Avioliitto on vain hienompi ilmaus sille, että adoptoi aikuisen miehen, jota tämän vanhemmat eivät enää huoli.


keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Talo menneisyydestä

Meidän perhe ei ole koskaan ollut mitään mökkeilykansaa, ja erityisesti iskä on aina ollut sitä tyyppiä, joka tylsistyy mökillä kuoliaaksi. Siksi meillä ei ole koskaan mökkiä ollutkaan, emmekä ole edes omasta kesämökistä haaveilleet. Kokeilimme kuitenkin lapsuudessani mökkeilyä parina kesänä, kun vuokrasimme erään vanhan maalaistalon kesämökiksemme. Olimme käyneet katsomassa ihan perinteisiä kesämökkejäkin, mutta kun niistä ei löytynyt sopivaa, päädyimme kyseiseen maalaistaloon.

Talossa oli ennen asunut vanha mies, joka oli sittemmin kuollut. Hänen vaimonsa oli kuollut jo aiemmin. Miehen poika ja tämän vaimo asuivat lähistöllä tiilitalossa, ja kun maalaistalo oli isän kuoltua jäänyt tyhjilleen, he olivat panneet talon vuokralle. Talo sijaitsi hyvin pienessä kylässä, pellon laidassa, parinsadan metrin päässä järvestä, ja pihapiirissä oli myös iso navetta sekä maakellari. Tontti oli aivan hervottoman suuri, joten tilaa temmeltää todellakin oli.

Koska minulla on erinomaisen toimiva mielikuvitus, koin ison ja vanhan talon hyvin pelottavana. Erityisesti talon yläkerta oli pelottava, ja minun piti aina eteisen läpi kulkiessani vilkaista yläkertaan johtavan oven hakaan, että se oli varmasti paikallaan.

Kauniilla ilmalla vietimme usein koko päivän rannassa, ja otimme ruoat ja kaikki muut tarpeet rantaan mukaan. Jotain kuitenkin aina unohtui matkasta, ja usein minun piti lähteä hakemaan talolta unohtunutta tavaraa, tyypillisesti jotain sinappipurtiloa. Yksin oleminen talossa pelotti minua, ja olin iloinen, kun pääsin talosta ulos. Kerran muistan säikähtäneeni ihan kamalasti, kun yläkertaan johtavan oven haka oli auki, vaikka se meidän rantaan lähtiessämme oli ollut aivan varmasti kiinni. En ole varmaan koskaan juossut niin kovaa kuin silloin, talolta rantaan muiden luokse!

Toisaalta talo myös kiehtoi, sillä siellä oli paljon mielenkiintoisia vanhoja esineitä. Erityisesti monta kymmentä vuotta vanhoja aikakauslehtiä oli hauska tutkia! Samaten navetalla olevat vanhat maanviljelykseen liittyvät esineet olivat kovin kiinnostavia.

Mökki oli sellaisella paikalla, että jos tuli ukonilma, sen totisesti kyllä huomasi, sillä ukkoset olivat kyseisellä paikalla poikkeuksellisen voimakkaita. Kerran olimme siskoni kanssa tulleet jo talolle, ja äiti oli vasta tulossa rannasta, kun puhkesi hirveä ukonilma. (Iskä oli karannut töihin kaupunkiin.) Äidin eteen oli lennellyt pallosalamia, ja äiti oli vain toivonut pääsevänsä ehjänä sisälle turvaan. Kerran taas olimme kaivolla, kun salama iski kaivon vieressä olleeseen muuntajaan. Saimme ihan hirveän sätkyn!

Olin myös kerran vähällä päästä mökillä hengestäni. Olimme poimimassa mustikoita äidin ja siskoni kanssa, kun keksin mennä muita piiloon korkean jyrkänteen reunalla olevalla mättäälle. Yhtäkkiä jalkani lipesi, ja olin vähällä pudota metrikaupalla kivistä rinnettä alas. Onneksi ehdin tarttua marjanvarpuihin, joissa sitten roikuin huutamassa apua. Siskoni kuuli huutoni ja juoksi hakemassa paikalle äidin, joka oli minulle hyvin, hyvin vihainen.

Mökin lähellä kävi kauppa-auto, ja kauppa-autossa asioiminen oli hirmuisen jännittävää. Kauppa linja-autossa! Päällimmäisenä muistona on kuitenkin jäänyt mieleen se, että ostimme sieltä kerran vahingossa homeista leipää.  
 
"Mökillä" oleilu oli sekoitus kiehtovuutta ja kauhua, ja siellä vietytyt pari kesää ovat jääneet mieleeni voimakkaina kokemuksina. Olen aina halunnut käydä aikuisiällä katsomassa, onko talo vielä paikallaan, ja miltä talo aikuisena tuntuisi. Aina on kuitenkin ollut niin kiire jonnekin, että emme ole ehtineet poiketa päätieltä kylään, jossa talo sijaitsi.

Viime viikolla, kun ajoimme äitylin kanssa Itä-Suomesta pääkaupunkiseudulle, saimme kuitenkin päähämme käydä katsomassa taloa. Minä olin ihan varma, että talo olisi pantu maan tasalle ja että sen tilalle olisi rakennettu moderni omakotitalo, mutta siellä se talo edelleen nökötti, samalla paikalla! Ajoimme ensin vahingossa talon ohi, sillä puut ja pensaat talon ympärillä ja tien vieressä olivat kasvaneet niin isoiksi ja tuuheiksi, että taloa oli vaikea huomata.


Talo oli masentavassa kunnossa. Ilmeisesti sille oli aiottu tehdä jotain, kun pintalaudoitusta oli revitty irti, mutta homma oli sitten kai jostain syystä keskeytynyt. Yläkerran ikkuna näytti olevan rikki, ja yksi alakerran ikkunoista oli laudoitettu umpeen.


Talo näytti melkein kasvien hukuttamalta, eikä esimerkiksi portaita juuri kasvien alta näkynyt. Kaikesta näki, että talossa ei ollut ollut minkäänlaista asutusta pitkään, pitkään aikaan.





Navettarakennus näytti olevan huomattavasti paremmassa kunnossa kuin itse talo, ja muistelen, että niin oli jo silloin kolmekymmentä vuotta sitten. Navetan katto oli kaiken lisäksi uusittu, ja navetan ylisille oli tehty uusi ajoluiska.




Minulle tuli talon pihalla samanlainen tunne kuin silloin lapsena: talo tuntui isolta ja uhkaavalta. Se seisoi mäellä mulkoillen vihamielisesti tulijoita: tänne ei ole asiaa!

Vaikka talo ei ollut aiemminkaan mikään luksuslukaali, se oli sentään aika erinäköinen kuin nykyään. Verratkaapa esimerkiksi portaita, seinien väriä ja kasvillisuuden määrää.

Ennen. (Iskällä ei ollut kahta vaimoa, vaan kuvassa on myös kummitätini.)


Nykyään.

Portaiden oikealla puolella kasvoi ennen nokkosia, ja aina johonkin aikaan kesästä niihin ilmestyi mustia matoja, joiden katsominen inhotti minua suuresti. Nyt nokkosten tilalla näyttäisi olevan jonkinlainen marjapuska, vai ovatko nuo sittenkin nokkosia.

Minä, pikkusiskoni ja kaverini, joka oli kerran mukana mökillä. Tie rantaan menee vasemmanpuolimmaisen sireenin vierestä.




Uteliaana meidän piti äidin kanssa käydä tutkimassa myös saunaranta, joka olikin iloinen yllätys verrattuna taloon ja sen pihapiiriin. Saunaa oli remontoitu, ja sen eteen oli tehty kaunis terassi.


Laiturille johtava polku oli sellainen kuin muistinkin, ja vesi oli niin mutaisen näköistä kuin vesi pienessä järvessä voi olla.

 
Rantakaislikkokin oli ihan samanlainen kuin ennen.

Täällä sitä joskus ennen muinoin soudeltiin iskän kanssa.

Huomatkaa: ei tietoakaan pelastusliiveistä!

Kahden kesän jälkeen olimme saaneet mökkikokeilusta tarpeeksemme, ja aloimme kiertää asuntovaunulla Eurooppaa. Ensimmäisen reissun teimme Pohjoismaihin, mutta vuosi vuodelta reissut vain pitenivät. Vaikka kiersimme joskus kuusikin viikkoa ja kävimme Afrikassa asti, minua ei koskaan olisi huvittanut palata kotiin. Tuntui, että pala sydäntä jäi joka paikkaan.

21 kommenttia:

  1. Tuohan on hyvä jos vesi ja kaislikko ovat samassa kunnossa kuin lapsuudessasi! Niin moni kaunis järvi on saastunut ja rehevöitynyt pilalle... Onneksi nykyään niitä kyllä myös entisöidään vimmalla. :-) Ihania lukijan omia muistoja herättäviä muistelmia ja kuvia sinulla täällä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuosta kaislikosta oli joskus iloakin. Muistan ainakin askarrelleeni jotain kaislamattoja. :-)

      Vanhempien luona tulee jostain syystä palailtua muistoihin – omiin ja toisten. :-)

      Poista
  2. Minua aina ja jatkuvasti surettavat nämä vanhat hylätyt talot. Ennen niin täynnä elämää ja sitten jätetty ja hylätty. Nyyyh. Monesti vanhat talot ovat hyvinin pelastuskelpoisia sillä ilmeisesti niissä ei uskomatonta kyllä ole homeongelmia jotka taitavat olla nykyaikaisten tiiviiksi rakennettujen talojen ongelmia. Siellä vain odottelevat siis pelastajiaan ja uusia perheitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitavat vain nykyajan ihmiset olla monesti niin laiskoja, että eivät viitsi alkaa kunnostaa vanhaa. Vaatiihan se aika tavalla aikaa ja rahaakin. Ihailen sellaisia ihmisiä, jotka viitsivät ja osaavat kunnostaa. Itse olen ihan poropeukalo semmoisissa hommissa, vaikka osaan kyllä tehdä, jos joku antaa ohjeita. :-)

      Epäilimme, että tuon talon ongelmana saattavat olla muurahaiset, joita oli jo silloin ennen. Nuo seinät näyttivät siltä, että niitä ovat saattaneet muurahaiset hieman murentaa.

      Poista
  3. Tarinasi sai minut muistamaan vastaavan harmaan, hylätyn talon mummolani naapuritontilla. Oli jännittävää käydä kuikkimassa väärän pihan puolelle ja antaa mielikuvituksen laukata kummitustarinoihin! Nyt taitais pelottaa enemmän lahot rakenteet :) Upealta näyttää kuviesi talon pihapiiri vieläkin ja mielelläni saunoisin tuolla pienen lampipulahduksen kera!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi että minäkin rakastan vanhoihin taloihin kurkkimista ja sitä, että saa luoda itse ihan oman tarinan talon elämälle, vaikka se todellinenkin olisi ihan kiva tietää. Kummitustarinoista en hirveästi piittaa, kun pelkään kummituksia ihan hirveästi. :-D

      Saunominen maistuisi tuolla minullekin, ja makkaran grillaaminen rannalla, niin kuin joskus silloin ennen. :-)

      Poista
  4. Wau ihana postaus! Minakin olen viime aikoina katsellut taloja tuolla silmalla etta ovatko ne luontaantyöntavia vai valittyykö positiivinen energia. Noista kuvista tuli ihan mieleen mummola, joka sijaitsi parikkalan liepeilla, siella oli juuri tuollaista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa talossa on ollut minusta aina jollakin tapaa huono fiilis. Olen aina ollut sitä mieltä, että siellä on joskus tapahtunut jotain hyvin pahaa. Tai sitten olen vain hyvä kuvittelemaan. :-)

      Poista
  5. Ajatella kuinka jonkun suu voi loksahtaa auki, jos näkeekin yhtäkkiä oman "projektinsa" näissä kuvissa :) Saunankorjaaja on selvästi ollut kuitenkin asialla ihan hiljattain, tällä vuosikymmenellä jopa.

    Minäkin olen asuntovaunukasvatti! Samoin aloitettiin ensin vain Ruotsista, sitten Pohjoismaista jne. Mutta kenties vanhempieni rajallisesta kielitaidosta johtuen uskaltauduimme vain Italiaan saakka vaunuilemaan, Afrikkaan menimme sitten lentokoneella. Kerran Puolassa milisit meinasivat viedä isän mukanaan, meiltä kun puuttui jokin uutoon liittyvä dokumentti, kyllä oli jännää. Jännää on myös, kuinka nyt olen ihan hurahtanut tähän mökkilyyn, kun kotoa en ainakaan ole mitään esikuvaa tähän saanut!

    Mahtavaa loman jatkoa sinulle, Satu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui, no toivottavasti ei sentään. Olisi aika noloa päivitellä jonkun mökkiprojektia ja sitä, kuinka kaamean näköinen talo on. :-D

      Onpa kiva kuulla, että sinäkin olet vaunukasvatti! Emme mekään menneet vaunulla Afrikan puolelle, vaan jätimme vaunun leirintäalueelle Tarifaan, ja menimme siitä lautalla päiväretkelle Afrikan puolelle.

      Minun vanhempieni kielitaito oli suorastaan olematon, mutta niin sitä aina vain jotenkin selvittiin reissuilla. Minä ja siskoni osasimme englantia sen verran, mitä koulussa olimme ehtineet oppia. Aloin juuri eilen lukea vanhoja matkapäiväkirjojani, ja kylläpä olikin hauska lukea niitä vanhoja kohelluksia. Saatan ehkä tehdä jopa postauksen vanhoista vaunumatkoista. :-)

      Mahtavaa loman jatkoa sinullekin. Ja mukavaa mökkeilyä! ;-)

      Poista
  6. Sentään jokunen mökkimuistokin varastossa. Alkoi naurattaa tuo Vilijonkan kommentti, jos remontoija törmääkin täällä keskeneräiseen projektiinsa :)
    Minä lapsena kadehdin vaunuilijoita, oikeastaan vieläkin, luulen että se olisi minullekin ihanteellista lomanviettoa, liikkua asuntonsa kanssa. Englannissa ollessani asuimme kesän asuntovaunussa, se vaan oli valitettavasti parkkeerattu vuokraemännän takapihalle, halpaa ja hauskaa silti :)
    Mukavaa loman jatkoa. Minäkin kohta pääsen mökkeilemään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, sentään on muutama mökkimuistokin. Eikä voi sanoa, että aika on kultannut muistot. :-)

      Vaunuilu sopii minullekin, mutta en tiedä, olisiko minusta enää siihen. Onhan se aika rankkaa istua päivästä toiseen pitkiä matkoja autossa, ja matkakumppanitkin tulevat aika tutuiksi pienissä tiloissa. ;-D

      Mukavaa mökkeilyä sinullekin!

      Poista
  7. Minäkin taitaisin valita mieluummin sen asuntovaunun tai purjeveneen, kun kesämökin. Maailmassa on niin monta paikkaa ihailtavaksi, että miksi tyytyä vain yhteen? Mutta että Afrikkaan asti, se on hyvin se:). Omassa lapsuudessani vietimme kesät teltassa saaressa ja vain pari kertaa telttailtiin Norjassa ja Ruotsissa. Ehkä siksi sitä matkajalkaa on pakotellut tässä myöhemmin ja onhan sitä onneksi kerennyt yhtä ja toista. Kaukomaatkin kiehtoisi, mutta siihen tarvitaan meidän rahapussia paksumpi kukkaro.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taas en ole koskaan ollut viehättynyt purjeveneilystä, kun vesi on aika lailla samanlaista kaikkialla. Vaunuillessa sentään maisemat vaihtuvat. :-)

      Poista
    2. Kuulepas kultaseni, purjeveen voi aina purjehtia uuteen saareen tai satamaan...

      Poista
  8. Laittoman kivaa Hippu tarinointia keskellä työpäivää(aina kun tuleeasiakas joudun keskeyttämään:)
    Olet niin hyvä kertomaan ja muisteloimaan kuin muumi pappa konsanaan :D Rakastan tuollaisia vanhoja maatiloja sellaisessa varttuneena, tiedän niin tuon tunteen kun yksin oli melkein ulkosalla aina mieluummin.Asuimme 140 vuotiaassa vanhassa kansakoulussa, jonne yksi rehtoreistakin oli hirttäitynyt..ovelat oli 12 vuotta tässä talovanhuksessa..Nyt olen aivan innoissani kun äiti haluaisi ostaa talon rannalta ja vanhan sellaisen.Hyvä syy taas tulla suveksi suomeen:)
    Ja toivepostaus ehdottomasti joskus noista teidän autoilu matkoista, kiinnostaisi kovin..
    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3

      Hui kauheaa, mä en kyllä ikinä pystyisi asumaan sellaisessa talossa, jossa on joku hirttäytynyt! Henki on jäänyt kumminkin kummittelemaan taloon...:-D

      Toivottavasti toiveesi vanhasta talosta toteutuu. :-) Ja vaunumatkailupostaus on jo suunnitteilla. :-)

      Poista
  9. Aika ihana talo vaikka kovin huonossa kunnossa näkyykin olevan ja ihania lapsuuden muisteloita.Mullakin on lapsuuden kesäpaikka niin muistossa mutta se menetettiin vähän surullisissa olosuhteissa ja kun kävin muutama vuosi sitten katsomassa niin se oli aika kuluneen näköinen ja oli vähän surullinen käynti.
    Sulla onkin sitten mukavia kesämuistoja eri paikoista:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi surkeus. Harmi, että kesäpaikkasi tarina päättyi surullisesti. :-(

      Poista
  10. Kiva blogi! Mökki näyttää kuvissa tosi uhkaavalle. Tulee mieleen talo, missä lapsena asuin ja jonka koin pelottavalle kun tuli ukkosmyrsky eikä mulla ollut lapsena avaimia mennä sisään. Talo tuntui silloin tosi pelottavalle ja lopulta rohkenin juosta kaverini kotiin 'turvaan'. Vasta paljon myöhemmin minulle kerrottiin, että talossa kummitteli ja että vintillä oli kaksi ihmistä hirttäytyneet. Isosiskoni ja vanhempani olivat kuulleet askeleita portaissa. Sama oli kuulema ollut isovanhempien kesäpaikassa, jossa olin viettänyt monta onnellista kesää. Kuulemma kattilat kolisivat sun muuta. Muistan kyllä, että vintillä minua pelotti ja sitten siellä oli yksi huone, johon en millään tahtonut mennä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui apua! Kuulostaa ihan hirveän pelottavalta! Minä olisin varmaan seonnut pelosta, jos olisin kuullut, että joku on hirttäytynyt vintillä ja että talossa kummittelee. Olen aina halunnut uskoa, että kummituksia ei oikeasti ole... :-)

      Poista