Plutoa etsimässä

Koneelta löytyi taas yksi melkein unholaan jäänyt juttu, joka tahtoo kovasti nähdä päivänvalon. Tutustuin nimittäin toukokuun lopussa ensimmäisen kerran kotikaupunkipolkuihin. Ne ovat kartalle koottuja kävelyreittejä, jotka esittelevät muun muassa kaupunginosien historiaa ja nykyisyyttä, luontoa ja kulttuuria. Kotikaupunkipolut-sivustolla esitellään pääkaupunkiseudun kotikaupunkipolkuja, mutta uskoisin, että muissakin kaupungeissa on koottu vastaavia kävely- tai pyöräreittejä, joiden avulla voi tutustua kotiseutuunsa. Pikavilkaisulla löysin vastaavanlaisia reittejä ainakin Turusta ja Tampereelta. Myös Urbaanin retkeilyn portaalissa on mainittu joitakin reittejä, mutta portaalia tutkiessani huomasin, että kaikki sivun linkit eivät toimi.

Itse tutustuin Otsolahti-Karhusaari -polkuun Espoon Tapiolassa. Reitin pituudeksi oli mainittu seitsemän kilometriä, mutta oman kävelyreittini pituudeksi tuli lopulta (SportsTrackerin mukaan) 11,8 kilometriä. Tosin tein Keilaniemessä ja Tapiolan keskustassa pari ylimääräistä kiekkausta, ja autonkin olin jättänyt auton Westendiin, joten niistä kertyi hieman ylimääräistä matkaa.

Suosittelen lämpimästi kotikaupunkipolkuihin tutustumista, sillä kotikaupunki avautuu "opastettujen" kierrosten avulla ihan uudella tavalla. Aivan lähiympäristössäkin kun saattaa olla paljon sellaista, joiden olemassaoloa ei ole koskaan ehkä tiedostanut. Seuraavaksi mieleni tekisi käydä vähän vieraissa ja käydä Helsingin puolella tutustumassa Arabian kaupunkipolkuihin, sillä Vanhankaupungin ympäristö on kiehtonut minua aina kovin.

Toukokuun lopussa oli meneillään se kesäisempi ja aurinkoisempi jakso, ja toivottavasti nämä kuvat hiukan ilahduttavat niitä, jotka kaipailevat kesäisempiä säitä.

Ensimmäinen haaste oli tämä Länsiväylän alitus. Kärsin ahtaan paikan kammosta, ja pitkät tunnelitkin aiheuttavat pienimuotoista ahdistusta.

Selkäni taakse (en tullut ottaneeksi kuvaa) jäi muuten aidattu alue, johon piti tulla jo vuonna 2012 Suomen ensimmäinen, 18-kerroksinen, Marriott-hotelli. Hotellin rakentamista ei ole kuitenkaan vieläkään aloitettu, sillä hotellista on tehty lukuisia kanteluja, jotka ovat viivästyttäneet rakentamisen aloittamista. Yksi kantelijoista on ollut Mohamed al-Fayedin vaimona tunnettu Heini Wathén, jolla on talo parinsadan metrin päässä tulevasta hotellista. Ei suinkaan ole oma lehmä ojassa?

Hotellin pitäisi näillä näkymin valmistua vuonna 2016, mutta minulle on ihan sama, vaikkei hotellia koskaan rakennettaisikaan. Ärsyttää, että joka paikka pitää tunkea täyteen rakennuksia, ja luonnontilaiset alueet vähenevät entisestään. Tuonkin hotellin kupeessa olevalla Westendin uimarannalla on monet kerrat loikoiltu.

Tapiolasta löytyi Tuulimäen IT-muistomerkki, jolla ei kuitenkaan ole mitään tekemistä informaatioteknologian kanssa: kuvassa on viime sotien ilmatorjunnan muistotykki. Jännittävää.

Tapiolan liikekeskusta on ollut minusta aina jotenkin luotaantyöntävä ja kolkko, enkä edelleenkään käy Tapiolassa, ellei ole aivan pakko. Onneksi harvoin on (ja silloinkin kyseessä on jokin vastenmielinen juttu, kuten käynti gynekologilla, mikä lisää Tapiolan viehätystä entisestään).

Tapiola on suurten muutosten keskellä, kun liikekeskustaa ja sen ympäristöä uusitaan rankalla kädellä. Onkin mielenkiintoista nähdä, muuttuuko Tapiola uudistusten jälkeen yhtään sen viihtyisämmäksi paikaksi.

Keskusaltaan ympäristö on periaatteessa kaunis, mutta sitäkin vaivaa minusta jonkinlainen kolkkous. En tiedä, mikä vaikutelman tekee - ehkä rakennukset ja niiden tyyli?

Tapiola Garden -hotelli.

Keskusaltaan takana vasemmalla Keskustorni ja sen vieressä kulttuurikeskus

Kulttuurikeskus.

Keskusallas valmistui vuonna 1963 vanhan sorakuopan paikalle, ja altaassa on välillä viljelty kaloja, ja joskus siellä on ollut polkuvenevuokraamokin. Viime vuonna allasta madallettiin niin, että se voidaan jäädyttää talvella luistinradaksi.

13-kerroksinen Keskustorni oli valmistuessaan vuonna 1961 harvinaisen korkea rakennus ja Tapiolan maamerkki. Nyt aika on kyllä ajanut Keskustornin ohi jo moneen kertaan.

Kulttuurikeskus on suhteellisen uusi rakennus, sillä se valmistui vuonna 1989. Onhan tuo kai ihan hieno rakennus, mutta itse en jostain syystä pidä tuontyyppisistä rakennuksista. Kulttuurikeskus on minusta jotenkin liian monumentaalinen, vaikka ei kai kulttuurikeskus voi mikään pieni punainen mökki ollakaan.

Keskusaltaan lähellä on Tapiolan kirkko ja uurnalehto, joka on kaunis ja erikoinen paikka.

Keilaniemen pääkonttorialueen olen nähnyt aiemmin vain Länsiväylältä tai Kehä I:ltä käsin, mutta nyt päätin poiketa tutkimassa aluetta lähemmin. 

Keilaniemi Länsiväylältä katsottuna.

Keilaniemi on tunnettu erityisesti siitä, että siellä on monen suuryrityksen pääkonttori. Täällä se Nokian pääkonttorikin sijaitsi, ennen kuin Nokia-kyltit vaihdettiin sattuneista syistä Microsoft-kyltteihin.

Ei ole tämäkään alue viihtyisyydellä pilattu, mutta meri ja aurinko toivat sentään jonkinlaista viihtyvyyslisää.

87 metriä korkea Fortumin (entinen Nesteen) pääkonttori oli valmistuessaan vuonna 1976 Suomen ensimmäinen "oikea" pilvenpiirtäjä. Tornia kutsuttiin myös Raaden hampaaksi Nesteen silloisen pääjohtajan Uolevi Raaden mukaan. Vappuaattona Fortum julkisti suunnitelman, jonka mukaan se haluaa muuttaa pääkonttoritornin asunnoiksi. Torni vaatisi peruskorjauksen, eikä tornin kunnostus nykyaikaisiksi toimistotiloiksi kannata. Tehdään siis asuntoja.

Radiolinjan talo. Talo rakennettiin alun perin Radiolinjan pääkonttoriksi, mutta nykyään talossa on useamman yrityksen, mm. Nestlen ja Valmetin, toimistoja.

Rantaraittia Fortumin rakennusten edessä.

Keilaniemessä on myös New Port -venesatama. Näin yritysjohtajat voivat päräyttää suoraan pääkonttorin eteen pikku venosillaan.

Keilaniemestä palasin taas takaisin Otsolahdelle ja Itämetsään, jonka rannan silokalliot ovat jääkauden 10 000 vuotta sitten muokkaamat.

Kallioon on hakattu nimikirjaimia, joista vanhimmat ovat lukemani mukaan vuodelta 1839.

Aah, miten romanttista.

Itämetsässä on myös monihaarainen, vuonna 1982 rauhoitettu kuusi, joka oli viime vuosiin asti näkyvä maamerkki Tapiolassa.

Nyt kuuselle on käynyt vähän kalpaten, sillä sen 28-metrisestä rungosta on jäljellä vain tynkä. 

Kaikkein eniten odotin kävelykierrokseltani kuitenkin sitä, että pääsisin näkemään Pluto-planeetan! Sen kun piti sijaita Länsiväylän varrella.
 
Pluto kuuluu tähtitieteellisen yhdistyksen Ursan ideoimaan aurinkokuntamalliin: Aurinko on läpimitaltaan 140-senttinen teräspallo, ja se sijaitsee Pajamäen Patterimäellä. Aurinkoa kiertävät planeetat on sijoitettu niille etäisyyksille kuin ne sijaitsevat Auringosta, ja planeettojen läpimitatkin ovat Aurinkoon suhteutettuja. Mallin mittakaava on 1:1 000 000 000, joten yksi millimetri vastaa aurinkokunnan tuhatta kilometriä.

Aurinkoa lähinnä olevat neljä planeettaa - Merkurius, Venus, Maa ja Mars - sijaitsevat n. 200 metrin säteellä Auringosta. Jupiter puolestaan sijaitsee Talin huipulla, Saturnus Pitäjänmäellä, Uranus Espoon puolella Villa Elfvikissä ja Neptunus Lehtisaaren länsirannalla. Kauimmaisen Pluton oli määrä sijaita Länsiväylän varrella, Hanasaaren liittymän kohdalla, ja se minun oli määrä bongata.

Matkalla sain ihailla merellisiä maisemia.

Päästyäni paikalle, jossa Pluton piti olla, olin pettynyt, sillä en nähnyt Plutosta jälkeäkään. Yritin kovasti etsiskellä jonkinmoista palloa tai monumenttia, mutta mitään ei löytynyt. Lopulta annoin periksi ja menin lueskelemaan sillan pielessä olevaa ilmoitustaulua. Jospa siitä ilmenisi jotain tietoa asiasta.

Ja siinähän se Pluto sitten olikin!

Enpä ollut tullut ajatelleeksi, että jos Aurinko on halkaisijaltaan 1,4 metriä, niin ei reilun kuuden kilometrin päässä sijaitseva Plutokaan voi mikään järkäle olla!

Iloisena, mutta tässä vaiheessa jo hieman väsyneenä, jatkoin matkaani kohti Karhusaarta. Sielläkään en ollut koskaan käynyt, vaikka Sinebrychoffien huvilan olin kyllä Länsiväylältä nähnyt.

Minulle tuli huvilalla samanlainen olo kuin Poseidonin temppelilläkin: olisi kannattanut jättää tämäkin paikka tutkimatta. Huvila oli näyttänyt kaukaa katsottuna arvokkaalta, kauniiltakin, mutta nyt lähemmin tarkasteltuna se vaikutti vähän ränsistyneeltä ja suorastaan epämiellyttävältä.

Huvila kuuluu nykyään kaupungille, ja huvilan tilat toimivat taidekeskuksena. Yksityiskäyttöönkin huvilaa saa ilmeisesti vuokrata.

Karhusaaren ympäri kiersi kiva polku, ja ihmettelin, miten en ollut koskaan aiemmin tännekään löytänyt. Uimarantakin saaressa oli, eikä ruuhkaa ollut: auringossa makaili vain yksi pariskunta. Itse istuin tuossa penkillä sen hetken, että söin yhden omenan. 

Mäen päältä löytyi rauhaisa niitty, ja tuli tunne, että olin siirtynyt ajassa ja paikassa jonnekin ihan muualle.

Kävelykierros oli kaiken kaikkiaan oikein mukava, antoisa ja monipuolinen. Päätinkin, että tämä ei jäisi viimeiseksi kotikaupunkikierroksekseni. Seuraavaksi suunnistan ehkä sitten sinne Arabiaan!