Jos mies sanoo tekevänsä jotain, hän kyllä tekee sen. On ihan turha muistutella asiasta puolen vuoden välein.


torstai 23. tammikuuta 2014

Se aika meni jo

Runotorstain aiheena on tällä viikolla aika, ja se inspiroi minut taas runoilemaan.


Juna saapuu asemalle, 
matka päättyy.
Ovet avautuvat,
minä leijun.
Onni on odotusta, 
ja odotus palkitaan.
Aina. 

Minusta tulee kohta sinä. 

Matkalaukkuja, ilon huudahduksia, halauksia.
Missä olet?
Ihmisiä, 
paljon ihmisiä.
Vieraita.
Milloin tulet?

Odotan,
tulee ilta.
Laiturilla enää minun laukkuni,
yksin.
Taivaan sini haihtuu,
katson ensin keltaiseen,
sitten mustaan.

Tajuan:
on myöhäistä.
Liian myöhäistä.

10 kommenttia:

  1. Huh, miten vahva tunnelma. (Ensireaktio.) Matkamessutko inspiroivat tämän runon ;) Mukavaa, kun et lopettanutkaan blogiin kirjoittamista.
    -Lukija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, matkamessut eivät inspiroineet tähän ainakaan tietoisesti, mutta ehkä ne puhuivat minulle alitajunnasta. :-D

      Kiva kuulla, että tunnelma välittyi. :-)

      Poista
  2. Hieno runo,Satu,kiva että inspiroidut:)

    VastaaPoista
  3. Kaunis runo, lähtemisen ja odottamisen asemalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Rantakasvi. :-) Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  4. Lähtemiseen ja tulemiseen kiteytyykin monta tunnetta. Minusta on kiva katsella lentokentillä ihmisten jälleennäkemisiä:D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin ihmisten jälleennäkemisten katselu on mukavaa. Eron hetket taas voivat olla kovinkin riipaisevia.

      Poista
  5. Kiva että kirjoitat runojakin. Mikään ei ole pidempää kuin odottavan aika, varsinkin jos se on turhaa. Rankka pettymys tässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittelen runoja hyvin harvoin, mutta nyt tuli tästä haasteesta inspis. :-)

      Poista

Kiitos kommentistasi. <3