Ei niin pientä putkea, ettei reikää keskellä.


lauantai 10. marraskuuta 2012

Monta mieltä Intiasta

Luen intialaisia matkakertomuksia aika harvoin, mutta kesällä Suomessa tuli tartuttua Matti Rämön kirjaan Polkupyörällä Intiassa. Kirjaa lukiessa minua hämmästytti sama asia, joka hämmästyttää minua aina, kun luen muiden juttuja Intiasta: heidän Intiansa tuntuu aivan erilaiselta kuin minun Intiani. Joskus tuntuu kuin he kirjoittaisivat kokonaan eri maasta! 

Rämö kertoi muun muassa työnorsuista, joita hän näki matkallaan lähes päivittäin. Minun Intia-kuvaani norsut eivät kuulu, vaan norsu on minulle aika eksoottinen eläin (näen kameleitakin useammin Smiley). Olen nähnyt norsun vain kaksi kertaa: temppelinorsun Tirupatissa sekä toisen norsun Hyderabadin eläintarhassa, jossa norsuja taisi kyllä olla useampiakin. Myös Intian hengellinen puoli (ashramit, gurut, meditoiminen jne.), joka houkuttelee paljon länsimaalaisia Intiaan ja josta monet kirjoittajat kertovat, on minulle täysin vieras. Minun Intia-kuvani muodostuu enimmäkseen tavallisesta arkielämästä, vaikka olen kyllä erittäin kiinnostunut hindulaisuudesta ja hengellisyydestäkin. Rantalomailijoiden Intiakin on minulle lähes tuntematon, koska en itse viihdy rannalla, en varsinkaan Intiassa. Myös joogaajien Intia on minulle vieras, sillä en ole yrityksistäni huolimatta oppinut pitämään joogasta. Minun joogaharjoitukseni talomme joogahuoneessa saivat varsin dramaattisen lopun, sillä joogaopettajamme kuoli onnettomuudessa. (Totuuden nimessä on sanottava, että olin lopettanut joogaamisen jo ennen opettajan kuolemaakin, koska samojen liikkeiden ja hengitysharjoitusten toistaminen päivästä toiseen ei motivoinut minua mitenkään.)

Olen miettinyt viime aikoina paljon syitä siihen, miksi ihmiset kokevat Intian niin eri tavoin. Tietysti ihmiset kokevat kaikki muutkin paikat maailmassa hieman eri tavoin, mutta uskaltaisin väittää, että ilmiö ei mene missään muualla niin pitkälle kuin täällä. Kuinka jonkun toisen Intia voi tuntua minusta niin vieraalta - ja varmasti myös päinvastoin? Mitä joku semmoinenkin, jolla on Intiasta omakohtaista kokemusta (asuinmaana tai lomapaikkana), mahtaa ajatella minun kirjoituksistani? Löytääkö hän omaa Intiaansa lainkaan, vai kokeeko hän juttuni aivan utopistisina? Johtuvatko ihmisten erilaiset kokemukset vain erilaisista ajatusmaailmoista ja eri tavoista kokea asiat, vai onko Intiassa itsessään jotain sellaista, mikä tekee kokemuksista niin erilaisia?

Yksi asia, joka tulee mieleen, on Intian koko ja monimuotoisuus. Kun maassa on 28 hyvinkin erilaista osavaltiota, kymmeniä eri kieliä (satoja, jos pienimmätkin otetaan huomioon), yli 1,2 miljardia asukasta (pelkästään Hyderabadissa on seitsemän miljoonaa asukasta) ja kuusi valtauskontoa, on päivänselvää, että tämä kaikki vaikuttaa. Intia näyttäytyy ihan erilaisena sellaiselle, joka käy Goassa kuin sellaiselle, joka käy vaikkapa Mumbaissa.


Loppujen lopulta tärkein syy taitaa kuitenkin löytyä meistä itsestämme. Intia on tulijalle haastava paikka, ja se vaikuttaa eri ihmisiin eri tavoin. Täällä joutuu koetukselle jatkuvasti: ihmiset tunkevat niin lähelle, että täällä ei voi olla näkymätön sivustaseuraaja, joka saa rauhassa vain tarkkailla. Intia on röyhkeä: se vaatii osallistumaan ja olemaan jatkuvasti vuorovaikutuksessa, vastaamaan kysymyksiin ja olemaan huomion keskipisteenä. Intiaan ei voi suhtautua neutraalisti - paikkana, jossa tuli käytyä - vaan se ajaa joskus ihan äärirajoille ja pakottaa näkemään oman itsensäkin ihan uudessa valossa.

Löysin appivanhempien kesämökiltä Lonely Planetin India-opaskirjan, jonka joku oli jättänyt sinne. Lueskelin sitä aikani kuluksi, ja silmiini osui kappale, jossa on minusta jonkinlainen ydinajatus yhdessä lauseessa.


Intia on sellainen paikka, millaiseksi sen itse tekee. Omalla suhtautumisellaan ja ajattelutavallaan vaikuttaa ratkaisevasti siihen, millainen paikka Intia on. Minusta lausahdus sitä näkee, mitä katsoo pätee sekin hirveän hyvin Intiaan. Koska täällä on niin paljon kaikkea laidasta laitaan, ihminen voi valita, mitä katsoo - katsooko likaa ja kurjuutta, vai katsooko kauneutta ja omaperäisyyttä. Intia on juuri sellainen, millaisin silmin sitä katsoo.

Jokainen päivä on valintoja täynnä. Kuinka suhtautua kerjäläisiin, sairaisiin, rutiköyhiin, katukaupustelijoihin, kulkukoiriin ja muihin katueläimiin? Tunteako empatiaa, sääliä, pelkoa, vihaa, lempeyttä, ylemmyyttä, surua, pakokauhua - vai ollako täysin tunteeton? Mitä ajatella ökyrikkaista, korruptiosta, epätasa-arvosta, jätekasoista, liikennekaaoksista, terveysriskeistä ja sanomalehtikirjoituksista? Miten suhtautua arkielämän vastoinkäymisiin (joita niitä täällä riittää)? Päästääkö Intia lähelle vai pysytelläkö siitä kaukana? Haluaako olla tekemisissä paikallisten kanssa, tutustua Intian kulttuuriin, oppia paikallisia tapoja, ehkä paikallista kieltäkin ja omaksua uusia ajattelutapoja? Vai hakeutuako muiden länsimaalaisten seuraan ja kehittää itselleen niin länsimainen elämäntyyli kuin se Intiassa vain on mahdollista?


Viime kädessä on myös valittava, miten suhtautua intialaisiin ihmisiin. Näkeekö heidät laiskoina, hitaina, tehottomina, epäluotettavina, vastuuntunnottomina, epätäsmällisinä ja kaavoihin kangistuneina tyyppeinä vai onko valmis näkemään heissä jotain hyvääkin? Miten elää rinta rinnan eriarvoisten ihmisten kanssa, ja miten löytää oma paikkansa heidän keskeltään?

Tiedän yhden ranskalaisnaisen, joka on ollut Hyderabadissa vuodesta 1994. Hän on naimisissa intialaisen miehen kanssa, mutta siihen naisen "intialaisuus" sitten päättyykin. Nainen on erittäin aktiivisesti mukana Hyderabadin expat-yhdistyksen toiminnassa, eikä hänellä ole muutenkaan intressejä mihinkään intialaiseen. Nainen ei ole halunnut opetella paikallista kieltäkään, telugua (miehensä äidinkieltä), vaan hän kertoi osaavansa sitä noin 50 sanan verran. Nainen haluaa pysyä kielitaidottoman kuulemma siksi, että hän välttyy näin puhumasta anoppinsa kanssa: "anoppi kuitenkin puhuisi vain kolmesta asiasta, ruoasta, sareista ja koruista!" Smiley Ranskalaisnainenkin on luonut oman Intia-kuvansa ja oman maailmansa - ja on kaiketi myös tyytyväinen siihen.

Omaa Intia-kuvaani en osaa sen tarkemmin analysoida, mutta ehkä se välittyy kirjoituksistani jollakin tavalla. Sen kuitenkin tiedän, että Intia on ollut minulle kova koulu - kova, mutta hyödyllinen! Intia on opettanut minulle paljon (erityisesti omasta itsestäni) ja varmasti myös hieman muuttanut minua ihmisenä. Kaiken taistelun jälkeen minun Intiani on varmaan aika lailla näköiseni - niin hyvässä kuin pahassakin. Smiley

25 kommenttia:

  1. Oi kuinka mielenkiintoinen kirjoitus! Niin kuin sanoit, Intia on valtavan kokoinen maa ja kulttuurisesti ja kielellisestikin niin moninainen, että Intioita on monenlaisia. Ja on tosiaan mahdollista eristää itsensä melkein täysin tavallisista kaduntallaajista, ainakin, jos on tarpeeksi rahaa.
    Uskonnollisuutta, tai hengellisyyttä on minusta vaikeaa välttää, jos oppii tuntemaan kulttuuria edes vähän: temppeleitä, alttareita, kuvia, amuletteja ja symboleja on ihan joka paikassa.
    Intialaisista:

    "Viime kädessä on myös valittava, miten suhtautua intialaisiin ihmisiin. Näkeekö heidät laiskoina, hitaina, tehottomina, epäluotettavina, vastuuntunnottomina, epätäsmällisinä ja kaavoihin kangistuneina tyyppeinä vai onko valmis näkemään heissä jotain hyvääkin?"

    Yleistäähän ei tietenkään voi minkään kansan keskuudessa, mutta eteläintialaisessa (köyhiä ja keskituloisia palkkaavassa) organisaatiossa töitä tehneenä mielestäni mikään ylläolevista ei pidä paikkansa. Minusta intialaisissa on valtava 'drive', luottamus asioiden onnistumiseen ja usko menestykseen. Ja ainakin köyhemmät tekevät kyllä aika hemmetisti töitä elääkseen! Intian ökyrikkaista en voi sanoa mitään :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että kävit vierailulla! :-)

      Minun täytyy häpeäkseni tunnustaa, että olen joskus ajatellut intialaisista noin, että he ovat kaikkea tuota edellä mainittua. Se taisi kyllä olla joskus silloin, kun meillä kävi kaikenlaista tyyppiä asentamassa milloin mitäkin, ja he tulivat silloin kuin jaksoivat ja tekivät sen verran mitä viitsivät ja niin hyvin kuin sillä hetkellä huvitti. Nyt tiedän kyllä, että intialaisissakin on kaikenlaisia tapauksia, ihan niin kuin meissä muissakin.

      Se mitä sanoit drivesta, on kyllä ihan totta. On ihan uskomatonta, miten paljon energiaa ja uskoa intialaisista löytyy! Kaiken lisäksi intialaiset ovat aivan uskomattoman kekseliäitä, mikä johtuu monesti ehkä siitä, että tyhjästä pitää nyhjäistä jotain. Ylpeänä voin sanoa, että minuunkin on hieman tarttunut tuota intialaista kekseliäisyyttä. :-)

      Poista
    2. Hehee, tottahan on että intialainen yhteiskunta toimii erilaisella rytmillä ja säännöillä. Luulen, että minun Intia-kokemukseni olisi ollut aivan toisenlainen, ellen olisi ollut mukana arkisessa työelämässä paikallisten kanssa. Sinullakin on mahtava mahdollisuus päästä sisälle kulttuuriin, kun olet perheenjäsen, olen melkein kade!

      Minäkin arvostan hurjasti kekseliäisyyttä, hienoa, kun olet huomannut, että sinuunkin on tarttunut. Itse huomasin vasta lähdettyäni monta hienoa juttua. Yksi on ajattelutapa, että kyllä mikä tahansa on mahdollista. Ja tutustuin moniin upeisiin ihmisiin, jotka ovat vieläkin mukana elämässäni, vaikka välimatkaa on paljon.

      Kyllähän se Intian, ja minkä tahansa todella erilaisen kulttuurin avautuminen on paljon itsestä kiinni: kuinka paljon uskaltaa avata ovea itseensä ja ottaa uutta sisään. Kuinka paljon on uskallusta mennä mukaan, heittää ennakkoluulot ja tottumukset pois ja löytää aitoja ystäviä. Asiat toimii eri tavalla eri paikoissa ja kyllä niissä jonkinlainen sisäinen logiikka on, vaikka aluksi tuntuu, ettei tajua miten mitään saadaan aikaan.

      Kunhan meillä pieni on hiukan isompi, on tarkoitus tulla taas käymään siellä päin. Jännää: nyt me kaikki 'radikaalit nuoret' olemme naimisissa ja lapsellisia. Elämä on niin erilaista: meidän vanhat työkaverit menivät naimisiin järjestettyjen puolisoiden kanssa, kun taas me valitsimme itse toisemme.

      Poista
    3. PS. Elämä on kyllä kummallista ja yllättävää: minullakaan ei ollut koskaan ollut Australiaa kohtaan mitään mielenkiintoa, enkä olisi varmaan koskaan tullut tänne käymäänkään, ellei asiat olisi menneet niinkuin menivät!

      Poista
    4. Luulen että Intia-kuvaani vaikuttaa paljonkin se, että minulla on täällä perhettä. Varmasti ajattelisin monestakin asiasta eri tavalla, jos näin ei olisi. Ja tuskin olisin edes koskaan tullut Intiaan, jos ei olisi avioliiton kautta ollut ”pakko”. Intia kuulosti minusta niin hirveältä paikalta. :-D Mutta eipä sitä näköjään tiedä, mitä elämä tuo tullessaan!

      Kaikki on tosiaan loppujen lopuksi itsestä ja omasta halusta kiinni. Täällä on mahdollista elää ihan länsimaistakin elämää, jos niin haluaa, mutta kyllä siinä minusta menettää paljon. Miksi ei yrittäisi oppia paikallisesta kulttuurista ja elämästä jotain, jos on kerran tänne tullut.

      Poista
    5. Nimeonmaan!

      Minua Intia on taas kiehtonut ihan teinistä asti, joten sinne kyllä tiesin joskus meneväni jo 15-vuotiaana.

      Australia on kyllä hassu. En voisi tällä hetkellä kuvitellakaan asuvani missään muualla, vaikka tosiaan aikaisemmin ei ollut koko maata kohtaan mitään intressejä!

      Allekirjoitan täysin tuon oman itsen ja oman halun osuuden sopeutumisessa ja kotoutumisessa minne tahansa. Paikasta ja kulttuurista riippuen aikaa menee enemmän tai vähemmän.

      Poista
    6. Hih, kävin juuri lukemassa sinun australialaistumisestasi, ja aika hyvin näytät sinne sopeutuneen. :-D Luulen, että Intia on aika ”vaativa” maa siinä mielessä, että sopeutumiseen menee (tai ainakin minulta meni) aika kauan aikaa. Nyt tämä on vähän niin kuin toinen kotimaa, ja jos ihan totta puhutaan, taidan viihtyä täällä paremmin kuin Suomessa. Suomesta minulle tekevät erityisen lähinnä ne ihmiset, jotka siellä ovat. :-)

      Poista
    7. Australiaan sopeutuminen on varmasti sata kertaa helpompaa kuin Intiaan. Monilla asioilla täällä on brittiläinen tai ainakin eurooppalainen tausta ja monet arvot tuntuvat sen vuoksi tutummilta. Muutenkin paikka on sellainen salliva sulatusuuni, että oman paikan löytää kyllä.

      Minä pidän täällä kuitenkin myös Aasian vaikutuksesta ja läheisyydestä, joka kuuluu historiaan ja nykyisyyteen. Varsinkin nyt Aasia on taloudellisessa nousussa ja on mukavaa olla näin energisellä alueella. Aussien pitäisi mielestäni ottaa siitä kaikki irti ja aikeita sen suhteen onkin, esim aasialaisiin kieliin panostaminen kouluissa (mikä on tietenkin aiheuttanut kamalaa polemiikkia).

      Intiaan on perus-suomalaisen (ei poliittisia konnotaatioita) hankalampi sopeutua myös ulkonäkönsä vuoksi, koska on usein jonkinasteinen nähtävyys pelkän olemassaolonsa vuoksi, ja siksikin saa erilaista kohtelua ja vastaanottoa helposti osakseen - hyvässä ja pahassa. Työssäkäyvänä naisena törmäilin siellä myös erilaisiin sukupuolirooleihin, jotka oli hyväksyttävä. Toisaalta outona länsimaalaisena oli joskus mahdollista pomppia tuollaisten asioiden ylikin.

      Nyt lopetan blogisi hijackaamisen, aihe on vain niin hurjan mielenkiintoinen, etten voi olla kirjoittamatta jotain!

      Poista
    8. Ei mitään hijackaamisia, kiva että kirjoittelet! :-) Minun Australia-tuntemukseni rajoittuu lähinnä Australian Masterchefiin (joka on muuten mun lempparikokkiohjelma - ne tuomaritkin on niin lutuisia), joten on tosi mielenkiintoista lukea juttuja sieltä suunnalta. En ole esimerkiksi tiennyt tuosta Aasian vaikutuksesta Australiaan ollenkaan.

      Ei tänne kyllä suomalainen hirveän hyvin pysty maastoutumaan, varsinkaan tällainen vaalea ja punakka. :-D Sukupuoliroolit ovat täällä kyllä tosi vahvasti läsnä, tai oikeastaan sekin riippuu aika paljon ihmisistä. Joidenkin mielestä naisen paikka on edelleen keittiössä ja lapsia hoitamassa, eikä työssäkäyntiä - ainakaan avioliiton jälkeen - hyväksytä. Onneksi oma perheeni ajattelee hyvin länsimaisesti, ja suvun naiset ovat saaneetkin tehdä mitä ovat tahtoneet.

      Poista
  2. Olipa tätä mielenkiintoista taas lukea.en ole itse ollut INtiassa,mutta se kiinnostaa ja tulisin mielelläni,ja mitenköhän minä sen kokisin.Eksäni inhosi Intiaa,oli ollut siellä kerran mutta kälyni joitaikin vuosia sitten matkusti pitkin poikin Intiaa vain reppu selässä;hän sanoi että oli niin halpaa ostaa uusia vaatteita joten hän sitten aina vaihtoi ostamalla jonkun uuden vaatteen.Uudessa maassa minua aina kiinnostaa sen kaikki puolet,myös ihan tavallinen arki,ja kivasti sitäkin on tullut esille postauksissasi.Olipa joogaopettajalla surullinen loppu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tiedän ihmisiä, jotka ovat inhonneet Intiaa, eivätkä koskaan tule enää uudestaan. Sitten tiedän niitäkin, jotka haluavat tulla aina vain uudestaan...

      Jos totta puhutaan, niin minä en varmaan olisi koskaan tullut Intiaan, jos ei "olisi ollut pakko". Mutta loppujen lopuksi olen tyytyväinen, että tulin, koska olen oppinut täällä niin paljon. :-)

      Poista
  3. Minä luin tuon Polkupyörällä Intiassa muutamaa päivää ennen kuin muutimme Intiaan. No minä näin ne norsut myös sielä Hyderabadin eläintarhassa, muualla en sitten niitä nähnytkään. Niin ja sainhan minä siltä yhdeltä eläintarhan norsulta siunauksenkin:). Lisäksi luin jonkun jooga-aiheisen kirjan, jossa pari joogaajaa oli perustanut kahvilan Intiaan. Kummassakin kirjassa oli jotain minun Intiaa, mutta paljon myös sellaisia asioita, joita en itse kokenut Intiassa.

    Puolen vuoden oleilun jälkeen kyllä ajattelen, että monet ihmiset siellä oli just noita patalaiskoja tehottomuuden huippuja. Lisäksi tutustuin todellakin niihin korjaajiin, jotka eivät ikinä saaneet meidän vessanpönttöä tai sängyn runkoa korjattua. Mehän nukuimmekin patjalle viimeiset 1,5 kuukautta, kun sänky oli rikki, vaikka korjaajat olivat muka sen korjanneet..

    Silti näin reilun vuoden jälkeen on monta asiaa, joita on ikävä Iniasta. No tähän aikaan vuodesta eniten tietty aurinkoa, mutta joitain ruokia, (ne ihanat perunajutut siellä meidän lemppari ravintolassa:) tiettyjä ihmisiä ym.

    Kiva kirjoitus taas ja ne mökkijututkin oli hauska lukea! Jatkahan samaan malliin:)./Marja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin luin sen kahvila-aiheisen kirjan, taisi olla Kahvia ja guruja nimeltään. Siinä kirjassa vasta paljon sellaista olikin, mitä minä en tunnistanut ollenkaan.

      Katselin niitä meidän eläintarhakäyntikuvia, ja mietin että pitäisikö laittaa tähän postaukseen se kuva, jossa saan juuri siunaukset norsulta (kiitos vaan kuvan ottamisesta!), mutta olin siinä niin räjähtäneen näköinen, että en kehdannut. :-D

      Voi apua noita korjaajia. Niihin menee joskus ihan oikeasti hermo!

      Nami ne perunajutut, pitäisi taas käydä pitkästä aikaa syömässä niitä, jos ne ovat vielä listalla. :-)

      Poista
  4. Mielenkiintoinen kirjoitus taas :) Uskomaton tuo ranskalainen nainen - niin me olemme erilaisia! Itse koen, että on absoluuttisen välttämätöntä (itselleni) opetella kieli, tai en pääse sisään kulttuuriin. Olen painiskellut tämän asian kanssa kovastikin, koska koen todella, että maassa, jossa ei englantia kukaan osaa, ei vaan kertakaikkiaan voi toimia tyydyttävästi ilman kielitaitoa br. portugalista. Aloitin siis itselleni täysin uuden kielen opiskelun tänne tullessa.. Välillä juuri kielitaidottomuus toi mieleen ajatuksia ihmisistä "laiskoina, hitaina, tehottomina, epäluotettavina, vastuuntunnottomina, epätäsmällisinä ". Eri kulttuuri, eri toimintatavat.. enää en ajattele heistä noin, mutta silti tappelu kielen kanssa on aikamoinen.. ehkä se tästä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tuo ranskalaisnainen on ihan uskomaton! Itse en todellakaan toimisi noin, mutta jokainen tyylillään. :-)

      Olen ihan samaa mieltä kielitaidon tärkeydestä ja siitä, että kulttuuriin ei voi päästä kunnolla sisälle, jos ei osaa kieltä. Vaikka englanti on täällä ihan virallinen kielikin, silti koen, että paljosta jää paitsi, jos ei osaa paikallista kieltä. Kuinka sitä sen anopin kanssakin kommunikoisi...:-D

      Minullakin telugun opiskelu on ollut hirveää takkuamista, ja se on tuntunut vaikeimmalta kieleltä ikinä. Muiden kielten opiskelu on ollut paljon helpompaa, ja olenkin miettinyt, miksi telugu on tuntunut niin vaikealta. Ehkä osasyy on siinä, että kielen kautta on joutunut opiskelemaan tavallaan myös uuden ajattelutavan, kun kielessä on esimerkiksi erilaisia kohteliaisuuden asteita, joita muissa kielissä ei ole. Pitää ehkä kirjoittaa joskus postaus tästäkin. ;-)

      Paljon tsemppiä sinulle kielen opiskeluun!

      Poista
    2. Oi, kirjoita ihmeessä kielestä tänne. Kokemuksesi kiinnostaa tosi paljon.

      Samaa mieltä kielen suhteen muuten, sen kauttahan ne ajattelu- ja toimintatavat avautuvat myös eri tavalla ja pääsee paremmin oikeasti 'sisään' kulttuuriin.

      Minusta Intiassa on hienoa sekin, että monet puhuvat aika sujuvasti kolmea-neljää eri kieltä. Respekt!

      Poista
    3. No pitänee sitten kirjoitella pikapuoliin. :-)

      Minustakin on tosi uskomatonta, miten jotkut osaavat täällä niin monta kieltä! En tiedä, ovatko kielet sitten niin lähellä toisiaan (kuten vaikka portugali ja espanja), että ne on helppo oppia, vai mistä se voi johtua.

      Poista
  5. Hei Hippu! Löysin vasta blogisi, ja ihastuin kovasti! Tosi mielenkiintoinen. Itse en ole koskaan Intiassa käynyt ja olen ihan suoraan sanottuna sillälailla ennakkoluuloinen, että epäilen, että se maa olisi liikaa minulle, vaikka se kovasti kiinnostaakin. Tykkään sellaisesta mietoversio-Intiasta, josta voi nauttia Indiskassa shoppaillen, intialaisessa syöden tai Bollywoodia katsellen. Sen sijaan pelkään, että oikea maa olisi liian rasittava kokemus kaikin puolin. :) Kiitos siksi, että tarjoat tällaisen etäkosketuksen Intiaan blogisi kautta.

    Itse tunnen kymmenisen intialaista täällä Ranskassa. Kaikki erittäin korkeasti koulutettuja ja varakkaista perheistä lähtöisin. Itse en tohdi tällaisen otannan perusteella sanomaan mitään reilun miljardin ihmisen kansakunnasta, mutta eräs intialainen nuori nainen joskus kertoi minulle itse, että Pariisiin tulo oli hänelle shokki siksi, ettei hän yhtäkkiä ollutkaan enää "mitään". Ihan konkreettisesti tilanne valkeni kuulemma, kun hän saapui metroasemalle kapsäkkeineen, eikä kukaan ei rynnännyt auttamaan laukun kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Kiva että löysit tänne. :-)

      Intia voi tosiaan olla aika rasittava kokemus, kun länsimaalainen on täällä monesti jonkinlainen nähtävyys. Vieläkin kammoan kaikenlaisia turistipaikkoja, kun niissä ilmestyy heti kymmenen häsläriä kylkeen tyrkyttämään sitä ja tätä. Minulle kaikkein rasittavinta on ollut juuri tuommoinen tungettelu, että joku tunkee omalle reviirille jatkuvasti. Mutta kun pysyttelee pois turistipaikoista ja muista vastaavista, saa olla onneksi aika rauhassa.

      Huvitti tuo nuori nainen, kun hän olikin yhtäkkiä vain yksi monista. Täällä varakkailla on tosiaan kaikenlaista palvelusväkeä, ja muutenkin palvelu täällä kyllä pelaa. Tuli mieleen yksi Suomeen muuttanut pariskunta, joka oli ihan kauhistunut, kun he tajusivat, että heidän täytyy siivota itse. :-D

      Poista
  6. Intiasta riittää todellakin jokaiselle ihan eri tarinat :-) Käännynnäishinduna kuulen useimmiten kuvauksia pohjoisintialaisista pyhiinvaelluskohteista, aika usein myös siitä millaista on turistielämä Goalla, ja Bollywoodistakin olen saanut kuulla suomalaisilta ystäviltä sisäpiirimuistelmia... Tämä sinun blogisi on hyvä ikkuna jälleen kerran erilaiseen Intiaan, kaupunkiin, johon meidän perheellä on kytköksiä omien lasten tarha-ajoilta, kavereilta kansainvälisestä englanninkielisestä päiväkodista. Itse olen käynyt kahdesti Bangaloressa, mutta minun Intiani ei kuitenkaan ole se vaan enemmänkin sisäinen mielenmaisema, joka kuulostaa mielimusiikiltani, maistuu mieliruoaltani, jne... Rakennan sitä kuin palapeliä, hylkään tästä mieleni taustakuvasta ne palaset joista en tykkää, ja koska kuitenkin tiedän niiden olevan olemassa en ole suuna päänä ryntäämässä lempimaatani kiertämään... opin jo siellä niin kovin modernissa ja länsimaalaisessa Bangaloressa että vaalea nainen voi olla Intiassa myös riistaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinun Intiasi kuulostaa kivalta paikalta. :-) Minäkin mieluusti työnnän ne palaset, joista en tykkää, sivuun, mutta aina ne välillä muistuttavat olemassaolostaan. On kuitenkin paljon helpompaa, kun keskittyy niihin palasiin, joista tykkää.

      Ja todellakin vaalea nainen voi olla täällä riistaa. Itse en koskaan katsele ukkoja silmiin ja muutenkin varon tuijottelemasta miehiä, etteivät vaan saa väärää käsitystä... Intialaisten ukkojen ajatukset kun tuntuvat kulkevan niin omituisia ratoja, että heistä ei kyllä ota mitään tolkkua. Parempi pysytella vaan kaukana. :-D

      Poista
  7. Tuli ihan yhtäkkiä mieleen yks juttu intialaisista ja vaaleista naisista.. Dubaissa asuessani olin joku perjantai rannalla, jonne tuli myös intialaisia poikamiehiä rakennustyömailta relaamaan vapaapäivinä kun maksu ei ollut kuin parisen kolikkoa.. No.. siinä yhtäkkiä sitten tajusin vedessä uidessa, että nämä miehethän kelluvat tahallaan joka puolelta minuun pahki, ja rannalla pyyhkeeni vieressä intialaiset kököttivät katsomassa minua ihan lähietäisyydeltä bikineissäni, siinä pyyhkeen reunan rajalla vaikka lääniä olisi ollut. Onneksi Dubaissa ovat aika tarkkana tälle ilmiölle ja vartiathan siihen tuli ;) Mukana oli myös mieheni muttei haitannut näitä poikia ;) Johanna, Mausteinen Manteli -blogista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on juuri yksi niistä syistä, miksi en tykkää olla rannalla Intiassa. Minua ahdistaa ihan suunnattomasti, jos lauma ukkoja tulee melkein kylkeen kiinni (jos itse olen vielä bikineissä) ja ottavat vielä ehkä valokuviakin. Jos täällä pitää ottaa aurinkoa, niin pysyttelen mieluusti hotellien uima-altailla tai sitten yksityisillä rannoilla, jonne ulkopuoliset eivät pääse. Harvoinpa aurinkoa kyllä tulee otettua, kun palan heti ja kun auringossa makaaminen on minusta aika tylsääkin.

      Hyvä että Dubaissa sentään pidetään silmällä tätä ja vartijatkin oikein puuttuvat siihen. Kunpa täälläkin!

      Eikä miehen mukanaolo tosiaan yhtään vähennä ukkojen kiinnostusta; nainen vähissä vaatteissa on aina yhtä mielenkiintoista katsottavaa, vaikka vierellä olisi mieskin.

      Poista
  8. Eräs (englanninkielinen) hindin kielen oppikirjani varoittaa suoraan, että intialaisten miesten asenne on "jos olet tuon miehen ystävä, haluat varmaan olla minunkin ystäväni..." Ystävyys naisen ja miehen välillä on tietenkin automaattisesti aina seksuaalista :-I

    Sinduuri jakauksessa kyllä auttaa ja saa suuren osan miehistä jättämään rauhaan, tosin bikineissä en ole kokeillut sitä kikkaa ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi hyvää päivää. :-) Voin kyllä kuvitella, että tuo saattaa pitää paikkansakin! Yhdessä Intia-kirjassa (en muista nimeä) luki myös niin, että intialaisen miehen mielestä, jos nainen nauraa, hän on niin sanotusti valmista kauraa. :-D Sen jälkeen olen yrittänyt olla nauraa hohottamatta vähän tuntemattomien miesten jutuille.

      Sinduuri ja bikinit voisikin olla aika mielenkiintoinen yhdistelmä. ;-)

      Poista