Ei niin pientä putkea, ettei reikää keskellä.


torstai 19. syyskuuta 2013

Bloggarin roskis (ketä kiinnostaa)

Juttelin taannoin eläkkeelle jääneen käsityönopettajan kanssa tietokoneista ja netistä. Opettaja kummasteli netin suosiota, mutta ihan erityisesti hän kummasteli yhtä ilmiötä - blogeja. Hän ei voinut ymmärtää blogien suosiota eikä varsinkaan sitä, mitä kaikkea roskaa blogeissa esitellään. "Ensin tehdään käsitöitä ihan väärin, ilman kunnollista käsityötaitoa, ja sitten niitä virheellisesti tehtyjä käsitöitä esitellään ylpeinä blogeissa." Myös skräppäysblogit saivat opettajalta jyrkän tuomion - paperin kanssa näpertely oli hänestä täydellistä ajanhukkaa. Kuinka aikuiset ihmiset viitsivätkin! En kehdannut kysyä opettajan mielipidettä ruokablogeista, vaikka olisi ollut mielenkiintoista tietää, mitä mieltä hän (taitava ruoanlaittaja) olisi ollut niistä. Jätin kysymyksen esittämättä siksi, että en ehkä olisi selvinnyt keskustelusta punastelematta; olenhan itsekin tullut tehneeksi kaikenlaisia räpellyksiä.

Keskustelun seurauksena rupesin miettimään, mikä blogimaailmassa oikeastaan kiehtoo: miksi kirjoitan blogia ja miksi luen muiden blogeja. Seuraavaksi havahduin kysymään itseltäni, miksi minun pitää edes kysellä tällaisia. Ihan yhtä hyvin voisi kysyä, miksi joku pelaa sählyä, bongailee lintuja, zumbaa, käy teatterissa tai lukee dekkareita. Siksi, koska he pitävät siitä.

Bloggaaminen tuntuu herättävän ihmisissä joskus hyvinkin voimakkaita tunteita: ihmetellään, miksi joku haluaa tehdä "paljastuksia" omasta elämästään muiden luettavaksi. Kysymys on kiintoisa, mutta vieläkin kiintoisampaa on minusta kysyä sitä, miksi jotkut reagoivat niin voimakkaan kielteisesti blogeihin.

Seuraavassa eräästä keskustelusta poimittu kommentti, jolla eräs kommentoija vastasi alkuperäisen kysyjän kysymykseen mikä on se imu, joka saa ihmisen paljastamaan tiettyjä asioita itsestään kaiken kansan luettavaksi.

"yksinäisten ja yksinkertaisten ihmisten touhuilua. sosiaaliset kontaktit pahasti haussa ja puutteelliset. toki tietty narsismikin heijastuu näissä kirjoitteluissa. saan itse päivittäin kymmeniä ihmisiä tavata ja braatata hieman joten en tunne mitään tarvetta lässytellä jonninjoutavia kaikille tollokoille kuten Sinäkin."
nimim. emil äkta ups yo vm 2013

Vielä pari muuta mielipidettä:

"Julkimojen blogit ymmärtää, mutta tavisten blogit tuntuu ikään kuin päiväkirjoilta, joita tahtoo muidenkin lukevan."
nimim. lukee, ei lue
"Kukin elää tavallaan. Minä en voisi kuvitellakkaan levitteleväni elämääni kaikkien pällisteltäväksi."
nimim. oma elämä

Ovatkohan nämä blogien vihaajat tutustuneet blogimaailmaan lainkaan, vai heittelevätkö he tämmöisiä mielipiteitä ilmaan vain sen perusteella, millaisia he olettavat blogien olevan? Blogejahan on joka lähtöön, eikä niissä kaikissa todellakaan levitellä omaa elämää kaikkien "pällisteltäväksi". Monet blogit keskittyvät vain johonkin tiettyyn aihepiiriin, joka blogin kirjoittajaa kiinnostaa tai jota tämä harrastaa. Itse olen blogien välityksellä saanut tutustua sellaisiinkiin aiheisiin, joihin olisin tuskin koskaan ilman blogeja perehtynyt, koska aiheet eivät kiinnosta minua mitenkään erityisesti. Tämä on minusta yksi hyvän blogikirjoittajan tunnusmerkki: hyvä kirjoittaja tekee asiastaan mielenkiintoisen, ja blogiin tulee palattua kerta toisensa jälkeen. Hyvän kertojan käsissä mikä tahansa aihe voi olla kiinnostava.

En myöskään ymmärrä, mitä pahaa siinä muka on, että joku kirjoittaa omasta elämästään. Koetaanko toisten elämästä lukeminen tirskistelynä, vai iskeekö lukijaan kenties kateus, kun oma elämä näyttääkin yhtäkkiä kovin tylsältä ja yksitoikkoiselta jonkun toisen elämään verrattuna? Minusta on hassua, että joku tuomitsee blogit niin jyrkästi, kun jokainen voi kuitenkin päättää itse, millä sivuilla netissä pyörii. Minä en ainakaan viitsi edes käydä sellaisilla sivuilla, jotka eivät kiinnosta minua, saati sitten kirjoitella niistä kielteisiä kommentteja jonnekin keskustelupalstalle.

Paljastelukin on kovin tulkinnanvarainen käsite - mikä on yhdelle paljastelua, ei ole toisen mielestä paljastelua ollenkaan. Itse en koe paljastelleeni blogissani mitään, vaikka jonkun toisen mielestä olen saattanutkin paljastella, kun olen joskus kirjoitellut ongelmistani hyvinkin avoimesti. Tämä on minun blogini, ja saan kirjoittaa tänne mitä haluan, enkä minä halua esittää sellaista henkilöä, jonka risukasaan paistaa aina aurinko, kun ei sinne kuitenkaan aina paista. Joinakin päivinä en meinaa löytää edes koko risukasaa! Smiley

Minulla oli tämän blogin kanssa aluksi selkeä linja, joka sitten kuitenkin ajan mittaan katosi. Kukkapillihän syntyi alun perin Intia-blogiksi, mutta sittemmin siitä on tullut sillisalaattimaisempi kokonaisuus, kun en viitsinyt lähteä erottelemaan Intia-juttuja ja muita juttuja erillisiin blogeihin, enkä halunnut laittaa blogia tauolle vain siksi, että en ollutkaan enää Intiassa. Kirjoittaminen on minulle tärkeää, sillä se on minun tapani jäsentää ajatuksiani - ajatukset tulevat jollakin tavalla selvemmiksi ja ymmärrettävämmiksi, kun saan ne kirjoitettuun muotoon. Pitäisi varmaan opetella jäsentämään ajatukseni myös ennen kuin aukaisen suuni, etten tulisi pullautelleeksi suustani mitä sattuu. Smiley

Blogi on tärkeä minulle myös siksi, että saan laitettua tänne valokuviani. Valokuvaaminen on yksi niistä asioista, joita rakastan, ja ilman blogia tulisin tuskin ottaneeksi edes murto-osaa niistä kuvista, joita nykyään otan. Blogi pitää valokuvausinnonkin hereillä - bloggaus ja valokuvaaminen siis tavallaan ruokkivat toinen toistaan.

Kaikkein tärkeintä blogimaailmassa on minulle kuitenkin blogimaailman yhteisöllisyys. Blogini alkutaipaleella tuntui kauhean kurjalta, kun juuri kukaan ei kommentoinut kirjoituksiani. Aloin miettiä, onko vika blogissani (se on paska), kirjoitustyylissäni (se on väärä) vai siinä, että kukaan ei edes käy lukemassa juttujani. Siksi jokainen kommentti on minulle kullanarvoinen ja ilahduttaa minua kovasti. Jos tämä nyt sitten on jonkun mielestä oman egon pönkittämistä tai narsismia, niin sittenpähän on.

Kommenttien kautta olen myös saanut yhteyden ihaniin ihmisiin, joiden kokemukset ovat opettaneet minulle, että en olekaan niin ainutkertainen tyyppi kuin olin luullut. En olekaan avaruusalukselta pudonnut vihreä muukalainen, vaan muillakin on ihan samanlaisia ongelmia kuin minulla! Tämä on auttanut saamaan asiat oikeanlaiseen perspektiiviin, ja olen ehkä jopa hieman kasvanut henkisesti. Kiitos siis kaikille lukijoilleni - ihanaa, että olette olemassa. ♥

Sitten palataan siihen käsityöosuuteen. Tässä on ihan itse suunnittelemani ja tekemäni paperikori.


Kun iskä teki aikoinaan paljon puutöitä, häneltä jäi joidenkin puupalojen sirkkelöimisen jäljiltä iso kasa pieniä puuneliöitä. Minusta oli sääli heittää niin söpöjä palikoita pois, joten rupesin miettimään, voisiko palikoista tehdä jotain. Niin syntyi tämä paperikori. Iskä sahasi vanerista pyöreän pohjan, ja minä liimailin palikoista reunat. Ja olen tästä ihan valtavan ylpeä. Smiley

34 kommenttia:

  1. OLipa hyvä postaus Satu! Ja nuo poimimasi kommentiti ihan älyttömiä...Itselleni ainakin blogimaailma on tuonut paljonkin;olen tutustunut ja tavannut ihania ihmisiä,oppinut uusia asioita ja vaikka mitä! Ruokablogissani on kaikki ohjeet tallella ja toisessa blogissa vaikka voin tutkia mitä tein vuosi sitten;D
    Mahtava puuroskis:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen käynyt joskus verestämässä muistia blogissani, kun olen yrittänyt miettiä jonkin tapahtuman ajankohtaa. :-) Ja ihan samanlaisia mukavia kokemuksia bloggaamisesta on minullakin – ihania ihmisiä, uuden oppimista jne. En kyllä ihan heti keksi mitään kielteistä seuraamusta bloggaamisesta. Paitsi, että siihen menee aikaa, hihii. Mutta se ajankäyttö on ihan mieluisaa. :-)

      Poista
  2. Onpa siinä todella vanhan kansan opettaja. Luulisi että tuo ammatti olisi jalostanut ymmärtämään kaikenlaisia luovuuden esiintymistahoja.

    Itse en esimerkiksi myöskään ymmärrä skräppäystä, minusta se on vain sitä että otetaan valmis ja kallis askarteluprintti ja laitetaan se toisen valmiin ja kalliin askateluprintin päälle mutta jos se on jollekulle tärkeä reitti oman luovuuden ilmaisuun niin silloin se selvästi on hyvä harrastus, ja aivan varmasti yhtä hyvä kuin minun mielestäni järkevämmät harrastukset.

    Minun blogiharrastuksestani tietää sisareni lisäksi tosi harva ihminen, ihan vain siksi että kukaan tutuista ei harrasta blogeja enkä jälkimmäisen syyn takia ole niin innokas tätä harrastustani mainitsemaan.

    He eivät ymmärtäisi ja suhtautuisivat siihen juuri väärällä tavalla. Tiedän että esim. monen sukulaisen mielestä blogin pito olisi jonkinlaista itsekorostusta ja tarvetta tehdä itsestään julkkis! :D

    Vanhempani on kasvatettu ajalle ominaisesti miettimään "Mitä muutkin ihmiset ajattelevat" joten olen normaalia taipuvampi jättämään asioita tekemättä koska pelkään mitä muut teoistani miettivät. Ja koska inhoan tuota ajattelutapaa, koetan aina systemaattisesti taistella sitä vastaan.

    Jossain vaiheessa vain on pakko alkaa miettimään mitä tekee ja jättää tekemättä muiden ihmisten takia.

    Minusta blogit joissa on henkilökohteinen ote ovat parhaita sillä olen kiinnostunut ihmisten eri tavoista käsitellä asioita enkä niinkään pelkistä asioista. Olisi tosi sääli jos kaikki blogit muuttuisivat hajuttomiksi ja mauttomiksi kritisoijien takia.

    Haters gonna hate ja hieno käsityönäyte sinulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tosiaan aika erikoinen asenne opettajalla. En minäkään siinä sitten kehdannut sanoa, että by the way, kirjoittelen tällaista ja tällaista blogia. :-)

      Minustakin olisi kiva, jos mahdollisimman harva tietäisi blogistani, ja muutaman ihmisen kohdalla vähän harmittaa, että olen tullut maininneeksi blogistani heille. Nykyään olen ihan hiljaa, jos tulee puhe blogeista tai bloggaamisesta. Ukkelilla taas on ollut tapana mainostaa blogiani joillekin puolitutuille (joiden en ainakaan haluaisi lukevan juttujani), vaikka ukkeli ei itse blogiani luekaan (tai ehkä juuri siitä syystä!). Minusta olisi todella kiusallista, jos vaikka joku hänen kollegansa kävisi täällä lueskelemassa juttujani. Olenkin käskenyt häntä olla puhumatta blogistani enää mitään kenellekään. Haluan kirjoittaa vapaasti ilman, että tarvitsee miettiä niitä mahdollisia tuttuja lukijoita ja suodattaa sanomisiaan heidän takiaan.

      Minua ihmetyttää myös muutama ihminen, joille olen joskus (silloin kun tämä oli vielä puhtaasti Intia-blogi) vinkannut kirjoittavani blogia mutta jotka eivät koskaan ole ainakaan myöntäneet lukevansa blogiani. Joskus kun rupean selittämään heille jotain asiaa, jonka olen jo blogissani kertonut, olisi kiva, jos toinen sanoisi vaikka, että hän on jo lukenut sen – ihan jo senkin takia, ettei hänen tarvitsisi kuunnella sitä juttua enää toistamiseen.

      Minullakin on taipumusta ajatella, mitä muut ajattelevat, ja olen ihan samalla tavalla yrittänyt päästä siitä eroon. Joissakin asioissa eroon pääseminen tuntuu helpommalta; joissakin taas vaikeammalta. Ehkä jonakin kauniina päivänä siitä pääsee kokonaan eroon?

      Ihan samalla tavalla minäkin tykkään eniten henkilökohtaisista blogeista. En jaksa kovin kauan katsella jotain vaatteiden kuvia tai eksoottisia paikkoja, jos kirjoittaja ei tuo persoonaansa millään tavalla esille.

      Poista
  3. Komea roskis. Mä tunnen myös ihmisiä, jotka arvostelee kamalasti blogeja ja monet niistä ei edes tiedä, että mullakin on blogi, en halua sellaisille puhua asiasta. Minä olen oppinut niin paljon blogeista ja tutustunut kivoihin ja mielenkiintoisiin ihmisiin ja muihin maihin, että en todellakaan kadu. Ja jokainen saa kertoa just sen mitä haluaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei todellakaan tee mieli kertoa omasta rakkaasta harrastuksestaan sellaisille, joiden tietäisi vain arvostelevan sitä. On kyllä kummallista, että jotkut ovat niin kovasti blogeja vastaan. Mahtaisiko se sitten kuitenkin olla se tietämättömyys? Ei tiedetä, mitä blogit oikeastaan voivat pitää sisällään, ja miten monipuolisia ne voivat olla.

      Poista
  4. Jo on hieno kori!

    Itse olen miettinyt paljonkin tuota oman elämän paljastelua blogissa, mutta olen kuitenkin vetänyt aika selkeät suuntaviivat siihen, mitä siellä puhutaan / näytetään ja mitä ei. Itselleni bloggaamisesta on tullut jo niin rakas harrastus, että oikein odotan sen pariin pääsemistä muutamankin päivän tauon jälkeen. Lisäksi olen saanut ihan uuden (ja äärimmäisen tärkeän) sosiaalisen "kaveriporukan", joka piristää todella paljon yksinäisiä päiviä täällä kaukana. Kolmannekseen blogini toimii ikään kuin matkakertomuksena ja muistokirjana (myös valokuva-albumina...), ja jo nyt olen onnellinen, että olen alusta asti jaksanut kirjoittaa Korea-asioita muistiin, sillä näin vuoden jälkeen on jo vaikeaa muistaa, mitä fiiliksiä mikäkin uusi asia täällä aikoinaan herätti. Nyt on kiva palata omien vanhojen kirjoitusten pariin ja samalla toivon, että joku tuleva Koreaan muuttaja saisi niistä jotain hyödyllistäkin itselleen. Varmasti taustalla on myös jokin narsistinen oman elämän esittely muille, mutta onko sekään nyt niin vaarallista? Ainahan sen sivun voi sulkea sieltä pienestä yläkulman rastista, jos jotakuta ei jaksa kiinnostaa... :D

    Ja kiva, että sinäkin bloggaat! Sulla on mielenkiintoisia ja hauskoja tekstejä (ja ihailtavia kuvia, tosiaankin!!).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meinasin ensin etsiä kuvitukseksi keskeneräisiä käsitöitä (ja niitä on paljon), mutta en tiedä, mihin olen ne tunkenut. :-D

      Minusta se onkin tärkeintä, että rajat ovat itselle selvät – väliäkö sillä, mitä muut ovat mieltä. Jokainen kirjoittaa niin henkilökohtaisista asioista kuin haluaa (tai sitten ei), eikä siihen pitäisi olla kenelläkään mitään sanomista.

      Mullekin on tullut bloggaamisesta niin rakas harrastus, että en varmaankin osaisi olla ilman sitä. Välillä olen tosin tuntenut turhautumistakin bloggaamista kohtaan, mutta onneksi ne tuntemukset ovat olleet ohimenevää laatua.

      Minua vähän harmittaa, kun en silloin Intian-alkuaikoina kirjoittanut ihan niin usein kuin olisin ehkä voinut. Joskus raivostutti ihan kamalasti koko Intia, ja silloin varsinkaan ei huvittanut kirjoitella. :-D Nyt jälkeenpäin ajattelen, että juuri silloin minun olisi pitänytkin kirjoitella, kun nykyään Intiassa ei enää (ainakaan kovin usein) tule samanlaisia tuntemuksia, ja ne ovat vähän päässeet unohtumaan.

      Sinun blogisi on ihan huippu. :-)

      Poista
  5. Osuva kirjoitus! Itseäni hämmentää kovasti ne lukijat, jotka varta vasten menevät inhoamansa blogin kommenttiboksiin kertomaan, kuinka kovin blogia inhoavat. Ja ehkä parille keskustelupalstalle tuo viesti on naputeltava myös. Kadehdittavaa ehtimistä, itseäni kun harmittaa etten edes tykkäämiini blogeihin muka ehdi kommentteja usein jättää :D

    Oma blogini on aikojen saatossa myös muuttunut: aloittaessani vuonna 2008 se keskittyi Istanbuliin ja turkkilaisiin asioihin, sitten paluumuuttajan ongelmiin ja nykyään sitten jotakuinkin kaikkiin osa-alueisiin elämässäni.

    upea muuten tuo roskis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin omituista! Muutenkin kun lueskelee keskustelupalstoja, asia kuin asia näyttää menevän ennen pitkään riitelyksi ja toisten haukkimiseksi. Kuuluuko tämä jotenkin suomalaiseen luonteenpiirteeseen, että toinen pitää aina lannistaa, eikä vahingossakaan voida sanoa mitään myönteistä?

      Kiitos, roskis on ihan uniikki – toista samanlaista ei (tietääkseni) ole. :-)

      Poista
  6. Todella hieno roskis. Minusta tuo ainakin kannatti jakaa.

    Itse olen pitänyt vasta hyvin lyhyen aikaa blogia ja harjoittelen vielä. Blogini on "sillisalaattia". En ole itse asiassa kertonut blogistani ystäväpiirissäni. Heille jaan elämääni fb:ssä.

    Minusta on todella mielenkiintoista lukea muiden bloggaajien juttuja. Tosin oma lukulistanikin on melkoinen sekametelisoppa. Pidän varsinkin matkustamiseen ja valokuvaukseen liittyvistä blogeista. Ihan kaikkiin lukemiini blogeihin en kommentoi, mutta ihan kiva saada hyviä vinkkejä eri asioista. Esim. jos on lähdössä matkalle, niin blogeista voi saada todella hyviä neuvoja. Minä vertaan blogien lukemista lehtien lukemiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :-)

      Sitähän se elämäkin on, sillisalaattia. :-) Itse pidän monipuolisista blogeista, ja siitä, että lukija saa aina välillä yllättyä.

      Matkoja varten blogeista voi tosiaan saada hyviä vinkkejä. Jotenkin blogit tuntuvat paljon luotettavammalta ja puolueettomammalta tietolähteeltä kuin vaikkapa matkakirjat. Ja oma henkilökohtainen näkökulma tuo aina mielenkiintoisen lisän.

      Minäkin ajattelin, että luen blogeja aika monipuolisesti, mutta nyt kun mietin asiaa tarkemmin, niin taidankin lukea niitä aika yksipuolisesti. Voisin laajentaakin lukulistaani, mutta aika ei vain tahdo riittää.

      Poista
  7. No voihan siinä bloggarin 'narsismissa' olla jotain hämärää perääkin. Mutta minusta tuntuu myös siltä, että ihmiset, jotka eniten kritisoivat blogeja, ovat niitä, jotka eivät oikeassa elämässäkään jaksa kiinnostua muista ihmisistä, vain itsestään ja omista sanomisistaan,niin että pitää ottaa se suunvuoro sitten väkisin kommenttiloorissakin.
    Minusta olisi kivempi blogata tuntemattomana vaihteeksi, nyt kaikki sukulaiset ja tutut tietävät blogini, alunperin kun olin sen niin tarkoittanutkin, kyllä se vähän rajoittaa kirjoittamista kuitenkin. Aihepiirikin olisi muuttunut enemmän ajan kanssa. Toisaalta, kun on jo vuosia blogannut on ehtinyt muodostua blogiystäväpiiri, josta ei välttämättä halua luopua.
    Hyvin kirjoitit aiheesta, samoja mietteitä allekirjoitan. Netti on tiedon, taidon, tunteen ja inspiraation jakamista tapahtui se blogeissa tai missä hyvänsä sivustolla. Luojan kiitos kaikki eivät ole yhtä tyylipuhtaita täydellisyyden kannattajia kuin tapaamasi käsityönope!
    Ja on muuten hieno paperikori, ei helposti keikahda, ja olis kyllä hieno kukkaruukun suojanakin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voihan siinä narsismissa tosiaan olla jotain perääkin, koska kyllähän bloggarilla täytyy olla jonkinlainen halu "esitellä" omaa elämäänsä, koska ei kai hän sitä muuten tekisi. Ehkä kyse onkin terveestä narsismista: bloggari kokee oman elämänsä niin ainutlaatuiseksi, että haluaa jakaa sen muidenkin kanssa. Ja se on minusta pelkästään hyvä asia.

      Joillakin ihmisillä on tosiaan tarve päteä, muista välittämättä, ja he kyllä löytävät aina sille jonkin kanavan. Ehkä he saavat jotain tyydytystä siitä, että he tuntevat olevansa ikään kuin muiden yläpuolella ja että he saavat haukkua ja nujertaa.

      Eihän täällä maailmassa voisi tehdä yhtään mitään, jos kaiken pitäisi aina onnistua täydellisesti. Karmea ajatus kerrassaan!

      Hih, kyllä tuosta roskiksesta kukkaruukun suojankin saisi – samoin kuin myös lampunvarjostimen. :-)

      Poista
  8. Hyvin kirjoitat taas aiheesta, mistä itsekin joskus halunnut sanoa aika samoin sanoin, muttei ole tuo sana yhtään niin hallussa kun sulla. Siksi onkin kiva lukea sun juttuja sillä koskaan ei tie mihin törmää ja osaat kertoa aina kiinnostavasti. Aivan mahtava tuo roskakori, hieno!
    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä tämmöiset ajatukset pyörivät kaikkien bloggareiden päässä, joillakin enemmän ja joillakin vähemmän?

      Harmittaa, kun noita puupalikoita ei ole enempää ja iskäkin on lopettanut puutyöt kauan sitten – puupalikoiden kanssa oli aika kiva leikkiä. :-D

      Poista
  9. Voi etta mika roskis, kylla kelpaa esitella blogissakin :D

    Mina voin ihan hyvin myöntaa olevani oman elamani narsisti tietylla alueella, en kai nyt olisi matkaoppaanakaan viihtynyt vuosikausia muuten niin hyvin, mika sen mukavampaa kun kuunnella omaa aanta ja viisautta ja saada kiitosta siita paivanpaateeksi :D No joo mutta kylla se nain vaan on etta kylla mina kirjoitan seka itselleni etta muille, on kiva etta suku ja ystavat ovat mukana paivittaisessa elamassamme kuvien ja juttujeni kautta, perspektiivi on ihan toinen kun se kun puhutaan skypessa, sen lisaksi ulkosuomalaisista kommentoijista ja heidan blogeistaan on tullut itselleni vertaistuki, ja toki on kiva saada uusia lukijoita ja kommentteja. Niin etta terveisia vaan talta narsistilta sille opettajallesi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kyllä matkaoppaan ammatissa varmasti jonkinlainen narsisti täytyy olla, mutta ehkä se on sellaista tervettä narsismia. Ei siinä hommassa varmasti millään nöyristelyllä ja "anteeksi että olen olemassa" –asenteella pärjäisi.

      Sama juttu minulla Intiassa, että blogista sukulaiset ja tutut voivat aina kätevästi tarkistaa, että onko se vielä hengissä ja mitä se on viime aikoina puuhaillut. :-)

      Uskon, että kaikki ulkosuomalaiset käyvät jossain määrin läpi samoja tuntemuksia, ja siinä mielessä muut ulkosuomalaiset todella käyvät vertaistuesta.

      Poista
  10. "Tämä on minusta yksi hyvän blogikirjoittajan tunnusmerkki: hyvä kirjoittaja tekee asiastaan mielenkiintoisen, ja blogiin tulee palattua kerta toisensa jälkeen. Hyvän kertojan käsissä mikä tahansa aihe voi olla kiinnostava." - Sinä sen itse sanoit :) En ole koskaan ajatellut matkustavani Intiaan tai ole ollut edes kovin kiinnostunut maasta, mutta silti luen blogiasi säännöllisesti. Lukenut jo yli vuoden! Keep up the good work! Ja valokuviasi on ihana katsellla. Pidän niistä todella paljon.

    Myös Suomi postauksesi ovat aina todella mielenkiintoisia. Olisi todella harmi, jos kirjoittaisit vain yhdestä aiheesta. Joten olen iloinen sillisalaatistasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten ihana kommentti, kiitos. ♥ Sillisalaattia on varmasti luvassa lisää jatkossakin. :-)

      Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  11. Onhan se kummallista. Jos ärsyttää, miksi pitää ehdoin tahdoin tulla ärsyyntymään. Eihän kukaan pakota lukemaan toisten "säälittäviä sepostuksia." Vähän kun meidän lapsilla toisinaan. Kun pitää mennä ehdoin tahdoin ärsyyntymään siskosta tai veljestä, sen sijaan, että menisi muualle ja antaisi toisen olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joidenkin onni on ilmeisesti kiinni siitä, että saavat muiden onnen latistettua. Onhan näitä ihmisiä nähty, ihan tosielämässäkin. En voi käsittää sellaista – mikä on varmaan ihan hyvä merkki? :-)

      Poista
  12. Ihana paperikori, tollanen mullekki!

    Hyvien blogien (niin kuin tämän sinun) lukeminen tyydyttää tiedonjanoani kuin paraskin tietokirja tai dokumentti - hyvissä blogeissa kun tieto yhdistyy jonkun ihan oikea ihmisen elämään ja siten se tulee käsinkosketeltavaksi ja helpommin ymmärrettäväksi. Sitä paitsi vaikka pääaihe olisi jokin tietty, blogissa sivutaan aina muitakin aiheita ja sitä tulee kuin varkain oppineeksi enemmän ja monipuolisemmin kuin jos oppisi tietokirjan äärellä! Toki tietokirjat ovat joissain asioissa luotettavampia, mutta niin kuin itse tuossa ylempänä kommentoit, esim. kaukomaitten kuvaukset ovat varmasti uskottavampia blogeissa kuin matkakirjoissa :-)

    Blogi voi olla myös sosiaalinen seuranhakutyökalu, jonka avulla voi löytää uusia samanhenkisiä ihmisiä elämäänsä! Ja tietysti kommenttien kautta laajentaa omaa tietämystään ja ymmärrystään itseään kiinnostavista asioista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, jos olisi palikoita, niin tekisin sulle tuommoisen. :-)

      Todellakin, blogeissa tieto ja kirjoittajan omat kokemukset ovat usein nivoutuneet sillä lailla mukavasti yhteen, että ei edes tajua oppivansa uutta. Oppimisesta tulee kivaa ja vaivatonta. Toisaalta siinä on sekin vaara, että joku voi olla kirjoituksissaan hyvin subjektiivinen (esim. hyvin Intia-vastainen), ja jos lukija luottaa yksinomaan tähän yhteen tietolähteeseen eikä omaa asiasta omakohtaista kokemusta, voi saada asioista aivan väärän kuvan. Mutta toisaalta lukijat osaavat varmasti käyttää järkeään ja tajuta sen, että kaikki ei välttämättä ole niin mustavalkoista kuin joku ehkä väittää.

      Blogien avulla tosiaan löytää samanhenkisiä ihmisiä. Nyt rupesin oikein miettimään, että mitenköhän sitä silloin pärjättiin, kun ei vielä ollut blogeja. :-) Ehkä harrastajat (vaikka jotkut tähtitieteen harrastajat) kokoontuivat silloin enemmän yhteen tapaamaan toisiaan; nyt yhteydenpito sujuu blogien ja muiden sosiaalisten medioiden välityksellä.

      Poista
  13. Minulle ainakin olet tuonut Intian lähelle. Hassua, kun esim. luen tai katson telkkarista jotakin Intiasta, ajattelen joskus, että "hei tuollahan minä ole joskus ollutkin tai tuon jutun tiedän" ja sitten tajuan, että enhän ole käynyt koko maassa, mutta olen elätynyt juttuihisi niin, että olen virtuaalisesti matkannut sinne :) Blogit avaavat elämää "ruohonjuuritasolla". Toki me kaikki näämme asiat eri tavalla, mutta sekin on mielenkiintoista havaita kuinka monella eri tavalla voi elää ja suhtutua eri asioihin.
    T.Sole

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa kiva kuulla, että olet eläytynyt juttuihini ja että olen saanut tuotua Intian lähemmäs. :-) Nykyään pyrin kertomaan asiat sellaisena kuin ne koen, ja harmittaa että blogin alkuaikoina en jaksanut enkä viitsinyt kirjoittaa silloin, kun kaikkein eniten otti päähän. Kirjoittaminen olisi saattanut auttaakin, mutta sen sijaan sain itkupotkuraivarit, vetäydyin peiton alle ja päätin, että en nouse sängystä, ennen kuin minulla on kädessä lentolippu seuraavalle lennolle Suomeen. :-D Mutta niin sitä vain sieltä peiton alta aina noustiin, seuraavana aamuna viimeistään. :-)

      Blogien kautta pääsee tosi kivasti sisälle eri maan kulttuureihin ja tapoihin, ja toisten ihmisten kokemuksien ja käyttäytymisen kautta voi oppia samalla jotain itsestäänkin.

      Poista
  14. Blogeista - sinun tietysti myös - olen oppinut aivan hirvästi kaikkea uutta. Blogikavereista on tullut kavereita, ja sairastaessani sain todella paljon voimaa juuri teiltä. Jaksoitte potkia eteenpäin silloinkin,kun itse en olisi jaksanut.
    Eihän blogeista tarvitse kaikien pitää, mutta sellaista täydellistä lyttyynlyömistä en kyllä ymmärrä. Eihän meidän sepustuksia ole kenenkään pakko lukea. Joskus huvittaa tai oikeastaan vähän ärsyttää, joidenkin oikeiden tuttujen suhtautuminen. Eivät koskaan millään tavalla sano lukevansa blogiani. Sitten kummasti kyllä tietävät jostakin tapahtuneesta, josta olen kirjoittanut vain ja ainostaan blogissani. Voisihan sitä joskus vaikka kommentoida....
    Blogit ovat minulle rakas harrastus ja pelkkä ajatus, että tästä kaikesta kivasta pitäisi luopua. tuntuu ihan mahdottomalta.
    Jatketaan samaan tyyliin ja jos jotakin tämä harrastus ärsyttää, niin so what!!!

    Niin ja roskisesta täysi kymppi tekijälle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuollaisessa vaikeassa elämäntilanteessa blogikavereista on varmasti ihan uskomattoman paljon apua. Tuki on varmasti myös jollakin tavalla erilaista kuin niiden ihan läheisimpien ihmisten tuki – voisin kuvitella, että joskus pieni (tai iso) välimatka helpottaa asioiden jakamista.

      Minuakin ärsyttää tuo tietämättömyyden teeskentely. Joskus olen minäkin kertonut jollekin ihmiselle jotain juttua, jonka olen kertonut vain blogissa, ja toisesta näkee ihan selvästi että hän on jo asiasta tietoinen. Silti ei sanota mitään. Todella ihmeellistä. Ilmeisesti blogien lukeminenkin on noloa - ihan kuin ei haluttaisi myöntää, että toisen elämä kiinnostaa. Bloggarillahan voi nousta vaikka pissi päähän!

      Todellakin, jatketaan samaan tyyliin, päät pystyssä ja tyylillemme uskollisina! :-)

      Poista
  15. Amen koko jutullesi - ja blogillesi! <3 Olen seurannut sinua pitkään, mutta putosin kyydistä hetkeksi, kun otin etäisyyttä blogeista. Kokonaan en kuitenkaan tietenkään voinut lopettaa, koska tämähän on ihana harrastus! En pelaa sählyä, mieluummin bloggaan ;-))

    Ja sinun blogistasi olen oppinut ja nähnyt paljon sellaista, jota muuten tuksin näkisin - tai tajuaisin edes katsoa tai ajatella. Minusta blogit ovat avartavia ja kukin tosiaan voi valita itselleen sopivat blogit seurattavakseen.

    On muuten taiten tehty roskis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa kiva kuulla sinusta pitkästä aikaa. ♥

      Bloggaaminen on ihana, ihana harrastus, johon voi kyllä jäädä aika pahasti koukkuunkin. :-) Siksi(kin) pieni etäisyys blogimaailmaan – ja koko nettiin – tekee joskus ihan hyvää. Minä olin kesällä muutaman viikon nettipimennossa, ja aluksi oli hirveät vieroitusoireet, mutta kummasti siihen netittömyyteen ja blogitaukoon tottui.

      Roskiksen tekijä kiittää ja kumartaa! Noissa palikoissa tosin oli pieniä kokoeroja, eikä jokainen ole ihan millilleen suora, mutta sitähän ei tarvitse paljastaa. ;-)

      Poista
  16. Tosi hyvä kirjoitus. Olen ihan samaa mieltä. Alunperin aloitin bloggaamisen ulkomailla juuri kavereille ja perheelle, vaikka sittemmin olen myös miettinyt kuinka kivaa olisi pitää blogia ns. "tuntemattomana", ainakin niin ettei äiti ja isi lukisi kaikkea :) Useat ei-bloggaavat kaverit käyvät lukemassa juttuja niitä kuitenkaan kommentoimatta ja sitten käy juuri noin kuin itsekin kuvailit, että he ovatkin jo tietoisia asioista. Muutama läheisempi kaverini pitää myös blogia ja niiden avulla pysyy hyvin kärryillä toisen elämästä. Huikeaa on pystyä lukemaan muiden ulkosuomalaisten blogeja ja päästä "sisään" eri maiden kulttuureihin niin vaivatta, lukemalla pieniä juttuja sieltä täältä ja katselemalla hienoja kuvia. Jonkinlainen uteliaisuus tietenkin pitää olla, että jaksaa muiden blogeja lukea, minua ainakin kiinnostaa aina kovasti kuinka ihmiset päätyvät asumaan toiselle puolelle maailmaa ja mitä he siellä tekevät :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, mun vanhemmat eivät tätä nykyä lue mun blogia, kun heillä ei ole nettiä. Silloin kun olin Intiassa, sisko tulosti mun juttuni heille, ja sitten ne samat laput jatkoivat matkaansa vielä vanhempieni naapureillekin. :) Pahimpia törttöilyjä en ole koskaan uskaltanut blogissa kertoa. ;-D

      Minusta on kyllä hirmu kiva seurata toisten elämää blogien välityksellä. Tietysti myös facebook kävisi siihen (itselläni ei ole FB-tiliä periaatesyistä :-)), mutta itse tykkään lukea vähän pitempiä ja syvällisempiä juttuja.

      Poista
  17. Thumbs up! En ehtinyt kommentoida silloin, kun luin postauksesi, mutta muistan, etta monta asiaa kolahti. Tykkaan laittaa kommenttia, jos heraa ajatuksia, mutta joskus etenkin kannykasta lukiessa en jaksa tuhertaa, netti patkii tms. Silloin on katevia "tykkaamisnapit". Tavallaan tylsaa vain klikata, mutta ainakin saa vahan ilmaistua ja kannustettua silla hetkella, etta piti lukemastaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama minulla - aina ei ehdi kommentoida/pysty kommentoimaan, vaikka mieli tekisikin, ja sitten jos asia siirtyy toiseen hetkeen, se melkein unohtuu. Itse en lue blogeja kännykästä, mutta jos lukisin, niin sitten en varmaan kommentoisi koskaan. :-D Tekstiviestienkin kirjoittaminen on mulle tuskaa, kun onnistun aina tökkäämään sormeni siihen viereiseen kirjaimeen, ja hermo menee, kun lyhyttäkin viestiä saa korjailla sata kertaa. :-)

      Poista