Kaikissa tuoksuissa ei pitäisi pyöriskellä.


sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Kysymyksiä - ja 33 vastausta

Olen saanut viime aikoina kolmekin haastetta, jossa pitää vastata yhteentoista kysymykseen. Kiitos Mine, Kata ja Taika! Ajattelin rysäyttää vastaukset kerralla kaikkien kysymyksiin, joten varautukaa: tälle postaukselle ei loppua tulekaan!

MINEN KYSYMYKSET:

1. Jos sinun olisi mahdollista yhdistää asuinmaasi ja Suomen parhaat puolet, mihin ne liittyisivät (vuodenaikoihin, ruokaan, asumiseen, kulttuuriin, ihmisiin tms.)?

Tämä on vaikea kysymys, ja tätä pitäisi miettiä tosi pitkään, jotta saisin aikaan oikein kattavan vastauksen. Pikaisesti ajateltuna haluaisin Suomesta ainakin puhtauden, turvallisuuden, jämptiyden, kirjastopalvelut, Eviran (!), sosiaaliturvan ja vuodenajat (talvi saisi tosin olla korkeintaan kuukauden mittainen eikä kovin kylmä). Intiasta haluaisin mukaan vuorokausirytmin (tarkoitan valoisan ja pimeän ajan vaihteluita: ei siis mitään suomalaisia valoisia kesäöitä, sekä ateria- ja elämänrytmin muutenkin), lämmön (ei kuitenkaan ympärivuotista), ihmisten kekseliäisyyden, anarkismin, auttamishalun, sopeutuvaisuuden, suvaitsevaisuuden.

2. Jos pystyisit ratkaisemaan yhden asuinmaasi ongelmakohdan, minkä valitsisit ja miksi?

Tämäkin on hirveän vaikea kysymys, koska kuten kaikki varmaan tietävät, Intiassa olisi monta ratkaistavaa ongelmakohtaa. Jos saisin poistaa vain yhden ongelmakohdan, poistaisin ehkä korruption, koska se vaikuttaa lähes kaikkeen ja on minusta yksi suurimmista Intian kokonaisvaltaisen kehittymisen esteistä.

3. Teitkö lupauksia vuodelle 2013?

En. En koskaan tee uudenvuodenlupauksia, paitsi korkeintaan saman, jonka teen joka vuosi: lupaan olla lupaamatta mitään.

4. Mikä on bravuurisi keittiössä?

En nykyään viihdy kauhean hyvin keittiössä, vaikka ruoka oli ennen intohimoni - jopa siinä määrin, että menin aikuisiällä kokkikouluun ja opiskelin ravintolakokiksi. Nykyään laitan ruokaa vain lähinnä siksi, koska on pakko syödä jotain ja koska kotiruoka on terveellisempää kuin ravintolaruoka. Minulla ei ole mitään yksittäistä bravuuria, mutta voisin kai kutsua eteläintialaista kotiruokaa jonkinlaiseksi bravuurikseni. Eteläintialaiset perusruoat valmistuvat selkäytimestä ja ilman reseptejä.


5. Miten rentoudut?

Katsomalla telkkaria, lukemalla, saunomalla, juomalla viiniä, liikkumalla.

6. Mikä on sinusta mukavin asu?

Mitä löysempi ja elämää nähneempi vaatekappale, sitä parempi. Käytän Intiassa hirveitä kotimekkoja, joiden päälle minun pitää aina vetää jotain muuta vaatetta, ennen kuin menen avaamaan oven. Ukkeli inhoaa reikäisiä kotivaatteitani, ja erityisesti hän inhoaa juuri näitä roikkuvia kotimekkoja. Yksikin mekko näyttää kuulemma samanlaiselta, jollaisia kerjäläiset käyttävät. Yhden mekon ukkeli uhkasi polttavansa sillä aikaa, kun olen Suomessa, mutta toivottavasti mekko odottelee kuitenkin vielä minua Hyderabadissa, kun menen takaisin, sillä se on lempimekkoni. Smiley


7.Mikä kirja jäi mieleesi viime vuodelta?

Olen lukenut kaunokirjallisuutta viime vuosina hävettävän vähän, mutta viime vuoden puolella innostuin kuitenkin taas pitkästä aikaa lukemaan, ihanan Pinon päällimmäisen innoittamana. Ensimmäinen kirja pitkän tauon jälkeen oli Namita Devidayalin Aftertaste, joka kertoo intialaisen kauppiassuvun perhe-elämästä. Vaikka luinkin kirjan loppuun vasta tämän vuoden puolella, aloitin sen kuitenkin viime vuoden puolella, joten se ehkä lasketaan?

8. Onko sinulla kesälomasuunnitelmia ensi kesälle? Jos on, minne aiot matkustaa?

Suunnittelimme ensi kesäksi isoa intialaista sukutapaamista jonnekin Välimerelle, mutta se siirtyy todennäköisesti kesään 2014, koska moni ukkelin serkku oli jo lyönyt ensi kesän suunnitelmat lukkoon. Suomeen matkustan taas ainakin.

9. Mikä on ollut elämäsi suurin saavutus?

Suurin saavutus on ehkä ollut kasvu sellaiseksi ihmiseksi, että voin sanoa pitäväni itsestäni, ainakin suurimman osan aikaa. Olin vielä parikymppisenä hyvinkin ahdistunut ja eksynyt, enkä oikein tiennyt kuka olen tai kuka haluaisin edes olla. Ukkeli on auttanut minut löytämään ja hyväksymään itseni sillä, että hän on pysynyt vierellä kaikki nämä vuodet. Kliseisesti voisin sanoa, että hän on rakastanut minut ehjäksi - tai ainakin ehjemmäksi, koska työmaata on vielä! Jos joku toinen jaksaa sietää minua, niin ehkä minäkin sitten voin. Smiley

10. Entä pettymys?

Pettymys on ehkä ollut se, että en ole löytänyt mitään selkeää sisäistä kutsumusta, vaan olen haahuillut vähän siellä sun täällä - saavuttamatta oikein mitään.
 
11. Millainen on tavallinen arkipäiväsi?


Liian lyhyt! Päivät kuluvat aivan liian nopeasti!


KATAN KYSYMYKSET:

1. Jos sinun täytyisi valita kaikista maailman maista yksi, jossa asua loppuelämäsi ajan, etkä saisi valita alkuperäistä tai tämänhetkistä kotimaatasi, minkä maan valitsisit?

Voi miten vaikea sanoa! Monta maata tulee mieleen - muun muassa Espanja, Japani ja Australia - mutta mitään selkeää yhtä toivemaata minulla ei ole. Kaikissa maissa on puolensa, joita ei voi oikeastaan tietää, ennen kuin niissä on asunut tarpeeksi kauan. Sen sijaan voin sanoa, että USA:ssa, Saksassa, Ruotsissa ja Venäjällä en haluaisi asua.

2. Mikä on lempiravintolasi?

Ennen olisin vastannut muitta mutkitta, että Chutney's, jos siis Hyderabadin ravintoloista puhutaan. Viime aikoina ruoan laatu on kuitenkin laskenut siellä sen verran, että en ole enää ihan varma. Ehkä joku semmoinen ravintola, jossa on erittäin runsas seisova pöytä. Smiley

3. Minkä kielen haluaisit oppia? 

Espanja ja italia ovat minusta maailman kauneimmat kielet. Espanjaa jo osaankin, joten italian sitten varmaankin.

4. Kävisitkö töissä vaikka sinulla olisi varaa olla tekemättä töitä?

En. En ole pätkääkään työ- tai urakeskeinen, ja keksin kyllä paljon muitakin ajankäyttötapoja kuin työnteko.

5. Minkä sellaisen ominaisuuden toivoisit omaavasi mikä sinulta toistaiseksi puuttuu?

Toivoisin olevani rohkeampi. Toivoisin voivani tehdä mitä tahansa ilman, että ensin pitää ottaa huomioon omat pelkoni ja rajoitukseni.

6. Minkä ominaisuuksistasi antaisit mielelläsi pois?

Hieman edelliseen liittyen: itseni kyseenalaistamisen. Että en uuden ja tuntemattoman tehtävän edessä miettisi ensimmäiseksi, miksi en osaa tai miksi en voi, vaan että pystyisin iloitsemaan siitä, että saan tehdä jotain aivan uutta.


7.  Kuinka kauan olet tuntenut vanhimman ystäväsi?

Yläasteelta. Lapsuudenystävät ovat valitettavasti kadonneet matkalla.

8. Mikä on mielestäsi suomen kielen kaunein sana?

Sielu. Sielukkuus on kaunista.

9. Mikä on tällä hetkellä suurin stressinaihe elämässäsi?

Työasiat (sekä omat että ukkelin) ja niihin liittyen myös raha-asiat.

10. Minkä elämänvaiheen haluaisit elää uudestaan?

En oikeastaan mitään. Fyysisesti haluaisin olla kuin parikymppinen, mutta henkisesi olen kasvanut niistä ajoista sen verran, että en haluaisi palata niihin aikoihin. En muutenkaan tykkää katsella menneisyyteen, mikä on joskus huono asia, kun välillä tuntuu, että toistelen aina samoja virheitä. Olisi kyllä mukava olla taas ihan hullun rakastunut. Smiley

11. Mihin elämänvaiheeseen et missään nimessä haluaisi palata?

Varhaislapsuuteen. Olin niin ahdistunut ja pelokas lapsi.


TAIKAN KYSYMYKSET:  

1. Kerro ensimmäisestä lemmikistäsi. Ellei sinulla ole ollut lemmikkiä, kerro ensimmäinen muistamasi eläinmuisto. 

Lemmikkejä minulla ei ole koskaan ollut. Ensimmäinen muisto taitaa olla Jekku-koirasta, vaikka en ole kyllä ihan varma, muistanko Jekun oikeasti, koska olin silloin niin pieni, vai kuvittelenko vain muistavani. Edesmenneen Tepi-koira muistan ainakin: se oli enoni lempeäluonteinen dalmatialainen, joka istui aina oven vieressä omassa laatikossaan ja katseli siitä tulijoita ja menijöitä.

Jekun kanssa iskän sylissä. Sohvalla ihan ensimmäinen nalleni!
Leikkimässä Tepin kanssa.

2. Mikä ja millainen (väri, muoto, käyttö jne.) on eniten arvostamasi vaate?

Minulle vaatteissa tärkeintä on funktionaalisuus: vaatteen tulee olla mukava ja huomaamaton - sellainen, että sen voi unohtaa päälle. En tiedä mitään kamalampaa kuin sen, että pitää koko ajan varoa, etteivät helmat nouse ylös tai että vaatteen asentoa pitää koko ajan korjailla.

"Torille" lähdössä nallen kanssa.

3. Kerro suhteestasi tavaraan. Onko sinun vaikea luopua tavarasta ja kierrättää tai hävittää se vai kiinnytkö helposti tavaroihin? Oletko hävittänyt jotain joka on myöhemmin harmittanut? 

Inhoan tavaraa, ja haluaisin päästä eroon lähes kaikesta, mitä minulla on! Minulla on Suomessa kuitenkin niin paljon roinaa, että siitä eroon pyrkiminen tuntuu jo ajatuksena niin työläältä, etten tiedä, mistä aloittaisin. Intiassa olen huomannut, miten vähällä tavaralla oikeastaan tulen toimeen, ja olen ollut melkeinpä järkyttynyt siitä, että en ole kaivannut Suomesta oikein mitään. Se on minusta sen merkki, että suurin osa kaikesta roinastani on täysin turhaa!

Hävitin aikoinani kaikki kouluaikaiset kirjeet, kortit ja lappuset, ja se on kyllä harmittanut jälkeenpäin.

4. Mikä on ollut pahin onnettomuus, johon olet joutunut, tai pahin saamasi vamma josta on jäänyt jälki?

Minulle ei ole tapahtunut mitään isompia onnettomuuksia, mutta pienempiä on sattunut sitäkin enemmän. Minulla on paljon arpia varsinkin käsissäni, ja paljon muutakin on sattunut. Olen esimerkiksi juossut liikennemerkkiä päin, törmännyt polkupyörälä pysäköityyn rekkaan, jäänyt ompelukoneen alle ja saanut mustan silmän kaaduttuani kengän alle takertuneen lumen takia.

5. Kerro rakkaimman korusi taustoista (mistä saanut, miksi, kenen ollut jne.) ja ajatuksistasi sitä kohtaan. 

En ole koruihminen lainkaan, mutta tällä hetkellä rakkain koruni on ehkä äitini lahjoittama enkelikaulakoru, suojelusenkeli, jonka äiti antoi minulle ennen Intiaan lähtöäni. Koru muistuttaa minua siitä, että olen äidin ajatuksissa, vaikka olisinkin melkein toisella puolella maapalloa.

6. Onko sinulla toistuva uni, millainen? Ellei ole, kerro pahin näkemäsi painajainen. 

Tällä hetkellä minulla ei ole mitään toistuvaa unea, mutta ennen näin paljon sellaisia unia, että autoni oli varastettu tai tuhottu aivan romuksi tai että olin lähdössä matkalle, mutta minulla oli vielä kaikki matkatavarat pakkaamatta.

Pahimman painajaiseni näin joskus parikymppisenä, kun luin jotakin Stephen Kingin kirjaa ennen nukkumaanmenoa. Uni oli todella pelottava - en enää muista, mitä unessa tapahtui - joten päätin herätä. (Pystyn heräämään sellaisesta unesta, jota en halua katsoa, ja pystyn myös tekemään unen "vaarattomaksi" sillä, että muutan tietoisesti unen sellaiseksi kuin haluan.) Avasin silmät ja tiedostin olevani hereillä, mutta kun nukahdin uudestaan, sama uni jatkuikin. Kun sama toistui vielä kaksi kertaa - heräsin, nukahdin ja sama uni jatkui - oli pakko nousta ylös, jotta pääsin unesta eroon. Se oli muuten viimeinen kerta, kun olen lukenut minkäänlaista kauhukirjallisuutta!

7. Mikä asia on ilahduttanut sinua eniten tässä kuussa? 

Äidin näkeminen rautatieasemalla.


8. Pidän itse erilaisista kivistä. Kurkkaa tätä sivua ja valitse 1-3 lempikuvaasi. Linkitä ja näytä meille. 
Kaunis.
 
9. Mikä asia arjessasi tuottaa sinulle eniten harmia jonka voisit muuttaa pientä vaivaa näkemällä? 

Niitä on varmaan paljonkin, koska olen hyvä siirtämään asioita ja sitä pientä vaivannäköä hamaan tulevaisuuteen.

10. Kerro kahden iso- tai isoiso- tai isoisoisovanhempasi ammatit ja etunimet jos tiedät ne.

Ammatteja en tiedä, mutta äitini isän vanhemmat olivat nimeltään Iida ja Albin.

11. Kerro jostakin historiaan keskittyvästä tv-sarjasta, elokuvasta tai kirjasta josta pidit.  Saa olla vaikka sarjakuvakirja tai piirretty kunhan se sivuaa tai keskittyy historiaan tai historiallista ajanjaksoa. 

En pidä mistään historiallisesta, joten minun on pakko jättää vastaamatta tähän. Jos kirjan tai elokuvan kuvaus alkaa esimerkiksi "on vuosi 1464", kiinnostukseni lopahtaa saman tien. En oikein ymmärrä vastenmielisyyttäni historiaa kohtaan, mutta ehkä se johtuu siitä, että en muutenkaan tykkää katsella menneisyyteen.

En laita haastetta eteenpäin kenellekään, koska haaste on kiertänyt varmasti koko blogistanian, vieläpä moneen kertaan. Smiley

33 kommenttia:

  1. Oi miten hauskoja vastauksia ja jotenkin tutunoloisia valokuvia:). Oi ihana 70-luku?

    VastaaPoista
  2. Niin söpöjä nuo lapsuutesi valokuvat. Suahan on käytetty lapsityövoimana,olet näköjään joutunut kokkailemaan ja silittämään?☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, niin olen. :-D Täytyy vissiin tehdä ("hieman" myöhästynyt) ilmoitus lastensuojeluviranomaisille. :-)

      Poista
  3. Ihania kuvia ja kivoja vastauksia, todellakin tuo valokuvien varimaailma ja tunnelma on niin tuttua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Taidetaan sitten olla samalta aikakaudelta. :-)

      Poista
  4. Kuvista ei mitenkään voisi päätellä että olet ollut ahdistunut ja pelokas lapsi. Vaikea on myös kuvitella rohkeuden puuttumista nyt kun olen lukenut otteita seikkailuistasi, mutta tietty, eihän näin virtuaalisesti ihmisen sisimpään pääsekään käsiksi. Monessa asiassa olisin voinut vastata samoin.. ja varsinkin noiden kotivaatteiden reikäisyydessä :D
    'Rakasti minut ehjäksi' jäi kaikumaan päässäni, kauniisti sanottu. Muutenkin tosi kivasti vastailtu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joissakin asioissa olen hyvinkin rohkea ja joissain toisissa sitten taas varsinainen pää pensaaseen tunkija. Pitäisi kai löytää jonkinlainen tasapaino. :-)

      Mun mielestä reikäiset kotivaatteet on ihan parhaita. Tuuletus pelaa ja niin eespäin. :-D

      Kiitos. :-) Kuvittelin, että tuon ehjäksi rakastamisen olevan jonkin kirjan nimi (en tainnut ihan itse sitä kuitenkaan keksiä), mutta nyt kun yritin vähän googlata, niin en löytänytkään sen nimistä kirjaa. Olenkohan sitten kuvitellut asian.

      Poista
  5. Oih ihania kuvia ja mahtavia vastauksia, olet huipputyyppi :-)

    Tehtäväni bloggarina on täytetty: olen saanut jonkun ihmisen lukemaan kirjan! ;-) Kirjasi kuulostaa muuten kovin mielenkiintoiselta, taidan etsiä itsellenikin luettavaksi.

    Mun pahin, toistuva painajaiseni lapsuudesta oli sellainen Jaws-tyyppinen. Siksi vähän arveluttaakin asua nyt täällä jaws-seuduilla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten iloiseksi minut teitkään. <3

      Aftertaste oli ihan mukava lukukokemus ja antoi taas yhden näkökulman intialaiseen elämään. Nyt minulla on muuten meneillään Kalkutasta kertova Ilon kaupunki, jota Kirjuri ja sinä taisitte suositella. ;-)

      En tiennyt, mikä on Jaws, mutta googlettamallahan se löytyi. Pelottavan näköinen otus!

      Poista
    2. Suomeksi se taitaa olla Tappajahai. Siis se elokuva. Ranskaksi se on Dents de la mer (Meren hampaat), mikä ensi kertaa kuullessani aiheutti minussa hysteeristä hihitystä. :)

      Ihana postaus ja kodikasta kuvitusta. Ja jännä, ettei sinua kiinnosta historia. Minusta historia on kaikin puolin yksi kiinnostavimmista asioista ikinä! :D Se kun taustoittaa tätä päivää ja pursuaa kiehtovia tarinoita. :) Vaikka pursuaa se sitten tietysti kaikkea ikävääkin.

      Poista
    3. No kyllähän minä Tappajahain tiedän – olen vielä sen nähnytkin! En tajunnut, että Jaws on Tappajahai. :-)

      Mulle on varmaan jäänyt jonkinlainen trauma koulun historiatunneista. Opettaja oli inhottava, ja mulla oli aina hirveitä vaikeuksia muistaa vuosilukuja ja tapahtumia. Aina kapinoin, että mitä järkeä on opiskella menneitä asioita, vaikka ymmärrän kyllä, että olemme kaikki historian muokkaamia/synnyttämiä. Yksittäisten ihmisten tarinat kiinnostavat sen sijaan paljonkin. Juuri tänään kävin tutkimassa yhtä autiotaloa ja mietin, kuinka kiva olisi nähdä menneisyyteen ja siihen aikaan, kun talossa vielä asuttiin. :-)

      Poista
  6. Mielenkiintoisia vastauksia ja ihania kuvia :)

    Vaikutat kyllä minun mielestäni varsin rohkealta! Olen monta kertaa ajatellut, että vaikka asunkin täällä maailman äärissä ja kehitysmaassa niin minun on kuitenkin toistaiseksi täytynyt tehdä aika vähän muutoksia omaan elämääni. Sinä elät sen sijaan pysyvästi ihan toisenlaisessa todellisuudessa ja olet opetellut harvinaisen kielenkin. Mutta niin kai se on, ettei sitä oman elämänsä arkipäiväisiä rohkeita tekoja ja päätöksiä oikein muista ja osaa huomata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :-) Ehkä se on niin, että omaa elämäänsä on vaikea tarkastella objektiivisesti, ja sitten tulee ehkä herkemmin tuijotettua omia puutteitaan ja vajavaisuuksiaan, eikä näe kaikkea sitä hyvää, mikä itsessä ehkä on. Omasta mielestäni olen monessa asiassa varsinainen jänishousu. :-)

      Poista
  7. Nämä kuvat, ihania, aivan hirveän herttaisia. Mahtavaa kun päätit valita tällaisen kuvituksen! Onpa siinä toimelias ja sievä tyttö kerrassaan :)

    Tuo on hieno lahja että osaa herätä tarvittaessa, minäkin herään jos ahdistus käy liian suureksi mutta yleensä siinä vaiheessa minut on jo suoranaisesti tapettu, minut on mm. karhu syönyt, sodassa pommi on tippunut päälleni ja olen hukkunut. Kaikki unissani ja herään aina sillä hetkellä kun kuolen, en hetkeäkään aikaisemmin vaikka se olisi siis erittäin suositeltavaa!! Näen aina painajaisia jos olen liian kiireinen tai on liian paljon tehtävää joten olisi todella mukava osata herätä halutessa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kiitos. Katselin täällä vanhemmilla kaikkein vanhinta valokuva-albumia, ja siitä idea kuvitukseen tuli. :-)

      Minä muuten näin muutama viikko sellaista unta, että putosin jostain hirveän korkealta ja tajusin, että sen pudotuksen päätteeksi kuolisin. Meinasin ensin herätä, kun en halunnut kuolla, mutta sitten ajattelin, että katsonpa nyt, mitä käy, kun kuolen, että mitä kuoleman jälkeen tapahtuu. Putosin jonkin kuilun pohjalle, ja sieltä pohjalta pääsi sellaiseen meikkaushuoneeseen, eräänlaiseen pukeutumishuoneeseen, joka oli ihan täynnä itseään meikkaavia ja kampaavia ihmisiä. Ihmiset olivat ihan kylmiä ja kalpeita, ja tajusin heidän kaikkien olevan kuolleita. Meikkaushuoneessa laittauduttiin valmiiksi seuraavaa elämää varten - ei siis mikään pelottava kokemus ollenkaan. :-)

      Poista
    2. En kestä kyllä nyt, olen niin kateellinen erityistaidollesi, tuohan on juuri selväunten näkemistä joka on "opettele"-listallani, todella mahtavaa että sinulta se sujuu luonnostaan. Voi että. Nyt kasvavat kateuden sarvet päähän suih vain... :) Superjännittävä uni!

      Poista
    3. Viime aikoina olen nähnyt selväunia vähemmän, mutta aiemmin, kun olin unista muutenkin enemmän kiinnostunut, näin niitä useamminkin. Lisäksi selväunissa minua aina pelottaa se, että herään niistä kesken kaiken. Olen miettinyt, että onkohan selväunissa se unen laatu jotenkin kevyempää, kun tuntuu, että niistä herää herkemmin kuin tavallisesta unesta.

      Joskus olen harjoitellut selväunien avulla omien pelkojen kohtaamista. Kerran oli unessa esimerkiksi yksi kauhean vihainen ja pelottava koira, joka haukkui sen huoneen ulkopuolella, jossa olin. Minua pelotti, että koira pääsee huoneeseen, ja mieleni teki herätä. Sitten muistin, että pelottavat asiat pitäisi unissa kohdata sen sijaan, että pakenee niitä, joten avasin huoneen oven kohdatakseni koiran. Koira lopetti haukkumisen, kääntyi ja lähti pois. :-)

      Poista
    4. Vau, tuo sun 'seuraava elämä'-unesi on aivan mahtavan kuuloinen! Kuinka mielenkiintoista!
      Minä en kyllä unista herää, ja kun niissä kuolen, tulee vain hetkeksi mustaa ja sitten taas jatketaan unielämää kohti uudenlaisia, absurdeja seikkailuja!

      Poista
    5. Parasta oli, että uni ei loppujen lopuksi ollut edes mikään pelottava, vaan siellä meikkaushuoneessa oli sellainen odottava ja innostunut tunnelma. Uutta elämää odotellessa...:-D

      Poista
  8. Suloinen pikku Hippu ja et tosiaankaan vaikuta ujolta lapselta;D
    KIva oli lukea näitä vastauksia.Jännää,että tuo kokkailuinto lopahti sulla noin;tykkäsin niin sun ruokablogistasi mutta siellä se taitaa olla edelleenkin ja jatkossakin,toivon.
    Mulla oli muuten joskus sellainen yleinen uni,etä oli sängyssä ja putosin sen kanssa alas ja alas....eli vähän samantapainen uni kuin sulla,mitäköhän ne merkitsevät...mutta tuo uni hävisi sitten monta vuotta sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on aina tapana innostua hirveästi jostakin - ja sitten se innostus lopahtaa yhtä äkkiä kuin alkoikin. :-) Ehkä mulle kävi tuon kokkailun kanssakin niin.

      Joskus olen tutkinut unien merkityksiäkin, ja unimaailma voi kyllä olla tosi mielenkiintoinen!

      Poista
  9. Kun olet nyt päässyt yli näistä haasteista, niin tässä tulee heti lisää: http://salamanteri.net/georgia/2013/01/kahdeksan-kuvaa/ ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jopas nyt haastetta pukkaa! :-)

      Poista
  10. Minäkään en lue enkä katso mitään kamalaa ennen nukkumaanmenoa, välissä pitää olla ainakin parin tunnin karenssi! :-)

    Mitä sinä oikeastaan muuten kaipaat "hullussa rakastumisessa" ? :-D Minusta tuntuu että kaikki se mitä siinä on säilyttämisen arvoista on ylläpidettävissä kun asettaa puolison itsensä edelle, ja niitä asioita tuossa osin kauniisti kuvailitkin kun sanoit miehesi rakastaneen sinut ehjäksi ja jaksavansa rinnallasi. Kun toista pysähtyy katsomaan ja kuuntelemaan lämmöllä ja rakkaudella sen sijaan että vain tekisi omia juttujaan, toinen mitä luultavimmin vastaa lämmöllä ja rakkaudella ja muullakin kivalla. Ja esimerkiksi rakkauden alkuhuumaan kuuluvaa sokeutta toisen huonoille puolille voi ylläpitää terveellä tavalla valitsemalla, kiinnittääkö enemmän huomiota hänen hyviin puoliinsa vai nalkuttaako huonoista. Hirmuiset tunnekuohut ja pompottava sydän taas ovat merkkejä epävarmuudesta, voiko tähän ihmiseen, tähän rakkauteen luottaa - ja niitä kukaan meistä ei toivottavasti tosissaan kaipaa.

    Jos taas "hullun rakkauden kaipuusi" viittaa siihen että ajatukset ovat ihanasti keskittyneet vain yhteen ja on jatkuvasti pääasiassa hyvä mieli ja pienet asiat elämässä tuntuvat mahtavilta ilonaiheilta ja suurilta seikkailuilta, niin tätä kaikkea tarjoaa itse elämä kun sitä elää hengellisessä valossa :-) Positiiviseen hulluuteen ei tarvita ulkoista lähdettä, se voi pulputa sisältäpäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kai minä tarkoitin sitä sellaista alkurakastumisen huumaa, perhosia vatsanpohjaan jne. :-) Kun on saman ihmisen kanssa tarpeeksi pitkään, suhde ennen pitkää väkisinkin arkipäiväistyy, mikä ei tietysti ole mitenkään huono asia sinänsä. Mutta onhan se vähän tylsää, kun tietää etukäteen, mitä toinen aikoo sanoa tai miten hän tulee käyttäytymään. Turvallista mutta tylsää.

      Poista
    2. Eiköhän kuitenkin ole parempi parannella tuonsorttista tylsyyttä jollain muulla kuin miehenvaihdolla suttuisella salasuhteella ;-)

      Nyt on blogini taas pystyssä, jeee!

      Poista
  11. Moi! Olipa hauska lukea vastauksiasi :) Olin joskus ennenmuinoin lukenut ruokablogiasi ja nyt joululomalla sukuloidessa aloitin kuopuksen imetyksen lomassa lukemaan blogiasi kännykällä :D ja nyt pääsin loppuun! Hihi, kirjoitat kyllä tosi hauskasti ja osuvasti, kuulostaa niiiin Intialta.

    Olipa hassua kun se näyttelijätähtönen surkutteli villapaidassa kouluun lähtevää lastaan ;) mitähän hän sanoisi kaiken maailman toppavillatamineissa pakkasessa nukkuvista suomalaisvauvoista?

    Itse olen reissannut Intiassa mieheni kanssa pari kuukauden pätkää ja kun siihenkin meinasi aina tietyin väliajoin palaa käpy niin osaan kyllä kuvitella kaikkien arjen asioiden järkkäämistä siellä, sulla on kyllä myös mahtavan rauhallinen suhtautuminen niihin! En tiedä pystyisinkö samaan, mutta kai se Intia koulii...

    Me oltiin Intiassa ekaa kertaa paria viikkoa Mumbain terrori-iskujen jälkeen (lennettiin Mumbaihin) ja silloin ei kyllä oikeastaan voinut mistään sen kummemmin aistia turvallisuustilanteen olleen vielä hetki sitten ihan toinen. Viimeksi kesällä 2010 oli sitä samaa, perus vartijat kaikkialla muttei mitään havaittavia jännitteitä. Jäätiin silloin kyllä jumiin Darjeelingiin kun sinne tuli lakko... Ihana paikka se oli, vuoret vaan näkyi alapuolella ja oltiin havumetsävyöhykkeellä ;) mutta kun MIKÄÄN ei saanut olla auki ni siinä sit kökittiin ja harrastettiin useampi päivä samaa mitä kaikki darjeelinglaisetkin -käytiin kävelyillä sateenvarjo kourassa :D

    Olen vähän unelmoinut noiden tenavienkin tuomisesta Intiaan ensi talvena -olisivat silloin 3v. & 1,5v. Intiassa on kuitenkin niin paljon sellaista mitä rakastan (vaikka usein hermo meneekin) ja mitä haluaisin näyttää lapsillenikin, just semmoisen 4-8 viikon irtioton verran... Olisi kiva olla ihan yhdessä-kahdessa paikassa rauhassa, ei siirtyä rinkka selässä parin päivän välein. Mutta tota turvallisuustilannetta mietin. Ite sitä voi rymistellä rämäbussilla Nepalin halki Intiaan ja käydä vähän korkeammankin riskin paikoissa, mutta omia lapsiaan ei tietenkään haluaisi asettaa minkään valtakunnan "vaaraan". Vaikka sitä se kotona oleminenkin on... Mutta halusin siis kysyä millainen "haju" sulla siellä suomalaisena on tällä hetkellä turvallisuustilanteesta? Vaihtelee tietty varmasti tosi paljon kaupungeittainkin.

    Tulipa vuodatettua :) Mutta tälläinenkin perhe siis blogiasi seuraa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihanaa, kiva kun olet löytänyt lukijaksi ja kiitos kun jätit kommentinkin. :-)

      Intialaiset olisivat varmaan ihan kauhuissaan pakkasessa nukkuvista lapsista. :-D Monesti joku kysyy, että miten kylmä siellä Suomessa oikein talvella on, ja kun sanon, että voi olla miinus kaksikymmentä ja enemmänkin, niin heillä ei selvästi ole mitään käsitystä, kuinka kylmä se on. Sitten selvennän, että se on vähän niin kuin teidän pakastinkaappi (jossa ei kyllä ole kahtakymmentä pakkasastetta, mutta paras vertaus, jonka keksin), ja voit kuvitella, millaista silmien pyörittelyä saan vastaukseksi: siellähän JÄÄTYY! :-D

      Minua ainakin on Intia koulunut, kovalla kädellä suorastaan. :-) Ensimmäisenä vuonna oli joskus aika vaikeaa, ennen kuin sitten tajusin sen tärkeän asian, että mun on vain pakko hyväksyä intialaiset toimintatavat ja yritettävä sopeutua niihin, koska Intia tai intialaiset eivät tule koskaan muuttumaan minun mieleisiksini. :-) Kärsivällisyyttä olen saanut opetella, ja kyllä minulta joskus menee hermo vieläkin. Pullikointi on kuitenkin useimmiten täysin turhaa, ja sillä saa vain oman verenpaineensa nousemaan, hih. Huumori auttaa onneksi aika usein, mutta joskus sekin loppuu! :-D

      Itse olen kokenut Intian yleisesti ottaen aika turvallisena paikka, mutta käsittääkseni pohjoisessa on enemmän levottomuuksia ja yleisesti turvattomampaa kuin etelämmässä. Tietenkin kaikenlaista voi aina sattua, mutta ei Intia ole minusta ainakaan niin turvaton paikka kuin länsimaissa yleisesti tunnutaan ajattelevan. Itse olen seikkaillut yksinäni siellä sun täällä, enkä ole koskaan kokenut oloani mitenkään uhatuksi. Kerrankin kävelin myöhään illalla kolmen kilometrin matkan rautatieasemalta kotiin, ja jouduin kulkemaan läpi sellaisten seutujen, joilla ei ollut edes katuvaloja. En silti osannut pelätä. Ainakin Hyderabadin olen kokenut turvallisena paikkana sekä päivin että öin – tai sitten olen ollut erityisen onnekas, kun minulle ei ole koskaan sattunut mitään.

      Sen mitä olen suomalaisia ja muita länsimaisia lapsia Intiassa nähnyt, niin hyvin he ovat pärjänneet. Ihmiset ovat Intiassa ihan hulluina lapsiin, ja varmasti teidänkin lapsenne saavat nauttia erityishuomiosta. ;-)

      Poista
  12. Tuo se on varmasti se avainasenne, että Intiassa asiat hoituu Intian tyyliin ja vaikkei siinä meidän silmään näyttäisikään olevan mitään järkeä niin homma hoituu kuitenkin :)

    Muistan ekalta reissulta Varkalan juna-asemalta britti-ladyn joka yritti jatkuvasti komentaa intialaisia jonoon :,D hänellä on saattanut olla hiukan raskas lomamatka, heh.

    Intialaisten käsitys kylmästä on selkeästi eri kun meillä - kun me paistattelimme päivää t-paidoissa Varanasin 18 asteessa olivat paikalliset vetäneet villapaidat päälle - niin itselleen kun vuohille, vasikoille ja pitkäksevaisille koirillekin! On varmaan hauskaa päästä oikeasti näyttämään Suomen talvea intialaisille joiden on sitä ollut vaikea hahmottaa :)

    Kiva kuulla että yleinen fiilis on ihan turvallinen. Niin se minustakin on siellä ollut, en ole joutunut missään pelkäämään (vaikka en tiedä onko se välillä ollut suomalaista tyhmänrohkeutta).

    Pari pellavapäätä saattaisi siellä saada "hiukan" huomiota osakseen :) itsekin koristan useamman intialaisen kotialbumia, jostain syystä kalkkilaivan kapteenia ovat halunneet PERHEPOTRETTEIHINSA mukaan (ei mitkään teinipojat jossain rannalla vaan perheet ja pyhiinvaeltajat mm. junissa lapsineen). Ainiin muistin sen eläintarhapostauksesi! Meillä oli mieheni kanssa myös aikamoinen kokemus Kolkatan eläintarhasta - tunnuimme nimittäin olevan siellä suurempi nähtävyys kuin yksikään eläin! Onneksi ei ollut yhtä epämiellyttävää kiinnostusta kuin mitä sinä jouduit kohtaamaan, mutta kyllä siellä tuijotettiin silmät päästä ;) lasten kanssa pääsisi varmaan näkemään taas hiukan erilaista Intiaa ja toisenlaisesta näkövinkkelistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, nauratti tuo brittileidi. :-D Kuinkakohan monta kertaa olen ollut tilanteessa, että esim. lentokentällä on komennettu intialaisia muodostamaan yksi jono. Ei ole oikein onnistunut. :-D

      On muuten ihmeellistä, että kahdeksantoista astetta voi tuntu Intiassa ihan oikeasti kylmältä, sen olen itsekin havainnut. Ehkä se johtuu vaatetuksesta, kun eiväthän ne sarit ja muut vastaavat kauheasti lämmitä. :-)

      Tuo valokuvaaminen on joskus tosi ärsyttävää, jos ei ole itse sillä tuulella ollenkaan, että huvittaisi poseerata minkään intialaisen perheen kanssa. Mutta olen yrittänyt ajatella sitäkin vähän kääntäen, että ihan samalla tavalla minäkin valokuvaan intialaisia ja että kuinkakohan moni intialainen on päätynyt minunkin blogiin tietämättään...:-) Vuoroin vieraissa, vai miten se nyt meni. :-)

      Poista
  13. Intian 18 astetta on ihan eri kun Suomen 18 astetta ;)

    Mietin ite tosta kuvaamisesta samoin. Mun mies on valokuvaaja joten paljon tuli intialaisiakin ikuistettua joten onhan heilläkin sitten vuorostaan lupa kuvata meitä. Vaikka monesti just 2 vuorokautta junassa istuneena, hikisenä ja likaisena sitä aika monta kertaa ihmetteli että MIKSI!? Mutta kai sitä jotain huvitusta sen näköisenä just tarjosi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, mikä siinä onkin, että joku haluaa aina ikuistaa kameralle just silloin, kun tuntee itse olevansa ihan hirveimmillään. ;-D

      Ja olen täysin samaa mieltä: Intian 18 astetta on todellakin eri asia kuin Suomen! Ei tulisi mieleenkään vetää Suomessa tuossa lämpötilassa villapaitaa päälle, mutta Intiassa tuntui, että toppatakkikin voisi olla poikaa. :-)

      Poista