Kaikissa tuoksuissa ei pitäisi pyöriskellä.


torstai 10. tammikuuta 2013

Ansaitsette kuolla

Ajattelin ensin, että en kirjoita Delhin joukkoraiskauksesta mitään, koska useimmat ovat varmasti saaneet lukea siitä ihan riittävästi jo muualta. En halunnut käsitellä asiaa senkään takia, koska ulkomaalaisena minun on vaikea käsitellä asiaa, jonka syyt ovat minulle niin vieraat ja niin syvällä, että ilmiötä selittääkseen täytyisi tehdä ensin kattava yhteiskunta-analyysi, johon minulla ei ole - ja tuskin monella intialaisellakaan on - rahkeita. Sitten ajattelin, että ehkä juuri sen takia minun olisikin hyvä kirjoittaa aiheesta: saisin samalla selitettyä asioita itsellenikin ja oppisin tuntemaan Intiaa taas hieman paremmin, aika ikävältä kannalta tosin.

Delhi-uutisoinnin yhteydessä minulle muuten muistui mieleen taas yksi asia, joka minua suomalaisissa tiedotusvälineissä suunnattomasti ärsyttää: niiden Eurooppa- ja Amerikka-keskeisyys. Näinkään suuresta maasta kuin Intiasta ei juurikaan suomalaisessa lehdistössä kirjoitella, paitsi silloin, kun massiivinen sähkökatkos jättää puolet maan väestöstä sähköttä, Hitleristä on tulossa hittituote intiassa, opettajien lintsaaminen kiusaa Intian kouluja tai kun Nokia on (muka) Intian jännittävin puhelinvalmistaja. Minua ärsyttää ja kummastuttaa se, että Suomessa julkaistavat Intia-uutiset ovat laadultaan aina sellaisia, että ne ruokkivat mielikuvaa Intian eksentrisyydestä: Intia on omituinen maa, joka on täynnä kaiken maailman hörhöjä. Ketä kiinnostaa tavallisuus ja se, miten "normaalia" elämää täällä kuitenkin pääasiallisesti eletään?

Samanlaisessa uutispimennossa ovat mielestäni monet muutkin Aasian maat ja erityisesti Afrikka ja Etelä-Amerikka. Harva uutinen kiinnostaa suomalaisia tiedotusvälineitä niin paljon, että niistä viitsittäisiin kirjoitella. Jos kyseisiltä alueilta uutisia tuleekin, ne koskevat tavallisesti nälänhätää, sotaa, huumekauppaa, salametsästystä, poikkeuksellisia sääolosuhteita tai muuta vastaavaa. Näiden harvojen ja kovin yksipuolisten uutisten perusteella ihmiset sitten muodostavat mielikuvansa koko maasta ja kuvittelevat esimerkiksi, että naiset eivät voi Intiassa liikkua kotoaan mihinkään, kun raiskaaja väijyy joka kulman takana.

Raiskaustapaus on saanut Intiassakin harvinaisen suuret mittasuhteet, ja marsseja ja tapahtumia naisten turvallisuuden puolesta on järjestetty ympäri Intiaa, täällä Hyderabadissakin. Tapauksesta syytetyille on vaadittu kuolemanrangaistusta, ja ajatus tuntuu äkkiseltään ajateltuna oikeudenmukaiselta. Totta kai semmoinen, joka on raiskannut naisen ja pahoinpidellyt tämän rautalangalla ja muilla välineillä niin huonoon kuntoon, että uhrin lähes koko ohutsuoli jouduttiin poistamaan ja että uhri myöhemmin menehtyi, ansaitsee kuolla. Vai ansaitseeko sittenkään? Kenellä on niin suuri oikeus, että hän saa päättää toisen ihmisen elämästä ja siitä hetkestä, jolloin toisen elämä päättyy? Missä kulkee se raja, että teosta tulee niin vakava, että tekijä ei enää sen jälkeen ansaitse elää?

Raiskaustapausta on käsitelty intialaisissa tiedotusvälineissä erittäin runsaasti, ja jokaisella tuntuu olevan asiasta oma mielipiteensä. Jotkut mielipiteistä ovat olleet suorastaan pöyristyttäviä, ja erityisesti hengellinen guru Asaram Babu sai monet raivostumaan väittämällä, että raiskattu tyttö oli aivan yhtä syyllinen tekoon kuin raiskaajatkin: "Hänen (raiskatun) olisi pitänyt kutsua syyllisiä veljikseen ja anella miehiä lopettamaan. Tämä olisi ehkä säästänyt tytön arvokkuuden ja elämän. Voiko yhdellä kädellä taputtaa? En usko."

Gurun kommentti paljastaa kuitenkin erittäin hyvin yhden Intian perimmäisistä ongelmista: raiskatusta tehdäänkin syyllinen, ja raiskattu pääsee kuin koira veräjästä. Vika oli naisen, koska hän pukeutui länsimaalaisesti tai koska hän liikkui yksin illalla ulkona. Olisi pysynyt kotonaan, niin ei olisi tullut raiskatuksi! AP:n kongressipuolueen komitean puheenjohtaja oli jo aiemmin ollut Asaram Babun kanssa samoilla linjoilla: "vaikka Intia saavuttikin itsenäisyyden keskiyöllä, se ei tarkoita sitä, että naisten pitäisi liikuskella ulkona pimeän tulon jälkeen." Mitäpä tähänkään voi enää lisätä.

Vaikka Intia ei olekaan maailman raiskaustilastojen kärjessä, täällä kuitenkin raiskataan nainen joka 20. minuutti. Tilastot eivät kerro kaikkea, sillä tapauksista vain murto-osa tulee julki: vain viisi prosenttia raiskatuista menee kertomaan tapahtuneesta poliisille ja lopulta vain 1-2 prosenttia tekee asiasta virallisen valituksen. Monet luopuvat virallisen valituksen tekemisestä kuultuaan tutkimus- ja oikeusprosessista, joka saattaa venyä täällä järjettömän pitkäksi. Uhrista tuntuu nöyryyttävältä ja kipeältä käydä samoja asioita uudelleen ja uudelleen, ja uhri saattaa lopulta luopua syytteistä. Raiskaukseen liittyy erityisesti maaseudulla myös häpeän stigma ja pelko kylän nimen lokaamisesta - kylä saa huonon maineen, jos tulee ilmi, että siellä on raiskattu joku. Siksi varsinkin maaseudulla kylänvanhimmat painostavat uhria suostumaan oikeudenkäynnittömään sovitteluratkaisuun, jonka perusteella uhri saa jonkinlaisen hyvityksen syytetyltä. Näin syytetty pääsee pälkähästä ilman julkista leimaamista, mutta uhri joutuu kantamaan traumaa mukanaan koko lopun ikäänsä.

Delhin joukkoraiskauksen ja sen synnyttämän raiskausvastaisen ilmapiirin kannustamana monet raiskauksen uhrit ovat rohkaistuneet menemään poliisin puheille, ja lehdet ovat päivästä toiseen täynnä toinen toistaan karmivampia tapauksia. Monet raiskauksista ovat kohdistuneet lapsiin (jopa viisivuotiaisiin), joissakin tapauksissa raiskaaja on ollut oma sukulainen (esimerkiksi oma veli ja isä), joskus raiskaaja on tekonsa päätteeksi tappanut uhrinsa mitä brutaalimmalla tavalla (ja piilotellut ruumiinosia esimerkiksi julkisiin käymälöihin), ja joskus uhri on tappanut itsensä (esimerkiksi poliisin viivyttelyn ja nöyryyttävien kysymysten takia). On hyvä, että asioista on nyt alettu puhua ja että uhrit ovat rohkaistuneet tuomaan teot ilmi, mutta toivottavasti asia ei käänny lopulta itseään vastaan: ihmiset kyllästyvät ainaisiin raiskauksiin ja tulevat lopulta immuuneiksi niille, tai joku keksii käyttää raiskaussyytettä näppäränä keinona mustamaalata poikaystävä, joka halusi kyllä seksiä mutta joka ei sitten halunnutkaan naimisiin.

Raiskausten lisääntyessä on mietitty paljon sitä, miten raiskaukset voitaisiin estää. Kuinka nainen voisi itse pitää huolen siitä, että hän ei tule raiskatuksi, ja miten hän voisi tuntea olonsa turvallisemmaksi? Koska raiskaaja valitsee uhrikseen naisen, joka tulee pitämään tapauksesta mahdollisimman vähän ääntä, siis toisin sanoen naisen, jonka ruumiinkieli viestii säyseydestä, naisten pitäisi opetella kulkemaan pää pystyssä, rohkean ja itsevarman näköisenä. Jos nainen huomaa miehen tuijottavan itseään, naisen pitäisi katsoa miestä rohkeasti takaisin silmiin. Minusta neuvo on todella outo, ainakin näin ulkomaalaisittain ajatellen, koska olen huomannut katsekontaktin pelkästään innostavan miehiä kuvittelemaan, että heille saattaisi olla enemmänkin tarjolla. Vältän itse siksi katsomasta vieraita miehiä lainkaan silmiin. Ehkä ulkomaalaisia naisia katsotaan jo lähtökohtaisestikin toisin silmin - heitä pidetään helppona saaliina ja vapaana riistana - joten heidän katsekontaktiaan pidetään pelkästään rohkaisevan merkkinä. Häveliäälle ja sovinnaiselle intialaisnaiselle, joka mieheltä huomiota saadessaan katsoo muualle ja korkeintaan hihittelee hermostuneesti, suora katsekontakti voi olla yllättävänkin voimakas karkotuskeino.

Pelottelukatseella ei kuitenkaan pitkälle pötkitä, ja naiset ovatkin nyt alkaneet harjoittaa itsepuolustustaitojaan. Olympialaisten naisten painin intialainen pronssimitalisti Mary Kom suorastaan kehottaa naisia tähän. Naisia on myös kehotettu kantamaan käsilaukussaan mukanaan erikoista asetta - chilijauhetta. Itsepuolustustaidoista ja chilijauheesta on varmasti ainakin se hyöty, että ne antavat naisille rohkeutta, mutta kuinka paljon niistä on apua todellisen hädän keskellä? Kuinka monelle kauhun lamaannuttamalle naiselle tulee mieleen kaivella käsilaukkuaan? Mitä yksi nainen voi tehdä kuuden miehen edessä - hallitsi hän minkälaiset itsepuolustustaidot tahansa? Miksi naisten pitäisi varustautua erilaisin turvallisuusvarustein ulos lähtiessään? Miksi naisten pitäisi liikkua koko ajan pelko mielessään? Miksi naiset eivät voi liikkua ulkona yhtä turvallisin mielin kuin miehetkin?

Fiksuimmat ovat tajunneetkin mennä pintaa syvemmälle ja miettiä sitä, miksi raiskauksia ylipäänsä tapahtuu ja miksi ne saavat Intiassa niin sadistisia piirteitä. Täällä kun raiskaustapaukset eivät ole sellaisia, että raiskataan nainen kaikessa hiljaisuudessa ja luikitaan sitten pakoon, vaan teolla melkein ylpeillään ja kuvia lähetellään kavereille kännyköiden välityksellä. Mikä tekee intialaisesta miehestä tällaisen? Miksi raiskaus, jota pidetään monessa muussa maassa häpeällisenä asiana, on täällä asia, jolla voi suorastaan ylpeillä?

Vaikka nainen on Intiassa monessa suhteessa tasavertainen miehen kanssa, tosiasia on kuitenkin se, että Intia on monin paikoin edelleenkin hyvin patriarkaalinen yhteiskunta, jossa ihannoidaan miehisyyttä ja vähätellään naiseutta. Naisten syrjintä alkaa jo kohdusta: vaikka sukupuolitestit ovat periaatteessa kiellettyjä, aina löytyy paikkoja, joissa niitä tehdään. Tyttölapsen saa abortoitua 6 000 - 30 000 rupialla, mikä on pieni raha verrattuna siihen, mitä tyttölapsi tulee elämänsä aikana kustantamaan, lähinnä myötäjäisten muodossa. "Pojat tuovat leivän pöytään. He eivät ainoastaan huolehdi vanhemmistaan, vaan he jatkavat myös suvun nimeä ja perintöä eteenpäin. Tytöt ovat taloudellinen rasite. Mistä ihmeestä me saisimme satoja tuhansia rupioita (myötäjäisiä varten)?", sanoo K. Lakshmi Raghavapurin kylästä, alueelta, jossa on Andhra Pradeshin alhaisin sukupuolijakauma, 528 tyttöä tuhatta poikaa kohti. Jos aborttia ei pystytä teetättämään, naiset saattavat nauttia esimerkiksi oleanteripuusta saatavaa nestettä, jonka tiedetään abortoivan sikiön. Jos tyttölapsi pääsee kuitenkin syntymään, vauva saatetaan heittää roskakoriin, jättää rautatieasemalle tai bussipysäkille tai hänet saatetaan jopa myydä.

Jos tyttölapsi saa elää, hän saattaa saada paljon vähemmän rakkautta ja huomiota osakseen kuin veljensä.

Esimerkki Woman's Era -nimisen naistenlehden kysymyspalstalta:

"Olen 28-vuotias, ja mieheni on 35. Olemme olleet naimisissa seitsemän vuotta ja meillä on kaksi lasta, viisivuotias tyttö ja kaksivuotias poika. Elämme mieheni vanhempien kanssa samassa taloudessa, ja minä käyn töissä.

Mieheni ja hänen vanhempansa olivat erittäin pettyneitä, kun meidän ensimmäinen lapsemme oli tyttö (mieheni on ainoa lapsi). He osoittivat pettymyksensä niin, että he eivät leikkineet tytön kanssa eivätkä ottaneet tätä edes syliin. Minä olin erittäin järkyttynyt heidän asenteestaan, sillä tulen itse perheestä, jossa tyttöjä ja poikia pidetään samanarvoisina. Kun poikamme syntyi, mieheni ja hänen vanhempansa olivat todella innoissaan ja pyörivät pojan ympärillä kuin kärpäset heti ensimmäisestä päivästä lähtien. 

Nyt kun tyttäremme on viiden vanha, hän on alkanut ymmärtää, että hänen isänsä ja isovanhempansa suhtautuvat eri tavoin häneen kuin hänen veljeensä. Tyttö arkailee mieheni ja tämän vanhempien seuraa, ja hän kärsii itseluottamuksen puutteesta. Minusta tuntuu todella pahalta, kun näen muun perheen pyörivän koko ajan pojan ympärillä ja kohtelevan tyttöä kuin ilmaa. Minä yritän hyvittää tytölle muiden käytöksen ja kertoa, että hän on minulle tärkeä, mutta en usko sen riittävän. 

Nyt muu perhe on päättänyt, että tyttäreni saa mennä paikalliseen kouluun, mutta pojalle etsitään alueen paras koulu. Minun tekisi mieleni kapinoida. Mitä minun pitäisi tehdä?"

Tällaiseen perheeseen syntynyt poika oppii hyvin pian sen, että on halveksuttavaa olla nainen. Nainen on heikko, tyhmä ja avuton, ja häntä saa sortaa mielin määrin - eikä kukaan edes loppujen lopuksi välitä. Pojat saavat kiusata ja ahdistella tyttöjä, mikä on yleisesti hyväksyttyä, koska sitä harrastavat muutkin. Onko loppujen lopuksi siis ihmekään, että pojista kasvaa miehiä, jotka eivät arvosta naista pätkääkään ja joiden mielestä naisen kuuluu totella miestä ja tehdä, kuten he sanovat?

Psykologit ja seksologit ovat puolestaan sitä mieltä, että raiskausten syynä on seksuaalisten halujen tukahduttaminen ja sukupuolten välisen kommunikoinnin rajoittaminen. Intia edelleenkin hyvin konservatiivinen ja hurskasteleva maa: seksistä ei puhuta, vaikka kaikki sitä (ainakin maan väkimäärästä päätellen) harrastavat. Nuoren miehen ja naisen yhdessäolo on aina jotenkin salamyhkäistä, ja koska tyttö ja poika eivät voi näyttäytyä kummankaan kotona yhdessä, heidän pitää käydä halimassa ja pusimassa puistojen hämärissä nurkissa. Poliisit kiertelevätkin iltahämärissä nuorten parien suosimilla paikoilla siinä toivossa, että he voisivat kartuttaa kahvikassaansa uhkailemalla nuoria esimerkiksi sillä, että he kertovat nuorten "epäsiveästä" käytöksestä näiden vanhemmille - mikä olisi tietysti hirveä häpeä erityisesti tytölle ja tämän perheelle, ja se voisi myös heikentää tytön avioliittomarkkinoita. Poliisit saattavat myös nöyryyttää nuoria esimerkiksi käskemällä heidän tehdä vatsalihasliikkeitä tai jollakin muulla tavalla.

Psykologi ja professori Zia Husam sanoo, että raiskaukset ovat lisääntyneet siksi, että Intian sosiaaliset normit eivät hyväksy seksuaalisuuden osoittamista. "Miesten ja naisten välillä vallitsee terve suhde vain silloin, jos he saavat olla tekemissä keskenään vapaasti. On aika omaksua vapaampi suhtautuminen seksiin. Meidän on opittava ymmärtämään, että seksi on normaali osa elämän kiertokulkua."  Jotain perää tässäkin selityksessä saattaa olla, vaikka en ihan allekirjoitakaan sitä, että vapaampi kanssakäyminen poistaisi ongelman. Raiskaajat saavat ilonsa väkivallasta, alistamisesta ja nöyryyttämisestä, eikä tällainen ihminen kykene normaaliin parisuhteeseen - olivat yhteiskunnan normit millaiset tahansa.

En tiedä, tuleeko Intia koskaan muuttumaan naisille turvallisemmaksi paikaksi, ja onko se edes mahdollista. Muutoksen edellytyksenä kun näyttäisi olevan länsimaistuminen, joka on täällä monelle kirosana, koska länsimaiset vaikutteet tappavat intialaisen kulttuurin ja muuttavat maan kalpeaksi varjoksi entisestään.

(Haluan vielä muistuttaa, että vaikka olen kirjoittanut tämän yleistävässä muodossa, kaikki intialaiset miehet eivät suinkaan ole potentiaalisia raiskaajia, ja tyttölapsi on monille aivan yhtä toivottu kuin poikakin. Inhoan asioiden yleistämistä, mutta joskus on selvyyden vuoksi pakko yleistää. En voi muistuttaa joka lauseessa siitä, että kaikkialla Intiassa ei tosiaankaan näin ole.)

49 kommenttia:

  1. Olipas kepeä aihe tähän illan lopuksi:). Piti lähteä hetkeksi muualle ja tulla sitten takaisin....

    Minä ärsyynnyn myös yleistämisestä ja samalla mietin, että mikä on oikea suhde mihinkin asiaan. Turkissahan meillä on tämä kysymys Islam ja nainen, sekä kunniamurhat. Ei haluaisi yleistää, että naisen osa Turkissa on ankea, mutta ei myöskään sanoa, että Turkissa naisen osa on helppo ja Islam ei alista naista.Totuus löytyy jostakin sieltä puoli väliltä? Jokainen kunniamurha, raiskaus, hyväksikäyttö, väkivalta jne. on liikaa. On väärin vaieta yhdestäkään tällaisesta tapauksesta. Ja toisaalta....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan saman asian kanssa olen painiskellut. En haluaisi sanoa, että naisen asema on Intiassa huono, enkä toisaalta, että se on hyväkään. Kun täällä on sekä todella sorrettuja naisia ja sitten toisaalta taas hyvässä asemassa olevia todella itsenäisiä ja vahvoja naisia – ja paljon naisia siltä väliltä. Varsinkin ulkomaalaisena on hirveän vaikea puhua arkaluontoisista aiheista, koska ei haluaisi sortua kauhisteluun, kuinka huonosti asiat ovat, eikä toisaalta ongelmien vähättelyynkään. Keskitie olisi paras, mutta sen löytäminen on kyllä hirveän vaikeaa ainakin minulle.

      Poista
  2. Aivan mahtava kirjoitus. Herätti niin monta ajatusta, että oli luettava kahteen kertaan, kun unohdin osan jo kun pääsin loppuun. :D

    Ensinnäkin ihan totta, että uutisointi on vinoutunutta. Euroopassa naureskellaan vinoutunutta amerikkalaisuutisointia, mutta eipä täällä tosiaan juuri sen enempää kerrota. Ranskassa näkyy ehkä hieman enemmän uutisointia entisistä siirtomaista, mutta toisaalta ei juuri mitään suuria linjoja enempää vaikka Pohjois-Euroopasta. Ja mitä kauemmas mennään, sen mieluummin tosiaan pelataan karikatyyreillä. Niitä ihmiset osaavat odottaa, ja toisaalta, ihmisiähän ne toimittajatkin ovat, uutispäälliköitä myöten. Heidän työhönsä vaikuttavat heidän omat asenteensa ja ennakkoluulonsa. Ja sitten vielä tietysti kuriositeetti tekee uutisen jo uutiskriteereidenkin mukaan.

    Tuohon naisten asemaan Intiassa muistan kiinnittäneeni varsinaisesti huomiota Pink Chaddi -kampanjan myötä. Siitä uutisoitiin tuolloin Euroopassakin. Vitsinä oli lähettää pinkkejä alushousuja konservatiivihinduille. Kampanja oli väkivallaton (ja humoristinenkin) vastaisku väkivaltaakin käyttäneille konservatiiveille. Kiinnostuin jutusta ja liityinpä mielenkiinnosta ja kannatuksen vuoksi kampanjan Facebook-ryhmään - joka vastustajat sittemmin hakkeroivat ja täyttivät törkeyksillä. :(

    Jotenkin naiivisti olin kuvitellut, että hindumaana Intiassa naisten asiat olisivat ihan hyvällä tolalla, toisin kuin naapuri Pakistan, joka tunnetaan "happohyökkäyksistään".

    Yhtä asiaa en oikein vieläkään ymmärrä: Miten Kamasutran maan ongelmana voi olla ylihäveliäisyys? Vai onko se vaan siinä, että maa on niin mahdottoman suuri, että siellä on siksi vain niin monenlaista ajatustapaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, tässä taisi tosiaan olla asiaa reilummanpuoleisesti. :-D Enemmänkin olisi vielä ollut, mutta ajattelin, että täytyyhän tälle joskus loppu laittaa. :-)

      Kuriositeetti tosiaan tekee uutisen, sen olen huomannut. Uutisen pitää olla tarpeeksi kiinnostava, jotta ihmiset haluaisivat lukea sen ja jotta se erottuisi muista. Minua oikein ärsyttää se, miten ihan mitättömistä asioista saadaan revittyä hurjat otsikot, jotta ihmiset saataisiin ostamaan ja lukemaan – ja ihmisethän ostavat ja lukevat (minäkin! :-D). Tavallisuus tuskin kiinnostaa ketään.

      En ole aiemmin kuullutkaan tuommoisesta kampanjasta. Oli varmaan tosi hauska kampanja - ainakin niiden konservatiivihindujen mielestä. :-D

      Pakistaniin verrattuna naisen asema on Intiassa varmasti huomattavasti parempi (mutta tämä on vain oma mutu-arvioni). Täällä Hyderabadissa on suuri muslimivähemmistö, ja jo pukeutumisessa huomaa eron hindu- ja musliminaisten välillä, kun muslimit kulkevat kaiken peittävissä burqissaan ja hindut sareissa, joissa vilkkuu keskivartaloakin. Kyllä Intiassakin muuten esiintyy noita happohyökkäyksiä, mutta niitäkin yleisempiä ovat ns. teenkeittomurhat eli keittiössä sattuneet ”onnettomuudet”, joissa nainen saattaa jopa kuolla saamiinsa palovammoihin. Näiden takana ovat yleensä myötäjäisriidat, kun naisen perheeltä pitäisi saada lisää rahaa. (Sitten taas muistutan, että nämäkin ovat harvinaisia tapauksia eivätkä mitään jokapäiväisiä juttuja. Että mun palovammat ovat syntyneet kyllä ihan muista syistä. :-D)

      En tiedä, mahdetaanko täällä noudattaa Kama Sutran oppeja miten paljon (epäilen että ei), mutta joka tapauksessa Kama Sutra kuuluu makuuhuoneen seinien sisäpuolelle. Se ei siis ole mitenkään vapaamielisen seksuaalikulttuurin synonyymi, ainakaan nykypäivänä. En tiedä, onko intialainen julkinen seksuaalikäyttäytyminen ollut aina näin häveliästä, ja jos ei, niin missä vaiheessa siitä tuli sellaista. Mielenkiintoinen pohdinnan aihe. :-) Kama Sutraan pätee minusta muutenkin sama ajatus kuin muihinkin vanhoihin intialaisiin teksteihin: niillä ei ole juurikaan tekemistä nykypäivän Intian kanssa. Vaikutteet imetään nykypäivänä ihan muualta kuin antiikinaikaisista teksteistä, mm. elokuvista ja länsimaista.

      Poista
    2. Ensinnäkin jessus miten paljon kirjoitusvirheitä ja epäloogisia lauseita mun vuodatukseeni oli pujahtanut! :O Yritin olla nopea ennen päivälliselle lähtöä, mutta noin siinä kävi. ;)

      Tosiaan, omat tietoni intialaisesta arjesta ovat erittäin vajavaiset ja vinoutuneen tiedotuksen varassa. ;) Vaikka tuttavapiiriin kuuluu muutamia intialaisia, he ovat joka tapauksessa kuitenkin enemmän tai vähemmän eurooppalaistuneita. Upeaa siis päästä kurkistamaan sinne suomalais-paikallisin silmin blogisi kautta!

      Tuosta Pink Chaddi -kampanjasta on näköjään Wikipediassa: http://en.wikipedia.org/wiki/Pink_Chaddi_Campaign
      ja täällä on aiheeseen liittyviä haastatteluja:
      http://www.movements.org/case-study/entry/the-pink-chaddi-campaign/

      Joku voisi sanoa, ettei ole minun asiani länsimaisena naisena tukea eri kulttuuripiiriin kuuluvia kampanjoita (jos FB-ryhmään liittyminen nyt varsinaista tukea edes on. No henkistä ehkä...), mutta kampanja oli kuitenkin sikäläisten naisten alullepanema ja väkivaltaa vastaan.

      Mielenkiintoista silti, miksi juuri tästä Pink Chaddi -kampanjasta uutisoitiin niin laajasti täällä Euroopassakin. Kai siellä on kampanjoita ollut muitakin? Ehkä vaaleanpunaisissa alushousuissa oli jotain mediaseksikästä? :) No, minua ainakin viehätti kampanjan hyväntuulisuus.

      Poista
    3. Höh, minä en kyllä semmoisia huomannut!

      Käväisen katsomassa nuo antamasi linkit myöhemmin; nyt pitää taas mennä. ;-) Luulen, että niissä vaaleanpunaisissa pikkareissa oli tosiaan jotain mediaseksikästä. ;-D

      Poista
    4. Kävin nyt lukemassa nuo artikkelit, ja olen aika tyrmistynyt noista hyökkäyksistä pariskuntia kohtaan! Täytyy sanoa, että kyllä on ihmisillä vähän ongelmia, kun on aikaa kyttäillä rakastavaisia baarien ulkopuolella. :-D

      Poista
  3. Täällä uutisoidaan mielestäni aika hyvin Intiasta;ehkä koska täältä matkustetaan sinne niin paljon.Tuokin traaginen tapaus sai paljon palstatilaa.Täällä naiset ovat mielestäni tasa-arvoisia,ovathan molemmat sukupuolet armeijassakin.Tosin näin ei ole kaikissa väestöryhmissä...Täällä jopa entinen presidentti istuu vankinlassa raiskauksen vuoksi,joten monet varmaan tuskin enään uskaltavat koskea naisiin esim, työpaikalla kuten ennen ,se voidaan laskea seksuaalisen häirinnän piikkiin.Tuo,että kun sosiaaliset normit eivät hyväksy seksuaalista kanssakäymistä nostaa raiskausten määrää on jonkinverran totta mielestäni. Näkeehän sen että yhteiskunnissa missä on kaikenlaisia rajoitteita siinä mielessä on usein kieroutuneita seksuaalirikollisia. Hyvin kirjoitettu juttu Hippu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on paljon vaikutusvaltaisia naisia lähes joka alalla, joten siinä mielessä ei tosiaan voi sanoa, että intialaisten naisten asema olisi jotenkin yleisesti ottaen huono.

      Varmaan monesti sellaisissa maissa, joissa seksuaalinen kanssakäyminen on rajoitettua, seksuaalirikoksiinkin liittyy salailua, kun seksi on sellaisessa yhteiskunnassa muutenkin tabu. Eli tilastot eivät kerro mitään...

      Kiitos. :-)

      Poista
  4. Minusta uutisointi on yleisesti ihan uskomattoman ärsyttävää... :( En ole katsonut uutisia enää moneen vuoteen, koska niistä tulee aina vaan paha mieli. Uutiskynnyksen ylittää vain kaikki pahat uutiset ja jos niitä ei ole, niin sitten jostakin asiasta tehdään paha. Murh. Sanoinkin Paulille jokin aika sitten että hallituksen pitäisi joskus määrätä niin että yhden kuukauden ajan näytettäisiin ainoastaan positiivisia uutisia. Ihmisillä olisi varmasti paljon parempi olla!

    Minusta tuntuu monesti nykyään siltä että Suomestakin on tullut ihan kamala maa... kun luen vain iltalehden sivuja. Jatkuvasti on murhaa, pahoinpitelyjä jne jne jne. Joskus tulee mietittyä että miten Suomi voi olla muuttunut niin paljon. Mutta jos siellä asuisin taas, niin tuskin elämä olisi yhtään sen erilaisempaa kuin se oli 8 vuotta sitten. Nämä uutiset vain antavat sen mielikuvan että on vaan kauheaa.

    Mutta tällainen herkkämielinen otus kuin minä, jota maailma muutenkin pelottaa, niin nämä kaikki uutiset tekee maailmasta vieläkin pelottavamman minulle. höh. Ei tykkää uutisista. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin tämä maailma on mennyt tosiaan ihan ihmeelliseksi. Minäkään en katso uutisia telkkarista oikeastaan koskaan, vaikka sanomalehtiä kyllä luen, ja iloiset uutiset ovat kyllä aika harvassa.

      Minusta tuntuu, että pelkästään huonojen uutisten näyttäminen luo sellaisen noidankehän, että ihmiset alkavat tietämättään uskoa, että asiat ovat kaikkialla huonosti, ja sitten he alkavat käyttäytyä sen mukaisesti – ja sitten tulee taas lisää niitä huonoja uutisia, kun joku tekee jotain kamalaa. Positiivinen ajattelu tai edes sen yrittäminen tuntuu nykypäivänä jotenkin hirveän naiivilta ja lapselliselta, ja valittaminen ja kielteinen ajattelu on paljon yleisesti hyväksytympää.

      Minä taas luulen, että elämä voisi olla Suomessa hyvinkin erilaista kuin kahdeksan vuotta sitten. Itse en huomaa Suomen muuttuneen juuri lainkaan, kun en ole ollut sieltä yhtämittaisesti kovin kauan pois, mutta mitä olen lukenut muiden sellaisten blogeja, jotka ovat olleet pitkään Suomesta pois, niin kyllä he ovat huomanneet Suomen muuttuneen ihan selvästi – ja nimenomaan huonompaan suuntaan.

      Jonkun tv-kanavan pitäisi kehittää ohjelma nimeltä "Hyvät uutiset", jossa näytettäisiin pelkästään hyviä uutisia. :-)

      Poista
  5. Todella punnittu ja ajatuksia herättävä kirjoitus.

    Minä en silti toivoisi ratkaisuksi länsimaalaista kaikki käy -meininkiä, eipä se ole suojellut amerikkalaisiakaan. Eräs intialainen, pitkään USA:ssa asunut ja sittemmin Intiaan paluumuuttanut ystäväni penkoi tämän Delhin jupakan inspiroimana selville, mitä tilastot kertovat maitten eroista ja kävikin ilmi että eri lähteitten mukaan USA:ssa tapahtuu joko yhtä paljon tai enemmän seksirikoksia kuin Intiassa. Ihan intialaisten perinteitten syvällisempi seuraaminenkin toimisi parempana asennekasvatuksena. Luin slummien asukkaiden kertoneen, että Kalkutassa vielä joitakin vuosikymmeniä sitten nainen saattoi kuulemma aivan turvallisesti kulkea kaupungin kaduilla yöllä - yleinen ilmapiiri oli hengellisempi, sellainen, että hänen annettiin olla, jos ei muusta syystä niin Herran pelosta. Tai ehkä pikemminkin Äitijumalatar Kaliman koston pelosta.

    Jos nuo kääntämäsi lehtiartikkelin mukaisesti tyttölapsia sorsivat ja hirvittävintä mahdollista asennetta eteenpäin siirtävät tapahinduperheet oikeasti lukisivat kirjat joihin he väittävät uskovansa ja kuuntelisivat gurujaan (eikä tuollaisia Asaramin kaltaisia feikkiguruja), he pyrkisivät näkemään jumalattaren joka naisessa ja kohtelemaan naisia sen mukaisella kunnioituksella. He huomaisivat naisten olevan Krishnan lempipalvojia. He huomaisivat että Bhagavad Gitassa ilmoitetaan, että äly, kaunopuheisuus, hyvä muisti ja joukko muita kivoja asioita ovat _naisellisia_ ominaisuuksia ihmisissä. He kuulisivat että koska naisten elämä on tällä planeetalla (mm. kiitos heidän itsensä) vaikeampaa kuin miesten, karman pyörä ei kohtele naisia ihan niin jyrkästi kuin miehiä. Ja jos he viitsisivät lukea historiaa, he huomaisivat että naisten asema on Intian historiassa kauan sitten ollut mainio, naiset toimivat mm. guruina ja yhteiskunnallisena ongelmana oli etteivät koulutetut naiset tahtoneet naimisiin (ehkäisyvälineitten puutteessa) vaan opiskella ja opettaa.

    En yritä vähätellä ongelmaa, olen järkyttynyt sen äärellä itsekin, esim. erään ystäväni siskon annettiin opiskella vain sanskriittia, kun pikkuveljet saivat opiskella melkeinpä mitä vaan ja elää vapaasti, ja kun tyttö oli valmistunut, hänet suorastaan lukittiin kotiin odottamaan avioliittoa, tai ehkä asuinympäristön yleisen turvattomuuden takia hän itsekin halusi lukkiutua kotiin. Ystävänikin oli järkyttynyt mutta pesueen nuorimmaisena koki omat vaikutusmahdollisuutensa sukuaan vastaan olemattomiksi. Sittemmin sisko järjestettiin naimisiin, ja sekin meni pieleen. Hän muutti takaisin lapsuudenkotiinsa. Nainen kokee, että parempi hänen on lukkiutua sinne, kuin elää onnettomassa avioliitossa. Siellä on nyt mielekästä tekemistäkin vanhimman veljen jälkikasvun muodossa.

    Eräs korkeasti koulutetuista intialaisista naisystävistäni kertoi kasvaneensa isoveljiensä valvovan silmän alla. Hän reagoi täysirtiotolla, länsimaalaistumalla täysin, mikä hänelle tarkoittaa vaihtuvia miesystäviä, jatkuvaa matkustelua ja elämystykitystä sekä baila-baila -viikonloppuja, ja minulle tulee hänestä mieleenä lähinnä kapinoiva, pahoinvoiva teini. Hän onkin sisimmässään onneton ja myöntää kaipaavansa jotain pysyvyyttä, mutta ei tiedä mistä sitä hakisi, koska yhdistää rajoitukset ja kaikenlaisen itsekurin lapsuutensa tekopyhään uskonnollisuuteen. Asiaa ei auta se että hinduryhmä jonka toimintaan hän nuorena osallistui osoittautui sellaiseksi, joka kohtelee paremmin niitä joilla on rahaa kuin niitä joilla ei ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mielenkiintoisista esimerkeistäsi. Ongelmat konkretisoituvat todellisten ihmisten kautta, ja on kamalaa seurata sivusta toisten taistelua, kun vastassa on muuri eli traditiot, joita vastaan ei ole taistelemista.

      Sitä vain mietin noissa seksirikostilastoissa esim. USA:n ja Intian kohdalla, että varmaan harva jättää ilmoittamatta raiskauksesta USA:ssa poliisille, kun taas täällä taitaa enemmistö uhreista jättää ilmoituksen tekemättä. En uskalla edes ajatella, kuinka paljon täällä tapahtuu raiskauksia, joita ei koskaan tilastoida millään tavalla.

      Minusta ihmiset (eivät tietenkään kaikki) ovat nykyaikana niin vieraantuneita kaikesta siitä, mikä oli ennen pyhää ja mitä ennen pidettiin arvossa. Kummastelen suuresti sitäkin, miten monella temppelissä käynti on vain eräänlaista kaupantekoa jumalan kanssa. (Tämä nyt ei liity aiheeseen, mutta tuli vain tässä mieleeni.) Esimerkiksi anoppi teki taannoin ison satsin sellaisia kookospalloja, joita hän sitten kävi viemässä lähitemppeliin ja jakamassa temppelin edessä päivystäville kerjäläisille. Tämän kaiken hän teki vain sen takia, että hän halusi tyttärensä saavan yhden työpaikan, ja mitä enemmän jumalalle ja muille tarvitseville antaa, sitä todennäköisemmin jumalakin ehkä vastaa pyyntöön. Minusta tällainen ”lahjonta” uskonnollisessa kontekstissa on jokseenkin käsittämätöntä ja epähyväksyttävää, mutta niin se vain täällä menee, eikä kukaan mitenkään yritä edes salailla sitä. Joku (fiksu?) on sanonutkin, että miten täältä ikinä päästäisiin eroon korruptiosta, kun uskontokin perustuu lahjontaan.

      Poista
    2. Devat - pikkujumalat - käyvät ihmisten kanssa kauppaa. Jumala Isolla Jiillä ei käy, Hän huolii vain rakkautta. Hindut tietävät tämän kyllä ja suurin osa valitsee ne pikkujumalat, koska on helpompaa yrittää lahjoa joku kuin pyrkiä tosissaan elämään ihmisiksi niin kuin Jumala toivoo meidän elävän.

      En tiedä perustuivatko ystäväni löytämät tiedot vain tilastoituihin rikoksiin vaiko myös arvioihin, jotka perustuvat haastatteluihin tai raiskattujen auttajien arvioihin. Luulen kyllä, että mikä tahansa nykyaikainen tutkimus pyrkisi ottamaan tilastoimattomat tapaukset huomioon.

      Poista
    3. Ehkä tämä on sitä samaa, mitä anoppikin on yrittänyt minulle selvittää: että oli kuinka monta jumalaa tahansa, niin kaikki on lopulta yksi ja sama eli siis kaikki ovat lopulta yhden ja saman jumalan ilmentymiä. Ihmettelen vain, miksi jumala (siis: Jumala) tarvitsee niin monta ilmentymismuotoa – vai onko se niin, että me ihmiset tarvitsemme...

      Poista
    4. Vastaan tähän väliin kommentoidakseni tuota USA:n raiskaustilastoa: kyllä täälläkin enemmistö jättää ilmoittamatta raiskauksesta (kuten Suomessakin... :/ ). Täällä iso ongelma on ns. "rape culture", jossa raiskauksista väännetään kepeää vitsiä. Ei siis brassailla, että hahaa, minäpä olen raiskaaja, mutta lukemani perusteella etenkin nuorten miesten keskuudessa on yleistä heittää hauskaa läppää raiskauksista, jolloin raiskauksien tuomittavuus ihmisten mielissä vähenee ja ei ehkä pidetä niin pahana, jos vähän mennään panemaan itsensä liian känniin juonutta tuttua opiskelijatyttöä college dormissa... ja moni niistä tytöistä ei seuraavana päivänä kehtaa ilmoittaa poliisille, että tuli raiskatuksi, koska samalla pitäisi myöntää alkoholinkäyttö (ja jos on alle 21 niin ei varmasti halua tätä poliisille myöntää), ja lisäksi pitäisi aiheuttaa "draamaa" kaveripiirissä. Myös uhrien syyllistäminen on yleistä, ja niistä sitten on lähtöisin Slut Walk -konsepti, jossa kapinoidaan sitä vastaan, että naiset olisivat itse käyttäytymisellään tai pukeutumisellaan syyllisiä raiskauksiin.

      Kirjoituksesi oli muuten todella mielenkiintoinen ja erityisesti tykkäsin noista pohdiskelevista kysymyksistäsi, joihin ei tosiaan taida olla helppoja vastauksia. Kaikkein järkyimmältä kuului tuo naisia väheksyvä kulttuurin osa. Toivottavasti sekin on muuttumaan päin, vaikka muutos varmaan on aika hidasta...

      Uutisoinnista sen verran, että luin juuri positiivisen poikkeusen lentokoneessa, kun olin napannut mukaan viimeisimmän kuukausiliitteen: http://www.hs.fi/kuukausiliite/Kuvakooste+slummien+surffareista+Kovalamin+kyl%C3%A4ss%C3%A4+Etel%C3%A4-Intiassa/a1305633174398 Jutun yhteydessä oli sivun kokoinen Intian kartta, jossa oli käyty läpi 16 eri osavaltiota, kerrottu vähän keitä siellä asuu ja millaista kulttuuri on - siis annettu kuva siitä, että Intia tosiaan on monipuolinen valtio.

      Poista
    5. Sairasta tuokin, että raiskauksista lasketaan leikkiä. Noista humalaisista opiskelijatytöistä tuli mieleen sekin (eikä tarkoitus ole missään nimessä puolustella raiskaajia!), että joskus raiskaamisen raja voi olla hiuksenhieno, jos tyttö on vaikka aluksi ihan messissä, ja sitten alkaakin sammahtaa kesken kaiken...

      Luulen, että naisen asema ei koko Intiassa koskaan nouse sille tasolle kuin se länsimaissa on, koska täällä on niin paljon sellaisia alueita, lähinnä maaseudulla, jotka noudattavat samoja ikivanhoja perinteitä ja joita modernisoituminen ei ole koskettanut millään tavalla. Jotenkin on vaikea uskoa, että muutosta tulisi tapahtumaan jatkossakaan. Kaupungeissa ja keski-ja yläluokkaisten intialaisten keskuudessa naisten asema on jo nyt aika hyvä, vaikka ei tätäkään tietysti voi näin yleistää, koska naisten arvostus vaihtelee ihan perheittäinkin.

      Kiitos Kuukausiliite-linkistä! Luin suurella mielenkiinnolla siksikin, että olen itse käynyt Kovalamissa ja ollut katselemassa noita kalastajia, ja he kertoivat samaa, että kalaa tulee nykyään paljon entistä vähemmän. Verkkojen vetäminen on hirveän työn takana, ja tuloksena saattaa olla vain läjä pieniä sinttejä. Intia on todellakin monipuolinen valtio, ja on tosi kiva, että sitä puolta on tuotu tuolla tavalla esiin.

      Poista
  6. Minä olen Lauran linjoilla uutisten suhteen. Suurimmat linjat sitä saa jotenkin tietoonsa vaikkei kaikkia kamaluuksia katsele päivittäin. Uutisia tehdään nykyään niin kiireessä, että luotettavuus ja objektiivisuus on aika kyseenalaista. Mieluummin luen aiheista vaikka kirjoja tai asiantuntijoiden julkaisemia artikkeleita, jos enemmän kiinnostaa.

    Tuo joukkoraiskaus kuulostaa todella kamalalta. Minusta kyseessä ei tuollaisessa tapauksessa ole enää pelkkä raiskaus, vaan kidutus ja murha, eli muitakin kuin seksuaalisuuteen liittyviä syitä on varmasti taustalla.

    Tuo naisten syyllistäminen raiskaustapauksissa kyllä näyttäisi olevan valitettavan yleismaailmallista. Eikö Suomessakin joku poliisi viime vuonna sanonut, että pitäisi katsoa miten pukeutuu, jotta minimoisi raiskauksen mahdollisuuden? Ja samanlaisia lausuntoja annettiin hiljattain täälläkin.

    Intiassa ainakin oman kokemuksen perusteella sukupuolten väliset kontaktit ovat tosiaan aika rajoitettuja. Eihän kovin usein/koskaan näe seurustelevaa pariskuntaa esimerkiksi pitämässä toisia kädestä kiinni, kun taas naiset ja miehet halailevat ja roikkuvat toistensa käsipuolessa avoimesti. Muistaakseni siellä ollessa joku nuori pari sai siitä sakotkin Karnatakassa, kun olivat niin epäsiveellisiä. Ja tietenkin se miessukupuolen suosiminen vauvasta saakka vaikuttaa asenteisiin naisia kohtaan, eli ovat arvottomampia, taakkoja. Luin jonkin aikaa sitten tutkimuksesta, jonka mukaan intialaiset naiset ovat kaikista Aasian maista aliravituimpia! Ehkä se epätasainen sukupuolijakaumakin vaikuttaa tällaisiin kieroutuneisiin tyyppeihin, jotka pelkäävät jäävänsä ilman vaimoa?

    Vaikeita kysymyksiä. Tuli vain tajunnanvirtaa tänne kommenttiin :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tajunnanvirta on aina tervetullutta. :-)

      Luin juuri äsken, että raiskaajat olivat etukäteen päättäneet etsiä käsiinsä jonkun naisen ja raiskata ja surmata hänet. Se bussikuskikin oli kompuksessa mukana. Homma ei siis ollut mikään sattumanvarainen juttu, mikä tekee tapauksesta entistäkin hirvittävämmän, jos mahdollista.

      Ehkä se on jollakin tasolla tosiaan yleismaailmallista, että uhria helposti syyllistetään, ja jos nainen on ollut liikkeellä vaikka minimekossa, niin sehän on silloin automaattisesti itse oikein kerjännyt sitä. Vähenisivätköhän raiskaukset sillä, jos naiset vetäisivät päälleen kaiken peittävät kaavut ennen ulosmenoa? En tiedä, mutta olisi mielenkiintoista tietää.

      Tyttöjen syrjiminen näkyy muuten tosiaan niinkin, että tytöt saavat huonompaa/vähemmän ruokaa kuin pojat. Minua järisyttää sekin tapa, että joissakin perheissä naiset syövät miesten jälkeen, eli naiset syövät sen, mitä miehiltä on jäänyt jäljelle. Jos miehet söivät vaikkapa kaiken kanan, niin sitä ei naisille sitten ole. :-(

      Poista
    2. MInä ihmettelinkin, että miksi se kuski ei tehnyt mitään! Yhä kammottavammaksi käy tämä juttu, mutta hienoa, että asiasta puhutaan kunnolla Intiassakin ja protestoidaan näkyvästi. Ehkä muutosta on ilmassa asenteiden suhteen.

      PS. Luin jotain amerikkalaisia ja brittitutkimuksia, joiden mukaan vaatteilla ei olisi tekemistä raiskausten kanssa. Tämäkin saattaa toki olla kulttuuririippuvainen juttu.

      Poista
    3. Minä ihmettelin ihan samaa, että miksi kuski ei tehnyt mitään! Täytyihän hänen nähdä peileistä (kai niitä intialaisissa busseissakin on?), mitä taaempana tapahtuu.

      Pelkään vain sitä, että tässä asiassa käy niin kuin monen muunkin asian suhteen – aikansa jaksetaan remuta, ja sitten asia unohtuu.

      Poista
  7. Se kohua herättänyt poliisi Suomessa sanoi muistaakseni itse asiassa kutakuinkin että "ihan oikeasti, naiset, minä en osaa auttaa teitä kun tulette kauheassa darrassa tekemään rikosilmoitusta edellisenä yönä tapahtuneesta raiskauksesta muistamatta edes miltä raiskaaja tai raiskaajat näyttivät".

    Hänen sanomansa ei ainakaan minun mielestäni ollut että "syyttäkää naiset itseänne jos tulette raiskatuiksi" vaan maalaisjärki: moni raiskaus olisi ennaltaehkäistävissä jos naiset joisivat vähemmän alkoholia ainakin milloin eivät tunne miehiä ympärillään. Mutta tietenkin tämä paljon nähnyt ja kokenut poliisi heti leimattiin naisten syyllistäjäksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Poliisin sanomisiin en osaa kommentoida, kun en muista tarkkaan mitä sanottiin. Tottahan olisi, että jos naiset pysyisivät aina vain neljän seinän sisällä iltakuuden jälkeen, raiskausten määrä laskisi.

      En mitenkään kannata yletöntä alkoholinkäyttöä, mutta esimerkiksi kaupungilla liikkuessa on aika mahdotonta tuntea kaikkia ympärilläolijoita, tai vaikka kotipysäkiltä ovelle kävellessä, ja taksikuskejakaan ei tunne.

      Minusta raiskaus on aina rikos, olipa uhri humalassa tai ei. Lakikin taitaa olla samaa mieltä. Ja kyllähän muitakin rikoksia tutkitaan vaikka uhri ei olisi nähnyt rikollista, miksei raiskauksiakin? Entä jos raiskaus tapahtuu takaapäin? Entä jos raiskaaja peittää kasvonsa? Kyllä poliisin on osattava auttaa. Varsinkin nyt turvakameroiden aikaan todistusaineistoakin on helpommin saatavilla.

      Poista
    2. Eikä se kotona pysytteleminenkään raiskauksia poistaisi, suuri (ellei valta-)osa naisista joutuu nimenomaan läheistensä raiskaamiksi.

      Minusta tuo uhrien vaatetukseen ja humalatilaan vetoaminen on vaarallinen tie. Mitkä kaikki muut rikokset ovat uhrin syytä, jos uhri on humalassa? Ja sitä paitsi, juomiin on helppo sujauttaa huumeita. Kenen syy se sitten on, että tuollaisesta raiskaushuumetokkurassa oleva nainen raiskataan? Ja miten tuollaisen tokkuran erottaa edes se "paljon nähnyt ja kokenut" poliisi tavallisesta humalasta tai siitä darrasta?

      Poista
    3. Olen kyllä samoilla linjoilla, että vaikka nainen olisi kuinka humalassa, niin ei se silti oikeuta minkäänlaiseen hyväksikäyttöön. Minusta se vähän sama, kuin jos parkkipaikalla näkisi auton, jossa on ovi auki ja avaimet kojelaudassa, ja auton voisi ottaa siitä vain mukaansa sillä perusteella, että "auto oli jätetty siihen tyrkylle". Eihän se mikään varkaus olisi, vaan omistajan vika: mitäs oli jättänyt auton tarjolle.

      Yletöntä alkoholinkäyttöä en kannata minäkään, ihan jo senkin takia, että se altistaa monille muillekin vaaroille. Ja kyllä poliisitkin osaavat käyttäytyä omituisesti – minä katkerana muistelen vieläkin yhtä talvea, kun ajoin autolla satasen nopeudessa tieltä ulos, ja hinausauto kävi sitten vetämässä auton sieltä penkasta ylös. Hinausauton kuljettaja vihjasi, että kannattaisi käydä poliisilla puhalluttamassa vakuutusyhtiötä varten, ja minä tietysti painoin (toisella autolla!) tukka putkella lähimmälle kyttikselle puhaltamaan. Puhalsin pilliin ja sitten kyselin poliisilta, että saisiko tästä nyt jotain dokumenttia, että olen puhaltanut nollat. Poliisi vastasi, että ei hän sellaista voi antaa, kun hän ei tiedä, mikä tilanne on kaksi tuntia sitten ollut. Tämäkään ei nyt liittynyt asiaan ainakaan kovin paljon, mutta tulipahan vain mieleeni, kun vieläkin kummeksuttaa.

      Eikä todellakaan tarvitse poistua edes kotoaan tullakseen raiskatuksi! Täällä on ollut tuostakin aiheesta paljon puhetta viime aikoina, ja se on yksi erittäin vaietuista aiheista tääällä, kuten varmaan kaikkialla muuallakin. Lukemani mukaan koti taitaa olla Intiassa tuossa suhteessa ulkomaailmaa vaarallisempi paikka...

      Poista
    4. Minun kotiinlinnottautumisesimerkkini päteekin siis ainoastaan yksineläviin naisiin :-)

      Outo kyllä tuo oma kokemuksesi poliisin haluttomuudesta todistaa puhalluksen tulosta. Olisihan siinä kuitenkin ollut se aikakin dokumentoituna, eli kahden tunnin ero tapahtuma-aikaan.

      Joo, Intiassahan sattuu keittiössä paljon 'onnettomuuksia' naisille :-( Apua, minulla olisi tästä karmea esimerkki, mutta se on ehkä liian kamala tänne kirjoiteltavaksi.

      Poista
    5. Humalatila ei tietenkään oikeuta raiskaamiseen eikä se poliisi sitä yrittänyt sanoa, vaan sitä, että jos juo niin paljon ettei enää tiedä kenen mukaan lähtee, sammuu, ja löytää aamuyöllä itsensä ulkoa raiskattuna tietämättä missä ja milloin tämä tapahtui ja kuka tai ketkä sen tekivät, poliisin on suorastaan mahdoton selvittää tapausta. Poliisi vaikeroi artikkelissa että tällainen on yleistä.

      Poista
    6. Sanna, minustakin oli outoa, ettei se poliisi voinut antaa mitään dokumenttia, vaikka ehkä toisaalta ymmärrän sen. Mullahan olisi kaksi tuntia sitten voinut olla vielä esimerkiksi 0.1 promillea veressä...

      Kirjuri, mutta eikö tuossakin tapauksessa voisi ottaa dna-näytteitä, vai mitä ne nyt on...

      Poista
    7. Pointtini olikin, ettei poliisin olisi tarvinnut yrittää nähdä menneisyyteen, vaan vain todeta, että klo X (puhallushetkellä) henkilöllä ei ollut alkoholia veressä. Ainakin se tarkoittaisi sitä, ettet ole voinut olla kaatokännissä tapahtuma-aikaan :-)

      Vaikeaa noita rikoksia on varmasti tutkia, joissa uhrit ovat tekoaikana tajuttomina mistä tahansa syystä. Raiskauksissa tuo dna taitaa olla aika hyvä johtolanka, jos sellainen jää jäljelle, verrattuna esim sammuneen ryöstöön tai pahoinpitelyyn.

      Poista
    8. Kieltämättä DNA saattaa johtaa johonkin, JOS raiskaaja raiskaa myöhemminkin JA jää siitä kiinni ja tässä vaiheessa tietokone hälyttää vanhasta DNA-näytteestä vanhan raiskausrikosilmoituksen yhteydessä. Silloinkin raiskaaja luultavasti väittää oikeudessa että vanhaan näytteeseen liittyvä nainen halusi seksiä, enkä tiedä, miten oikeuslaitoksemme toimii, jos nainen ei pysty muistamaan mitään tapahtumista niihin liittyneen vahvan humaltilan johdosta :-I Onko Suomen oikeuslaitos automaattisesti sitä mieltä että seksuaalinen kanssakäyminen umpihumalassa olevan ihmisen kanssa on raiskaus?

      Poista
    9. En osaa vastata tuohon, mutta olisi kyllä kiva tietää vastaus!

      Poista
  8. Tasta tapauksesta on uutisoitu Turkin uutisissakin laajalti, pöyristyttava tapaus ja aina kun tallaisesta kuulee tulee mieleen etta nirri pois kaikilta tallaisilta, mutta jos jarjella miettii niin eipa tuo kuolemanrangaistus kai ole yhtaan yhteiskuntaa paremmaksi tehnyt. Turkissa naisten asema on sidoksissa yhteiskuntaluokkaan, ihan kuin ilmeisesti siellakin, kieroutuneita seksuaalirikoksia tulee ilmi tasaisin valiajoin, tuskin ne ovat lisaantyneet, nykyisin vain monella on enemmin uskallusta tuoda rikoksia julki. Kavin illalla jo lukemassa tekstisi ja se tuli ihan uniin asti painajaisina. Itsekin valtan nykyaan joka paivaista uutisten tuijotusta mutta valilla on ihan hyva kohdata paha maailma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi karmea, nyt minusta tuntuu ihan kauhealta, että olen vienyt yöunesi! Pahoittelut. Olisi ehkä pitänyt postata tämä sitten vasta aamulla. :-)

      Minäkin olen miettinyt paljon sopivaa rangaistusta, mutta en ole keksinyt. Ensin ajattelin, että joku ”silmä silmästä” -rangaistus olisi hyvä, mutta ei sitten ehkä kuitenkaan. Kuolemanragaistus tietysti ainakin varmistaisi sen, että tekijä ei uusi rikostaan, mutta en ole ehkä sen kannalla loppujen lopuksi kuitenkaan.

      Poista
  9. Mielenkiintoinen (hiukan vanhentunut) insight (erityisesti köyhempien) naisten asemaan Intiassa, mutta aika ajankohtaiselta vaikuttaa vieläkin:
    http://www.thp.org/reports/indiawom.htm

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, tulipa surullinen olo tuosta raportista. :-(

      Appivanhemmilla oi kotiapulaisena jokin aika sitten yksi tyttö, joka ei ollut lapsena saanut tarpeeksi ruokaa. Hän oli kasvanut jotenkin ”vinoon”, ja hänen selkänsä oli hieman kummallisen muotoinen, eikä hän muutenkaan ollut ihan normaalin mittainen. Järki kyllä leikkasi hyvin, vaikka hän olikin hyvin pelokkaan oloinen. Vaikea panna sanoiksi, millaisia ajatuksia tuommoinen elävän elämän esimerkki herättää.

      Poista
    2. Minä olin Intiassa väliaikaissa slummeissa töissä ja noita esimerkkejä tuli paljon vastaan. Tuon linkkaamani artikkelin jutut tulivat kaikki elävinä eteen. Sanoiksi on tosiaan vaikea laittaa kaikkia tuntemuksia ja itse vielä kymmenen vuoden jälkeenkin vasta olen alkanut hiffaamaan joitankin siellä koettuja ja nähtyjä asioita.

      Poista
  10. Minulla kuolemantuomioon on todella eriävät mielipiteet. Se on aina hirmuteko ja todellinen hirmuteko se on varsinkin ns. siistyneessä valtiossa jossa ihmisten pitäisi tietää paremmin.

    Mutta suoraan sanottuna kun luen jostain oikein hirveästä rikoksesta on oma ajatukseni, se ensimmäinen, tyyliä päät poikki. Ensimmäisen tunteen ja ajatuksen mukaan ei tietenkään saa toimia sillä muutenhan olisi ihan samanlainen kun sen rikoksen suorittaja.

    Tuosta rikoksesta on siellä noussut niin iso kohu että luulen että kuolemanrangaistus on ihan mahdollinen valinta :/ Onko viranomaisilla muuta vaihtoehtoa kun koko maailma seuraa miten naisen kohtaloon suhtaudutaan? Tai ehkä juuri muun maailman huomion takia valitaankin jokin toinen rangaistus?

    Oli miten oli, minusta tuo raiskausten yleisyys siellä on käsittämätön ja surullinen juttu. Siis surullista että naisen arvo on aivan vähävaraisten kansojen keskuudessa niin mitätön. Toivottavasti tämä yksi raiskaustapaus ei jää vain tähän ja syyllisten saatua rangaistuksensa varsinainen asia unohtuisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin tekstini ja tuo "vähävaraisten kansojen keskuudessa" kuulosti niin alentuvala että pakko kommentoida lisää. Siis tarkoitin vain sanoa vajavaisella kommunikointikyvylläni että olen huomannut että mitä köyhempi alue, sen huonompi naisen asema.

      Ja tietenkään en toivo että tulisi lisää raiskaustapauksia vaan että jos niitä tulee niin suhtautuminen niihin ja rangaistukset olisivat ankarampia.

      Poista
    2. Minä luulen, että tässä tapauksessa tekijöille annetaan kuolemantuomio. Kemiallista kastraatiota on ehdotettu toiseksi vaihtoehdoksi, mutta en näe siinä oikein mitään järkeä siksi, että se ehkä hallitsee haluja, mutta ei vaikuta mitenkään sairaaseen mieleen. Kun raiskauksissa ei loppujen lopuksi ole kyse seksuaalisen halun tyydyttämisestä vaan naisen alistamisesta, niin kastroidut raiskaajat löytävät varmasti muita keinoja toteuttaa sairasta mieltään.

      En tunne naisten asemaa muissa köyhemmissä valtioissa, enkä osaa siis olla samaa mieltä siitä, että naisten asema ja köyhyys olisivat suorassa suhteessa toisiinsa. Varmasti varallisuus ainakin jotenkin vaikuttaa, ainakin se tuo lisää valinnanmahdollisuuksia.

      Poista
  11. Itse Intiassa asuessani en juurikaan joutunut/hankkiutunut tilanteisiin, joissa olisi ollut mahdollisuuksia joutua seksuaalisen ahdistelun kohteeksi = elin "tynnyrissä", en liikkunut jalan yksin vaan aina kuljettajan kanssa autolla lyhyetkin matkat. Pelko riskistä, varauksellisuus ja epäluulo oli aina mukana. Elämä oli siis pirun tylsää ja itsenäisyyden menettäminen riepoi kovasti.
    Mutta lapseni (poikia) joutuivat kyllä valitettavasti jonkin asteisen seksuaalisen ahdistelun kohteeksi. Tätä tapahtui esimerkiksi vesipuiston altaassa, onneksi huomasimme tilanteen ja isä pääsi heti noutamaan pojat sieltä pois. Lapset kyllä kokivat tilanteen erittäin uhkaavana ja pelottavana. Toinen tietooni tullut tapaus oli kun lapseni kaverinsa kanssa joutui yllättäen todistamaan vartioidulla asuinalueellamme kahden miesvartijan välistä oraaliseksiä.
    Näidenkin kokemusten takia en esimerkiksi suostunut lentokoneessa siihen, että lapseni istuisivat minusta erillään intialaisten miesten vieressä.
    Toivon todella, että Intiassa tapahtuu tämän valitettavan tapauksen johdosta edes hieman edistystä. Mutta oikeasti, kuinka muutos tapahtuisi alemmissa yhteiskuntaluokissa joissa ehkäpä eniten naisten alistamista/raiskauksia tapahtuu ja perinteet ovat voimissaan? Pessimisti olen valitettavasti :(.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taas olen liikkunut todella paljon yksin lähes kaikissa paikoissa, ja olen kokenut ahdistelua vain kerran, vaikka sekin yksi kerta on tietysti liikaa. Silloin eläintarhan väenpaljoudessa yksi nuori mies kouraisi muka vahingossa rintaani – ja tietysti olin heti miettimässä, että oliko minulla nyt jotenkin erityisen paljastava paita, jossa rinnat olivat liian ”tyrkyllä”. Pelkoakaan (seksuaalista tai muutakaan) en ole kokenut kuin kahdesti – toisen kerran kerjäläisukko pyrki autoon ja toisen kerran kaksi moottoripyöräilijää lähtivät seuraamaan minua (itse ajoin autoa). Kummassakaan näistä ei ollut mistään seksuaalisesta kyse. Vaikka olen elänyt täällä tosi vapaasti, olen kokenut oloni silti aina turvalliseksi, ja siksi minun on vähän vaikea ymmärtää, miksi monet ajattelevat Intian olevan niin turvaton paikka.

      Tuo lapsiisi kohdistunut ahdistelu oli kyllä ihan kamalaa. En tosiaan tullut ajatelleeksi, että ahdistelun ei tarvitse olla naiseen kohdistuvaa, vaan se se voi kohdistua miespuolisiinkin. Todella ikävää.

      Minä olen myös sen verran pessimisti, että luulen, että jonkin aikaa tästäkin tapauksesta jaksetaan keskustella, mutta sitten se – ja naisen turvallisuus yleensäkin – taas unohtuu.

      Poista
  12. Todella ajatuksia herättävä kirjoitus ja monipuolista pohdintaa. Itse en jotenkin saa sanoja suustani tämän asian suhteen, olen siitä niin kaikin puolin järkyttynyt. Toisaalta tavallaan odotan ihmisiltä mitä kauheampia asioita - mielikuvitushan vain on rajana sen suhteen mitä ihmiset keksivät tehdä toisilleen ja muulle luomakunnalle - mutta toisaalta en kuitenkaan jotenkin voi kestää tai ymmärtää kaikkia kauheuksia mihin ihmiset kykenevät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä käsittelen tällaisia asioita niin, että en niitä lukiessani (tai niistä kirjoittaessani) ajattele niitä sen syvällisemmin. En siis rupea lukiessani kuvittelemaan tapahtumia päässäni (miltä uhrista on mahtanut tuntua jne.), vaan luen tällaisia uutisia niin kuin lukisin uutisia säästä, politiikasta tai muusta sellaisesta, joka ei kosketa minua mitenkään syvällisemmin. Se on kai jonkinlainen kehittämäni itsesuojelumekanismi: näin karmeat tapahtumat eivät pääse vaikuttamaan mieleeni.

      Poista
  13. Ihan totta,että etelä-Amerikka Aasia jne ovat vain negatiivisista skandaaleissa uutisissa Suomessa..koskaan mitään hyvää esim mexicosta silti koko muu maailma reissaa ympäri mexicoa ja suomalaiset kirjoittelevat netin palstoilla,uskaltaako tänne tulla..tuollaisten sukupolvilta toisille opittujen asenteiden muuttaminen on hidasta,ehkä pikkuhiljaa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä tosiaan taida Meksikosta tulla mitään hyviä uutisia, eikä paljon uutisia muutenkaan! Jos en olisi tutustunut maahan blogisi kautta, Meksikosta ei tulisi mulle varmaan mieleen mitään muuta kuin tortillat, ne stetsonihatut (mitä ne nyt on) ja huumekauppa.

      Poista
  14. Näitä on kamala lukea. Tapahtui se missä päin maailmaa tahansa ja oli uhri minkä ikäinen tahansa tai minkä sukupuolinen.
    Paljon on vielä työtä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina yhtä kamalaa. Ihminen on aina ihminen, kaikkialla.

      Poista
  15. Olenkin tätä kohua seuratessani ajatellut mitähän sinulla olisi aiheesta sanottavaa, mutten halunnut udella. Ja täällähän tämä kirjoitus nyt sitten odotti. Avartavaa.

    Uutisointi vie niin kovin usein asioita omituisille raiteille yleistyksen vuoksi, uutisoimattomuus samaten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Udella saa kyllä ihan vapaasti! En pidä sitä pahana asiana ollenkaan enkä oikeastaan edes uteluna. :-)

      Olen tässä miettinyt, mitä tiedän esimerkiksi Afrikasta. En paljon mitään! Siksi on niin mielettömän avartavaa lukea maailmalla asuvien blogeja, kun sillä tavalla pääsee kurkkaamaan muiden maiden arkeen ja samalla voi vähän ravistella kaikkia niitä stereotypioita, joita omassa päässä on.

      Poista