Tarvitaanko Marsissa kodinhoitajia?

Matkatar heitti ilmoille niin kivan haasteen, että päätin minäkin aikani kuluksi vastata. Kiitokset myös Kaarelle, joka haasteen taisi keksiäkin!

Mitä reseptiä et uskaltaisi kokeilla?
En uskalla laittaa semmoisia itselleni vieraampia aineksia, jotka maksavat paljon, kuten tuoretta tonnikalaa. Niitä pitää kokata kädet täristen ja pelko persiissä: jos ruoka epäonnistuu, kallis raaka-aine on mennyt hukkaan, ja se jos mikä harmittaa.

Monet leivontaohjeetkin ovat pelottavia - leivonta kun ei ole oikein vieläkään minun heiniäni, vaikka kehitystä onkin ollut havaittavissa. Tai ehkä kehitystä onkin tapahtunut siinä, että osaan valita nykyään helpommat ohjeet.

Onnistuu-aina reseptisi?
Varmaankin perinteiset eteläintialaiset sörsselit. Niitä ruokia on onneksi aika monta, ettei tarvitse nälkään kuolla.

Viikon paras syömäsi ateria?
Tämäpä sattuikin sopivasti. Tein nimittäin pari päivää sitten silakkapihvejä, jotka olivat poikkeuksellisesti hyviä. Silakka ja muikut ovat olleet meillä huonossa huudossa siitä lähtien, kun onnistuin sössimään ne pariin otteeseen niin pahasti, että luulin ukkelin traumaantuneen kyseisistä kaloista loppuiäkseen. Muikuista tuli harmaita löllöjä, koska yritin muistaakseni säästellä paistorasvan määrässä, ja silakatkin olivat jollakin tavalla epämiellyttäviä. Nyt päätin olla kikkailematta ja tehdä ihan perinteisiä silakkapihvejä pannulla paistettuna, rasvaa säästelemättä. Olin kuitenkin ensin aikonut tehdä silakat ihan toisella tapaa ja ostanut aineksetkin tuota toista reseptiä silmällä pitäen. Silakkapihvien väliin tuli siis - perinteiseen suomalaiseen tapaan - maustamatonta tuorejuustoa, wasabia, kevätsipulia sekä tietysti suolaa ja pippuria. Pihvit onnistuivat yli odotusten, ja ukkelikin uskaltautui syömään niitä (otti vielä lisääkin). Seuraavaksi pitäisi sitten varmaan kokeilla niitä muikkuja. Nehän voisi esimerkiksi upottaa johonkin intialaiseen maustemössöön ja uppopaistaa. Olisivat ainakin rapeita - ja vähärasvaisia.

Taloustyö, josta oikeasti tykkäät?
Silittäminen oli ennen kova sana mutta on nyt menettänyt suosiotaan. Jos tarkemmin asiaa mietin, niin en taida nykyään tykätä mistään kotihommasta. Minulle sopisi sellainen järjestely, että kotihommat hoituisivat itsekseen esimerkiksi yön pimeinä tunteina.

Taloustyö, jota vältät viimeiseen asti?
Inhokki-kotitöistä olen kirjoitellut joskus aikaisemminkin, ja listan kärjessä on edelleen sama homma eli lattiakaivon puhdistus. Mistä tulikin mieleeni, että lattiakaivo pitäisi taas puhdistaa, kun edellisestä kerrasta on... öö... en nyt muista. Viime vuonna se oli, mutta en muista, oliko se alku- vai loppuvuodesta. Vuosi on kuitenkin selvillä (myönteistä ajattelua!). Mullan vaihtamisen - mullan vaihtaminenhan oli inhokkilistallani viimeksi kolmosena - saralta minulla on ilouutisia: vaihdoin muutama kuukausi sitten mullan ainokaiselle huonekasvillemme, anopinkielelle. Sain pitkitettyä sitäkin hommaa ansiokkaasti varmaankin pari vuotta. Lopullisen kimmokkeen mullan vaihtoon sain siitä, että huomasin anopinkieli-raukan yrittävän kasvattaa uusia alkuja, ja oli ihan pakko tehdä palvelus kasville ja vaihtaa sille hedelmällisempi kasvualusta. Sen jälkeen anopinkieli on intoutunut kasvamaan kohisten. Mullan vaihtaminen näköjään ihan oikeasti kannattaa.

Hyvät tapasi?
En tiedä, onko tämä hyvä tapa vai huono tapa, mutta olen lähes pakkomielteisen tarkka tiskipöydän siisteydestä. Tiskipöydällä tai tiskialtaassa ei saa olla yhtään astiaa, vaikka totuuden nimessä on sanottava, että jätän joskus itsekin aamiaislautasen ja kahvikupin altaaseen, kun en viitsi heti tunkea niitä koneeseen. Eivät ne kuitenkaan kovin kauan kerkeä altaassa olemaan, maksimissaan ehkä kymmenen minuuttia. Mitään astiavuorta ei siis meidän tiskialtaastamme tapaa.

Huonot tapasi?
Jaa-a, mistäköhän sitä aloittaisi? Ensimmäisenä mieleeni tulee se, että jokin tavara saattaa lojua väärässä paikassa - tyyliin keskellä lattiaa - kun en saa tavaraa millään siirrettyä. Usein nämä lojumaan jäävät tavarat ovat sellaisia, joilla ei ole mitään "omaa" paikkaa, jonne ne voisi helposti sujauttaa. Viimeisimpänä esimerkkinä voisin mainita ukkelin matkalaukun, joka lojui keskellä eteisen lattiaa muistaakseni pari päivää. Laukku ärsytti minua aina kun sen näin, sillä laukku oli keskellä lattiaa, ja ulko-ovelle päästäkseen piti aina kiertää laukku. En kuitenkaan keksinyt laukulle mitään parempaakaan paikkaa (laukun normaali paikka oli täynnä kirjoja), joten laukku sai ilmeisestikin olla siinä. Hämmästyttävän hyvin sitä näköjään sopeutuu tuommoiseenkin sisustuselementtiin. Joku tilannetta vierestä seurannut olisi saattanut olla hieman huvittunut nähdessään, miten näppärästi minä ja ukkeli sukkuloimme matkalaukun ympärillä.

Minulla on myös paha tapa jättää vaatteitani sängyn päälle lojumaan, mikä kostautuu aina siinä vaiheessa, kun olen menossa nukkumaan. Ei ole kiva ruveta ripustelemaan vaatteita henkareihin silmät ristissä. Sitten minulla on vasomotorinen nuha (nenäni vuotaa lähes aina, mutta varsinkin kylmässä, kuumassa, tuulessa, syödessä jotakin kuumaa tai mausteista, urheillessa jne.), joten minulla pitää olla aina nenäliina käden ulottuvilla. Sen seurauksena meillä on näitä kivoja sisustuselementtejä, kerran käytettyjä nenäliinoja, pitkin huushollia. Vaikka olen yrittänyt parantaa tapani ja korjata nenäliinat käytön jälkeen parempaan talteen, niin siltikin niitä aina löytyy. En ymmärrä, kuinka paperitollot aina päätyvätkin ihan ihmeellisiin paikkoihin. Tällä hetkellä yksi näkyy olevan tuossa pöydällä ja yksi lattialla, ja taskussakin tuntui olevan kaksi.

Kekkerit pelastava niksisi?
Harvoinpa meillä mitään kekkereitä on, ja silloinkin, kun niitä on, niin ei niitä taida mikään pelastaa. Otan itselleni aina aivan liian suuren palan nieltäväksi tyyliin "hyvinhän minä kerkeän viisi ruokalajia kahdessa tunnissa tekemään". Kuitenkin minulla on tapana tuhrata aivan järjettömät määrät aikaa suunnitteluun (tekisinkö tuota vai sittenkin tuota - vai sittenkin sitä toista) ja pähkäillä eri vaihtoehtojen välillä. Suunnittelun ja toteutuksen välillä siis jokin mättää, mutta en tiedä, mikä. Ehdotuksia?

On meillä ollut oikeasti ihan hyviäkin kekkereitä, ja lämpimimmät muistot taitavat olla minun ja ukkelin hääpäivästä. Eihän sitä porukkaa paljon ollut, ja tarjottavistakaan en muista mitään, mutta se oli kerrassaan kiva päivä. Siitäkin huolimatta, että olimme saaneet saman päivän aamuna suru-uutisia, minkä takia olin valmis jo perumaan koko juhlan. Äitini kuitenkin sanoi, että elämä jatkuu, ja jatkuihan se.

Ärsyttävä etikettivirhe
En tiedä, onko myöhästyminen etikettivirhe, mutta inhoan myöhästelyä. Omaani ja varsinkin toisten. Oma myöhästely ei ole yhtä paha asia kuin toisten, koska itse myöhästyessä ei tarvitse ainakaan odotella.

(En nyt jaksanut etsiä tähän mitään kuvia, sori vaan. Mutta ehkä olisitte halunneet nähdä kuvan vähän käytetyistä paperitolloista?)