Eräänlaisia Euroopan omistajia

Nyt ajattelin palata taas hieman menneeseen ja kirjoitella yhdestä asuntovaunumatkasta, jonka tein teini-ikäisenä perheeni kanssa. Kirjoittelin vaunumatkoilla päiväkirjaan lähes joka päivä, mistä olen nyt tosi iloinen. Minulla on niin kamalan huono muisti, etten muistaisi ilman päiväkirjoja matkoista varmaan yhtään mitään. Päiväkirjojen teksti on yleensä aika suorapuheista, mikä joskus nolottaa, mutta enimmäkseen kuitenkin huvittaa.

Tämä kyseinen matka suuntautui Ruotsin halki Saksaan, Luxemburgiin, Espanjaan, Marokkoon, Portugaliin, Ranskaan ja Tanskaan ja sitten taas Ruotsin halki takaisin kotiin. Matka oli sillä tavalla erilainen kuin aiemmat matkat, että minulla ja siskolla oli oma "nuoriso-osasto" eli teltta, jossa yövyimme (vaunun vieressä siis) aina säiden ja ajan salliessa. Teltta oli kiva siitäkin syystä, että saimme soittaa iltaisin musiikkia vapaammin kuin asuntovaunussa.

(Tekstipätkät ovat suoria ja kaunistelemattomia lainauksia matkapäiväkirjoistani, ja valokuvat ovat äidin ottamia.)

Aloitin matkapäiväkirjan jo Suomessa, ja ensimmäisille sivuille olen näköjään kirjoitellut itselleni ohjeita, kuinka minun tulisi matkalla käyttäytyä. Tässä niistä muutama:

• Syö kunkin maan erikoisuuksia.
• Avusta toisia. 
• Älä nuku liian pitkään.
• Puhu kieliä.
• Käytä rahaa järkevästi. 
• Kirjoita joka päivä matkapäiväkirjaan.
• Älä vittuile.

En tiedä, kuinka hyvin nuo matkalla sitten toteutuivat; tuo viimeinen ei varmasti ainakaan.

Kun olen vanhoja matkakertomuksiani lueskellut, olen ihmetellyt sitä, miten Suomessa on tuntunut olevan aina surkea ilma sekä sieltä lähtiessämme että sinne palatessamme. Tämäkään matka ei ollut poikkeus.

Lauttamatkalla Turusta Tukholmaan:

"Ohi viilettää synkkiä saaristomaisemia; aallot ei sentään ole onneksi kovin kovat. Laiva tärisee ja väpättää kuin sanonko mikä, ja varpaita paleltaa. Tunnelmat eivät siis ole kovinkaan korkealla. Pitäisi kai kömpiä peiton alle kiukuttelemaan. Ehkä huomenna saamme nähdä auringon."

Jouduimme kuitenkin ajamaan reilut 3000 kilometriä, aina Barcelonaan asti, ennen kuin aurinko ja kesä löytyivät, vaikka toivo aina välillä heräsikin.

Ennen Barcelonaa sekoilimme muun muassa Luxermburgissa ja Smurffimaassa Ranskassa. Fanitimme siskoni kanssa kovasti smurffeja, ja siskolla oli kaksi smurffia, jotka kulkivat tietysti matkoilla mukana. Jollakin ilveellä (siihen aikaan ei mitään nettiä tunnettu) sisko oli saanut selville, että Ranskassa oli Smurffimaa, ja sinne piti tietysti päästä. Meillä oli Ranskassa usein ongelmia kielen kanssa, eikä puiston etsiminenkään tuottanut poikkeusta. Tilanteista kuitenkin aina selvittiin - jos ei muuten, niin elekielellä.

"Ei meinattu ensin löytää Smurffimaahan, ja piti kysyä tietä joltain. Pysähdyttiin yhden ukon kohdalle, ja kun ei osattu kysyä ranskaksi, pisti äiskä vaan smurffin ulos ikkunasta. Ukko ymmärsi heti, ja naurua piisasi."

(Smurffimaa ei ole muuten enää mikään smurffi-teemapuisto vaan ihan tavallinen huvipuisto.)

Jokin pysähdyspaikka matkan varrella. Iskä ottaa näköjään aurinkoa.

Ensimmäinen pidempi pysähdyksemme matkan aikana oli Barcelona, josta se kesäkin siis vihdoin löytyi.

"Ensimmäinen vaunualue, jota käytiin katsomassa, kelpas meille mainiosti. Kaikille oli jotakin. Rantaa, merta, uima-allas, ravintola, kauppa, lepakoita. Ja ainakin tänään ihanan lämmintä. Kodin pystytysten jälkeen painuttiin biitsille ja uitiin Välimeren suolaisissa tyrskyissä."

Mutta ei mennyt kuin päivä, ja minä olin jo tehnyt perinteiset.

"Aamulla käytiin ostamassa kortteja ja merkkejä. Sen jälkeen muut lähti rannalle ja mä aloin siivoilemaan vaunua, kun olin polttanut itteni vaikka mistä."

Barcelonasta matka jatkui melko sutjakasti kohta Espanjan - ja samalla koko Manner-Euroopan - eteläisintä kärkeä, Tarifaa. Matkalla näkyi mielenkiintoista katsottavaa.

"Nähtiin taas monia muslismeja (jopa yks rättipää) isoine kuormineen ja huonoine autoineen. Sitten ne oli kaikki kasaantuneet Almerian satamaan, josta lähtee 6 ja puoli tuntia kestävä lauttareitti Melillaan."

"Tie kulki enimmäkseen turistikylien ja kaupunkien läpi, meren rannalla. Nähtiin jo arabiankielisiä kirjoituksia ja paljon islamilaista arkkitehtuuria; ihania kuviointeja ja rakennuksia." 

Rakastin näillä vaunumatkoilla erityisesti pimeitä öitä, joita ei kesäaikana ollut Suomessa tarjolla. Tarifassa viehätti erityisesti Marokon ja Afrikan läheisyys.

"Vastarannalla näkyy Marokko, ja nyt illalla erottui jo tien valot ja majakka. Laivojakin salmella liikkuu tuhkatiheään. Vesi on rannalla hirmu kirkasta ja ihanan väristä, ihan kuin jossain tropiikissa. Oon aina toivonut näkeväni sen väristä vettä! Tarifan kaupunki näkyy niemennokassa, ja se on niin lähellä, että sinne voisi vaikka kävellä. Kyseltiin lippuja Marokon laivoille, mutta niitä myytiinkin vain retkille, ja ne oli kalliita. Me halutaan mennä omalla autolla. Illan pimentyessä tiirailtiin kaukoputkella ja kiikareilla vuorille ja kyliin, sekä laivoja. Äsken ainakin näkyivät kirkkaina kuu, Venus, Jupiter ja Mars, sekä tähtiä. Tieltä kuuluu pientä meteliä, mutta se ei ole mitään Barcelonan lentokentän jälkeen."

Leirintäalueella Tarifassa. Ja iskä ottaa näköjään aurinkoa.

Juhannusaatto vietettiin Tarifassa, perinteiseen suomalaiseen tapaan.

"Illalla syötiin juhannusateria, makkaraa ja tummaa leipää. Ja meillä on Sannan* kanssa 7 eri kukkaa tyynyn alla. Älytöntä."

(* siskoni, nimi muutettu)

Lopulta jouduimme kuitenkin menemään Marokkoon vain päiväretkelle, ilman autoa, kun lautat olivat niin täynnä marokkolaisia. Pääsimme oikeaan tunnelmaan jo Ceutan lautalla.

"Lautan kannella oli turisteja, sisätiloissa olikin sitten marokkolaisia perheineen. Ensimmäiset näkemisen arvoiset ilmeet oli, kun mentiin Sannan kanssa lautan vessaan, ja siellä oli huntupäiset ja ei-huntupäiset pesulla lapsineen ja pyyhkeineen. Lattiat lainehti ja hiki haisi."

Ceutassa vuokrasimme auton, josta jatkoimme yli Marokon rajan Tetouaniin. Retki ei sujunut ihan suunnitelmien mukaan.

"Tetouanissa meidän seuraan tuppautui kaksi moottoripyörämiestä, jotka yritti väkisin tunkea meidän oppaiksi kaupungissa. Olivat (?!?!) opiskelijoita, jotka halusivat kehittää kielitaitoaan. Ja paskat. Yritettiin päästä karkuun vaikka mihin, mutta aina ne seurasi. Loppujen lopuksi karautettiin Tetouanin lentokentälle, jossa ei ollut yhtään ketään, eikä moottoripyörätyypitkään enää seuranneet. Syötiin eväitä ravintolan edustalla ja käytiin tuhlaamassa dirhameita tien varrella olleessa pystikaupassa. Tetouan riitti siltä erää, ja ajeltiin Ceutaan."

Maisemia Afrikan rannikolta.

Paluulauttamatka Ceutasta Algecirasiin oli kiihkeänsorttinen.

 "Ei saatu maihinnousukortteja eka yrittämällä, vaan piti ensin käydä eri kerroksessa leimauttamassa liput. Satamassa oli tuhottomasti jotain armeijapukuisia nuorukaisia ja niiden kotiväkeä, ja niillä oli kai etuoikeus päästä laivaan. No siinä tietysti muut ihmiset kiihtyivät ja seurasi kamala huuto. Ihmiset yrittivät etuilla, ja poliisit heittelivät tyyppejä pois jonosta. Parilta äijältä tuli kädestä vertakin, ja lippukoppi heilui. Se huuto olis täytynyt saada videolle. Lautta myöhästyi puoli tuntia ja oli niin täysi kuin vain olla ja voi. Mekin päästiin lautalle melkein nyrkkitappelulla. Matkalla nähtiin delfiinejä, jotka hyppeli lautan sivuilla. Satamaan tullessa kaikki yrittivät jälleen yhtä aikaa satamarakennuksesta ulos, ja tuli ruuhka. Autolle mentiin puolijuoksua pelko perseessä, kun huomattiin, että koko se tienvarsi oli täynnä tuoleja karnevaalikulkueen katselua varten. Pelättiin, että meidän auto on hinattu pois, ja helpotus oli melkoinen, kun nähtiin valkoista auton kylkeä, ilman kolhuja."

Espanjasta jatkoimme kohti Portugalin rajaa, mikä ei sekään sujunut ihan ongelmitta. Pitkä asuntovaunumme aiheutti useasti muutenkin päänvaivaa.

"Ajeltiin kohti Portugalin rajaa, ja rajakaupungissa eksyttiin pienille kujille, kun ei löydetty rajaa!! Yllätys oli melkoinen, kun tajuttiin, että Espanja-Portugali -raja ylitettiin sellaisella lossintapaisella. Ei meinattu mahtua lautalle, kun vaunun perä otti yhteen monttuun kiinni. Kasattiin lankkuja, ja niin siitä jotenkuten selvittiin. Vaunun perää oli vaan metrin verran yli lautan, eikä luukkuja voitu ees laittaa kiinni. Ja vararengas lähti irti."

Rajan jälkeen matka ei jatkunut yhtään sen menestyksekkäämmin.

"Heti ajettiin vikaan sellaiselle kinttupolulle ja tehtiin U-käännös. Seuraavaksi sählättiin Farossa, kun eksyttiin jälleen reitiltä ja ajettiin päättyvälle tielle. No keinot taas löytyi, kun otettiin vaunu irti koukusta ja käännettiin se käsin. Sikahuonot opasteet täällä Portugalissa, ajettiin kaiken kaikkiaan 5 kertaa vikaan." 

Ruokailuajankohtamme, joka oli - suomalaiseen tapaan - eteläeurooppalaiseen verrattuna varsin aikainen, aiheutti useasti ongelmia. Tässä tyylinäyte Lissabonista:

"Mutsin ja faijan tullessa uima-altaalta mentiin "syömään" leirintäalueen ravintolaan. No siellä tarjoiltiin siihen aikaan tietty vaan juomia, siis nokka kohti kauppaa. Makroon ei enää eksytty, nyt mentiin vuorostaan AKI-nimiseen kauppaan. Siellä myytiin puutarhakalusteita, kasveja jne. - ruuasta ei hajuakaan. Yks työntekijä neuvoi meidät naapurikauppaan, joka OLI ruokakauppa. No me ei Sannan kanssa löydetty kaupasta mitään, ja yritettiin mennä kassojen ohi, ja meidät käännytettiin pois, kun yritettiin väärästä paikasta. Odotettiin leirintäalueella seitsemään ja mentiin sen jälkeen alueen ravintolaan. Jälleen meidät käännytettiin pois, ukko puhui jotain kello kymmenestä. Yritettiin mennä Makron ravintolaan, ei näkynyt ketään syömässä. Jumbosta ei löydetty parkkipaikkaa. Faija ei uskonut, että Makron ravintola ei ollu auki ja piti mennä tsekkaamaan se. Ja miten ollakaan, päivän kruunasi ihan hyvä ja runsas annos."

Seikkailimme siskon kanssa taas kahdestaan muun muassa Lissabonissa, vaikka eihän meillä ikää vielä kovin paljon ollut. Näin jälkeenpäin ihmettelen, miten hyvin kuitenkin pärjäsimme, vaikka seikkailtuakin tuli. 

"Ajettiin ratikalla ja mentiin vahingossa päätepysäkille. Käveltiin sama matka takaisin. Sitten yritettiin mennä bussilla jonnekin hevonkuuseen - ja taas päätepysäkille. Sitten otettiin metro ja mentiin Rossiolle, etittiin ruokapaikkaa. Miten ollakaan, joka paikka oli viimeistä piirtoa myöten täys. Aikamme pyörittiin ja lähettiin metrolla, väärään suuntaan. Kaksinkertainen matka takaisin ja taas haettiin ravintolaa. Vihdoin yhdessä ravintolassa oli pöytä vapaana ja sinne ängettiin. Ruokaa saatiin venata, mutta oli se sen arvoinenkin. Sitten venattiin laskua, se ei ollu sen arvoinen."

Meillä on ollut melkoiset metkut näköjään jo tuolloin mielessä.

"Lopuks käytiin pikkupiknikillä Eiffelin puistossa. Mansikoita ja punaviiniä oltiin ostettu (mm.) yhestä ruokakaupasta."

Leirintäalueet tarjosivat matkailijoille jännittäviä kokemuksia muun muassa erilaisten polettisuihkujen muodossa.

"Käytiin Sannan kanssa perhesuihkussa, missä toinen otti aikaa; oli taas nääs polettipeliä. Yks suihkupoletti kesti 70 sekuntia ja kiirettä piti pikkuisen."

Kuten alussa kävikin jo ilmi, minulla on aina ollut sellainen periaate, että paikallisia ruokia pitää maistella. Ruokailukokemukset olivat joskus hyvinkin kutkuttelevia.

"Käytiin syömässä leirintäalueen ravintolassa, ja tilattiin paellaa, josta löytyi kivoja sarvipäitä ja jotain madon näköisiä elukoita. Syömistä jatkettiin vielä vaunussakin."

Iskä on varmaankin jonkinlainen karppaajan esiaste, sillä hänelle on maistunut liha aina paremmin kuin hyvin. Jos joku ei jaksanut syödä pihviään, niin iskään saattoi aina luottaa.

"Iltapäivän alussa syötiin semmoisessa maaseutupaikassa. Annos oli iso (oli kaksi pihviä jokaiselle) ja hyvä. Kun me ei jaksettu syödä kuin yhdet pihvit, faija söi 5. Vissiin ennätys."

Nälkäisenä tulee tehtyä kaikenlaista, kuten esimerkiksi kadotettua voileivästä leipä.

"Äsken taas sähellettiin, kun luultiin, ettei yhdessä voileivässä ollut ollenkaan leipää, vaan pelkästään päällyset. No faija meni selostaan tilanteen ja sai uuden voileivän, mutta alkuperäinenkin jo löytyi toiselta lautaselta."

 
Ruokakaupoissa oli pakko käydä, vaikka aina ei olisi huvittanutkaan.

"Jumbossa käydessä joku kaatoi jumalattoman kasan limsapulloja just kun me oltiin menty ohi. Sitte piti vaihtaa kassaa kun myyjältä loppu työt ja sitte oli vielä munarasiassa pari munaakin rikki. Että taas yksi sarjassamme onnenpäiviä. Ja vihaisia oltiin ku ampiaiset. Sitte vaunulla vaan kanaa (mautonta) rinnan alle ja mansikoita (mauttomia) jälkiruuaksi."  

Joskus vaunun kaapit kuitenkin kumisivat tyhjyyttään.

"Syötiin tyhjistä ruokakaapeista löydettyä kaurapuuroa (hiutaleet oli siis kaapissa)."

Niin se vain tämäkin matka päättyi, yli 10000 kilometrin ja 43 päivän jälkeen.

"Kun päästiin Göteborgissa lautasta ulos, oli jo melkein pimeetä, ja valaistut laivat satamassa oli komeen näkösiä. Aluks oli aika paljonkin liikennettä, mut sitten se loppu ja saatiin ajella melkein yksinään. Muut nukku, mut mie pidin silmät väkisin auki. Tukholman satamassa ajettiin jonon perään ja nukuttiin kolmisen tuntia. Ei täs vissiin muuta."

Iskä ja tytöt Tanskassa.