli ihan joka lähtöön ja melkein ruuhkaksi asti.

Keveyden tunteeseen vaikutti varmasti se, että olin pysähtynyt matkalla useammankin kerran ottamaan kuvia. Koska nousu oli tuntunut helpommalta kuin olin luullutkaan, keksin, että voisin ottaa tavoitteekseni nousta portaat viisi kertaa: viisi kertaa portaat ylös ja viisi kertaa hiekkapolkua pitkin kukkulalta alas. Se tekisi reilut kaksituhatta askelmaa, eli siinähän sitä porraskävelyä olisikin. (Sinne se mopo taas karkasi, että terve vaan.)

Lisää portaita.

Ihaillen katselin tyyppejä, jotka pystyivät juoksemaan portaat alhaalta ylös asti. Itseltäni se ei olisi kyllä mitenkään onnistunut. Neljännellä kierroksella jo pelkkä kävelykin tuotti tuskaa, ja viidennellä kierroksella piti istua jo levähtämäänkin matkalla. Tuli ajateltua kerran jos toisenkin, että kyllä minun täytyy jonkin sortin hullu olla, kun tämmöistäkin vapaaehtoisesti teen.

Huipulla!


Mäen laella on Hanna Vainion ympäristötaideteos nimeltä Tuulet ja suunnat, joka koostuu lipputankoihin kiinnitetyistä värillisistä tuulipusseista.





Hiekkapolku, jota pitkin valuin alas.
Tuolla se huippu jossakin on.


Sitten muihin asioihin. Valittelin viime postauksessa känkkäränkkä-päivää, joka johtui osaksi siitä, että minun oli aika päättää, lähtisinkö käymään Intiassa vai en. Ukkeli on joka tapauksessa ensi viikolla sinne menossa. Minua otti päähän, sillä Intiaan matkustaminen ei olisi voinut vähempää kiinnostaa. (Alkukesästä olisin lähtenyt Intiaan ihan mielelläni, mutta nyt, kesän ollessa näin pitkällä, en olisi enää halunnutkaan lähteä.) Ensinnäkin Intiassa on nyt sadekausi, ja inhoan sadekautta sydämeni pohjasta. Inhoan sitä kosteutta ja pimeyttä, kun aurinkoa ei juurikaan näy, rankkasateista puhumattakaan. Paljon mieluummin olisin nauttinut Suomen kesästä, vaikka eihän tämä kesä kovin kummoinen ole ollut. Toiseksi minua huolestuttivat nämä liikunnalliset aspektit: olen nyt (ja polveni on) paremmassa kunnossa kuin pitkään aikaan, ja koska liikunnan harrastaminen on Intiassa hieman haasteellista, pelkäsin tulevaa taukoa: ehkä joutuisin aloittamaan tauon jälkeen taas kaiken alusta.

Toisaalta tiesin, että minun oli mentävä nyt, kun kerran tilaisuus oli. Seuraavasta tilaisuudesta ei taas tiedä, milloin se tulisi. Häpesin omaa itsekkyyttäni, kun ajattelin vain säätä ja omaa kuntoani. Appivanhemmat olivat pyydelleet minua käymään jo vaikka kuinka kauan, mutta en ollut koskaan päässyt, ja olisin kyllä aika nolo, jos en menisi nytkään, kun pääsisin. Vanhojen ihmisten kyseessä ollessa mistä sitäkään koskaan tietää, mikä tilaisuus on se viimeinen. Aikani jahkailtuani ja kiukuteltuani tulin siihen tulokseen, että lähtisin sitten kumminkin ukkelin mukaan.

Päätöksenteossa edesauttoi huomattavasti se, että keksin, että voisin ostaa Hyderabadissa kahvakuulan ja treenata sillä. Smiley Kai Hyderabadkin on sentään jo sen verran kehittynyt, että siellä myydään kahvakuulia. Tosin tiedän jo nyt, mitä mieltä anoppi tulee kahvakuulailustani olemaan. Anopin mielestä naisen - varsinkin polviongelmaisen - tulee harjoittaa vain kevyttä liikuntaa tyyliin "istutaan sängyn reunalla ja nostellaan jalkoja vuoronperään ylös" tai "tehdään rauhallinen kävelylenkki korttelin ympäri ja jutellaan matkalla parin naapurin kanssa". Anoppihan pyörtyy, jos näkee minut riehumassa kahvakuulan kanssa. Ukkeli puolestaan ehdotti, että voisin käydä aamukävelyillä hänen isänsä kanssa. Kävelylle meinaan kyllä mennä, mutta en appiukon kanssa enkä todellakaan aamulla.

Kun olin päätöksen lähdöstä tehnyt, mieleni muuttui taas kuin taikaiskusta. Yhtäkkiä tuntuikin ihan kivalta lähteä. Rupesin suunnittelemaan, missä kaikkialla halusin Hyderabadissa käydä: halusin nähdä kaikki vanhat tutut paikat ja sen, kuinka paljon ne olivat kahdessa vuodessa muuttuneet. Rupesin myös uneksimaan kaikista herkuista, joita minun pitää päästä taas syömään. Nähtäväksi jääkin, miten kuntoilusuunnitelmilleni käy. Ehkäpä ryhdynkin lomailemaan täysipainoisesti ja unohdan treenaamisen täysin - tai treenaan korkeintaan leukalihaksiani! Tuskin maailmani siihenkään kaatuisi, kun lepääminenkin tekee joskus ihan hyvää. Kai.

28 kommenttia:

  1. Huippu-urheilijatkin pitävät lomaa, vain pientä kevyttä, kuten venyttelyä ja kevyitä lenkkejä. Kropan pitää välillä antaa levätä. Hienosti jaksoit ne raput viisi kertaa. Pari kertaa olen itse käynyt siellä, mutta molemmilla kerroilla olen mennyt heti sellaista vauhtia, että kun olen päässyt huipulle niin ei ole käynyt pienessä mielessä lähteä hommaan uudelleen :).

    Oikein ihanaa ja maukasta lomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on, että levätäkin pitäisi, mutta sitä on vain niin hirveän vaikea muistaa. Innostun liikunnasta aina niin, etten millään malttaisi levätä, mikä yleensä kostautuu polven kipeytymisenä. Lopulta ihan tavalliset aktiviteetitkin, kuten ruoanlaitto, ovat lähes mahdottomia, kun polvi on niin kipeä ja turvonnut. Nyt olen yrittänyt toimia vähän järkevämmin ja muistaa lepopäivätkin, ettei taas tulisi pakkolepoa.

      Nuo portaat ovat kyllä semmoiset, että jos ne tarpeeksi kovaa nousee, niin ei varmasti tee mieli nousta portaita toistamiseen. :-)

      Kiitos. Vielä tässä ehtii reilun viikon treenata kotimaisemissa. :-)

      Poista
  2. Nyt oli minun vuoroni googlettaa Hyderabad, että missä päin Intiaa se olikaan.

    Melkoiset nuo portaat ja viisi kertaa, huh, nostan hattua. Mutta portaiden nouseminenhan on parhainta kuntoilua. Komeat maisemat tuolta.

    Matkalle lähtemisen päättäminen on oma oma seremoniansa. Kun päätös on tehty, alkaa tuntua paremmalta. Hienoa, että päätit lähteä. Kuntoilusta tosiaan voi pitää pienen tauon tai tehdä tosiaan vaan niitä kevyempiä kävelylenkkejä, anopilla, apella tai yksin. Kroppa palautuu välillä kovasta treemista ihan mielellään.

    Toivottelen oikein antoisaa, turvallista ja mukavaa lomaa ja matkaa!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyderabad ei taida tosiaan olla Intian tunnetuimpia kaupunkeja, vaikka iso kaupunki onkin.

      Ihmettelen, että paikat eivät olleet sen kipeämmät noiden portaiden jälkeen. Takapuolessa ja pohkeissa tuntui vähän, mutta reisissä ei yhtään. Oliskohan sittenkin pitänyt yrittää juosta portaat ylös, niin olisi ollut vähän tehokkaampaa. ;-)

      Yleensä olen lähdössä matkoille innoissani, mutta nyt ei olisi tosiaan yhtään huvittanut. Suomen kesä on kumminkin niin lyhyt, että siitäkin olisi kiva nauttia. Jos se siis joskus sieltä tulisi (vai meniköhän se jo).

      Reilu viikko pitäisi vielä lähtöä odotella. Kaikenlaisia suunnitelmia rupesin jo kuitenkin tekemään niin, että yöunetkin jo melkein menivät. :-)

      Poista
  3. Voi ihanaa kun päätit lähteä! Olet samanlainen jahkailija kuin minäkin, hah. Kyllä minullakin vaikuttaisi päätökseen kuntoilun hankaloituminen etenkin kun itselläkin liikunta on sellaista jaksottaista motiivin mukaan liikkumista. Tosi kivaa matkaa teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle päätöksenteko on muutenkin aina hirveän vaikeaa. En pysty menemään kauppaankaan ilman suunnitelmaa, mitä ruokaa laitan, koska muuten pyörisin siellä hyllyjen välissä varmaan tuntitolkulla miettimässä, että mitä ostaisin - ja lopulta saisin liepeeseni varmaan jonkun vartijan, kun olisin niin epäilyttävä. :-)

      Poista
  4. Ajattelin tuossa, että niin se maailma muuttuu. Ei tarvitse mennä montaa vuosikymmentä taaksepäin, niin moinen trafiikki portaissa olisi voinut herättää hilpeyttä ja kummastusta. Mutta hieno hommahan se on, että ihmiset pitävät fyysisestä kunnostaan huolta. Ennen se hoitui useimmilla työn ja arkiaherrusten kautta. Tuo sinun anoppisi voisi muuten olla minulle sopiva PT :)

    Tuo meille tuliaiseksi hieman lämmintä ilmaa. Oikein mukavaa matkaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Portaissa ravaaminen kuntoilumielessä olisi tosiaan varmasti herättänyt vielä jokin aika sitten melkoista hilpeyttä. :-D Kaikkea sitä ihmiset liikunnan nimissä keksivätkin. Tuli muuten mieleeni, että onhan siellä anoppilassakin portaat – voin ravata niitä edestakaisin, jos en muuta kuntoilua keksi. (Ja nyt näen taas mielessäni anopin ilmeen, kun isken urheiluvermeet päälle ja sanon meneväni kävelemään edestakaisin portaita. :-D)

      Anopista tulisi varmaan loistava PT. Olisi ainakin kova käskyttämään. :-)

      Yritän saada salakuljetettua matkalaukussa lämpöä Suomeen. Toivottavasti ei eksy monsuunisateita mukaan!

      Poista
  5. Ihana sinä, tunnollinen liikkuja olet! Haluaisin nähdä paikallisten ilmeet, kun treenaat kahvakuulasi kanssa. Tsemppiä!

    Oi, Intian matka! Olemme kerran olleet lähdössä Olympia matkatoimiston mukana kiertomatkalle Delhi-Agra-Jaipur. Valitettavasti meistä toinen sairastui ja koko juttu jouduttiin perumaan. Intia kiehtoo edelleenkin minua. Olen lukenut esimerkiksi Nina Banarjee-Louhian kaikki Intiaan liittyvät kirjat ja katsonut monet elokuvat ja seuraan Intiaan liittyvää uutisointia.

    Antoisaa Intian matkaa sinulle & co.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, muistin juuri, että anoppilan talon edustalla on yksi puisto, jossa ihmiset käyvät kävelemässä. Voisin mennä sinne kahvakuulineni heilumaan. Sitten voisin alkaa kerätä lipputuloja kaikilta uteliailta, jotka kerääntyvät katselemaan hullun länsimaalaisen touhuja. :-D

      Kylläpä teidän Intian-matkallenne kävi ikävästi. Tuommoiset sairastumistapaukset ovat aina niin kurjia. Toivottavasti teille tulee vielä uusi tilaisuus matkustaa Intiaan! Minäkin vähän pelkään, että käy taas niin kuin Tallinnan-matkan edellä, että sairastun johonkin noro-virukseen, enkä pääsekään lähtemään...

      Minä taas en juurikaan seuraa Intian tapahtumia täällä Suomessa ollessani, eikä Intia näy muutenkaan arjessani oikeastaan mitenkään, paitsi tietysti tuon ukkelin (ja ruoan) muodossa. Jotenkin minusta tuntuisi, että minulla olisi “jalka oven välissä”, että en olisi ihan täysipainoisesti Suomessa, jos ajatukseni olisivat Intiassa. Ehkä kyse on jonkinlaisesta itsesuojelustakin: Intia on minulle kuin toinen kotimaa ja sen verran rakas paikka, että ikävä voisi tulla liian kovaksi, jos Intia olisi kovasti mielessäni. Vasta nyt, kun tiedän olevani menossa sinne, olen antanut luvan itselleni lukea intialaisia sanomalehtiä ja ylipäänsä ajatella koko paikkaa.

      Poista
  6. Aikanaan kun ukkeli vielä oli aktiivijääkiekkoilija, tuli varmaan kaikki Suomen portaat tutuiksi, kun niitä piti aina lomareissuillakin juosta ees taas. Mielellään vielä joku metsästä poimittu pölli selässä :). Tai siis eihän mun olis tarvinnut, mutta oikeastaan se oli ihan hauskaa (vielä silloin). Nyt tulee kiivettyä portaita ihan töitten puolesta. Tai siis töihin ja sieltä pois. Justiin vähän aikaa sitten laskin, että olen niiden 18 vuoden aikana, jotka olen samassa paikassa ollut töissä, askeltanut noin 1,7 miljoonaa rappusta. Ei huono. Että ihan hyvä vissiin, ettei tässä museoaikaisessa rakennuksessa (jonka kolmannessa kerroksessa työpaikka on), ole hissiä.

    Ja mulle muuten kanssa käy aina (tai ainakin usein) just noin, että ensin iskee vastahanka jonkun muun esittämeälle matkaehdotukselle, mutta sitten kun tavallaan itse saa rauhassa päättää, että haluaakin lähteä, niin homma kääntyy hirmu innostuksen puolelle. Mutta yltiöpäistä ennakkosuunnittelua ja -innostusta mun kannattaa kokemuksen perusteella koittaa vältellä, koska siitä seuraa yleensä se, että kaikki menee pieleen ja koko matka on ihan hanurista :). Silti en myönnä olevani "pessimisti ei pety"-tyyppiä :)

    Mielenkiinnolla odottelen Intian kuulumisia. Erityisesti niiltä aamuisilta kävelyretkiltä appiukon kanssa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anteeksi, mutta sain kyllä makeat naurut tuosta pölli selässä juoksemisesta. :-D Pitäisköhän munkin etsiä ensi kerralla joku pölli mukaan, niin tulisi vähän tehoja lisää. :-)

      Voi herranen aika sentään – olet sinä elämässäsi portaita noussut! Mutta toisaalta siinähän tulee sitä hyötyliikuntaa samalla. Minä puolestani laskeskelin, että mun pitäisi nousta nuo Malminkartanon portaat vielä melkein neljätuhatta kertaa, että pääsisin tuohon samaan. En taida ottaa tavoitteekseni. :-D

      Mä olen ennen ollut ihan hirveän perusteellinen matkojen suunnittelija, mutta onneksi olen päässyt tavasta (melkein) eroon. Kerran mulla oli Kreetan reissulla oikein n. 30-sivuinen kansio, johon olin kirjoitellut ravintoloita, nähtävyyksiä jne. joissa voisi käydä. Ja mehän olimme matkalla niinkin pitkään kuin kokonaisen viikon. :-D Tämä Intian-matka ei ole sinällään mikään varsinainen lomamatka, vaan lähinnä sukulaisvierailumatka. Eli suvun (ja ukkelin) ehdoilla aika pitkälle varmasti mennään. Mutta eiköhän sitä aina joku hautausmaa löydy, jossa voin käydä pyörimässä. ;-D

      Hih, pahoin pelkään, että niitä raportteja appiukon kanssa tehdyiltä kävelyretkiltä ei ole tulossa. Vielä minä muuten appiukon kanssa kävelisinkin, mutta kun hän lähtee aamukävelylleen joskus viiden, kuuden aikoihin, ja mullahan on just silloin parhaat unet menossa. :-)

      Poista
  7. Hyvää matkaa sinulle ja toivottavasti saadaan nähdä jotain myös täällä blogissa vaikkakin siellä on se sadekausi...
    Minulla on taas pieni kriisi menossa oman PT:n kanssa. Välillä menee ihan hyvin ja välillä olen ihan nokka solmussa. R sanoi viime viikolla ihan ohimennen, että onko toinen pohkeeni kipeä....because it looks much bigger than the other...ja tämä alkoi sitten minua vaivaamaan. Olen nyt googlettanut tätä monta kertaa ja tietty ne geenit vaikuttaa ja sitten....kuulemma en saisi kävellä kuin tasaisella maalla....! Mies on jo kyllästynyt kysymyksiin, josko se toinen pohje on kaksi kertaa isompi kuin toinen.....sanoin eilen PT:llä ett treenataan vain käsiä, laitoin pitkät housutkin ettei näe mun pohjetta.
    Kaikkea sitä tulee mieleen portaiden juoksusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän tänne blogiinkin jotain ilmesty, jos vain nettiyhteys toimii.

      Minuakin varmasti häiritsisi, jos joku huomauttelisi mulle pohkeistani tai jostain muusta ruumiinosastani, vaikka kyseessä olisikin sitten PT. Alkaisi jotenkin ahdistaa, ja ajatukset lähtisivät varmaan kulkemaan sitä rataa, että “nyt se kyttää taas sitä mun pohjetta”. Ainahan voit vaihtaa PT:tä, jos et ole omaasi tyytyväinen? Tosin sitten kaiken joutuu aloittamaan taas ikään kuin alusta, kun on ihan uusi ihminen kyseessä.

      Siellä on muuten varmaan aika erilainen “PT-kulttuuri” kuin täällä Suomessa, tai ainakin näin voisin kuvitella.

      Poista
  8. Kiva, että päätit sittenkin lähteä Intiaan! Nyt pitää kyllä antaa sellainen vinkki, että Hyderabadistakin löytyy nykyään Decathlonl joka on ihan uskomaton urheilutukkukauppa, johon me tavalliset pullaisetkin päästään shoppailemaan. Sieltä saa ihan kaikkea urheiluun liittyvää, myös kahvakuulia, ja ihan kaikkia urheilulajeja varten, pilkkahintaan...sinne vien nykyään meidän sukulaiset ja vieraat shoppailemaan, kun vaatteet on ranskalaista laatua intialaisilla hinnoilla. Suosittelen omia tuliaisia varten!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oo, aivan mahdottoman suuret kiitokset vinkistä! Tuo kauppa on ihan ehdottomasti katsastettava, vaikka näkyy olevankin Hyderabadissa aika kummallisella paikalla – lentokentällä. Olin jo miettinyt, että jos en muuten kahvakuulaa löydä, niin tilaan sen Flipkartista. (Mulla on näköjään nyt joku pakkomielle tästä kahvakuulasta.) Decathlonissa näyttää kuitenkin tosiaan olevan paljon halvempaa kuin Flipkartissa. Ja jos ei siellä Hyderabadin kaupassa kahvakuulia ole, niin voihan Decathlonistakin tilata netin kautta.

      Poista
  9. Kivaa jos tulee taas intiakirjoituksia! Tykkän kyllä näistä muistakin jutuistasi kovasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, eiköhän niitä Intia-juttuja jossain vaiheessa tule, jos kaikki menee niin kuin on suunniteltu...

      Poista
  10. Hyvaa matkaa Intiaan! Kuinka pitka reissu on suunnitteilla? Voin jo kuvitella sinut kahvakuulan kanssa huiskimassa puistossa ja kaikki paikalliset uteliat ihmettelemassa. Vahan niin kuin taalla asuvia sauvakavelijoita ihmetellaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Anu. Pari viikkoa vaan kerkeän reissussa olemaan; sitten alkaa arki painaa taas päälle.

      Poista
  11. Tottahan sinä nyt Intiaan lähdet. Ja otat meidät mukaan kuvakierroksille. Jee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti vaan yhteydet toimivat, niin pääsen niitä kuvia jakamaan. :-)

      Poista
  12. Hyvää työtä portaiden kanssa! Se on muuten kumma juttu, miten niiden rappujen nousemiseen tottuu; pari vuotta sitten olisin varmaan pyörtynyt jo ajatuksesta, että nousisin kaksi tuntia putkeen portaita, mutta sitten sitä kumminkin on tullut harrastettua vaelluksen muodossa. Kaikkeen kummalliseen sitä ihminen alkaakaan (ja itseään vapaaehtoisesti rääkkää) :D

    Kiva että lähdet matkaan. Mua nauratti kovasti tuo anoppisi ajatus sängyn reunalla istumisesta ja polvien nostelusta :D Se olis just sellaista korealaisten kotirouvien liikuntaa. Vaikka totta puhuen osa korealaisista tädeistä oli oikeinkin topakassa kunnossa, vaikkei niiden koskaan mitään nähnytkään treenaavan. Ehkä se on just se portaiden nousu siellä vuorenrinteellä, mikä ne piti niin nuorekkaina?

    Hyvää matkaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaksi tuntia kuulostaa kyllä aika pitkältä ajalta nousta portaita putkeen. :-D Siinäpä mulle tavoitetta! :-)

      Kokemuksen kautta tiedän, että tuo polvien nostelu olisi anopin mielestä sopivaa liikuntaa minulle. Ei vaan pitemmän oikein motivoi tuommoinen. :-D

      Intialaisilla kotirouvilla on usein polvivaivoja, kun joutuvat seisomaan keittiössä tuntitolkulla ja ylipainoakin usein on. Liikunnan harrastaminenkin on kovin vähäistä, ettei suorastaan olematonta. Pitäisköhän opettaa anoppikin kahvakuulailemaan. ;-)

      Poista
  13. Oi. Ihanaa matkaa. Käythän kaikki herkkuruokapaikat siellä niin kuin Barbeque Nationin:). Niin ja osta se huippu naistenlehti, missä niitä erikoisia ongelmia... ja jos postauksen saisi niistä:). Voi, mäkin tahtoisin mukaan!!!/Marja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin, Barbeque Nation. Olin jo unohtanut sen! Vieläköhän se on toiminnassa? Täytyy varmaan ottaa siitä selvää. :-)

      Hih, mielessäni olikin, että Woman's Era täytyy heti saada. Katsotaan, jos löytyisi ainesta vaikka postaukseen. Laitetaan toive korvan taakse. :-)

      Poista